Vaikea tilanne ja elämä sekaisin.

Jos asia noin vaivaa, niin kannattaa varmaan oikeasti vääntää asia rautalangasta, jos hän ei muuten ymmärrä... Tuleepa sitten ratkaisu tilanteeseen? Ainakin jollainen.

Ei siihen muu auta. Ala puhua. Ja voi olla, että toi on yksipuoleista ja ettei hän halua mitään oikeasti enemmän.

Et sinä tiedä toisten välisestä liitosta, ei sitä voi sivuuttaa noin vaan. Jotain hyvää miehessä on kerran he ovat yhdessä ja heillä on perhekin. Monesti ystävälle puhutaan kun joku asia ärsyttää, harvemmin toista kehuu vartavasten. Älä aliarvioi.

Miksi olet antanut ymmärtää olevasi hetero? Se ihmetyttää.

Olen antanut ymmärtää olevani hetero kun en itsekään tiennyt olevani jotain muuta. Alkuun säikähdinkin ja häpesin omia tunteitani, mutta en enää.

Rakastunut olet mutta et halua mitään parisuhdetta hänen kanssaan. Ilmeisesti sulla on jokin taito rajata rakastuminen ja rakkauskin kenties pelkkään seksiin?

Jos nyt neuvoja ja kohtaloita haluat niin tässä tapauksessa luulen että tuo bi.palsta on se oikea osoite koska lesbona minä en ymmärrä noita "ja parisuhdetta en naisen kanssa halua"-osioita.

En ole kylläkään puhunut seksistä mitään. Kylläpä tilanteeni herättää negatiivista kaikua! Itse ajattelen, että aina parisuhteessa oleminen ei kaikille merkitse rakkautta, joskus liitossa ollaan kuin pakonsanelemina. En rakasta miestäni, enkä silti aio erota hänestä. Mieheni tietää tilanteen. En myöskään ole aivan varmasti ainutlaatuinen sen suhteen, meitä taitaa olla muitakin!

Ja varmasti olen rakastunut, mikäli olen oikein ymmärtänyt mikä rakastumista on, seksiä silti ole ajatellutkaan. Kunhan saisi ensin ottaa edes kädestä kiinni.

Eikä aina rakastuminen kaipaa mielestäni parisuhdetta tuekseen, kaipaan ystävyyssuhdetta, joka on läheisempää kuin ystävyyssuhteet yleensä.

En myöskään sanonut, että "parisuhdetta en naisen kanssa halua", se vaan ei ole minulle vaihtoehto, siis uusi varsinainen parisuhde sitten kenenkään kanssa halusin tai en... en voi käytännön syistä jättää perhettäni, siihen on omat syyni. Etenkään kun haaveiden naisellani on myös perhe, ja tiedän, ettei hän myöskään jätä sitä koskaan. Jos en olisi perhettä ehtinyt perustaa, voisin oikein mielelläni ruveta suhteeseen naisen kanssa ja mennä vaikka naimisiinkin.

Jutussa on aika paljon ristiriitaisuuksia ja epäselvyyksiä. Olet erittäin rakastunut siihen naiseen ja miehesi hyväksyy sen?? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Häntä ei häiritse se, vai ei kiinnosta vai kannustaako hän sinua rakkaudessasi?

Olet rakastunut, mutta et tahdo parisuhdetta?? Kuitenkin tahdot että välillänne olisi jotain ystävyyttä vahvempaa, jotakin lämmintä, sakeaa, erittäin läheistä ja eroottissävytteistä?? Kyllähän tuo aika parisuhdemaiselta kuulostaa, tai ainakin siihen se tuolla menolla hyvin nopeasti johtaa.

En minäkään ikinä ihastuessa/rakastuessa ajattele ensimmäisenä parisuhdetta ja arjen jakamista ko. henkilön kanssa mutta hyvin luontevasti siinä niin käy jos kokee voimakkaita tunteita toista kohtaan ja halutaan olla yhdessä saati kun menee vielä intiimille puolelle. Ehkä vain huijaat itseäsi nyt, tai sitten et osaa nähdä itseäsi vielä seurustelemassa naisen kanssa.

Mutta siinä mielessä ei mitään hätää, koska olette aika kaukana tuosta kaikesta vielä jos ilmassa on ollut vasta hassuja vihjailuja ja hänellä ei mitään tietoja sun tunnoista.

Hei!
Jostain syystä ymmärrän sua tosi hyvin. Itselläni tilanne on päinvastainen, eli olen ihastunut itseäni nuorempaan ystävääni, olemme molemmat naimisissa, eikä aiettakaan jättää perhettä. Samanlainen tuo tilanne myös keskittymisen kannalta. En pysty oikein kunnolla keskittymään mihinkään. En uskalla hänelle tunteitani kertoa, koska olen jotenkin rivien välistä ymmärtänyt, ettei suhde naisen kanssa kiinnosta. Nähdään kuitenkin tosi usein ja käytöksellään, pitkät katseet, kiusoittelu jne., hän on jotenkin osoittanut, että on minusta kiinnostunut.

Haluaisin myös jotain ystävyyttä vahvempaa, hellää hyvänä pitoa sylikkäin silittelyä jne. Pelkkä hänen näkemisensä saa minut aina värähtämään ja mielen hyvälle tuulelle.

Olen myös hänestä mustasukkainen, joten aika samanlaisia tunteita.

Millainen ikäero teillä on ? Meillä on ikäeroa reilusti ja tämä osaltaan on estänyt minua kertomasta tunteistani. Voi kumpa uskaltaisin.
Sinuna kertoisin tunteistani, koska vanhempana asia on vaikea ottaa puheeksi, ainakin omalla kohdallani, koska pelkään, että hän pitää minua liian vanhana. Olen kyllä kertonut hänelle, että tykkään hänestä osi paljon.

Olis kiva kuulla lisää kommenttejasi, olemmehan sielunsiskoja!

Voi olipa ihana kirjoitus sinulla nimim. ? ? ? Tunnet selvästikin samoja tunteita kuin minä, selvästikin olemme sielunsiskoja.

Melkein toiveeni heräsi, että olet hän!

Meilläkin on ikäeroa runsaasti, mutta minua se ei haittaa laisinkaan. Kyllä nyt kovasti haluan sinua rohkaista kertomaan tunteistasi hänelle! Minä taas nuorempana ujostelen kertoa tälle vanhemmalle ja kokeneemmalle tunteistani. Ja missään nimessä en ajattele hänen olevan liian vanha! Pattitilanne, jos molemmat ujostelee.

Kuinka monta vuotta teidän ikäeronne on? Voi miten toivonkaan, että löytäsin ihastukseni täältä.

Voisitko yrittää esim. seuraavaa. Ota puheeksi ihan aikka vain vahingossa joku ohjelma, missä on käsitelty lesboutta. Voitte kaikessa rauhassa kommentoida asiasta, vaikkei han edes olisi nähnyt kyseistä ohjelmaa. Osoia hänelle, että asia on mielestäsi ihan ok. ja olis joskus ihan mukava vaikka kokeilla.Ehkä "lievä" humalaila voisi auttaa asiaa, en kuienkaan yllytä, mutta se voisi rentouttaa molemmat. Hän saattaa olla vanhanaikainen, eikä siksi uskalla esittää tunteitaan. Voisitko vaikka hieroa hänen hartioitaan tms. yleensä sellainen rentouttaa myös. En ihan hei voi uskoa, että kukaan kysymisestä suuttuu, päinvastoin, itse olisin imareltu.
Minkä ikäinen hän on ? Entä sinä ?

