Erityisesti tahtoisin kuulla miten olette tulleet ulos kaapista sellaisten ihmisten kohdalla, joiden tiedätte olevan homoseksuaaleja vastaan. Minun koko sukuni perhettäni ja sisaruksiani myöten tuntuu olevan sellaisia. Myös suuri osa tutuista tuntuu siltä etteivät ainakaan kovin lämpimin mielin asiaa vastaan ottaisi. Suoraan sanoen pelkään kuollakseni jääväni aivan yksin kaikkien hylkäämäksi tunnustaessani olevani lesbo. Toisinaan toivoisin ihmisten jo arvaavan mikä olen kun olen kaikkien silmissä ikisinkku enkä edes touhota miesten perään kuten muut sinkkukaverini. Kunnolla en siihen kumminkaan jaksa uskoa. Olisivat he jo asiasta maininneet jos arvaisivat.
Olen pilannut monta ihanaa suhdettani vain sen takia, koska en uskalla tulla kaapista ulos. En esitä heteroa tarkoituksella. En vain uskalla esittää minkäänlaista ystävyyttä lähempää kiinnostusta ketään naista kohtaan julkisesti. Ymmärrän entisiä tyttöystäviäni oikein hyvin. Varmasti on turhauttavaa olla häpeilty rakastettu vaikkei kyse ole heistä vaan minusta. Minä pelkään tulla ulos kaapista, koska voisin menettää sen vuoksi kaikki rakkaimpani. Erityisesti sukuni johon olen hyvin läheinen, on erittäin homofobinen.
Nyt olen jälleen aloittelemassa suhdetta erääseen ihanaan naiseen. Vielä emme ole niin pitkällä, että olisimme puhuneet tästä julkisesti seurustelusta. Päätin etten aio häntä menettää kaapissa oloni vuoksi, nyt on aika vihdoinkin tulla ulos. Tuskin olen ainut jota jo pelkkä ajatus pelottaa aivan suunnattomasti. Olisi aivan ihana kuulla kokemuksia pelottavista kaapista ulos tulemisista. Selviääkö siitä hengissä? Voiko homoja vihaava suku hyväksyä kun vain rohkeasti tulee kaapista ulos vai hylkääkö se?
Kunnioitan teitä suuresti, jotka uskallatte olla omia itsejänne vaikka keskellä vilkasta katua aivan yhtä hyvin kuin perheennekin edessä. Toivoisin joskus itsekkin pystyväni samaan, tosin se ei ole pelkästään minun käsissäni.
Kaapista ulos-kokemuksia?
37
4497
Vastaukset
- rimpula69
Otahan korvista itteesi ja tule rymisten ulos.Kannattaa.
- millahirvonen
Aivan, olen samaa mieltä edellisen kanssa, rohkeasti vain ulos sieltä kaapin rämästä ja sun elämäsi paranee, kun voit olla luontevasti oma itsesi, eikä pelätä paljastumista..
Jos perheesi ei hyväksy asiaa, se on heidän ongelmansa, ketään ei tarvitse miellyttää tai elää toisten arvojen mukaan, jos itse et ajattele samoin..
en usko että perheesi hylkää sua, olethan heille silti rakas ja muuten et ihmisenä muutu, jokainen haluaa vain että olisi onnelllinen, mikseivät vanhempasikin sitä toivoisi..?
kaapista ulos tulosta selviät hengissä, mäkin selvisin hyvin ilman naarmuja kaapista ulos..!
oma kaapista tuloni oli helpottava tilanne, perheeni olivat koko ajan aavistelleet lesbouteni, kun ei synkannut poikien kanssa, joten ottivat hyvin tiedon vastaan..!
elämä on liian lyhyt salaisuudessa elämiseen... - nllttl
Minun on kai vähän pakko suhtautua tähän siten, että kertoessani valmistaudun tulemaan perheeni hylkäämäksi. Lähes koko perheeni on kaliiperia "Kaikki homot tulisi viedä saunan taakse", ainoastaan siskoni on ehkä vähän hyväksyvämpi mutta hänkin tahtoo visusti pysyä homoseksuaaleista kaukana. Onko kenenkään muun kaapista jo ulos tulleen perhe ollut noin homovastainen?
Tämä on vähän sellainen oravan pyörä. Voisin kuvitella suht helpostikkin pystyväni olemaan lesbo julkisilla paikoilla, sekä kaverieni ja tuttujeni kanssa. Vain kaikkein tärkeimpien henkilöiden kohdalla emmin, jotka ovat tunnetusti homovastaisia. Ei tunnu kovin luontevalta tulla kaapista ulos näiden henkilöiden kohdalla, joiden suusta on iät ja ajat kuullut juurikin näitä "kaikki homot pitäisi tappaa"-juttuja ja heti jos jossakin huomaa vähän jotain homoseksuaalisuuteen liittyvää, niin siitä kailotetaan kovaan ääneen haukkumalla. Toisaalta kun perheelle ja muutamalle ystävälle kertominen kauhistuttaa näin, ei paljastumisen pelossa voi oikein kenellekkään kertoa tai julkisesti olla mitä on.- lololzzz
On asioita jotka täytyy vain kohdata. Ehkä sun pitää uskaltaa olla oma itsesi ja antaa myös heille mahdollisuus muutaa mielipiteitään. Monestihan kaikenlaisaet fobiat johtuu siitä ettei tiedä asiasta tarpeeksi.
Sun olisi hyvä oppia arvostamaan itsesäi ja sitä mitä olet. Jos sinun perheesi hylkää sinut homouden takia niin ehkä he eivät olleet sen arvoisia minä heitä pidit. Ei aina kannata laittaa kaikkea, ei edes perhettä itsenä edelle. Jos et uskalla olla oma itsesi mitä sun perhe sitten rakastaa sinussa?
Sulla on yksi mahdollisuus elää tämä elämä, jos haluat elää sen muiden mallien mukaan et varmasti saa siitä niin paljoa irti kuin sillä että rohkenet tekemään itse päätöksiä oman elämäsi suhteen.
