Minun toivekirkkoni.

savon ukko

Se ei ole kauppahuone, jazzitori, vanhojen iskelmätähtien lämmittelypaikka, nais ja miespappien saarna ja messuesittelypaikka, paatoksellisien tuomioitaan saarnaavien leipä-.maallikko- pappien itsensä saarnoillaan purkamispaikka, lasten parkumispaikka,itseään uskovaiseksi esittelevien esityspaikka, ihmisten kaatamispaikka, köyhän lesken viimeisten ropojen keräilypaikka ja turistien esittelypaikka.

Jos se olisi mahdollista, kirkkoni olisi meille ahdistuneille ihmisille seuraava:

Huone, jossa on eristetty kirkkosalista. Se on vaatimaton sisukseltaan. Voisi olla takaseinällä kuva Jeesuksesta, joka puhuu maailmalle jossain maisemassa vuorella. Taustalla loistaisi Jumalan valo.

Täällä kukin voisi hiljentyä itsekseen syntiensä ja kiitoksiensa kanssa. Ei hälinää, ei saaramiesten ja naisten syytöksiä ja ylistyksiä Herrastaan. Vaan hiljaisuutta kuulemaan oman sydämmensä lyönnit katsellessaan Jumalan valoa. Ajatuksissaan voi pyytää anteeksi elämän virheitään, jos ne ovat mieltä painaneet.

Rukoukseensa voi hijentyä kiittäen ja anoen itselleen lopun elämänsä ensimmäisenä päivänä terveyttä ja hyvää oloa ennenkuin saa mennä tai tulla sinne kirkkauteen, mikä Jeesuksen takana loistaa.

Tämä paikka on pyhä, sinne ei turisteilla ole asiaa. Ota kengät pois jalastasi, sillä tämä on se paikka jossa olet Jumalaisi kanssa kahden.

Tarjoan seurakunnille tällaisen paikan rakentamiseen joka paikkakunnlle.

15

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus on tie

      Aika hyvin ja eksaktisti määrittelit oman vanhurskautesi harjoittamista varten rakennetun temppelin. Joko toimitit Jumalalle piirustukset?

      Elät vahvasti itsepetoksessa!!! Piru sinut perii kun kuolema tulee, ellet tee parannusta!!! Tämä on totuus joka sinunon kohdattava, - tahdoit taikka et.

      Suomessakin näitä jokaiselle mittojen mukaan hiottuja, lihan tarpeiden tyydyttämiseen tarkoitettuja temppeleitä tarvittaisiin yli 5 miljoonaa kappaletta.

      Jumalalla on YKSI temppeli, kahta ei ole, saatikka miljoonia.

      Jumala on määritellyt sanassaan tien, se käy Jeesuksen uhrikuoleman ja sovintoveren vuodattamisen kautta, USKOLLA vastaanotettuna.

      Joh. 2:17 Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut."
      Joh. 2:18 Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin sinä näytät meille, koska näitä teet?"

      xxxxxxxxx

      ***) Joh. 2:19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä."

      xxxxxxxx

      Joh. 2:20 Niin juutalaiset sanoivat: ...

      ... "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät
      sen kolmessa päivässä?"

      Joh. 2:21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.

      Joh. 2:22 Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ...

      ... ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.

    • tyu.9-op

      häh!
      "Elät vahvasti itsepetoksessa!!! Piru sinut perii kun kuolema tulee, ellet tee parannusta!!! Tämä on totuus joka sinunon kohdattava, - tahdoit taikka et."

      Kuka piru sinulle on antanut oikeudet jakaa taivaspaikkoja???

      Mene hyvä mies teutan kans nikkaroimaan sitä rikollisten helevettiä!!!


      sinulla ja teutalla on kummallinen valejeesus joka tapattaa omia uskovais, pikku lapsiakin ja revityttää petoperkeleille lastenne perseetkin! kaikkea se usko teettää uskovaisilla joille ei kelpaa Jumalan ja Jeesuksen Laki ja opetukset!!!

