näihin sivustoihin, tämä linkki ei ole ainoa, vaan niitä voi googlettaa ihan tuolla FAS - kirjaimilla lisää.
Tässä yksi tulos:
http://www.rinnekoti.fi/user_data/doc/lastenkuntoutuskoti/pienryhmat/FAS_oireyhtyma.pdf
Oletteko tutustuneet
1
<50
Vastaukset
- Kohtalo:
Tutkija Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta THL:lta sanoo, että elämän muutoskohdat ovat kriittisiä tulevaisuuden kannalta. Koska niissä tehdyt ratkaisut vaikuttavat pitkään, niihin kannattaisi kiinnittää huomiota.
Syntymä
Kukaan ei voi valita perhettä, johon syntyy, mutta on pitkälti kiinni vanhemmista, millaisen lähtölaukauksen elämälleen saa.
THL:lla on meneillään tutkimus, jossa on seurattu vuonna 1987 syntyneitä sikiökaudelta asti. Paananen muistuttaa, että jo raskausajalla on vaikutusta. Paitsi geneettiset ja ympäristöön liittyvät tekijät, myös odottavan äidin terveys sekä elintavat kuten ruokatottumukset ja tupakointi näkyvät lapsen hyvinvoinnissa.
– Osa ongelmista lähtee jo sikiökaudelta, Paananen sanoo.
Neuvoloissa pyritään puuttumaan asioihin ja valistamaan elintapojen merkityksestä niin odotusaikana kuin synnytyksen jälkeenkin. Äiti tekee kuitenkin valintansa itse kykyjensä, intonsa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1164402Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001473
- 881328
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42687
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43649