http://www.pakkotoisto.com/content/869-toney-freeman.html
alkaa olla natsimeininkiä,uskaltaako tässä enää lomaillakkaan Ruotsin puolella??
Roinari turistitkin Putkaan Ruotsissa!?
63
1004
Vastaukset
- Natu4eva
Oikea menoa! Tuohan on ihan totta, että teinit pitää idoleinaan tuollaisia lääkkeitä täyteen pumpattuja hormonihirviöitä. Tuollaiset on vaaraksi itselleen, sekä ennenkaikkea ympäristölleen, kun koskaan ei tiedä milloin niillä naksahtaa päässä. Häkkiinhän tuollaiset apinat joutaakin.
Itsa aion kirjoittaa kansanedustajille, että tekisivät lakialoitteen steroidien hallussapitämisen ja käyttämisen kriminalisoimiseksi. Steroidit sekoittaa vaan turhaan nupin ja ihminen muuttuu vaaralliseksi ympäristölleen. Olisi ihan oikein, että steroidien käyttäjät saisivat tuomioita.- Ravunmetsästäjä
Ihan hyvä idea lakialotteelle. Roina saa kyl paljo pahaa aikaan.
- heja sundsvall
Ravunmetsästäjä kirjoitti:
Ihan hyvä idea lakialotteelle. Roina saa kyl paljo pahaa aikaan.
ei halua Kaupunkiinsa: steroidien tai huumeiden käyttäjiä,antavat skideille huonoa kuvaa.Elikkä tämä
koskee myös esiintyviä taitelijoita,näyttelijöitä.Vaikkapa Rolling Stones yhtyeellä ei mitää asiaa eikä
liioin Sylvester Stallonella,nimetäkseni muutamia. - Roin Ari
>>Itsa aion kirjoittaa kansanedustajille, että tekisivät lakialoitteen steroidien hallussapitämisen ja käyttämisen kriminalisoimiseksi. Steroidit sekoittaa vaan turhaan nupin ja ihminen muuttuu vaaralliseksi ympäristölleen. Olisi ihan oikein, että steroidien käyttäjät saisivat tuomioita
- Natu4eva
Roin Ari kirjoitti:

Yllättäen joku roinari vetää viina/tupakkakortin esiin.
Alkoholilla on merkittävä osuus suomalaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitä käytetään rentoutumiseen, liikeneuvotteluissa ja sen avulla sovitaan isojakin kauppoja. Ihmiset tapaavat toisiaan baareissa ja tutustuvat uusiin ihmisiin.
Jokaisella ilmiöllä on myös lieveilmiönsä. Pitäisikö sinun mielestä myös autoilu kieltää, koska se aiheuttaa vammautumisia ja kuolemia?
Tupakoinnin sen sijaan voisikin kieltää.
Sen sijaan steroideilla ei ole mitään hyötynäkökulmaa. Se ei tuota verorahoja valtiolle, se ei edeistä sosiaalista kanssakäymistä ja rahoittaa pääasiassa rikollista toimintaa. Ainoa asia, mitä steroideilla saa on parantunut suorituskyky. Tällaista asiaa ei voida pitää minkäänlaisena hyötynäkökulmana muutoin kuin yksilön heikentyneen itsetunnon kannalta jota pitää kemiallisesti korjata.
Ja juuri oli uutisissa tänään, että dopingainerikokset ovat kasvussa. Mielestäni tämä yhteydenottoni tapahtuu juuri oikeaan aikaan.
Ja onhan sinullakin netti ja varmaan sähköpostiosoite. Jos sinua tupakointi ja alkoholi häiritsee, niin osaat varmasti ihan itse ottaa yhteyttä kansanedustajaasi. - En roinaa mutta silt
Roin Ari kirjoitti:
>>Itsa aion kirjoittaa kansanedustajille, että tekisivät lakialoitteen steroidien hallussapitämisen ja käyttämisen kriminalisoimiseksi. Steroidit sekoittaa vaan turhaan nupin ja ihminen muuttuu vaaralliseksi ympäristölleen. Olisi ihan oikein, että steroidien käyttäjät saisivat tuomioita
alkoholin ja tupakan aiheuttamat tuhot ihmiskunnalle ovat maailman suurinta tappiota, myös ympäristölle!
Doping aineet ovat listojen alimpana.
Päihteet ovat yhteiskunnan pahin vitsi joka tuhoaa yksilön henkisesti/fyysisesti
A-A ALKOHOLISTI. YÖÄK! - Roin Ari
Natu4eva kirjoitti:
Yllättäen joku roinari vetää viina/tupakkakortin esiin.
Alkoholilla on merkittävä osuus suomalaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitä käytetään rentoutumiseen, liikeneuvotteluissa ja sen avulla sovitaan isojakin kauppoja. Ihmiset tapaavat toisiaan baareissa ja tutustuvat uusiin ihmisiin.
Jokaisella ilmiöllä on myös lieveilmiönsä. Pitäisikö sinun mielestä myös autoilu kieltää, koska se aiheuttaa vammautumisia ja kuolemia?
Tupakoinnin sen sijaan voisikin kieltää.
Sen sijaan steroideilla ei ole mitään hyötynäkökulmaa. Se ei tuota verorahoja valtiolle, se ei edeistä sosiaalista kanssakäymistä ja rahoittaa pääasiassa rikollista toimintaa. Ainoa asia, mitä steroideilla saa on parantunut suorituskyky. Tällaista asiaa ei voida pitää minkäänlaisena hyötynäkökulmana muutoin kuin yksilön heikentyneen itsetunnon kannalta jota pitää kemiallisesti korjata.
Ja juuri oli uutisissa tänään, että dopingainerikokset ovat kasvussa. Mielestäni tämä yhteydenottoni tapahtuu juuri oikeaan aikaan.
Ja onhan sinullakin netti ja varmaan sähköpostiosoite. Jos sinua tupakointi ja alkoholi häiritsee, niin osaat varmasti ihan itse ottaa yhteyttä kansanedustajaasi.Missä kohtaa väitin olevani dopinginkäyttäjä ?????????????????? Jos pelkän nimimerkin perusteella vedät johtopäätöksiä kuka käyttää ja kuka ei niin onko sinulla silloin edes kirjallisia/älyllisiä valmiuksia lähettää kansanedustajille tai millekään edunvalvontaa suorittaville tahoille mitään lakialoitteita???!!
Alkoholilla on kyllä merkittävä osuus suomalaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä=(baarielämä). Siellä tosiaan viikonloppuisinkin "rentoudutaan ja neuvotellaan" milloin nyrkein milloin terä-ja jopa tuliasein. Alkoholilla on tosiaan "soviteltu" isojakin joukkokeskusteluja=(joukkotappeluja)!!
Nykyaikainen,jollainen myös Suomen yhteiskunta on ei tule toimeen ilman autoilua jo pelkästään tavarankuljetusten ja pitkien etäisyyksien takia. Sitä ei siis voi kieltää! Sensijaan yhteiskunta EI TARVITSE yhtään alkoholia juomakäyttöön vaikka niistä verotuloja olisikin koska niin kauan kuin alkoholin verotulot ovat pienemmät kuin aineen yhteiskunnalle aiheuttamat menot on alkoholin käyttö turhaa ja suuri ylimääräinen rasite yhteiskunnalle. Henkisistä kärsimyksistä puhumattakaan. Lisäksi yhä enenevissä määrin alkoholia tuodaan maahan ilman että valtio saisii siitä Euroakaan verotuloja! Verovapaa tuonti jos olet kuullut ellaisesta??!
Steroideillakaan,siis muussa kuin lääkärin valvomassa käytössä ei ole kansallista hyötynäkökulmaa,se on totta. Tänään juuri oli iltapäivälehdessä artikkeli siitä että dopingia käyttäviä kuntosaliharrastajia on runsaat kymmenentuhatta. Kunkahan monta SATAATUHATTA alkoholin ja tupakankäyttäjää on maassamme??! Ja kuinkahan monta kuolemantapausta esim. juuri tupakka aiheuttaa mm. keuhkosyöpätapausten kautta? Dopinaineiden JA VAIN NIIDEN aiheuttamia kuolemia ei ole pystytty näyttämään toteen yhtään kappaletta!! Epäilyjä tietysti on. Tervan ja nikotiinin on jo kymmeniä vuosia todettu ja pystytty näyttämään toteen että syöpää ja muita keuhko-ja verisuonitauteja aiheuttavat!
Tupakka ja alkoholi eivät minua häiritse mutta kirjoituksellani pyrin vain tuomaan esille että laitetaanpa asiat oikeudenmukaiseen suuruusjärjestykseen niin huomataan missä ja miten paljon suuremmat on ne SUURIMMAT ongelmat mitä tulee eri nautinto-ja lääkeaineidenkäytön haittoihin ja riskeihin!! - Natur Ali
Roin Ari kirjoitti:
Missä kohtaa väitin olevani dopinginkäyttäjä ?????????????????? Jos pelkän nimimerkin perusteella vedät johtopäätöksiä kuka käyttää ja kuka ei niin onko sinulla silloin edes kirjallisia/älyllisiä valmiuksia lähettää kansanedustajille tai millekään edunvalvontaa suorittaville tahoille mitään lakialoitteita???!!
Alkoholilla on kyllä merkittävä osuus suomalaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä=(baarielämä). Siellä tosiaan viikonloppuisinkin "rentoudutaan ja neuvotellaan" milloin nyrkein milloin terä-ja jopa tuliasein. Alkoholilla on tosiaan "soviteltu" isojakin joukkokeskusteluja=(joukkotappeluja)!!
Nykyaikainen,jollainen myös Suomen yhteiskunta on ei tule toimeen ilman autoilua jo pelkästään tavarankuljetusten ja pitkien etäisyyksien takia. Sitä ei siis voi kieltää! Sensijaan yhteiskunta EI TARVITSE yhtään alkoholia juomakäyttöön vaikka niistä verotuloja olisikin koska niin kauan kuin alkoholin verotulot ovat pienemmät kuin aineen yhteiskunnalle aiheuttamat menot on alkoholin käyttö turhaa ja suuri ylimääräinen rasite yhteiskunnalle. Henkisistä kärsimyksistä puhumattakaan. Lisäksi yhä enenevissä määrin alkoholia tuodaan maahan ilman että valtio saisii siitä Euroakaan verotuloja! Verovapaa tuonti jos olet kuullut ellaisesta??!
Steroideillakaan,siis muussa kuin lääkärin valvomassa käytössä ei ole kansallista hyötynäkökulmaa,se on totta. Tänään juuri oli iltapäivälehdessä artikkeli siitä että dopingia käyttäviä kuntosaliharrastajia on runsaat kymmenentuhatta. Kunkahan monta SATAATUHATTA alkoholin ja tupakankäyttäjää on maassamme??! Ja kuinkahan monta kuolemantapausta esim. juuri tupakka aiheuttaa mm. keuhkosyöpätapausten kautta? Dopinaineiden JA VAIN NIIDEN aiheuttamia kuolemia ei ole pystytty näyttämään toteen yhtään kappaletta!! Epäilyjä tietysti on. Tervan ja nikotiinin on jo kymmeniä vuosia todettu ja pystytty näyttämään toteen että syöpää ja muita keuhko-ja verisuonitauteja aiheuttavat!
Tupakka ja alkoholi eivät minua häiritse mutta kirjoituksellani pyrin vain tuomaan esille että laitetaanpa asiat oikeudenmukaiseen suuruusjärjestykseen niin huomataan missä ja miten paljon suuremmat on ne SUURIMMAT ongelmat mitä tulee eri nautinto-ja lääkeaineidenkäytön haittoihin ja riskeihin!!jos natuna käytät tuollaista nimimerkkiä!!!
