Rynnistys Suomen markkinoille v. 2011?

Mfrdgh

Tämän hetkisen tiedon mukaan Ryanairilla olisi ensi kesäkaudella, joka alkaa maaliskuun lopussa, 12 reittiä Suomesta. Tampereelta: Lontoo, Edinburgh, Frankfurt, Bremen, Milano, Pisa, Malaga, Oslo, Riika ja Kaunas. Lappeenrannasta: Düsseldorf ja Bryssel. Tämä ei kuitenkaan liene vielä koko totuus vaan ohjelma tulee olemaan laajempi. Muutama viikko sitten kun uusin reitti Tampere-Pisa julkistetin, Ryanairin Pohjoismaiden johtaja Elina Hakkarainen ketoi tulevansa pitämään tiedotustilaisuutta uutuuksista heti kun ohjelma valmistuu kokonaisuuessaan.

Itse toivoisin Ryanairilta nyt todellista rynnistystä Suomen markkinoille. Ryanair aloitti lenot Suomeen keväällä 2003 ja se on ollut liian varovainen reittien lisäämisessä. Potentiaalia laajenemiselle on vielä rutkasti. Ryanairin kohteissa on lukuisia sellaisia, joihin kannataisi lentää Suomesta.

Mielestäni on realistista odottaa jo vuodelle 2011 merkittävää lisäystä. Tampereelle odotan vähintään 5 uutta reittiä. Lappeenrannasta kannataisi aloittaa jopa 10 uutta reittiä, joista osa samoja kohteita kuin Tampereelta, esim. Lontoo, Frankfurt ja Milano. Vastaavasti Tampereelta kannattaisi avata reitit Düsseldorfiin ja Brysseliin ja sen lisäksi ainakin Barcelonaan, Roomaan, Pariisiin, Berliiniin ja Dubliniin . Toivoisin, että Ryanair aloittaisi lennot myös Turusta ja Oulusta eli otaisi kunon siivun Suomen lentomarkkinoista ja lopettaisi Finnairin ja Blue1:n hintakartellit.

Mielestäni on täysin realistista ajatella, että Ryanairilla olisi Suomesta ainakin 40 reittiä. Ruotsista sillä on jo 64 reittiä ja se lentää Ruotsissa viidelle kentälle, joista yksikään ei ole Arlanda.

24

1434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ystvän kertomaa

      Ryanilla on tietty määrä koneita, joilla reitit on suunniteltava. Eivät laita mielellään koneitaan pitkille suomen reiteille, vaan haluavat pitää ne lyhyillä keski-euroopan reiteillä. Näin saadaan matkustajamäärä korkeaksi ja siten tulos paremmaksi. Suomen lennot on myytävä hieman korkeampaan hintaan, mikä ei ole hyväksi yhtiön imagolle.
      (tämän kertoi Irkku-ystäväni, joka Ryann operatiivisella osastolla Irlannissa hommissa)

      • Mibklö

        Varmaan totta tuokin näkökanta, mutta toisaalta Ryanairilla on kautta koko verkoston yhä useampia pitkiä reittejä eli yli neljän tunnin lentoja. Yksi pisimmistä reiteistä on Tampere-Malaga.

        2-3 tunnin etäisyydellä Suomesta on paljon potentiaalisia Ryanairin kohteita, joihin Suomesta ei vielä lennetä.

        Suomalaiset ovat valmiita maksamaan hieman keskimääräistä Ryanair hintaa korkeampia hintoja, koska suomalaisten toimijoiden hinnat joka tapauksessa ovat todella kovia. Jos Ryanair myy esim. lentoa Bremen-Rooma 10 eurolla, suomalaiset ovat valmiita maksamaan Tampere-Rooma reitistä jopa 50-100 eruoa/suunta ja silti on tosi halpaa verrattuna muihin vaihtoehtoihin.

      • aivan kernaasti
        Mibklö kirjoitti:

        Toinen asia on sitten tuo imagokysymys. Ei Raikku halua välttämättä näyttää muulle maailmalle, että heidän lentonsa maksavat paljon. Se vie pohjan ihmisten ajattelutavasta mieltää Raikku halpisyhtiöksi, tämä suomi on kuitenkin aika pieni murunen heidän liikevaihdossaan.

      • pieni murunen,
        aivan kernaasti kirjoitti:

        Toinen asia on sitten tuo imagokysymys. Ei Raikku halua välttämättä näyttää muulle maailmalle, että heidän lentonsa maksavat paljon. Se vie pohjan ihmisten ajattelutavasta mieltää Raikku halpisyhtiöksi, tämä suomi on kuitenkin aika pieni murunen heidän liikevaihdossaan.

        että sen voi kirjoittaa pienellä?