Ei sinun elämä mene pilalle jos sun perhe hylkää sut, mutta varmasti menee pilalle jos et uskalla olla oma itsesi ja rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet.
- 3 + 10
Mulla on vain sellaista kokemusta, että perheenjäsenissä ja suvussa oli vanhanaikaisesti ajattelevia ja ennakkoluuloisia ihmisiä. Kuulin välillä jotain kommenttia äidiltäni esim. kun tv:stä tuli joku Sillä silmällä -ohjelma niin se sanoi että miksi noiden homojenkin pitää joka paikkaan ängetä.. tai jotain vastaavaa. Myös suvun miehillä oon huomannu usein sellaista perus junttimaista isottelua.
Mutta kyse oli vain siitä, että yleensäkin kaikkia uusia ja tuntemattomia asioita kohtaan oltiin ennakkoluuloista. Lopulta kun tulin kaapista niin tyttöystävineni olin kutsuttu sukujuhliin ja monet halusi tehdä minulle henkkoht tiettäväksi, että olen tervetullut ja hyväksytty. Eli heidän käsityksensä muuttuivat sen myötä.
Olin varautunut siihen, että kaikki yhteydet saattaa katketa, mutta niin ei käynyt. Neuvoisin kuitenkin varautumaan pahimpaan ja toivomaan parasta. Älä elä valheellista elämää. Kerro totuus ja kohtaa pelkosi, kerran se vain kirpaisee ja jälkeenpäin helpottaa kun olet oma itsesi oli suhtautuminen sitten minkälainen tahansa. Ja sinulla on kaiken lisäksi tyttöystäväsi tukenasi. - millahirvonen
kyllä, kerrot vain rohkeasti asiasta perheellesi, ei omaa elämää pidä elää toisten mukaan,muuten voi kaduttaa jos ei ollut oma itsensä..
- Shinion
Itse olen päässyt helpolla. Sukulaisia näen suunnilleen kerran kahdessa vuodessa, äiti on kuollut, isän kanssa on lapsesta asti ollut välit poikki ja veli sai tietää asiasta vahingossa. Ei tarvitse tulla kaapista pahemmin ulos.
- nllttl
Erittäin mukava kuulla, 3 10! Juuri nuo tuon kaltaiset tarinat tosielämästä luovat toivoa.
- Kritiikkiä
Tosiasia on, että kukaan muu ei voi tietää sitä, millainen sukusi on, eikä kukaan voi ennalta tietää myöskään heidän reaktioitaan. Itse vähän kritisoisin sitä, että täällä ollaan usein kovaan ääneen kuuluttamassa sitä, kuinka jokaisen tulisi tulla rynnimällä kaapista ulos, ja "kyllä ne asiat siitä selviää". Näin ei vain aina ole.
On hyvin eri asia asua esimerkiksi Helsingissä, ja tulla siellä kaapista ulos, kuin asua esimerkiksi jollakin pienellä paikkakunnalla, jossa jokainen tuntee sinut ja perheesi, juorut liikkuvat kulovalkean tavoin ja erilaisuuteen ei olla välttämättä totuttu. Ja jokainen vastaantulija, jonka kadulla kohtaat, on sinulle tavalla tai toisella tuttu ja vaikuttaa elämääsi jossakin muodossa. Ihmisten elämäntilanteet ja elinympäristöt voivat olla hyvinkin erilaisia, se pitäisi aina muistaa.
Kannustan toki minäkin rohkeuteen. Olen vain kuullut (ja osittain itse elänyt) myös niitä tarinoita, joissa perhe laittaa välit poikki, kaapista ulos tulleelta viedään kotiavain ja haetaan hänelle ostetut lahjat ja muu omaisuus pois, painostetaan ja uhkaillaan, kiusataan työyhteisössä, haukutaan sairaaksi ja käsketään menemään terapiaan, tunnetaan häpeää ja varmistellaan, ettei "kukaan muu, ainakaan sukulaiset, saisi ikinä tietää". Ja niin edelleen. Eikä mitään muita ongelmia ole välttämättä koskaan ollut: takana voi olla onnellinen lapsuus ja nuoruus, sekä hyvät ja toimivat välit perheenjäsenten kanssa. Ja yhtäkkiä on täysi helvetti irti, taivas putoaa päälle ja maa häviää jalkojen alta.
Ne eivät ole helppoja tilanteita, etenkään, jos perhe ja sukulaiset ovat tärkeitä ja heihin on ollut läheiset välit. Se voi tarkoittaa, että suuri tai jopa suurin osa omaa sosiaalista ympäristöä putoaa viheltämällä pelistä pois, ja jäljelle jäävät jotkut, muutamat tai harvat. Kenties ne ystävät, joita heitäkin saattaa putoilla matkan varrelle. Se on kova hinta siitä, että ihminen saa olla ja elää omana itsenään. Jos toinen vaihtoehto on se, että jättää puhumatta omista suhteistaan ja omista asioistaan ja elämä jatkuu pintapuolisesti katsottuna "normaalina", ei se välttämättä tunnu aina niin kehnolta vaihtoehdolta kaiken muun rinnalla. Pikemminkin ymmärrettävältä.
