Nyt pakkasen kiristyessä muutamassa autossa tuulilasikin oli käytännössä jäätynyt ja läpinäkymätön.
Mistä ilmiö johtuu. Kun suurin osa autoista kuitenkin on liikenteessä lasit kirkkaina. Harvoin edes sivulasit ja takalasi ovat ummessa. Olen kokeillut pienintä lämmityslaitteen nopeutta ja puhalluksen suuntaamista alas, niin se aiheuttaa yksinkin ajaessa lasien höyrystymistä ja jäätymistä. "Oikeilla" huurteenpoiston säädöillä ei ole mitään höyrystymis ja jäätymisongelmaa.
Läpinäkymättömät autojen ikkunat
27
2711
Vastaukset
- ddsssdd
Syitä on laiskuus eli lasia ei viitsitä puhdistaa ennen ajoon lähtöä. Toinen syy voi olla se että ei osata käyttää oikein lämmityslaiitetta. Varsinkin naisilla usein puutetta lämmityslaitteen käytössä, lämpöä osataan säätää mutta puhalluksen suuntauksen säätäminen on täysin vieras asia. Ja kolmanneksi, monet uudet dieselit ja pikkuturbot tuottavat niin vähän hukkalämpöä että varsinkin isommalla kuormalla ikkunat eivät pysy kirkkaina.
- 00000000000000
kosteus tiivistyy kylmille lasipinnoille ja siitä tulee huurre. kun laitat puhalluksen alas, saattaa lattiamatoissa oleva jää/lumi sulaa ja auton sisätilan kosteus kasvaa->auton jäähtyessä parkkipaikalla kosteus sitten tiivistyy ja jäätyy laseihin.
- lasit jäätyy
Niin se tapahtuu, ja osalla noista jäätyneillä ikkunoilla ajajista on sisäkierto päällä. Parikin kaveria on suuttunut kun sanoin että kannattais laittaa lämppärin ilmanotto raitisilmalle, kun heillä oli vahva usko siihen että sisäkierrolla lämppäri toimii tehokkaimmin.
- KEKSINTÖ:.!%#?+
lasit jäätyy kirjoitti:
Niin se tapahtuu, ja osalla noista jäätyneillä ikkunoilla ajajista on sisäkierto päällä. Parikin kaveria on suuttunut kun sanoin että kannattais laittaa lämppärin ilmanotto raitisilmalle, kun heillä oli vahva usko siihen että sisäkierrolla lämppäri toimii tehokkaimmin.
.
ajatuksena että sisätilat lämpiää nopeammin ja voi toimiakin jossakin jaappanissa mutta ei täällä kylmissä arktisissa olosuhteissa, ikkunat huurtuu välittömästi
. - ffdddd
KEKSINTÖ:.!%#?+ kirjoitti:
.
ajatuksena että sisätilat lämpiää nopeammin ja voi toimiakin jossakin jaappanissa mutta ei täällä kylmissä arktisissa olosuhteissa, ikkunat huurtuu välittömästi
.Pidän lämppäriä hetken aikaa sisäilmankierrolla jos autossa käyetty sisätilalämppäriä. Fiksumpi kierrättää lämmintä sisäilmaa kuin ottaa ulkoa kylmää ja työntää lämmin ulos. Mutta aika nopeesti huurtuminen alkaa joten sitten normisti ulkoa autoon ilma.
- Moottorinlämmitin
ffdddd kirjoitti:
Pidän lämppäriä hetken aikaa sisäilmankierrolla jos autossa käyetty sisätilalämppäriä. Fiksumpi kierrättää lämmintä sisäilmaa kuin ottaa ulkoa kylmää ja työntää lämmin ulos. Mutta aika nopeesti huurtuminen alkaa joten sitten normisti ulkoa autoon ilma.
Mulla on myös moottorinlämmitin ja lämppäri antaa heti kun moottorin käynnistää lämmintä ilmaa. Ei oo tarvista huurruttaa laseja sisäkierrolla. Sisälämppäriä käytän harvoin.
