henkilöstö
"liiton toimisto toimii varsin niukoilla henkilöresursseilla Vuoden 2011 erilaisten projektien ja hankkeiden
toteuttamiseen käytetään apuna tilapäistyövoimaa.
onko asia todella noin ainakaan lukumääräisesti ?
Helsinki:
Pertti Vehvläinen, toiminnanjohtaja
Merja Lintala, toimistopäällikkö
Janne Koivula, koulutussihteeri
Antti Pekkala ,olympiakarsintaturnauksen pääsihteeri
Valmennus:
Kuortaneen Urheiluopisto:
Juha Virtanen,päävalmentaja
Helsinki:
Ahto Raska,nuorten olympiavalmentaja
Liikuntakeskus Pajulahti:
Juha Lappalainen,nuorten olympiavalmentaja
llmajoki:
Marko Yli-Hannuksela,nuorten olympiavalmentaja
Paiiniliitto hakee myös kahta uutta nuorten olympiavalmentavakanssia pääkaupunkiseutu ja Tampere
talous
aiotaan hukata 121000 eur aikaisempien vuosien säästöjä.
PALJON NIITÄ ON SITTEN HUKATTAVAKSI??
-Liiton taloudellisen tuloksen ennustetaan päätyvän hieman budjetoitua parempaan
eli noin 20000EUR alijäämään.
-Vuoden 2011 budjetti on noin 49000EUR alijäämäinen.
-Lisäksi Liittohallitus ehdottaa, että seurojen kokous 27.7.2O10 valtuuttaa hallituksen
käyttämään Vuoden 2011 aikana enintään 50000EUR aikaisempien vuosien säästöistä.
BUDJETTISIVU ?? OLISKO NYT SYYTÄ ENNAKKOON JO AVATA PAREMMIN. TUO TOIMINTASUUNNITELMAN TEKELE ON SUORASTAAN KELJUILUA SEUROILLE
toimintasuunnitelma 2011
6
641
Vastaukset
- - pekka -
Painiliiton johto muutti hieman alkuperäisiä suunnitelmia ennen Ilmajoen lauantain kokousta. Nyt hyväksyttiin budjetti, joka on reipas 48 tonnia miinuksella. Tämä johtuu olympialaisten lähestymisestä ja satsauksesta huippupainiin. Asiat pyritään tekemään entistä paremmin, mm. yhteistyötä pietarilaisten kanssa lisätään. Leirivuorokausien määrä edustusporukalla nousee 80 vuorokaudesta täyteen sataan.
Puheenjohtaja Jukka Rauhalan kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että aiemman puheenjohtajan keräämiä puskureita on nyt käytettävä. Jos olympialaisissa käy kylmät, niin siperian itätuuli puhaltaisi huippupainin osalta kotimaisilla molskeilla. Eikä pelkän nassikkapainin pyörittämiseen edes Suomessa tarvita kahdeksaa työntekijää.
Tämän vuoden alijäämä kait jää siitä 20.000 eurosta pienemmäksi. Väläyteltiin lukemaa 0-10.000 euroa. Silloin niitä puskureita olisi käytössä vuoden vaihteessa 240-250.000 euroa.
Tuota toista 50.000 euron ylitystä ei sitten pyydettykään, vaan hallitus veti esityksen pois. Asiaa kuitenkin esiteltiin, mutta summa oli laskenut 20.000 ja siihen haetaan lupaa kevätkokoukselta Vaasassa. Ehtona oli, että liiton oma varainhankinta saadaan siihen mennessä parempaan malliin. Sehän hoidetaan monesta muusta liitosta tai yhdistyksestä poiketen luottamusmiesvetoisesti, ja aikana jälkeen Yrjö Tuokon on homma onnahdellut. Saattaa siihen tosin olla vaikuttanut vähän tuo taloustilannekin.- painin ystävä.