- Roinaaaaaaaaaaaaa
Tane oli pienipullea säiliöauto kuski, kun tane sai fosun hyttiin ja alkoi naimaan....Tanen piti aukaista Scanian sivuovi jotta se sai perseensä ulos siksi aikaa kunnes mulkku meni sisään. Silloin mä tajusin et Tanella on iso.......
- nakkenakuttaja=best?
Tiedä onko tässä 'hyöty näkökulma' mutta varsin moni leffa stara douppaa päästäkseen leffakondikseen,se
ei moniakaan katsojia haittaa,pääasia että on jänskä raina ja hyvän näköisiä näyttelijöitä-eikös vaan?
Kannatko huolta miten Sly Stallonen terveys voi,entä hiihtäjä Mauri Björgen?? ainakaan minä en!
Sundsvallin päälliköt päätti,sinne ei ole asiaa douppajilla eikä huumeiden käyttäjillä,heh,eipähän taida
paikkakunnalla kovin kovia bändejäkään enää poiketa,lienee mikkihiiriryhmä vetämässä rivitanssia tuon
kylä kliimaksi.Toivotaan kylässä ei ole ainutta NHL 'tähteä',kusikoe kutsuu jos jalallaan kylille astuu! - 4+20
Vaikka tietää millainen paskaläjä tämä Suoli24-foorumi onkin niin aina ylläolevan kaltainen kirjoitus koko "asiallisuudessaan" saa ihmettelemään millaisilla älyllisillä ominaisuuksilla varustettuja tyyppejä täällä pyörii!!! Ilmeisesti kun ei ole mitään järkevää annettavaa keskusteluun ja silti pakko osallistua niin kirjoituksesta ilmeisesti väkisinkin tulee edellisenkaltaisia!!
- f'n loozer
4+20 kirjoitti:

"kun ei ole mitään järkevää annettavaa keskusteluun "
-no missä se sun steitmenttis on? - 4+20
f'n loozer kirjoitti:
"kun ei ole mitään järkevää annettavaa keskusteluun "
-no missä se sun steitmenttis on?Omalla steitmentilläni pyrin vain muistuttamaan kirjoittajia että mikäli ei millään halua vastata ASIALLISESTI niin voisiko silloin olla myös osallistumatta näihin keskusteluihin kokonaan !!??
- Ihan vitun tyhmää
4+20 kirjoitti:
Omalla steitmentilläni pyrin vain muistuttamaan kirjoittajia että mikäli ei millään halua vastata ASIALLISESTI niin voisiko silloin olla myös osallistumatta näihin keskusteluihin kokonaan !!??
Tane oli pienipullea säiliöauto kuski, kun tane sai fosun hyttiin ja alkoi naimaan....Tanen piti aukaista Scanian sivuovi jotta se sai perseensä ulos siksi aikaa kunnes mulkku meni sisään. Silloin mä tajusin et Tanella on iso.......
- Voi ressukkaa!!
Ihan vitun tyhmää kirjoitti:
Tane oli pienipullea säiliöauto kuski, kun tane sai fosun hyttiin ja alkoi naimaan....Tanen piti aukaista Scanian sivuovi jotta se sai perseensä ulos siksi aikaa kunnes mulkku meni sisään. Silloin mä tajusin et Tanella on iso.......
Pikku hiirulainen se siellä nimimerkin suojissa yrittää ärsyttää!! Toivottavasti tulee siitä hyvä olo!! Pelaa välillä vaikka Pleikkaria! ; )
- Ihan vitun tyhmää
Voi ressukkaa!! kirjoitti:
Pikku hiirulainen se siellä nimimerkin suojissa yrittää ärsyttää!! Toivottavasti tulee siitä hyvä olo!! Pelaa välillä vaikka Pleikkaria! ; )
Erityisen kateellinen olen sinun mahtavalle kirjoitustaidollesi ja siitä huokuvalle älykkyydelle! Istuitko koko yläasteen Esson baarissa työntäen kananpaskaa ylähuulen alle lannoittaen jo orastavia amisviiksiäsi?
P.S en löytänyt väestötiedoista henkilöä Voi Ressukka, enkä myöskään Ressukka Voita.
Etpä taida sinäkään täällä nimelläsi uhota, ressukka. - Keu Keu
Voi ressukkaa!! kirjoitti:
Pikku hiirulainen se siellä nimimerkin suojissa yrittää ärsyttää!! Toivottavasti tulee siitä hyvä olo!! Pelaa välillä vaikka Pleikkaria! ; )
Milla hei sun täytyy muuttuu, sun haarovälistä penis puuttuu
sä aina tartut kikkeliin lyhimpää, sei ei kelpaa mihinkään
sä et oo mikään tyttö enään sun pitäs tarttua kyrpään
ja transvestiittina itses elättää...
- 5+13
Lakialoite ei ole ollenkaan huono idea. Kun noita lakialotteita tehdään, niin täytyy ottaa huomioon, että se olisi realistinen lakialoite. Joku tuolla vetosi tupakkaan ja viinaan. Ei ole realistista tehdä kieltolakia. Kokeiltu on. Sen sijaan hormoonien kieltolakia ei ole ikinä kokeiltu. Olisi jo siinäkin mielessä järkevää, että hormoonien ostoon liittyy aina väkisinkin rikollista toimintaa. Ei itse osto, mutta myyjä syyllistyy jo rikokseen myynnillään ja käsittääkseni hallussapitokin on rikos. Ja harvoin ne varmaan pelkkää roinaa kauppaa. Tietenki tässä on otettava huomioon "oikeiden" urheilijoiden kysymys. Miten käy suomen urheilijoiden jos hormoonien käyttö kriminalisoidaan. Pitäisikö hormonien käyttö kriminalisoida vain ei-kilpaileville käyttäjille. Ja tietenki ne valmiiksi huono itsetuntoiset potentiaaliset roinarit sitten turvautusivat viinaan ja sitä rataa.
- härskiä rahastusta
ei mahu piäkoppaani,miksi valtion ALKO saa laillisesti myydä myrkkyä nimeltä ALKOHOLI joka ei millään
muotoa kuulu ihmiskehoon!? - sersefssfd
härskiä rahastusta kirjoitti:
ei mahu piäkoppaani,miksi valtion ALKO saa laillisesti myydä myrkkyä nimeltä ALKOHOLI joka ei millään
muotoa kuulu ihmiskehoon!?Luepa noita edellisiä posteja ni ymmärrät!!!
- Juhis_
Meikällä on täysi syy olettaa, että mikäli horkan täyskielto tulisi, niin suomalainen urheilu saaa heittää hyvästit kansainväliselle menestykselle kaikissa yksilölajeissa. Luulenpa, että tässä yhteiskunnassa on vakavampiakin epäkohtia kuin 10 000 roinaria. Se raha, mikä yhteiskunnan suunnalta palaa tuohon dopingkiihkoiluun on poissa kaikesta muusta. Viinasta ja röökistä aiheutuu vuositasolla kuitenkin huomattavasti enemmän kansanterveydellistä ongelmaa. Entäs sitten ne, jotka on muuten vaan henkisesti ja psyykkisesti loppu, ja jotka mahdollisesti yrittää jotakin Tukholman ratkaisua. Eikö tärkeämpää ole kiinnittää sellaiseen huomiota?
Vähän suhteellisuutta siis pahemmillekin kiihkoilijoille. - Alko on hyvää.
härskiä rahastusta kirjoitti:
ei mahu piäkoppaani,miksi valtion ALKO saa laillisesti myydä myrkkyä nimeltä ALKOHOLI joka ei millään
muotoa kuulu ihmiskehoon!?Miksi sitten lihateollisuus saa syöttää meille natriumglutamaattia ja muita lisäaineita, jotka ei kuulu ihmiskehoon?
Miksi lisäravinneteollisuus saa syöttää meille aspartaamia, joka ei kuulu ihmiskehoon?
Miksi autoteollisuus saa myydä meille autoja, jotka tappaa satoja ihmisiä ja vammauttaa tuhansia ihmisiä vuosittain?
Miksi aseteollisuus saa myydä aseita, joilla tapetaan vuosittain kymmeniä ihmisiä?
Miksi ruokakaupat saa myydä meille veitsiä, joilla tapetaan vuosittain kymmeniä ihmisiä?
Alkoholi kuuluu täysin luonnollisena osana ihmisen rentoutumiseen, on kuulunut juo vuosituhansia. Lähestulkoon kaikkialla, missä on ihmisiä, on alkoholia. Jopa viidakon alkuperäiskansat osaavat tehdä käyttämällä alkoholia. Raamatussakin mainitaan, että Jeesus teki viiniä. Ihmisillä on taipumus käyttää kemiallisia rentoutumista lähes koko lajin olemassa olon ajan, kasvien opiaatteja, alkoholia, hallusinogeenejä. Alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia. On omaa typeryyttäsi, jos et tajua, miksi alkoholia myydään normaaleille ihmisille. Voit vaikka miettiä sitä illalla peiton alla runkatessasi.
Ja jos sinä tai sinun läheisesti ei osaa käyttää alkoholia kohtuullisesti ja oikein, niin ei se ole alkon tai valtion vika. - Alko on myrkkyä
Alko on hyvää. kirjoitti:
Miksi sitten lihateollisuus saa syöttää meille natriumglutamaattia ja muita lisäaineita, jotka ei kuulu ihmiskehoon?
Miksi lisäravinneteollisuus saa syöttää meille aspartaamia, joka ei kuulu ihmiskehoon?
Miksi autoteollisuus saa myydä meille autoja, jotka tappaa satoja ihmisiä ja vammauttaa tuhansia ihmisiä vuosittain?
Miksi aseteollisuus saa myydä aseita, joilla tapetaan vuosittain kymmeniä ihmisiä?
Miksi ruokakaupat saa myydä meille veitsiä, joilla tapetaan vuosittain kymmeniä ihmisiä?
Alkoholi kuuluu täysin luonnollisena osana ihmisen rentoutumiseen, on kuulunut juo vuosituhansia. Lähestulkoon kaikkialla, missä on ihmisiä, on alkoholia. Jopa viidakon alkuperäiskansat osaavat tehdä käyttämällä alkoholia. Raamatussakin mainitaan, että Jeesus teki viiniä. Ihmisillä on taipumus käyttää kemiallisia rentoutumista lähes koko lajin olemassa olon ajan, kasvien opiaatteja, alkoholia, hallusinogeenejä. Alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia. On omaa typeryyttäsi, jos et tajua, miksi alkoholia myydään normaaleille ihmisille. Voit vaikka miettiä sitä illalla peiton alla runkatessasi.
Ja jos sinä tai sinun läheisesti ei osaa käyttää alkoholia kohtuullisesti ja oikein, niin ei se ole alkon tai valtion vika.Yksikään auto ei ilman ihmistä tapa tai vahingoita ketään! Aspartaamikaan ei itsestään sinne ihmiseen mene! Yksikään veitsi tai muu teräase ei itsestään ketään vahingoita! Kaikkien em. tuotteiden käyttämiseen tarvitaan ihmistä. Jos niitä ei kukaan halua käyttää sen pystyy estämään.
Tupakka tappaa vuosittain 5000-7000 ihmistä Suomessa!
Passiivinen tupakointi tappaa vuosittain 600000 ihmistä Suomessa
Alkoholin vaikutuksesta syntyy vuosittain 700 lasta pysyvästi vaurioituneita.
On omaa typeryyttäsi jos et ymmärrä miksi alkohoia ei pitäis myydä edes normaaleille ihmisille,alkoholisteille ja väkivaltaisuuteen taipuvaisille ihmiselle eteenkään!! Voit miettiä sitä vaikka illalla pornoa netistä katsoessasi! - Alko on hyvää.
