Muutamia kysymyksiä ja varmistuksia, mielipiteitä ja arvosteluja.
Minulla on 3kk ikäinen shelttipentu, joka on nopea oppimaan ja innokas tekemään kaikkea uutta. Esim. katsekontaktia hakee kiitettävästi (vilkaisuja), ja ongelmakseni tulikin tämän myötä oikealla ajalla palkkaaminen. Liike: koira vilkaisi alle sekunnin, miten hiivatissa ehdin palkkaamaan sen tuosta? En ainakaan niin että koira yhdistäisi sen haluttuun eli katsekontaktiin.
Tässä siis ajattelin, voisiko naksutinta hyödyntää. Kävin ostamassa säädettävän naksun ja minun mielestäni tulos ollut hyvä. Koira ei pelännyt edes alkuun naksun ääntä, ei edes kun pidin naksua voimakkaimmalla mahdollisella kovuudella. Naksu ollut käytössä nyt kaksi päivää.
Tein aluksi näin: NAKS ja nami yhtä aikaa. (välillä kädestä, välillä lattialta, välillä kupista yms) Naksautin juuri sillä hetkellä, kun koiran suu osui namiin.
Nyt kokeilin, kun koira lepäsi matolla ja NAKS, niin koira tuli luokseni herkun toivossa. EIkös tämä tarkoita sitä, että voin aloittaa naksuttimen käytön yleisesti?
Olen myös tehnyt niin, että kun kutsun koiraa, niin jo ensimmäisestä askeleesta minua kohti naksautan (joskus jo katseesta) ja tällöin koiran vauhti luokseni suurenee.
Toiminko oikein? Eli naksu toimii niin sanotusti palkkana, ja voin palkata koiran myöhemmin pelkäämättä että ajoitus menee väärin?
Asiallisia vastauksia kiitos, ensimmäinen koira jolle naksuttelen, muut koirat koulutettu ilman naksua. :)
Naksutinkoulutuksesta
1
88
Vastaukset
- niksun naksu
Minä "latasin" naksuttimen niin että painoin naks ja palkka heti perään. Käsittääkseni on oppinut naksautuksen silloin kun äänen jälkeen on kiinnostunut, eli kuulosti siltä että omasi olisi siinä vaiheessa.
Naks-ääni ottaa ikäänkuin kuvan koiran muistiin, "tämä oli kannattavaa, tämän tein oikein". Naksautus on kuin kehuisit koiraasi "hyvä poika", koska ääni on lyhyt, sen ajoitus onnistuu paremmin. Etuna on myös että ääni on aina sama.
Naksautusta seuraa AINA palkkaus. Palkka pitäisi muistaakseni antaa 5 sek sisällä naksautuksesta, mahdollisimman nopeasti.
Voit testata onko oppi mennyt perille. Tämä koko litania ei välttämättä toteudu kerralla, koska yksi harjoituskerta ei saa olla hirmu pitkä. Jos jatkat seuraavalla kertaa, kannattaa aloittaa alusta asti, edistyminen tapahtuu toisella kertaa jo nopeammin.
Laita pallo maahan ja ota tavoitteeksi että se tökkää palloa kuonollaa (tai tassuillaan).
Kun koira katsoo pallon suuntaa, naks. Toistoa
Kun koira katsoo palloa, naks. Toistoa
Koira lähestyy palloa, naks. Toistoa
Koira koskettaa palloa kuonollaan, naks. Toistoa
Koira tökkää palloa kuonollaa, naks.
Periaate että jaetaan tavoiteltu asia pieniin osatavoitteisiin ja palkataan näiden kriteerien mukaan. Kun olet päässyt kuonolla tökkäämiseen asti, voit siitä vielä nostaa kriteeriä ja palkata sen asian mitä haluat koiran tarjoavan. Näinä kriteerin muutoshetkinä (kaikki nuo luetellut asiat) ei anneta palkkaa esim. kuonolla tökkäämisesta vaan esim siitä että pallo otetaan suuhun. Saattaa mennä hämilleen hetkeksi, mutta kun jaksat odottaa lopulta kokeilee tarjota sitä toimintoa mitä haluat.
Tulipa sekava selostus. Kysy jos et ymmärtänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama967705Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246420Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1694557Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353111Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta942678Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh502047- 1401698
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971574Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo52918Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21832