Hyvää ja huonoa politiikkaa

Rupunomi

Poliitikot lupaavat hyvää ja toteuttavatkin omilla tavoillaan.

Tapa 1:

Luvataan 100 euroa/kk pruseläkkeisiin lisää ja parannuksia vanhustenhuoltoon ym.

Rahat noihin kerätään veroja kiristämällä, milläs muuten. Rahaa kuluu 900 000:n köyhän eläkkeisiin 90 milj. euroa/kk ja vuodessa miljardin verran.

Tapa 2:
Maan talous yritetään panna kuntoon lisäämällä työllisyyttä, joka puolestaan tapahtuu tuottavuutta ja kilpalukykyäkin parantamalla. Pummitkin pannan töihin, jolloin sosiaalikulut muuttuvat verotuloiksi.

Tapaa 1 pidetään hyvänä sen konkreettisuuden takia (satanen käteen kuukaudessa)

Tapaa 2 taas pidetään huonona koska sitä ei ymmärretä.

Itse en ole äveriäs enkä suurituloinen. "Kataisen konstilla" oma eläketuloni kuitenkin nousi enemmän kuin indeksileikkuri ottaa. Tunnen myös peruseläkkeellä olevia, joilla heilläkin on vastaavanlaista nousua.

En ole porvarillistunut vaan ruvennut ajattelemaan. Valtiolla on oltava rahaa, jolla maksaa ja muulla kuin veroilla kerättyä.

Neljän vuoden kuluttua on valtiontalous rapakunnossa ja demarien kannatus samoin.

Oikeistolaisuus on kasvanut Suomessa ajattelemisenmyötä

2

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m.v.

      Katoppas Rupunomi. Hyviä asjatuksia sinulla tosi kylläkin utopistisiä. Miten luulet työpaikkoja syntyvän ja veroeroja kertyvän esimerkiksi rakennusteollisuus toimii harmaan talouden edoilla, Urakoitsijat kilpailuttavat työ kohteet. Virolainen yrittäjä joka ei tänne maksa veroja, voitaa ja marssituttaa omat miehnsä työmaalle jotka ovat toisen maan kansalaisia eivätkä hekään kartuta veroilla valtion kassaa.

      Paperi teollisuus on jo suurelta osin siirtynyt ja muille maille....
      Lakkolevien työntekijöiden palkan korotukset nostavat kustannukset siihen luokkaan jolloin kilpailukyky menetetään ja tulee lisää työttömiä.
      ja niin edelleen.....

    • illankuluksi

      Niinpä, tuolla naapurissakin kaksi virolaista on tekemässä perusremonttia. Varmaankin harmaata työtä. Kuinka se saataisiin loppumaan?

      Onhan siinä toinenkin puoli, suomalaista rakennusmiestä ei ole tarjolla. Missä he mahtavat olla?

      Onhan edellinen hallitus jo tehnyt päätöksen harmaan talouden kitkemisestä. Sitä en tiedä, kuinka tehokkaasti se on saatu alulle. Sen poistaminen maastamme toisi työpaikkoja työttömille, sikäli kun he haluavat työtä tehdä.

      Toivotaan, että tuleva hallitus panee siinä suhteessa hihat heilumaan.

      Jutun aloittaja kirjoitti mielestäni oikein hyvin, noin minäkin katson edellisen hallituksen toimineen. Kaikki ei tietenkään ole tyytyväisiä, kansan taskut ovat pohjattomia.

      Ranskassakin voitti oikeistopuolue, vasemmistoon oli kansa jo kyllästynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4919
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3925
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3503
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2397
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2289
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe