AP. LEO KIRKOLLISKOKOUKSEN PÄÄTÖSSANOISSAAN:
OLIKO KIRKOLLISKOKOUS RIITAINEN VAI MISTÄ TÄSSÄ NYT OIKEIN ON OLLUT KYSE??
"Yksi näistä asioista on kirkon hierarkia ja siihen liittyvä kunnioitus. Se ei ole kunnioitusta persoonia kohtaan, vaan arvostusta kirkon vuosituhantista perintöä kohtaan, jossa raskain risti on kuitenkin perinteisesti aina piispan kantama. Toivon, että tässä asiassa kirkolliskokousedustajat muistaisivat meitä kaikkia velvoittavat perinteet. Mielenilmaukset tai tunteenpurkaukset eivät sovi kirkolliskokoukseen.
Kirkolliskokous kirkon kokouksena ei ole vain hallinnon tai talouden päätöksiä tekevä lautakunta. Kirkolliskokous on myös kuva kirkostamme.
Jos kirkolliskokous etsii, keskustelee ja löytää ratkaisut konsiliaarisesti ja kompromissien kautta, voivat kirkkomme jäsenet olla turvallisella mielellä: kirkkomme päätöksenteon korkein taho, sen lippulaiva, on harkitseva, kunnioittava ja arvovaltainen foorumi.
Jos kirkolliskokouksesta kantautuva viesti on puolestaan kyräilyn, epäluulon tai jopa epäluottamuksen sävyttämää, se ei viesti kirkkomme jäsenille siitä, että olemme olleet koolla ykseyttä etsien."
Kirkkolliskokouksesta:
45
1044
Vastaukset
- --------------______
Mielenilmaukset tai tunteenpurkaukset eivät sovi kirkolliskokoukseen! miksi eivät sovi, usko on tunteen, ei järjen asia.
- Leena-Marja
Olisikohan hierarkia eli kai tässä tapauksessa piispojen arvovalta kyseenalaistettu?
- sivusilmin
Leena-Marja kirjoitti:
Olisikohan hierarkia eli kai tässä tapauksessa piispojen arvovalta kyseenalaistettu?
Ainakin Karjalankadun suuret puhallukset vetivät tällä erää vesiperän.
Kaikenkaikkiaan kirkolliskokous osoitti ryhdikkyyttä, jollaista ei ole koettu sitten 1980-luvun, ja teki useita viisaita päätöksiä.
Autokefaliahöpinä tosin jäi vielä torppaamatta, vaan tilannetta päätettiin selvitellä (ikään kuin joku tolkuissaan oleva luulisi siinä olevan jotakin selvitettävää). Metropoliitta Johanneksen eläessähän tämä arkkipiispan haave ei ollutkaan tapetilla, sattuneesta syystä. Emeritus kun olisi voinut järjestellä asioita kulissien takana. - taas tarvittu
sivusilmin kirjoitti:
Ainakin Karjalankadun suuret puhallukset vetivät tällä erää vesiperän.
Kaikenkaikkiaan kirkolliskokous osoitti ryhdikkyyttä, jollaista ei ole koettu sitten 1980-luvun, ja teki useita viisaita päätöksiä.
Autokefaliahöpinä tosin jäi vielä torppaamatta, vaan tilannetta päätettiin selvitellä (ikään kuin joku tolkuissaan oleva luulisi siinä olevan jotakin selvitettävää). Metropoliitta Johanneksen eläessähän tämä arkkipiispan haave ei ollutkaan tapetilla, sattuneesta syystä. Emeritus kun olisi voinut järjestellä asioita kulissien takana.oikeaa suomi24-keskustelun asiantuntemusta erityisesti niin sanotuissa opillisista ja kanoniseen oikeuteen liittyvistä asioista, ne asiat olisi täällä selvitetty alle aikayksikön, ihan harmittaa ettei tästä asiantuntijajoukosta ole noussut yhtään metropoliittaa... on se niin harmi
- haluan tietoa
taas tarvittu kirjoitti:
oikeaa suomi24-keskustelun asiantuntemusta erityisesti niin sanotuissa opillisista ja kanoniseen oikeuteen liittyvistä asioista, ne asiat olisi täällä selvitetty alle aikayksikön, ihan harmittaa ettei tästä asiantuntijajoukosta ole noussut yhtään metropoliittaa... on se niin harmi
Jotain on ilmeisesti tapahtunut kirkolliskokouksessa tai sen kulisseissa. Voisiko joku asiallisesti referoida mitä, meille uteliaille!
Edellisen viestin ironian kohteena olleet, tämän palstan opillisisten ja kanonisen oikeuden "ekspertit", älkää vaivautuko. - --------------------
haluan tietoa kirjoitti:
Jotain on ilmeisesti tapahtunut kirkolliskokouksessa tai sen kulisseissa. Voisiko joku asiallisesti referoida mitä, meille uteliaille!
Edellisen viestin ironian kohteena olleet, tämän palstan opillisisten ja kanonisen oikeuden "ekspertit", älkää vaivautuko.Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kehiin. Veronmaksajana haluan tietää mitä tapahtui!
- tämä on turha palsta
-------------------- kirjoitti:
Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kehiin. Veronmaksajana haluan tietää mitä tapahtui!
Ei täältä!!! Lue päätökset ja puheet ort.fi-sivustolta, sen pitäisi riittää. Luuletko tosiaan, että täältä löytyy oikeata tietoa! Kaikkea muuta, täällä vaan räävitään luulojen perusteella asioita, joista ei mitään tiedetä ihan oikeasti. Koko palsta pitäisi kieltää!
- %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%
tämä on turha palsta kirjoitti:

Kieltämisellä ei voiteta mitään. Ja toisaalta ketä lopultakaan kiinnostaa tunteenpurkaukset ja mielenilmaukset.
On täällä tärkeämpiäkin asioita. - ejhsdrtv
tämä on turha palsta kirjoitti:
Ei täältä!!! Lue päätökset ja puheet ort.fi-sivustolta, sen pitäisi riittää. Luuletko tosiaan, että täältä löytyy oikeata tietoa! Kaikkea muuta, täällä vaan räävitään luulojen perusteella asioita, joista ei mitään tiedetä ihan oikeasti. Koko palsta pitäisi kieltää!
Halleluijaa Suomi24 ja vapaa mielipiteenvaihto. Kielto-/holhousyhteiskunnan aika on taakse jäänyttä elämää. Enää ei roskia lakaista maton alle vaan kissat nostetaan pöydälle, halusittepa sitä tai ette.
- ############
ejhsdrtv kirjoitti:

mitkä kissat? kirjavat vai mustat vai keltaiset?
- sinä Höpö, että
ejhsdrtv kirjoitti:
Halleluijaa Suomi24 ja vapaa mielipiteenvaihto. Kielto-/holhousyhteiskunnan aika on taakse jäänyttä elämää. Enää ei roskia lakaista maton alle vaan kissat nostetaan pöydälle, halusittepa sitä tai ette.
Suomi24-keskustelussa pitäisi olla vapaa mielipiteenvaihto ja että sekä kielto- että holhousyhteiskunta on jo elämänä jäämässä taakse, eikä siinä uudessa yhteiskunnassa enää lakaista roskia maton alle vaan kaikki kissat on nostettu pöydille? No mietin tässä, että haluavatko kissat yleensä istua pöydälle ja kuka ne pöydälle nostaa, jos ne eivät sitä itse halua? Kissallahan on oma tahto ja omat keinonsa vastustaa epämieluisia pöydälle nostamisia, vaikka me haluttaisiinkin nostaa ne aina välillä pöydälle. Olisivatko kissat sitten mielestäsi syyllistyneet väärinkäytöksiin vai olisivatko ne mahdollisesti muuten epäluotettavia? Haluaisin selvennystä tähän kissa-asiaan nyt aivan aluksi, katsotaan sitten sen pöydän kuntoa, jolle kissoja pitäisi seuraavaksi nostella.
- huovikas....
ejhsdrtv kirjoitti:
Halleluijaa Suomi24 ja vapaa mielipiteenvaihto. Kielto-/holhousyhteiskunnan aika on taakse jäänyttä elämää. Enää ei roskia lakaista maton alle vaan kissat nostetaan pöydälle, halusittepa sitä tai ette.
housuissasi on kissa...josko nyt olisi vain käynyt niin että rahaa on tärvätty valtavasti ja siihen tarvitsee tulla järkeistystä ja loppu.Mitään muuta minä en noissa päätöksissä näe.Aivan normaalia hallintokamaa.Joku saa siitäkin apokalypisen salaliittoteorian huomionhakuisuudella höystettynä...
- mukanaollut
haluan tietoa kirjoitti:
Jotain on ilmeisesti tapahtunut kirkolliskokouksessa tai sen kulisseissa. Voisiko joku asiallisesti referoida mitä, meille uteliaille!
Edellisen viestin ironian kohteena olleet, tämän palstan opillisisten ja kanonisen oikeuden "ekspertit", älkää vaivautuko.Kirkolliskokousedustajia painostettiin ennen kokousta, kokouksen ulkopuolella ja väliajoilla valiokuntien puheenjohtajavalinnoissa, kirkollishallituksen jäsenehdokasvalinnoissa ja asiakysymyksissä. Myös asiankäsittelyyn prittiin vaikuttamaan kiirehtimällä vaiokuntia niiden työsssä ja vaatimalla istuntojen välisiä aikoja lyhyiksi. Näin ei mietintöihin - varsinkin laajoihin talousarvio- ja hallinnonuudistus- oli yhteensä vain puolituntia aikaa perehtyä ennen päätöksentekoa. Tämän vuoksi sekä pappis- että maallikkojäsenet kummatkin tahoillaan päätyivät yhteiseen mielenilmaukseen täysistunnon yhteydessä, jossa kummankin ryhmän edustaja esitti pahoittelunsa em menettelyn johdosta samalla kun ryhmien jäsenet nousivat seisomaan. papisto oli yksimielinen tässä , mutta maallikoista jotkut jäivät istumaan.
- yhteys-forever
mukanaollut kirjoitti:
Kirkolliskokousedustajia painostettiin ennen kokousta, kokouksen ulkopuolella ja väliajoilla valiokuntien puheenjohtajavalinnoissa, kirkollishallituksen jäsenehdokasvalinnoissa ja asiakysymyksissä. Myös asiankäsittelyyn prittiin vaikuttamaan kiirehtimällä vaiokuntia niiden työsssä ja vaatimalla istuntojen välisiä aikoja lyhyiksi. Näin ei mietintöihin - varsinkin laajoihin talousarvio- ja hallinnonuudistus- oli yhteensä vain puolituntia aikaa perehtyä ennen päätöksentekoa. Tämän vuoksi sekä pappis- että maallikkojäsenet kummatkin tahoillaan päätyivät yhteiseen mielenilmaukseen täysistunnon yhteydessä, jossa kummankin ryhmän edustaja esitti pahoittelunsa em menettelyn johdosta samalla kun ryhmien jäsenet nousivat seisomaan. papisto oli yksimielinen tässä , mutta maallikoista jotkut jäivät istumaan.
Olikos siellä kokouksessa tämä asia tapetilla=
Vai vaiettiinko kuoliaaksi kuten tavallista.
Täytyisi kirkossamme tehdä perusteellinen pesänselvitys suhtautumisessa homottelijoihin ja hereetikkoihin, joille Yhteys on pyhempi kuin ehtoollislahjat - sinun pitäisi vain
yhteys-forever kirjoitti:
Olikos siellä kokouksessa tämä asia tapetilla=
Vai vaiettiinko kuoliaaksi kuten tavallista.