      --

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

      "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

      teuta 31.12.2010 09:05

      Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

      Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

      -

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336

      Jeesus pelastaa

      25.4.2011 13:18

      Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin

      ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.

      Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.

    • Jeesus pelastaa

      Älä sinä örvelö puutu sellaisiin asioihin, joista et ymmärrä mitään.
      Maailma on täynnä oman tie kulkijoita, valitettavasti se tie ei vie perille Jumalan valtakuntaan, vain Jeesus pelastaa.

      Matt. 10:38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
      Matt. 10:39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
      Matt. 10:40 Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.

      • savon ukko

        Rakas ystävä Jeesuksen pelastettu. Käsitit väärin, se olisi huone jossa tulisi olemaan paljon tuoleja istuttavaksi . Tehtäsiin sen verran kokeimpia, että pääsisit sinäkin konttaamaan niiden alle jos niin tykkäisit. Lisäksi siellä voisi olla noin kansainvälisyyttä ajatellen, mattoja, joihin ne saisivat polvistua jos niin tykkäisivät.
        Siitä jumalammekin tykkäisi.

        En ole vielä kaupannut piirustuksia muille kuin tänne. Ja sinä tietysti heti poikkitelioin kuten aina kaikkea vastaan, vaikka se olisikin joillekkin sopiva. Olet merkillinen uskovainen. teuta, vaikka hänkin minut tuomitsee, hän on todella ihminen, mutta sinä, mikä mies sinä oikein olet. Olet juuri sellainenlahkolainen, jolle pitäisi myllynkivi ripustaa kaulaan, ja heiittää meren syvyyksiin. Kauppaa pirujasi ympärillesi. Ne varmaan vaivaa sinua.

        Vielä siitä huoneesta, ei tilan tarvitse olla näyttävä ja juhlava, että Jumala rukoukset paremmin kuulisi. Käväsin juuri tuossa sukuloimassa Lahdessa ja uteliaisuuttani käväsin katsomassa lestadiolaisten tiilistä valtavaa, oliko se nyt sitten rukoushuone vai millä nimellä sitä sanotaan. Esiteltiin minulle viereisen kirkon, joka aivan kuin ulkomuodoltaan häpesi pienuuttaan. Mutta ei kai tuo Jumala sitä komeutta aina suosi, päin vastoin.

        Oletko käynyt Lahden lestadiolaisten Herrojen huoneessa. Sitä se todella on.teuta voisi sen esitellä,vai?
        Minulle riittää tää kaanis savon mua, mukavine immeisinnee.


      • kj.hg-m

        Ei teille Jeesuksen antama tieto, Luder/Lutheria epäjumalaan jumaloiville kelpaa.
        Olette Jeesuksen pilkkaaajia mutta tulee aika jolloin ymmärrätte sen!

        Teille on pyhyyttä pilkata Jeesusta ja Hänen vahvistamaa Lakia ja sinäkin jaat Jumalan Valtakuntaa pilkaten anteeksi syntejä murhaaja pedofiileille epäjumalaa palvellen!
        KUN SEURAAVAN KERRAN JEESUSTA PILKKAAT MURHA-ASETTA KUMARRELLEN NIIN MUISTA JEESUKSEN OMAN SANAN OPETUS:

        Siis "ruumis" ja "veri" ovat vertauksia joita sieluittomat ei tajua vaikka se selviää sielullisille kun lukee koko luvun raamatusta. (Mat 15)



        LUE TARKKAAN MUUTAMA KERTA NIIN EHKÄ YMMÄRRÄT:
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku/?hakuehto=mat 15

        15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."

        15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

        15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

        Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
        26. Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

        27. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

        29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."


      • teuta
        savon ukko kirjoitti:

        Rakas ystävä Jeesuksen pelastettu. Käsitit väärin, se olisi huone jossa tulisi olemaan paljon tuoleja istuttavaksi . Tehtäsiin sen verran kokeimpia, että pääsisit sinäkin konttaamaan niiden alle jos niin tykkäisit. Lisäksi siellä voisi olla noin kansainvälisyyttä ajatellen, mattoja, joihin ne saisivat polvistua jos niin tykkäisivät.
        Siitä jumalammekin tykkäisi.

