Onko kissojen normaalia käytöstä (yö tai aamukäytöstä), että aamulla tarkoituksen mukaisesti herättää isäntäväen joka ikinen aamu samaan aikaan samalla tavalla. Harmillista siinä on, että se noin 1 h ennen kuin joudun itse nousemaan ja sama herättäminen toistuu myös viiikonloppuisin. Pahinta hommassa on, että "aamuyöllä" ylimääräinen herääminen alkaa jo väsyttämään ja rupee pikkuisen harmittamaan miksi kissa piti ottaa kotiin.
Isäntäväen herättäminen on jatkunut jo viime syksystä lähtien ja se tapahtuu ensin pyörimällä isäntäväen sängyllä ja sen jälkeen se rapsuttaa seiniä tai sellaisia asioista joista kuuluu ääntä (sekä päästelee itse maukumisääniä). Tätä tuohuamista jatkuu noin 15 min verran. No, jos ei nousta ylös, lähtee kissa pois ja tulee noin vartin päästä uudelleen jatkamaan samalla tavalla. Jos sille käy antamssa ruokaa se helpottaa hetkeksi ja jos isäntäki jatkaa sen jälkeen nukkumista, homma alkaa taas uudestaan. Makuuhuoneen oven kiinni pitäminen ei auta, koska silloin se rupeaa maukumaan ja rapsuttamaan makuuhuoneen ovea.
Kissan aamutouhuaminen tapahtuu ennen kuin isäntäväen herätyskello soi, eikä sen jälkee enää saa unta. Kissa heräättää samaan aikaan, vaikka isäntäväki olisi mennyt eri päivinä eri aikaan nukkumaan, jolloin kissakin rauhoittuu illalla eri aikoihin.
Kissa on nyt 10 kk vanha maatiaistyttökissa ja leikattu 8 kk vanhana sekä pelkästään sisäkissa. Onko toi sen käyttäytyminen, joka alkoi viime syksyllä ja paheni ennen kuin se leikattiin ja joka vähän helpotti leikkauksen jälkeen, vain leikkikaverin puutetta (koska se loppuu kun isäntäväki nousee sängystä ylös)? En edes jaksais ajetella toisen kissan ottamista, koska tämän takia olen jo kyllästynyt tähän yhteenkin kissaan, jos toi joka aamuinen herätys ei tule päättymään.
Miksi kissa häiriköi aamuisin
14
8917
Vastaukset
- 3 kissaa
Se haluaa ruokaa tietenkin.
- kolme tosi helppoa
- leikittäkää kissaa illalla ennen nukkumaamenoa
- laitakaa kissalle raksuja yöksi
- paras vaihtoehto on hankkia kissalle se kaveri, kahdesta kissasta on hieman enemmän siivoamista kuin yhdestä, mutta muuta työtä ja erityisesti häiriötä vähemmän, koska kissat hoitavat toistensa sosiaaliset tarpeet ja kynsimistä, raapimista, tavaroiden pudottelua jne on paljon vähemmän- häirikkö kisulauma
Voin kertoa kokemuksesta, että se voi pahentaa häiriköintiä, kun kaksi kisua kiljuu ja riehuu yötä päivää, itse myöskin ajattelin että toinen kissa rauhottaisi tilannetta, mutta mitä vielä molemmat ovat yhtä viheliäisiä, riehuvat yötä päivää! Ovathan nuo ihania ja pehmoisia ja en niistä ikinä luopuisi, mutta toisinaan ärsytyskynnys on vaarassa ylittyä, kun heräät aamulla siihen että kissat yrittävät syödä itsensä seinän läpi tai muita pahuuksia.. Ja ruokaa kyllä on tarjolla ja leikin kyllä kisujen kanssa, mutta olisi myöskin kiva nukkua edes vähän aikaa-.... :O
- kissaherätyskello
sama juttu täälläkin :), vaan sillä poikkeuksella, että kaksi kissaa tulee petiin herättelemään, toinen läpsii tassullaan hellästi naamaan niin kauan, että lopulta on noustava ylös ja toinen vaan haluaa peiton alle kainaloon nukkumaan. Ja meillä on ruokaakin tarjolla läpi yön, että kaipa se on vaan kissojen kaipaus, että emäntä jo nousisi ylös. Hellyttävää sinällään, mutta kun joka aamuinen tapahtuma, eikä raaski olla kissoja päästämättä makkariinkaan.