Alko on myrkkyä kirjoitti:
Yksikään auto ei ilman ihmistä tapa tai vahingoita ketään! Aspartaamikaan ei itsestään sinne ihmiseen mene! Yksikään veitsi tai muu teräase ei itsestään ketään vahingoita! Kaikkien em. tuotteiden käyttämiseen tarvitaan ihmistä. Jos niitä ei kukaan halua käyttää sen pystyy estämään.
Tupakka tappaa vuosittain 5000-7000 ihmistä Suomessa!
Passiivinen tupakointi tappaa vuosittain 600000 ihmistä Suomessa
Alkoholin vaikutuksesta syntyy vuosittain 700 lasta pysyvästi vaurioituneita.
On omaa typeryyttäsi jos et ymmärrä miksi alkohoia ei pitäis myydä edes normaaleille ihmisille,alkoholisteille ja väkivaltaisuuteen taipuvaisille ihmiselle eteenkään!! Voit miettiä sitä vaikka illalla pornoa netistä katsoessasi!No miksi sitten alkoholi joutuu väkivaltaisuuteen taipuvaisen ihmisen vereen, jos ei sinne itse kaatamalla. Yksikään väkivaltaisuuteen taipuvainen ihminen ei tule humalaan pyhästä hengestä. Yksikään viinapullo ei hakkaa ketään. Kuten ei yksikään auto vahigoita ketään. Miksi autoja pitäisi myydä vapaasti kaahailuun taipuvaisille ihmisille, jos viinaa ei saa myydä vapaasti?
- Alko on hyvää.
Alko on hyvää. kirjoitti:
No miksi sitten alkoholi joutuu väkivaltaisuuteen taipuvaisen ihmisen vereen, jos ei sinne itse kaatamalla. Yksikään väkivaltaisuuteen taipuvainen ihminen ei tule humalaan pyhästä hengestä. Yksikään viinapullo ei hakkaa ketään. Kuten ei yksikään auto vahigoita ketään. Miksi autoja pitäisi myydä vapaasti kaahailuun taipuvaisille ihmisille, jos viinaa ei saa myydä vapaasti?
Vai tappaa passiivinen tupakointi 600000 ihmistä suomessa vuosittain? Ja mistähän tämän luvun repäsit?
Suomessa syntyy vuosittain noin 60000 lasta. Tällä perusteella pelkästään passiivinen tupakointi tappaisi suomalaiset sukupuuttoon alle 12 vuodessa.
Hyvin sä taas vedät! Ja joku vielä julkeaa väittää, että alkoholi tyhmentää! - Alko on hyvää.
Juhis_ kirjoitti:
Meikällä on täysi syy olettaa, että mikäli horkan täyskielto tulisi, niin suomalainen urheilu saaa heittää hyvästit kansainväliselle menestykselle kaikissa yksilölajeissa. Luulenpa, että tässä yhteiskunnassa on vakavampiakin epäkohtia kuin 10 000 roinaria. Se raha, mikä yhteiskunnan suunnalta palaa tuohon dopingkiihkoiluun on poissa kaikesta muusta. Viinasta ja röökistä aiheutuu vuositasolla kuitenkin huomattavasti enemmän kansanterveydellistä ongelmaa. Entäs sitten ne, jotka on muuten vaan henkisesti ja psyykkisesti loppu, ja jotka mahdollisesti yrittää jotakin Tukholman ratkaisua. Eikö tärkeämpää ole kiinnittää sellaiseen huomiota?
Vähän suhteellisuutta siis pahemmillekin kiihkoilijoille.Jos nyt kiellettäisiin tupakan ja viinan myynti, niistä saatavat verotulot romahtaisi kerralla. Oletettavasti porukka kuitenkin tekisi kotipolttosia ja toisi viinaa ja tupakkaa ulkomailta, joiden hinta hipoisi silloin pilviä. Tämä tupakkaan ja viinaan käytettävä raha olis poissa kaikesta muusta kulutuksesta ja sitä myöten myös verotuksesta, sekä myynnistä. Kieltolakia on jo kokeiltu ja se ei toiminut.
Sen sijaan nyt tupakoivia ja viinaa juovia hoidettaisi vielä pitkään, jopa kymmenien vuosien päästä, valtion rahoilla, joita siis ei enää tulisi verorahoina tupakasta ja viinasta, sekä vähentyneestä kulutuksesta. Eli valtio joutuisi vuosia vielä hoitamaan tupakan ja viinan oireita saamatta siihen rahoitusta mistään.
Mistäs ne rahat otetaan? Valtiolle on edullisempaa silti saada verotuloja tupakasta ja viinasta, vaikka joutuukin osin maksamaan niiden hoitokuluja, kuin rahoittaa vuosikymmeniä eteenpäin sairauksia kokonaan ilman rahoitusta.
Luuletko silloin, että kaiken maailman hulluille ja Tukholmalaisille olisi rahoitusta?
Sen sijaa steroidien totaalikieltämisellä valtio ei menettäisi yhtään mitään. Pömppömahaisia huonolla itsetunnolla varustettuja plösöbodareita vaan vituttaisi vähän enemmän. Ja se on niille ihan oikein. - Päihdetyöntekijä
Alko on hyvää. kirjoitti:
Vai tappaa passiivinen tupakointi 600000 ihmistä suomessa vuosittain? Ja mistähän tämän luvun repäsit?
Suomessa syntyy vuosittain noin 60000 lasta. Tällä perusteella pelkästään passiivinen tupakointi tappaisi suomalaiset sukupuuttoon alle 12 vuodessa.
Hyvin sä taas vedät! Ja joku vielä julkeaa väittää, että alkoholi tyhmentää!http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/600-000-kuolee-vuosittain-passiivisen-tupakoinnin-takia/198953
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/passiivinen-tupakointi-tappaa-vuosittain-600-000-ihmista/199037
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/huume.html
http://www.orastynkkynen.fi/?page_id=353
Tuossa niitä tietoja. Ei niitä tarvitse mistää itse "VETÄÄ"!! Nämä tiedot ja tilastot on kokaisen tietysti helppo ITSE kiistää. - Alko on hyvää.
Päihdetyöntekijä kirjoitti:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/600-000-kuolee-vuosittain-passiivisen-tupakoinnin-takia/198953
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/passiivinen-tupakointi-tappaa-vuosittain-600-000-ihmista/199037
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/huume.html
http://www.orastynkkynen.fi/?page_id=353
Tuossa niitä tietoja. Ei niitä tarvitse mistää itse "VETÄÄ"!! Nämä tiedot ja tilastot on kokaisen tietysti helppo ITSE kiistää.Sisälukutaito on ihan jees taito. Jos nyt satuit lukemaan, niin tutkimus tehtiin 192 maassa. Ja huonoimmassa asemassa on kehitysmaiden lapset. Missään kohtaa ei puhuttu Suomesta.
Tietenkin kiistän tiedot, jos selkeä matematiikka osoittaa tiedot vääräksi. Yllä olevassa postissa lukee SELVÄSTI: "Passiivinen tupakointi tappaa vuosittain 600000 ihmistä Suomessa".
Joten, onko lähdettä tähän, että Suomessa kuolee em. määrä ihmisiä, vai onko tuo lähteesi, jossa puhutaan globaalista tasosta? - Juhis_
Alko on hyvää. kirjoitti:
Jos nyt kiellettäisiin tupakan ja viinan myynti, niistä saatavat verotulot romahtaisi kerralla. Oletettavasti porukka kuitenkin tekisi kotipolttosia ja toisi viinaa ja tupakkaa ulkomailta, joiden hinta hipoisi silloin pilviä. Tämä tupakkaan ja viinaan käytettävä raha olis poissa kaikesta muusta kulutuksesta ja sitä myöten myös verotuksesta, sekä myynnistä. Kieltolakia on jo kokeiltu ja se ei toiminut.
Sen sijaan nyt tupakoivia ja viinaa juovia hoidettaisi vielä pitkään, jopa kymmenien vuosien päästä, valtion rahoilla, joita siis ei enää tulisi verorahoina tupakasta ja viinasta, sekä vähentyneestä kulutuksesta. Eli valtio joutuisi vuosia vielä hoitamaan tupakan ja viinan oireita saamatta siihen rahoitusta mistään.
Mistäs ne rahat otetaan? Valtiolle on edullisempaa silti saada verotuloja tupakasta ja viinasta, vaikka joutuukin osin maksamaan niiden hoitokuluja, kuin rahoittaa vuosikymmeniä eteenpäin sairauksia kokonaan ilman rahoitusta.
Luuletko silloin, että kaiken maailman hulluille ja Tukholmalaisille olisi rahoitusta?
Sen sijaa steroidien totaalikieltämisellä valtio ei menettäisi yhtään mitään. Pömppömahaisia huonolla itsetunnolla varustettuja plösöbodareita vaan vituttaisi vähän enemmän. Ja se on niille ihan oikein.Siis häh... enhän mä sanonut mitään, että tupakka ja soppa pitäisi lailla kieltää. Jos lukisit tarkkaan, niin sanoin että ne on kansanterveydellisesti mun mielestäni pahempi riskitekijä kuin steroidit ja että tässä yhteiskunnassa on pahempiakin epäkohtia kuin sen kymmenen tuhatta douppaajaa.
- 6543565436466436445
Ruotsissa on otettu aivan oikea asenne. näitä roinaavia tuhkamunia kohtaan !
- 225f
Sundsvall rulettaa, mut miten ne arvas, että se tummapoika oli horkannu?
- k.annabis
"Alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia"
--------
Mistä näitä aivottomia kommentteja kumpuaa? veikkaan alkoholin tuhoamista aivoista!
ps.Sundsvall ei halua kaupunkiinsa:hormoonien eikä huumeiden käyttäjiä,alkoholi siellä kai suvaitaan vielä,
se ei antane kaupungin skideille huonoa vaikutusta?! - Alko on hyvää.
k.annabis kirjoitti:
"Alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia"
--------
Mistä näitä aivottomia kommentteja kumpuaa? veikkaan alkoholin tuhoamista aivoista!
ps.Sundsvall ei halua kaupunkiinsa:hormoonien eikä huumeiden käyttäjiä,alkoholi siellä kai suvaitaan vielä,
se ei antane kaupungin skideille huonoa vaikutusta?!Ensinäkin, en sanonut alkoholin olevan miedoin ja turvallisin. Vaan yksi miedoimpia ja turvallisimpia. Lisäksi se altistaa krapulalle, joka monella rajoittaa käyttöä merkittävästi.
Molemmista, sekä kannabiksesta, että alkoholista on olemassa tutkimuksia joissa selkeästi käy ilmi molempien aineiden käytöstä johtuvat haitat. Silti alkoholi ja sen haittavaikutukset tunnetaan tällä hetkellä selkeämmin, koska se on ylivoimaisesti käytetyin päihde. Ei ole olemassa yhteiskuntaa, joka voitaisi ottaa vertailukohdaksi, jossa kannabis olisi laajassa käytössä kuin alkoholi. Joten kannabiksen laajoja vertailututkimuksia alkoholin käytön etuihin tai haittoihin ei ole olemassa. Kukaan ei pysty sanomaan, millainen olisi yhteiskunta, jossa alkoholi olisi kielletty ja kannabis sallittu ja yhtä laajassa käytössä kuin alkoholi nykyään.
Kannabiskeskusteluahan sinä tästä yritit saada nimimerkilläsi aikaan.
"Mistä näitä aivottomia kommentteja kumpuaa? veikkaan alkoholin tuhoamista aivoista!"
No minun aikaisempaan kirjoitukseenhan sinä yritit vastata, mutta onko kannabis vaikuttanut jo niin pahasti motoriikkaasi, että et osunut oikean kirjoituksen "vastaa" painikkeeseen. Vai etkö enää muistanut mihin sinun piti vastat?