      • ON
        pieni murunen, kirjoitti:

        että sen voi kirjoittaa pienellä?

        ON

    • taas mennään

      Itse tosiaan myös odottelen uusia reittejä. Veikkaan, että myös kaksi kokonaan uutta kenttää Suomessa on tulossa. Nämä kaksi kenttää, mitä arvelen, ovat Turku ja Kemi-Tornio. Kummastakin avattavan reitin voisi hyvin kuvitella olevan Skavsta, Turusta lisäksi myös Hampuri - Lyypekki. Kemi-Tornioon (jos ylipäänsä alkavat sinne lentämään), voisi kuvitella reitiksi myös Lontoon reittiä.

      Turusta moni matkustaja menee edelleen kiltisti Helsinkiin, ja näitä Ryanair voisi hyvinkin pystyä houkuttelemaan kotikentälle. Lisäksi Lyypekki on kohteena ikäänkuin uusvanha, sillä Turustahan on lennetty tosiaan suoraan Hampuriin ja tätä reittiä on ainakin nyt jo kuopatun Pilot Turku Oy:n mukaan paljonkin kyselty. Skavsta kohteena Turusta yksinkertaisesti siksi, että Turun seudulla väestöllä on paljon kontakteja länsinaapuriin, ja moni haluaisi mennä sinne halvalla lentäen sinänsä hauskan laivamatkan sijaan.

      Kemi-Tornio olisi perusteltavissa Oulun sekä Ruotsin rajan läheisyydellä. Lappilaisittain matka ei ole pitkä myöskään rovaniemelle, ja kenttä saattaisi hyvinkin olla Ryanairin mittapuun mukaan riittävän lähellä myös Leviä. Ruotsin rajan läheisyys puoltaisi Skavstaa ja brittien talvimatkailu puolestaan Lontoota.

      • tilannetta seurannut

        tuo kaikki olisikin totta, mutta Turun kaupungin passiivinen toiminta todennäköisesti vesittää tuonkin ajattelun. Ei ole Turun kauppakamarikaan paljon Raikun palvelujen perään haikaillut, joskus ovat jopa todenneet, että ei sellaista Turussa tarvita. Turku on nykyään aina askeletta Tamperetta perässä, lähes joka asiassa. Potentiaalisia matkustajia kyllä löytyisi aika paljon 50 kilometrin säteeltä.

      • taas mennään
        tilannetta seurannut kirjoitti:

        Turku käy kyllä neuvotteluja tämänkin lentoyhtiön kanssa, mutta tietysti millä aktiivisuudella niin se on kokonaan toinen juttu...

      • hefvlkj
        taas mennään kirjoitti:

        Turku käy kyllä neuvotteluja tämänkin lentoyhtiön kanssa, mutta tietysti millä aktiivisuudella niin se on kokonaan toinen juttu...

        sellaisella aktiivisuudella, että Turku ei maksata veronmaksajillaan kaikkia mahdollisia Ryanairin kuluja ja anna Ryanairille pelkän tuoton. Koko maakunnan välillishyötykään ei kata menoja, jos Ryanairin pillin mukaan alkaa tanssimaan.

      • tilannetta seurannut
        hefvlkj kirjoitti:

        Kyllä turistit senverran paljon maakuntaan rahaa jättäisivät, että se kattaisi moninkertaisesti Raikulle maksettavan 2-3:n euron markkinointirahan/matkustaja. Lisäksi Turkulaiset ja lähiseutujen asukkaat saisivat halpoja lentoja. Kyllä niitä verorahoja käytetään paljon turhempaankn, kun halpojen lentojen mahdollistamiseen.

      • Mllalaaa

        Aivan naurettava olettamus, että Tampereella ja Lappeenrannassa muka Ryanairin toimintaa rahoitettaisiin verovaroilla. Voin kertoa sinulle, että väitteesi osoittaa täydellistä tietämättömyyttä EU:n kilpailulainsäädännöstä. Jos Ryanair saisi jotain laittomia tukia, esim. Pirkkalaan lentävät muut yhtiöt eli Finnair, SAS/Blue1 ja Air Baltic olisivat valittaneet asiasta kilpailuviranomaisille sekä EU:n komissiolle.

