Alan olemaan jo epätoivoinen, en tiedä mitä pitäisi tehdä :-( Olen kärsinyt yli neljä kuukautta aukiolevista suunpielistä. Se alkoi raskauden loppupuolella, ja on jatkunut synnytyksen jälkeenkin. Minulla on perusterve ruokavalio, ja kävin laboratoriotutkimuksessa tsekkaamassa olisiko kyse jostain vitamiinin puutoksesta. Ei ollut. Olen rasvannut suupieliä kymmeniä kertoja päivässä Bebanthenilla ja E-vitamiinipitoisella huulirasvalla. Käytännössä huulissa on kokoajan siis rasvaa. Ei mitään apua. Välillä näyttää siltä, että haavat parantuisivat hieman, mutta sitten ne aukeavat taas. Etenkin aamuisin suunpielet ovat kuivat ja halkeilevat, vaikka rasvaan ne illalla ja joskus jopa yöllä. Lääkärissäkään eivät oikein osanneet sanoa, mitä pitäisi tehdä. Allergioita minulla ei ole.
Onko jollain kokemusta vastaavanlaisesta vaivasta?
Rikkinäiset ja aukiolevat suunpielet
4
254
Vastaukset
- Karkki12
Mulla on ajoittain aika huono ruokavalio ja silloin myös herkästi suupielet halkeavat. Tiedän että itselläni se ainakin johtuu B12-vitamiinin puutoksesta. Bepanthenissahan tuota on mutta olen todennut että minulla se ei ainakaan mitään auta. Syön säännöllisesti purkista B-vitamiinia ja vaiva pysyy poissa. Voisihan sitä purkkiB-vitamiinia kokeilla vaikka olisikin todettu että ei johtuisi mistään vitamiinien puutteesta? Eihän ne lääkärit ja testitkään kaikkea tiedä ja tuskinpa siitä mitään haittaa on. Eli suosittelisin kokeilemaan. Minulla on ihan päivittäistavarakaupasta ostettu purkki jossa on kaikki B-vitamiinit. Yksi tabletti päivässä veden kanssa.
- JohannaL
Kokeile Sibicorttia.
- hiiva?
mun kaverilla on ollu vähän samaa. se on miettiny liittyistkö se johonkin ruokavalioon, kokeili dieettejä. kyse voi olla ns. liiasta hiivasta elimistössä johon se jotenkin reagoi...
- kohtalotoveri78
Hei! Samaisesta oireilusta kärsin minäkin aika ajoin, mulla syynä suupielien aukeamiseen on yleensä kovaleipä siis näkkäri, paahtoleipä, sipsit yms.kovat syötävät. B-vitamiineja olen myös kokeillut siihen en oikein osaa sanoa onko ollut apua.
Bepanthen voidetta olen käyttänyt myös kyllä siitä ainakin mulle on apua ollut, ennen voiteen laittoa puhdistan suupielet antiseptisella haavanpuhdistusaineella ja voide siihen päälle. Tämän toistan muutaman kerran päivässä.
Toivottavasti löydät apua ikävään oireiluun!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438255Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834736Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683552- 552206
Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181797Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3621582Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661253Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791148