"parempi malli" tarkoittaa? on sinulla yhtään tietoa siitä? onko se vain taas kerran pelkkää sanahelinää vailla mitään sisältöä? vai onko olemassa joku ihan todellinen suunnitelman asian saattamisesta oikeille tolpille? joku henkilö joka kenties on lupautunut hommiin? vai ostaako hjallis koko putiikin ja tekee jutulla bisnestä?
niin ja nyt pelataan lontoon kanssa myös melkoista uhkapeliä. jos nyt käy niin että lontoon menee "ketuille" niin mitäs sitten tehdään? silloin paini tippuu automaattisesti pois olympian suomen "erikoisringistä". siltä puolelta rahahanat vedetään kiinni.
samalla häipyvät ne vähäisetkin sponsorit. ja sitten on syöty jo säästötkin. silloin painiliiton toimistoksi taitaa riittää pelkkä PL-osoite, jossa joku käy kerran kuussa pyyhkimässä pölyt pois. mistä ihmeestä silloin otetaan se raha, jolla nyt mitaleita kahmineet junnut nostetaan todella maailman painikärkeen?
onko liitolla jonkilainen varasuunnitelman tämän lontoon kauhuskeenarion varalta? sietäisi olla... - - pekka -
painin ystävä. kirjoitti:
"parempi malli" tarkoittaa? on sinulla yhtään tietoa siitä? onko se vain taas kerran pelkkää sanahelinää vailla mitään sisältöä? vai onko olemassa joku ihan todellinen suunnitelman asian saattamisesta oikeille tolpille? joku henkilö joka kenties on lupautunut hommiin? vai ostaako hjallis koko putiikin ja tekee jutulla bisnestä?
niin ja nyt pelataan lontoon kanssa myös melkoista uhkapeliä. jos nyt käy niin että lontoon menee "ketuille" niin mitäs sitten tehdään? silloin paini tippuu automaattisesti pois olympian suomen "erikoisringistä". siltä puolelta rahahanat vedetään kiinni.
samalla häipyvät ne vähäisetkin sponsorit. ja sitten on syöty jo säästötkin. silloin painiliiton toimistoksi taitaa riittää pelkkä PL-osoite, jossa joku käy kerran kuussa pyyhkimässä pölyt pois. mistä ihmeestä silloin otetaan se raha, jolla nyt mitaleita kahmineet junnut nostetaan todella maailman painikärkeen?
onko liitolla jonkilainen varasuunnitelman tämän lontoon kauhuskeenarion varalta? sietäisi olla...Valitettavasti liiton toimintaperiaatteisiin ei kuulu näitä asioita tuolla heidän omilla nettisivuilla liikaa avata, mutta kerrotaan nyt täällä mitä tuli kuultua ja nähtyä kokouksessa.
Oman varainhankinnan parempi malli tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sitä, että yhteistyölkumppaneita ylipäätään on. Kokouspapruissahan ei niitä omia tuottoja hirveästi avattu, mutta suostuivat vilauttamaan tarkempaa budjettia ensi vuodelle tj:n läppäristä kokousvälelle. Olisikohan siellä ollut se hankittavien yhteistyöeurojen määrä 60 tonnia (muistaakseni). Summa on mitättömän pieni lajille, joka haluaa olla Lontoossa paras suomalaislaji. Mutta tuntuu siinäkin haastetta olevan. Etenkin kun vastuu yhteistyökumppaneiden hankinnasta on luottamushenkilöillä. Liitossa ei sellaista työntekijää ole, jolle asia kuuluisi.
Kannattaisi varmasti ulkoistaa tuo yhteistyösopimusten hankinta. 80 prosenttia 100.000 eurosta on tuplaten enemmän kuin 100 prosenttia 40.000 eurosta. - painin ystävä.
- pekka - kirjoitti:
Valitettavasti liiton toimintaperiaatteisiin ei kuulu näitä asioita tuolla heidän omilla nettisivuilla liikaa avata, mutta kerrotaan nyt täällä mitä tuli kuultua ja nähtyä kokouksessa.