        Ryanairilla on Tampereen seudun kuntien kehitysyhtiön Tredean kanssa sopimus, jossa Tredea tukee jokaisen uuden reitin markkinointia. Tämä on aivan normaalia kehitysyhtiöille kuuluvaa toimintaa. Ryanairin toiminnan laajenemisella on valtava positiivinen vaikutus alueen yrityksiin ja työllisyyteen. Tredea valittelee sitä, että markkinointirahaa on käytössä aivan liian vähän. Paljon suurempi panostus olisi kannattavaa. Markkinointirahasta suurin osa tulee käsitykseni mukaan alueen yrityksiltä, jotka hyötyvät Ryanairista.

        Kaikki Tampereelle uusia reittejä tuovat lentoyhtiöt voivat saada em. tukea eli se ei ole suunnattu yksinomaan Ryanairille. Tredea ja Tampereen lentoasema neuvottelevat jatkuvasti useiden lentoyhtiöiden kanssa. Mm. Air Balticin hubin saamisesta Tampereelle käytiin kovaa taistelua. Oulu veti pidemmän korren. Ilmeisesti Oulussa oli antaa Air Balticille enemmän markkinointitukea.

        Markkinointutukea annetaan uusille reiteille. Vanhojen reittien on pärjättävä omillaan ja Ryanair poistaa kannattamattomat reitit hyvinkin nopeasti.

      • Njkööa

        Finnair saa jatkuvasti valtiolta suoraa ja epäsuoraa kilpailua vääristävää tukea.

        Kilpailua vääristävää on myös se, että Porin ja Seinäjoen kaltaiset kaupungit tukevat Finnairin syöttölentoyhtiö FinnCommia. Kaupungit ovat sitoutuneet ostamaan riittävän määrän lentolippuja verovaroilla, jotta yhtiölle ei tule tappiota.

      • seudulle hyötyä!
        Mllalaaa kirjoitti:

        Aivan naurettava olettamus, että Tampereella ja Lappeenrannassa muka Ryanairin toimintaa rahoitettaisiin verovaroilla. Voin kertoa sinulle, että väitteesi osoittaa täydellistä tietämättömyyttä EU:n kilpailulainsäädännöstä. Jos Ryanair saisi jotain laittomia tukia, esim. Pirkkalaan lentävät muut yhtiöt eli Finnair, SAS/Blue1 ja Air Baltic olisivat valittaneet asiasta kilpailuviranomaisille sekä EU:n komissiolle.

        Ryanairilla on Tampereen seudun kuntien kehitysyhtiön Tredean kanssa sopimus, jossa Tredea tukee jokaisen uuden reitin markkinointia. Tämä on aivan normaalia kehitysyhtiöille kuuluvaa toimintaa. Ryanairin toiminnan laajenemisella on valtava positiivinen vaikutus alueen yrityksiin ja työllisyyteen. Tredea valittelee sitä, että markkinointirahaa on käytössä aivan liian vähän. Paljon suurempi panostus olisi kannattavaa. Markkinointirahasta suurin osa tulee käsitykseni mukaan alueen yrityksiltä, jotka hyötyvät Ryanairista.

        Kaikki Tampereelle uusia reittejä tuovat lentoyhtiöt voivat saada em. tukea eli se ei ole suunnattu yksinomaan Ryanairille. Tredea ja Tampereen lentoasema neuvottelevat jatkuvasti useiden lentoyhtiöiden kanssa. Mm. Air Balticin hubin saamisesta Tampereelle käytiin kovaa taistelua. Oulu veti pidemmän korren. Ilmeisesti Oulussa oli antaa Air Balticille enemmän markkinointitukea.

        Markkinointutukea annetaan uusille reiteille. Vanhojen reittien on pärjättävä omillaan ja Ryanair poistaa kannattamattomat reitit hyvinkin nopeasti.

        Ja hyötyä on Raikun lennoista Tampereellekin. Tässä tänään ilmestynyt artikkeli Suomesta ja etenkin Tampereen nähtävyyksistä engl. Mail lehdestä http://www.mirror.co.uk/news/top-stories/2010/11/13/festive-finn-all-the-way-115875-22713409/

      • gdwagfdwa
        Mllalaaa kirjoitti:

        Aivan naurettava olettamus, että Tampereella ja Lappeenrannassa muka Ryanairin toimintaa rahoitettaisiin verovaroilla. Voin kertoa sinulle, että väitteesi osoittaa täydellistä tietämättömyyttä EU:n kilpailulainsäädännöstä. Jos Ryanair saisi jotain laittomia tukia, esim. Pirkkalaan lentävät muut yhtiöt eli Finnair, SAS/Blue1 ja Air Baltic olisivat valittaneet asiasta kilpailuviranomaisille sekä EU:n komissiolle.