Itse sorruin aikoinaan aliarvioimaan sukulaisteni reaktiot omaan kaapista ulos tulemiseeni. Ne olivat pahempia, kuin luulin. Sen vuoksi en koskaan maalaile kenenkään eteen pilvilinnoja vapaasta elämästä omana itsenään. Itse sain sen, mutta maksoin siitä paljon. En kuitenkaan osaisi elää toisin, joten en myöskään tekisi mitään toisin. Kannustan rohkeuteen ja täyteen elämään, mutta ymmärrän myös, että joillekin sen hinta on liian kova maksettavaksi.- 3 + 10
Olen siis tuolla ylhäällä vastannut "3 10". Haluan painottaa, että vaikka tarinani vaikutti positiiviselta niin en todellakaan väitä, että kaapista ulostulo on ruusuilla tanssia. Haluan korostaa, että olin todellakin varautunut pahimpaan. Käytännössä siis muuttanut pieneltä paikkakunnalta suuremmalle paikkakunnalle (jossa en ennestään tuntenut ketään), hankkinut ekan tyttöystävän sekä muutamia l-tuttavia ja henkisesti varautunut että kaikki välit tosiaan katkeaisi kotiväkeen. Olin sopeutunut ajatukseen, että tästä lähtien olen omillani ja tämä siis tapahtui ennen kuin tulin ulos kaapista. Yhden (ja ainoan) ystävän menetin ulostulossani, mutta hyvä niin, koska ystävien kanssa täytyy pystyä olemaan oma itsensä.
Eli ei kaapistaulostuloon tietenkään kannata rynnätä sinisilmäisesti ja ymmärrän myös sellaisia joilla ei elämässä pahemmin suurempia kolhuja ole ollut ja siksi tuntuu että sosiaalisten piirien muuttuminen ja läheisten yhteyden katkeaminen olisi maailmanloppu, mitä se ei ole. Kannattaa vaan etukäteen miettiä miten pärjää ilman entisiä suhteita, miten elättää itsensä ja hankkia uusi tukiverkko jo etukäteen, varmuuden vuoksi. Se mikä ei tapa, se vahvistaa.
Ja väittäisin kyllä, että jos pitää valita elääkö valheessa perheen ja ystävien kanssa vai elääkö totuudessa ilman perhettä ja ystäviä niin kyllä jälkimmäinen kannattaa aina vaikkei helpoin tie olisikaan. Mutta mikä elämässä olisikaan helppoa? Ystäviä saa aina uusia, mutta omaa elämää ei voi elää uusiksi, vaikka sitten vanhana mummona haluaisikin tehdä kaiken toisin. - Kritiikkiä...
3 + 10 kirjoitti:
Olen siis tuolla ylhäällä vastannut "3 10". Haluan painottaa, että vaikka tarinani vaikutti positiiviselta niin en todellakaan väitä, että kaapista ulostulo on ruusuilla tanssia. Haluan korostaa, että olin todellakin varautunut pahimpaan. Käytännössä siis muuttanut pieneltä paikkakunnalta suuremmalle paikkakunnalle (jossa en ennestään tuntenut ketään), hankkinut ekan tyttöystävän sekä muutamia l-tuttavia ja henkisesti varautunut että kaikki välit tosiaan katkeaisi kotiväkeen. Olin sopeutunut ajatukseen, että tästä lähtien olen omillani ja tämä siis tapahtui ennen kuin tulin ulos kaapista. Yhden (ja ainoan) ystävän menetin ulostulossani, mutta hyvä niin, koska ystävien kanssa täytyy pystyä olemaan oma itsensä.
Eli ei kaapistaulostuloon tietenkään kannata rynnätä sinisilmäisesti ja ymmärrän myös sellaisia joilla ei elämässä pahemmin suurempia kolhuja ole ollut ja siksi tuntuu että sosiaalisten piirien muuttuminen ja läheisten yhteyden katkeaminen olisi maailmanloppu, mitä se ei ole. Kannattaa vaan etukäteen miettiä miten pärjää ilman entisiä suhteita, miten elättää itsensä ja hankkia uusi tukiverkko jo etukäteen, varmuuden vuoksi. Se mikä ei tapa, se vahvistaa.
Ja väittäisin kyllä, että jos pitää valita elääkö valheessa perheen ja ystävien kanssa vai elääkö totuudessa ilman perhettä ja ystäviä niin kyllä jälkimmäinen kannattaa aina vaikkei helpoin tie olisikaan. Mutta mikä elämässä olisikaan helppoa? Ystäviä saa aina uusia, mutta omaa elämää ei voi elää uusiksi, vaikka sitten vanhana mummona haluaisikin tehdä kaiken toisin.Juuri tuota ajoin takaa, ettei kaapista kannata rynnätä ulos sinisilmäisesti. En itsekään niin aikoinaan tehnyt, mutta silti reaktiot yllättivät joiltakin osin. Olin myös itse muuttanut kauas toiselle paikkakunnalle, saanut naisystävän ja myös uusia tuttavia ja ystäviä.
Oma pelastukseni oli kaiketi osittain se, että olen kasvanut muutenkin melko rankoissa olosuhteissa, tottunut kyseenalaistamaan paljon, ja kohdannut paljon muitakin vaikeita asioita. Sellaiset ystävät, joilla on ollut takanaan onnellinen lapsuus ja nuoruus ja jotka eivät ole kohdanneet elämässään juuri muita vaikeita asioita, perheen ja sukulaisten reaktiot ovat saattaneet ajaa jopa itsetuhoisuuden partaalle.
- nllttl
Kritiikkiä, toki tiedän ettei täällä huutelu kerro ollenkaan sitä miten oma perheeni suhtautuu, mutta ainahan sitä on kiva kysellä kokemuksia itselle merkityksellisistä asioista. Itselläni tilanne nyt vain alkaa olemaan se, etten voi ikinä saada toimivaa suhdetta jos en varaudu siihen, että perheeni saa tietää. En ala elämään koko elämääni ilman rakkautta.