- Kissis12
Neuvoksi sanoisin, että pitäkää kuitenkin ovi kiinni. Kissa raapii sitä joitakin öitä mutta jos ette reagoi, niin se lopettaa ja tyytyy osaansa. Jos annatte kissan jatkossakin tulla makuuhuoneeseen ja annatte sille periksi ja nousette laittamaan ruokaa tai puhumaan sille tai ylipäätään huomioitte sen, niin se on saanut palkkionsa läpi ja todennut aamutouhunsa toimivaksi tavaksi saada teidät hereille. Joten olkaa noteeraamatta, se vaatii vähän aikaa ja kärsivällisyyttä ja väsyneitä päiviä, mutta ennen pitkää kissa kyllästyy kun ei saa teihin eloa. Parhaiten se onnistuu kun laitatte vaan oven kiinni ja annatte kissan meluta oven takana. Ei se loputtomiin jaksa, mutta varmasti useamman yön kuitenkin.
- H
Kissa on yöeläin, eikä voi odottaa, että sillä on välttämättä sama nukkuma-aika ja rytmi kuin isäntäväellä. Jos tämän takia kissaan kyllästyy, kannattaisi kyllä harkita pariin kertaan kissan ottamista. Kissasi on aamuyöllä ainoastaan pitkästynyt, ja tahtoo seuraa, ja siihen toinen kissa voisi olla ratkaisu sen lisäksi, että jätätte huomioimatta herätysyritykset (uskon että kissa ei viitsi yrittää saada huomiota jos huomaa että yritykset on turhia.) Tuo tapa saattaa muutenkin jäädä vanhemmiten, noin nuori tapaus on vielä niin energinen, että kokeilee kaikkea energiansa purkamiseen.
Omasta mielestäni nuo aamuherätykset on ehkä ihaninta kissanomistamisen arkea;)- tiputtelijan kaveri
Yks hyvä konsti on laittaa kissa vaikkapa kuljetuskoppaan ja palata nukkumaan. Silloin kissa ei voi tehdä tuhmuuksia joiden takia se on pakko huomioida ja nousta ylös jolloin kissan tavoite on saavutettu. Omalla kissallani oli tapana tiputella tavaroita ja läpsiä tassulla naamalle.
- H
tiputtelijan kaveri kirjoitti:
Yks hyvä konsti on laittaa kissa vaikkapa kuljetuskoppaan ja palata nukkumaan. Silloin kissa ei voi tehdä tuhmuuksia joiden takia se on pakko huomioida ja nousta ylös jolloin kissan tavoite on saavutettu. Omalla kissallani oli tapana tiputella tavaroita ja läpsiä tassulla naamalle.
Vähän tyly tapa tuo, entäpä jos itse olet touhukkaalla tuulella ja haluaisit jotain tekemistä (ja seuraa), niin työnnettäisiin komeroon ja ovi kiinni nenän edestä;)
Voi ehkä kokeilla muutaman kerran, jos loppuisi häiriköinti, mutta tavaksi ei ainakaan!
- emon sijainen
Meillä on vajaa kahdeksankuinen leikattu tyttö, joka tekee ihan samaa, eli nousee pari tuntia ennen kuin ihmiset yleensä heräävät ja tassuttelee korvan juureen kurisemaan. Itse hoidan homman vain niin, että pistän kissalle ruokaa tassille ja pistän sitten makkarin oven kiinni. Vähän tylyä, mutta ainakin saa nukkua pidempään.
- kissa saa
huomiota jota varten se "herätyksiä" tekee. Se on ehdollistunut tuohon toimintaan ja palkkion se saa aina kun toimitte - sama onko se positiivista vai negatiivista.