Oman varainhankinnan parempi malli tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sitä, että yhteistyölkumppaneita ylipäätään on. Kokouspapruissahan ei niitä omia tuottoja hirveästi avattu, mutta suostuivat vilauttamaan tarkempaa budjettia ensi vuodelle tj:n läppäristä kokousvälelle. Olisikohan siellä ollut se hankittavien yhteistyöeurojen määrä 60 tonnia (muistaakseni). Summa on mitättömän pieni lajille, joka haluaa olla Lontoossa paras suomalaislaji. Mutta tuntuu siinäkin haastetta olevan. Etenkin kun vastuu yhteistyökumppaneiden hankinnasta on luottamushenkilöillä. Liitossa ei sellaista työntekijää ole, jolle asia kuuluisi.
Kannattaisi varmasti ulkoistaa tuo yhteistyösopimusten hankinta. 80 prosenttia 100.000 eurosta on tuplaten enemmän kuin 100 prosenttia 40.000 eurosta.että eihän tälläisiä konkreettisia esityksiä ole olemassa. se on ihan sama mitä jossain läppärillä tai paperilla suunnitellaan, jos kerran ei ole esittää mitään konkreettista. jos ja kun näitä sponsoreita todella olisi tiedossa, niin miksi ihmeessä niitä kaivetaan esille vasta ensi tai sitä seuraavana vuonna? miksi ei nyt?
kyse on todella vakavasta asiasta. jos lontoon projekti menee perseelleen, niin silloin ollaan kyllä kusessa. ei ole sponsoreita eikä ole myöskään enää "varastoja". miten ihmeessä silloin voidaan toden teolla satsata nyt maailmalla menestyneisiin junnuihin? siirtyykö silloin taloudellinen vastuu myös senioripainijoiden taholta seuroille?
juuri tämän kuvion vuoksi olisi hyvä, että liitolla olisi joku "varasuunnitelma" kauhuskenaarion varalta. siis sen että lontooseen ei pääse yhtäkään suomalaista painijaa. tämä on paljon lähempänä toteutua kuin se, että lontoossa olisi vääntämässä seitsemän suomi-painijaa, niin kuin päävalmentaja tuossa taannoin maalaisi. - onkohan pitänyt
painin ystävä. kirjoitti:
että eihän tälläisiä konkreettisia esityksiä ole olemassa. se on ihan sama mitä jossain läppärillä tai paperilla suunnitellaan, jos kerran ei ole esittää mitään konkreettista. jos ja kun näitä sponsoreita todella olisi tiedossa, niin miksi ihmeessä niitä kaivetaan esille vasta ensi tai sitä seuraavana vuonna? miksi ei nyt?
kyse on todella vakavasta asiasta. jos lontoon projekti menee perseelleen, niin silloin ollaan kyllä kusessa. ei ole sponsoreita eikä ole myöskään enää "varastoja". miten ihmeessä silloin voidaan toden teolla satsata nyt maailmalla menestyneisiin junnuihin? siirtyykö silloin taloudellinen vastuu myös senioripainijoiden taholta seuroille?
juuri tämän kuvion vuoksi olisi hyvä, että liitolla olisi joku "varasuunnitelma" kauhuskenaarion varalta. siis sen että lontooseen ei pääse yhtäkään suomalaista painijaa. tämä on paljon lähempänä toteutua kuin se, että lontoossa olisi vääntämässä seitsemän suomi-painijaa, niin kuin päävalmentaja tuossa taannoin maalaisi.suunnitelmat?
- tulevaisuus turvattu
Voisko joku asiantuntia kertoa paljonko noin kymmenen palkallista eri valiokunnat, erityisesti markkinointi- ja talousvaliokunta ovat KERÄNNEET rahaa yhteistyösopimuksilla......???
ps. Tähän vastaukseen ei sisälly Ojasen puhelimella kerätyt ilmoitusrahat molskilehdessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama957685Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246400Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1654521Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353101Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta922669Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh492035- 1401688
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971564Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo48896Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21822