Täytyisi kirkossamme tehdä perusteellinen pesänselvitys suhtautumisessa homottelijoihin ja hereetikkoihin, joille Yhteys on pyhempi kuin ehtoollislahjattyytyä siihen, että selvität tämän homoasiasi itse itsellesi tai sitten keskustelet siitä luottamuksellisesti kavereidesi kanssa. Eihän se voi olla niin ylivoimaista. Minusta on vähän liioiteltua, jos kirkolliskokouksen tai piispojen yleensä pitäisi käyttää aikaansa yksityisen yksilön ongelmien selvittämiseen.
- liturgisti
mukanaollut kirjoitti:
Kirkolliskokousedustajia painostettiin ennen kokousta, kokouksen ulkopuolella ja väliajoilla valiokuntien puheenjohtajavalinnoissa, kirkollishallituksen jäsenehdokasvalinnoissa ja asiakysymyksissä. Myös asiankäsittelyyn prittiin vaikuttamaan kiirehtimällä vaiokuntia niiden työsssä ja vaatimalla istuntojen välisiä aikoja lyhyiksi. Näin ei mietintöihin - varsinkin laajoihin talousarvio- ja hallinnonuudistus- oli yhteensä vain puolituntia aikaa perehtyä ennen päätöksentekoa. Tämän vuoksi sekä pappis- että maallikkojäsenet kummatkin tahoillaan päätyivät yhteiseen mielenilmaukseen täysistunnon yhteydessä, jossa kummankin ryhmän edustaja esitti pahoittelunsa em menettelyn johdosta samalla kun ryhmien jäsenet nousivat seisomaan. papisto oli yksimielinen tässä , mutta maallikoista jotkut jäivät istumaan.
Kuka painosti?
- Onanisti
liturgisti kirjoitti:
Kuka painosti?
sinä
- rahvaan ääni
taas tarvittu kirjoitti:
oikeaa suomi24-keskustelun asiantuntemusta erityisesti niin sanotuissa opillisista ja kanoniseen oikeuteen liittyvistä asioista, ne asiat olisi täällä selvitetty alle aikayksikön, ihan harmittaa ettei tästä asiantuntijajoukosta ole noussut yhtään metropoliittaa... on se niin harmi
Eikö vain?
Mutta kuka keksi rakkauden, kuka keksi kanonit?Oliko rakkauden keksijä Jumala ja onko se ensimmäinen ja viimeinen joka merkitsee?Onko se uskon ydin?
Uskova ei tavoittele valtaa hän tekee asiat niin ettei oikea käsi näe mitä vasen tekee ja se tarkoittaa hyviä tekoja Kristuksen tähden.
Tappio täytyy osata niellä samoin virheet.Kriitiikkiä tulee osata ottaa vastaan.Niin Kristuskin meitä opettaa nöyryyteen joskus vahvemmalla otteella joskus vähemmän.Rahvas ei ole sen alempiarvoinen kuin piispakaan.
- mayrim
nähnyt kun sivuilta lukaisin.Sinulla on journalistisen hyvä mielikuvitus täytyy todeta.
Jotkut ihmiset ne ovat luovia.Täytyy vain todeta ettei minusta sellaiseen suoritukseen ole vaikka kuinka yrittäisin...- ...,,,
Olisi paljon mukavampaa, jos keskittyisit asioiden käsittelyyn etkä jokaisessa viestissäsi arvostelisi muita kirjoittajia. Tämä lienee nettikirjoittelun ensimmäiseksi opittava käytöstapa. Lisäksi lähes jokaisessa viestissäsi ilmoitat, ettet ymmärrä etkä näe mitään. Se voi tosin pitää paikkansa, muttei muita palstalaisia pahemmin asia kiinnosta. Ei millään pahalla, mutta ärsyttää jo.
- Typeryksiä...
...,,, kirjoitti:

erittäin montaa eri nikkiä :)
Ihan teikäläisten vuoksi jotka tarttuvat johonkin erityiseen nikkihahmoon. - mayrim
...,,, kirjoitti:
Olisi paljon mukavampaa, jos keskittyisit asioiden käsittelyyn etkä jokaisessa viestissäsi arvostelisi muita kirjoittajia. Tämä lienee nettikirjoittelun ensimmäiseksi opittava käytöstapa. Lisäksi lähes jokaisessa viestissäsi ilmoitat, ettet ymmärrä etkä näe mitään. Se voi tosin pitää paikkansa, muttei muita palstalaisia pahemmin asia kiinnosta. Ei millään pahalla, mutta ärsyttää jo.
kuka se nyt puhuukaan nettietiketistä... no huh huh..ihan tiedoksesti minä en tanssi sinun ruokopillisi mukaan vaikka kuinka haluaisit.
- lörtsikkä

tarvitsekaan sinun iänikuisia itselläsi höystettyjä jorinoitasi kuunnella.Sahaa ne sarvet irti otsastasi niin tulee siitä ruostuneesta vanteesta vähän tiiviimpi pipo näin pakkasilla.

ortodoksien mollaamisesta. Se on intohimoni.
- mayrim
mayrim kirjoitti:
ortodoksien mollaamisesta. Se on intohimoni.
voisitko olla laittamatta viestejä minun käyttämälläni nimimerkillä.
1. Miksi kävisin katekumeenikerhossa jos haluaisin millata ortodokseja?
2.Jos joku ortodoksi. netissä mollaa minua tarkoitushakuisesti suorastaan vainoamalla m iksi sitä pitäisi sietää olipa ortodoksi tai ei?
3. Mummoni suuttui eräässä kirkossa kun siellä valittiin kahden rouvan välillä millaiset lamput kirkkoon tulee.Mummoni suuttui niin ikihyviksi ettei vuosikymmeniin ole enää astunut kirkkoon.Tuskin oli syytä suuttua kirkkoon jos joku rouva siellä naputtaa mutta pienenä vinkkinä jos minut suututat niin minäkin voin suuttua vuosikymmeniksi.Enkä taatusti unohda jos joku tahallisesti painostaa tai nälvii minua vain siksi että itse haluaa osoittaa jotain.Piste.
Ja nyt pidä leipäläpesi kiinni ja lopeta minun nikilä kirjoittelu.Laitan tästä jokatapauksessa ilmoituksen ylläpitoon.Kyllä minä uskallan arvostella asioita ihan omallakin nimellöäni mitä sinä et tule uskaltamaan:)
Sikäli mikäli sellaiseen on tarvetta.Mutta sitähän nämä 24-häiriköt haluavatkin että saavat jonkun rekisteröimään nikkinsä että sitten saadaan joku jota kiusata palstalla.
Ei tarvitse kuin selailla uskonto palstoja saman hullut häiriköivät jokaisella.. viestien sisältö ja provo on aina samankaltainen. - mayrim
mayrim kirjoitti:
ortodoksien mollaamisesta. Se on intohimoni.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2679383
Kaltaisista häiriköistä.Jostain syystä en pysty rekistöröimään nimimerkkiä tänne tekisin sen jos voisin.Mutta kaltaisiasi nikkiväärentelijöitä on ollu maailman sivu näillä suomi 24 roskasanko sivuilla joita kukaan ei viitsi moderoida.Niin ja muslimiina olen minä. - Mr.jalluppi 60v
mayrim kirjoitti:
kuka se nyt puhuukaan nettietiketistä... no huh huh..ihan tiedoksesti minä en tanssi sinun ruokopillisi mukaan vaikka kuinka haluaisit.
hahah joopa joo ihan kiva kun omaa jonkun persuhäröisen netti perseilijän perässään.Onko naurettavampaa kun isovanhempieni ikäiset vitjapallit täällä kirjoittelevat muka naisina .. hehe repesin totaalisesti kotona kun luin tämän.Taitaa elämä ottaa tiukille tuossa iässä.Hehehe.
Oletko miettinyt oikeasti oletko äijä hieman sairas tapaus?
No ei huolta en ole armollinen et saa koskaan anteeksi mitään :) Et vaikka itse menisin helvettiin.Et koskaan :)
Voin sanoa senkin että minulla on avain jota sinulla ei ole.Ja tarvittaessa käytän myös sitä, erittäin mielelläni.Nautin tästä tunteesta,uskotko?