Hän tietää kyllä, että olen suvaitsevainen ja ajattelen myönteisesti lesboudesta. Lievä humalatila voisi tosiaan toimia... Hartiahierontaa antaisin mielelläni, mutta en ainakaan toistaiseksi uskalla mennä hänen reviirilleen ilman jotain selvää lupaa tai merkkiä.

En uskokaan, että hän suuttuu, taidan vain pelätä kasvojeni menetystä tai mikä pahinta, ystävyyden menetystä. Hän on minulle todella tärkeä.

Kiitos BaMbInax viestistäsi :) Ja laita sinäkin minulle jotain ajatuksistasi "? ? ?"
Ja muut myös!

Hauska toi " teeskentelee" ettei ymmärä. Miten joku teeskenelee ettei ymmärä ?

Anna joitakin esimekkejä mien oo vihjaillu. Voin sien keroa onko oikeen suuntaisia, eli uppoisko muhun, vai jäisinkö susta epävarmaks.

Ihan selvää flirttiä on kyllä ollut suunnaltani. Kerrohan sinä nimimerkillä % onko kirjoitustapasi joku "viesti". Nyt jäin minä epävarmaksi... Lisäksi olen melkein suoraan sanonut asioita, mutta toinen osapuoli tuntuu jatkuvasti luulevan, että vain pelleilen. Sellaista. Olen kehunut, vaikuttanut kiinnostuneelta, katson pitkään silmiin, vietän mielelläni aikaa hänen seurassaan jne... Joskus töksäyttelen ja sanon tyhmiä, mikä johtuu juuri ihastuksestani.

Mikä on melkein suoraan sanomista?
Sillä kehuminen, kiinnotuneisuus, pitkät katseet yms on edelleen flirttiä, jonka toinen nainen voi aina tulkita halutessaan joksikin muuksi.

"Pidän sinusta valtavasti", ja "hehheh, tässä minä nyt sinulle yritän flirttailla tajuatko" jne. ja sitten olen vakavasti asiasta yrittänyt puhua, melkein saanut koko totuuden kakaistua ulos, mutta jäi vähän vaiheeseen. Mutta kaikesta jo pitäisi (!) tajuta. Ehkä hän vaan ei halua :(

Onko sulla aiempaa kokemusta naisista? Miksi olet hänestä mustasukkainen, millaisissa tilanteissa ?

No... aiempaa kokemusta... joskus kauan sitten menneisyydessä... en tiedä ketkä siitä tietävät. Olen mustasukkainen, jos hän viihtyy hyvin muiden naisten tai miesten seurassa, ja ehkä jopa flirttaa heille.

Ymmärrän hyvin, mitä ap ajaa takaa... Monet tosiaan elävät suhteessa ihan muilla perusteilla kuin rakkaudesta. Kyllähän sitä voi olla toiseen kiintynyt ja rakastaakin, mutta jos halua ja intohimoa ei enää ole, niin pitääkö sitä itseään loputtomiin kiusata, ja toista siinä samalla. Jos ulkoiset puitteet ja aineellinen mukavuudenhalu pitää rakennelmaa kasassa, niin ok, voihan sitä kumpikin sallia toiselle silti elämän. Kaikki kai kunnossa, jos homma on avointa???

Jotenkin mun on huomattavasti helpompi ymmärtää, että heterosuhteessa elävä nainen eläisi rinnakkaissuhteessa toisen naisen kanssa kuin toisen miehen. Tästä tulee varmasti kommenttia, että pettäminen on pettämistä aina... ok, ajattelen ehkä itsekin niin, mutta kun nainen-nainen suhde on vain niin erilaista verrattuna miehen ja naisen väliseen suhteeseen, että ne ei mitenkään paini samassa sarjassa eikä silloin tavallaan sulje toista pois... Got the point, anybody?!

Ja mitä siihen ystävyyttä lämpimämpään ystävyyteen tulee... no just se, että naisten välillä suhde voi olla niin monikerroksinen. Voidaan olla toisille läheisiä ja helliä eikä sen tarvitse johtaa seksiin. Näyttäkää mulle mies, jonka kanssa näin olisi ;) (väärä palsta, tiedän!) Voisin itsekin kuvitella, että eläisin suhteessa naisen kanssa ystävyystasolla, mutta rajat suhteen sisällä olisivat sen verran väljät, että se sallisi myös rakastelun. Ei tällainen fantasia niin kauhean harvinainen ole ja toteutunut käytännössäkin läpi historian...

kirjoitit hyvin, no strings... ;)

Hei. Kaksi ensimmäistä kommentoijaa antoivat selkeiksi ohjeiksi "ala vaan puhua, muu ei auta". Mikä auttaa siihen, jos juuri se puheeksi ottaminen on vaikeaa? Sopivaa tilannetta ei oikein ole tähänkään mennessä löytynyt, ja sanat muutenkin takertuvat kurkkuun. No strings kiteytti hyvin sen mitä yritin sanoa liittyen parisuhteisiimme.

jos ei puhetta tule niin suutele. Ei mitään törkeetä imutusta, eikä mitään nopeeta suukkoa vaan sellanen hellä suudelma huulille, sen verran viivytellen että ehdit nähdä että miten reagoi.

Nyt meni jalat veteliksi pelkästä ajatuksestakin! Olisipa minusta siihen!

Ystäväsi varmaan kyllä jollain tasolla tajuaa vihjailusi, mutta ei ehkä osaa tai uskalla suhtautua asiaan toivomallasi tavalla... siis tarkoitan sitä, ettei hän osaa tulla puolitiehen vastaan, vaikka tunteita olisikin. Saattaahan hänkin veivata mielessään kaikenlaisia kuvioita, mutta ei itsekään tiedä, mitä haluaa tai mitä sinä haluaisit. Jos hän on sellainen joko-tai -ihminen eikä hahmota, että vaihtoehto se sekä-ettäkin olisi ;)

Tiedän kokemuksesta, että tuollaista piirileikkiä voi kestää kauankin ja että se on tosi kuluttavaa vaikka onkin niin ihanaa. Jossain vaiheessa jompi kumpi ei vain enää kestä ja puhuu suunsa puhtaaksi. Surkeaa, jos siinä vaiheessa epätoivo on hallitseva tunne, sillä se saattaa etäännyttää toisen. Voi tulla vaikutelma, ettei toiselle jää muuta vaihtoehtoa kuin "antautua" tai paeta. Jos siis mahdollista, niin koita ottaa asia esiin iloisessa hengessä, vailla mitään vihjausta toisen velvollisuuden- tai syyllisyydentunteisiin. Ts. jätä toiselle mahdollisuus kieltää tunteensa, vaikka niitä olisikin, sillä voihan olla, ettei hän syystä tai toisesta ole valmis niitä kohtaamaan... Tai sitten niitä ei ole ollut alkujaankaan, mutta harvoin nämä tällaiset asetelmat ihan yksipuolisia ovat.

Se on hyvä, että tiedät, mitä sinä haluat ja toivot. Jotenkin tuntuu, että asiat kyllä etenevät ja sopivia tilanteita tulee eteen, kun tietää, mihin suuntaan haluaa asioiden etenevän. Jos kummallakin on samansuuntaisia toiveita, niin kyllä tiet jossakin kohtaavat.

