Mainonta ei kehity eikä uudistu.

Varavaraani

Kirjahyllyssäni on ollut satakunta VHS-videokasettia, joihin nauhoitin elokuvia telkkarista 1990-luvun loppupuolella ja tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Kun vanha videonauhurini hajosi, ostin laitteen, jolla voi toistaa videokasetteja ja DVD-levyjä, sekä tallentaa vanhoja videoita DVD-levyille.

Nyt olen päivätolkulla siirtänyt VHS-videoitani DVD-levyille, ja koska en ole jaksanut ruopata videoista vanhoja mainoskatkoja pois, olen antanut niidenkin tulla mukaan.

Tässä puuhassani on silmääni pistänyt eräs asia. 1990-luvun jälkipuoliskolla esitetyt tv-mainokset ovat äärettömän nykyaikaisia, eivätkä ne millään tavalla eroa tämän päivän mainoksista.

15 vuotta sitten tehdyissä pikkusidemainoksissa on samalla tavoin karatepotkuja potkivia ja kuntosalilla rehkiviä naisia kuin nykyisissäkin pikkusidemainoksissa.

1990-luvun automainokset eivät yhtään eroa nykyajan automainoksista, samanlaista kameran käyttöä, kiillotetun metallin pintaa nuolevaa hidasta kuvaamista ja samanlaista perhe-, luontoystävällisyys- ja tehokeskeistä mainontaa oli silloinkin.

Vanhat pankkien ja vakuutusyhtiöiden mainokset ovat samanlaisia kuin nykyisetkin; kummassakin esitellään hitaita, mietteliäitä ihmisiä ja onnellisia, yhdessä puuhaavia ydinperheitä, joilla on syvä luottamus pankkiinsa tai vakuutusyhtiöönsä, ja sitä kautta syvä sisäinen rauha.

Silmiinpistävää on, että tv-mainonnassa ei ole tapahtunut mitään kehitystä 15 vuoteen. Samat kuvakulmat, samat psykologiset vaikutuskeinot, samat visuaaliset tehokeinot ja samat teemat ovat käytössä edelleen. Muu maailma kehittyy, mutta mainosten maailma ei.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

        Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
        Maailman menoa
        91
        7620
      2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

        Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
        Maailman menoa
        123
        6344
      3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        162
        4462
      4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        235
        3071
      5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
        Maailman menoa
        90
        2638
      6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

        Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
        Maailman menoa
        41
        1982
      7. Tunnustusten lauantai

        Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
        Ikävä
        130
        1567
      8. Yhteydenotto

        Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
        Ikävä
        197
        1544
      9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

        Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
        Maailman menoa
        46
        839
      10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

        Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
        Tv-sarjat
        21
        792
      Aihe