Mistä tunnistaa ns.kusetus tai huuhaa helppoheikki firmat jotka vaan koettaa saada ihmisen tekemään työn puolestaan puoli-ilmaiseksi. Onko se nettisivujen puuttuminen, firman,josta on hakenut töitä takana onkin toinen firma,nimien puuttuminen yhteystiedoista vai jokin muu seikka.
Harmittaa kun niin paljon tulee tälläistä vastaan. Pitäs perustaa oma toiminimi, alkaa jälleenmyyjäksi tsm,itse teet työt ja toinen korjaa potin. Yhden miehen helppoheikki huuhaa-firmoja.
Kusetusfirmat
12
1649
Vastaukset
- Työtähakeva
Hain yhteen suomalaiseen, kansainväliseen yritykseen töihin. Jo ensimmäisessä haastattelussa sovittiin palkasta ja muista eduista. Työsopimusluonnosteluvaiheessa kyseisen firman helppoheikki (pikku päällikkö) alkoi sitten yksipuolisesti tiputtelemaan palkkaa kerta kerralta alaspäin ja lisäisi lisäksi lainvastaiset irtisanomisajat sopimukseen. Minulle oli luvattu jo tuo paikka.
Kyseisessä rekrytoinnissa haastattelija valehteli koko ajan prosessin edetessä. Sitten sain puhelinsoiton lopuksi, että ketään ei palkattu hommaan, vaikka sovittiin palkasta ja muista eduista ja minulle kerrottiin saavani paikan.
Onneksi en lähtenyt kyseiseen yritykseen niiden ehdoilla. Tuo oli kyllä pohjanoteeraus työnhakuhistoriassa yrityksen puolelta. Kertoo vaan sitä, että ihmiset ovat nykyisin todella kieroja ja valehtelevat ja huijaavat kaikessa. Money talks.- fjghj
olin haastattelussa jossa pomo kertoi vasta myöhemmässä vaiheessa että oikeastaan heidän kaikkien duunareiden palkat maksetaan vuokrafirman kautta. Ja palkkaa olisi maksettu alle tes:sin.
- 9+18
fjghj kirjoitti:
olin haastattelussa jossa pomo kertoi vasta myöhemmässä vaiheessa että oikeastaan heidän kaikkien duunareiden palkat maksetaan vuokrafirman kautta. Ja palkkaa olisi maksettu alle tes:sin.
Itse hain erästä paikkaa Assidu -työnvälitystoimiston suosituksesta. Siis ko. välitysfirmasta otettiin minuun yhteyttä ja käskettiin hakea paikkaa. Luulin tulleeni head huntingin kohteeksi ja olin imarreltu. Tietenkin hain paikkaa, vaikka se ei niin ihmeelliseltä kuulostanutkaan (olen kuitenkin ma. hommissa ja työsuhteen lopussa on saatava uusi duuni).
No, yllätyin kun paikasta ei pariin kuukauteen kuulunut mitään, mutta sama tehtävä avattiin suoraan palkkaavan firman nimissä uudelleen haettavaksi. Lähetin yritykselle saman hakemuksen jonka olin jo kesällä Assidulle lähettänyt. Tällä kertaa pääsin oikein haastatteluunkin ja haastattelussa kuulin, ettei ko. firma ollut koskaan antanut toimeksiantoa tälle välitysfirmalle!!!! He olivat vain siirtäneet kesällä jo hetkeksi avaamansa rekrytoiniin lomien jälkeiseen aikaan ja siinä sivussa tämä rekryfirma yritti vetää provikat välistä ja etsiä duunarin jo valmiiksi!
Itse duuni olikin sitten haastattelussa muuttunut kurjaksi back office hommaksi... joka myöskin on yllättävän yleistä nykyään. (siis se että ilmoituksessa maalaillaan vaikka mitä vastuita ja hohdokkaita projekteja mutta todellisuudessa kysymyksien kautta paljastuukin lähinnä tallentajan tehtäväkenttää muistuttava support -tehtävä).
Toinen hyvinkin epäilyttävä tapaus oli pieni rekryfirma Alrekry Vantaan Tikkurilassa. Ko. firman työnvälittäjä ei suostunut minulle paljastamaan edes puhelimessa minkä yrityksen toimeksiantoa hän hoitaa. Haastatteluun piti silti mennä. Haastattelutilanteessa rekryfirman edustaja ei edelleenkään suostunut paljastamaan toimeksiantajaa (ja oletti minun ilman muuta olevan kiinnostunut työstä kuin työstä...?).Tehtävää koskevan lisäinformaation sijaan haastattelija laittoi minut täyttämään uudelleen paperilla verkkolomakkeen kyllästyttävää henkilötietolomaketta (jonka hän siis olisi voinut myös printata jo täytettynä). Sillä aikaa hän sieppasi työtodistuskansioni ja alkoi ilman lupaa ottaa valokopioita todistuksistani! No tämähän ei sinänsä ollut ensimmäinen kerta, mutta en pitänyt asiasta koska hän ei edelleenkään ollut kertonut toimeksiantajaa tai mitään tarkempia tietoja ko. tehtävästä. Lopuksi hän halusi kopioida henkilöllisyyspaperini. Niitä en enää halunnut antaa ja lopulta tämä haastattelija esiintyi kuin koko prosessi olisi kariutunut juuri tähän seikkaan. Tästä tapauksesta haluaisin jo kannella jonnekin ja sen ehkä vielä teenkin. - JABBADABBADUU!!!