Aika hellyyttävää toi mustasukkaisuusjuttu :) Oletko huomannut, että hän olisi ollut mustis sun suhteen? Jos toinen olisi ihan samantekevä, niin mitä sitä sitten mustasukkaisuutta tuntisi... Mutta nämä on taas vaikeita juttuja tulkita, kun tiedän, että mustasukkaisuudenkin voi kätkeä, kun ei halua paljastaa toiselle tarvitsevuuttaan. Joskus helpompi kätkeä, joskus vaikeampi tai mahdotonta.

Älä hajota itseäsi! Odota sopivaa hetkeä. Mieti, haluatko näyttäytyä vahvana vai heikkona ja odota sopivaa tunnetilaa. Kyllä sinä tiedät, luota siihen!

Nämä on näitä onnettomia kaappilesboja, jotka ei uskalla olla mitä haluaisivat olla. minusta tämä keskustelu kuuluu toiselle puolelle. Itselläni on nainen ja lapset, olen ylpeä itsestäni, on kurja lukea "en voi jättää perhettäni" "jos en olisi perustanut perhettä"- ja pyh! Lapset voi ottaa mukaan. Mitä jos käsittelisit asiat ensin itsesi kanssa?
Miksi sekoittaa monen muunkin elämää? Aika itsekkäältä kuulostaa.

Ja jollei toinen halua ymmärtää niin ei vain halua.

Sinun pitäisi antaa miehellesi läheisyyttä kerran sitä puuttuu.

Miten näitä ihmisiä aina vaan riittää?

Kysymys ei ole, että en uskalla olla sitä mitä haluan olla, vaan että olen nyt vain tahattomasti ihastunut perheelliseen naiseen, ja olen itsekin sitä. Minkä sille nyt vain voi? Tunteitani yritän tukahduttaa joka ikinen päivä, mutta itseään on vaikea huijata. Työpaikalla kun tavataan päivittäin, toinen ei haihdu mielestä, etenkään kun välillämme tuntuu olevan jotain.

Kerronpa lyhyesti oman tarinani.

Tapasin aikoinaan naimisissa olevan perheellisen naisen. Itse olin sinkku tuohon aikaan ja olen edelleenkin. Kävi ihmeellisesti; rakastuimme toisiimme. Minä ensimmäistä kertaa naiseen ja hän vuorenvarmasti myös. Ystävyytemme muuttui (millaiseksi alkuun koitimme sitä molemmat itsellemme selittää) intohimoiseksi rakastumiseksi. Se tapahtui ihan muutamassa viikossa. En osaa suoraan sanoa kumpi teki aloitteen. Se tapahtui noina viikkoina vastavuoroisesti. Hän kertoi ikävöivänsä minua, tuli luokseni kun olin kipeänä...ja niin eräänä lokakuisena iltana kerroin hänelle rakastuneeni häneen. Ja hän vastasi siihen sekä sanoin että teoin.

Suhteemme kesti pitkään. Sellaista rakkautta toiseen ihmiseen en ole koskaan kokenut. Siksi se myös haavoitti.

Miksi kerron tämän? Rakastan häntä varmasti aina. On ollut todella pitkä prosessi päästä eteenpäin ja oikeasti olla myös kiitollinen menneestä suhteesta. Ehkä kerron tämän sen vuoksi, että elämässä on tärkeätä uskaltaa, jotta ei sulje itseltään mahdollisuutta rakkauden kokemiseen.

Teillä on molemmilla perheet. Siinä mielessä oma tilanteeni oli erilainen. Toisaalta rakastuminen ei katso aikaa, ei paikkaa eikä siviilisäätyä. Olennaista onkin se, voiko ilman toista jatkaa elämäänsä eteenpäin nykyisessä muodossaan. Mikäli hyvin käy löydätte toisenne sanan varsinaisessa merkityksessä. Mikäli ei käy niin onnellisesti; voitte molemmat haavoittaa toisianne syvästi.

Siispä kannattaa pohtia tarkkaan, kuinka paljosta on valmis luopumaan. Sillä sen aito rakkaus tekee; on lopulta tehtävä valinta. Rakastettuni luopui minusta - lopulta. Oliko se siis hänen puoleltaan aitoa rakkautta? Minulla on tähän oma käsitykseni, joka tulee olemaan aina ristiriitainen.
Sanonkin, että hänen puoleltaan oli rakkaudellinen teko luopua minusta.

Minulle rakkaus toiseen naiseen antoi jotakin, mitä en aiemmin osannut elämääni odottaa. Löysin oman seksuaalisuuteni suunnan ja näin myös piilossa ollut palanen löysi paikkansa identiteetissäni.

Lopeta moinen hulluus. Olet jo avivaimo ja tonenkin on todellinen nainen aviossa miehen kanssa.Älä anna minkään haureuden hengen alkaa orjuuttamaan elämääsi.

Ihminen voi seksuaalisuudessaankin kieroutua ja vinoutua.

Missä luki että kyse on rakkaudesta? Eikö tämä ole vielä aika kaukana yyber rakkaudesta kun päähenkilöt vasta flirttailevat eivätkä ole tulleet toisilleen kaapista ulos, toinen on ehkä hetero, toinen on huijannut olevansa hetero.
Lähinnä tämä on farssi. Molemmilla perheet ja yhteinen työpaikka comeon!

Kannustavia ja ikäviä vastauksia, molemmista olen kokenut hyötyneeni joten kiitos kaikille kommentoineille!

Olen pyytänyt ihastustani lauantaina ulos syömään ja istumaan iltaa, ja olen päätökseni tehnyt. Kerron tunnoistani, en pyydä häneltä mitään. En edes kysy hänen omista ajatuksistaan, hän kertoo jos haluaa. Luulen, että kertominen keventää sydäntäni, ja saattaa jopa "puhkaista kuplan". Toivottavasti tämä ei vaaranna ystävyyttämme, mutta hän on niin sydämellinen ihminen, että en oikeastaan pelkää sitäkään.

"Toiveuntani on, että välillämme olisi jotain ystävyyttä vahvempaa, jotakin lämmintä, sakeaa, erittäin läheistä ja eroottissävytteistä"
Miehesi siis hyväksyy tämän mahdolllisen eroottissävytteisen ystävyyden? Hänen miehestä ei siis välilä koska on mikä on, asia selvä. MItä sulla on hänelle tai tähän suhteeseen tuoda? Milloin se oma pakottava tarve saada jotain menee kaiken yli, ja vaikka koitat asian esittää että olet eksykissä kuin pieni koiranpentu lumessa, niin oikeastihan sinä tiedät mitä haluat. Siksi teet mitä teet, todellakin välittämättä hänen tunteistaan tai menettämisestään. Ei siinä mitään, saahan sitä tavoitella haluamaansa mutta jotenkin tuntuu että nykyään merkkaa vain se mitä itse haluaa ja leikitään ettei muka ymmärretä mitä tietyt teot ja paljastukset saattaa tehdä väleille.

Olkaa sitten rehellisiä itsellenne ja rakkaillenne ja eläkää tekojenne seuraukset selkä suorana. Minä en ymmärrä miten tulet suhteessa jossa selkeesti ei ole kaikki kunnossa ja haluat uutta suhdetta elämääsi piristämään. Toisia ihmisiä pitäisi kunnoittaa edes sen verran ettei käytä heitä vain välineinä oman onnenrippeidensä etsimiseen. Mutta ehkä se on liian vaikeaa.