Ja tälle kannabis versus alkoholi -keskustelulle on täällä S24:lla ihan omatkin palstasil, joten voit mennä jatkamaan agendaasi sinne. - Påihdetyöntekijä
k.annabis kirjoitti:
"Alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia"
--------
Mistä näitä aivottomia kommentteja kumpuaa? veikkaan alkoholin tuhoamista aivoista!
ps.Sundsvall ei halua kaupunkiinsa:hormoonien eikä huumeiden käyttäjiä,alkoholi siellä kai suvaitaan vielä,
se ei antane kaupungin skideille huonoa vaikutusta?!"alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia"
Tuolla vähän faktaa sinulle==>> http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/1/sivu/44.htm
==>> http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/1/sivu/44.htm
==>> http://www.lastenseurassa.fi/mita_haittaa_haitat_yhteiskunnalle.php
==>> http://www.yle.fi/radio1/tiede/tiedeuutiset/alkoholi_on_haitallisin_huume_yhteiskunnalle_26539.html - Alko on hyvää.
Påihdetyöntekijä kirjoitti:
"alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia"
Tuolla vähän faktaa sinulle==>> http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/1/sivu/44.htm
==>> http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/1/sivu/44.htm
==>> http://www.lastenseurassa.fi/mita_haittaa_haitat_yhteiskunnalle.php
==>> http://www.yle.fi/radio1/tiede/tiedeuutiset/alkoholi_on_haitallisin_huume_yhteiskunnalle_26539.html"alkoholi on näistä miedoimpia ja turvallisimpia"
Et edelleenkään kumonnut väitettäni siitä, että alkoholi on miedoimpia ja turvallisimpia.
Voit linkittää sata tutkimusta alkoholin vaaroista, mutta aivan turhaan. Minä en ole missään vaiheessa väittänyt, että se on VAARATON. Enkä edes väittänyt, että se olisi MIEDOIN tai TURVALLISIN.
Sen sijaan väitin, että se on tunnettu ja siitä tulevat sivuvaikutukset ovat tunnettuja ja niitä osataan hoitaa. Lisäksi väitin, että tutkimustietoa verrattuna johonkin muuhun päihteeseen ei ole, koska sellasista vertailukohtaa ei ole. Minä en ainakaan löytänyt linkittämistäsi datoista millaisia menetyksiä tai taloudellisia haittoja esim. kannabis aiheuttaisi samassa laajuudessa käytettynä.
Opettel nyt se sisälukutaito jo apina. - Päihdetyöntekijä

Opettel nyt se sisälukutaito jo apina.Ensinnäkin voisit vaihtaa tuon minua apinaksi väittämäsi vaikka homoksi. Se kun on tällä foorumille tyypillisin haukkuma termi. Tämä ihan vaihtelun vuoksi koska olet sitä porukkaa joka ei pysty keskustelemaan asioista ilman ettei siellä nimimerkin suojissa myös nimiteltäisi toisia. Vaikka olenkin tylsä hetero voit silti oloasi helpotaaksesi ja sanomaasi painoottaaksesi kutsua minua homoksi. Eikö?
Mutta itse asiaan,eli kannabiksen tuomista haitoista samassa käyttömäärässä kuin alkoholi ei voi todistaa koska sitä yksinkertaisesti käytetään niin paljon vähemmän. Omassa työssäni näen kyllä ne fyysiset,henkiset ja taloudelliset ongelmat mitä huumeet ja kannabis niiden joukossa aiheuttavat. Niiden hankkimiseen ja myymiseen liittyy moninkertainen määrä väkivaltaa ja rikoksi kuin alkoholiin.
Tuolla vielä lisää tietoa==> http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Lääkkeet_ja_huumausaineet_päihteinä
Koko aertikkelin kun lukee voi jos ymmärtää huomata miten paljon erilaisia ongelmia kannabis ja huumeet ylipäätään tuo yhteiskuntaan,olkoonkin että niiden käyttäjiä on selvästi vähemmän kuin alkoholin.
Lisäksi tämän ketjun aloituksessahan oli kyse dopingaineista. Niiden haittavaikutuksista ei voi edes saman päivänä puhua kuin viinan ja huumeiden. Niin paljon pienempi ongelma se on niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin koko maata ajatellen. - perkele!!!
Päihdetyöntekijä kirjoitti:
Ensinnäkin voisit vaihtaa tuon minua apinaksi väittämäsi vaikka homoksi. Se kun on tällä foorumille tyypillisin haukkuma termi. Tämä ihan vaihtelun vuoksi koska olet sitä porukkaa joka ei pysty keskustelemaan asioista ilman ettei siellä nimimerkin suojissa myös nimiteltäisi toisia. Vaikka olenkin tylsä hetero voit silti oloasi helpotaaksesi ja sanomaasi painoottaaksesi kutsua minua homoksi. Eikö?
Mutta itse asiaan,eli kannabiksen tuomista haitoista samassa käyttömäärässä kuin alkoholi ei voi todistaa koska sitä yksinkertaisesti käytetään niin paljon vähemmän. Omassa työssäni näen kyllä ne fyysiset,henkiset ja taloudelliset ongelmat mitä huumeet ja kannabis niiden joukossa aiheuttavat. Niiden hankkimiseen ja myymiseen liittyy moninkertainen määrä väkivaltaa ja rikoksi kuin alkoholiin.
Tuolla vielä lisää tietoa==> http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Lääkkeet_ja_huumausaineet_päihteinä
Koko aertikkelin kun lukee voi jos ymmärtää huomata miten paljon erilaisia ongelmia kannabis ja huumeet ylipäätään tuo yhteiskuntaan,olkoonkin että niiden käyttäjiä on selvästi vähemmän kuin alkoholin.
Lisäksi tämän ketjun aloituksessahan oli kyse dopingaineista. Niiden haittavaikutuksista ei voi edes saman päivänä puhua kuin viinan ja huumeiden. Niin paljon pienempi ongelma se on niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin koko maata ajatellen.ottakaa nyt perkele huomioon, että oli aineet kuinka vaarallisia tahansa niin alkoholia EI VOI kieltää, yritetty on perkele, ei se toimi!!!! Sitä on niin helppo valmistaa itse, mutta alapa steroideja vääntämään itse.
- Roin Ari
perkele!!! kirjoitti:
ottakaa nyt perkele huomioon, että oli aineet kuinka vaarallisia tahansa niin alkoholia EI VOI kieltää, yritetty on perkele, ei se toimi!!!! Sitä on niin helppo valmistaa itse, mutta alapa steroideja vääntämään itse.
Yritä itse ymmärtää ettei alkoholia kokonaan kieltää voikkaan mutta sen käytön,valmistuksen,myynnin ja hallussapidon voi. Ja kun sen julkinen käyttö ja myyminen esim. ravintoloissa loppuu vähenee Suomessakin kymmeniätuhansia väkivallantekoja ja loukkaantumisia ja kymmeniä väkivaltaisia kuolemia kun baari-,grillijono-ja muissa jonoissa tapahtuneet väkivallanteit loppuvat tai ainakin dramaattisesti vähenevät! Se on kylmä fakta. Mutta silti Suomessa voi eräskin takavuosien olympiavoittaja kännipäissään hakata ties kuinka monta kertaa omaa naistaan ja muitakin ja pari kertaa puukollakin sivautellut muttei siitä mediassa tai sen ehdotuksesta olla mitään lakimuutoksia tekemässä.
Alkoholin käyttö Suomessakin vuositasolla aiheuttaa monikymmenkertaisesti kuluja terveydenhuoltoon kun ne doping/lääkeaineiden väärinkäyttäjät. On hyvä että niidenkin vaaroista puhutaan mutta pieni kohtuus siinäkin. No,kuuluisa urheilija doupattuaan ja kiinnijääneen on tietysti hyvä lööppi ja mainos lehdelle. - niiint54
Roin Ari kirjoitti:
Yritä itse ymmärtää ettei alkoholia kokonaan kieltää voikkaan mutta sen käytön,valmistuksen,myynnin ja hallussapidon voi. Ja kun sen julkinen käyttö ja myyminen esim. ravintoloissa loppuu vähenee Suomessakin kymmeniätuhansia väkivallantekoja ja loukkaantumisia ja kymmeniä väkivaltaisia kuolemia kun baari-,grillijono-ja muissa jonoissa tapahtuneet väkivallanteit loppuvat tai ainakin dramaattisesti vähenevät! Se on kylmä fakta. Mutta silti Suomessa voi eräskin takavuosien olympiavoittaja kännipäissään hakata ties kuinka monta kertaa omaa naistaan ja muitakin ja pari kertaa puukollakin sivautellut muttei siitä mediassa tai sen ehdotuksesta olla mitään lakimuutoksia tekemässä.
Alkoholin käyttö Suomessakin vuositasolla aiheuttaa monikymmenkertaisesti kuluja terveydenhuoltoon kun ne doping/lääkeaineiden väärinkäyttäjät. On hyvä että niidenkin vaaroista puhutaan mutta pieni kohtuus siinäkin. No,kuuluisa urheilija doupattuaan ja kiinnijääneen on tietysti hyvä lööppi ja mainos lehdelle.Mutta eihän alkoholia suurin osa halua kieltää. Siinä on suuri ero. Suurin osa kansaedustajistakin käyttää alkoholia. Ei enää pystyisi ottamaan tilkkasta viiniä iltasin. Mitään promillerajaa olisi aika vaikea tarkkailla jos kiellettäisiin vaikka selvästi humalahakuinen juominen.
Mutta siis todellinen syyhän lienee yksinkertaisesti se, että urheilulle kävisi köpelösti joka maassa jossa doping kriminalisoitaisiin. - Päihdetyöntekijä36
niiint54 kirjoitti:
Mutta eihän alkoholia suurin osa halua kieltää. Siinä on suuri ero. Suurin osa kansaedustajistakin käyttää alkoholia. Ei enää pystyisi ottamaan tilkkasta viiniä iltasin. Mitään promillerajaa olisi aika vaikea tarkkailla jos kiellettäisiin vaikka selvästi humalahakuinen juominen.
Mutta siis todellinen syyhän lienee yksinkertaisesti se, että urheilulle kävisi köpelösti joka maassa jossa doping kriminalisoitaisiin.>>Mutta siis todellinen syyhän lienee yksinkertaisesti se, että urheilulle kävisi köpelösti joka maassa jossa doping kriminalisoitaisiin.
- retardi.roinari.KING
Ei vittu teitä vajaaälyisiä roinareita, tajuatteko itsekkään kuinka saatanan idiooteilta argumenttinne kuullostaa. Roinaaminen on hyvästä, KOSKA alkoholi ja tupakki vaarallista. No mitäpä muutakaan sitä tyhjäpäiltä voisi odottaa. Lähdempä tästä viisaiden roinarien neuvojen mukaan nauttiin tupakkia kahvia roinaa alkoholia LSD Ekstaasi Kokaiini amfetamiini ja muita myrkkyjä, KOSKA HEROIINI ON ENEMMÄN VAARALLISTA.
- joskus itsekin ottan
Itsekkin olen ihmetelly tätä ihmeellistä argumetointia steroidien puolesta. Ensimmäinen kommennti on aina "Mutta kun tupakka ja viina". Silti en ole yli 15 vuoden treeniurani aikana nähnyt absolutistiroinaria.
- Roin Ari
Kerropa kuka kirjoittajista on väittänyt että roinaaminen on järkevää tai terveellistä?????????????????????????
Minä olen ainakin vain yrittänyt muistuttaa että aina kun joku tunnettu kaveri jää kiinni dopingista nousee hirveä haloo siitä miten tyhmää on doupata ja miten vaarallista se on. Silti päivittäin kuolee maassamme kymmenittäin ihmisiä keuhkosyöpään tupakan,munuais-ja maksavaivoihin alkoholin takia. Puhumattakaan viinan mukanaan tuoman väkivaltaisten kuolemien, eikä pidä myöskään unohtaa rattijuopumuksia.