9+18 kirjoitti:
Itse hain erästä paikkaa Assidu -työnvälitystoimiston suosituksesta. Siis ko. välitysfirmasta otettiin minuun yhteyttä ja käskettiin hakea paikkaa. Luulin tulleeni head huntingin kohteeksi ja olin imarreltu. Tietenkin hain paikkaa, vaikka se ei niin ihmeelliseltä kuulostanutkaan (olen kuitenkin ma. hommissa ja työsuhteen lopussa on saatava uusi duuni).
No, yllätyin kun paikasta ei pariin kuukauteen kuulunut mitään, mutta sama tehtävä avattiin suoraan palkkaavan firman nimissä uudelleen haettavaksi. Lähetin yritykselle saman hakemuksen jonka olin jo kesällä Assidulle lähettänyt. Tällä kertaa pääsin oikein haastatteluunkin ja haastattelussa kuulin, ettei ko. firma ollut koskaan antanut toimeksiantoa tälle välitysfirmalle!!!! He olivat vain siirtäneet kesällä jo hetkeksi avaamansa rekrytoiniin lomien jälkeiseen aikaan ja siinä sivussa tämä rekryfirma yritti vetää provikat välistä ja etsiä duunarin jo valmiiksi!
Itse duuni olikin sitten haastattelussa muuttunut kurjaksi back office hommaksi... joka myöskin on yllättävän yleistä nykyään. (siis se että ilmoituksessa maalaillaan vaikka mitä vastuita ja hohdokkaita projekteja mutta todellisuudessa kysymyksien kautta paljastuukin lähinnä tallentajan tehtäväkenttää muistuttava support -tehtävä).
Toinen hyvinkin epäilyttävä tapaus oli pieni rekryfirma Alrekry Vantaan Tikkurilassa. Ko. firman työnvälittäjä ei suostunut minulle paljastamaan edes puhelimessa minkä yrityksen toimeksiantoa hän hoitaa. Haastatteluun piti silti mennä. Haastattelutilanteessa rekryfirman edustaja ei edelleenkään suostunut paljastamaan toimeksiantajaa (ja oletti minun ilman muuta olevan kiinnostunut työstä kuin työstä...?).Tehtävää koskevan lisäinformaation sijaan haastattelija laittoi minut täyttämään uudelleen paperilla verkkolomakkeen kyllästyttävää henkilötietolomaketta (jonka hän siis olisi voinut myös printata jo täytettynä). Sillä aikaa hän sieppasi työtodistuskansioni ja alkoi ilman lupaa ottaa valokopioita todistuksistani! No tämähän ei sinänsä ollut ensimmäinen kerta, mutta en pitänyt asiasta koska hän ei edelleenkään ollut kertonut toimeksiantajaa tai mitään tarkempia tietoja ko. tehtävästä. Lopuksi hän halusi kopioida henkilöllisyyspaperini. Niitä en enää halunnut antaa ja lopulta tämä haastattelija esiintyi kuin koko prosessi olisi kariutunut juuri tähän seikkaan. Tästä tapauksesta haluaisin jo kannella jonnekin ja sen ehkä vielä teenkin.uskomatonta touhua. Tyypillä selvästi oma lehmä ojassa tai jotain. Eikö Tuollainen henkilötietojen kopiointi ole peräti laitonta. (onneksi ett antanut henkilötietojasi) Vielä ilman lupaa menee kopioimaan toisen ihmisen todistuksia.
Itse annoin vuokrafirman rekryn ottaa kuvan"omiin arkistoihin"Just! Kuvahan meni tietenkin asiakasyritykselle,joka valisti työntekijän hommaan kuvan perusteella.
Sinänsä vuokrafirman tyyppi oli ihan ok. Toivottavasti se jonka ne (asiakasyritys)valitsi kuvan perusteella oli mahdollisimman huono työssään. (se olisi ollut niille oikein).
- Non stop
Hakua pitävät pikkuyritykset, joissa mahdollisesti on sisäsiittoinen meininki.
- Ella
Joo, tunnen tuon yrityken. Hohhoijaa.
- ddrerg34
Niitä kutsutaan vuokrafirmoiksi
- shitt
Onko palkkojen saamisten kanssa vieläkin ongelmia tolla jobbarivälitysfirmalla????????
Pitääkö oikeuteen mennä, että saa rahansa??? - erikoinenyhtotto
Muhun otettiin kerran yhteyttä kuulemma jostain firmasta, joka tarjosi töitä netin kautta tehtäväksi, Pyysin haastattelua mutta firmassa ei kuulemma ollut ketään joka olisi voinut tavata.
- LueKokemuksia
Luet ihmisten kokemuksista mitkä firmat on ilmaisen työkokeilun jälkeen heti irtisanonu kuten jotkut ravintola-alat jne....
- Gghhhgr
Puhelinmyynti puolella näitä on pilvin pimein.
- opiskelu_ja_näyte_3kk
Oma kokemus on firmasta, johon piti tehdä "työnäyte" tähän vierähtikin aikaa kuukauden päivät - koska homma vaati lisäopiskelua melkoisesti. "Näyte" otettiin vastaan, mutta töitä ei tippunut. Jälkeenpäin kuulin työkkäristä, ettei olisi missään nimessä pitänyt em. hommaa tehdä koska kyseinen yrityksen toimintamalli tunnettiin myös siellä - ilmaista työtä. Vaan eipä tullut mieleen opiskellessa uutta, että joku voisi ottaa koodin omaan käyttöönsä ja saada siitä toimivan hyvin pienin muutoksin. Seuraavalla kerralla otan ruudulta kuvakaappauksia ohjelman toiminnasta ja lähetän ne gif-animaationa jos työnäytettä pyydetään! Ja kuva koodista tulee olemaan täydellinen feikki.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295099Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773657Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502516Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272157- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538