        En ole vielä kaupannut piirustuksia muille kuin tänne. Ja sinä tietysti heti poikkitelioin kuten aina kaikkea vastaan, vaikka se olisikin joillekkin sopiva. Olet merkillinen uskovainen. teuta, vaikka hänkin minut tuomitsee, hän on todella ihminen, mutta sinä, mikä mies sinä oikein olet. Olet juuri sellainenlahkolainen, jolle pitäisi myllynkivi ripustaa kaulaan, ja heiittää meren syvyyksiin. Kauppaa pirujasi ympärillesi. Ne varmaan vaivaa sinua.

        Vielä siitä huoneesta, ei tilan tarvitse olla näyttävä ja juhlava, että Jumala rukoukset paremmin kuulisi. Käväsin juuri tuossa sukuloimassa Lahdessa ja uteliaisuuttani käväsin katsomassa lestadiolaisten tiilistä valtavaa, oliko se nyt sitten rukoushuone vai millä nimellä sitä sanotaan. Esiteltiin minulle viereisen kirkon, joka aivan kuin ulkomuodoltaan häpesi pienuuttaan. Mutta ei kai tuo Jumala sitä komeutta aina suosi, päin vastoin.

        Oletko käynyt Lahden lestadiolaisten Herrojen huoneessa. Sitä se todella on.teuta voisi sen esitellä,vai?
        Minulle riittää tää kaanis savon mua, mukavine immeisinnee.

        Kyllä , voin hyvin esitellä , sillä olin talkoissa 2 vuotta ,
        Ensin oli tontti hankittu muualta , mutta johto sai tietää
        että tämän tontin omisti ,Oululainen VL. Tontit vaihdettiin
        ja väliramalsettiin . Rakennus toimi alkoi ...

        Sitten monien vaiheitten jälkeen , 1996 Juhannuksena oli
        Vihkiäiset SE OLI JUHLAA

        No mennään pääovesta sisään , tulemme ovelle noin 4 m
        leveitä kivisiä portaita , jotka on loivat , ne tulee parkkipai-
        kalta , niin ensin on eteisaula johon mahtuu takit ja toisilla on
        siaä kengät että on mukavanpi olla , seuraavista ovista pää-
        see rukoushuoneen saliin , leveä käytävä on kohti puhuja
        korokken valotolppia , istumapaikkoja 1650 niin että näköyhteys puhujaan , sekä n. 600 ilman suraa kontakia . parveke sieltä näkö paokkoja 400 400 ei näkö paikkoja
        ylä salista 200 näköpaikkoja ,
        Rukasalin tuolit 600 jotka on käytössä seuraajan sieltä
        porukan ruokkii nopeasti ruoka aikana , nyt juhannuksena
        ulko paikkoja 400 , ja jos ei vielä riitä voi päätyyn pystyt-
        tää ulkoteltan koukut muurattiin valmiiksi silloin RST.

        No savon ukko , miltä se muuten tuntui , ilmeiseti et pää-
        ssyt sisään ,,,siellä on sivurakennuksessa valvoja joka
        mieli hyvin olisi näyttänyt tämän vaatimattoman pytinkin .
        koosta puheen ollen , Salomonin Temppeleitä olisi mennyt
        kolme, ennen kuin se olisi täyttynyt .

        Silloin laskimme että Lahden oma kristillisyys oli tuon 1650
        jolloin se on 15 vuoden aikana vain kasvanut , Ja päätös
        tuon kokoisesta oli kyllä aivan tarpeen , sitten ne suuret seurat , niissä on ollut ylikin 4000 kuulijaa /kerta joten oli
        Vain oikeen että teimme hyvän ja tarpeen mukaisen.


      • teuta
        teuta kirjoitti:

        Kyllä , voin hyvin esitellä , sillä olin talkoissa 2 vuotta ,
        Ensin oli tontti hankittu muualta , mutta johto sai tietää
        että tämän tontin omisti ,Oululainen VL. Tontit vaihdettiin
        ja väliramalsettiin . Rakennus toimi alkoi ...

        Sitten monien vaiheitten jälkeen , 1996 Juhannuksena oli
        Vihkiäiset SE OLI JUHLAA

        No mennään pääovesta sisään , tulemme ovelle noin 4 m
        leveitä kivisiä portaita , jotka on loivat , ne tulee parkkipai-
        kalta , niin ensin on eteisaula johon mahtuu takit ja toisilla on
        siaä kengät että on mukavanpi olla , seuraavista ovista pää-
        see rukoushuoneen saliin , leveä käytävä on kohti puhuja
        korokken valotolppia , istumapaikkoja 1650 niin että näköyhteys puhujaan , sekä n. 600 ilman suraa kontakia . parveke sieltä näkö paokkoja 400 400 ei näkö paikkoja
        ylä salista 200 näköpaikkoja ,
        Rukasalin tuolit 600 jotka on käytössä seuraajan sieltä
        porukan ruokkii nopeasti ruoka aikana , nyt juhannuksena
        ulko paikkoja 400 , ja jos ei vielä riitä voi päätyyn pystyt-
        tää ulkoteltan koukut muurattiin valmiiksi silloin RST.

        No savon ukko , miltä se muuten tuntui , ilmeiseti et pää-
        ssyt sisään ,,,siellä on sivurakennuksessa valvoja joka
        mieli hyvin olisi näyttänyt tämän vaatimattoman pytinkin .
        koosta puheen ollen , Salomonin Temppeleitä olisi mennyt
        kolme, ennen kuin se olisi täyttynyt .

        Silloin laskimme että Lahden oma kristillisyys oli tuon 1650
        jolloin se on 15 vuoden aikana vain kasvanut , Ja päätös
        tuon kokoisesta oli kyllä aivan tarpeen , sitten ne suuret seurat , niissä on ollut ylikin 4000 kuulijaa /kerta joten oli
        Vain oikeen että teimme hyvän ja tarpeen mukaisen.

        Unhottui pari seikkaa , Ne isot tornit Rakennuksen kulmissa
        on porras huoneita jokaisessa tornissa on samanlaiset portaat
        kun väki siirtyy salista ruokalaan se on sieltäkautta mentävä ,
        invaliidille on hissi . Vessoja on useita , pyttyjä on palon .

        Niin tuosta launeen kirkota , se on lahden pienin , ja se on suurin henkilöluvulta , se on saanut laajennus luvan ja sen
        teko kai alkaa ensivuonna.


    • Voi maailmaa

      En käsitä yhtään väärin. Kaksi kolme viestiäsi täällä todistivat sen mihin uskot, - itseesi.

      Olisin tietenkin jo silloin voinut jättää asian sikseen. Osin jätinkin kun oli joitakin asiallisia keskustelijoita vielä silloin. Nyt tämä yksi ainoa mielenvikainen muslimi on sotkenut kaikki AINOAA iankaikkiseen elämään johtavaa USKOA, kristinuskoa, koskevat keskustelut omalla ulosteellaan.

    • savon ukko

      Kaunis kiitos. Olit sen verran fiksu,että et nyt sotkenut Jeesus nimimerkkiäsi ulosteellasi. Minä todella uskon itseeni, sinulla se itseusko alkaa pettää kun syöstät ulostettasi jokapaikkaan.
      Mitä mielenvikaisuuteen tulee, sinä voit joutua vastaanaan nimittelemällä varsinkin musliineja mielenvikaiseksi. Minä en kosta, mutta joku voi sinua pian tönästä, silloin onkin jo ulosteesi housuissasi.

      Ajatteleppas vielä, minä vanhempana sanon sinulle. Oletko todella joku uskovainen, vai muutenko olet sekopäinen. Jos minun viestini savolaisittain menee yli ymmärryksen, niin sinua ei kohta ymmärrä eikä siedä pirukaan.

      Oletko todellakin niin tyhmä tai älykääpiö, ettet todellakaan huomaa omaasekopäistä Jeesuskiihkoasi.