On hyvä että roinaamisen vaaroista puhutaan mutta pikkusen tasapuolisuuttaa siihen että miten suurin kirjaimin yhden staran kiinnijäämisestä kirjoitellaan kun kymmenkertainen määrä ihmisiä saa sairauksia ja kuolee eri aineiden vaikutuksiin.
Btw,kun kirjoitustyyliäsi tarkastelee ei voi välttyä siltä kysymykseltä että oletkohan sinä ihan oikea ihminen arvostelemaan muiden päiden tyhjyyttä tai mielestäsi heidän argumenttiensa järkevyyttä????!! - aste-roidi
Roin Ari kirjoitti:
Kerropa kuka kirjoittajista on väittänyt että roinaaminen on järkevää tai terveellistä?????????????????????????
Minä olen ainakin vain yrittänyt muistuttaa että aina kun joku tunnettu kaveri jää kiinni dopingista nousee hirveä haloo siitä miten tyhmää on doupata ja miten vaarallista se on. Silti päivittäin kuolee maassamme kymmenittäin ihmisiä keuhkosyöpään tupakan,munuais-ja maksavaivoihin alkoholin takia. Puhumattakaan viinan mukanaan tuoman väkivaltaisten kuolemien, eikä pidä myöskään unohtaa rattijuopumuksia.
On hyvä että roinaamisen vaaroista puhutaan mutta pikkusen tasapuolisuuttaa siihen että miten suurin kirjaimin yhden staran kiinnijäämisestä kirjoitellaan kun kymmenkertainen määrä ihmisiä saa sairauksia ja kuolee eri aineiden vaikutuksiin.
Btw,kun kirjoitustyyliäsi tarkastelee ei voi välttyä siltä kysymykseltä että oletkohan sinä ihan oikea ihminen arvostelemaan muiden päiden tyhjyyttä tai mielestäsi heidän argumenttiensa järkevyyttä????!!miten kävisi kurin ja järjestyksen,meinaan tuolla virkavallan puolella on valtavasti poikia/tyttöjä jotka
pitää itsensä skrodessa kunnossa.Toisilla se on vain leveä vyö jolla haalarit pistetään keskeltä kapeexi..
se ei paljoa auta kun joku sekopää narkkari/juoppo ruuvattava pahnoille...
Esim.testokorvaus hoito on olemassa,jos testot alhaalla mutta onkohan alkoholi/nikotiini hoitoa noin
lääketieteellisessä tarkoituksessa..?
Joku juoppo veti heti kotipoltto/valmistus kortin,niinkuin ei nyt jo siellä lämpösessä tenukepeillä kiljusammio porisisi.. - Alko on hyvää.
Roin Ari kirjoitti:
Kerropa kuka kirjoittajista on väittänyt että roinaaminen on järkevää tai terveellistä?????????????????????????
Minä olen ainakin vain yrittänyt muistuttaa että aina kun joku tunnettu kaveri jää kiinni dopingista nousee hirveä haloo siitä miten tyhmää on doupata ja miten vaarallista se on. Silti päivittäin kuolee maassamme kymmenittäin ihmisiä keuhkosyöpään tupakan,munuais-ja maksavaivoihin alkoholin takia. Puhumattakaan viinan mukanaan tuoman väkivaltaisten kuolemien, eikä pidä myöskään unohtaa rattijuopumuksia.
On hyvä että roinaamisen vaaroista puhutaan mutta pikkusen tasapuolisuuttaa siihen että miten suurin kirjaimin yhden staran kiinnijäämisestä kirjoitellaan kun kymmenkertainen määrä ihmisiä saa sairauksia ja kuolee eri aineiden vaikutuksiin.
Btw,kun kirjoitustyyliäsi tarkastelee ei voi välttyä siltä kysymykseltä että oletkohan sinä ihan oikea ihminen arvostelemaan muiden päiden tyhjyyttä tai mielestäsi heidän argumenttiensa järkevyyttä????!!Hei kuulen, sinä lihaa syövä heteromies. Ihan vaan muistutukseksi, että tämä forumi on tarkoitettu kehonrakennukselle. Ja kehonrakennus on laji, johon steroidit assosioituu ehkä voimakkaimmin. Täällä puhutaan kehonrakennuksesta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä.
Tämä alko/tupakka -keskustelu karkasi jo minultakin turhan pitkälle. Alkoholi/tupakka keskustelulle löytyy ihan omat forumit.
Jokainen tietää, että tupakka ja viina tappaa. Jokainen myös tietää, että sodat tappaa vielä enemmän. Silti niistäkään ei puhuta täällä.
Joten omalta osaltani tämä alkoholi/tupakka keskustelu jää tähän. Edelleen olen sitä mieltä, että steroidien hallussapitokin pitää ankaran rangaistuksen uhalla kriminalisoida. Edelleen olen sitä mieltä, että tupakan polttoa pitää ainakin rajoittaa. Edelleen olen sitä mieltä, että viina on turvallisimpia päihteitä ja oikein käytettynä turvallinen. - Alko on hyvää.
aste-roidi kirjoitti:
miten kävisi kurin ja järjestyksen,meinaan tuolla virkavallan puolella on valtavasti poikia/tyttöjä jotka
pitää itsensä skrodessa kunnossa.Toisilla se on vain leveä vyö jolla haalarit pistetään keskeltä kapeexi..
se ei paljoa auta kun joku sekopää narkkari/juoppo ruuvattava pahnoille...
Esim.testokorvaus hoito on olemassa,jos testot alhaalla mutta onkohan alkoholi/nikotiini hoitoa noin
lääketieteellisessä tarkoituksessa..?
Joku juoppo veti heti kotipoltto/valmistus kortin,niinkuin ei nyt jo siellä lämpösessä tenukepeillä kiljusammio porisisi.."miten kävisi kurin ja järjestyksen,meinaan tuolla virkavallan puolella on valtavasti poikia/tyttöjä jotka
pitää itsensä skrodessa kunnossa.Toisilla se on vain leveä vyö jolla haalarit pistetään keskeltä kapeexi..
se ei paljoa auta kun joku sekopää narkkari/juoppo ruuvattava pahnoille..."
Tuo nyt on typerin argumentti tähän keskusteluun. Itse tunnen läjäpäin poliiseja, enkä tiedä yhtään kuka käyttäisi steroideja. Huhuja olen kuullut, että sellaisiakin on. Enkä kiellä, etteikö se olis mahdollista. Mutta kyse on kuitenkin hyvin marginaalisesta joukosta. Ei todellakaan mistään valtavasta määrästä. Enemmän ne steroidihörhöt toimii vartijoina/portsareina.
Tässä maassa ei ole yhtään narkkaria, joka olisi voittanut virkavallan. Virkavallalla on aina ylivoima, aina.
"Esim.testokorvaus hoito on olemassa,jos testot alhaalla mutta onkohan alkoholi/nikotiini hoitoa noin
lääketieteellisessä tarkoituksessa..?"
Onko kukaan puhunut testosteronin kieltämisestä lääketieteellisessä käytössä? Vai sinun mielestäsi mm. mielenterveyslääkkeet pitäisi vapauttaa käsikauppatavaraksi sillä perusteella, että niitä käytetään lääketieteessä? Ja narkkarit saisi popsia niitä moninkertaisia määriä verrattuna lääkeannoksiin?
"Joku juoppo veti heti kotipoltto/valmistus kortin,niinkuin ei nyt jo siellä lämpösessä tenukepeillä kiljusammio porisisi.. "
Saisiko tästä lauseesta suomennoksen? - Roin Ari
Alko on hyvää. kirjoitti:
Hei kuulen, sinä lihaa syövä heteromies. Ihan vaan muistutukseksi, että tämä forumi on tarkoitettu kehonrakennukselle. Ja kehonrakennus on laji, johon steroidit assosioituu ehkä voimakkaimmin. Täällä puhutaan kehonrakennuksesta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä.
Tämä alko/tupakka -keskustelu karkasi jo minultakin turhan pitkälle. Alkoholi/tupakka keskustelulle löytyy ihan omat forumit.
Jokainen tietää, että tupakka ja viina tappaa. Jokainen myös tietää, että sodat tappaa vielä enemmän. Silti niistäkään ei puhuta täällä.
Joten omalta osaltani tämä alkoholi/tupakka keskustelu jää tähän. Edelleen olen sitä mieltä, että steroidien hallussapitokin pitää ankaran rangaistuksen uhalla kriminalisoida. Edelleen olen sitä mieltä, että tupakan polttoa pitää ainakin rajoittaa. Edelleen olen sitä mieltä, että viina on turvallisimpia päihteitä ja oikein käytettynä turvallinen.Niin lopetan minäkin keskustelun. Haluan vielä kerran korostaa että olen vain halunnut tuoda esiin sen seikan että miten paljon enemmän haittaa yhteiskunnalle on alkoholista ja tupakasta kuin steroidien,jotka ovat oikein käyttynä lääkkeitä ( ! ) väärinkäytöstä. Tupakan,viinan ja myös dopingin väärinkäyttöä tulee vähentää puhumattakaan huumeiden käyttöä. Poikkeuksen näissä aineissa tekee dopingaineet joita ei siis käytetä päihtymistarkoitukseen eikä päihteiksi siis luokitellakaan mutta niidenkin vaaroista on keskusteltava ja tuotava esiin. Esim. steroidien hallussapito on hankalaa kriminalisoida koska ainetta käytettään lääkkeenä. Olisiko siis oikeudenmukaista että jos kotoa,autosta tai vaikka taskusta löydetään ko. ainetta eikä ole poliisille tai tullille reseptiä näyttää joutuu rangaistavaksi?
- Alko on hyvää.
Roin Ari kirjoitti:
Niin lopetan minäkin keskustelun. Haluan vielä kerran korostaa että olen vain halunnut tuoda esiin sen seikan että miten paljon enemmän haittaa yhteiskunnalle on alkoholista ja tupakasta kuin steroidien,jotka ovat oikein käyttynä lääkkeitä ( ! ) väärinkäytöstä. Tupakan,viinan ja myös dopingin väärinkäyttöä tulee vähentää puhumattakaan huumeiden käyttöä. Poikkeuksen näissä aineissa tekee dopingaineet joita ei siis käytetä päihtymistarkoitukseen eikä päihteiksi siis luokitellakaan mutta niidenkin vaaroista on keskusteltava ja tuotava esiin. Esim. steroidien hallussapito on hankalaa kriminalisoida koska ainetta käytettään lääkkeenä. Olisiko siis oikeudenmukaista että jos kotoa,autosta tai vaikka taskusta löydetään ko. ainetta eikä ole poliisille tai tullille reseptiä näyttää joutuu rangaistavaksi?
"Olisiko siis oikeudenmukaista että jos kotoa,autosta tai vaikka taskusta löydetään ko. ainetta eikä ole poliisille tai tullille reseptiä näyttää joutuu rangaistavaksi?"
Ei ole liene kohtuuttoman hankalaa todeta, onko henkilölle määrätty steroideja lääkärin toimesta vai ei?
Käyhän näin viagrankin kanssa, jos tullissa löytyy taskut täynnä viagraa.
Steroideista ei ehkä ole "päihde" siinä mielessä, missä sinä sen ymmärrät. Silti se on "päihde". Sen päihdyttävä vaikutus ei vain perustu sen aivokemialliseen toimintaan, vaan sen mukana tuomiin kehon ja minäkuvan muutoksiin. Itse lasken sen päihteisiin, siinä missä muutkin kahdella perusteella; aiheuttaa sekopäisyyttä (mm. impulssien hallinnan vaikeutta, agressiivisuutta, masennusta), aiheuttaa tarvetta. Lisäksi on sanomattakin selvää, että steroidien käytön lopettaminen on hankalaa. Tästä on netti täynnä kirjoituksia. Jotkut joutuvat jopa lääkitsemään itseään muilla substansseilla kuurien välissä, mm. mielialalääkkeillä ja alkoholilla pitääkseen masennuksen kurissa.
