USA:n erikoisjoukot nimittivät Lauri Törnin kunniajäseneksi
Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni sai Yhdysvalloista korkean tason tunnustuksen. Armeijan vihreiden barettien sankariksi nimellä Larry Thorne kohonnut Törni on nimetty erikoisjoukkojen (Special Forces) ensimmäisen rykmentin kunniajäseneksi.
Tunnustus myönnetään vain noin kerran kymmenessä vuodessa.
Erikoisjoukkojen komentaja kenraali Thomas R. Csrnko luovutti kunniataulun Fort Braggin tukikohdassa. Paikalla oli 2 600 veteraania, joista monet tunsivat Törnin.
Muutama Törnin kouluttama nuorempi upseeri muisteli kutsua Törnin mökille viikonloppua viettämään. Ilta alkoi aina 50 etunojapunnerruksella.
Kunniataulu on nyt Sotamuseossa Helsingissä. Taulun luovuttajat olivat toivoneet tätä.
Sotamuseossa ovat myös Törnin kunniamerkit Mannerheim-rististä Yhdysvalloissa saatuihin Purppurasydämiin. Ne myönnettiin haavoittumisesta.
Lauri Törni katosi Vietnamin sodassa 1965. Salaista tehtävää suorittava Törni katosi helikopterilennolla viidakossa. Suomalais-amerikkalainen retkikunta löysi helikopterin 1999, ja kahden armeijan sotasankari haudattiin myöhemmin Arlingtoniin, Yhdysvaltain kansalliselle hautausmaalle.
Törni on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen sotilas Mannerheimin rinnalla. Hänen hahmonsa on ollut Hollywood-elokuvan Vihreät baretit esikuvana. Elokuvassa Törninä esiintyi John Wayne.


se on
Tämän takia äänestä perussuomalaisia.Tämän takia et ole sotilas
minä olen reservissä. Ja on herkkä aihe....Nyt on vähän vaikeata kirjoittaa kun Isäni karjalanevakko, orvoksi jäänyt isäni kuoli. Isoisäni ja äitini isän puolelta sukua kuolivat sodassa, isoisä rintamalla ja isoäiti lottana myös.
Tällaista enemmäm
pitäisikuulua Suomesta ja suomalaisuudesta!Saiko ne koskaan selville
mistä johtui kopterin putoaminen?Ehkä tuo tehtiin vain suomlaisten miellyttämiseksi?
Ehkä Pentagon toivoo tapauksen nostavan Afganistanin sodan kannatusta suomalaisten keskuudessa? Tietenkin Pentagon pelkää, että suomalaiset alkavat vaatia omia palkkasotilaitaan pois verisen sodan jaloista siviilejä tappamasta!Tiedonantajan "tiltu" antoi oman lausuntonsa
Kunniataulusta!!!!!SKPn punakaarti toimi sotien aikana puna-armeijan KÄTYREINÄ!!!!
Paljonko on muuten kannatajakortteja saatu kerättyä vaalikelpoisuuden saamiseen???
Pentagonia paskat kiinnostaa
Afghanistanin sodasta ajattelee. Eikä kiinnosta ketään muutakaan.Suomalaiset
Taitaa suomalaisia olla aika vähän afganistanissa ettei niilä ole mitään merkitystä.Ja ovat "keittiöhommissa" enimmäkseen, eivät tosipaikoissa, joten ei ole usa:lla tarvetta suomea nuoleskella.
USA tietenkin toivoo
lisää palkkasotilaita Suomesta. Toinen tärkeämpi asia on, että jos Suomi vetää palkkasotilaansa pois Afganistanista, niin seurauksena voisi olla dominoefekti.War is Peace nimimerkille
ei siellä siviileitä taoeta......teletappeja ne etsii ja on syytäkin.....ala jo ymmärtää asioita oikein!USA tappaa jopa kokonaisia
useamman kymmenen hengen hääseurueita vain yhden "terroristi"-johtajan vuoksi! Siviilejä tapetaan enemmän kuin vapaustaistelijoita! Suomalaiset palkkasotilaat ovat osa USA:n johtamaa koalitiota ja suomalaiset palkkasotilaat kutsuvat USA:n ilmavoimat paikalle heti kun alkaa polvet tutista. Ja tutiseehan ne polvet.Justiinsa nimimerkille
tämä mitali annetaan vain kerran 10 vuodessa....ei saii ihan pieni juttu......mikä olet miehiäsi kun noin keljuilet?Ja
taisteli SS-joukoissa jenkkien tulemaa Puna-Armeijaa vastaan.jenkit siis myöntävät jälleen, ett äBolshevikkien tukeminen oli virhe, Bolsut olisi pitänyt päin vastoin tuhota.
Niiih
Kommunismi on juutalaisten ideologia, alusta loppuun. Myös Lenin setäsi oli juutalainen.Missä on
johdon anteeksi pyyntö kun Lauri Törni joutui lähteä pakoon suomesta.Suomalaisten pitäisi kunnioitaa isänmaan poikaa niin kuin amerikkaiset kunnioittaa häntä.
http://www.youtube.com/watch?v=Y7Ppn129KFw
Emme unohda!
Törni taisteli vieraan maan lipun alla vieraan maan etujen puolesta.Lauri Törni, Larry Thorne = maanpetturi, Suomen kansan vihollinen.
Niin kuin
hetkellä teidän mielestä on perussuomalaiset on pettureita.Ette halua että kommunistit ja hyvävelijärjestelmä ajetaan alas suomesta.Heehheeh, poika!
Ei ne persut tästä maasta kommunismia tai hyvävelisysteemia ole pois ajamassa... kunhan puhua praataavat lämpimikseen ;)ei
Hän ei pettänyt maata, vaan valtio hänet. Silti hän piti yllä suomalaisten mainetta ehkä paremmin kuin kukaan muu.törni
Luin elämänkerran ja en ymmärrä ukon kovaa mainetta.Tiedonantajan tietsikat ovat tehneet ON-OFF
taajaan peukkujen kääntelyssä!!!!Vai onko siihenkin oma ohjelma millä peukut kääntyy????
Millainen ilma
Myrskylässä, Timo?hyvä
poutaaSuomen todellisia sankareita
ovat veteraanien sukupolvet, jotka jäivät rauhankin tultua nöyrästi rakentamaan rakkaan ja vapaan kotimaansa hyvinvointia!Lauri Törni sen sijaan pakeni raukkamaisesti omien ideologisten näkemystensä perässä kun huomasi ettei Suomessa sisällissodan jälkeen vallinnut täysin epädemokraattinen äärioikeistolaisuus enää saanut jatkoaikaa toisen maailmansodan päätyttyä. Hyvä niin!
Turhaa tuollaista paskaa kirjoitella.
Olen lukenut historiaa.
Lapin sodan aikana, kun saksalaisjoukot tuhosivat suomalaiskoteja, Lauri Törni teki suuren palveluksen maalleen ja kansalleen liittymällä natsien perustamaan, Suomen aselepohallituksen vastaiseen vastarintajärjestöön.Törni oli vannoutunut bolshevisminvastainen idealisti. Henkilökohtaisten mielipiteidensä ja aatemaailmansa hyväksi hän oli kuitenkin valmis hylkäämään kotimaansa ja liittymään tarvittaessa vaikka vihollisen riveihin. Tällaisia ihmisiä ei pidä kumartaa kritiikittömästi isänmaansa sankareina.
Tosin, hyvä ystävä,
olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta toivoisin, että keksisit ihan oman nimimerkin. Esim. Sseveri tai Ppentti.Anteeksi.
Tajusin vasta nyt että tuo nimimerkki on jo jollain muulla aktiivikäytössä...Jeeves
on eräs ihailemani kirjallisuuden hahmo. Toivoisin itse joskus pääseväni jeevesmäiseen täydellisyyteen keskustelujen ja tilanteiden hallinnassa sortumatta törkeyksiin ja alentumatta malttini menettämiseen. Vahinko, että Jeeves oli varattu nikki, joten Jjeeves sai kelvata.Ppentti on myös kelpo nimi, kelpaahan se paavillekin (Benedictus).
Larry Allan Thorne
sankarien sankari ja yli-ihminen. Kunnia!Larry
oli aivoistaan pahemman kerran niksahtanut natsipelle ja sotahullu joka ei voinut elää ilman vihaa ja tappamista. Nykyisin sellaiset ihmiset suljettaisiin mielisairaalaan.Kuka täällä Stalinista pauhaa?
