Vantaa ja Depressiohoitaja

Depressiohoitajajärjestelmän siunauksellisuutta on suitsutettu laajalti, mutta selvästikään depressiopotilailta itseltään ei ole kysytty mielipidettä asiasta - sillä kysehän on mitä puhtaimmasta lumehoidosta tai pikemminkin hoidon pahvikulissista jonka avulla saadaan paperilla asia näyttämään siltä kuin depressiopotilasta hoidettaisiin vaikka todellisuudessa mitään hoidoksi laskettavaa tai potilaan kannalta hyödyllistä ei tehdä.

Pyydä itsellesi (kirjallisesti!) kirjallinen hoitosuunnitelma ja kerro pyynnössäsi, että haluat oikeaa psykoterapiaa pätevän (yksilöpsykoterapeutin pätevyyden omaavan) psykoterapeutin antamana!

Lain mukaan asuinkunnan (käytännössä sairaanhoitopiirin) on järjestettävä jokaiselle potilaalle tämän tarvitsema hoito - eikä psykoterapia ole minkäänlainen poikkeus tuosta säännöstä.

Julkisen sektorin työntekijät kuitenkin usein, ilmeisesti tarkoituksellisesti ja harkiten, kusettavat potilaita ja väittävät, että ainoa tapa saada psykoterapiaa on hakea KELA:n psykoterapiatukea ja sen avulla ostaa itselleen psykoterapia yksityissektorilta.

Lain mukaan edes kunnan raha- tai resurssipula ei ole pätevä syy jättää tarvittava hoito järjestämättä - eli vaikka Vantaa (HUS-piiri) ei pystyisi omien työntekijöidensä voimin sinulle psykoterapiaa tarjoamaan -> sen on siinä tapauksessa se hankittava ostopalvelusopimuksella joltakulta yksityisvastaanottoa pitävältä psykoterapeutilta.

Älä siis enää suostu tyhjänpäiväiseen lumehoitoon vaan vaadi itsellesi sellaista hoitoa johon lain mukaan olet oikeutettu.

Jos haluat pelata varmanpäälle, voit ensin pyytää julkisen sektorin psykiatrilta B-lausuntoa KELA:n psykoterapiatuen anomista varten - ja lausunnon saatuasi ilmoittaa, ettei sinulla (niin kuin ei minulla tai monella muullakaan) ole varaa KELA:n tuen jälkeen maksettavaksi jäävään omavastuuosuuteen.
Haluaisin nimittäin nähdä sen psykiatrin joka ensin antaa lausunnon jossa puoltaa potilaalle psykoterapiaa - ja sitten pyörtää lausuntonsa vain sillä siksi, että hoidon maksaja vaihtuu.

Olen seurannut ystäväni taistelua masennuksen kanssa ja melkoisen tyrmistynyt siitä, miten huonosti hänet on kohdattu avuntarvitsijana Vantaalla. Paljon ei hänelle jäänyt käteen, resepti ja tyhjää puhetta. Masentuneelle, joka on todella avun tarpeessa ja jolla on alentunut kyky pitää puoliaan tämä on tyrmistyttävä tapa tyrmätä ja mitätöidä.

Olen hämmentynyt etenkin siitä, miten upean ja korusanaisen kirjan asiasta on tuotettu (Haarala ym. Masennuksen hoito perusterveydenhuollossa, 2010). Kirjaa lukiessani en kuitenkaan löytänyt vastetta lupauksille käytännön töissä. Palvelunohjauksesta en ole ystäväni kohdalla edes kuullut mitään. Koko avun kenttä on edelleen niin pirstaleinen, ettei voimaton pysty tai jaksa kaikilla voimillaan itse välttämättä etsiä oikeaa, itselleen soveltuvaa apua tai pitää puoliaan. Eikä se ole motivaation puutetta. Hoidon saamiseksi perustelu ”motivaation puutteella” on vastoin perusoikeuksiamme ihmisenä.

Vantaan kolmiomalli on hieno paperilla. Ehkä teorian tasolla ja nähdään jonkinsortin pelastuksena uusliberaalista näkökulmasta. Sisään, ulos ja ravistus. Säästöä syntyy, kun paperilla kaikki näyttää hyvälle. Eihän se toimi, jos todellisessa avun tarpeessa olevat jäävät avutta ja paperilla killuu lukuja todistuksena hyvästä tuloksesta. Todellisuudessa lasku tulee maksettavaksi muodossa tai toisessa kunnille myöhemmin, kun avutta jääneet alkavat oireihtia entistä pahemmin.

Samansuuntaisia kokemuksia minullakin. Kolme kertaa olen depressiohoitajan luona käynyt, kolme tuntia elämästä joita ei koskaan saa takaisin. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen se vaivaantuntut tunnelma joka siellä on, kun en pysty puhumaan sille mitään.

Kokemuksia Jyväskylästä. En tiedä, mutta itse olen vuoden käynyt Debressiohoitajalla ja kokenut sen hyväksi, luottamukselliseksi, turvalliseksi ja 'kodikkaaksi'. Debressiohoitaja ei ole psykiatri vaan lähempänä 'hoitajaa' ja hän ei 'pelota' niin paljon kuin psykiatri joka tuntuu näkevän sielunsyövereihin liiaksi.
Tottakai lääkitystä seurataan, mutta niin sitä tehdään myös korkeammissa instansseissa, koska lääkitys on kuitenkin yksi osa hoitoa ja tärkeä sellainen. Ei debressiohoitaja ole sitä varten että 'ratkaisee' sun ongelmat, sitä ei tee edes psykiatri, mutta siellä voi keskustella mieltä painavista asioista sen minkä haluaa ja saapahan ainakin 'avautua' ja kevennettyä taakkaa mikä mielen päällä on.
Itse annan ainakin 9:sin omasta hoidostani ja kontaktista!