Musiikki vei uskoni

nyk. ateistimies

Kyllä.
Musiikki vei todellakin uskoni.
Nimittäin vääränlainen musiikki.
Eli meillä opetettiin, että vääränlainen musiikki erottaa uskosta.

Kuuntelin kuitenkin ns. rämpyskää, jolla me kotona ns. rämärokkia ja muita rumputuksia kutsuimme.
Olin uskovainen, mutta musiikki piti mua tiukasti otteessaan. Päivämiehessä ja seurapuheissa, sekä keskusteluilloissa nousi tuon tuosta esille, että vääränlainen musiikki ei tue sielun elämää.
Koin siis uskottomaksi musiikin takia, vaikka uskoin Jumalaan.
Kun minä jäin rämpyskästä kii, mun piti tehdä siitä parannusta vanhemmilleni. He olivat löytäneet minun rämpyskäkokoelmani.
Koska "rämpyskä" oli tullut minulle niin rakkaaksi, en voinut valita uskoa, joka asettaa hyvin tiukat rajat musiikin kuunteluun. Mä suorastaan ahdistuin monista hitaista ja uuvuttavista musiikkikappaleista.
Ylitaiteellisuus ja rummut olivat suorastaan kiellettyjä.
Näin uskoni meni.

Lakkasin käymästä seuroissakin, koska en kokenut niitä enää omikseni. Jos uskossamme olisi ollut vähän vapaamielisempi suhtautuminen musiikkiin, voisin hyvinkin olla edelleen uskovainen!

14

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rockkock

      Tässä tapauksessa ilmeisesti vanhemmat ja muut läheiset ottivat liian raskaasti remppumusiikin kuuntelun. Monilla nuorilla on remppumusiikkikausi, mutta se yleensä menee ohi. Kannattaisi olla hieman suvaitsevaisempi eikä ruveta painostamaan nuorta, vaikka siinä perheen imago vähän kärsisikin.

      • nuoressa, vaikka kuuntelikin nykynuorison musiikkia. Syy oli vanhemmissa, jotka yrittivät väen väkisin saada musiikkia kuuntelevaa nuorta VL-liikkeen muottiin ja käskyyn musiikkivalinnoissa. Ja kun mennään eteenpäin, niin syy löytyy lopulta SRK:sta, joka on luonut määräykset mitä saa kuunnella ja mitä ei. SRK on painostanut vanhempia puuttumaan nuorisomusiikin kuunteluun, jotta "lapsista" tulisi uusia orjia uskonnolliselle järjestölle.
        Musiikki eikä sen kuuntelu ole syntiä, joten annetaan nuorten kuunnella rockia, koska he eivät välttämättä pidä Siionin virsistä ja lauluista. Jokaisella on musiikkimakunsa, joten nauttikoot siitä.


    • .

      Ei sinulla ole mitään estettä uskovaisena olemiselle. Mene vaan seuroihin. Ei siellä kukaan muukaan elä sääntöjen mukaan, tai jos joku elää sääntöjen mukaan, häneltä löytyy sitten jotain oikeaa syntiä. Kuuntele sitä musiikkia, mitä haluat.

      Omalla kohdallani usko Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä on vaikuttanut niin, ettei minun tee mieli enää kuunnella maailmallista musiikkia. Muutos on tapahtunut itsestään ilman että olen mitenkään pyrkinyt siihen.

      • Mementomori.

        Ei niissä pysty täysjärkisenä käymään, jos kuuntelee kuitenkin musiikkia.
        Erityisesti nuortenillat ja muut keskusteluillat olivat suorastaan piinallisia, koska niissä niin usein nousi esille se, kuinka synnillistä ns. maailmallinen musiikki on.
        Yritä tuntea siinä sitten hyvää omaatuntoa, kun sun omaatuntoa pyritään muokkaamaan tiukemmaksi.

        Myös seurapuheissa usein nousee esille, kuinka maailmallinen viihde on niin pahasta. Kuka määritteli, mitkä soittimet on sallittuja ja mitkä ei. Eikö jokaisen pitäisi vapaasti päättää, mitä haluaa kuunnella.
        Ja että vanhoillislestadiolaisuudessakin tajuttaisiin tämä!
        En mä niihin tilaisuuksiin enää jaksa mennä. Ne suoraan sanottuna ahdistavat nykyisin.


    • Mementomori.

      Kuuntelin 90-luvun alkupuolella tenavatähtikisoja radiosta ja ne monet musiikit oli melkoista rumppaa.
      Vaikka äiti sammutti radion aina, kuin rumppa rupes pauhaa, niin tenavatähtikisoja me kuitenkin kuunneltiin.
      Niissä esitettiin paljon populäärimusiikkia, joita olen kuullut sen jälkeen aikuistenkin laulamana kaupoissa ja busseissa. Sain joululahjaksi sitten korvalappusoittimen ja siitä se lähti. Rupesin kuuntelee rumppaa.
      Huomasin, että ne rentouttaa ja että on paljon musiikkikappaleita, joissa on tosi hyvät ja koskettavat sanat. Mutta kun tiesin, että vanhoillislestadiolaisuus ei tällaista musiikkia hyväksy. Tunsin oloni suorastaan rikolliseksi nuortenilloissa ja muissa keskustelutilaisuuksissa. Koin valtavia omantunnon tuskia.
      Yritin taistella musiikinhimoani vastaan. Mutta musiikki vei aina voiton.
      Lopulta usko rupes tuntuu ahtaalta tiukkojen sääntöjen vuoksi, joten jätin uskoni.
      Jos vanhoillislestadiolaisuus olisi suhtautunut musiikkiin vähääkän vapaamielisemmin, olisin varmasti edelleen vl.

      • löytyy lisää.

        Musiikki on vain yksi paha ja paha, jos katsotaan syntilistaa huomataan on muutama muukin synti.


      • Uskovainen Herrassa.
        löytyy lisää. kirjoitti:

        Musiikki on vain yksi paha ja paha, jos katsotaan syntilistaa huomataan on muutama muukin synti.

        En ymmärrä, miten itse musiikki erottaisi Jumalasta, koska Jumala on luonut musiikin.
        Saammehan me musiikilla ylistää myös Herraa. Miksi siinä ei saisi nykyään enää olla rumpuja, koska raamatun ajan uskovaisetkin paukuttelivat rumpuja Herran kunniaksi.
        Eikö se musiikin sisältö, eli sanat ratkaise?
        Ihmistekoisia syntejä moiset turhat musiikkisynnit!


      • rump=pieru

        Minulla on kohta kasassa muma-tutkinto, mutta rumppaan en ole vielä tutustunut.


      • Stoppi rumpalle!
        rump=pieru kirjoitti:

        Minulla on kohta kasassa muma-tutkinto, mutta rumppaan en ole vielä tutustunut.

        Meillä aina, ku radio rupes rutkuttaa, eli kuulumaan rumppaa, niin johto revittiin seinästä irti.
        Nappia ei voinut painaa, kun se oli rikki.
        Lopulta isä luopui radiosta kokonaan, ku se unohtu niin monesti rutkuttamaan.
        Netistä pystyy hyvin kuuntelee uutiset ja siihen riittää mainiosti mokkulayhteyskin.
        Ei niin hittaalla yhteydellä kannate rutkutusta ruveta netistä kuuntelee!


    • kakimylss

      Se on tekovaihe, usko perustuu "OIKEAN RAAMATUN" sanomaan, ei vl-oppiin.

      "Joka minuun uskoo.....jne".

      Ei lapin 1800 luvulla lapissa vaikuttaneeseen kasviskeräilijä lestatavikseen.

      • puolitotuus

        perustu enää Lestadiukseen, koska muuten on suuri vaara, että menevät esikoisten seuroihin.


    • 1+1

      Otsikkosi perusteella vastaus. Ennen on saarnattu, että synti erottaa Jumalasta, mutta ei saarnattu, että musiikki erottaa Jumalasta.
      Kymmenessä käskyssäkään ei puhuta musiikista mitään. Arvovaltaiselta taholta (Vl- teologi) on todettu. että SRK :n kulttuurikielteisyydellä ei ole raamatullisia perusteita.

    • Liikaa instrumenttej

      Äkkiä tekemään määrittelyt siitä, minkälainen musiikki on vääränlaista!

    • vl=höpöusko

      Jeesus tykkääkin rokista sitä vaan ei ollu sillon vielä keksitty!
      Eli ei voi tietää mikä musa on oikeaa ja mikä väärää sitä vaan tykkää jostakin ja sillä on paree mennä.
      Ai niin eihän se jeesuksen asiat täällä ole tärkeitä kun se seurakunta saara vai mikäs se ny olikaan nimeltään... on se pyhä ja palvonnan kohde teillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      24
      5037
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4046
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      74
      3612
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2473
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2348
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      76
      2159
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2117
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1515
    Aihe