Oletkos säälittävä punikki vai kärsitkö jostain diktaattorien nimien huuteluun liittyvästä fetissistä?Oleppa hyvä!
Eikö..
ne olleet ryssiä?Tietääkö
kukaan järjestetäänkö asian tiimoilta pyhiinvaellusretkiä vaikka -Törnin jalanjäljillä- tai onko mitään Larry Thorne kamaa myynnissä. Mielellään saisi olla USA:n väreissä.Törni oli
maanpetturi kuin taisteli suurta ja mahtavaa neuvostoliittoa vastaan.Mainio aate!
Amerikkalaiset lelutehtaat voisivat tuoda markkinoille vaikka Larry Thorne-actionfiguurin ja tehdä samaan syssyyn uudesta kansallisesta supersankaristamme elokuvan! Suomen (ääri)oikeistopiireissä löytyisi kyllä erittäin innokas ja hyvin maksava yleisö!Törnin
muistolle:http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcT9_lNbf1QD93BnnFGob-ZTlmGLrcR1RnvhSCVbrN3c2vq06ik&t=1&usg=__8HdqqI7xR-Zs-hfDBYZlQf6koRM=
Ammattimies
Törni lähti ulkomaille tekemään ammattimiehenä osaamiaan töitä. Ainahan Suomesta on siirtolaisia lähtenyt ja kaikki kunniallisiin töihin. Kommunistien tappaminen on eräs tärkeimmistä ja arvostetuimmista tehtävistä maailmassa. Aika harvasta äijästä tehdään elokuva ja vielä harvempaan on John Wayne pyytänyt päästä pääosaan.Ei noita
paranna kuin kuparilla päällystetty lyijypilleri.Monitahoinen oli mies
Jep...olen paljonkin kuunneellut Törnistä kertovia "juttuja", kai olette tietoisia, että ollaan tehty myös kirjallista teksiä immeisestä (joitakin, ja tietenkin aika kultaa muistot ja kirjoittajan palkkiot, mutta kuuitenkin). Aloitin juuri tavaamaan lapsuudesta alkavaa "Leijonanmieltä".pitää muistaa myös tietyt faktat
Natsi mikä natsi. Kuka taisteli viimeiseen asti ss- joukoissa.Tälläisten miesten takia Suomi lähti valloitusretkelle Neuvostoliittoon, tuloksenhan tiedämme.
Varmasti hyvä sotilas, mutta...
Palkkasoturi
Törni teki Suomen sodissa varmaan sen minkä keskivertosotilas teki ja enemmänkin.Mutta sodan jälkeen lähti kotimaastaan karkuun ja jatkois sitä ainoaa, mitä osasi: tappamista vieraan armeijan alaisuudessa. En ymmärrä, mitä ihmeellistä kotomaan gloriaa saa osallistumalla Vietnamin epäoikeutettun hyökkäyssotaan 60- ja 70-luvuilla USA:n armeijassa? Vaikka olisi tehnyt senkin tappajan ammattitaidolla ja esmiestensäö tyydytykseksi.
Sodan veteraanit palasivat viljelemään palstojaan ja nostamaan maataan jälleen ylös sodan jaloista. Törni lähti pakoon ja liittyi vieraan maan armeijaan.
Missä siis se kunnia, mitä jotkut perinnerykmenttiläiset ja vielä juolsuhautoihin jääneet - vaikka eivät totisesti niissä koskaan ole pelänneetkään ja värjötelleet itse - nyt peräävät ja vaalivat?
Ja Törni liittyi
vihollisen armeijaan.Totuus Natsi.Saksan asiamies Lauri Tönistä
Suomen Kuvalehti 37/2003 sivuilta 28-34:Lauri Törnin rikos ja rangaistus
Sotasankari Lauri Törni ryhtyi 1945 natsi-Saksan asiamieheksi. Runsaan kolmen kuukauden hölmöilystä tuli kuusi vuotta kuritushuonetta.
Kun Adolf Hitlerin valtakausi Saksassa lähestyi loppuaan, oli myös Suomessa yltiöpäitä, jotka olisivat halunneet Suomen osallistuvan Kolmannen valtakunnan pelastamisyritykseen.
Se olisi edellyttänyt sotilasvallankaappausta Suomessa, saksalaismielisen varjohallituksen valtaan nostamista, välirauhansopimuksen rikkomista ja maailmansodan jatkamista.