- Helppoa
Anna vaan olla ne oikeat huurteenpoiston säädöt. Jos varpaiden kylmyyden takia jalkatilaan täytyy puhaltaa lämmintä ilmaa niin kannattaa pitää huoli että lattiamatot on kuivia eikä kenkien mukana tule lunta auton sisälle.
- Että oon tyhmä
Että oot tyhmä. Kun viittisit lukee mitä kirjoitellaan. Eihän siinä ollut kirjoittajalla mitään ongelmaa, senkus ihmetteli muiden tukkoisia laseja. Oli kylläkin kokeillut niitä säätöjä ja oli todennut lopputuloksenkin. Siinähän se oli kirjoituksessaan hyvin tuotu esille. Että oot tyhmä.
Ainakin itsellä tuo vaivaa tietyillä keleillä liikkeellelähdön jälkeen, jos auto ei ole ollut lämmityksessä. Tämä VAG-konsernin pikkudiesel vielä lämpenee hitaasti, joten joinakin aamuina saattaa olla 3-4 minuttiakin lasit pikkasen huurussa sisältä (ja osittain jäässä ulkoa, kun ihan kaikkialta ei jaksa turhaan rapsutella).
- Villahousupakko lämm
No aika hyvin siinäkin lasit pysyy kirkkaina kun vaan laittaa puhaltimen täysille heti käynnistettäessä. Noi laiskuusjutut on tietenkin eri asia, ja sen ulkopintoihin jäätyneen jään sulattamiseen tarvitaan lämpöäkin. Se lämmön tuleminen onkin eri juttu. Olisihan se puhallus miellyttävämpää jos se olisi lämpimämpää. Tyttöystävälleni asentaja suositteli villahousuja "sieltä ei lämpöä enempää tule".
- kylmä auto
Muutamakin syy:
Kylmä auto, kylmä moottori ja heti käynnistyksen jälkeen liikenteeseen. Lasien lämpötila -20 astetta, lämmityslaitteesta tulevan ilman lämpötila -20 astetta ja kuski puhaltelee kosteutta auton sisälle, jolloin se kosteus tiivistyy ja jäätyy lähimpään kylmään pintaan, eli tuulilasiin.
Sopiva pieni pakkanen, kostea ulkoilma ja taas kylmä auto. Raaputtelet jäätä laseista, mutta lasit jäätyvät uudestaan melkein samaan tahtiin, kun ehdit jäätä poistaa.
Nämä ilmiöt on kyllä tuttuja kaikille, jotka eivät saa autoaan lämmitykseen. Siksipä tuolla parkkipaikoilla autot yleensä roksottaa tyhjäkäynnillä sen aikaa, että alkaa kabiiniin tulla lämmintä...- Kylmäpuhaltaja
Ei se kylmäkään auto lasia huurra jos laittaa puhaltimen täysille heti käynnistyksen jälkeen. Se kylmä kun ei jäädy, vaan kosteus ja kosteus poistuu täydellä puhallusteholla. Moni kuitekin pelkää kylmän ilman voimakasta puhallusta ja antaa lasien mieluummin huurtua ja huurtuneiden lasien kuivuminen voikin olla jo pitempiaikainen prosessi. Tuntuuhan se ehkä hiukan järjettömältä puhaltaa autoon kylmää ilmaa täydellä teholla, mutta kun muistaa että samalla poistuu ylimääräistä kosteutta, niin ei ehkä niin järjettömältä tunnukaan.
- TEHOLLA..!%#+?!
Kylmäpuhaltaja kirjoitti:

ettei huurru lisää
Se on pakko laittaa pipo päähän täällä Suomessa jos ulkotiloista pitää autolla lähteä liikenteeseen
. Kylmäpuhaltaja kirjoitti:

Isäni kanssa asiasta kerran kinasimme. Tosin sillä erolla, että hän väitti, että huurre lähtee tuulilasista paremmin puhaltamalla kylmää kuin lämmintä (jotenkin kai liittyi siihen, että lasi olisi sekä ulkoa että sisältä saman lämpöinen). Pistin sitten jo jonkin verran ajetussa autossa puhaltimen kylmälle (ei ilmastointia) ja täysille tuulilasiin. Alle kilometrin pääsi, ennen kuin tuulilasi huurtui täysin umpeen.