Yhtäpaljon kuin sinä yrität saada valtaa siirsitkin sen minun käsiini maallisissa himoissasi.Minä oikeasti nautin nähdä sinut ryömimässä ja tirisemässä säälittävä vanha mies.itse sinne itsesi toimitit :)
Ja ajattele pappi ei saanut sinua vastuuseen oli armollinen.Mutta itseasi nuorempi nainen saa.Eikä ole edes syntyortodoksi.
Vituttaako?
Minua ei nautin tilanteen saamasta käänteestä :D erittäin paljon.
Vaikka on surkeaa nähdä missä tilassa ihmiset ovat ja ovat itsensä laittaneet.
Täytyy myöntää oma heikkoutensa olen kostonhimoinen :)Tosin aivan aiheesta. - cigaro
lörtsikkä kirjoitti:
tarvitsekaan sinun iänikuisia itselläsi höystettyjä jorinoitasi kuunnella.Sahaa ne sarvet irti otsastasi niin tulee siitä ruostuneesta vanteesta vähän tiiviimpi pipo näin pakkasilla.
Joo nimenomaan noin 60 ikävuoteen mahtu asioita varmaankin jotka hapattaa aivot jos niitä koskaan on ollutkaan.
- 4+4
mayrim kirjoitti:
ortodoksien mollaamisesta. Se on intohimoni.
Nyt tietysti täytyy huomata ja määritellä mikä on ortodoksi?
Ei kaikki ortodoksiseen kirkkoon syntyneet ole välttämättä ortodokseja.Raamatussa on monenlaista juttua ja kuvausta siitä kuka on uskova, tietysti tulee ottaa huomioon että uskontokunta nimeltä ortodoksit voivatkn olla aivan eri asia kuin uskova.
Riippuu täysin siitä miten määritellään ortodoksi.
Minusta ortodoksi ei ole huoraava rivoja puhuva känniläinen joka ei kunnioita Kristusta eikä kanssaihmisiään.Mainostakoon rauhassa olevansa ortodoksi mutta minä en sellaista ainakaan uskovaksi tunnista. - Panomarico
mayrim kirjoitti:
ortodoksien mollaamisesta. Se on intohimoni.
Hihihi jätkä sahaa pitkin maanteitä kuin kunkku konsanaan ruotsissa ja yhteisön yleisiä tietokoneita ettei pääsisi kukaan jäljille ja postailee ukki parka olevinaan naisena näitä postauksiaan.
Hehehe...
Taidatkin olla varsinaisen nuhteeton?
Oletko muuten valtuustossa?
- yhteys-forever
Olisikohan joku homosymppari intoutunut nyyhkimään homojen kauheasta kohtelusta ja siitä on tullut tuo riitaisuus-kommentti?
Homosymppari ängennyt kesken kaiken kirkollis saliin ja parkunut 'kansansa' kovaa kohmeloa. Hahaa!- kultapupuseni
Meillä ortodokseilla ei ole kirkolliskokouksella toimivaltaa mihinkään ateistien masinoimiin Kirkon pyhyyttä halventaviin hankkeisiin.
- Tero_K_W
kultapupuseni kirjoitti:
Meillä ortodokseilla ei ole kirkolliskokouksella toimivaltaa mihinkään ateistien masinoimiin Kirkon pyhyyttä halventaviin hankkeisiin.
Näin se on, Yhteys todellakin halventaa Kirkon pyhyyttä. Sanoit erittäin hyvin.
Kuitenkin sairaalloisuus on jo niin pahasti levinnyttä ja mädätys pitkällä, pitäisi kirkon johtohahmojenkin voimakkaasti reagoida, ettei eksytys lisäänny. - jukolan veljekset
Tero_K_W kirjoitti:
Näin se on, Yhteys todellakin halventaa Kirkon pyhyyttä. Sanoit erittäin hyvin.
Kuitenkin sairaalloisuus on jo niin pahasti levinnyttä ja mädätys pitkällä, pitäisi kirkon johtohahmojenkin voimakkaasti reagoida, ettei eksytys lisäänny.Toden totta, miten piispat ja papit voi opettaa, kun itse eivät ole kohdanneet elävää Jumalaa Jeesusta Kristusta heidän VAPAUTTAJANAAN. Jeesus on sama tänää, eilen ja iankaikkisesti.
Vääränlainen "yhteys" luo väärää suvaitsevaisuutta, mistä Jumala sanassaan varoittaa.
Lukekaa hyvät kinastelijat paremmin sanaa ja eläkää sen opetuksen mukaan, minkä Jeesus on jättänyt tälle hukkuvalle kansalle.
Puhutaan suvaitsevaisuudesta, että pitää suvaita sitä ja tätä, mutta vetäkää ihmiset selvä raja sille, mikä on syntiä Jumalan silmissä. - SanaJumalan
jukolan veljekset kirjoitti:
Toden totta, miten piispat ja papit voi opettaa, kun itse eivät ole kohdanneet elävää Jumalaa Jeesusta Kristusta heidän VAPAUTTAJANAAN. Jeesus on sama tänää, eilen ja iankaikkisesti.
Vääränlainen "yhteys" luo väärää suvaitsevaisuutta, mistä Jumala sanassaan varoittaa.
Lukekaa hyvät kinastelijat paremmin sanaa ja eläkää sen opetuksen mukaan, minkä Jeesus on jättänyt tälle hukkuvalle kansalle.
Puhutaan suvaitsevaisuudesta, että pitää suvaita sitä ja tätä, mutta vetäkää ihmiset selvä raja sille, mikä on syntiä Jumalan silmissä.Ja kyllä tosiasia nyt vain ON niin, että kristinuskon opetuksen mukaan homoseksuaaliset teot, ts. aktit, ovat s y n t i ä ... Joku voi siitä suuttua, joku ei siitä pidä, mutta sellaista se on. Ei Jumalan sana ja Kirkon opetus mihinkään muutu, vaikka rääkyvät tietyt tahot niin kauhean korkialla äänellä!
- sen lisäksi, meidän
SanaJumalan kirjoitti:
Ja kyllä tosiasia nyt vain ON niin, että kristinuskon opetuksen mukaan homoseksuaaliset teot, ts. aktit, ovat s y n t i ä ... Joku voi siitä suuttua, joku ei siitä pidä, mutta sellaista se on. Ei Jumalan sana ja Kirkon opetus mihinkään muutu, vaikka rääkyvät tietyt tahot niin kauhean korkialla äänellä!
meidän on hyvä muistaa se tosiasia, että nyt vain ON niin, että kristinuskon opetuksen mukaan MYÖS MONET heteroseksuaaliset teot, ts. aktit, ovat s y n t i ä. JUMALAHAN ON KIELTÄNYT HETEROSEKSUAALISEN HUORAAMISEN ... Joku voi siitä suuttua, joku ei siitä pidä, mutta sellaista se on. Ei Jumalan sana ja Kirkon opetus mihinkään muutu, vaikka rääkyvät tietyt tahot niin kauhean korkialla äänellä!
- Näin on jämpti
sen lisäksi, meidän kirjoitti:
meidän on hyvä muistaa se tosiasia, että nyt vain ON niin, että kristinuskon opetuksen mukaan MYÖS MONET heteroseksuaaliset teot, ts. aktit, ovat s y n t i ä. JUMALAHAN ON KIELTÄNYT HETEROSEKSUAALISEN HUORAAMISEN ... Joku voi siitä suuttua, joku ei siitä pidä, mutta sellaista se on. Ei Jumalan sana ja Kirkon opetus mihinkään muutu, vaikka rääkyvät tietyt tahot niin kauhean korkialla äänellä!
Kun me vohkaamme homoista, niin silloin me voidaan kätevästi unohtaa kaiken muun synnillisyyden, kun emme ehdi muuta ajatellakaan. Homo homo homo! Hui!
