Voiko omaa ulkonäköä arvioida?

Vaihdanpa samalla ärsyttävän nimimerkkini toiseen. (Olen siis ap.)

"Mutta entä kasvot sitten? ..... mikä ominaisuus on tärkeämpi kuin toinen?"

Ilmeet ja eleet ovat tärkeimpiä, esim. ":-)" vs. ":-("

Ehkä lähimmäksi voi päästä jollain netin peilikuva systeemeillä, jossa muut saa arvioida sun kuvaas. Tietysti siinäkin on vaan se yksi kuva, jota voi sommittelulla ja ties millä valaistuksen keinoilla kohennella antamaan hyvinkin erilaisen mielikuvan mitä todellisuus on. Luultavasti omat arviot perustuu sitten enemmän siihen miten paljon vientiä on ollut sinkkuna. Saahan siitäkin jonkinlaista indikaatiota yleisestä vetovoimastaan, mutta kuten kliseisesti sanotaan, niin kauneus on katsojan silmässä.

En usko, että omaa ulkonäköä voi arvioida objektiivisesti, koska itseään peilaa usein muiden kommenttien kautta. Jo varsin varhaiset kokemukset voivat vaikuttaa niin syvästi ihmisen omakuvaan, että edes myöhempi ulkonäön korjaus/heikentyminen eivät vaikuta itsensä näkemiseen realistisesti. Omalla kohdallani ala-aste- ja yläasteiän kokemukset madalsivat itsetuntoa sen verran, että muiden kehut ovat tässä vaiheessa elämää lähes yhtä tyhjän kanssa tai auttavat vain hetkellisesti. Jos näistä kehuista saa sen hetkellisen itsetunnon kohotuksen, saattaa päätyä tietynlaiseksi huomion kerääjäksi tai ns. "huomiohuoraksi". Tätä kannattaa välttää.

Harmi että tämäkin keskustelu ajautui taas tuollaiseksi oudoksi atm vs atn väittelyksi, en jaksa ottaa siihen edes kantaa. Muuta kuin sen verran että väite "rumalla naisella ei tee mitään" vaikuttaisi mielestäni pitävän paikkansa. Ehkä siitä voi tehdä päätelmät onko ns. alemman tason naisia olemassa.

Mutta takaisin aloittajan viestiin: minulla on aivan sama tilanne. Kun olin teini-iässä kaikki, niin tytöt kuin pojat, haukkuivat minua päivittäin rumaksi, kaiken muun ohella. Olin siis koulukiusattu, ja todella aloin pitämään itseäni rumana noiden kommenttien takia. Vieläkin, kun näen valokuvia itsestäni niiltä ajoilta olen sitä mieltä, että oikeasti olin todella ruman näköinen. Rumana pidän siis kasvojani, olen aina ollut normaalipainoinen ja vartalooni olen aina ollut tyytyväinen. En tosin ole varma onko tämä kasvojen rumuus sittenkin vain huonon itsetuntoni luomaa kuvitelmaa, vai ihan totta. Lapsuuskuvissa näytän mielestäni ihan hyvältä, ja muistan erään hetken kun olin n.10 vuotias ja katsoin itseäni peilistä todeten että olen ihan ok:n näköinen (en muista mitä tarkalleen ajattelin, mutta tuo oli johtopäätös ulkonäöstäni). Voikin olla, että vuosien ajan rumaksi haukkuminen alensi itsetuntoani niin että se näkyi olemuksessani ja siksi todella muutuinkin rumaksi: rumat vaatteet, omituisia meikki & hiuskokeiluja, lysähtänyt ryhti - ylipäätään olemus jossa näkyy viha itseään kohtaan ja itsensä rumaksi tunteminen. Ihan niinkuin aloittajalla. Vaikka koulukiusaaminen on mitä on, niin pakostakin ajattelee että heillä täytyi olla joku syy mistä haukkua, oli se sitten oikeutettua tai ei.

No, ne ajat ovat nyt onneksi ohi ja noista vuosista on kauan aikaa, ja hiljalleen olenkin saanut itsetuntoani parannetuksi. Huomaan kuitenkin vieläkin ongelmia itsetunnossani, ja olenkin samassa tilanteessa kuin aloittaja: toisina päivinä pidän itseäni aivan järkyttävän rumana ihmisenä, kun taas toisina päivinä olen ihan tyytyväinen ulkonäköön. Mielipiteeni ulkonäöstäni siis vaihtelee aivan yhtä kovasti kuin aloittajalla. Valitettavasti kuitenkin niinä päivinä/hetkinä kun tunnen itseni jopa kauniiksi (hui, "uskaltaako sellaista edes väittää", noin ajattelen nytkin) uskottelen itselleni että se on vain illuusiota, etten oikeasti näytä hyvältä. Usein kun olen lähtenyt esimerkiksi baariin laittautuneena ja ulkonäkööni tyytyväisenä tunnen oloni nätiksi ja hyväksi - kunnes - näen heijastukseni esimerkiksi jostain ikkunasta myöhemmin illan aikana, tai näen itseni jostain peilistä. Ehkä se on ollut vain paikan epäedullinen valaistus, tai meikki joka on jo ehtinyt vähän kulua, tai läsähtäneet hiukset, mutta sitä vain ajattelee ettei esimerkiksi tuon vieressä olevan tarvitse kauneutensa takia miettiä mitään valaistuksia. Jotkut eivät sellaisia seikkoja tarvitse: he ovat kauniita, valaistuksessa kuin valaistuksessa ja vaikka ilman meikkiä!