- vaikeaaaaaaaaaa
oon vasta nuori (yläasteella) mut oon melkein aina tykänny tytöistä (oon itekki tyttö), myös pojista kyllä, mutta enemmän tytöistä. pelkään tulla kaapista ulos, ja tiedän ettei tää ole mikään ohimenevä juttu, oon ollu ihastunu moniin tyttöihin pienestä asti. pelkään, että kaverit ja muut koulussa alkaa kiusaamaan. meijän koulussa ei oo kai ketään joka on tullut julkisesti kaapista ulos joten se on aika "uusi" juttu meidän koulussa. eräs ystäväni oli hetken "bi", mutta hänellä se oli ohimenevää, varmaan liittyi jotenkin murrosikään. ystäväni seurusteli tytön kanssa julkisesti. kerron äidilleni melkein kaiken, myös tämän, että kaverini oli bi. hän vain nauroi ja sanoi että niin, joo, kai se on ihan normaalii. tässä vaiheessa helpotuin, mutta sitten hän lisäsi: kunhan susta ei tuu mitään lesboo = suuri järkytys. oon muutenkin aika ujo, en uskalla kertoo yhdelle tytölle että tykkään siitä. minua on muutenkin kiusattu koulussa, en halua lisää kiusaajia. oon suunnitellu muuttoo pois täältä missä asun nyt, mutta se riippuu vain saako äiti työn "uudesta paikasta". tässä ns. uudessa paikassa olisi minulla enemmän ystäviä ja myös bi-kavereita. (tosin varattuja). jos muuttaisin, vaihtaisin myös puhelinnumeron ja poistaisin kaikki käyttäjätunnukseni netistä, ettei kukaan "vanha kaveri" saisi tietää. unohdin mainita, että jos muuttaisin, tulisin heti kaapista ulos.
mitä voisin tehdä ?
ps. anteeksi kun ei ole isoja kirjaimia, näppäimistöni on surkea. - sairastako!
Sairas suku sulla,saunan taakse kaikki noin umpimieliset ihmiset!
- bi-äiti85
Itse olen pikkuhiljaa kertonut muutamalle kaverille. Olen siis bi-seksuaali, mut tulin tänne puolelle vilkaisemaan ja täällä oli tämä ketju.. Mutta siis nyt mulla on eka kertaa elämässäni jotain suhteen tynkää naisen kanssa, ja siks olenkin kertonut muutamalle kaverille ja he ovat ottaneet asian tosi hyvin.
Mutta perhe.. ei ei ei. En osaa kuvitellakaan että voisin kertoa. Äidin perhe (mun vanhemmat on eronneet) on tosi homovastaisia, ja ovat myös uskovaisia. Äidin miehen sisko on lesbo ja eivät hyväksy tätä.
Isäni taas on niin konservatiivinen ja haukkuu aina homoja. En sitten tiedä mitä mieltä hän oikeasti olisi jos seurustelisin naisen kanssa. Varmaan katkasis välit. - 102938
Määkin niin haluaisin olla vakavasti naisen kanssa ja musta tuntuu, että ihastun tällä hetkellä vain naisiin. Mutta kun en pystyisi ikinä kuvitella kertovani siitä oikeastaan kenellekään. Oon aina vaan seurustellut miesten kanssa.
Miten me pystyttäisiin tekemään se, että homoseksuaalisuus ei olisi enää ns. outoa vaan ihan yhtä normaalia kuin heteroseksuaalisuuskin.- f4ck
ainaki sillai ettei häpee sitä mitä on. Miks ihmeessä säkin kelaat ettet voi kertoo siitä kellekkään. Ihan ku sä oisit salaa tappanu jonku ja se painaa sun omatuntoo. Hiukan eri asia on kyseessä. Oli asia mikä tahansa mut jos sä ite teet siitä mörön ni kai se sua sitte pelottaa aina ku ajatteletkin. Joten aloita se maailman muuttaminen susta itestäs. Muuta omaa hyväksyntääsi ittees kohtaa ja elä elämäsi sun näköisesti.
- 102938
f4ck kirjoitti:
ainaki sillai ettei häpee sitä mitä on. Miks ihmeessä säkin kelaat ettet voi kertoo siitä kellekkään. Ihan ku sä oisit salaa tappanu jonku ja se painaa sun omatuntoo. Hiukan eri asia on kyseessä. Oli asia mikä tahansa mut jos sä ite teet siitä mörön ni kai se sua sitte pelottaa aina ku ajatteletkin. Joten aloita se maailman muuttaminen susta itestäs. Muuta omaa hyväksyntääsi ittees kohtaa ja elä elämäsi sun näköisesti.
Niinpä. Näinhän se on, että sen takia en uskalla kertoa, koska itse ajattelen, että lesbous on jotenkin outoa. Mutta miksi ajattelen niin.
Suurin osa, varmaan yli 90% ihmisistä on heterosuhteessa. Kaikkien lapsuus kavereiden vanhemmat oli heterosuhteessa. Kaikki oli vaan heteroa ja se oli normaalia. Sitten naapurin tyttö tuli lesboksi, ja sitä katottiin ikkunasta ihmetellen, kun se meni tyttöystävänsä kanssa. Sitä pidettiin ainakin vähän outona, vaikka toki hyväksyttiin asia. Mutta olihan se yhtäkkiä outoa, kun kaikki on aina ollut ympärillä heteroita. Ja varmaan moni näistäkin "heteroista" olis halunnut seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta kun se olisi outoa ja poikkeaisi normista.
Jos lapsuudesta asti olisi ollut vaikka yhtä paljon homo- ja heterosuhteita ympärillä ja kavereiden vanhemmissa olisi ollut molempia, niin tuskimpa sitä pitäisi niin outona asiana. Mutta kun vaan muistaa... että oli ne lesbot, jotka oli outoja ja erilaisia ja sitten me "normaalit" heterot, niin kuinka helppoa on yhtäkkiä hypätä sinne toiselle puolelle. Vaikka mitään puolia ei tarvitsisi ollakaan. - f4ck
102938 kirjoitti:
Niinpä. Näinhän se on, että sen takia en uskalla kertoa, koska itse ajattelen, että lesbous on jotenkin outoa. Mutta miksi ajattelen niin.
