Prinsessa Victoria ihailee äitiään!
Kruununprinsessa Victoria on kuninkaallisen loiston lisäksi kohdannut elämässään myös vasta-aallokkoa. Parrasvaloissa oleminen ja täydellisyyteen pyrkivä luonne ovat olleet kasvun paikka nuorelle prinsessalle.
Nyt vaikeat vuodet syömishäiriöineen ja ihmissuhdesotkuineen ovat takanapäin. Entistäkin säteilevämpi prinsessa kertoo Aftonbladetin haastattelussa löytäneensä vihdoin harmonian omaan elämäänsä.
- Kruununprinsessan roolissa raskainta on täyttää kaikki asetetut odotukset ja elää niiden mukaan. Tänä päivänä olen löytänyt tasapainon elämääni ja myös itseni, prinsessa Victoria kertoo.
Ruotsin kuningasperhe on tunnettu perheenjäsenten lämpimistä ja läheisistä väleistä. Aftonbladetin haastattelussa prinsessa Victoria paljastaa esikuvansa, joista toinen löytyykin hyvin läheltä.
- Ihailen äitiäni (kuningatar Silviaa) ja edesmennyttä Tanskan kuningatar Ingridiä. Hän oli lahjakas ja selvänäköinen ihminen, prinsessa Victoria kertoo.
Prinsessa Victoria ihailee äitiään
28.05.2011
1
64
Vastaukset
- No eipä ihme!
Kun isä on mikä on, lapsellinen hullu! Kuten Ruotsin kunkut aina ovat olleet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama987761Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1366493Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1764618Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2373149Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962693Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh582092- 1471788
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari31737Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa141624Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971594