Erityisen vaaralliseksi steridit tekee se, että tupakan, viinan ja jopa huumeiden pitkäaikaisestakin väärinkäytöstä keho voi palautua normaaliksi. Sen sijaan steroidien brutaaleimmat sivuvaikutukset voivat tulla esiin vasta vuosien, jopa vuosikymmeninen päästä. Jos joku nuori ottaa nyt steroideja muutaman vuoden, nostaa annostusta jatkuvasti saadakseen kovempia tuloksia, voivat lopulliset sivarit tulla vasta hyvinkin monen vuoden päästä lopettamisesta. Ja tämän ovat viimeaikaiset tutkimukset kiistatta osoittaneet. Steroidien käyttäjillä on lähes 4 kertainen riski kuolla "premature" -iässä, miten tuo sitten suomennetaankaan. Entisajan kehonrakentajia ja voimanostajia putoilee monttuun tuon tuostakin, ja nykyään jopa nuoria lupauksia koska annokset ovat nousseet pilviin. - Roin Ari
Alko on hyvää. kirjoitti:
"Olisiko siis oikeudenmukaista että jos kotoa,autosta tai vaikka taskusta löydetään ko. ainetta eikä ole poliisille tai tullille reseptiä näyttää joutuu rangaistavaksi?"
Ei ole liene kohtuuttoman hankalaa todeta, onko henkilölle määrätty steroideja lääkärin toimesta vai ei?
Käyhän näin viagrankin kanssa, jos tullissa löytyy taskut täynnä viagraa.
Steroideista ei ehkä ole "päihde" siinä mielessä, missä sinä sen ymmärrät. Silti se on "päihde". Sen päihdyttävä vaikutus ei vain perustu sen aivokemialliseen toimintaan, vaan sen mukana tuomiin kehon ja minäkuvan muutoksiin. Itse lasken sen päihteisiin, siinä missä muutkin kahdella perusteella; aiheuttaa sekopäisyyttä (mm. impulssien hallinnan vaikeutta, agressiivisuutta, masennusta), aiheuttaa tarvetta. Lisäksi on sanomattakin selvää, että steroidien käytön lopettaminen on hankalaa. Tästä on netti täynnä kirjoituksia. Jotkut joutuvat jopa lääkitsemään itseään muilla substansseilla kuurien välissä, mm. mielialalääkkeillä ja alkoholilla pitääkseen masennuksen kurissa.
Erityisen vaaralliseksi steridit tekee se, että tupakan, viinan ja jopa huumeiden pitkäaikaisestakin väärinkäytöstä keho voi palautua normaaliksi. Sen sijaan steroidien brutaaleimmat sivuvaikutukset voivat tulla esiin vasta vuosien, jopa vuosikymmeninen päästä. Jos joku nuori ottaa nyt steroideja muutaman vuoden, nostaa annostusta jatkuvasti saadakseen kovempia tuloksia, voivat lopulliset sivarit tulla vasta hyvinkin monen vuoden päästä lopettamisesta. Ja tämän ovat viimeaikaiset tutkimukset kiistatta osoittaneet. Steroidien käyttäjillä on lähes 4 kertainen riski kuolla "premature" -iässä, miten tuo sitten suomennetaankaan. Entisajan kehonrakentajia ja voimanostajia putoilee monttuun tuon tuostakin, ja nykyään jopa nuoria lupauksia koska annokset ovat nousseet pilviin.Tupakan aiheuttamia terveyshaittoja: http://www.tohtori.fi/?page=0421481&id=8583407
Alkoholin aiheuttamat terveysriskit: http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/233-alkoholin-terveyshaitat
Huumeiden,kannabiksen vaarat: http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/333-kannabiksen-kayton-haittavaikutuksia
Dopingingaineista ja niiden sivuvaikutuksista lähes kaikki poistuvat ja paranevat kropasta kun sille vaan annetaan aikaa. Vain kasvuhormonin aiheuttamat muutokset sydänlihakselle voivat olla peruttamattomia mutta kasvuhormonin kova hinta pitää huolen ettei siihen ole varaa kuin ehkä promillella voimailijoista.
Vielä kerran ja rautalangasta vääntäen toistan sen mitä tässä ajan takaa eli tupakka,alkoholi ja huumeet aiheuttavat kymmenien kertojen edestä enemmän kuolemia,sairastumisia,väkivaltaa,taloudellisia ongelmia kuin dopingaineiden väärinkäyttö. Jokaisen meistä töissäkäyvien ihmisten verorahoista käytetään huomattavasti suurempi osa päihdeaineiden haittojen korjaamiseen ja parantamiseen kuin marginaalisen pienen ihmisryhmän joka lääkeaineita siis steroideja väärinkäyttävät!!
Väitän vielä lopuksi niinkin että on porukkaa jotka käyvät salilla pitääkseen kroppaansa hyvässä kunnossa koska steroideilla kehitys on niin paljon nopeampaa kuin natikkana. Kun kuukausikaupalla junnaa ja reenaa salilla saavuttamatta juuri mitään kehitystä salillakäynti voi loppua kyllästymiseen. Kun pienellä määrällä roinaa kehitystä tapahtuu kokoajan se taas motivoi jatkamaan. Sopivassa määrin hyväkuntoinen kroppa on varmasti parempi lähtökohta lähestyä ikääntymistä kuin koskaan liikuuntaa haraastamattoman joka vieläpä mahdollisesti on vetänyt keuhkonsa tervasta mustaksi,verisuonet tukkeentuneiksi,luuston ja lihaksiston rappeutuneeksi niin huonoon kuntoon ettei enää välttämättä pysty edes kevyttä ruumiillista työtä tekemään.
Eli tämä oli kohdaltani nyt tässä. - ALko on hyvää.
Roin Ari kirjoitti:
Tupakan aiheuttamia terveyshaittoja: http://www.tohtori.fi/?page=0421481&id=8583407

Eli tämä oli kohdaltani nyt tässä."Dopingingaineista ja niiden sivuvaikutuksista lähes kaikki poistuvat ja paranevat kropasta kun sille vaan annetaan aikaa. Vain kasvuhormonin aiheuttamat muutokset sydänlihakselle voivat olla peruttamattomia mutta kasvuhormonin kova hinta pitää huolen ettei siihen ole varaa kuin ehkä promillella voimailijoista."
Näin luultiin ennen. Mutta nyt kun se ensimmäinen steroidisukupolvi on alkanut vanhenemaan, on huomattu että asia ei olekaan näin yksinkertainen. Asiasta on olemassa aivan virallista tutkimustulostakin. Steroidien lyhytaikaiset sivuvaikutukset kyllä paranevat nopeasti käytön jälkeen, mutta mm. rasva-aineenvaihduntaan ja immuunijärjestelmään tapahtuvat muutokset ovat pysyviä ja aiheuttavat tuhoa vasta ns. premature iässä.
Ymmärsin kyllä pointtisi tupakasta ja alkoholista jo pitkän aikaa sitten. Mutta sinä näet vain yhden kannan asiasta. Mutta en jaksa alkaa selittämään asiaa laajemmalti, koska edelleenkään tämä ei ole oikea forumi muiden substanssien hyöty/haitta -suhdekeskustelulle.
"Kun pienellä määrällä roinaa kehitystä tapahtuu kokoajan se taas motivoi jatkamaan"
Pienillä määrillä roinaa ei tapahdu mitään. Ei ole olemassa "järkevää kuuria", koska siitä saatava hyöty on puhdas 0. Jo 100 mg, jopa vähempi, testosteronia viikossa riittää pysäyttämään oman tuotannon. Sitä vastoin tuloksia saavuttaakseen on otettava vähintään 250mg testosteronia viikossa, joka riittää kaikista lahjakkaimmille. Yleinen kehitystä tuova annostus on 500mg ja siitä ylöspäin testosteronia/viikko. Eli yli viisinkertainen omaan tuotantoon nähden. Tämän lisäksi vielä muut aineet, kuten anaboliset. Joten puhutaan todella suurista määristä kehitystä saavuttaakseen.
Yleensä nämä steroidien käyttäjät ovat nuoria, kuten päihteitäkin kokeilevat. Mutta he eivät ymmärrä käyttäessään sitä, että ne pahimmat haittavaikutukset tulevat vasta myöhemmällä iällä. Ihan omassa linkissäsi mm. sanottiin, että tupakoinnin vaarat laskevat tupakoimattoman tasolle muutamassa vuodessa lopettamisesta. Sen sijaan juuri viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että steroidien pahimmat haitat realisoituvat vasta vuosien jälkeen käytön lopettamisesta, johon jo alussa viittasin. - larryscott65
ALko on hyvää. kirjoitti:
"Dopingingaineista ja niiden sivuvaikutuksista lähes kaikki poistuvat ja paranevat kropasta kun sille vaan annetaan aikaa. Vain kasvuhormonin aiheuttamat muutokset sydänlihakselle voivat olla peruttamattomia mutta kasvuhormonin kova hinta pitää huolen ettei siihen ole varaa kuin ehkä promillella voimailijoista."
Näin luultiin ennen. Mutta nyt kun se ensimmäinen steroidisukupolvi on alkanut vanhenemaan, on huomattu että asia ei olekaan näin yksinkertainen. Asiasta on olemassa aivan virallista tutkimustulostakin. Steroidien lyhytaikaiset sivuvaikutukset kyllä paranevat nopeasti käytön jälkeen, mutta mm. rasva-aineenvaihduntaan ja immuunijärjestelmään tapahtuvat muutokset ovat pysyviä ja aiheuttavat tuhoa vasta ns. premature iässä.
Ymmärsin kyllä pointtisi tupakasta ja alkoholista jo pitkän aikaa sitten. Mutta sinä näet vain yhden kannan asiasta. Mutta en jaksa alkaa selittämään asiaa laajemmalti, koska edelleenkään tämä ei ole oikea forumi muiden substanssien hyöty/haitta -suhdekeskustelulle.
"Kun pienellä määrällä roinaa kehitystä tapahtuu kokoajan se taas motivoi jatkamaan"
Pienillä määrillä roinaa ei tapahdu mitään. Ei ole olemassa "järkevää kuuria", koska siitä saatava hyöty on puhdas 0. Jo 100 mg, jopa vähempi, testosteronia viikossa riittää pysäyttämään oman tuotannon. Sitä vastoin tuloksia saavuttaakseen on otettava vähintään 250mg testosteronia viikossa, joka riittää kaikista lahjakkaimmille. Yleinen kehitystä tuova annostus on 500mg ja siitä ylöspäin testosteronia/viikko. Eli yli viisinkertainen omaan tuotantoon nähden. Tämän lisäksi vielä muut aineet, kuten anaboliset. Joten puhutaan todella suurista määristä kehitystä saavuttaakseen.
Yleensä nämä steroidien käyttäjät ovat nuoria, kuten päihteitäkin kokeilevat. Mutta he eivät ymmärrä käyttäessään sitä, että ne pahimmat haittavaikutukset tulevat vasta myöhemmällä iällä. Ihan omassa linkissäsi mm. sanottiin, että tupakoinnin vaarat laskevat tupakoimattoman tasolle muutamassa vuodessa lopettamisesta. Sen sijaan juuri viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että steroidien pahimmat haitat realisoituvat vasta vuosien jälkeen käytön lopettamisesta, johon jo alussa viittasin.KAIKKI Mr.Olympia voittajat ovat hengissä,miten lie hiihdon,kuulantyönnön jne?
On ikävää havaita jos joku Douppaa liikaa,juo Viinaa liikaa,toista näistä myrkyistä myy valtio,ei
tarvitse pimeästi ostaa.Toista näistä käytetään lääkehoitona,toista ei -paitsi ruumiiden pesemiseen.