Krjoitit että kerrot hänelle mitä tunnet ja haluat, ja et pyydä häneltä mitään. Etkö? Miten aikuinen ihminen leikkii ettei ymmärrä tekojaan, tai pyydä toista reagoimaan tuollaiseen, varsinkin jos hän on lämminsydäminen niin luuletko että hän sanoo tunteistasi kertomisen jälkeen että "katsotaanko sitten jälkiruokalistaa?". Sinä kerrot koska haluat itse enemmän, etkä ymmärrä että jos se olisi kaksipuolinen tunne asiat luultavammin etenisi ilman tuollaista kerron ja en välitä-asennettakin.

Katsotaan nyt sitten miten käy. MInä en vain ymmärrä miksi elät valhessa ja rakkaudettomassa suhteessa ja pidät kulisseja jopa itsellesi pystyssä. Mihin se on sut tuonut elämässäsi? Onnellisuuteenko? SIitä huolimatta sä jatkat sama matkaa samalla tyylillä. Miksi et opi ja huomaa ja ala elämään sellaista elämää missä voit oikeasti olla onnellinen ja rehellinen.

Lololzzz pakottaa minut perustelemaan asioita. Ensiksikin haluan muistuttaa, että elämän asiat eivät ole aina kovin mustavalkoisia tai niin suoraviivaisia, vaikka helppoahan se silloin olisikin.

Mitä on tuo tarkoittamasi rehellisyys? Mielestäni nyt olen rehellinen itselleni, kun myönnän tunteeni, ja aion myös kertoa niistä ystävälleni. Tahdon olla hänelle rehellinen, jotta hänen ei tarvitse ihmetellä kummallista käytöstäni. Hän voi vaikka katkaista välit minuun sen jälkeen, jos siltä tuntuu. Olen ollut rehellinen myös miehelleni, häneltä minulla ei ole mitään salattavaa. En myöskään haikaile salasuhteeseen tämän naisen kanssa, vaan haluaisin, että jos välillämme jotain olisikin, kaikki tapahtuisi avoimesti ja jokaisen hyväksymänä. (Lapsille tämä asia ei tosin kuulu)

Häiritseekö sinua "lololozz" se, että kuviossa ylipäätään on nämä miehet? Pesunkestävän lesbonhan ei kuuluisi edes pissiä miehiin päin, siitäkö kenkä puristaa? Jos meidän miehemme ovat vapaamielisiä, tai suhtautuvat välinpitämättömästi mahdolliseen suhteeseemme, keneltä se on pois? Voihan se olla, että joskus eroankin miehestäni, mutta se ei ole nyt tämän päivän kysymys, olemme tyytyväisiä näinkin. En tunne, että kyse olisi kulissiliitosta, tunnen positiivisesti miestäni kohtaan (hän on paras ystäväni), mutta romanttisessa mielessä ei ole sytyttänyt vuosiin.

Jos haaveilen vain kyseisestä naisesta, vietän hänen kanssaan aikaa, mutten kerro, missä mennään, tunnen itseni petollisemmaksi. Sitä paitsi olen tulkinnut hänen käytöksestään, että hänkin kaipaisi välillemme jotain enemmän, ehkä juuri hän odottaa minun ottavan seuraavan askeleen. Moni vanhempi nainen täällä on myöntänyt arkailevansa tunteiden esiin tuomista, pelkää olevansa liian vanha tai muuten vain ujostelee.

En nyt millään koe tekeväni väärin, enkä loukkaavani ystävääni, olenhan avoin enkä pyydä häneltä mitään. Ehkäpä hän ei ehdota jälkiruokalistan tutkiskelua (se ei ole tarkoituskaan) vaan sanoo minulle suoraan jos ajatukseni ovat hulluja. Tarkoitin, että hänen ei tarvitse ottaa kantaa omine tunteineen, mutta voi sanoa minulle, että "lopeta haaveilu", "ei kannata" ja sen jälkeen tiedän miten suhtautua. Välimme ovat kuitenkin sen verran läheiset, että rehellisyyden pitäisi olla mahdollista.

"Sitä tarkoitan rehellisyydellä että mikset sano suoraan että tässä on kyse vain sinusta, sinun halusta sinun ajatuksista ja sinun unelmista.
Miksi sinä koitat sanoa kuinka reilua se on ystävääsi kohtaan että tulet ja sanot kuinka haluat enemmän ja tässä, pallo on nyt sinulla." Lololzzz nyt olet ymmärtänyt väärin, näinhän juuri aionkin tehdä, siis kertoa juuri sen, että kyse on vain minusta jne. en missään nimessä aio sanoa, että haluan enemmän tai että pallo on sinulla. Kerron vain ja ainoastaan omista tunteistani ja siinä pitäydyn. Ellei hän sitten vie keskustelua eteenpäin ja anna vastakaikua :)

Raamatulla päähän lyöjiä en kaipaa, eivätkä ne mielentilaani muutosta saisikaan. Selkärankaa minulta kyllä löytyy, en salaile keneltäkään mitään, ja puhun suoraan ja rehellisesti. Nyt haukut ihan väärää puuta.

"Siksi minä sanon ja kritisoin koska minusta ystävyyttä tulee kunnoittaa ja jos itse on kehitellyt tunteita mitkä haittaa ystävyyttä niin käsitellä ne itse eikä työntää toiselle että kas näin, ollaan oltu ystäviä ja arvaas että olen halunnut koko aika enemmän. Se on minusta loukkaavaa ja typerää ja siinä ei ajatella muita kun itseään ja sitä omaa napaa."
Tämän tavallaan ymmärränkin, ja tunnen syyllisyyttä näistä asioista, siinä osuit aivan oikeaan, mutta toisaalta, itsekästä on myös haluta/hankkia lapsia, sekoittaa jonkun miehen elämä ja haluta naimisiin... melkein kaikki lähtee tavalla tai toisella omasta navasta, "minä tahdon". Ellei siiten vain tyydy rakastamaan onnettomasti yksin ja salaisesti, sitä en taida tehdä.

Ja ystävyyttä en heitä pois, jos en saa vastakaikua, lopetan toiveajattelun ja pysyn ystävänä. Mutta kun ilmassa jotain on, miksen saisi kokeilla, onko se sitä mitä luulenkin? ;)

Ja lopuksi vielä ajatusleikki: Jos nyt tekisin niin kuin jotkut tuntunvat suosittelevan, kuvitellaanpa...
"Heihei, otan nyt eron sinusta Matti. Olen rakastunut työkaveri-Tiinaan ja aion pakata kamppeeni." Sitten sanoista tekoihin, äiti muuttaa pois, heihei lapset vaan (huoltajuuskiista olisi seuraava vaihe), työkaveri-Tiina olisi hämmentynyt ja torjuisi minut... Näinkö sitten eläisin onnellista elämää? Yksin, perhe rikkinäisenä, kaikki elämäni tärkeimmät ihmiset menettäneenä. Vai sittenkö minun kuuluisi leikata siilitukka ja alkaa elämään oikeaa lesbon elämää? Huh..

Ainakin olen varma, että sukuni ja muut ystäväni toimittasivat minut ambulanssilla sairaalaan ja sinne varmasti kuuluisinkin, noin radikaalien muutosten ja menetysten jälkeen.