Ei siis riitä kylmän ilman puhaltaminen, kun autossa on kosteutta - tai sitten pitää puhaltaa sen verran tehokkaasti, että on kuskin hilseet takapenkkiläisten sylissä.
Lämpimällä ilmalla kosteus sisäpinnoista sen sijaan lähtee varsin tehokkaasti. Kunhan saa sitä lämmintä ilmaa. Yksi tekijä tietysti on se, että lämmin ilma pystyy siirtämään huomattavasti enemmän kosteutta kuin kylmä.- Pakkasessa liikkeell
TEHOLLA..!%#+?! kirjoitti:
.
ettei huurru lisää
Se on pakko laittaa pipo päähän täällä Suomessa jos ulkotiloista pitää autolla lähteä liikenteeseen
....jos puhallus on pienellä. Suurimman nopeuden kun kytkee, niin se poistaa kosteuden tehokkaimmin. Joskus kun on jäänyt puhallus pienelle kovalla pakkasella niin hyvin lyhyessä ajassa ikkunat huurtuu/jäätyy. Autossa ei tarvi olla kuin yksihenkilö eli kuski, mikä aiheuttaa pienellä puhalluksella ikkunoiden huurtumisen. Ei kylmä ja kuiva ulkoilma aiheuta jäätymistä, vaan se kun kuskista ja matkustajista tulee kosteutta. Voimakas puhallus pystyy suurimmassa osassa autoja pitämään lasit kirkkaina myös kylmänä liikkeelle lähdettäessä. Ei kylmä jäädy vaan kosteus jäätyy.
Automaattinen huurteenpoisto ohjaa puhalluksen ikkunoille ja kytkee täyden puhalluksen juuri siitä syystä, kun se on ainoa tapa millä estää kylmän auton ikkunoiden huurtumisen.
Suurimmassa osassa autoja ei automaattista huurteenpoistoa ole, mutta samat säädöt on helppo tehdä myös tavallisella lämmityslaitteella. - Talvella kuiva ilma
The_Rat kirjoitti:
Isäni kanssa asiasta kerran kinasimme. Tosin sillä erolla, että hän väitti, että huurre lähtee tuulilasista paremmin puhaltamalla kylmää kuin lämmintä (jotenkin kai liittyi siihen, että lasi olisi sekä ulkoa että sisältä saman lämpöinen). Pistin sitten jo jonkin verran ajetussa autossa puhaltimen kylmälle (ei ilmastointia) ja täysille tuulilasiin. Alle kilometrin pääsi, ennen kuin tuulilasi huurtui täysin umpeen.
Ei siis riitä kylmän ilman puhaltaminen, kun autossa on kosteutta - tai sitten pitää puhaltaa sen verran tehokkaasti, että on kuskin hilseet takapenkkiläisten sylissä.
Lämpimällä ilmalla kosteus sisäpinnoista sen sijaan lähtee varsin tehokkaasti. Kunhan saa sitä lämmintä ilmaa. Yksi tekijä tietysti on se, että lämmin ilma pystyy siirtämään huomattavasti enemmän kosteutta kuin kylmä.Talvella en ole ilmiötä havainnut.
Kesällä ja syksyllä kosteilla ilmoilla ilmiö on varsin tavallinenkin. Lähenteleehän ilman kosteus kesällä ja syksyllä sataa prosenttia ja joskus sataa jopa vettä. Näissä tilanteissa auton ikkunat saattavat hikoilla umpeen varsin nopeastikin ja vaikka lisäisi lämpöäkin niin sekään ei aina auta.
Talvella ilma on niin kuivaa että tuskin ulkoilman kosteus aiheuttaa lasien huurtumista.
