Tänään on 18.5.2011
Eri säälaitokset ennustavat Tampereelle ma 23.5.2011 seuraavia lämpötiloja;
Foreca 21
Accu-W 23
ITL (FMI) 24
MyFore.. 26
Katsotaan nyt sitten, kuka tämän ennustus- arvauskisan voittaa.
hajontaa on ennustuksissa
11
149
Vastaukset
- amisfyysikko
kuka omistaan sen mittausaseman jonka lukemalla sitten katsotaan viralliseksi lukemaksi ja mikä on mittaus hetki. Luulen, että ilmatieteen laitos oo vahvoilla tässä. Viime talvena hankikin "painui " muutamassa tunnissa 10 cm ja näin vältettiin AGW teorian kannalta kiusallinen lumiennäys Helsingissä.
- kuumaa kuin kuubassa
Tuntuisivat ennustukset veikkkaavan, että jonkinmoinen säärintama sateineen sekä mahdollisine ukkosineen saapuu Suomeen maanantain - tiistain tienoilla. Ennen rintamaa lämpöset tuulet puhaltelevat. Epätarkkuuksia lienee nyt, asiat kuten rintaman saapumisajankohta, rintamaan liittyvän matalapaineen tarkka reitti, korkeapaineen sijainti, sään aurinkoisuus ennen rintamaa jne.. Vaikea sanoa...
- Römpän Ukko
Juu, on ilmoja piellyt ihan kuin ennenkin, eli ennen limatolokian keksimistä.
Usarikin tykitti että lämpöaalto tulossa, jopa yli 20C toukokuun loppupuolella.
Ihan maankaatojuttu. - Toinen vaari
Nyt sitten on maanantai 23.5.2011. Katsotaan nyt, miten arvaukset meni
Tampereen lämpötila on juuri nyt
Siilinkari 12,8
Härmälä 12,6
Pirkkala-Lentokenttä 12,8
Eri säälaitokset ennustavat Tampereelle ma 23.5.2011 seuraavia lämpötiloja;
Foreca 21, pieleen meni VAIN 8,2 astetta
Accu-W 23, vielä enemmän pieleen, 10,2
ITL (FMI) 24, hyi, hyi 11,2
MyFore.. 26, ja täysin mettäs, virhe "vaatimattomasti" 13,2 astetta.
Katsotaan nyt sitten, kuka tämän ennustus- arvauskisan voittaa. Kuka oikein voitti? Luonto voitti. Se ei totellutkaan malleja.
Iltapäivälehtien toimittajat tekevät vapaaehtoisesti itsestään TOMPPELEITA, kun vetävät lööppeihin näiden arvauslaitosten useamman päivän päähän ulottuvia mm. helle-ennustuksia.
Näyttääpä tänäänkin sivulla olevan muitakin tomppeleita, jotka sokeasti haluavat uskoa näitä arvauslaitoksia.- AGW etenee
Myforecast on kaikkein luotettavin sääennuste. Iltapäivälehdethän hehkuttavat, että ensi viikolla on tulossa helteet. Ruotsin ilmatieteenlaitos on ennustanut niin. Myforecast ennustaa aivan samanlaisia helteitä samoille päiville. Koska Myforecast on allekirjoittanut tuon ennusteen, niin helteitä varmasti tulee.
Myforecast on muuten todettu luotettavaksi. Ainoastaan Myforecast tiesi viime kesänä jo kauan ennen ennätyshelteitä, että ennätyshelteet ovat tulossa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9229357
AGW etenee. - kuumaa kuin kuubassa
Pääpiirteittäin ennusteet olivat oikeassa, eli tässä on nyt se rintama, jonka etupuolella on lämpösempää ilmaa, esimerkiksi Kajaanissa on juuri nyt yli 20 astetta. Rintama otti ja saapui aiemmin kuin mitä arvioitiin noissa ennusteissa, pitäen lämpötilat tänään Tampereella melko alhaisina. Ukkosiakin tuntuu paikoin esiintyvän.
Pitkän ajan sääennusteissa on järjestelmällisesti ollut aika tavalla heittoa. Ja vieläpä saman vuorokauden aikanakin laaditut samaan mallin ennusteet voivat heitellä aika kiitettävästi. Eli ei niihin nyt voi luottaa. Vähitellen lämpenevää tuntuisi olevan arvio nyt, mut alussa saadaan mereltä vähän viileempää ilmaa.
Helteetkin ovat mahdollisia, ainakin paikallisesti etenkin tuossa myöhemmin. Mutta niinhän se asianlaita on, helteet ovat mahdollisia touko-kesäkuun vaihteessa... - -
Melkoista kirsikanpoimintaa. Lämpimän ja kylmemmän ilmamassan välinen saderintama osui Tampereen kohdalle hieman ennen puoltapäivää. Saderintaman itäpuolella oli lämmin yli 20 asteen ilmamassa ja saderintaman alla/jälkeen tietenkin hieman viileämpää. Eli toistan, melkoista kirsikanpoimintaa.
Eikä edes kuuluisi tälle palstalle. Säät vaihtelevat mutta ilmasto lämpenee. - :-)
AGW etenee kirjoitti:
Myforecast on kaikkein luotettavin sääennuste. Iltapäivälehdethän hehkuttavat, että ensi viikolla on tulossa helteet. Ruotsin ilmatieteenlaitos on ennustanut niin. Myforecast ennustaa aivan samanlaisia helteitä samoille päiville. Koska Myforecast on allekirjoittanut tuon ennusteen, niin helteitä varmasti tulee.
Myforecast on muuten todettu luotettavaksi. Ainoastaan Myforecast tiesi viime kesänä jo kauan ennen ennätyshelteitä, että ennätyshelteet ovat tulossa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9229357
AGW etenee.Rikkinäinen kellokin on oikeassa kaksi kertaa päivässä.
Kun myforecast ennustaa aina helteitä viikon parin päähän, on sekin joskus vääjäämättä oikeassa. Suurimman osan ajasta se on kuitenkin väärässä.
Sitten kun myforecast sattuu kerrankin olemaan oikeassa, voimme kaikki päivitellä miten luotettava se on, kunhan vain unohdamme totuuden. :-) - Toinen vaari
- kirjoitti:
Melkoista kirsikanpoimintaa. Lämpimän ja kylmemmän ilmamassan välinen saderintama osui Tampereen kohdalle hieman ennen puoltapäivää. Saderintaman itäpuolella oli lämmin yli 20 asteen ilmamassa ja saderintaman alla/jälkeen tietenkin hieman viileämpää. Eli toistan, melkoista kirsikanpoimintaa.
Eikä edes kuuluisi tälle palstalle. Säät vaihtelevat mutta ilmasto lämpenee.Sorry. Ei mitään kirsikan poimintaa. Laitokset ennustivat 18.5., että 23.5. on Tampereella avauksessa mainitut lämpötilat. Eilen sitten katsottiin mittareita, ja lukemat ovat siinä. Se ei ole vikani, jos ilmatieteenlaitosten ennustukset sijoittuvat sarjaan, huonot ja vielä huonommat arvaukset.
Onko se niin h-tin vaikeaa hyväksyä tosiasiaa, että LUONTO EI TOTTELE mallinnoksia eikä muitakaan tietokoneajoja.
- Sähköteurastaja
Ilmaston lämpenemistä ei ole näkyvissä, koska mittarit ympäri Globen
näyttävät kylmenevää.- ----
Tuosta näkee hyvin, kuinka Sähköteurastaja valehtelee törkeästi:
http://www.esrl.noaa.gov/psd/map/ANIM/sfctmpmer_01a.fnl.30.gif
Eli suurimmassa osassa maailmaa normaalia lämpimämpää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917540Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226285Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604407Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902618Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh311897- 1291521
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1961511Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693