Kumpikin näistä on tappava aine,liikaa käytettynä.Suosittelen kohtuutta! - Alko on hyvää
larryscott65 kirjoitti:
KAIKKI Mr.Olympia voittajat ovat hengissä,miten lie hiihdon,kuulantyönnön jne?
On ikävää havaita jos joku Douppaa liikaa,juo Viinaa liikaa,toista näistä myrkyistä myy valtio,ei
tarvitse pimeästi ostaa.Toista näistä käytetään lääkehoitona,toista ei -paitsi ruumiiden pesemiseen.
Kumpikin näistä on tappava aine,liikaa käytettynä.Suosittelen kohtuutta!Vuosina 1977-1982 painonnoston SM-kisoissa 1-5 sijalle sijoittuneilla kilpailijoilla oli 12 vuoden tutkintajakson aikana 4,6 kertainen kuolleisuus ´premature´-iässä verrattuna normaaliväestöön.
Tuossa verrokkiryhmässä on aika paljon niitä, jotka juovat valtion myymää "myrkkyä". - Roin Ari
ALko on hyvää. kirjoitti:
"Dopingingaineista ja niiden sivuvaikutuksista lähes kaikki poistuvat ja paranevat kropasta kun sille vaan annetaan aikaa. Vain kasvuhormonin aiheuttamat muutokset sydänlihakselle voivat olla peruttamattomia mutta kasvuhormonin kova hinta pitää huolen ettei siihen ole varaa kuin ehkä promillella voimailijoista."
Näin luultiin ennen. Mutta nyt kun se ensimmäinen steroidisukupolvi on alkanut vanhenemaan, on huomattu että asia ei olekaan näin yksinkertainen. Asiasta on olemassa aivan virallista tutkimustulostakin. Steroidien lyhytaikaiset sivuvaikutukset kyllä paranevat nopeasti käytön jälkeen, mutta mm. rasva-aineenvaihduntaan ja immuunijärjestelmään tapahtuvat muutokset ovat pysyviä ja aiheuttavat tuhoa vasta ns. premature iässä.
Ymmärsin kyllä pointtisi tupakasta ja alkoholista jo pitkän aikaa sitten. Mutta sinä näet vain yhden kannan asiasta. Mutta en jaksa alkaa selittämään asiaa laajemmalti, koska edelleenkään tämä ei ole oikea forumi muiden substanssien hyöty/haitta -suhdekeskustelulle.
"Kun pienellä määrällä roinaa kehitystä tapahtuu kokoajan se taas motivoi jatkamaan"
Pienillä määrillä roinaa ei tapahdu mitään. Ei ole olemassa "järkevää kuuria", koska siitä saatava hyöty on puhdas 0. Jo 100 mg, jopa vähempi, testosteronia viikossa riittää pysäyttämään oman tuotannon. Sitä vastoin tuloksia saavuttaakseen on otettava vähintään 250mg testosteronia viikossa, joka riittää kaikista lahjakkaimmille. Yleinen kehitystä tuova annostus on 500mg ja siitä ylöspäin testosteronia/viikko. Eli yli viisinkertainen omaan tuotantoon nähden. Tämän lisäksi vielä muut aineet, kuten anaboliset. Joten puhutaan todella suurista määristä kehitystä saavuttaakseen.
Yleensä nämä steroidien käyttäjät ovat nuoria, kuten päihteitäkin kokeilevat. Mutta he eivät ymmärrä käyttäessään sitä, että ne pahimmat haittavaikutukset tulevat vasta myöhemmällä iällä. Ihan omassa linkissäsi mm. sanottiin, että tupakoinnin vaarat laskevat tupakoimattoman tasolle muutamassa vuodessa lopettamisesta. Sen sijaan juuri viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että steroidien pahimmat haitat realisoituvat vasta vuosien jälkeen käytön lopettamisesta, johon jo alussa viittasin.""Pienillä määrillä roinaa ei tapahdu mitään. Ei ole olemassa "järkevää kuuria", koska siitä saatava hyöty on puhdas 0. Jo 100 mg, jopa vähempi, testosteronia viikossa riittää pysäyttämään oman tuotannon. Sitä vastoin tuloksia saavuttaakseen on otettava vähintään 250mg testosteronia viikossa, joka riittää kaikista lahjakkaimmille. Yleinen kehitystä tuova annostus on 500mg ja siitä ylöspäin testosteronia/viikko. Eli yli viisinkertainen omaan tuotantoon nähden. Tämän lisäksi vielä muut aineet, kuten anaboliset. Joten puhutaan todella suurista määristä kehitystä saavuttaakseen. ""
Senverran on vielä pakko kommentoida että tuo väittämäsi ei pidä todellakaan paikkaansa! Senverran monta kaveria olen päässyt läheltä seuraamaan että jo 3 -4kpl/vrk "Thaikulla,Venkulla" tai napeilla miksi niitä kukin haluaa nimittää,jotka sisältävät todennäköisesti testosteronia 10mg/kpl,ovat reenikaverit saaneet selvää piristystä treenituloksiin. Tämä on siis tietysti yksilökohtaista. Eli 210mg/viikko saa useimmat jo selvän boostin voimiinsa. Ja huom,muita aineita ei ole käytetty! Mitään hevoskuureja ei välttämättä siis tarvita. Toki yleisin annostus on testoa 250 - 500mg/viikko ja moni ottaa siihen sitten vielä muita roinia päälle tosin netistä ja pimeiltä markkinoilta yleensä saa vain testosteronia vaikka ampullin etiketti ja myyjä muuta väittää. Tiedän Suomenmestaruustason kavereita jotka systemaattisen yli 10 vuoden douppaamisen jälkeen ovat lopettaneet ja käyneet veri-,maksa ja muissa testeissä eikä vuosienkaan jälkeen ole mitään viitteitä siitä että roinat olisivat jättäneet peruuttamattomia seuraamuksia kroppaan. Ennemminkin suurimmat ongelmat on jääneet siitä että kroppa eri nivelineen ja lihaksineen eivät ole kestäneet luonnottomia voimia ja epäterveellisiä liikkeitä. Erityisesti olkapäät ovat saaneet pahoja vaurioita vuosien voimailuista. - Alko on hyvää.
Roin Ari kirjoitti:
""Pienillä määrillä roinaa ei tapahdu mitään. Ei ole olemassa "järkevää kuuria", koska siitä saatava hyöty on puhdas 0. Jo 100 mg, jopa vähempi, testosteronia viikossa riittää pysäyttämään oman tuotannon. Sitä vastoin tuloksia saavuttaakseen on otettava vähintään 250mg testosteronia viikossa, joka riittää kaikista lahjakkaimmille. Yleinen kehitystä tuova annostus on 500mg ja siitä ylöspäin testosteronia/viikko. Eli yli viisinkertainen omaan tuotantoon nähden. Tämän lisäksi vielä muut aineet, kuten anaboliset. Joten puhutaan todella suurista määristä kehitystä saavuttaakseen. ""
Senverran on vielä pakko kommentoida että tuo väittämäsi ei pidä todellakaan paikkaansa! Senverran monta kaveria olen päässyt läheltä seuraamaan että jo 3 -4kpl/vrk "Thaikulla,Venkulla" tai napeilla miksi niitä kukin haluaa nimittää,jotka sisältävät todennäköisesti testosteronia 10mg/kpl,ovat reenikaverit saaneet selvää piristystä treenituloksiin. Tämä on siis tietysti yksilökohtaista. Eli 210mg/viikko saa useimmat jo selvän boostin voimiinsa. Ja huom,muita aineita ei ole käytetty! Mitään hevoskuureja ei välttämättä siis tarvita. Toki yleisin annostus on testoa 250 - 500mg/viikko ja moni ottaa siihen sitten vielä muita roinia päälle tosin netistä ja pimeiltä markkinoilta yleensä saa vain testosteronia vaikka ampullin etiketti ja myyjä muuta väittää. Tiedän Suomenmestaruustason kavereita jotka systemaattisen yli 10 vuoden douppaamisen jälkeen ovat lopettaneet ja käyneet veri-,maksa ja muissa testeissä eikä vuosienkaan jälkeen ole mitään viitteitä siitä että roinat olisivat jättäneet peruuttamattomia seuraamuksia kroppaan. Ennemminkin suurimmat ongelmat on jääneet siitä että kroppa eri nivelineen ja lihaksineen eivät ole kestäneet luonnottomia voimia ja epäterveellisiä liikkeitä. Erityisesti olkapäät ovat saaneet pahoja vaurioita vuosien voimailuista.Oraalisten ja injektoitavien aineiden vertailu ei mene ihan noin yksinkertaisesti. 40mg dianabolia on jo aika iso määrä, kun maksimisuositus ko. aineelle on 50mg/pv.
Tietenkin tuolla saa selvää piristystä jo treeneihin, onhan määräkin 80% suositellusta maksimista. Lisäksi dianabol aromatisoituu erittäin helposti, eli sen kanssa pitää käyttää estrogeeniblokkereita. Lisäksi dianabol on erittäin kovaa tavaraa maksalle, eikä sitä missään tapauksessa tulisi käyttää yli kuutta viikkoa yhtäjaksoisesti. Yleisesti suositellaan neljää viikkoa.
Kyllä yleisesti tällä hetkellä käytetään monen aineen stackkausta, eli tuo 250mg-500mg on aika alakanttiin mitoitettu annos. Yleensä annokset ovat luokkaa 500-750mg testoa, päälle anabolisia (esim. decaa 400-600 mg) ja vielä kyytipojaksi 25-34 mg dianabolia ensimmäisille viikoille. Ja tuo on kuta kuinkin "normisetti", eli tuolla ei vielä lavalle todellakaan nousta, eikä kasvateta mitään 50 cm hauiksia. Lisäksi tuo, mitä jo itsekkin mainitsit, että yleensä nuo anaboliset ei ole anabolisia, vaan enemminkin testoa, kohottaa viikottaista testomäärää entisestään. Lisäksi aivan harrastajakäyttöön on viime vuosina tullut insuliini, joka on yksi vaarallisimpia aineita. Suomessakin on jo kuolemantapauksia tämän johdosta, ihan rekisteröitykin.
On kiistatta osoitettu jo useassa tutkimuksessa, että steroidien käyttö lyhentää selkeästi elinajan ennustetta. Tästä ei tarvitse kiistellä, koska näyttöä on jo nyt olemassa. Onhan suomessakin putoillut noita entisiä kehonrakentajia monttuun ennen aikojaan, nimiä mainitsematta. Muutokset mm rasva-aineenvaihdunnassa ja immuunijärjestelmässä kun on vähän hankala todeta missään lääkärintarkastuksessa.
Mutta nyt lopetetaan aiheen käsittely, koska tämä ei tästä enää etene mihinkään. Ja sori kun sanoin sua apinaksi. =) Mutta en sentään homoksi sanonut, vaan lihaa syöväksi heteromieheksi. =D Hauskaa Joulun odotusta. =) - Roin Ari
Alko on hyvää. kirjoitti:
Oraalisten ja injektoitavien aineiden vertailu ei mene ihan noin yksinkertaisesti. 40mg dianabolia on jo aika iso määrä, kun maksimisuositus ko. aineelle on 50mg/pv.
Tietenkin tuolla saa selvää piristystä jo treeneihin, onhan määräkin 80% suositellusta maksimista. Lisäksi dianabol aromatisoituu erittäin helposti, eli sen kanssa pitää käyttää estrogeeniblokkereita. Lisäksi dianabol on erittäin kovaa tavaraa maksalle, eikä sitä missään tapauksessa tulisi käyttää yli kuutta viikkoa yhtäjaksoisesti. Yleisesti suositellaan neljää viikkoa.