Lähden liikkeelle vakituisesti kylmällä autolla, ja jos puhallus on pienellä niin ikkunat huurtuu, mutta kun puhallus on täysillä niin huurtumista ei tapahdu. Joskus kesän ja syksyn kosteilla ilmoilla ikkunoiden hikoilu on paljon voimakkaampaa ja siihen ei aina puhallus edes auta ennen kuin puhallusilma lämpenee - tai kytkee ilmastoinnin.
Talvella ulkoilman kosteus on vain noin 20-30 prosenttia. Tästä johtuen kuiva pakkasilma pystyy sitomaan yllättävänkin paljon auton sisäilman kosteutta ja siirtämään sitä tehokkaasti puhalluksen mukana autosta ulos, kun vaan puhallus on riittävän voimakas. - oikea*
Kylmäpuhaltaja kirjoitti:
Ei se kylmäkään auto lasia huurra jos laittaa puhaltimen täysille heti käynnistyksen jälkeen. Se kylmä kun ei jäädy, vaan kosteus ja kosteus poistuu täydellä puhallusteholla. Moni kuitekin pelkää kylmän ilman voimakasta puhallusta ja antaa lasien mieluummin huurtua ja huurtuneiden lasien kuivuminen voikin olla jo pitempiaikainen prosessi. Tuntuuhan se ehkä hiukan järjettömältä puhaltaa autoon kylmää ilmaa täydellä teholla, mutta kun muistaa että samalla poistuu ylimääräistä kosteutta, niin ei ehkä niin järjettömältä tunnukaan.
Ainoa toimiva ratkaisu on nimenomaan se, että kone käyntiin ja puhallus täysillä lasille. Raapataan lasia eikä kukaan vielä mene sisään. Kun lasit on raapattu, niin voi astua sisään ja kova puhallus jatkuu, sillä se on ainoa keino pitää lasit auki, vaikka puhallettava ilma onkin kylmää.
OLen joutunut usein matkaan viiden hengen kuormalla ja lähtö kylmällä autolla. JOs porukka menee sisään ennen aikojaan eli ennen kovaa puhallusta, niin kosteus ehtii tarttua lasiin ja matkaan lähtö estyy vähäksi aikaa. Jotkut on pyyhkineet enneltaehkäisynä spriirätillä laseja, saattaa auttaa vähäsen.
KOvalla puhalluksella saadaan nimenomaan hengitysilman kosteus nopeasti ulos autosta ennenkuin se ehtii tiivistyä kylmiin laseihin. - näinpänäin
oikea* kirjoitti:
Ainoa toimiva ratkaisu on nimenomaan se, että kone käyntiin ja puhallus täysillä lasille. Raapataan lasia eikä kukaan vielä mene sisään. Kun lasit on raapattu, niin voi astua sisään ja kova puhallus jatkuu, sillä se on ainoa keino pitää lasit auki, vaikka puhallettava ilma onkin kylmää.
OLen joutunut usein matkaan viiden hengen kuormalla ja lähtö kylmällä autolla. JOs porukka menee sisään ennen aikojaan eli ennen kovaa puhallusta, niin kosteus ehtii tarttua lasiin ja matkaan lähtö estyy vähäksi aikaa. Jotkut on pyyhkineet enneltaehkäisynä spriirätillä laseja, saattaa auttaa vähäsen.
KOvalla puhalluksella saadaan nimenomaan hengitysilman kosteus nopeasti ulos autosta ennenkuin se ehtii tiivistyä kylmiin laseihin.Oikea keino välttää huurteet on pistää auto käyntiin, puhallus nollalle, ja antaa koneen lämmitä samalla kun itse puhdistaa auton ulkoa.
Sitten kun menet sisälle, kannattaa laittaa pyörittämään pienellä teholla, ettei kaikki lämpö karkaa nesteistä, mutta sisäilmankierrolla, että lämmitetty lämpö pysyy sisällä. Alussa kun auto vasta lämpiää, ei ole fiksua heittää lämpöä harkoille. Mutta lämmittää kuitenkin kannattaa, sillä lämmittämällä kosteus sitoutuu ilmaan eikä huurusta paikkoja.
Jossain vaiheessa sitten on pakko ottaa puhallus ulkoa, ettei huurustu, siinä vaiheessa moottorikin on jo sen verran lämmin, että puhallusta voi pitää isommalla ja lasit alkaa pysyä kirkkaana.
Olennaista lasien huurrevapaana pitämisen kannalta on, että auto ajetaan kunnolla lämpimäksi silloin tällöin. Jos ajaa aina vaan 10min vetoja, kosteus kerääntyy, ja lopulta voi olla vaikea pitää laseja kirkkaina. Ilmiö vain korostuu, jos sisäälle mennään märillä vaatteilla.
Sitten vielä sellainen, että ennen pysäköimistä kannattaa kylmettää auto puhaltamalla kylmää tai avaamalla ikkunat. Jäähtyessään lämpimästä ilmasta vapautuu kosteutta, joten se lämmin ilma on parempi korvata kylmällä ja kuivalla ilmalla. - Käsisäätö ja automaa
näinpänäin kirjoitti:
Oikea keino välttää huurteet on pistää auto käyntiin, puhallus nollalle, ja antaa koneen lämmitä samalla kun itse puhdistaa auton ulkoa.
Sitten kun menet sisälle, kannattaa laittaa pyörittämään pienellä teholla, ettei kaikki lämpö karkaa nesteistä, mutta sisäilmankierrolla, että lämmitetty lämpö pysyy sisällä. Alussa kun auto vasta lämpiää, ei ole fiksua heittää lämpöä harkoille. Mutta lämmittää kuitenkin kannattaa, sillä lämmittämällä kosteus sitoutuu ilmaan eikä huurusta paikkoja.
Jossain vaiheessa sitten on pakko ottaa puhallus ulkoa, ettei huurustu, siinä vaiheessa moottorikin on jo sen verran lämmin, että puhallusta voi pitää isommalla ja lasit alkaa pysyä kirkkaana.
Olennaista lasien huurrevapaana pitämisen kannalta on, että auto ajetaan kunnolla lämpimäksi silloin tällöin. Jos ajaa aina vaan 10min vetoja, kosteus kerääntyy, ja lopulta voi olla vaikea pitää laseja kirkkaina. Ilmiö vain korostuu, jos sisäälle mennään märillä vaatteilla.
Sitten vielä sellainen, että ennen pysäköimistä kannattaa kylmettää auto puhaltamalla kylmää tai avaamalla ikkunat. Jäähtyessään lämpimästä ilmasta vapautuu kosteutta, joten se lämmin ilma on parempi korvata kylmällä ja kuivalla ilmalla.Virka-autossani on huurteenpoistoautomatiikka, mikä kytkee täyden puhalluksen. Ohjekirjan mukaan silloin kun ikkunoiden huurtumisriski on olemassa, huurteenpoistoautomatiikka pitää kytkeä toimimaan heti kun auto käynnistetään eli kostealla ilmalla ja pakkasella. Kostealla ilmalla ja ulkolämpötilan ollessa nollan tienoilla tai lämpimämpää suositellaan kosteuden poistamiseksi käyttämään myös ilmastointilaitetta.
Saman periaatteen mukaisesti olen käyttänyt oman autoni käsisäätöistä lämmityslaitetta. Jos jostain syystä pakkasella olen lähtenyt liikkeelle ja puhallin on pienellä, niin ikkunat huurtuu käytännössä jo heti liikkeelle lähdettäessä. Täydellä puhalluksella raitista ilmaa, ei kosteuden tiivistymistä ja jäätymistä laseihin tapahdu, kuin korkeintaan täydellä lastilla ja silloinkin vähäisessä määrin. Jos pakkasessa täydellä lastilla lähtee liikkeelle ja puhallus on pienellä, niin lasit saattavat jäätyä umpeen aika nopeastikin.
Huurteenpoisto toimii käsisäädöilläkin yhtä tehokkaasti kuin automaatit. - näinpänäin
Käsisäätö ja automaa kirjoitti:
Virka-autossani on huurteenpoistoautomatiikka, mikä kytkee täyden puhalluksen. Ohjekirjan mukaan silloin kun ikkunoiden huurtumisriski on olemassa, huurteenpoistoautomatiikka pitää kytkeä toimimaan heti kun auto käynnistetään eli kostealla ilmalla ja pakkasella. Kostealla ilmalla ja ulkolämpötilan ollessa nollan tienoilla tai lämpimämpää suositellaan kosteuden poistamiseksi käyttämään myös ilmastointilaitetta.
Saman periaatteen mukaisesti olen käyttänyt oman autoni käsisäätöistä lämmityslaitetta. Jos jostain syystä pakkasella olen lähtenyt liikkeelle ja puhallin on pienellä, niin ikkunat huurtuu käytännössä jo heti liikkeelle lähdettäessä. Täydellä puhalluksella raitista ilmaa, ei kosteuden tiivistymistä ja jäätymistä laseihin tapahdu, kuin korkeintaan täydellä lastilla ja silloinkin vähäisessä määrin. Jos pakkasessa täydellä lastilla lähtee liikkeelle ja puhallus on pienellä, niin lasit saattavat jäätyä umpeen aika nopeastikin.
Huurteenpoisto toimii käsisäädöilläkin yhtä tehokkaasti kuin automaatit.Huurteenpoisto toimii tietenkin hetkellisesti tehokkaammin kun pitää täysillä. Mutta sitä ei kannata pitää isommalla kuin tarpeellista, koska silloin auto lämpenee nopeammin ja lämmittävä huurteenpoisto toimii vielä paremmin. Itse annan ajon alussa pikkuisen kosteutta kerääntyä lasin epäoleellisille alueille, jotta autoa lämpiäis ja kosteuden sais pois autosta paremmin ajon loppuun mennessä. Jos autossa on paljon kosteutta sisällä esim. urheilijan hikoilleissa vaatteissa, ei auta kuin odottaa moottorin lämpenemistä. Muuten joutuu skrapaamaan puolen minuutin välein ikkunat uudelleen.
- Joukkuekuski
näinpänäin kirjoitti:
Huurteenpoisto toimii tietenkin hetkellisesti tehokkaammin kun pitää täysillä. Mutta sitä ei kannata pitää isommalla kuin tarpeellista, koska silloin auto lämpenee nopeammin ja lämmittävä huurteenpoisto toimii vielä paremmin. Itse annan ajon alussa pikkuisen kosteutta kerääntyä lasin epäoleellisille alueille, jotta autoa lämpiäis ja kosteuden sais pois autosta paremmin ajon loppuun mennessä. Jos autossa on paljon kosteutta sisällä esim. urheilijan hikoilleissa vaatteissa, ei auta kuin odottaa moottorin lämpenemistä. Muuten joutuu skrapaamaan puolen minuutin välein ikkunat uudelleen.
Meillä on lenpallojoukkeen käytössä pikkubusssi ja siihen on rakennettu tehokkaampi puhallus sen takia että saadaan käynnistyksen jälkeen kylmä auto pysymään ikkunat kuivina. Käytännössä joutuu treenin ja kisan jälkeen puhalluttamaan koko ajan ikkunoiden auki pitämiseksi. Aikaisemmin vakiopuhaltimella ikkunoiden aukipysyminen oli lähes mahdotonta täydelläkin puhalluksella, mutta kun vaihdettiin tehopuhallin niin sen jälkeen ikkunat pysyvät kohtuullisen hyvin kirkkaina, mutta vaatii edelleenkin täyden puhalluksen.
- ja matot märkinä?