        Ryanairilla on Tampereen seudun kuntien kehitysyhtiön Tredean kanssa sopimus, jossa Tredea tukee jokaisen uuden reitin markkinointia. Tämä on aivan normaalia kehitysyhtiöille kuuluvaa toimintaa. Ryanairin toiminnan laajenemisella on valtava positiivinen vaikutus alueen yrityksiin ja työllisyyteen. Tredea valittelee sitä, että markkinointirahaa on käytössä aivan liian vähän. Paljon suurempi panostus olisi kannattavaa. Markkinointirahasta suurin osa tulee käsitykseni mukaan alueen yrityksiltä, jotka hyötyvät Ryanairista.

        Kaikki Tampereelle uusia reittejä tuovat lentoyhtiöt voivat saada em. tukea eli se ei ole suunnattu yksinomaan Ryanairille. Tredea ja Tampereen lentoasema neuvottelevat jatkuvasti useiden lentoyhtiöiden kanssa. Mm. Air Balticin hubin saamisesta Tampereelle käytiin kovaa taistelua. Oulu veti pidemmän korren. Ilmeisesti Oulussa oli antaa Air Balticille enemmän markkinointitukea.

        Markkinointutukea annetaan uusille reiteille. Vanhojen reittien on pärjättävä omillaan ja Ryanair poistaa kannattamattomat reitit hyvinkin nopeasti.

        Fly Lappeenranta, joka oli vielä pari kuukautta sitten kaupunkiyhtiö, tuki Ryanairia. Sen julkinen avustus lentoliikenteelle oli useampi satatuhatta euroa ja rahat moiseen se kauhaisi kaupungin verokirstusta. Eu kieltää... mitä sitten??? Lappeenrannassa lentoliikenteelle on jaettu suoraa verovaroista maksettavaa tukea Fly Lappeenrannan kautta parin vuoden aikana 1 400 000 euroa!

      • fdgnf
        Mllalaaa kirjoitti:

        Aivan naurettava olettamus, että Tampereella ja Lappeenrannassa muka Ryanairin toimintaa rahoitettaisiin verovaroilla. Voin kertoa sinulle, että väitteesi osoittaa täydellistä tietämättömyyttä EU:n kilpailulainsäädännöstä. Jos Ryanair saisi jotain laittomia tukia, esim. Pirkkalaan lentävät muut yhtiöt eli Finnair, SAS/Blue1 ja Air Baltic olisivat valittaneet asiasta kilpailuviranomaisille sekä EU:n komissiolle.

        Ryanairilla on Tampereen seudun kuntien kehitysyhtiön Tredean kanssa sopimus, jossa Tredea tukee jokaisen uuden reitin markkinointia. Tämä on aivan normaalia kehitysyhtiöille kuuluvaa toimintaa. Ryanairin toiminnan laajenemisella on valtava positiivinen vaikutus alueen yrityksiin ja työllisyyteen. Tredea valittelee sitä, että markkinointirahaa on käytössä aivan liian vähän. Paljon suurempi panostus olisi kannattavaa. Markkinointirahasta suurin osa tulee käsitykseni mukaan alueen yrityksiltä, jotka hyötyvät Ryanairista.

        Kaikki Tampereelle uusia reittejä tuovat lentoyhtiöt voivat saada em. tukea eli se ei ole suunnattu yksinomaan Ryanairille. Tredea ja Tampereen lentoasema neuvottelevat jatkuvasti useiden lentoyhtiöiden kanssa. Mm. Air Balticin hubin saamisesta Tampereelle käytiin kovaa taistelua. Oulu veti pidemmän korren. Ilmeisesti Oulussa oli antaa Air Balticille enemmän markkinointitukea.

        Markkinointutukea annetaan uusille reiteille. Vanhojen reittien on pärjättävä omillaan ja Ryanair poistaa kannattamattomat reitit hyvinkin nopeasti.

        perinteiset yhtiöt osaltaan sponssaa esim Ryanairin toimintaa Suomessa. Tämän päivän hesarissa oli juttu Utin kentän uusista laitteista ja sen tulosta kaikki järjestelmät omaavaksi siviilikentäksi. Siinä mainittiin Finavian ylläpitämistä kentistä ainoastaan Helsinki-Vantaan tuottavan voittoa, jolla rahoitetaan kaikkia muita Suomen persnetolla pyöriviä kenttiä Pirkkala ja Lappeenranta mukaanlukien. Kun esim Ryanair ei maksa kattavia kenttämaksuja, niin jokuhan sen tietysti maksaa, eli Helsinki-Vantaan kannattava kaupallinen lentotoiminta. Lisäksi pumpataan myös maakunnista tukirahaa Ryanairille.