Sorrunkin usein siihen että näen kauniin ihmisen, ja mieleni menee todella maahan kun vertaan itseäni häneen ja mietin kuinka juuri minusta pitikin tulla tällainen ruma. Rumalla naisellahan ei ole mitään arvoa, "kaikilla naisilla on vientiä - paitsi niillä sysirumilla". Jos joku minua joskus tulee iskemään, näen heissä sen että he pitävät minua rumempana, siten helpompana, huonona joka on niin ruma että tuo varmasti lähtee mukaan, kun eihän sillä muitakaan. Tuo kuulostaa kyllä aika pahalta kirjoitettuna, aivan siltä kuin omakuvani olisi todella vääristynyt ja kuvittelisin tuollaiset tilanteet aina vääränlaisiksi. Siitä juuri en olekaan varma, en todella osaa sanoa olenko oikeasti niin ruma kuin kuvittelen. Olen jopa seurustellut, joten varmasti en voi olla aivan niin ruma kuin kuvittelen. Vai voinko?

Nyt olen taas yksin ja itsetuntoni voi sen takia olla kokenut tällaisen "takauman". Kun kuitenkin muistelen tarkemmin, mielipiteeni itsestäni on aina heitellyt todella paljon, jopa silloin kun on mennyt paremmin. Paitsi lapsena, en muista vihanneeni itseäni noina aikoina. Silloin ulkonäköäni ei muistaakseni tosin haukuttukaan päivittäin. Olen vain todella ymmälläni siitä mikä on totta ja mikä ei, etten ihan oikeasti osaa sanoa miltä näytän. Olisi niin hienoa kun saisi vain jotenkin selvitettyä suoraan onko ruma vai ei, ettei tarvitsisi analysoida kaikkia vihjeitä ja sanomisia, ja muistella vanhoja asioita. Valitettavasti rohkeuteni ei riitä kysymään suoraan, sillä sieltähän voisi tulla vastaus "kyllä, olet ruma". En vain tiedä miten tämän tilanteen voisi muuten korjata, en haluaisi olla tällainen lopun ikääni.

Naiselle siis ulkonäkö on tärkeä. On se kyllä varmasti miehellekin. Uskoisin että on aivan yhtä paha olla ruma mies kuin ruma nainenkin, ainakin Tuntuu pahalta olla ruma!

No mä tiedän, että esimerkiksi miesten silmissä olen ruma, mutta en minä silti itse ole sitä mieltä peiliin katsoessani. Musta mä näytän silti ihan kivalta, vaikka toisaalta näen senkin, miksi muut on eri mieltä. Kai se kuva syntyy siitä, että miten kelpaa muille ja millaista palautetta saa, mutta toisaalta omaan naamaansa on tottunut, kun sitä on aina katsellut. Musta silti aika moni arvioi ulkonäkönsä yläkanttiin, varsinkin miehet. Ja minäkin, kuten jo kerroinkin.

sinunkin ulkonäköäsi.

Mutta siitähän ei olekaan huolta?

Onko susta epämiellyttävää, että mä vähän kaipailen sua?

Ei nainen saa tällä palstalla pitää itseään kauniina, varsinkaan tavikset. Se kun on valehtelua itselleen. Tavishan ei voi olla koskaan kaunis, vaikka tavis niin itse luulisikin.

Kokemuksesta sen sanon, itse olen itseeni hyvinkin tyytyväinen ja piä itteäni nättinä mutta monelta olen saanu kuulla,että tuoki luulee itestään liikoja ja blaa blaa blaa.
En silloin 16-20 vuotiaana pitäny itteeni minään mutta vanhempana olen oppinu arvostaan itteeni ja pidän nykysin itteeni varsin nättinä tapauksena :)

Ihminen luonnostaan, oman mielenterveytensäkin kannalta oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Tämä tarkoittaa sitä että näkee itsestään ne hyvät puolet, sulkee huonot pois ja pitää itseään hyvänä ja miellyttävänä ihmisenä. Todellisuus saattaa sitten olla jotain ihan muuta ulkopuolisen silmin katsottuna.