Tekstiviestit / soitetut puhelut

huhhuheijaa

Luen mieheni puhelinerittelyä useinkin netissä ja siellä lukee erään naisen numero sillon tällön. Nainen on kuitenkin miehen työpaikalla asiakkaana ja mies on sanonutkin että ei voi mitää sille että hänellä käy asiakkaana myös paljon ystäviä tai jopa entisiä hoitoja. Hän ei voi työpaikkansa takia sanoa kellekkään että ei ole oikeutta tulla tänne. Ja hän kertoi että tämä nainen soittaa hänelle suoraan aina ja kysyy aikoja hänelle ja miestä itseään se ärsyttää myös kun he eivät soita suoraan liikkeeseen.

No asiaan. Mulla on tosiaan miehen puhelinerittelyt nykyää tiedossa netissä. Mies tietää että olen todella mustasukkainen ja hän on kertonutkin että olen siksi hieman pelottava joskus. Hän tuntee olonsa välillä jopa lasipurkissa olevaksi, mutta olen nyt puhunut hänelle että en ole tarkottanut asiaa niin. Miehelle soittaa tämä nainen joskus sillon tällön ja mies poistaa tämän soitetut tai hänelle soitetut puhelut. On kaksi vaihtoehtoa miksi hän sen tekee a) hän tietää että sorkin sen puhelinta (en myönnä kuitenkaan) ja mä saan kaikesta pultit kaikesta. Hän varmasti sen vaistoo. B) aikoo pettää tämän kanssa.

Tämä nainen on ollut joskus aikanaan hänen ns. hoitonsa ja se nainen seurustelee nyt. Joskus naiselta tulee hieman outoja viestejä. Esim. "olisi taas kiva nähdä ja sellasta.. ;)" ja sitten mieheni vastaa yleensä vaan "olen nyt väsynyt ja tässä kaikkea muuta. En ehdi näkemään." Mies on aina kieltäynyt näkemästä tätä, mutta ei varmaan viitsi olla kovin törkeä koska nainen on asiakas. Kerran kuitenkin meidän huonona aikana oli tämmöiset viestit vaihdettu että sovittiin että seuraavana päivänä nähtäisiin. Mies oli poistanu lähetetyn viestin mutta naiselta oli tullu viesti "ok.. luonnossa sitten? :D " ja mies ei ollut vastannut mitään tähän puhelinerittelyn eikä puhelimen mukaan. Hän oli lähettäny viestin seuraavana päivänä "En ehdikään näkemään." Eli mies saattoi hieman yllättyä että nainen haluaakin seksiä ja peruutti deitit. He ovat olleet ystäviä kauan aikaa joten saattaa olla hieman yllätys hänelle myös.

Nyt kuitenkin huomasin että puhelinerittelyn mukaan mies on soittanu naiselle viime torstaina töiden jälkeen. Puhelu kestänyt noin minuutin. Sen jälkeen tullut mulle sinä iltana 3 soittoa joten ne ei voi olla nähnyt sillon. Mutta uskomatonta tässä on se että mies on poistanut soitetut ja vastaanotetut puhelut puhelimesta. ne näkyy kyllä erittelyssä. En tiedä vaikuttaakoha tähä se että olen samana iltana Puheluerittelyn nähdessäni soittanu hänelle että vaistoan että hän pettää.

Mies pelästyny että taasko tää alkaa ja poisti tiedot että en sekoaisi? Vai.?

18

3674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräs nainen

      on pakko olla jonkinmoisissa väleissä töittensä takia ja se on kuin nuorallakävelyä muutenkin ja siihen päälle vielä sun mustasukkaisuus ja vahtiminen!

      Mies ei vaan halua ylimääräistä TURHAA riitaa sun kansa soitoista/viesteistä, koska hän ei voi tilanteelle mitään. Pakko olla kohtelias tiettyyn rajaan asti kossa kyseessä on myös asiakas. oletko tullut yhtään ajatelleksi, että ne kaikki tilanteet ovat jo riittävän tukalia miehellesi ilman sinun mustasukaisuuttasikin?

      Kyllä toisen mustasukkaisuuden perusteella tietää, että se kännykkä tutkitaan perusteellisesti joka välissä kun se vaan on mahdollista, joten sun miehesi on ajautunut tuohon viestien ja soittojen poistamiseen sinun ylenpalttisen vahtimisen seurauksena. Mielummin yks huuto kerran kuussa puhelinerittelyn selaamisen jälkeen kuin 10 huutoa kuussa joka soiton ja viestin jälkeen. Kumman itse valitsisit?

      Jos sä jatkat tota vahtimista, niin ajat miehesi todellakin petämään ja/tai jättämään sinut. Ei tuollaista vahtimista kukaan kauaa kestä!

    • voi herranpieksut...

      Joskus näitä lukiessa tuntuu kuin lukis alakoululaisten juttuja...

      Voitko SINÄ kuvitella, että se sun kyttäämisintosi ja mustasukkainen asenteesi miestäsi kohtaan voi olla myös syy siihen että hän ehkä joskus lipsahtaa??
      Minusta se ei olis ollenkaan kummallista! Paeta kammottavaa kyttääjä puolisoa johonkin hetken hurmaan, että olis edes sen hetken ajan vähän rentoutuneempi fiilis.

      Onnellinen saa todellakin olla kun voi elää täysin kyttäämättä ja ounastelematta ja analysoimatta joka helekutin asiaa kuin mielipuoli jota ei vaan oo vielä viety hoitoon...

      • alkuperäinen kirjo

        Selvä, kiitokset vastauksistanne.

        Eli mielestänne mieheni ei ole aikonut pettääkään? Musta hieman siltä kyllä tuntuu. Nainen ehdottelee törkyviestejä sillon tällön ja mieheni ei niistä kerro mulle. vaikka kuinka yrittäisin kierellä ja kaarella että kuka tämä nainen on. Mieheni sanoo aina että hän ei ymmärrä miksi pitää puhua menneistä kun voisin vain keskittyä nykyhetkeen ja olla onnellinen hänen kanssaan. Hänen mielestään minä en vain osaa olla onnellinen ja luon itse ongelmat suhteeseen.

        Hän minulle tossa yks päivä kertoi että kuinka ihanaa onkaan kun meillä on näin hyvä suhde ja kolmansia osapuolia ei ole. Hänen ystävänsä juuri koki petetyksi tulemisen ja mies sanoi ettei ite kestäisi yhtään tota.

        Välillä tuntuu että hän valehtelee. Kuka on tuo nainen sitten? Miksi mies vastailee sen törkyviesteihin? Mielestäni asiakas ei lähettele törkyviestejä vaikka onkin ex-pano.

        Mä oon aika satavarma että mies poisti siksi soitot kun soitin sille sille nähtyäni naisen soiton että minulla alkaa vaisto taas laulamaan.

        Kehitin kerran hänelle tarinan ja kerroin tämän jutun niin että ystäväni mies olisi tehnyt tommosta jonkun ex-hoidon kanssa ja mä sit sanoin vastanneeni tälle ystävälle niin että tuo on jo pettämisen ensiaste ja todella luuseri mies kun tommosta tekee. Kysyin miehen mielipidettä asiaan ja tämä oli että onhan tuo nyt aika typerää ja varmasti jotain voi tapahtua. HAHAA. Siinäpäs myönsi. Mutta sanoi tämän jälkeen "älä vertaa kuitenkaan heidän suhdetta meidän suhteeseen. Heillä on semmonen suhde ja meillä tämmöinen suhde."

        Mä en jaksa uskoa että mä olen aina tässä se vainoharhainen.


      • eräs nainen
        alkuperäinen kirjo kirjoitti:

        Selvä, kiitokset vastauksistanne.

        Eli mielestänne mieheni ei ole aikonut pettääkään? Musta hieman siltä kyllä tuntuu. Nainen ehdottelee törkyviestejä sillon tällön ja mieheni ei niistä kerro mulle. vaikka kuinka yrittäisin kierellä ja kaarella että kuka tämä nainen on. Mieheni sanoo aina että hän ei ymmärrä miksi pitää puhua menneistä kun voisin vain keskittyä nykyhetkeen ja olla onnellinen hänen kanssaan. Hänen mielestään minä en vain osaa olla onnellinen ja luon itse ongelmat suhteeseen.

        Hän minulle tossa yks päivä kertoi että kuinka ihanaa onkaan kun meillä on näin hyvä suhde ja kolmansia osapuolia ei ole. Hänen ystävänsä juuri koki petetyksi tulemisen ja mies sanoi ettei ite kestäisi yhtään tota.

        Välillä tuntuu että hän valehtelee. Kuka on tuo nainen sitten? Miksi mies vastailee sen törkyviesteihin? Mielestäni asiakas ei lähettele törkyviestejä vaikka onkin ex-pano.

        Mä oon aika satavarma että mies poisti siksi soitot kun soitin sille sille nähtyäni naisen soiton että minulla alkaa vaisto taas laulamaan.

        Kehitin kerran hänelle tarinan ja kerroin tämän jutun niin että ystäväni mies olisi tehnyt tommosta jonkun ex-hoidon kanssa ja mä sit sanoin vastanneeni tälle ystävälle niin että tuo on jo pettämisen ensiaste ja todella luuseri mies kun tommosta tekee. Kysyin miehen mielipidettä asiaan ja tämä oli että onhan tuo nyt aika typerää ja varmasti jotain voi tapahtua. HAHAA. Siinäpäs myönsi. Mutta sanoi tämän jälkeen "älä vertaa kuitenkaan heidän suhdetta meidän suhteeseen. Heillä on semmonen suhde ja meillä tämmöinen suhde."

        Mä en jaksa uskoa että mä olen aina tässä se vainoharhainen.

        pitäiskö sun miehesi sitten sanoa tälle naiselle, että suksi suolle ja lopeta yhteydenpito? Ja mitäs sitten tehdään, kun tämä nainen kertoo asiakkaan ominaisuudessa tuon käytöksen miehesi pomolle? Vois irtisanominen olla aika lähellä ja mitäs sitten pitäis tehdä?

        Kun sun "vaistot" alkaa laulamaan ihan kaikesta, turhastakin, niin eihän sitä kukaan kestä!

        Tietenkään sulle ei voi kertoa törkyviestejä, kun sun vaistot laukkaa jo muutenkin! Eihän se mies voi estää sitä naista lähettämästä niitä viestejä! Eri asia olis, jos sun miehesi lähettäisi niitä törkyviestejä.

        "Hän minulle tossa yks päivä kertoi että kuinka ihanaa onkaan kun meillä on näin hyvä suhde ja kolmansia osapuolia ei ole. Hänen ystävänsä juuri koki petetyksi tulemisen ja mies sanoi ettei ite kestäisi yhtään tota. " Miksi et vaan voi uskoa?

        Tee teille kummallekin palvelus ja lopeta turha kyttääminen tai lopeta suhde.


    • Petetty nainen

      Ymmärrän sua! Kaikki vastaajat on huolissaan siitä kuinka sairaasti sä miestäs kohtelet, mutta ne evät ole kokeneet pettämistä!!! Näen kuule tuttuja merkkejä. Se oli ihan samanlaista ennenkun mun mies jäi kiinni. Mä muka olin sairas vainoharhanen. Kaikki ystävät sanoivat, että ei toisen puheluita saa tarkistaa. Kukaan muu ei tajunnut kuin minä! Vaisto sanoi, että vialla on. Miksi muuten se sanoisi!

      Mulle nous karvat pystyyn näistä:
      *Ja hän kertoi että tämä nainen soittaa hänelle suoraan aina ja kysyy aikoja hänelle ja miestä itseään se ärsyttää myös kun he eivät soita suoraan liikkeeseen.*
      -Onko tämä miehen selittelyä heidän puheluistaan? Väittää sulle et se on soittelujen sisältö. Häntä muka ärsyttää on esitystä sulle. Ei varmasti ärsytä kun antaa soitella. Mun miehellä oli aina "tylsiä työpuheluita", niinpä niin. Aina sen vastaamassa käymisen jälkeen selittelyä miten tylsä puhelu oli. Se on yksi varoittava merkki!

      -Mitä väliä mikä syy on poistaa puhelut? Ei ole sulle rehellinen. Ei voi antaa sun nähdä niitä. Mistä muusta voi valehdella? Jotain salattavaa on jos pitää poistaa ne.

      -Soittaako sille naiselle silloin kun sä et oo paikalla? Paha merkki jos soittaa. Vastaako aina silloin kun sä oot paikalla, että ei jaksa nähä, mutta silti soittelee itse sille. Esitystä...

      *naiselta oli tullu viesti "ok.. luonnossa sitten? :D " ja mies ei ollut vastannut mitään tähän puhelinerittelyn eikä puhelimen mukaan. Hän oli lähettäny viestin seuraavana päivänä "En ehdikään näkemään."*
      -Ne on sopinu nähdä jo. Seksistä on sun miehes tainnut vihjailla omassa viestissään. Sitten halunnut jättää avoimeksi flirttailuksi, kun ei oo vastannut. Tuskin mitää pelästynyt on koska silloin olis voinnut jotain sanoa heti. Itehän se sen flirttailun on aloittanut. Luonnossa sitten? :D on vastaus miehesi flirttiin.

      -Ovat edelleen ystäviä? Ei ole mikään yllätys enää. Miehesi tietää sen naisen haluavan seksiä ja edelleen jatkuvasti pitää yhteyttä. Jotain vikaa kuviossa?

      -Voishan sitä kaverille sanoo, ettei työpaikalle viitsisi tulla. Näkevätkö siellä niin usein siksi, koska miehesi tietää että seuraat puhelinta? Näkevät poissa silmiesi alta. Tekosyy se, että on vain asiakas. Onko mies kertonut, että oot mustasukkainen eikä puhelimessa voi jutella?

      -Miehelläsi on siis hoitoja. Kertoo jo jotain sen moraalista. Nämä hoidot saattavat myös ajatella miehestäsi, että siltä aina irtoaa. Miksi muuten luulet yhteyttä pidettävän, jos muuta ei välillä ole ollutkaan kuin "hoitoa"? Parempi ottaa mies, joka ei yhdenillan panoihin sekaannu, sano mun sanoneen. Pettäjiä kaikki tollaset. Helpompi lähtee uudelleen panokaveriksi, jos on jo sellasta ollut.

      -Miestäs tuskin estää pettämästä muu kuin pelko että jää kii ja sä alat pelottavaks, jos ei jo petä. Selkeetä leikittelyä tossa on. Mikä syy poistaa puheluitakaan, jos ei mitään salattavaa ole? Onko se sitten sulle kivaa, että vaan sun käytös estää pieniä kokeiluja. Mä tiedän, että oma pää siinä kärsii vaan, kun joudut olemaan se "hirviö", joka tonkii puheluita. Yrittääkö miehes saada sua tuntemaan siitä huonoa oloa vielä? Mun teki niin, jotta sais rauhassa pettää. Sen pahempi mitä enemmän ne vakuuttelee.

      Mua ei mikään muu kaduta kuin se, että en heittänyt ukkoa pihalle, heti kun vaistot alkoi sanomaan että jotain mätää. Se auttais nyt tähän vitun tuskaan, kun on selän takana naureskeltu ja pilkkana pidetty. Sen mä vaan sanon, että usko vaistoihis ja tee kaikkes, jotta et jää naurunalaiseksi. Mun miehenkään tapauksessa ei ollu mitää muuta kuin omituinen puhelinkäyttäytyminen. Siitä aloin tulla epäileväks, mutta sen virheen tein, että ajattelin olevani vaan vainoharhainen suotta. Enpä ollut. Voimia sulle! Kukaan muu kuin itse kokenut ei voi tietää kuinka rankkaa on.

    • jo seonnu

      eikä kyse ole enää muusta kuin siitä, miten paljon sä voit vielä seota lisää. Siis mitä v-ddua te teette yhdessä, jos teillä ei ole tuon vertaa luottamusta? Toinen ehkä pelaa muitten kanssa ja toinen etsii ja tutkii dokumentteja epäilystensä tueksi. Pidätsä itse tuollaista suhdetta aa) normaalina bee) vaalimisen arvoisena entä see) pidätsä itseäsi terveenä? Mustasukkaisuus on vakava sairaus, josta parantuminen on todella vaikeaa, eikä mustasukkaisen kanssa elämisestä tule mitään. Jonkun aikaa sä pysyt kuosissa puheluerittelyjä tutkiessasi, mutta kohta nekään ei sun tautia lievitä.
      Ihan oikeasti, en pätkääkään ihmettele, jos miehesi saa tarpeeksi sairaasta touhustasi, ja jos sä todella olet noin kipeä, niin toivottavasti teette toisillenne palveluksen, ja lopetatte toistenne kiduttamisen.

      Mä en ota kantaa siihen, pettääkö miehesi, sä spekuloit sitä ihan riittävästi, vaikka se ei spekuloinnilla muutu miksikään, mutta haluan vaan korostaa, että ennemmin tai myöhemmin teistä jompikumpi tipahtaa veitsen terältä, jolla te kumpikin ilmeisesti olette suostuneet taiteilemaan parisuhteen nimissä.

      • huhhhuheijaa

        Pakko myöntää että olen seonnut hetkellisesti täysin. Tämä nainen on soitellu kuukaudessa kerran jo ennen minun ja miehen tapaamista. Hän kyselee aikaa hänelle töihin. Mieheni ei ole koskaan hänelle törkyviestiä lähettänyt. Puhelimessa oli jo ennen seurusteluamme viestejä jossa mies jaksoi aina vain kieltäytyä tapaamasta naista vapaa-ajalla. Aivan samanlailla kieltäytynyt kaikesta.

        Sanoin miehelle tässä yksi päivä että pelkään menettää hänet. Hän sanoi että pelkää samaa ja siksi joutuu välillä elää varpasillaan että hän ei tekisi mokaa joka minut musertaa ja hän menettää minut. Siksi saattaa tosissaa poistella tän ahdistelijaämmän viestejä ja soittoja.

        Luulisi ämmän tajuavan jo että kun vuoden on kieltäynyt koko ajan tapaamisesta vapaa-ajalla että EI KIINNOSTA. Mikä näitä akkoja vaivaa? en tajua.

        Tosiaan puheluerittelyn mukaan on aina vain se yksi soitto tälle naiselle kuussa ja se on semmosena aikana että ei mitenkään oo mahdollista että menisi pettää tämän kanssa. Yleensä se on nii että nainen soittaa miehelle ja mies ei ehdi vastaa. Sitten mies soittaa takas ja puhelu on korkeimillaan 2 minuuttia.

        Ja tässä työssä yleensä asiakkaat käy kerran kuussa hänellä asiakkaana.

        Mies on tosiaan erilainen mies kuin muut. Sen tiedän ja siksi mua ahdistaa että miksi yritän tehdä hänestäkin kusipäätä väkisin. Hän tietää että stressaan töissä koko ajan tätä tilannetta ja siksi hän joka aamu halaa minua pitkään ja sanoo "älä jooko murehdi turhia. Ne vie sun energiaa.."

        Nojoo, eikai voi muuta ku alkaa luottamaan. Eiköhän hän olisi pannut tämän akan kanssa jo sillo ku oli vapaana koska viesteissä ainakin näky että kiinnostusta ei tosiaan silloinkaan ollut.

        Ja siihen "luonnossa sitten:D" viestiin niin mies on luultavasti kirjottanu omaan tyyliinsä viestin että voidaan nähdä joo mutta ei tiedä missä voi nähdä kun ei muutenkaan harrasta kahvittelua tai muutakaan. Nainen sitten vanhaan tapaan innostunu "no luonnossa sitten :D" ja mies perui deitit sitten. He ovat kuitenkin olleet samassa kaveriporukassa vuosia ja joskus ovat hairahtaneet seksiin vaikka mieheni ei todellakaan harrasta yhden illan juttuja. Minunkaan kanssa hän ei heti harrastanu seksiä vaan vasta parin tapaamisen takia. Minähä olin kyllä heti valmis., mutta mies ei. Kerranki näin päin.


      • toipunut
        huhhhuheijaa kirjoitti:

        Pakko myöntää että olen seonnut hetkellisesti täysin. Tämä nainen on soitellu kuukaudessa kerran jo ennen minun ja miehen tapaamista. Hän kyselee aikaa hänelle töihin. Mieheni ei ole koskaan hänelle törkyviestiä lähettänyt. Puhelimessa oli jo ennen seurusteluamme viestejä jossa mies jaksoi aina vain kieltäytyä tapaamasta naista vapaa-ajalla. Aivan samanlailla kieltäytynyt kaikesta.

        Sanoin miehelle tässä yksi päivä että pelkään menettää hänet. Hän sanoi että pelkää samaa ja siksi joutuu välillä elää varpasillaan että hän ei tekisi mokaa joka minut musertaa ja hän menettää minut. Siksi saattaa tosissaa poistella tän ahdistelijaämmän viestejä ja soittoja.

        Luulisi ämmän tajuavan jo että kun vuoden on kieltäynyt koko ajan tapaamisesta vapaa-ajalla että EI KIINNOSTA. Mikä näitä akkoja vaivaa? en tajua.

        Tosiaan puheluerittelyn mukaan on aina vain se yksi soitto tälle naiselle kuussa ja se on semmosena aikana että ei mitenkään oo mahdollista että menisi pettää tämän kanssa. Yleensä se on nii että nainen soittaa miehelle ja mies ei ehdi vastaa. Sitten mies soittaa takas ja puhelu on korkeimillaan 2 minuuttia.

        Ja tässä työssä yleensä asiakkaat käy kerran kuussa hänellä asiakkaana.

        Mies on tosiaan erilainen mies kuin muut. Sen tiedän ja siksi mua ahdistaa että miksi yritän tehdä hänestäkin kusipäätä väkisin. Hän tietää että stressaan töissä koko ajan tätä tilannetta ja siksi hän joka aamu halaa minua pitkään ja sanoo "älä jooko murehdi turhia. Ne vie sun energiaa.."

        Nojoo, eikai voi muuta ku alkaa luottamaan. Eiköhän hän olisi pannut tämän akan kanssa jo sillo ku oli vapaana koska viesteissä ainakin näky että kiinnostusta ei tosiaan silloinkaan ollut.

        Ja siihen "luonnossa sitten:D" viestiin niin mies on luultavasti kirjottanu omaan tyyliinsä viestin että voidaan nähdä joo mutta ei tiedä missä voi nähdä kun ei muutenkaan harrasta kahvittelua tai muutakaan. Nainen sitten vanhaan tapaan innostunu "no luonnossa sitten :D" ja mies perui deitit sitten. He ovat kuitenkin olleet samassa kaveriporukassa vuosia ja joskus ovat hairahtaneet seksiin vaikka mieheni ei todellakaan harrasta yhden illan juttuja. Minunkaan kanssa hän ei heti harrastanu seksiä vaan vasta parin tapaamisen takia. Minähä olin kyllä heti valmis., mutta mies ei. Kerranki näin päin.

        hienoa, että sä tiedät seonneesi. Ja todella hienoa, että miehesi todellakin mitä ilmeisimmin torjuu naista, joka taasen mitä mieluiten ilmeisesti haluaisi enemmänkin.

        Tuo aamuinen halaus, ja toive, et tet ressaisi kaikkea energiaasi tuntuu myötätunnolta, jonka olemassaolo on parisuhteenne kannalta hyvä asia.

        Sä voisit ihan oikeasti varata aikaa paikkakuntasi mielenterveyskeskukseen, ja lähteä pohtimaan syntyjä syviä; monesti se epäluottamus ja yleinen epäluuloisuus, mikä purkaantuu mustasukkaisuutena ja vainoharhaisuutena on lähtöisin jostain omasta menneisyydestä, jostain sieltä kaukaa, ettei mitenkään hän, josta on mustasukkainen, voi olla varsinainen alkulähde ja syy. Ammattilaisen kanssa on turvallista ja luvallista vatkoa menneitä, ja jopa toivottavaa.

        Onnea ja voimaa sulle matkaan, parantuminen ei ole mahdotonta, jos itse niin päättä.


    • torneri

      Luin viestisi ja huomasin et olit laittanut lukevasi puhelinerittelyt netissä? Miten se voi olla mahdollista ja mikä sul on liittymä. Minun ukolla oli myös salarakas ja seurailin puhelin erittelyjä mut paperiversiona ja sit se kaikki paljastui vaikka viimeiseen asti väitti muuta!!!!!!

      • maurii

        ... tuo "luonnossa sitten?" -viesti kuulostaa siltä, että on puhuttu jostain maksamisesta. En tiedä mitä työtä miehesi tekee, mutta olisiko esim. nainen jostain velkaa hänelle, ja miehesi on sanonut, että ei tarvitse maksaa takaisin, johon nainen olisi saattanut flirttaillen vastata tuohon tyyliin.

        Minuakin kiinnostaisi tietää, miten pääset netissä miehen puheluerittelyihin? En ole koskaan paperiversionakaan nähnyt tällaisia, mutta ihmetyttää, että sinulla olisi noihin tunnukset. Mies ei siis tiedä, että pääset sinne? Päivittyykö nuo tiedot todellakin heti, kun yksikin viesti on lähtenyt? Eikö sinne jää jotain tietoa (aikaleimaa tms.) siitä, että olet niitä käynyt katselemassa?

        Joka tapauksessa sanoisin alkuperäiselle, että relax. Vahtiminen ei ainakaan asiaa auta, ja kuulostaisi jotenkin uskomattomalta, että mies pettäisi nyt, jos ei ole naisen kanssa mitään tehnyt vapaana ollessaankaan, siis ennen teidän tapaamistanne. Mies - tai nainen - pettää, jos on pettääkseen, ja kyllä se loppujen lopuksi aina ilmi tulee, tavalla tai toisella.


    • 045.......1

      hoitaa puhelut mulle toisesta numerostaan kun vaimo nukkuu tai ei ole paikalla, eikä se numero ole vaimolta salainen.

    • SeppoSeponSeppo

      Kyllä niitä konsteja on millä pettää. Tietokone: Messenger, Skype, sähköpostit, chatit jne... Puhelin: Prepaid!

      Kannattaa ennemmin keskittyä keskustelemaan. Avatkaa ne asiat jotka sua eniten vaivaa ja kun oot saanut niihin mielestäs pätevän selityksen niin älä pengo niitä enää, luota miehees silloin. Jos saat epämääräisiä selityksiä tai joku haisee palaneelle niin keskustelkaa lisää.

      Jokainen tossukka-mies jonka vaimo epäilee kaikesta mahdollisesti on potentiaalinen pettäjä joka etsii sitä hyväksyntää toisesta sylistä. Eihän mustasukkaiset naiset saa kuin tossukoita lopulta koska kukaan muu ei huoli heitä ja tossukat eivät uskalla sanoa totuutta vaan "kärvistelevät" suhteissaan. Näin heistä tulee sitten potentiaalisia pettäjiä kun he huomaavat että elämää on vielä olemassa ja se voisi olla jopa ihanaa ja sellaista jossa oma ELÄMÄ ja omat mielipiteet ovat vielä sallittuja ilman kyttäilyä, syyllistämistä jne...

      Selkiskö?

    • No jo on!

      Voiko puhelinerittelyssä lukea tekstiviestitkin?

      • 2 liittymää

        No tähän olisi mielenkiintoista saada vastaus. Muuten, mielummin kuin tsekata toisen kännykkää kannattaa tarkistaa löytyykö kamoista toinen sirukortti. Eihän kukaan omalla puhelimellaan soittele, haloo!


    • Aikuisten oikeesti

      Ei hyvää päivää,mikä kyylä olet! Ihanko oikeasti sun mies antaa sun kyylätä noin? Olet kyllä tod mustasukkainen nainen ja parasta,jos sun mies oikeasti lähtis kälppimään! Jos miehelläsi on sutinoita,sun kyttääminen ei paranna asiaa,vaan mieshän saa tekosyyn paeta mustasukkaista naistaan toisen naisen syliin! Lopeta tuommoinen hölmöily ja kysy ukoltas suoraan asian laita! Jos kerran kuulostaa pettävän sua,pakkaa tavarasi/miehen tavarat,riippuen kumman nimissä asunto on,ja lähtekää erisuuntiin! Teette toisenne hulluiksi tommosella käytöksellänne!

    • .....

      Voi vittu nainen.. Jos ei ton vertaa ole luottamusta, niin miksi olette yhdessä?!?

      Ja jos epäilet että miehesi pettää sinua, miksi et kysy SUORAAN ja keskustele asiasta hänen kanssaan? Pakko tonkia toisen puhelintietoja ja tulla vuodattamaan jonnekin suomi24:seen? Hei haloo.

      Sinä itse tulet ajamaan miehesi pettämään sinua.. Tuolla menolla! Sitten taas vain itseäsi syyttää siinä vaiheessa.

      Kuka tuollaisessa lasipurkissa haluaa edes olla, missä miehesi tällä hetkellä on.

      Eroa, jos et pysty luottamaan TAI jos koet, että miehesi ei ole luottamuksen arvoinen. Hukkaatte tuollaisessa sekopäisessä suhteessa vain kummankin aikaa ja energiaa.

      Ja ihan tiedoksi: sä olet oikeasti sekaisin! Sun aloitusviestisi vaikuttaa niin skitsolta, että ei ihme, että miestäsi pelottaa.

    • Järkikäteen!

      Voi tsiisus onko pakko nostaa näinkin vanhoja aiheita ylös?!

    • ei mitään uutta

      mustasukkaisia ihmisiä on suomes noin 3 miljoonaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4949
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      56
      3960
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2868
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      146
      2432
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2094
    Aihe