Vesivoimaa Ydinvoiman sijasta

Waterpoweria---

Suomessa on paljon jokia ja järviä, joita voisi hyödyntää enemmän. Vaikka joet ovat pieniä, niin monesta joesta saa kuitenkin paljon energiaa, kun niiden tuottama sähköenergia yhdistetään. Paljon vihreämpää kuin ydivoima.

25

717

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesivoimaa ei ole tarpeeksi Suomen omaan kulutukseen, mutta uusiutuvat energiat riittäisi. Silloin olisi kaikki energiantuotantokin Suomessa omavaraista.

    • zzyyzz

      Käytännössä Suomen vesivoima on rakennettu. Ehkä joku Vuotos on vielä rakentamatta.
      Ja jos ruvettaisiin rakentamaan kaikki pienetkin purot ja joet voimaloita täyteen. Niin siitä ei ainakaan virheet pitäisi yhtään.

    • Pahkakumpu

      ja sillä on kannatustakin Suomessa.Myös risukkoista joutomaata löytyy asumattomilta seuduilta,joten haitat siinä suhteessa vähäiset.Vihreänpää se olisi kaikkeen tuotantomuotoon verrattuna.On vain yksi mutta,joka on pieni mutta hallitsee median.Se on kaikkea kehitystä jarruttava vihreys.Puolue ja sen sidonnaisjärjestöt,jotka toimivat voimakkaan itsekkyyden vallassa ja joille toisten toimeentulo työpaikkoineen ei merkitse mitään.Ministeritkin nauttivat vain nautintoaineita meidän pöljien piikkiin.

      • Niinku silleen

        syy siihen ettei vesivoimaa lisätä? Mistä on kysymys alkujaan,koska muistan että aina sitä lisäystä on vastustettu?

      • 17:34
        Niinku silleen kirjoitti:

        syy siihen ettei vesivoimaa lisätä? Mistä on kysymys alkujaan,koska muistan että aina sitä lisäystä on vastustettu?

        Perussyy on se, että Suomi on alava maa (pienet korkeuserot), eikä sademääräkään ole kovin suuri. Suomen vesivoima on jo käytännössä kaikki rakennettu ja käytössä.
        Vesivoimalla tuotetaan nyt noin 14 - 15 % Suomen sähköstä. Vesivoiman osuutta voi nostaa korkeintaan parilla prosentilla (lähinnä laitteistoja uusimalla) , mutta ei enempää. Yli 80 % Suomen sähkönkulutuksesta on katettava muilla tavoilla.

    • Vesivoima ei vain riirä Suomen sähköntarpeeksi. Ei vaikka kaikki "purot" padottaisiin ja tehtäis lisää tekojärviä. Toisaalta ei tuo jokien patoaminen ja tekojärvien tekeminen kovin ympäristöystävällistä ole. Oikeastaan kaikkia sähköntekemisen tapoja vastustetaan oli teko tapa sitten mikä tahansa. Silti koko aika sähkönkulutus kasvaa ja kasvaa edelleen, jos nuo "päästöttömät" sähköautot yleistyvät. Pistorasiasta ei sähköä saada, jos sitä ei tehdä voimalaitoksissa oli se voimalaitos tyyppi sitten mikä tahansa. No tietysti sähkön kulutusta voidaan vähentää, mutta kuka luopuu ensimmäisenä omasta mukavuudestaan ja luopuu suurimmasta osasta tai kaikista sähköä kuluttavista laitteistaan? Ei taida talkoisiin kovin montaa löytyä.

      • "Oikeastaan kaikkia sähköntekemisen tapoja vastustetaan oli teko tapa sitten mikä tahansa

        Yksittäisiä hankkeita voi vastustaa eri syistä, mutta vain yhteen energialähteeseen perustuvia menetelmiä vastustetaan laajasti, elikkä ydinvoimaa. Sen vastustamiseen onkin lukematon määrä hyviä perusteluita, yleisimpänä ydinvoiman yhteydet joukkotuhoaseisiin, ydinterrorismi ja ydinjäte-

        "No tietysti sähkön kulutusta voidaan vähentää, mutta kuka luopuu ensimmäisenä omasta mukavuudestaan ja luopuu suurimmasta osasta tai kaikista sähköä kuluttavista laitteistaan? Ei taida talkoisiin kovin montaa löytyä.

        Tässä olet harvinaisen oikeassa. Ydinvoiman kannatus tässä tilanteessa perustuu siihen, että yhä pahenevat globaalit ongelmat sysätään omille jälkeläisille, koska oma mukavuus on tärkeämpää kuin omien jälkeläisten elinmahdollisuudet. Ratkaisut tulevaisuuden energiatuotantomuodoista tekevät ja ovat tehneet valitsemamme poliitikot.

      • skyshine kirjoitti:

        "Oikeastaan kaikkia sähköntekemisen tapoja vastustetaan oli teko tapa sitten mikä tahansa

        Yksittäisiä hankkeita voi vastustaa eri syistä, mutta vain yhteen energialähteeseen perustuvia menetelmiä vastustetaan laajasti, elikkä ydinvoimaa. Sen vastustamiseen onkin lukematon määrä hyviä perusteluita, yleisimpänä ydinvoiman yhteydet joukkotuhoaseisiin, ydinterrorismi ja ydinjäte-

        "No tietysti sähkön kulutusta voidaan vähentää, mutta kuka luopuu ensimmäisenä omasta mukavuudestaan ja luopuu suurimmasta osasta tai kaikista sähköä kuluttavista laitteistaan? Ei taida talkoisiin kovin montaa löytyä.

        Tässä olet harvinaisen oikeassa. Ydinvoiman kannatus tässä tilanteessa perustuu siihen, että yhä pahenevat globaalit ongelmat sysätään omille jälkeläisille, koska oma mukavuus on tärkeämpää kuin omien jälkeläisten elinmahdollisuudet. Ratkaisut tulevaisuuden energiatuotantomuodoista tekevät ja ovat tehneet valitsemamme poliitikot.

        Itse en kannata enkä vastusta ydinvoimaa. Toisaalta ydinvoimasta on tehty jonkinlainen peikko, joka on suurempi ympäristön uhka kuin esim. kivihiltä, öljyä tai turvetta polttavat voimalaitokset. Nuo kaikki jättävät jälkeensä huomattavia ympäristö vaikutuksia, mutta ne sujuvasti unohdetaan. Vesivoimakaan ei lopulta ole niin ympäristöystävällistä kuin annetaan ymmärtää. Se jättää jälkeensä omat ympäristö vaikutuksensa.

      • 17:34
        a.s kirjoitti:

        skyshine: "Oikeastaan kaikkia sähköntekemisen tapoja vastustetaan oli teko tapa sitten mikä tahansa
        Yksittäisiä hankkeita voi vastustaa eri syistä, mutta vain yhteen energialähteeseen perustuvia menetelmiä vastustetaan laajasti, elikkä ydinvoimaa"

        Käsittääkseni fossiilisten polttoaineiden käyttöä vastustetaan vielä laajemmin. Tuleehan fossiilisista erittäin paljon haittavaikutuksia. Miljoonat sairastuvat ja kuolevat fossiilisten päästöihin. Samat päästöt ovat muuttamassa maapallon ilmaston ihmisille asumiskelvottomaksi.

        Täytyy ihmetellä, että Greenpeace ja jotkut samanhenkiset käyttävät kaiken tarmonsa ydinvoiman vastustamiseen "unohtaen" tietoisesti fossiilisten polttoaineiden käytön paljon suuremmat haitat.

      • a.s kirjoitti:

        Itse en kannata enkä vastusta ydinvoimaa. Toisaalta ydinvoimasta on tehty jonkinlainen peikko, joka on suurempi ympäristön uhka kuin esim. kivihiltä, öljyä tai turvetta polttavat voimalaitokset. Nuo kaikki jättävät jälkeensä huomattavia ympäristö vaikutuksia, mutta ne sujuvasti unohdetaan. Vesivoimakaan ei lopulta ole niin ympäristöystävällistä kuin annetaan ymmärtää. Se jättää jälkeensä omat ympäristö vaikutuksensa.

        "Toisaalta ydinvoimasta on tehty jonkinlainen peikko, joka on suurempi ympäristön uhka kuin esim. kivihiltä, öljyä tai turvetta polttavat voimalaitokset.

        Itse asiassa ydinvoima on kiihdyttänyt saasteiden tuottamista. Sen jälkeen, kun ydinvoima kaupallistettiin, ilman co2-pitoisuudet kääntyi jyrkkään kasvuun, ja on siinä pysynyt. Ydinvoima vaatii perustusvaiheessaan vahvan talouskasvun, ja se myös pyrkii ylläpitämään vahvaa talouskasvua, niinkuin kaikki halpa energia. Kukaan ei kiellä tänä päivänä, etteikö talouskasvu sivuilmiöineen olisi kaikkien ylimääräisten saasteiden perussyy, myös niiden fossiilisten polttolaitosten. Maailman suurimmat saastuttajat löytyvät kehittyneistä teollisuusmaista, japanista, intiasta ja kiinasta, siis juuri sieltä, missä sitä ns. ympäristöystävällistä ydinvoimaa on. Ydinvoima on fossiilisiakin pahempi ympäristöuhka, jos mittapuuna on co2, sillä co2 on elämälle välttämätön aine, eikä mikään saaste, ellei sitä tuoteta liikaa, ja ydinjätteet taas ovat luonnottomuudessaan luonnon suurimpia vihillisia, ja säilyvät myrkyllisinä maapallon loppuun asti. Kun ihmislaji aikanaan lopettaa älyttömän fossiilistem energioiden käytön, ympäristö toipuu ylimääräisestä co2:sta muutamassa sadassa vuodessa, mutta nyt tuotetut ydinjätteet jäävät vastuuttomasti tuleville sukupolville. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista jarruttaa mm. ydinvoimayhtiöt, jotka vain suunnittelevat niitä lisää Suomeen, ja vain siksi, että niillä saa enemmän rahaa kuin uusituvilla energioilla. Nekään ei tosiaan ole aina ympäristöystävällisiä, ja hyvä että niillekin poikkeustapauksille löytyy vastustajia, mutta yleisesti voidaan sanoa uusiutuvien energioiden olevan luonnon kannalta ylivoimaisesti paras vaihtoehto.

        Uusiutuva energia ei vain riitä sähkön tarveen tyydyttämiseksi. Mitä nyt tuo uusiutuva energia nyt sitten onkin. Puuta ei sähköntuotantoa varten kannata juurikaan polttaa sillä puulle on parempaakin käyttöä. Ei ainakaan metsää kannata kaataa sähköntuotannon takia. Turve ei ole uusiutuva energia. Aurinko- ja tuulienergia ovat ok, mutta ei sovellu nykytekniikalla sähköntuotantoon kuin joillakin seuduilla. Suomessa ei taida oikein kumpikaan noista energiantuotanto mielessä toimia. Mainos mielessä kylläkin. Uusiutuvaksi energiaksi ei voida lukea jätteenpolttoa. Sähköähän siitäkin saataisiin (ei tosin paljoa), mutta vastustus on samaaluokkaa kuin tuolla ydinvoimalla. Eikä tuo vesivoimakaan näillä seuduilla kovin paljon sähköä tuota ja sen ympäristöystävällisyyskin on vähän niin ja näin.

        "Uusiutuva energia ei vain riitä sähkön tarveen tyydyttämiseksi.

        Suomessa riittää mainiosti, jopa kaikkeen energiatarpeeseen. Siitä oli hallituksen selonteossa skenaario A. Sähköä siinä tuotiin ulkomailta sama osuus kuin nyt, mutta kaikki muu energia, siis omatuotanto, tuotettiiin ilman fossiilisia ja ydinvoimaa. Sen tuontisähkön osuuden tuottaminen myös uuiutuvilla ei voi olla liian vaikeaa. Kaikki on siitä kiinni, mitä aidosti haluaa.

      • 17:34
        skyshine kirjoitti:

        Älä naurata, skyshine.

        Skenaario A perustuu siihen, että Suomen energiankulutus vuonna 2050 olisi puolet nykyisestä. Vain tuollaisella utopistisella oletuksella uusiutuva energia riittäisi !

      • 17:34 kirjoitti:

        "Skenaario A perustuu siihen, että Suomen energiankulutus vuonna 2050 olisi puolet nykyisestä.

        Kuulostaa tosi hyvältä, sillä suomessa tuhlataan energiaa hillittömästi. Eniten sitä tuhlaa ydinvoimalat ja muut lauhdevoimalat, siis ihan tajuttoman suuria määriä, ja liian halpaan energiaan perustuvat rakennukset. Pitääkin etsiä se skenaario A ja tutkia itse sitä.

        Tämmönen esimerkiksi:

        "Unelmista takaisin todellisuuteen 17 1728.11.2010 18:16
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8616797/41265464
        "Skenaario A:n mukaan Suomen energiatuotanto tulisi vähenemään vuoteen 2050 mennessä 38,2%
        Ja vastaavasti sähköntuotanto 21%
        Ja metsäenergian tuotannossa tapahtuisi täydellinen rakennemuutos nykyisestä. Käytännössä se tarkoittaisi puunpolton lisäämistä. Eli skenaario A:n mukaan Suomen energiantarpeesta vuonna 2050:ntä 50,1% tuotettaisiin polttamalla puuta. "

        Skenaarion A mukaan ydinvoimasta päästäisiin siis näppärästi eroon, jos ja kun Suomen energian tuotantoa eli samalla energian kulutusta pienennetään 38% ja sähköntuotantoa 21% vuoteen 2050 mennessä ja puulla tehtäisiin 50% energiantarpeesta. Uskoo, ken tahtoo!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9494918#comment-46955166

        ja ketju http://keskustelu.suomi24.fi/node/8616797/thread

        nyt en ehdi kummemmin tutkimaan.

        Uusiutuva energia ei vain riitä sähkön tarveen tyydyttämiseksi.

        skyshine viestit 27.2.2011 10:30 "Suomessa riittää mainiosti, jopa kaikkeen energiatarpeeseen. Siitä oli hallituksen selonteossa skenaario A"
        skyshine 27.2.2011 11:02 "Pitääkin etsiä se skenaario A ja tutkia itse sitä."

        Vetoat lähteisiin, tutustumatta niihin ensin ? Aika epämmääräistä touhua sinulta, skyshine!

      • tää on tätä
        a.s kirjoitti:

        Uusiutuva energia ei vain riitä sähkön tarveen tyydyttämiseksi. Mitä nyt tuo uusiutuva energia nyt sitten onkin. Puuta ei sähköntuotantoa varten kannata juurikaan polttaa sillä puulle on parempaakin käyttöä. Ei ainakaan metsää kannata kaataa sähköntuotannon takia. Turve ei ole uusiutuva energia. Aurinko- ja tuulienergia ovat ok, mutta ei sovellu nykytekniikalla sähköntuotantoon kuin joillakin seuduilla. Suomessa ei taida oikein kumpikaan noista energiantuotanto mielessä toimia. Mainos mielessä kylläkin. Uusiutuvaksi energiaksi ei voida lukea jätteenpolttoa. Sähköähän siitäkin saataisiin (ei tosin paljoa), mutta vastustus on samaaluokkaa kuin tuolla ydinvoimalla. Eikä tuo vesivoimakaan näillä seuduilla kovin paljon sähköä tuota ja sen ympäristöystävällisyyskin on vähän niin ja näin.

        Uusiutuva ei nyt oikeasti riitä.Jos viime viikkoina olisi oltu pelkän uusiutuvan varassa niin Suomi olisi pysähtynyt.Joka toisin väittää valehtelee tietoisesti.30-40 vuoden päästä tilanne voi olla toinen,mutta nyt mennään tätä hetkeä.Metsääkään ei voida tolkuttomasti käyttää,mutta roskapuutakin riittää.

      • skyshine kirjoitti:

        "Uusiutuva energia ei vain riitä sähkön tarveen tyydyttämiseksi.

        Suomessa riittää mainiosti, jopa kaikkeen energiatarpeeseen. Siitä oli hallituksen selonteossa skenaario A. Sähköä siinä tuotiin ulkomailta sama osuus kuin nyt, mutta kaikki muu energia, siis omatuotanto, tuotettiiin ilman fossiilisia ja ydinvoimaa. Sen tuontisähkön osuuden tuottaminen myös uuiutuvilla ei voi olla liian vaikeaa. Kaikki on siitä kiinni, mitä aidosti haluaa.

        Huom! Jotkut pitävät tuota turvetta uusiutuvana energiana mitä se ei todellisuudessa ole. Tuo kepulainen kikkailu ei tee turpeesta oikeasti uusiutuvaa energiaa. Otappa esim. tuo huomioon, kun väität uusiutuvan energian riittävän Suomen energian tarpeeksi.

      • Tässä ajassa
        tää on tätä kirjoitti:

        Uusiutuva ei nyt oikeasti riitä.Jos viime viikkoina olisi oltu pelkän uusiutuvan varassa niin Suomi olisi pysähtynyt.Joka toisin väittää valehtelee tietoisesti.30-40 vuoden päästä tilanne voi olla toinen,mutta nyt mennään tätä hetkeä.Metsääkään ei voida tolkuttomasti käyttää,mutta roskapuutakin riittää.

        uusiutuvan energian lähteet eivät toimineet pakkasilla.Tyyntä oli eikä aurinkoa näkynyt.Onko nuo viherpiiperöt nyt ajan tasalla lainkaan vai muodon vuoksiko vain poskiaan paukuttavat?

      • 17:34
        skyshine kirjoitti:

        Tämmönen esimerkiksi:

        "Unelmista takaisin todellisuuteen 17 1728.11.2010 18:16
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8616797/41265464
        "Skenaario A:n mukaan Suomen energiatuotanto tulisi vähenemään vuoteen 2050 mennessä 38,2%
        Ja vastaavasti sähköntuotanto 21%
        Ja metsäenergian tuotannossa tapahtuisi täydellinen rakennemuutos nykyisestä. Käytännössä se tarkoittaisi puunpolton lisäämistä. Eli skenaario A:n mukaan Suomen energiantarpeesta vuonna 2050:ntä 50,1% tuotettaisiin polttamalla puuta. "

        Skenaarion A mukaan ydinvoimasta päästäisiin siis näppärästi eroon, jos ja kun Suomen energian tuotantoa eli samalla energian kulutusta pienennetään 38% ja sähköntuotantoa 21% vuoteen 2050 mennessä ja puulla tehtäisiin 50% energiantarpeesta. Uskoo, ken tahtoo!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9494918#comment-46955166

        ja ketju http://keskustelu.suomi24.fi/node/8616797/thread

        nyt en ehdi kummemmin tutkimaan.

        Löytyyköhön tästä maasta Oras Tynkkysen ja Vastaaja/skyshinen lisäksi muita, kuka uskoo skenaario A:n lukuihin.
        Esimerkiksi sähkön kulutuksen lasku 21%:lla vuoteen 2050 mennessä ? Saman aikaisesti sähkön tarve kuitenkin kasvaa mm., kun ajoneuvoissa siirrytään sähkökäyttöisiin ja asuntojen lämmityksessä maalämpö korvaa öljylämmitystä. Maalämpöhän on eräs sähkölämmityksen muoto, jossa sähkön osuus tuotetusta energiasta on noin 25 -30 %, ja kovilla pakkasilla enemmän.

      • Kylmä totuus
        17:34 kirjoitti:

        ja kun tarpeeksi ovat öljylämmitystalot vaihtaneet maalämpöön niin kulutusta on maalämpökohteilla yhden ydinvoimalan tuotannon verran.Taannoin MOT ohjelmassa tuo tuli selvästi esille.

      • Kylmä totuus
        Tässä ajassa kirjoitti:

        uusiutuvan energian lähteet eivät toimineet pakkasilla.Tyyntä oli eikä aurinkoa näkynyt.Onko nuo viherpiiperöt nyt ajan tasalla lainkaan vai muodon vuoksiko vain poskiaan paukuttavat?

        herkistää monenlaiseen viestintään.

      • 17:34 kirjoitti:

        Löytyyköhön tästä maasta Oras Tynkkysen ja Vastaaja/skyshinen lisäksi muita, kuka uskoo skenaario A:n lukuihin.
        Esimerkiksi sähkön kulutuksen lasku 21%:lla vuoteen 2050 mennessä ? Saman aikaisesti sähkön tarve kuitenkin kasvaa mm., kun ajoneuvoissa siirrytään sähkökäyttöisiin ja asuntojen lämmityksessä maalämpö korvaa öljylämmitystä. Maalämpöhän on eräs sähkölämmityksen muoto, jossa sähkön osuus tuotetusta energiasta on noin 25 -30 %, ja kovilla pakkasilla enemmän.

        "Löytyyköhön tästä maasta Oras Tynkkysen ja Vastaaja/skyshinen lisäksi muita, kuka uskoo skenaario A:n lukuihin.

        Kaikki on vaibn tahdosta kiinni, niinkuin tassä on jo tullut mainittua. Oli muuten hyvä dokumentti se selonnteko http://www.vnk.fi/julkaisukansio/2009/j28-ilmasto-selonteko-j29-klimat-framtidsredogoerelse-j30-climate_/pdf/fi.pdf

        Pitihän tuo ottaa kun sinun ja läheskaimanikkisi puheet poikkesivat toisistaan. Katsoppa sivun 1 2 kuvaa. Siitä näkee selvästi, kuinka hiikidioksidin määrä ilmassa kasvoi 1950-luvun lopulla, kun ydinvoima kaupallistettiin. Ihan hirveätä sottaamista, eikö sinustakin?

        " Ydinvoima kasvattaa co2-päästöjä
        skyshine Käyttäjän viestit28.2.2011 15:00 " Siitä näkee selvästi, kuinka hiikidioksidin määrä ilmassa kasvoi 1950-luvun lopulla, kun ydinvoima kaupallistettiin."

        skyshine, jos jaksat lukea selontekoa sivulle 18, löydät tällaista tietoa:

        " Mistä päästöt syntyvät?
        Ihmiskunta tuottaa kasvihuonekaasuja polttamalla fossiilisia polttoaineita, hävittämällä
        ja heikentämällä metsiä sekä käyttämällä typpilannoitteita maataloudessa.
        Lisäksi päästöjä syntyy teollisuuden prosesseissa, karjankasvatuksessa, riisin
        viljelyssä ja jätteiden hajoamisessa,"

        Joko selonteon laatijat ovat väärässä tai skyshine on väärässä. Selonteossa ydinvoimaa ei edes mainita ilmastomuutoksen syiden yhteydessä. Eipä tietenkään, koska ydinvoima ei lisää ilmastonmuutosta, vaan päinvastoin hillitsee sitä, korvatessaan fossiilisia polttoaineita energian tuotannossa.

    • Kylmä totuus

      ei valitettavasti riitä lähellekään ydinvoiman tuotantoa.Säätövoimanakin tehnyt tiukkaa tänä talvena.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      95
      7695
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6410
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      165
      4541
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3111
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      94
      2678
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      49
      2035
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1688
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1574
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      50
      906
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      832
    Aihe