Lopputulos on, että ellen kerro tunteistani, minun kuuluu padota tunteet sisälleni, kärsiä ja elää onnetonta ja epärehellistä elämää itselleni.

Mun mielestä omista tunteistaan kertominen on aina ok. Se ei todellakaan tarkoita että sillä pakkaa toisen osapuolen harteille odotuksia ja iskee pallon kouraan että se on nyt sulla. Joskus tunteista kerrotaan vain kertomisen takia. En kiellä sitä etteikö romanttisia tunteita omaava toivoisi aina vastakaikua tunteilleen, mutta ei omien tunteiden paljastaminen aina tarkoita että ne kerrotaan vain ja ainoastaan vastakaikua odotellessa.

On toki niitäkin tapauksia joissa tunteiden kertomisen takia katsotaan jotenkin olevansa oikeutettu ripustatua toiseen ihmiseen ja kaikin keinoin koettaa saada puristettua jotain toivomaansa toisen suusta ulos, ja jos sitä ei tule niin sitten vaaditaan selityksiä jne.

Olen joskus ollut tilanteessa jossa TIEDÄN 100% että tunteeni on yksipuolisia, ja siitä huolimatta olen kertonut tunteistani sille ihmisille. Todellakin vipittömästi ilman mitään odotuksia. Ne on SANOJA jotka kertovat TUNTEISTA, ei mitään sen konkreettisempaa. Mun mielestä tunteet ovat arvokkaita, mutta ei mitään arvoesineitä joita pitää säilyttää ja pantata kassaholvissa hautaan saakka. Silti ne on arvokkaampia kuin mitkään timantit, mutta vain jaettuna ja osoitettuina. Kyllä tunteita voi ilmaista muullakin tavalla kuin hieroa jalkoväliä!

Kylläpä tämä herättää keskustelua, olen hämmästynyt, vaikken siis ap olekaan. Ymmärrän, että on erilaisia näkemyksiä, mutta mistä aggressiivisuus, joka tuntuu välittyvän joistakin kirjoituksista?!

Onhan se totta, että tällaisissa kertoako vai ei -tilanteissa joutuu pohtimaan moraalisia kysymyksiä ja miettimään, mikä on tai ei ole itsekästä, mutta tuskin tässäkään voi antaa mitään yleistä ohjetta. Jokaisella tarinalla ja tapauksella on omat erityispiirteensä, joista saattaa löytyä juuri se ulkopuolisilta piiloon jäävä "ratio", jonka perusteella ihminen päätyy ratkaisuunsa. Useimmiten kai on kyse siitä käsittämättömän voimakkaasta tunteesta, jota ei voi selittää tai asettaa muiden arvioitavaksi. Se on kai verrattavissa johonkin uskonnolliseen kokemukseen???

On arvokasta ja kunnioitettavaa, että ihmisillä on sääntöjä ja periaatteita, joista pidetään kiinni. Sitä vain on iän ja kokemuksen karttuessa joutunut tunnustamaan oman heikkoutensa, ainakin näissä sydämenasioissa, kun ei niin sanottu Rakkaus-rakkaus tunne mitään rajoja... se tulee ja jyrää eikä siinä paljon ave-mariat auta! Kun on hetkeä aiemmin toivonut, että toinen olisi pitänyt mölyt mahassaan eikä olisi sotkenut elämääni tunteenpurkauksellaan, sitä on jo seuraavassa hetkessä itse se mölisijä ja näin ylpeys on taas käynyt lankeemuksen edellä...

Nykyisin ajattelen, että on suuri luottamuksen ja arvostuksen osoitus, jos kykenee olemaan haavoittuvainen toisen edessä. Se on osoitus siitä, että kohtaa toisen nimenomaan Toisena ja luottaa siihen, että se Toinen on kykenevä vastaamaan omista tunteistaan ja pitämään ne erillään niistä, joita hänelle vuodatetaan.

Aina ei sanoja tarvita, se on totta sekin, mutta tarkoituksellinen tunteidenilmaisun panttaaminen voi olla myös epäkypsää ja toista aliarvioivaa. Ei luoteta siihen, että toinen pystyy käsittelemään asian, vaikkei tuntisikaan samoin. Tai odotetaan, että toinen olisi se aloitteellinen tai että asiat jotenkin muuten etenisivät itsestään... jos joku on kaksi ihmistä saattanut kohtaamaan toisensa, niin kai siinä ihmisten itsensäkin täytyy jotain tehdä siitä eteenpäin ;)

Virheitä tulee, mutta ei niitä pidä ruveta pelkäämään... Jää helposti hyvä elämä elämättä!

Tähän aloittamaani kiivaaseen keskusteluun on vain otettava osaa edelleen, ihan jo muiden samantapaisessa tilanteessa olevien vuoksi.

Ei näköjään kaikki ihmiset nyt ymmärrä, miksi en halua erota miehestäni! Emme kumpikaan, minä tai mieheni, vain kertakaikkiaan halua rikkoa perhettä. Lapsilla on tunteet, puolisoilla on tunteet, juuri niin. En vain _koskaan_ enkä _ikinä_ tule eroamaan miehestäni tai lapsistani, sen voin luvata. Sitä, mitä tunnen ja ketä kohtaan, taas en milloinkaan voi luvata. Mieheni ei ihan oikeasti halua erota, eikä häntä _ihan oikeasti_ haittaa kyseiset tunteeni tätä naista kohtaan, uskon että hän on ihan vilpittömästi sanonut niin. Olemme puhuneet aiheesta todella paljon.

"ei tarvitse ihan ypöyksin viettää loppuelämäänsä" En surkuttele tässä omaa tulevaa kohtaloani, vaan juuri niiden lasteni, jos menettäisivät ehjän perheen, jossa kaikki asiat ovat hyvin. Ajatuskin lapsista elämässä kahden kodin välillä ravisuttaa. SUURI ASIA on nimenomaan _ne lapset_, ei minä tai onnellinen/onneton/yksinäinen tms. tulevaisuuteni. Elämäni on ihan tyydyttävää ilman tätä naistakin, mutta voisi parhaassa mahdollisessa tilanteessa olla paljon enemmänkin...

Tunteiden kertominen on tärkeää, mutta kai nyt jokin raja on mihin voi käyttää harkintaa. Työkaveri-Tiina, itse naimisissa, ilmeisesti salasuhdetta mielellään virittelemässä jne. Onhan se eri asia mennä kertomaan tunteistaan jos on vapaa ja rehellinen ottamaan niistä myös vastuuta mutta tässä ap tarinassa en näe mitään muuta kuin itsekeskeistä minulle säpinää-ajattelua.

Kyllä minäkin ymmärrän että tunteita pitää ilmaista mutta sitä sanonkin että kun se on vain tavallaan ostamista ja toisen käteen toiveikkaan pallon heittämistä niin onko se reilua tehdä niin ystävälle? On varmasti ihmisiä joille on hyvä vähän merkkejä näyttää että olisi innokkuuttaa enempään, mutta onko se oikein jos itse ja toinen on varattu? Tässäkin ap sanoo vain että Tiinan mieshän on paska joten ei hätää vaikka sutinaa tulisikin, on siis jo Tiinan puolesta päättänyt tämänkin kuin senkin että Tiinakin haluaa tätä.

