Linnainmaan raiskausepäily: Poliisi etsii kolmea miestä, kamerakuvat tutkitaan perusteellisesti
Kuva: ColourboxAamulehti
Poliisi jatkaa nuoren naisen raiskaustapauksen tutkintaa muun muassa käymällä läpi Tampereen Hämeenkadulle sijoitettujen valvontakameroiden kuvaa.
– Työ vie aikaa. Olemme vielä alkutietojen varassa, sanoo tutkintaa johtava komisario Pasi Nieminen Pirkanmaan poliisista.
Valvontakameroiden tallentamien kuvien avulla pyritään tarkentamaan paikka, jossa tummaihoinen mies pakotti naisen pakettiauton kyytiin. Tavoitteena on selvittää kuvien avulla auton malli, merkki ja väri.
Niemisen mukaan esille ei ole vielä tullut merkittäviä uusia tietoja tai silminnäkijähavaintoja.
Pirkanmaalainen parikymppinen nainen käveli Hämeenkatua pitkin kello yhden aikaan lauantaiyönä, kun lyhyttukkainen, punaiseen teepaitaan pukeutunut tummaihoinen mies työnsi naisen auton tavaratilaan. Autossa oli takana ikkunalliset pariovet.
Nainen vietiin Linnainmaan Citymarketin pihaan, jossa hänet raiskattiin. Nainen pääsi pakenemaan autosta. Poliisi etsii kolmea tummaihoista miestä epäiltynä teosta. Poliisin mukaan yksi heistä ajoi pakettiautoa ja kaksi oli kyydissä.
Silminnäkijähavainnoista voi ilmoittaa poliisin numeroihin 050-456 1416 tai 050-395 4149.
Linnainmaan raiskausepäily: Poliisi etsii kolmea miestä, kamerak
Kaukea teko!
1
64
Vastaukset
- Veikkaus ja lotto
Veikkaan ettei mitään saada kiinni, kuten ei aiemminkaan...
Tytöt hei... kannattaa nukkuu yöllä ja liikkua päiväs aikaan missä on turvallista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve482982Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712626Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1072175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611852Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?231737