Suurin osa, varmaan yli 90% ihmisistä on heterosuhteessa. Kaikkien lapsuus kavereiden vanhemmat oli heterosuhteessa. Kaikki oli vaan heteroa ja se oli normaalia. Sitten naapurin tyttö tuli lesboksi, ja sitä katottiin ikkunasta ihmetellen, kun se meni tyttöystävänsä kanssa. Sitä pidettiin ainakin vähän outona, vaikka toki hyväksyttiin asia. Mutta olihan se yhtäkkiä outoa, kun kaikki on aina ollut ympärillä heteroita. Ja varmaan moni näistäkin "heteroista" olis halunnut seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta kun se olisi outoa ja poikkeaisi normista.
Jos lapsuudesta asti olisi ollut vaikka yhtä paljon homo- ja heterosuhteita ympärillä ja kavereiden vanhemmissa olisi ollut molempia, niin tuskimpa sitä pitäisi niin outona asiana. Mutta kun vaan muistaa... että oli ne lesbot, jotka oli outoja ja erilaisia ja sitten me "normaalit" heterot, niin kuinka helppoa on yhtäkkiä hypätä sinne toiselle puolelle. Vaikka mitään puolia ei tarvitsisi ollakaan.sä koitat miellyttää koko maailmaa vaiks sun pitäis lähtee siitä liikkeelle ett mikä tekee sut onnelliseksi. Mut sen sijaan sä aloitat miettimällä mitä muut miettii asiasta joka on nimeltään Sun Elämä.
Sä voisit koittaa vain tehdä sulle oikeita asioita, koklaa ettet ekana mieti ett mitähän muut sanoo tästä, vain teet mikä tuntuu hyvälle. Opettele nauttimaa elämästäsi. Jossittelu on pyllystä, senkus vapautat ittes nyt siit ett annat muiden päättää millainen olet. Sä varmaa mietit samantien ett se on nii helppo sanoo ett tee nii. Mut kukaan ei sulle laita kynnystä korkeaksi astuu yli niinku sä ite. Siihen kynnykselle sä lastaat kaikki asiat mitä oletat tapahtuvan ennenku ees teet mitää. Siitä joskus on vaikee päästä yli sen jälkee. Joten koita joskus, vaikka ihan pienessä asiassa, tehdä vain miten sydän sanoo.
Mulla on yks kaveri joka oli ihan mahdoton sen suhtee ettei se tehny mitää ennenku kelasi mitä siitä seuraa. Kerran oltii ulkona ja se näki tytön ja mä sanoin ett mee moikkaa. Sain kuulla miten ei nyt ole parasta päällä eikä hiuksetkaa hyvin ja se varmaa seukkaa tai ei haluu tulla häirityksi jne jne. Miljoona syytä miksi ei mennä.
Mä lopulta sain sen menemää sen tytön luo, ja se tuli takaisin posket punaisena. Tyttö oli ollut mielissään kehuista ja oli kiittäny nätisti, oli vain hetero eikä siis asia johtanu mihinkää. Mut mun kaveri näki ettei siihen kuollut eikä sitä painettu iltalehden etusivulle. Se oli askel pois tän henkilön ujoudesta ja siit ettei asioita aina kannata pohtii liiaksi vaan on juttui joita voi tehdä ihan vain päivän valopilkuksi ja piristykseksi.
Joskus on vain hyvä kolistella niitä omia kaltereitaan ja vapauttaa itseään näkemään elämänsä omalta paikaltaan. Koko elämää ei tarvi kerrallaan laittaa uusiksi, mut pienin askelin ja kohti selkeää tavoitetta. - 102938
f4ck kirjoitti:
sä koitat miellyttää koko maailmaa vaiks sun pitäis lähtee siitä liikkeelle ett mikä tekee sut onnelliseksi. Mut sen sijaan sä aloitat miettimällä mitä muut miettii asiasta joka on nimeltään Sun Elämä.
Sä voisit koittaa vain tehdä sulle oikeita asioita, koklaa ettet ekana mieti ett mitähän muut sanoo tästä, vain teet mikä tuntuu hyvälle. Opettele nauttimaa elämästäsi. Jossittelu on pyllystä, senkus vapautat ittes nyt siit ett annat muiden päättää millainen olet. Sä varmaa mietit samantien ett se on nii helppo sanoo ett tee nii. Mut kukaan ei sulle laita kynnystä korkeaksi astuu yli niinku sä ite. Siihen kynnykselle sä lastaat kaikki asiat mitä oletat tapahtuvan ennenku ees teet mitää. Siitä joskus on vaikee päästä yli sen jälkee. Joten koita joskus, vaikka ihan pienessä asiassa, tehdä vain miten sydän sanoo.
Mulla on yks kaveri joka oli ihan mahdoton sen suhtee ettei se tehny mitää ennenku kelasi mitä siitä seuraa. Kerran oltii ulkona ja se näki tytön ja mä sanoin ett mee moikkaa. Sain kuulla miten ei nyt ole parasta päällä eikä hiuksetkaa hyvin ja se varmaa seukkaa tai ei haluu tulla häirityksi jne jne. Miljoona syytä miksi ei mennä.
Mä lopulta sain sen menemää sen tytön luo, ja se tuli takaisin posket punaisena. Tyttö oli ollut mielissään kehuista ja oli kiittäny nätisti, oli vain hetero eikä siis asia johtanu mihinkää. Mut mun kaveri näki ettei siihen kuollut eikä sitä painettu iltalehden etusivulle. Se oli askel pois tän henkilön ujoudesta ja siit ettei asioita aina kannata pohtii liiaksi vaan on juttui joita voi tehdä ihan vain päivän valopilkuksi ja piristykseksi.
Joskus on vain hyvä kolistella niitä omia kaltereitaan ja vapauttaa itseään näkemään elämänsä omalta paikaltaan. Koko elämää ei tarvi kerrallaan laittaa uusiksi, mut pienin askelin ja kohti selkeää tavoitetta.Itseasiassa
1. Mua pelottaa
2. Mua pelottaa sen vuoksi, että itse ajattelen, että homot ja lesbot on jotenkin erilaisia ja ne on siellä tien toisella puolella, kun itse koen kuitenkin vielä olevani sillä heteropuolella, vaikka en tiedäkään, että pystynkö enää ihastumaan miehiin ja seurustelemaan miehen kanssa. Naisen kanssa ajatus tuntuisi paremmalta ja vain naisiin olen viime aikoina ihastunut. Koen sisälläni lämmintä tunnetta, kun näen lesbopareja.