Ehdollistamisella se pitäisi yrittää saada pois tavastaan, eli huomiotta jättämisellä. Pelkästään liike kertoo sille, sen saavuttaneen haluamansa. Jotkut kissat tuijottavat naamaa, istuen omistajansa rinnan päällä, jos vaikka pienikin liike paljastaisi heräämisen ja silloin onkin hyvä läpätä tassulla liikkuvaa silmäluomea;)
Itse en herää kissojen touhuihin, paitsi silloin kun on viimeisillään oleva emo tai syntyneet pennut. Silloin nukun hyvin kevyttä unta ja herään pienimpäänkin ääneen. Joskus kiimassa olevat naaraat herättää yöllä huuteluillaan. Itse herään usein ennen herätyskellon soittoa ja silloin on kissat vielä unten mailla ja alkavat siinä vaiheessa tulla paikalle kun kello soi. Tänä aamuna yksi kissoista nukkui vielä siinäkin vaiheessa tyynyllä (omani vierellä) kun tein lähtöä töihin. Vaikka heräisin yöllä käymään vessassa ja palaan nukkumaan, ei kissat ala häiriköidä. Viikonloppuisin nukun monta tuntia pidempään, eikä silloinkaan ole ongelmaa. Osin se on ihmisellekin tottumiskysymys, vie aikaa tottua ääniin joita ei ole ennen ollut.
Kissakaveri yleensä auttaa, niillä on tekemistä keskenään eikä tarvita omistajan reaktioita. Tosin kaksi voi saada aikaan sitten myös kaaosta jos niin haluavat;) Ikäkin rauhoittaa kissaa, tuohan on vielä oikeastaan ihan pentu ja tarvitsee enemmän touhuamista. Korvatulpat voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen asia, kannattaa tietysti kokeilla, herääkö sitten kellon soittoon. Kissan kynsien leikkaminen voisi vähän auttaa tuohon seinien raapimiseen.- aamuherättäjä
Kiitos kommentoinneista, yritän jatkossa kestää kissan aamuherättämisiä, kun tietää mistä kysymys. Ehkei sitten kannata ottaa sitä toista kissaa, jos silloin aamutouhuamista olisi tuplasti. Täytyy koettaa erilaisia annettuja kikkoja ja ymmärtää sitä kissan elämää.
- samaa mieltä
Kyllä joo kissakin tosiaan ehdollistuu sille. Jos se oppii, että tietyllä tavalla saa emännän hereille, se jatkaa toimintaansa.
- Paatuska
aamuherättäjä kirjoitti:
Kiitos kommentoinneista, yritän jatkossa kestää kissan aamuherättämisiä, kun tietää mistä kysymys. Ehkei sitten kannata ottaa sitä toista kissaa, jos silloin aamutouhuamista olisi tuplasti. Täytyy koettaa erilaisia annettuja kikkoja ja ymmärtää sitä kissan elämää.
kaksi kissaa ja molemmat alle vuoden ikäisiä, nuorempi nukkuisi kai koko ajan ja on hiljainen, mutta tuo toinen mölyää yöllä ja päivällä ja herättää aina aamulla, joskus jopa 5 aikaan. Että ei siitä leikkikaverista tosiaan oo välttämättä hyötyä. Jotkut kaipaa enemmän huomioo kun toiset. Itse tässä tuskailen kun pitäisi lähteä työelämään, että miten pärjään parin tunnin unilla.
- mrh64
Niinkuin otsikostakin jo huomaat niin meillä on 15 vuoden kokemus aamu heräämisistä. Aikaisintaan 03.00 - 04.00 alkaa meillä herätys tarvitaan ruokaa seuraa kenties kaihtimien availu, jotta kissaneiti pääsisi katsomaan ulos ikkunasta. Huomionkipeys ei lopu tähän vaan jopa kun olen tietokoneella kissa naukuu ja kerjää huomiota. En ole usein koneen äärellä mutta tätä on ollut niin kauan kun tietokone on meidän perheessä ollut käytössä. Mutta siitä huolimatta kissani on maailman rakastatettavin kissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1534811On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole172095Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi331947Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161849- 1091795
- 931658
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma441303- 651157
- 1141123
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka271073