      • Herra odottaa parann

        Älä sinä puhu ulosteesta mitään silloin kun pelastavaa Jumalan sanaa julistetaan sinulle!!! Kalliit armonpäiväsi hukkaat edelleen epäuskoisena pilkaten Jeesusta. Tuosta ei hyväseuraa, olen nimittäin Sanan ja Hengen kautta uudestisyntynyt Jeesuksen verellä puhtaaksi pesty Jumalan lapsi
        - ja sellaisena hänen silmäteränsä.

        Kaikki pilkat ilkeät sanat ja herjaukset jotkas kohdistat minulle lausut Jeesukslle henkilökohtaisesti.

        Lopeta tuo kuoleman kanssa leikkiminen, aikasi on todella vähissä, ellet sitten ole valehdellut ikääsi kuten olet tehnyt kaiken kaiken muunkin itsestäsi.


    • lätsä pekka

      Miten olit miettinyt keittiö ja sosiaalitilat?
      Tee samalla piirustukset taivaasta.

    • savon ukko

      Kato,kato! No se minun rukouksen hiljentymistilani ehdotus sai HIRVEÄN HUOMION JA KANNATUKSESN.
      Tää ihmepelastaja lätsä pekkakin avaa pyhää hengeltä haisevan suunsa.
      Teillä ollaan mestari irvistelijöitä, todella tosiuskovaisia ja lähimmäisen rakkaita omassa piirissään. Niinhän?

    • Jeesus on tie

      Rukoukset eivät auta mitään, jos ihminen rukoillessaan ja muussakin elämässään halveksii ja pilkkaa Jumalan sanaa. Sellaisen ihmisen rukuksetkin ovat itsepetosta, kuten koko elämä. Olet julkisesti pilkannut Jeesuksen sovintoverta ja hänen ruumiinsa uhria. Sinulla ei ole enää mitään armovälineitä mihin tarttua kuoleman tullessa. Olet syntinen ihminen Jumalan tahdon rikkoja Jeesuksen tappaja ja kuolemaan tuomittu rikollinen.

      5. Moos. 27:26 Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'"

      Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
      Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
      Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.

      Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni,
      - se pysyy minussa,
      - ja minä hänessä.

      Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, ...


      *) ... niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

      • teuta

        Tuossa sanoi Jeesus on tie , aivan hyviä sanoja , sillä
        ei Rukous mitään auta jos siihen ei voi uskoa , aivan
        samoin kuin almu /kolehti jos et ole tehnyt parannusta
        silloin vasta saat voiman noihin asioihin .

        Uskotko


    • savon ukko

      Älä latele noita raamatunlauseita, ne tulee vain pilkaksi Jumalalle.

      Taidat todella piruuttasi näyttää itsesi tymyyttä ja syntisyyttä.

      Oletko koskaan itse ajatellut parannusta.?

      Oletkuin opettamaton koira, joka räksyttää jos ähäkin joku liikahtaa tai sanoo jotain. Puuttuu kai vielä, että kuola valuus uustasi kuin vesikauhukoiralta ikään.

      Minua et lyö noilla uhitteluillasi, vaan ne kääntyvät itseäsi vastaa, koska paha sisusi ei anna periksi ja saatana kuiskuttelee.... heitä paskaa, tuomitse, kiroile Jeesuksen luvalla, älä anna periksi, ne ei pidä sinua minkään arvoisena, nyt ne loukkaa sinun pyhyytäsi, etkö olekkaan hyvä apostoli, oliko Paavali sittenkin parempi...kerro vieläkin heille siitä veripesusta, kerro, keroo...näin kuiskii saatana sinulle. Että näin tälläkertaa, ellet tuki turpaasi, ja pyytele myös anteeksi suun soitoasi kyykäärmeen sikiöillä... joita saatana sinulle on opettanut, lisää tulee...
      sitä saa mitä pyytää....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2773
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2655
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2601
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2561
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      99
      2118
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2022
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1876
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      36
      1855
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1695
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1558
    Aihe