Eli minun pitäisi jotenkin kyetä muuttamaan oma sisäinen asenteeni. Mutta se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Uskon, että omaan sisäinen asenne on kuitenkin syntynyt vuosien saatossa edellä mainitsemistani syistä ja sen yht'äkkinen muuttaminen ei välttämättä ole helppoa.
Mutta jos vaikka saisimme Haavistosta presidentin, niin ehkä jo lapset alkaisivat pitää homoseksuaalisuutta normaalina asiana. Ja ei syntyisi tälläisiä "vääristymiä". - 102938
102938 kirjoitti:
Itseasiassa
1. Mua pelottaa
2. Mua pelottaa sen vuoksi, että itse ajattelen, että homot ja lesbot on jotenkin erilaisia ja ne on siellä tien toisella puolella, kun itse koen kuitenkin vielä olevani sillä heteropuolella, vaikka en tiedäkään, että pystynkö enää ihastumaan miehiin ja seurustelemaan miehen kanssa. Naisen kanssa ajatus tuntuisi paremmalta ja vain naisiin olen viime aikoina ihastunut. Koen sisälläni lämmintä tunnetta, kun näen lesbopareja.
Eli minun pitäisi jotenkin kyetä muuttamaan oma sisäinen asenteeni. Mutta se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Uskon, että omaan sisäinen asenne on kuitenkin syntynyt vuosien saatossa edellä mainitsemistani syistä ja sen yht'äkkinen muuttaminen ei välttämättä ole helppoa.
Mutta jos vaikka saisimme Haavistosta presidentin, niin ehkä jo lapset alkaisivat pitää homoseksuaalisuutta normaalina asiana. Ja ei syntyisi tälläisiä "vääristymiä".Jos ajattelisin oikeasti syvällä sisimmässäni, että lesbous on maailman coolein ja hienoin juttu, niin enhän mää sitä pelkäisi kertoa kenellekään ja mää seisoisin arvokkaana ja ylpeänä sen takana.
- f4ck
102938 kirjoitti:
Jos ajattelisin oikeasti syvällä sisimmässäni, että lesbous on maailman coolein ja hienoin juttu, niin enhän mää sitä pelkäisi kertoa kenellekään ja mää seisoisin arvokkaana ja ylpeänä sen takana.
sä teet siitä liian ison asian, sä mietit liikaa. Jos sä ootat että maailma muuttuu sellaiseksi ettei kukaan ikinä sano mitää pahaa toisesta sen erilaisuuden takii ni sä elät elämäsi odottaen.
Sun ei tarvi ajatella että lesbous on coolii, mut sä tunnet sisimmässäs mitä toinen nainen saa sussa tuntumaa, eiks se riitä mihinkää? - Life_
f4ck kirjoitti:
sä teet siitä liian ison asian, sä mietit liikaa. Jos sä ootat että maailma muuttuu sellaiseksi ettei kukaan ikinä sano mitää pahaa toisesta sen erilaisuuden takii ni sä elät elämäsi odottaen.
Sun ei tarvi ajatella että lesbous on coolii, mut sä tunnet sisimmässäs mitä toinen nainen saa sussa tuntumaa, eiks se riitä mihinkää?No nyt oli kyllä hieno kommentti "F4ck"ilta, pisti miettimään. Kiitos!
- Kertojaääni
Minulla kertominen johti sosiaalisen verkoston täydelliseen hajoamiseen. Jäljellä on vain tyttöystäväni, eikä hänen osansa elämäni tällä hetkellä ainoana lähi-ihmisenä ole helppo. Lapsuudenperhe sulki minut kokonaan pois yhteydestään. Ystävät suhtautuivat ensin näennäisen neutraalisti mutta alkoivat silti kaiketi kokea olonsa hankalaksi seurassani, kun katosivat yksi toisensa jälkeen.
Ajattelen silti, että kaapista tulo oli elämäni toistaiseksi paras ratkaisu. Vasta sen jälkeen olen vapautunut elämään omaa elämääni ja olemaan onnellinen sinä ihmisenä, joka olen. Sitä ennen olin vain ihmisraunio, joka tukahdutti tunteensa ja lähinnä odotti kuolemaansa. Totta kai tämäkin elämäntilanne (vailla sukulaisia ja ystäviä) on omalla tavallaan hyvin surullinen eikä ruoki rohkeutta tutustua uusiinkaan ihmisiin, mutta elämäni ei olisi voinut jatkua enää samalla tavalla.
Jos on aikeissa kertoa suuntautumisestaan läheisille ihmisille, joiden ounastelee suhtautuvan asiaan hyvin kielteisesti, kannattaa varmistaa kertomisajankohta sellaiseksi, että omassa elämässä on hyviä ja kannattelevia asioita. Ne auttavat selviytymään kriisin yli, jos seurauksena on hylkääminen. Olen itse tyytyväinen siitä, etten kertonut vanhemmilleni vielä nuoruusikäisenä. Yhteiskunta olisi toki tarjonnut katon pääni päälle, mutta henkisesti en ehkä olisi selviytynyt vanhempieni reaktiosta. - 19
joo mullakin on hirvee duuni aina pyörähtää tuossa eteisen komerossa, juuri ja juuri mahtuu kääntymään, että voisin tehdä tämän poliittisen aktin - mitä tässä vaaditaan. sitt duunikaverit aina ihmettelee, että miten mun takki on taas niin pölyssä kun liepeet nuolee pölyisiä kaapin seiniä...
tämä "hyväksy erilaisuuteni ja anna se anteeksi ja rakasta minua kuten ennenkin tavallisena ihmisenä" diskurssi on yököttävää feikkausta... kun on sellaisella asenteella liikenteessä, ettei kysele ja kumartele, ei jää muita vaihtoehtoja kuin elää ja antaa muidenkin elää..
mä olen aina näyttänyt lesbolta, ei siihen mitään coming outtia tarvita..- mun kaappi-mun säännöt
kukin tyylillään... Mulla ei ole ongelmaa olla mikä olen, mutten silti tunne omakseni suomalaisia sateenkaaripiirejä. Joskus tuntuu, et siel on normatiivisempaa kuin "ulkopuolella". Pitäis olla uskottavasti lesbo, tulla kaapista rymisten ja elää niinku muut lesbot määrittelee. Ei kiitos! Monessa kaapissakin on vapaampaa ku tarkasti määritellyssä gaypride-fasismissa.