Kaikkea tätä myös valmisteltiin. Siihen vedettiin mukaan suuri joukko suomalaisia, joille jaettiin kuritushuonetuomioita hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa 1946–47.
Yksi tuomituista oli legendaarinen sotasankari Lauri Törni, joka harhautui natsi-Saksan juoksupojaksi vielä talven ja kevään 1945 toivottomassa tilanteessa.
Otteet oikeudenkäyntipöytäkirjasta
ja tuomiolauselmasta
Turun hovioikeus tuomitsi Lauri Törnin 10.1.1947 maanpetoksesta 6 vuodeksi kuritushuoneeseen, mikä oli minimi maanpetoksesta. Korkein oikeus vahvisti tuomion 21.5.1947.
Tuomion perusteena oli värväytyminen vihollisen palvelukseen sen jälkeen, kun Suomen ja Saksan välillä alkoi sotatila, ja osallistuminen asiamiehenä saksalaismielisen vastarintaliikkeen luomiseen Suomessa. Hovioikeuden ja korkeimman oikeuden mukaan:
"Suomi oli syyskuun 2 päivänä 1944 tehnyt aselevon Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton kanssa ja kohta sen jälkeen katkaissut suhteensa Saksaan sekä esittänyt viimeksimainitulle valtiolle vaatimuksen, että sen oli viimeistään sanotun syyskuun 15 päivään mennessä poistettava sotajoukkonsa Suomesta, mutta Saksan sotavoimat eivät olleet noudattaneet tuota vaatimusta, vaan sen sijaan mainitun 15 päivän vastaisena yönä hyökänneet Suursaareen, jolloin vihollisuuksien oli katsottava alkaneen Suomen ja Saksan välillä, kuten Suomen hallituskin oli myöhemmin antamassaan julistuksessa todennut, minkä jälkeen näin alkaneet vihollisuudet olivat jatkuneet Pohjois-Suomessa … (Törni ym.) … olivat vihollisuuksien kerrotuin tavoin puhjettua Suomen ja Saksan välillä … osallistunut niin sanotun vastarintaliikkeen perustamiseen, jonka liikkeen tarkoituksena oli ollut Saksan avulla tehdä aseellista vastarintaa Suomen ja sen kanssa aselevon tehneen Neuvostoliiton sotavoimille sekä antaa tietoja Saksalle mainittujen sotavoimien tilasta ja sijoituksesta, Suomen taloudellisen elämän muutoksista, sotakorvausteollisuuden järjestelystä, poliittisesta tilanteesta, yleisen mielipiteen suunnasta ja kehityksestä sekä muista sellaisista seikoista, joiden ilmaiseminen oli ollut omiaan vaarantamaan Suomen ulkonaista turvallisuutta ja sen suhteita Neuvostoliittoon…"
Tuomiolauselma kuului näin:
"…oikeus havaitsee selvitetyksi, että, sittenkun vihollisuudet olivat syyskuussa 1944 alkaneet Suomen ja Saksan välillä ja nämä maat olivat sitten joutuneet sotatilaan keskenään sekä Saksan taholta oli syksyllä sanottuna vuonna ryhdytty järjestämään vakoilu- ja tiedustelutoimintaa Suomessa, aseiden ja ampumatarpeiden kuljettamista tänne ynnä suomalaisten kouluttamista radio- ja viestitehtäviin sekä sabotaashitekoihin, syytteessä olevista henkilöistä ovat vihollisen eduksi ja Suomen vahingoksi, … Törni tammikuussa 1945 Suomen rajan luvattomasti ylittäen matkustanut edellämainitussa sukellusveneessä Saksaan, tahallansa osallistunut siellä seuranneessa helmikuussa järjestettyyn kurssiin, jonka tarkoituksena oli ollut kouluttaa suomalaisia sabotaashi- ja vakoilutoimintaan Suomessa, sekä sen jälkeen astunut Saksan aseellisiin joukkoihin; … oikeus harkitsee oikeaksi … rikoslain 12 luvun 1 §:n, 2 §:n 1 ja 2 momentin, 3 ja 10 §:n sekä 5 luvun 3 §:n nojalla tuomita, … Törnin maanpetoksesta kuudeksi vuodeksi.
vituttaa nämä sniperit
sniputtajia halveksutaan kaikkialla maailmassa.