MINKÄLAINEN SATAKOULUTUS

Yx työtön

Katsoin työkkärin sivuilta koulutuksia ja huomasin, että Satakoulutus pitää kursseja työttömille. Yrityksen nettisivuja on uudistettu koko tämän vuoden ajan. Onpa tosi hidasta touhua ja kertoo yrityksestä aika paljon. Välinpitämättömyys paistaa läpi.
Kertokaa oletteko ollut Satakoulutuksen kursseilla. Kuinka moni on työllistynyt kurssin jälkeen? Minkälaisia ovat kouluttajat?

8

1379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miljardikoulu662232

      Asiahan on niin että kun sut pakotetaan kurssille, et ole enää työtön.Silloin voidaankin satakunnankansan sivuilla sitten leveästi todeta että katos, työttömyys on nyt vähentynyt kummasti kun me olemme saaneet asioista päättää! :D

      Kursseille vaan kaikki ja verovaroista paskanturhat kurssit kaikille. Kurssien vetäjät saa kupattua rahaa kaupungilta joutavalla jaarittelullaan.

      Kyse on vain tilastokikkailusta jotta saadaan julkisuuskuva paremmaksi, mitään varsinaista järkeä näissä kursseissa ei ole.

      • Yks entinen

        Olen ollut Satakoulutuksen järjestämällä kurssilla ja eipä siitä hyvät muistot jääneet. Vieläkin olen järkyttynyt siitä, kuinka vastuuntunnotonta väkeä oli vetämässä kurssia. Pääasiahan oli saada työnnettyä kurssilaiset vaikka väkisin johonkin yritykseen ja siinä se sitten oli. Taisi kouluttajat saada bonusta siitä, mitä useamman sai yrityksiin. Osaa autettiin löytämään harjoittelupaikka, mutta osa kurssilaisista jäi täysin ilman tätä apuakin. Mitään kannustusta ei saanut harjoittelun aikana. Yksi iso kaameen näköinen mies E oli tosi töykeä. Vetäjät on tainneet vaihtua Satakoulutuksessa, mutta yrityksen toiminta tuntuu kyllä olevan salamyhkäistä, kun nettisivuillakaan ei ole kuin sihteerin nimi ja puhelinnumero (ainakin puoli vuotta on näin jo ollut).

      • Huh kauhistus
        Yks entinen kirjoitti:

        Kyllä yritys antaa itsestään todella hämäräperäisen kuvan itsestään, kun kotisivuja ei saada päivitettyä ajanmukaisiksi. Olen myös kuullut monelta ko. yrityksen kursseilla olevilta negatiivisia asioita, joiden perusteella en todellakaan voi suositella kurssille menoa ellei sitten pakoteta työkkärin puolelta.

      • mitä.kursseja
        Huh kauhistus kirjoitti:

        Kyllä yritys antaa itsestään todella hämäräperäisen kuvan itsestään, kun kotisivuja ei saada päivitettyä ajanmukaisiksi. Olen myös kuullut monelta ko. yrityksen kursseilla olevilta negatiivisia asioita, joiden perusteella en todellakaan voi suositella kurssille menoa ellei sitten pakoteta työkkärin puolelta.

        Mielenkiintoista. Verovaroistako yrityksen toiminta rahoitetaan? Eivätkö kurssilaiset maksa itse kurssejaan?

        Firman omistaja siis rahastaa tyhjänpäiväisiä kursseja järjestämällä, työttömiä ei saada työelämään, mutta raha menee omistajan taskuun. Satakoulutus eli Motive Group Oy. Liikevaihto 288000 euroa.

      • Petostelua

        Piilottamalla työttömiä paskakursseille saadaan työttömyyslukuja kaunisteltua ja työttömien kustannuksella suomen luottoluokitusta keinottelemalla pidettyä ylhäällä, siinä kusetetaan EU:n keskuspankkia jotta paskakokkareet saavat rahoitettua verosuunnittelubisneksiään pienikorkoisilla lainoilla ja tuotot puhalletaan veroparatiiseihin, kansalaisille jälkipolvineen jää käteen vain helvetin iso lasku korkoineen ja orjuuksineen.

        Työttömät ovat pelkkää materiaalia jotka pakotetaan kiristämällä rikollisesti karenssin uhalla tuohon keinottelusirkukseen jauhelihaksi, globaali kapitalismi on tehnyt suomestakin yhä kylmemmän ja psykopaattisemman paikan.

    • Palstavalinnoistanne

      Kannattaisiko tiedustella palstalla jolla asiaasi käsitellään enemmänkin, sopii myös sisältönsä puolesta paremmin tänne: http://keskustelu.suomi24.fi/tyo-ja-opiskelu

      Mutta eipä ole mitään uutta jos Porilainen ei tiedosta/ymmärrä miksi Suomi24:lla on niin paljon erinäisille asioille varattu sisältönsä puolesta oma keskustelualue josta muutkin löytävät asiasi ja saat itsekin paremman hyödyn sijoittamalla juttusi sisältö huomioiden keskustelualueelle jolle se parhaiten sopii.

      Palstan vakiokiukuttelijalla lienee tähän taas omat sanansa, mutta hänhän on just näitä porilaisia jotka eivät ymmärrä omaa etuansa sijoittamalla kirjoituksensa minne sattuu, ei sinne minne sopisi, liittääkin hän yrittää erinäisin selityksineen

      • porinasiatporiin

        Aloittaja puhuu porin asiasta,ei sitä tarvitse piilottaa pois jonnekin toiselle palstalle josta porilaiset sitä eivät käy lukemassa,tajuatko?

        Logiikallasi,voidakseen seurata porilaisia asioita,pitäisi käydä kaikki mahdolliset palstat läpi saadakseen selville onko niissä poria koskevia asioita vai ei.Nyt kun ne sijoitetaan pori palstalle,niitä voi helposti seurata.Jos asia ei sinulle sovi, mene pois palstalta äläkä lue viestejä täältä.Asiahan ei edes sinulle mitenkään kuulu joten senkin puolesta voit poistua,kiitos.

      • MuttaKumMääHaluun
        porinasiatporiin kirjoitti:

        Narista ja mää haluun huamiota kun en piänenä saanu tissiä enkä halia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4949
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      56
      3950
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      70
      3543
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2868
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      141
      2418
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2309
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2094
    Aihe