Ihanaa, kun omat synnit ei edes muistu mieleen tässä hötäkässä! - Raamatussa toki
Näin on jämpti kirjoitti:
Kun me vohkaamme homoista, niin silloin me voidaan kätevästi unohtaa kaiken muun synnillisyyden, kun emme ehdi muuta ajatellakaan. Homo homo homo! Hui!
Ihanaa, kun omat synnit ei edes muistu mieleen tässä hötäkässä!mitään muuta luekaan kuin, että "homous on Jumalalle kauhistus". Ei se mitään haittaa, vaikka todellisuudessa Raamatussa ei edes mainita sanallakaan homoa tai homoutta, mutta hyviä tulkintoja on sentään olemassa.
Ja tietenkin meidän vakaa uskomme ja uskonvarmuutemme romahtaisi, jos selviäisi että Raamatun sanoissa ei edes tarkoiteta homoja. Vaan olisimmeko me tavalliset heterotkin jotenkin syntisiä? Olisi se aika hurrjaa eikö totta vaan? - älkää tuomitko
Raamatussa toki kirjoitti:
mitään muuta luekaan kuin, että "homous on Jumalalle kauhistus". Ei se mitään haittaa, vaikka todellisuudessa Raamatussa ei edes mainita sanallakaan homoa tai homoutta, mutta hyviä tulkintoja on sentään olemassa.
Ja tietenkin meidän vakaa uskomme ja uskonvarmuutemme romahtaisi, jos selviäisi että Raamatun sanoissa ei edes tarkoiteta homoja. Vaan olisimmeko me tavalliset heterotkin jotenkin syntisiä? Olisi se aika hurrjaa eikö totta vaan?heteroittenkin huoraamisen synnistä, paljon useammin kuin homojen! Luepas vähän tarkemmin, ennenkuin annat väärän todistuksen lähimmäisistäsi! Jotenkin nämä yltiö-heterot tuntuvat unohtavan, miten paljon huoraamista, raiskauksia ja muuta tapahtuu nimenomaan heteroitten keskuudessa ja tekeminä. Hävetkää!
- toki Jumala ole
älkää tuomitko kirjoitti:
heteroittenkin huoraamisen synnistä, paljon useammin kuin homojen! Luepas vähän tarkemmin, ennenkuin annat väärän todistuksen lähimmäisistäsi! Jotenkin nämä yltiö-heterot tuntuvat unohtavan, miten paljon huoraamista, raiskauksia ja muuta tapahtuu nimenomaan heteroitten keskuudessa ja tekeminä. Hävetkää!
tarkoittanut heteroita toteuttamaan heterouttaan täysin estottomasti, silloin siinä ei voi olla kyse mistään avioliitosta, ne sellaiset esteet ovat vain verukkeita, toki vapaa heteroseksi on ihanaa, aina voi naida ja nussia mitä vain, jos se on vastakkaista sukupuolta elikkä oikeaa heteroa, eihän Jumalakaan siitä mitenkään voi kauhistua, sillä Jumala kauhistuu vain silloin kun homot toteuttavat homouttaan.
Nämä Raamatun tulkinnat ovat niin käytännönläheisiä, kiitos kaikille protestanteille ja entisten sosialistimaiden kommunisteille, jotka ovat näiden tulkintojen eteen tehneet niin paljon hyvää työtä. Oi, ylistys heteroudelle ja vapaalle heteroseksille. - kateellinenko?
Sinä olet yhtä homo kun pällistelet peilin edessä kirkon omistamassa felonissa ja kuvittelet olevasi pappi joita kaikki naiset jostain syystä himoitsevat aina.
- lyckatil
Vaikea sanoa.
- taavi-marjatta
Vieläkö se mielisairaanhoitaja-pappi toimii Helsingin seurakunnassa?
- asdfasdf
En tiedä, mutta bussikuskia ja merkonomia ainakin löytyy.
- järki käteen
Kukaan ei ole syntymäortodoksi, eikä kukaan synny ortodoksiseen kirkkoon. Kaikki ortodoksit on otettu kirkon yhteyteen vasta kasteen ja mirhavoitelun kautta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917550Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226295Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604417Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333044Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh321908- 1291531
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971514Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19703