Youtube välineenä

Sikamaster

Suomen Youtube-kulttuuri on ihan naurettavaa. Jengi vääntää uusiksi jotain salkkareita ja piirrettyjä kutsuen niitä "remixeiksi" joka on sinällään ehkä totta mutta dj:lle jokseenkin loukkaava käsite videoiden käsittämättömän huonon laadun vuoksi. Etenkin englanninkielisessä maailmassa on paljonkin tekijöitä jotka esittelevät tiedettä ja ateismia erittäin laajasti, hyvin argumentoiden ja viihdyttävästi. Lisäksi tärkeitä puheita ja esitelmiä nauhoitetaan ja esitetään youtubessa. Eihän Suomessa ehkä ihan Dawkinsin tason puhujia ole mutta asiasisältö on varmasti ainakin lähes yhtä painokasta.

Joten Ateistiselle nettiyhteisölle jää rooli suomenkielisen materiaalin puutteen korjaamisessa. Solumainen organisaatio pystyy toimimaan erittäinkin tehokkaasti youtuben sisällä. Ihmiset voivat tuottaa materiaalia vapaaseen tahtiin ja eri toimijat pystytään sitomaan yhteen jaetun tilaajakannan kautta. Ja jos homma halutaan tehdä kunnolla niin voi keskustella esim. yhdistystasolla Googlen ja Youtuben kanssa siitä saataisiinko laittaa palveluun (rahalla varmastikin) pidempiä videoita kuin 10 min. Silloin esitelmien ja puheiden julkaisu erilaisista tapahtumista helpottuu entisestään.

Tiedolla ja koulutuksella voittoon!!! Oman materiaalin lisäksi voimme suomentaa muiden teoksia. Esim. AronRa:n "Fundamental falsehoods of creationism"-sarja on helppo dubata suomeksi. Toimimalla koordinoidusti on mahdollista valmistaa nopeastikin kattava ateismin ja tieteen tietopankki Youtubeen. Ajattelin vaan että ois parempi ehtiä ensin, ennen kuin tälläinen valtaa lisää alaa: http://www.youtube.com/watch?v=y3kcg7YOFKo

Otan asiaan koskien vastaan myös yksityisviestejä Youtubessa. Nimimerkki Sikamaster. Olisiko tälläisessä toiminnassa kennenkään mielestä mitään järkeä? Ja saa auttaa....

4

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikutuksesta

      on totta, että videopalveluilla, youtube etulinjassa, on oma asemansa varsinkin nuorten (jotka eivät lue kirjoja vaikka olisivatkin kiinnostuneita asioista, joista katsovat videoita) tiedonhankinnassa. eräskin henkilö sanoi tuben kommenteissa jotakin tähän suuntaan: 'few weeks in youtube has taught me more about biology and life than all the years i spent in school'.

      suomenkielistä opetusmateriaalia ja keskusteluja siellä on valitettavan vähän. jos esim kääntäminen on vapaata, olisi tosiaan hyvä että jotkut joilla on aikaa, jaksaisivat nähdä vaivaa sen eteen, tai ottaisivat sen vain harrastuksena. olisi tosiaan sääli, jos uskonnolliset yhteisöt löytävät tiensä nettiin, mutta vähemmän yhdistyshaluiset usko(nno)ttomat eivät ole paljastamassa tuota valehtelua.

    • Rompix

      Olen samaa mieltä ja mielestäni tuollaisessa toiminnassa olisi hyvinkin järkeä. Jos Suomessa joku tekisi esimerkiksi Gogreen18 tai Thunderf00t:n tasoista ateismi-youtube-materiaalia, niin olisihan se hienoa. Nyt tosiaan saisi headstartin...

      Tuota videota *nauraa* oli vasta katsottu 300 kertaa ja kommentit eivät oikein puoltaneet argumentoijaa. Naurunappulassa yms nettiyhteisöissä on aika selkeästi havaittavissa uskonnonvastaisuutta. Kysyntää tuntuu siis olevan.

    • Olen samaa mieltä siitä että suomenkielistä materiaalia uskonnottomien näkökulmasta, on YouTubesta hyvin hankala löytää. Enkä tarkoita tällä ainoastaan sitä että suomeksi ei esitetä uskontokriittisiä kommentteja ja mielipiteitä vaan sitä että uskonnottomat henkilöt joita suomessakin varmasti on hyvin paljon eivät tuo omia mielipiteitään esille mistään asiasta.
      Tämän voi kaiketi lukea myös itsekritiikiksi, sillä kyseisen asian kohdalla en itsekään ole osoittanut juuri minkäänlaista aktiivisuutta.

      Tosin kuinka sattuikaan tässä viime päivinä, eilen, ajattelin aivan samaa; kun muut ateistit ja uskonnottomiksi itsensä laskevat henkilöt eivät esitä omia mielipiteitään niin minä en auta asiaa millään tavalla tekemällä samoin.

      Minulla sattumalta on YouTube tili, tosin se on ollut tähän mennessä käyttämätön ja pysyy käyttämättömänä toistaiseksi. Tämä johtuu siitä että eilen illalla aloittamani projekti kaatui varsin varhaisessa vaiheessa jokseenkin ohitse pääsemättömiin teknisiin ongelmiin, olin siis aikeissa korjata tätä esille ottamaasi ongelmaa ainakin omalta osaltani. No joka tapauksessa ongelmia oli aina mikki viasta siihen että minun käyttämäni tallennuslaitteisto sanoi itsensä irti ja päästi siniset savut pihalle.
      Näin ollen minulla on tällä hetkellä ainoastaan mahdollisuus audion tallentamiseen.
      Tämä ongelma saattaa kuitenkin olla pikaisestikin korjattu, tai siis niin pian kun viitsin vaivautua sen korjaamaan.

      Mitä tulee muiden materiaalin suomenkieliseen dubbaamiseen niin en tiedä onko siinä mitään järkeä.
      Itse koen dubbauksen vähän niin kuin alkuperäisen tekijän tuotoksen raiskaamiseksi joten en kannata sellaista ollenkaan, jos tarkoitit että näihin tehtäisiin suomenkieliset subit, se olisi ihan mielenkiintoinen ajatus.

    • JT

      Katsoppas "SinäTuubaPaska" sarjaa, siinä vasta on uudelleentuotettu, eli ReMixattu kaikkea.

      Esimerkiksi äälilömäiset uskovaisten puheet kuulostavat paremmilta, kun Jeesuksen sanotaa olevan Pomon sijaan Homo.

      SinäTuubaPaska on perua sen englantilaisesta esi-isästä "YouTube Poop" sarjasta.

      Tässä laajempi kuva uudestaan vääntämisestä.
      - Tosin yllä mainitut sarjat ovat monin osin alkup. juttuja parempia.

      Tuhansia arviointia, ja 4.5 tao 5 tähteä max 5 tähdestä.

      Itse olen katselllut STP tai YTP sarjoja tunteja, ja ne ovat ihan hyviä.


      On niitä muitakin Miksaajia, mitä aloituksessanne mainitsitte..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      115
      4392
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      78
      3200
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      100
      1463
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      86
      1316
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      95
      869
    6. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      18
      703
    7. Lähes kaikki keskustelut kasvotusten

      on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk
      Ikävä
      21
      696
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      677
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      111
      663
    10. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      43
      639
    Aihe