Käsisäätö ja automaa kirjoitti:
Virka-autossani on huurteenpoistoautomatiikka, mikä kytkee täyden puhalluksen. Ohjekirjan mukaan silloin kun ikkunoiden huurtumisriski on olemassa, huurteenpoistoautomatiikka pitää kytkeä toimimaan heti kun auto käynnistetään eli kostealla ilmalla ja pakkasella. Kostealla ilmalla ja ulkolämpötilan ollessa nollan tienoilla tai lämpimämpää suositellaan kosteuden poistamiseksi käyttämään myös ilmastointilaitetta.
Saman periaatteen mukaisesti olen käyttänyt oman autoni käsisäätöistä lämmityslaitetta. Jos jostain syystä pakkasella olen lähtenyt liikkeelle ja puhallin on pienellä, niin ikkunat huurtuu käytännössä jo heti liikkeelle lähdettäessä. Täydellä puhalluksella raitista ilmaa, ei kosteuden tiivistymistä ja jäätymistä laseihin tapahdu, kuin korkeintaan täydellä lastilla ja silloinkin vähäisessä määrin. Jos pakkasessa täydellä lastilla lähtee liikkeelle ja puhallus on pienellä, niin lasit saattavat jäätyä umpeen aika nopeastikin.
Huurteenpoisto toimii käsisäädöilläkin yhtä tehokkaasti kuin automaatit.> Saman periaatteen mukaisesti olen käyttänyt oman autoni käsisäätöistä lämmityslaitetta. Jos jostain syystä pakkasella olen lähtenyt liikkeelle ja puhallin on pienellä, niin ikkunat huurtuu käytännössä jo heti liikkeelle lähdettäessä.
Ihan väärä periaate. Ainoastaan syksyn kosteilla keleillä on joskus pakko huudattaa puhallusta täysillä. Tämä johtuu siitä, etteä kelin vaihdellessa ja/tai tuulilasin säteillessä lämpöään pilvettömälle taivalle = avaruuteen voi tuulilasi jäähtyä ulkoilmaa kylmemmäksi ja lasi alkaa huurtua sisäpuolelta välittömästi, kun puhallus laitetaan päälle .... tai ylipäätään auotaan ovea ja päästetään kosteaa ulkoilmaa sisään.
Pakkasilla tätä ei esiinny ja silloin toimitaan näin, sekä käsipelillä että FIKSUN automaatti-ilmastoinnin voimin:
1) mahd. lumet yms. suditaan mieluiten pois ennen käynnistystä - jos auto käynnistetään ennen lumien putsaamista, niin puhallus laitetaan nollille, ettei lämppäri ime lunta kitusiinsa
2) liikkeelle lähdettäessä puhallus aivan hiljaiselle, suuntaus tuulilasille ja lämpö täysille
Näin rutistetaan ulos se vähä lämpö, mitä kylmästä koneesta saadaan, juuri kriittisimpään paikkaan eli tuulilasin aukipitoon. Moottori myös lämpenee PALJON nopeammin kuin puhalluksen ollessa täysillä. Nykyiset bensapihit moottorit eivät itseasiassa lainkaan saavuta normaalia käyntilämpöään ruuhkaköröttelyssä, jos puhallusta huudattaa täysillä! Eli tyhmästi toimiva saa palella koko matkan...
3) Kun jäähdytysnesteen lämpötila alkaa lähennellä normaalia, voi ohjaamoa alkaa lämmittämään eli suuntaus pääosin jalkatilaan & lisää tehoa.
Jos kumimatot lainehtivat ajomatkan päätteeksi, niin ne kipataan tyhjiksi ... ja kas, ei huurru ikkunat. - Ajo-ope
oikea* kirjoitti:
Ainoa toimiva ratkaisu on nimenomaan se, että kone käyntiin ja puhallus täysillä lasille. Raapataan lasia eikä kukaan vielä mene sisään. Kun lasit on raapattu, niin voi astua sisään ja kova puhallus jatkuu, sillä se on ainoa keino pitää lasit auki, vaikka puhallettava ilma onkin kylmää.
OLen joutunut usein matkaan viiden hengen kuormalla ja lähtö kylmällä autolla. JOs porukka menee sisään ennen aikojaan eli ennen kovaa puhallusta, niin kosteus ehtii tarttua lasiin ja matkaan lähtö estyy vähäksi aikaa. Jotkut on pyyhkineet enneltaehkäisynä spriirätillä laseja, saattaa auttaa vähäsen.
KOvalla puhalluksella saadaan nimenomaan hengitysilman kosteus nopeasti ulos autosta ennenkuin se ehtii tiivistyä kylmiin laseihin.Ajokortin haltijoilla asia pitäisi olla selvä. Noinhan se opetetaan autokoulussakin.
- etenkin talvella
Talvella kuiva ilma kirjoitti:
Talvella en ole ilmiötä havainnut.
Kesällä ja syksyllä kosteilla ilmoilla ilmiö on varsin tavallinenkin. Lähenteleehän ilman kosteus kesällä ja syksyllä sataa prosenttia ja joskus sataa jopa vettä. Näissä tilanteissa auton ikkunat saattavat hikoilla umpeen varsin nopeastikin ja vaikka lisäisi lämpöäkin niin sekään ei aina auta.
Talvella ilma on niin kuivaa että tuskin ulkoilman kosteus aiheuttaa lasien huurtumista.
Lähden liikkeelle vakituisesti kylmällä autolla, ja jos puhallus on pienellä niin ikkunat huurtuu, mutta kun puhallus on täysillä niin huurtumista ei tapahdu. Joskus kesän ja syksyn kosteilla ilmoilla ikkunoiden hikoilu on paljon voimakkaampaa ja siihen ei aina puhallus edes auta ennen kuin puhallusilma lämpenee - tai kytkee ilmastoinnin.
Talvella ulkoilman kosteus on vain noin 20-30 prosenttia. Tästä johtuen kuiva pakkasilma pystyy sitomaan yllättävänkin paljon auton sisäilman kosteutta ja siirtämään sitä tehokkaasti puhalluksen mukana autosta ulos, kun vaan puhallus on riittävän voimakas.Johan taas kajahti essonbaarista. Ulkoilman kosteus huitelee lähes jatkuvasti päälle 70 %, ETENKIN talvella.
Esim. nyt näyttää ilmatieteen laitos tarjovan lähimmän sääaseman mittaustiedoiksi -18,8°C ja 74 %.
- ertylkjhgxvbm,
jos on kostea niin helposti huurtuu ja noita kumimattoja kannattasi puistella ammusella silloin, kun matolla on vesi jäätynyt lähtee puhtaaksi jäätyneestä vedestä.. niin ei tiivisty kosteus laseihin jään sulaessa!!
Itse en puhalluta koskaan ajossa lämmintä tuulilasille vaan sivulaseille ja jalkatilaan ja näin pysyy näkyvyys hyvänä myös lumipyryssä, kun ei tarvi pyyhkijöitä käyttää
Raitisilmasuodatin kannattaa opetella vaihtamaan itse ja suorittaa vaihto talven tultua... huollossa voi ilmoittaa itse vaihtavan niin ei tarvi tyhjästä maksaa - kaikilla
ei ole autopaikkaa katon alla. Turhaan niitä takalaseja raapii puhtaaksi, kuskilla kun ei ole mitään tarvetta katsella niiden läpi. Eikä siellä takapenkillä ole juuri koskaan edes matkustajia, ainakaan työmatkaliikenteessä.
- äöl'ok
hyvin paljon sekin, miten autoa käytetään. Pääosin lyhyttä ajoa, ettei auto ehdi edes kunnolla lämpenemään, niin lasit on helpostikkin enemmän tai vähemmän huurteessa/jäässä. Itsellä 40 km työmatka, sisä- ja lohkolämppärit käytössä ja lasit aina kirkkaat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama475231Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä704222Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783746Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742750Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622586Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta662428Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282345Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792219- 1441793
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko411578