Minusta saa mennä ja tehdä mitä haluaa, jokainenhan sen oman ratkaisun tekee, mutta minusta voisi edes suoraselkäisesti myöntää rehellisesti että ihan varmasti tietää jo ny miten käy ja tunteista kertominen on enempi saada kuin antaa. Siis täysin yksipuolista tavoittelua jossa ei paljoa ajatella mikä paljastuksen hinnaksi tulee.

Ehkä ap:nkin elämä olisi vähä toisenlaista jos hän oppisi sen tärkeimmän eli olla rehellinen itselleen ja oppia elämään elämäänsä.

Aivan ihana keskustelu! Nyt minua jo naurattaa :D Mihin soppaan lusikkani oikein työnsinkään??? Jokainen lukija taitaa tulkita omista lähtökohdistaan käsin tätä tapausta, vain harva tuntuu saaneen jutun juonesta kiinni. Mutta ei se mitään, palaan seuraavaksi illastamisen jälkeen kertomaan jos jotain kerrottavaa on!

En kyllä tajuuaa lollonkaan asennetta. Kyllä riittää että kertoo mielipiteensä asiaa mutta jäät junnaamaan ja paasaamaan fanaattisesti samasta asiasta. Takerrut toisen sanoihin hakemalla heikkoja kohtia että pääset syyllistämään tai väittelemään.

Ajatteletko että jos paasaat tarpeeksi asiasta, että esim ap tässä tapauksessa muuttaisi mielensä. Saisitko siitä jotain tyydytystä? Potuttaa tollanen aggresiivinen, paasaava, SYYLLISTÄVÄ minä-tiedän-miten-sun kuuluu-elää-ja-se-on-ainoa-oikea-tapa- asenne.

Ihmisiä, elämiä, tarinoita, tapoja elää ajatella ja olla onnellinen on niin paljon muitakin kuin lollo sun omasi. Se ei mun mielestä oikeuta sua vihjailemaan (syyttämään) selkärangattomuudesta, epärehellisyydestä, kevytmielisyydestä, itsekkyydestä, pakkomielteisyydestä jne. Tosi ala-arvoista kommunikointia.

Näin on mut mulle riittää että kerron mielipiteeni kerran

Palasin kertomaan tämäniltaisesta, jos vielä haluatte kuulla.

Tapaaminen oli täydellinen, oloni on aivan höyhenenkevyt. Puhuminen oli ihmeen helppoa, siihen varmasti oli auttanut tämä täällä tapahtunut asioiden pyörittely ja oman mielipiteen vahvistuminen, että se mitä meinaan tehdä, on hyvää ja oikein.

Kun aloin tunteistani puhumaan, ystäväni kertoi arvanneensa jo aiemmista vihjailuistani minulla joitain tunteita olevan, mutta ei siitä huolimatta uskaltanut luottaa aavistuksiina.
Olin kuulemma kuitenkin ollut niin vaikeaselkoinen, että välillä hän ajatteli vain kuvitelleensa. Hän oli kovin hiljainen, mutta silmissä oli jotenkin uskomattoman onnellinen ilme. Tuijottelimme toisiamme melkein kokoajan silmiin ja olimme hiljaa, toisin kuin yleensä. Jotain pakahduttavan kaunista ja ihanaa se oli, siihen hetkeen en muuta kaivannutkaan. Tuntui kuin välillämme olisi ollut sähköä vaikka Suomen energiantarpeiksi, siinä se vain oli ja väreili. Itselleni illallinen ei oikein maistunut, sillä olisin melkein voinut oksentaa onnesta. Joimme pari lasia viiniä, rentouduimme hieman ja silmissämme pilkahteli.

Mitään mistään tulevasta emme puhuneet, ystäväni ei myöskään kertonut omista tunteistaan varsinaisesti. Hän vain sanoi, että on aina tiennyt minun olevan aivan erityinen nainen. Vaistoni mukaan noihin sanoihin sisältyy paljon, hän sanoi ne sellainen katse silmissään, että ajattelin putoavani penkiltä.

Hymyillen ja kepein askelin lähdimme lopulta kotiin, ehkä hieman viivytellen, ehkä hieman vastentahtoisesti. Poistuessamme ravintolasta, olo oli kuin olisi ollut huumaantunut usemmastakin viinilasillisesta. Ennen eron hetkeä halasimme toisiamme ensimmäistä kertaa (hän tuoksui taivaalliselta) ja suutelin häntä pikaisesti kun se tuntui luontevalta ja hyvältä.

Yllättävää tässä tilanteessa oli se, miten ujoksi sitä vetää ihmisen tällaisten asioiden äärellä. Tunne oli suurinpiirtein sama, kuin 13-vuotiaana ensitreffeillä, paitsi miljoona kertaa voimakkaampi. Yhtään en tiedä tulevasta, mutta minulla on kevyt tunne siitä, enkä huolta kanna siitä. Luotan, että asiat menevät tästä eteenpäin omalla painollaan. Tämä ei ole tarinan loppu, vaan toivottavasti elämäni parhaimman matkan alku.

Eihän tuossa voi hyvin käydä, mutta ehkä tuossakin suhteessa on sitä bisseunelmaa lisätty huolella. Kun ne "vaistot" sanoo ja kehrää ja tulevaisuudesta odotetaan paratiisia ja askel on kevyt kunnes mies ja lapset kummallakin muistuttaa elämän tosiasioista ja se minkä pitäisi olla kaunista ja puhdasta kahden ihmisen välillä muuttuu salaiseksi ja kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa.
Täälläkin huokaillaan kuinka ihanaa siinä on kun kaksi naista elää kaksoiselämää. Onnea onnea?

Ou Mai Gaaad, olen melkein yhtä pökerryksissä kuin sinä!!! Arvaa tuliko melkein tippa linssiin... teidän onnen puolesta, ja tietty myös sen puolesta, että todellakin olen tulkinnut tätä koko juttua omista lähtökohdistani ja toivonut salaa jotain vastaavaa, mutta mulla se jäi vain haaveeksi... Onneksi olkoon rohkeudestasi ja kaikesta, kauniista, mitä ikinä kohtaattekin :))

Readmyeyes & co voisitteko jatkaa tätä teidän omalla palstaosuudella eli tuolla bisse puolella? Kiitos.

Hienoa, että uskalsit. Ja että oot ollut avoin miehellesi. Teillä on vielä paljon selvitettävää. Vähän ihmetyttää miksi ei keskustelu auennut teille paremmin? Empiikö toinen ja sinä olet valmiimpi. Toivottavasti asiat menevät hyvin jatkossa, eikä tuo jää tuohon... Hyvä alku ;)

Sehän ei nitpicker tarkoita että on bi-seksuaali/epälesbo jos joskus on ollut miehen kanssa, vaikka sitten naimisissa saakka. Todellakaan ei tarkoita.

Eikä se tee naisista, jotka on sittemmin löytäneet onnen toisen naisen kanssa yhtään sen epäaidompia tunteissaan, eikä vähemmän oikeutettuja kirjoittamaan tänne l-palstalle.

Mun mielestä kaikki, joista tuntuu, että ovat oikeassa paikassa kirjoituksineen, ovat oikeassa paikassa.

"Ap on aloittanut samanlaisen myös bisse-palstalla minne se myös kuuluukin mutta siellä ei yhtä paljon ole tätä keskustelua käyty."

Sinäpä sen sanoit! Olipa hyvä että tein aloituksen myös tänne, olisin jäänyt vaille monien näkökulmia/mielipiteitä. Eiköhän keskustelu kuin keskustelu ole oikealla paikallaan, jos se herättää mielipiteitä ja kirvoittaa ihmisiä kommentoimaan.

Paljon hedelmällisempää on kirjoitella tänne "puolelle" missä vastauksia sataa ihan eri tavalla kuin toisaalla.

Itseäni en kategorisoi mihinkään kuppikuntaan kuuluvaksi, ajattelen ensisijaisesti olevani ihminen, sitten nainen, sitä, olenko hetero/bi/lesbo en tiedä eikä sen niin väliäkään. Voisinhan kirjoitella homo-palstallekin, mutta kun mieluiten kaipasin toisten naisten kommentteja, aloitin keskustelun täällä. :)

Saahan sitä aikuiset ihmiset sopia ihmissuhteensa millaiseksi haluaa, niin kauan kuin kaikki ovat vapaaehtoisesti mukana eikä kenellekään valehdella. Arvostan ap:n rehellisyyttä, moni olisi vastaavassa tilanteessa toiminut miehensä selän takana. Ihmettelen miten näin moni on jaksanut tästä alkaa moralisoimaan.

Nämä erot ja muut ovat isoja asioita, ei niitä tietenkään päätetä parissa päivässä. Minunkin mielipiteeni (jonka sanoin jo tuolla aiemmin) on kuitenkin se, että ero olisi paras ratkaisu, nimenomaan lasten kannalta. Aikuisille tämä järkiavioliittojärjestely voi toimiakin, mutta kokemuksen rintaäänellä sanon, että lapsiin se jättää jälkensä.
Vaikka sopisitte miehesi kanssa tästä järjestelystä, luuletko ettei hänestä tunnu pahalta kun lähdet rakastajattaresi luo? Hän ei ehkä sitä myönnä, mutta todennäköisesti hän on musertunut ja miettii miten liittonne tällaiseksi on mennyt jne. Ja lapset vaistoavat tämän kaiken, usko pois. He aistivat isän surullisuuden johtuvan jotenkin sinusta, ja tämä vaikuttaa sinun ja heidän väleihin.

Kun olin noin 7-vuotias, äidilläni oli suhde toiseen mieheen. Vanhempani luulevat tänä päivänäkin, että en tiedä koko asiasta mitään. Mutta tiedän jopa miehen nimen, asuinpaikan, ammatin sekä missä he tapasivat. Isä ja äiti keskustelivat tästä yöllä kun luulivat että nukun, mutta minäpä olin oven takana kuuntelemassa. Vaistosin että kaikki ei ollut hyvin, joten halusin jollain keinolla saada selville mistä on kyse. Nykyään äidin kanssa on hyvät välit, mutta silloin tämä vaikutti joitakin vuosia.

Isälläni taas on ollut avioliiton ulkopuolisia suhteita niin kauan kun muistan. Hän on joskus jopa esitellyt minulle joitakin näistä "erityisistä ystävistä" joiden kanssa hän on kaiken vapaa-aikansa viettänyt. Tietenkin inhosin heistä jokaista, ja isää en kunnioita vieläkään. Äiti oli surullinen kun tiesi isän olevan jonkun naisen luona, niimpä aloin hiljalleen halveksia isää joka teki äidin surulliseksi.

Lapselle on hämmentävää, että vanhemmat ovat yhdessä, mutta eivät sitten kuitenkaan. Jos on ollut jonkun kanssa niin vakavassa suhteessa että naimisiin asti on päädytty, tuskin sitä koskaan pystyy suhtautuun kevyesti toisen uusiin suhteisiin. Miksi kiusaisitte itseänne ja toisianne katsomalla lähietäisyydeltä kun toinen jatkaa elämäänsä muiden kanssa? Teidän (avioliiton aikaiset) uudet kumppaninne ovat lasten silmissä aina halpoja rakastajattaria. Vaikka kumppani esiteltäisiin ystävänä, normaalijärkinen lapsi kyllä vaistoaa jos kyse on muusta.

Tämä kaikki vaikuttaa teidän ja lastenne väleihin valtavan paljon. Olisi helpompaa tehdä lapsille selväksi, että jatkatte erillänne mutta rakastatte heitä. Tuosta kieroutuneesta tilanteesta lapset menettävät uskonsa onnellisiin parisuhteisiin. Saattavat jopa oppia pitämään normaalina, että parisuhteessa elävilla on muitakin suhteita.

Sinun pitää tehdä hienotunteisesti, mutta selvästi aloite. Jossain sopivassa tilaisuudessa, esim. kävelyllä otat ystävääsi kädestä tai käsivarresta. Tai kysyt sopivassa paikassa, saisitko halata häntä kunnolla. Kyllä näistä jo ilmenee, onko toisella puolella kipinää. Eivätkä nämä vielä ystävyyttä riko.

Hei!

Voi, miten surettaa!

Onko sinulle tärkeämpää epämääräinen ihastus vai oma perheesi? Miten ja miksi miehesi tällaisen hyväksyy? Toisaalta olet ollut rehellinen kertoessasi hänelle, mutta on ihme, jollei tilanne syvästi loukkaa ja haavoita miestäsi.

Aina ei saa kaikkea haluamaansa, ja hamuamaansa. Ihastukset tulevat ja menevät, perhe säilyy. Tunteillehan ei mahda mitään, mutta niiden käsittelemiselle ja hallitsemiselle kyllä.

Ensi ihastuksen jälkeen kaikki suhteet normalisoituvat ja myös arkipäiväistyvät. Ajattele itseäsi ja ihastuksen kohdetta, kymmenen, kahden- tai kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Perhe ja oma aviomies luovat turvaa, ja iän karttuessa sitä tarvitsemme yhä enemmän.

Älä tuhoa ilmeisesti ihan hyvää avioliittoasi. Pyydä anteeksi mieheltäsi, koska hän tuntuu olevan suurisydäminen ja liiankin avarakatseinen. Kaikki nykyajan hömpötyksiä ei tarvitse omaksua.

sanompa näin aviossa olevana miehenä yli 30 vuotta liitossa ,, et jos haluat nais suhdetta elämääsi ,, älä missään nimessä ihastu ,,,äläkä rakastu ,, ystävään ,,, se on vihonviimeinen homma ,, aina kannattaa etsiä se muualta ,, ajatteleppa jos ysävä ei olekaan ,,lesbo .. tai bi ,, niin minkä häpeän sinä otat tästä jos meet sen kakasemaan hänelle ,, et rakastat sitä ,, ja sit töissä et pysty katsomaan häntä ikinä kohti ,, et sanomaan hänelle mitään ,, koska häpeä jää,,, tai ainakin ,,nolostuminen ystäävääsi kohtaan ,,, etsi tämä nainen jostain ihan muualta ,, niin sillon pelittää homma

Sanoisin, että tässä nimenomaisessa tapauksessa siitä vain eteenpäin.
Mitä todennäköisimmin sillä tavalla asia ratkeaa kohtuullisessa ajassa, eikä
tarvitse murehtia miten tai mihin suuntaan selviää. Saattaa olla niinkin, että
jossain vaiheessa ne oman perheen kannalta huonot puolet asiassa jäävätkin
pois ja jää syvä ystävyys, joka ei haittaa perheasiaa vaan tukee pelkästään.

On niinkin että jos asia pysyy pitkään tuommoisena orastavana ja silleen
sekavana, ettei kumpikaan oikein tahdo selvittää edes mistä on kyse - se vie
voimat ja loitontaa omasta miehestä. Pitäisi keskustella siitäkin, miten asia
vaikuttaa tuon toisen naisosapuolen läheisiin. Toisaalta, jos hän ei tahdo
kertoa, niin ei senkään väliä.

// Olen antanut ymmärtää olevani hetero kun en itsekään tiennyt olevani jotain muuta. Alkuun säikähdinkin ja häpesin omia tunteitani, mutta en enää //

Niinpä. Teidän pitää rohkeasti ottaa selvää, mitä tämä on teille kummallekin ja mitä se merkitsee teille kummallekin. Saatatte pettää itseänne siinä,
jos ette tahdokaan saada selville. Usein hienostelematon tutustuminen
oikein tosissaan toisiinsa vaikuttaa kiinnostuksen lopahtamisen tai sitten
toiseen suuntaan. Liike on tärkeintä nyt. Tilanteen stabilisoiminen NOIN
hämäräksi tekee hallaa.

Tämän perheellisen naisen kiinnostua todellakin sinusta? Sinulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus. Tässä neuvo. pidä ystävättäresi ystävänä ja etsi seksiseuraa jostain muusta naisesta,joka sitä kanssasi haluaa.

Voi!

Miksi ihmeessä niin monet näissä vastauksissa innostavat ja kannustavat kirjoittajaa tekemään väärin! Ei moraali ole maailmasta mihinkään hävinnyt, vaikka sen noudattaminen onkin. Ihmiselle on annettu rajat, joiden piirissä kannattaa toimia säilyäkseen sisäisesti eheänä - ja perheissä tämä moraalisuus (ei siis moralismi) suojelee ja turvaa paitsi aviopuolisoita myös ja ennen kaikkea lapsia.

Kaikkea, mitä tekee mieli, ei ole järkevää eikä oikein noudattaa. Meidän saattaa esimerkiksi tehdä mieli naapurin omaisuutta, ehkä haluttaa pihistää kaupasta sellaista, mihin ei ole varaa, tai jopa nuijia hengiltä inhottava lähimmäinen.

Jos toteuttaisimme kaikkia mielihalujamme - kuten valitettavasti nykyisin usein tehdään - aiheuttaisimme tarpeetonta kärsimystä itsellemme ja läheisillemme. Ihmiselle on annettu oma tahto. Joskus se tahto edellyttää ikävää päätöksentekoa omia mielihaluja vastaan, toisten ihmisten suojelemiseksi.

Kunpa et rikkoisi omaa ja toisen liittoa ja hyvää työtoveruutta. Hullaantumisvaiheen jälkeen, ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua osaat jo hymyillä koko asialle. Olet säilyttänyt työpaikan työpaikkana ja välttynyt ja myös säästänyt toisen osapuolen monelta häpeältä ja harmilta.

Tälläistä se on, kun kiimaiset naiset sekoavat lähimmäisen rakkauden, heti kevään ensi merkkien tullessa. Huoh..

Huh hah hei ja hellurei... vais niin. Kaikkea sitä kuuleekin. Eikö ole parempaa tekemistä ja ajattelemista, seota oman elämänsä kanssa---

vaikea sanoa

vai niin

Ainakin yksi asia yhdistää teitä. Teidän lapsilla on yksi ja sama isä. Ei sen enempää. :)

toivon sulle onnea ja elämän iloa tekin mitä vaan ,, hyvää kesää sulle.

olen samoilla linjoilla nimimerkki Voi!:n kanssa. Minusta on sivuseikka se, rakastuuko mieheen vai naiseen - ennemmin voisi miettiä sitä, kannattako ryhtyä toiseen suhteeseen naimisissa ollessa. Pettämisestä saattaa tulla suuremmat ongelmat, jos ei itselle, jollekin lähipiiriin kuuluville. Kannattaisiko kuitenkin harkita ja katsoa, onko kyseessä vain ohimenevä ihastus?

mä totean et jos sä viet multa naisen sen vie sulta joku toinen yks kaunis päivä,mä takaan et näin käy,ennemin tai myöhemin,karman laki nääs toimii.

No ota yhteyttä vaikka Päivi Räsäseen, se voi neuvoa tai vaikkapa rukoilla sun puolesta että pääset tuosta synnistä eroon.

Tai kokeile itte rukoilua... kun oikein lujasti uskoo johonkin niin se auttaa.

Mäkin opiskelin aikoinaan insinööriksi vanhempien painostuksesta vaikka olin pikkusesta asti halunnu veturinkuljettajaksi ja sitten jossain vaiheessa ku olin
kyllästynyt oleen inssi niin päätin rukoilla ja hups heijaa....

pystyin vaihtaan alaa ja nyt oon onnellinen veturinkuljettaja ja ylpee siitä.

Vanhemmat ja koko suku ei kyllä enää halua olla mun kaa tekemisissä ku ne on kaikka akateemisia mutta paskat niistä. Pääasia et itellä on kivaa.

Hei,
miten on jatkunut yhteydenpitonne kaiken jälkeen?

Kiinnostava tarina :)

http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.tiehallinto.fi/pls/wwwedit/docs/10079.JPG&imgrefurl=http://www.tiehallinto.fi/hoitoluokat/&usg=___nm5pXPAIbroUXB5EpuROF2WIrM=&h=225&w=350&sz=84&hl=fi&start=67&zoom=1&tbnid=m6JmWsrG_irIFM:&tbnh=129&tbnw=201&ei=8LehTd_6L9GH4QaEw9HzAg&prev=/search?q=tiet urilla&hl=fi&client=firefox-a&hs=5Lb&rls=org.mozilla:fi:official&biw=1902&bih=839&tbm=isch0,1516&itbs=1&iact=rc&dur=462&oei=bbehTYyHNNDLsgavpqT8AQ&page=3&ndsp=34&ved=1t:429,r:20,...

Tää on myös yks niistä tarinoista mitkä olisi kiinnostanut lukea loppuun. Harmi, kun ei ole tullu mitään uutta. Miten jatkui yhteydenpito illallisen jälkeen.

Miten mies hyväksyy sen, jos nainen/tyttöystävä/puoliso ihastuu toiseen naiseen, mutta ei hyväksy sitä, jos nainen ihastuu toiseen mieheen? Miten naisen ihastuminen "perheen ulkopuoliseen" saman sukupuolen edustajaan olisi yhtään sen hyväksyttävämpää kuin naisen ihastuminen johonkin muuhun mieheen kuin omaan kumppaniin? En ole ikinä ymmärtänyt tätä. Monikaan mies ei varmasti hyväksyisi naisensa kiinnostusta vieraisiin miehiin, joten on vaikea uskoa että kiinnostus toisiin naisiinkaan saisi mitään riemukasta vastaanottoa miehekkeen puolelta.
Jos oma vaimo ihastuu naiseen, se on miehen mielestä kiihottavaa kokeilua, leikkiä jossa mieskin mahdollisesti saa joskus olla mukana jollakin tavalla... Mutta jos vaimoke ihastuukin toiseen mieheen, se on loukkaavaa ja halpamaista, lähes pettämistä.

ReadMyEyes, please kerro miten meni?