- f4ck
mun kaappi-mun säännöt kirjoitti:
kukin tyylillään... Mulla ei ole ongelmaa olla mikä olen, mutten silti tunne omakseni suomalaisia sateenkaaripiirejä. Joskus tuntuu, et siel on normatiivisempaa kuin "ulkopuolella". Pitäis olla uskottavasti lesbo, tulla kaapista rymisten ja elää niinku muut lesbot määrittelee. Ei kiitos! Monessa kaapissakin on vapaampaa ku tarkasti määritellyssä gaypride-fasismissa.
mä kelaan taas ett ku ihminen on sinut ittensä kanssa ni silloin se ei kaadu tollaisiin ryhmittymii eikä koe ahdistavana ett on ihmisii jotka on erilaisii kuin ite.
Jos sua ahdistaa miten jotkut määrittelee lesbouden ni sua luultavasti ahdistaa moni muuki määritelty asia ja niillä sä vaa maalaat ittes nurkkaan. Sitten ku ymmärtää ett kyllä puhetta maailmaan mahtuu ja löytää itelle ne tärkeet asiat jotka oikeesti merkitsee jotain, ni elämä helpottuu.
Asioista on ihan mukava puhua ja väitelläkin eikä se ett on ihmisiä jotka ei ole samaa mieltä ole paha asia, opettelee vain poimimaan ne helmet ja jättää muut omaan arvoonsa.
Oli ryhmä mikä tahansa, aate mikä tahansa ni aina siellä on ääripäitä. Mutt ku menee niistä puheista ja paasauksista sinne missä ihmiset elää, huomaa että löytyy se itsellekkin sopiva paikka elellä ja nauttia elämästä.
Ainahan joku haluaa määritellä ja lyödä monenlaisii leimoja suhun, ja jos itse ei ole varma mikä on nii kai se sitten sattuu ja aiheuttaa ajatuksiin myllerrystä. Eikä se aina paha asia ole, ajatusten tuulettuminen on aina hyväksi. Mut yksi asia on varma tässä elämässä, se on ett vain sä eikä kukaa muu, määrittelee sun arvosi ja jos johonki ni siihen kandee panostaa että oppii itsensä ja rakastamaan itseään. Silloin sua on vaikea heilauttaa ja sä määräät suuntasi eikä pelko. - .
f4ck kirjoitti:
mä kelaan taas ett ku ihminen on sinut ittensä kanssa ni silloin se ei kaadu tollaisiin ryhmittymii eikä koe ahdistavana ett on ihmisii jotka on erilaisii kuin ite.
Jos sua ahdistaa miten jotkut määrittelee lesbouden ni sua luultavasti ahdistaa moni muuki määritelty asia ja niillä sä vaa maalaat ittes nurkkaan. Sitten ku ymmärtää ett kyllä puhetta maailmaan mahtuu ja löytää itelle ne tärkeet asiat jotka oikeesti merkitsee jotain, ni elämä helpottuu.
Asioista on ihan mukava puhua ja väitelläkin eikä se ett on ihmisiä jotka ei ole samaa mieltä ole paha asia, opettelee vain poimimaan ne helmet ja jättää muut omaan arvoonsa.
Oli ryhmä mikä tahansa, aate mikä tahansa ni aina siellä on ääripäitä. Mutt ku menee niistä puheista ja paasauksista sinne missä ihmiset elää, huomaa että löytyy se itsellekkin sopiva paikka elellä ja nauttia elämästä.
Ainahan joku haluaa määritellä ja lyödä monenlaisii leimoja suhun, ja jos itse ei ole varma mikä on nii kai se sitten sattuu ja aiheuttaa ajatuksiin myllerrystä. Eikä se aina paha asia ole, ajatusten tuulettuminen on aina hyväksi. Mut yksi asia on varma tässä elämässä, se on ett vain sä eikä kukaa muu, määrittelee sun arvosi ja jos johonki ni siihen kandee panostaa että oppii itsensä ja rakastamaan itseään. Silloin sua on vaikea heilauttaa ja sä määräät suuntasi eikä pelko.Ymmärrän sun pointin. Ap vaan kirjotti jotain siitä, kuinka suhteet on kaatuneet, koska hän on kaapissa. Jotenki niinku kaapissaolo ois "sääntöjen vastaista", tai ainakin sotii vastaan gaypride-hegemoniaa. Ainakin pitäis olla "lesbon näköinen", ettei tarvii kaapista ulostuloa ;b. Huvittava sinänsä tuo "lesbon näköisyys", kertonee juuri tuosta muotista, johon pitäisi itsensä muokata...
- f4ck
. kirjoitti:
Ymmärrän sun pointin. Ap vaan kirjotti jotain siitä, kuinka suhteet on kaatuneet, koska hän on kaapissa. Jotenki niinku kaapissaolo ois "sääntöjen vastaista", tai ainakin sotii vastaan gaypride-hegemoniaa. Ainakin pitäis olla "lesbon näköinen", ettei tarvii kaapista ulostuloa ;b. Huvittava sinänsä tuo "lesbon näköisyys", kertonee juuri tuosta muotista, johon pitäisi itsensä muokata...
mä en usko ett kaapissa oleminen on hyvä asia kellekkää. Mä en ymmärrä miten voi elää elämäänsä jos ei tärkeimmät ihmiset tiedä susta eikä sulle rakkaista ihmisistä mitää. Duunissa ymmärrän ettei monikaa haluu huudella, en mäkää jaa duunissa henkilökohtaisesta elämästäni yhtää mitää.
