Oivoi, nuorempana sitä halus NIIIIN olla aikuinen ja saada vastuuta ja mennä vaikka heti naimisiin. Niin ne ajat muuttuu ja nyt pelkään vaan koko hemmetin aikuistumista! Ahdistaa olla 19 vuotias, joka täyttää tänä vuonna 20 kun pitäis tietää kaikesta kaikki ja olla niin vastuullinen jne. Tai ainakin saan sellasen käsityksen että pitäis olla niin aikuista, niin aikuista. Tuon painostuksen takia tuntuu lähinnä että alkaa vain lapsettaa enemmän.
Mutta niin, eniten ahdistusta aiheuttaa mun vanhemmat. Olen tässä seurustellut nyt puolisen vuotta, enkä tosiaankaan halua ajatella tulevaisuutta sen enempää. En tiedä olenko hänen kanssaan jatkossa vai jonkun muun, enhän mä mikään ennustaja ole. Mitä väärää on elää päivä kerrallaan -asenteella? Mulla ei ole todellakaan mitään tietoa mitä haluan isona tehdä, silti pitäis kai vähän niinkun jo alkaa tietää. Takana sentään yks perustutkinto, mutta ei se ala enää kiinnosta kun sekin piti valita yläasteiässä. Hohhoijaa kuka sillon voi tietää mitä elämältä haluaa. Vanhemmat vihjailee että muuttaisin tämän kumppanin kanssa tässä joskus yhteen, veli pelottelee yhteisillä lapsilla, faija kyselee että joko on kihloihin menty. Tämä saa mut vain shokkiin ja miettimään että pitäis kai olla sinkku ettei kuulis noita juttuja. En todellakaan ole valmis varmaan ainakaan kymmeneen vuoteen yhdessä asumiseen, kihloihin saatika lapsiin. ! Kuulostaa maailmanlopulta. Mä olen ihan nuori vielä, haluan kokea ja elää. Pari vuotta sitten mua pidettiin perheen pikku tyttönä, nyt oon "jo melkeen kolmekymppinen". -.- Voi elämä. Jos äiti meni kihloihin 18 vuotiaana ja sisko 19 vuotiaana, onko oikeutettua että mua "painostetaan" samaan. Niin ja mulla ja isosiskollakin ikäeroa se 13 vuotta. Eivät nuo taida ymmärtää että elämä oli niiden nuoruudessa ihan erilaista kun nyt.
4 Vastausta
439 Lukukertaa
Painostaminen ahdistaa
"Onneksi" olen siinä tilanteessa, ettei perhe minua painosta mihinkään, mutta muu maailma kylläkin. Itselläni ei ole kuin keskeytettyjä tutkintoja alla ja työtön olen ollut melkein kaksi vuotta hausta huolimatta... noh, onneksi tänä syksyä pääsee (?) opiskelemaan niin saa työkkärin perseestä irti.
Sinun tilanteeseen sanoisin, että sano suoraan perheellesi ja niille jotka sinua kiusoittelevat, että se ahdistaa. Ettei sinua kiinnosta vielä tehdä niin mullistavia asioita, että haluat vielä elää ja nähdä maailmaa ennen kuin jumitut yhdeksästä viiteen työhön ja kolmen kakaran hoitoon. Tuossa iässä se on kyllä ihan sallittua.
Ikävää jos tuolla tavoin painostetaan, itselläni taas tilanne on päinvastainen. Äiti on kieltänyt mua menemästä naimisiin tai hankkimasta lapsia ennen kuin olen vähintään 25. :'D
Tosin ei ole tällä hetkellä ukkoakaan eikä kyllä nuo edelliset kaksi asiaa ihan vielä hetkeen kiinnostakaan.
Tsemppiä, kyllä se ahdistus ajallaan purkautuu jos vain teet jotain sen eteen.
aikuistuminen
Heissan!Olen aikuinen, 45 v ja minulla on samanikäinen poika kun sinä olet. Hänen lisäkseen minulla on 14 v poika. Olen joutunut heidän kanssaan puun ja kuoreen väliin erinäisistä syistä. Olen joutunut tosi paljon miettimään nykynyoren ja "omanajan" nuoren eroja ja yhtäläisyyksiä. Olen keskustellut paljon lasteni ikäisten vanhempien kanssa ja työskentelen tällä hetkellä nuorisotyössä. Eli tällä halusin valottaa, että jotakin kokemusta on nuorista ja nuorten elämästä. Paljon käydään keskusteluja siitä, että nykynuoret eivät ole enää niinkuin silloin ennen, eli maailma on muuttunut ja ihmiset sen mukana. Myös useat minun ikäiseni tuntevat nykyisin itsensä henkisesti nuoremmiksi, ehkä n. 30 - 35 vuotiaiksi.
Minusta tämä yhteiskunta ei ole pystynyt muuttumaan maailman mukana. Olemme jumiutuneet tiettyihin kaavoihin ja yritämme väenväkisin viedä asioita eteenpäin niillä vanhoilla konsteilla. Ilmeisesti myös sinun vanhempasi ovat tätä "vanhoillisesti" ajattelevaa kansaa.
Antaisin sinulle ohjeeksi, että kulje omaa polkuasi ja pidä kiinni omista ajatuksistasi. Älä anna muiden vaikuttaa syventävästi näkemyksiisi, mutta kuuntele toki mitä he sanovat. Tuo oma näkökantasi lyhyesti, mutta ytimekkäästi esille ja sano se aina uudelleen, elleivät ymmärrä ekasta kerrasta. Olet suomen lakipykälien mukaan aikuinen ja sinulla on oikeus tehdä itse ratkaisusi. Totta tietysti sekin, että aikuistuminen "pelottaa" tai ainakin arveluttaa, varsinkin se vastuunkanto omista asioista tuntuu liian suurelta asialta.
Ymmärrän vanhempiasikin, heidän tarkoituksenaan on kasvattaa lapsistaan yhteiskuntakelpoisia nuoria-aikuisia, jotka lentävät pesästään ja tulevat omillaan toimeen. Tosin, en sinuna syöksyisi kihloihin, enkä yhteen asumiseen kenenkään kanssa. Jos olisi voimia niinkuin on mieli, niin säätäisin lain, jossa määrätään jokainen nuori asumaan ensin omillaan ja vakiintumaan aikaisintaan 27 vuotiaana. Ihmisten henkinen ikä on nuorentunut ja sen takia näitä ristiriitaisuuksia ilmeneenykyisin enemmän ja enemmän.
Oikein hyvää elämää sinulle ja pidä omista ajatuksista kiinni, älä vakiinnu ennekuin olet itse valmis!
Mitä sanoisi Katainen?
Viimeiset 2 sukupolvea ovat ihmiskunnan historiassa ensimmäiset jotka voivat pyöritellä kymmeniä vuosia peukaloitaan miettien "että mitähän sitä tekis?".Biologiselta kannalta sinun pitäisi olla jo suurperheen äiti, kuten 100 vuotta sitten, ja kuolla hyvin käytettynä alle 50 vuotiaana.
Nyt ihmiset elävät 100 vuotiaiksi, ensimmäiset 20 menevät leikkiessä, seuraavat 20 että saisi gradun tehtyä - ja sitten täytyyki jon kohta siirtyä eläkkeelle...
Tällä hetkellä meidän valtiovaltamme tahtoo että ihmiset hankkivat ammatin heti kun kykenevät ja paiskivat duunia niin pitkään kuin jaksavat - ja siinä välissä ostavat, kuluttavat ja tuhlaavat niin paljon kun ehtivät. Tämä taas johtuu sittä että meillä on niin pirun hyväkuntoiset isukit ja äitylit että meiltä tarvitaan tulevaisuuden suunnitelmat, kovapalkkaiset nousujohteiset urat ja burn outit ennen kuolemaan jotta näille isukeille ja äityleille voidaan maksaa eläkkeet.
Sinulla on jo ammatillinen tutkinto - TÖIHIN SIITÄ! Ei yhetiskunnalla ole varaa sulle toista duunia opettaa. VELKAA TEKEMÄÄN! - et ikinä saa sitä tulevaa omakotitaloa maksettua ennen eläkeikää ellet rupea raatamaan HETI! Ja pentuja pitäs olla jo - tänne tarvitaan ihan v****** uusia VERONMAKSAJA!
KATAINEN käskee! Ajattele yhteiskuntaa! UHRAUDU!
Yksi syy siihen etten halua sitoutua, on varmaankin myös se että oon koko mun lapsuuden kuunnellu riitelyä, nähnyt jonkinlaista väkivaltaa ja kuunnellut huutoa. Vanhemmat eronnu kaks kertaa, eivät enää yhdessä. Siskokin just petti miestään ja on nyt yksin. En näe naimisiin menossa tai yhteen muuttamisessa mitään järkeä eikä siinä näytä olevan mitään hohdokasta. Enkä näe lapsiakaan minään pakkopullana. Tosin jos haluaa että vanhana joku kaipaa, niin onhan ne lapset ihan kivoja. Mutta ehkä mun vanhemmat on jumittuneet omaan aikakauteensa liikaa. Ei voi nähdä mitään muuta, ja kaikki mitä nykyään on, on väärin ja kauhistuttavaa.
Töiden ettiminen on vaikeaa, kun tuntuu että on ihan huono kaikessa ja tuntuu että tekee kaiken väärin. Pitäis saada positiivisia kokemuksia enemmän, niin uskaltaiskin tehdä ja mennä.