        Kyllähän siinä saa halvalla tavikset ja venäläiset lennellä, kun maksumiehet löytyvät muualta. Miten jos kaikki muutkin yhtiöt heittäytyisivät samalle linjalle, niin kuka silloin maksaisi lentelyn, jollei matkustajat?

      • laajempaa näkökenttä
        fdgnf kirjoitti:

        Onhan kiva että Helsinki-Vantaa tuottaa. On sinne rahaa upotettukin. Monet pienenmätkin
        tuottaisi jos niihin olisi panostettu. Ennen halppisyhtiöitä valtaosa pakotettiin Vantaalle,
        joten kait tuo pakkopelillä tuottaa.
        Utin kentän kuluista on valtaosa puolustusvoimien.

      • dghdhgd
        laajempaa näkökenttä kirjoitti:

        ainoastaan käyttäjiä rahastamalla. Jos maakuntakentille lentävät eivät suostu maksamaan, kuin marginaalisia maksuja ja operoivat puoli-ilmaiseksi, niin joku muuhan ne joutuu maksamaan ne puuttuvat rahat toiminnan kannattavana pitämiseen ko kentän osalta. Esim. Tampere ja Lappeenranta kattaisi omat menonsa, jos niiltä kentiltä operoivat yhtiöt maksaisivat normaalit kenttämaksut.

        Ainut pelastus siis maakuntakenttien toiminnalle on Helsinki-Vantaa, jonka voitot uppoavat maakuntakenttien ylläpitoon ja halppisfirmojen operoinnin sponssaamiseen.

        Kysymys kuului, jos Finnair ja muut perinteiset yhtiöt alkaisi maksamaan Finavian kentille samanlaisia maksuja kuin vaikkapa Ryanair, niin kuka maksaisi kenttien ylläpidon, jollei operoivat yhtiöt ja niiden asiakkaat???

      • Näin on
        laajempaa näkökenttä kirjoitti:

        Onhan kiva että Helsinki-Vantaa tuottaa. On sinne rahaa upotettukin. Monet pienenmätkin
        tuottaisi jos niihin olisi panostettu. Ennen halppisyhtiöitä valtaosa pakotettiin Vantaalle,
        joten kait tuo pakkopelillä tuottaa.
        Utin kentän kuluista on valtaosa puolustusvoimien.

        tuottaa siksi, koska siellä on riittävästi normaaleja maksuja maksavia suoritteita vuorokaudessa. Minkäänlaiset panostukset ja kehitystoimet eivät tuota mitään maakuntakentillä, jos niiltä lennetään puoli-ilmaiseksi siten että maksut eivät kata läheskään menoja.

    • jeevesjeeves

      Turun lentokentän halpalentoterminaalista, jossa hiljattain kävin, muutama mielenkiintoinen havainto. Kyseineen terminaaliin on ilmestynyt passin tarkastuspisteet, ja merkille pantavaa on, että tuoltahan ei tällä hetkellä ole lainkaan non-schengen lentoja. Myös terminaalin kauppaan on tullut brittikamaa. Olisiko tässä Ryanair asialla?

      • T:ku lainen

        Tätä toki toivoisimme, mutta haaveeksi taitaa jää. Olisi luullut viidakkorumpujen jo kertovan asiasta, jos se olisi totta. Tuo on kuitenkin senverran suuri asia, että ei sitä pystyisi pitämään kovin pitkään salaisuutena.

    • ---..---
      • 1+18

        Estonian Air lentää ykkösestä

    • ossimax

      Hakkaraisen tiedotustilausuutta odotellaan. Kohta se Ryanair tulee ja nappaa koko Suomen. Ei muuta kun pyjamat paalle, Ryanair on Jumala.

    • OuLeary

      se on uskonto! (joillekkin) itse lennän mielummin pisteestä a, pisteeseen b suoraan, notkumatta välietapeilla,,,
      kaikki tosifanit ei ymmärrä sitä että nämä ovat kaksi eri asiaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4909
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3922
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3493
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2386
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      56
      2284
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe