Luin täältä eilen avauksen naisen saastaisuudesta. Teksti oli törkeää. Se halvensi naisia ja vammaisia ihmisiä. Ajattelin, että avaus pitäisi ehdottomasti poistaa.
No, tuon avauksen johdosta minä kuitenkin etsin kotoa vanhan Rippi-Raamattuni ja luin sitä eilisen illan ja tämän päivän mm. siitä Mooseksen kirjan kohdasta, joka avauksessa mainittiin, ja huomasin, ettei avaus ollutkaan mikään törkyviesti, vaan kertoi ihan rehellisesti siitä, mitä Raamatussa on. Nyt olen yrittänyt etsiä tuota viestiä lukeakseni sen uudelleen, mutten löydä mistään. Miksi se poistettiin?
Olen todella loukkaantunut ja järkyttynyt. Minulle on lapsena opetettu kauniita tarinoita Jeesuksesta ja Mooseksesta ja Daavidista ja muista Raamatun miehistä, mutta kaikki kaunis onkin ollut pelkkää kuorrutettua valhetta. Miksi minulle on valahdeltu? Miksi minulle on piirretty kuvaa hyvistä miehistä, jos heidän ajatuksensa minusta naisena ovatkin olleet puhdasta sontaa? Kuka on se hirviö, joka kehtaa puhua pikkutytöille Mooseksesta? Miksi minulle ei olla oltu rehellisiä? Miksi Raamatun pahuus, julmuus ja rumuus on piilotettu ja vaiettu kuoliaaksi? Onko kirkko instituutio, jolla on vain suloiset kuoret, mutta joka on sisältä läpimätä?
Jos Mooses edustaa Jumalaa, minä en usko Jumalaan. Siksi kysyn, mikä on kirkon virallinen kanta Moosekseen? Kysyn myös, miksi viesti sensuroitiin? Halutaanko tosiasioiden peittelyä jatkaa aina vain?
Naisten halventamisen pyhää kirjallisuutta
4
123
Vastaukset
- viisas nainen
aikuisen naisen ei ole pakko kuulua kirkkoon, jonka pyhänä pitämä tarukirja halventaa naisia.
Ilman naisten taikauskoisuutta kirkko ei enää aikoihin olisi ollut merkittävässä asemassa.
Mutta naisten enemmistö uskoo satuolentoihin ja opettaa lapsensakin uskomaan niihin. - taviss
Ei viestiä poistettu. Se siirrettiin ortodoksipalstalle. Siellä viestiin näyttää tulleen muutamia vastauksiakin. MM. nim. _oleg_ kertoo, ettei naisen ole sopivaa mennä edes kirkkoon kuukautistilassa. On harmi, että ortodoksisessa kirkossa pidetään yhä naista kuukautistensa ja raskauksiensa vuoksi saastaisena.
Löydät viestin täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9415265
Minustakin on harmi, että avaus siirrettiin muualle.
Voisivatko tämän palstan teologit nyt kertoa, miksi luterilaisessa kirkossa naisia kirkotettiin vielä 1900-luvulla? Miksi nainen sai kantaa epäpuhtausleimaa niin pitkään? Epäpuhtaudenko takia nainen vaiennettiin kirkossa niin pitkäksi aikaa? Onko yhä niin, että naispappeutta vastustavien pappien kanta perustuu loppupeleissä naisen kuukautisvuotoihin? Miesteologit vaiensivat naiset ensimmäisinä vuosisatoina, eivätkä itse kyenneet näkemään Jumalan pappismiehille antamaa selkeää näpäytystä:
Jeesus ei ollut syntinen. Naisesta syntyminen ei tee ketään syntiseksi.
Jeesus eli ensimmäiset viikkonsa naisen veressä ja verestä. Kuukautisveri ei saata Jumalaa häpeään.
Jeesus antoi ylösnousemisviestin ensimmäisenä naisten eteenpäin vietäväksi. Naiset saavat julistaa ja opettaa kristinuskoa.- ukjda
Kirkko on pyytänyt anteeksi saamelaisilta, romaneilta, uudelleen kastajilta tms.
Onko kirkko koskaan pyytänyt anteeksi naisilta kirkottamista ja naisen seksualisoimista? - linkin lukenut
Kun naispappeuden vastustaminen aikanaan kävi kuumimmillaan luterilaisessa kirkossa, ongelmaksi nähtiin nimenomaa alttariyhteistyö, ja jos altteriyhteistyöongelmien takana oli jotakin, joka juontaa juurensa juutalaisiin tabuihin ja puhtaussäädöksiin, on naisten 2000-vuotinen historia vaiennettuina kristittyinä todella surullista luettavaan. Mitä siitä voimme oppia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1156996Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084757L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa564010TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133354Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982100Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581338Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531296Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982