Kyllä yleisesti tällä hetkellä käytetään monen aineen stackkausta, eli tuo 250mg-500mg on aika alakanttiin mitoitettu annos. Yleensä annokset ovat luokkaa 500-750mg testoa, päälle anabolisia (esim. decaa 400-600 mg) ja vielä kyytipojaksi 25-34 mg dianabolia ensimmäisille viikoille. Ja tuo on kuta kuinkin "normisetti", eli tuolla ei vielä lavalle todellakaan nousta, eikä kasvateta mitään 50 cm hauiksia. Lisäksi tuo, mitä jo itsekkin mainitsit, että yleensä nuo anaboliset ei ole anabolisia, vaan enemminkin testoa, kohottaa viikottaista testomäärää entisestään. Lisäksi aivan harrastajakäyttöön on viime vuosina tullut insuliini, joka on yksi vaarallisimpia aineita. Suomessakin on jo kuolemantapauksia tämän johdosta, ihan rekisteröitykin.
On kiistatta osoitettu jo useassa tutkimuksessa, että steroidien käyttö lyhentää selkeästi elinajan ennustetta. Tästä ei tarvitse kiistellä, koska näyttöä on jo nyt olemassa. Onhan suomessakin putoillut noita entisiä kehonrakentajia monttuun ennen aikojaan, nimiä mainitsematta. Muutokset mm rasva-aineenvaihdunnassa ja immuunijärjestelmässä kun on vähän hankala todeta missään lääkärintarkastuksessa.
Mutta nyt lopetetaan aiheen käsittely, koska tämä ei tästä enää etene mihinkään. Ja sori kun sanoin sua apinaksi. =) Mutta en sentään homoksi sanonut, vaan lihaa syöväksi heteromieheksi. =D Hauskaa Joulun odotusta. =)Moni salireenari aloittaa douppaamisensa juuri "napeilla" koska kynnys injektoitaviin aineisiin on usein korkea. Ja määristä sen verran että kuten edellisessä postauksessa kerroin voi jotkut saada boostia hyvinkin pienistä määristä mutta hurjimmat määrät mitä tulee testosteroniin on jopa 7000mg/viikko!!!! Ja kasvut,Nandrolinit sun muut päälle. Mutta nillä määrillä on päästy jo ihan mr.Olympia-lavalle asti!
Ok,annetaan asian olla. No promleb "apinoista" ; ) Jatketaan reenaamista ilman douppia ja sitä VAARALLISTA alkoholia ja tupakkaa!! - Kehonrakentajalle
Roin Ari kirjoitti:
Moni salireenari aloittaa douppaamisensa juuri "napeilla" koska kynnys injektoitaviin aineisiin on usein korkea. Ja määristä sen verran että kuten edellisessä postauksessa kerroin voi jotkut saada boostia hyvinkin pienistä määristä mutta hurjimmat määrät mitä tulee testosteroniin on jopa 7000mg/viikko!!!! Ja kasvut,Nandrolinit sun muut päälle. Mutta nillä määrillä on päästy jo ihan mr.Olympia-lavalle asti!
Ok,annetaan asian olla. No promleb "apinoista" ; ) Jatketaan reenaamista ilman douppia ja sitä VAARALLISTA alkoholia ja tupakkaa!!RAITIS JOULU
- stayouttaSWE
Kehonrakentajalle kirjoitti:
RAITIS JOULU
http://www.youtube.com/watch?v=VRZf_Ahv6aA julkisella paikalla,epäilty dopingin käyttäjä
putkaan,kusikokeille,maasta karkoitus ja jos douppia oli testissä-sakko jälkikäteen..
ei ihme Jay perui HETI Ruotsin reisunsa kun kuuli Toney Freemanin keissistä..heh
- eipäs pullistella..
23.02.2011
"Noitavainot" Ruotsissa
Ruotsin poliisi saa ottaa kadulta kiinni kenet tahansa isokokoisen tai lihaksikkaan henkilön, jota poliisi epäilee jostain doping- tms. rikoksesta. Poliisi voi tulla kuntosalille ja luokitella kenet tahansa epäilyttävän näköiseksi (lihaksien koon perusteella) ja ottaa kenet tahansa dopingtestiin.
Ruotsissa on tehty viime aikoina paljon dopingratsioita kuntosaleilla. Asiassa ei ole mitään pahaa, jos poliisi etsii rikollisia, mutta mm. eräältä isolta kuntosalilta oli viety kuusi naista poliisilaitokselle dopingtesteihin, koska heillä oli poliisin mielestä ”aika isot olkapäät”. Onko isot olkapäät dopingin merkki?
Nyt näyttää siltä, että keväällä Ruotsissa pidettävä Battle of Scandinavia –kilpailu on vaarassa ainakin ulkomaisten kilpailijoiden suhteen, koska tuskin kukaan haluaa mennä kilpailemaan ja joutua poliisin pidättämäksi vain siksi, että näyttää lihaksikkaalta? Muutama suomalainen kilpailija on sanonut siirtävänsä suunnitelmiaan kilpailla Ruotsissa, koska he eivät halua tulla pidätetyksi turhaan.
On aivan eri asia, että ADT tekee testejä, koska heillä on siihen täydet valtuudet ja kilpailijat ovat suostuneet noudattamaan yleisiä sääntöjä, jotka koskevat dopingia ja testaamista.
On aivan eri asia tulla pidätetyksi ja joutua poliisilaitokselle antamaan dopingnäyte kuin sopia testausaika ADT:n kanssa ja hoitaa asia urheiluun kuuluvana asiana, eikä rikosepäiltynä.
Tämä saattaa kuulostaa ihan Marvel-sarjakuva X-Men:iltä, jossa ihmiskunta vainoaa mutantteja… mitä seuraavaksi? Ovatko lihaksikkaat ihmiset ruotsalaisille dopingpoliiseille jotain vampyyrien kaltaisia olentoja tai noitia, jotka pidätetään keskiaikaisella tutkimusmenetelmällä ”epäiltynä” noituudesta?
http://www.bodylehti.fi/?cid=5498- Pieni natu
iso roinaaja lähtisi kyllä heti putkaan jos tuota suomeen sovellettaisiin. Itselläni ei sitä vaaraa ole.
- Pieni natu
Pieni natu kirjoitti:
iso roinaaja lähtisi kyllä heti putkaan jos tuota suomeen sovellettaisiin. Itselläni ei sitä vaaraa ole.
pidätetyksi isojen lihasten takia, mutta näillä naruilla ei kyllä poliisin haaviin pääse.
- Natu4Eva
No voi jumalauta. Kylläpä on dopingmyönteinen lehti. Tässä taas nähdään, millä noita alan julkaisuja myydään. Laitetaan hormonihirviöitä pullistelemaan kuvissa ja kertomaan treeneistä ja ravinnosta, vaikka kaikki on oikeasti kasvatettu hormoneilla. Vittu mitä paskaa. Miksi siellä ei ole noita pullistelijoita kertomassa horkkasykelistään. Se on ihan vitun sama teetkö kyykkyä vai prässiä 3 vai 5 sarjaa ja 8 toistoa vai 12 toistoa jos on myrkyt kierrossa.
"On aivan eri asia, että ADT tekee testejä, koska heillä on siihen täydet valtuudet ja kilpailijat ovat suostuneet noudattamaan yleisiä sääntöjä, jotka koskevat dopingia ja testaamista.
On aivan eri asia tulla pidätetyksi ja joutua poliisilaitokselle antamaan dopingnäyte kuin sopia testausaika ADT:n kanssa ja hoitaa asia urheiluun kuuluvana asiana, eikä rikosepäiltynä."
Tarvitseeko siis myös kirjoittajan mukaan puhallusratsiaan kuskin suostumuksen? Olenko siis rikosepäilty, kun poliisi seuraavan kerran pysäyttää minut ja puhalluttaa? Pitäisikö siis kuskeillekin sopia erillinen puhallutusaika, kun puhalluttaa ex tempore tien päällä?
"pidätetään keskiaikaisella tutkimusmenetelmällä ”epäiltynä” noituudesta?"
Onko dopingtestauksessa jotain keskiaikaista tutkimusmenetelmää?
Sama menetelmä vaan Suomeenkin! Siinä alkaisi hohdokkuus niiltä pilipali-horkkatreenaajiltakin häviämään, kun tulis vähän penaltya aineiden käytöstä ja julkinen häpeä vielä päälle. Loppus se pullistelu "kun tekee tota liikettä 3 sarjaa 12 toistoilla, ni lihas kasvaa" ja "treenaa vaan vitun lujaa" -paskapuheet, kun kaikki tietäs et horkat siellä jyllää.
On se kumma, kun pitää alkaa oikein alan lehdissä horkkausta puolustelemaan. - Pieni natu
Natu4Eva kirjoitti:

On se kumma, kun pitää alkaa oikein alan lehdissä horkkausta puolustelemaan.lisättävää. On se kyllä kumma kun pitää alan lehdessäkin puolustella noiden hormoonihirviöiden touhuja.
- hyvä juttu
Natu4Eva kirjoitti:
No voi jumalauta. Kylläpä on dopingmyönteinen lehti. Tässä taas nähdään, millä noita alan julkaisuja myydään. Laitetaan hormonihirviöitä pullistelemaan kuvissa ja kertomaan treeneistä ja ravinnosta, vaikka kaikki on oikeasti kasvatettu hormoneilla. Vittu mitä paskaa. Miksi siellä ei ole noita pullistelijoita kertomassa horkkasykelistään. Se on ihan vitun sama teetkö kyykkyä vai prässiä 3 vai 5 sarjaa ja 8 toistoa vai 12 toistoa jos on myrkyt kierrossa.
"On aivan eri asia, että ADT tekee testejä, koska heillä on siihen täydet valtuudet ja kilpailijat ovat suostuneet noudattamaan yleisiä sääntöjä, jotka koskevat dopingia ja testaamista.
On aivan eri asia tulla pidätetyksi ja joutua poliisilaitokselle antamaan dopingnäyte kuin sopia testausaika ADT:n kanssa ja hoitaa asia urheiluun kuuluvana asiana, eikä rikosepäiltynä."
Tarvitseeko siis myös kirjoittajan mukaan puhallusratsiaan kuskin suostumuksen? Olenko siis rikosepäilty, kun poliisi seuraavan kerran pysäyttää minut ja puhalluttaa? Pitäisikö siis kuskeillekin sopia erillinen puhallutusaika, kun puhalluttaa ex tempore tien päällä?
"pidätetään keskiaikaisella tutkimusmenetelmällä ”epäiltynä” noituudesta?"
Onko dopingtestauksessa jotain keskiaikaista tutkimusmenetelmää?
Sama menetelmä vaan Suomeenkin! Siinä alkaisi hohdokkuus niiltä pilipali-horkkatreenaajiltakin häviämään, kun tulis vähän penaltya aineiden käytöstä ja julkinen häpeä vielä päälle. Loppus se pullistelu "kun tekee tota liikettä 3 sarjaa 12 toistoilla, ni lihas kasvaa" ja "treenaa vaan vitun lujaa" -paskapuheet, kun kaikki tietäs et horkat siellä jyllää.
On se kumma, kun pitää alkaa oikein alan lehdissä horkkausta puolustelemaan.bodylehdessä: "Tämä saattaa kuulostaa ihan Marvel-sarjakuva X-Men:iltä, jossa ihmiskunta vainoaa mutantteja… mitä seuraavaksi? Ovatko lihaksikkaat ihmiset ruotsalaisille dopingpoliiseille jotain vampyyrien kaltaisia olentoja tai noitia, jotka pidätetään keskiaikaisella tutkimusmenetelmällä ”epäiltynä” noituudesta?"
Roinaajathan ovat mutantteja eivätkä normaaleja ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi912660On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole522607Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732569Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä792468Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl421976Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu681954Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1401843Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve291402Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko301361Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?191248