Jos on kaapissa ni eiks se oo sellaista näyttelemistä? Leikitää ettei olla ku kavereita ja ei uskalla hipastakkaa toista jne.
Mä en tiedä miten salaisuus se on ett ku ihminen löytää jonku asian mihin ikään kuin kotiutuu, sanotaa nyt esim lesbous, ni moni mitä tiedän käy läpi sen lesbotukka ja yms kuviot, ennen kuin se oma tyyli löytyy. En mä tiedä kannattaako sitä nyt nii nostaa kauheeksi miinukseksi, se on aika normi asia varsinkin nuorilla, ett esim muutetaa tyylii sellaiseksi ett istuu kaveriporukkaan.
Kyllä se on sallttua hakea paikkaansa ja etsiä tyyliään ja paasata lesboudestaan ja olla paasaamatta. Jos jollain tulee pakotettu olo ett sen pitäis jotenki olla jonkinlainen ett mahtuu joukkoon, sen pitäis olla selkee merkki tälle ihmiselle ett se ei ole oikea suunta hälle. Asioita voi lähestyy monelta suunnalta ja pakkia voi ottaa ja opittava sanomaan ei. Joskus kaikki on sellaisessa sosiaalisessa paineessa jossa ois ehkä helpompi mennä niin ku sanotaa, mut sitte joko opetellaa seisomaan omilla jaloilla tai uimaan virrassa.
Mitä tulee tohon ett näyttää nii lesbolle ettei tarvi tulla kaapista, ni voihan seki joo toimii, mut onhan se jonkinlainen askel sanoa ääneen ekaa kertaa jollekkin että on lesbo. Varsinkin jos ajatellaan ap:n kaltaisia. Jotain vapauttavaa siitä voi syntyy kun se on ääneen sanottu.
Ja mitä tulee gay prideen nii se on vain hieno asia, jos nyt pitäis alkaa häpeemään sitä ettei häpee olla homo vaan iloitsee siitä ett saa olla avoimesti ja miten haluaakin, ni tässähän mennää takapakkia sitten taas. Homona saa olla ylpee homoudestaan ja siitä mihin pisteeseen ollaan asiat saatu. Kyl mä ymmärrän ett sanotaa ettei heterot juhli heteropäivää, mut onko heterot käyneet seksuaalisuutensa takia sellaista historiaa läpi kuin homoseksuaalit? Joten kyll meillä on aihetta olla ylpeitä ja sanoo se.
Kyse on muustaki kuin meistä jotka on sujut homouden kans, on olemassa joukko jotka pelkää ja häpee itsessään olevaa homoutta ja jos kukaan ei naura ja tanssi ja sano ett se on ok olla homo, ni miten ihmeessä niille se sana menee? Homokulkue ja viikko on tärkeä asia, jos yksikin erilainen saa siitä voimaa ja uskoa omaan itseensä ni silloin gay pride ajattelu ei ole yhtään väärin.
Se on sama viesti kuin jokaisen ihmisen pitäis saada, ett on ok olla oma itsensä, kukaan ei ole samanlainen toisen kanssa, erilaisuus on vain hyvä asia. Oppii olemaan ylpee itsestään omana itsenään. - 11
f4ck kirjoitti:
mä en usko ett kaapissa oleminen on hyvä asia kellekkää. Mä en ymmärrä miten voi elää elämäänsä jos ei tärkeimmät ihmiset tiedä susta eikä sulle rakkaista ihmisistä mitää. Duunissa ymmärrän ettei monikaa haluu huudella, en mäkää jaa duunissa henkilökohtaisesta elämästäni yhtää mitää.
Jos on kaapissa ni eiks se oo sellaista näyttelemistä? Leikitää ettei olla ku kavereita ja ei uskalla hipastakkaa toista jne.
Mä en tiedä miten salaisuus se on ett ku ihminen löytää jonku asian mihin ikään kuin kotiutuu, sanotaa nyt esim lesbous, ni moni mitä tiedän käy läpi sen lesbotukka ja yms kuviot, ennen kuin se oma tyyli löytyy. En mä tiedä kannattaako sitä nyt nii nostaa kauheeksi miinukseksi, se on aika normi asia varsinkin nuorilla, ett esim muutetaa tyylii sellaiseksi ett istuu kaveriporukkaan.
Kyllä se on sallttua hakea paikkaansa ja etsiä tyyliään ja paasata lesboudestaan ja olla paasaamatta. Jos jollain tulee pakotettu olo ett sen pitäis jotenki olla jonkinlainen ett mahtuu joukkoon, sen pitäis olla selkee merkki tälle ihmiselle ett se ei ole oikea suunta hälle. Asioita voi lähestyy monelta suunnalta ja pakkia voi ottaa ja opittava sanomaan ei. Joskus kaikki on sellaisessa sosiaalisessa paineessa jossa ois ehkä helpompi mennä niin ku sanotaa, mut sitte joko opetellaa seisomaan omilla jaloilla tai uimaan virrassa.
Mitä tulee tohon ett näyttää nii lesbolle ettei tarvi tulla kaapista, ni voihan seki joo toimii, mut onhan se jonkinlainen askel sanoa ääneen ekaa kertaa jollekkin että on lesbo. Varsinkin jos ajatellaan ap:n kaltaisia. Jotain vapauttavaa siitä voi syntyy kun se on ääneen sanottu.
Ja mitä tulee gay prideen nii se on vain hieno asia, jos nyt pitäis alkaa häpeemään sitä ettei häpee olla homo vaan iloitsee siitä ett saa olla avoimesti ja miten haluaakin, ni tässähän mennää takapakkia sitten taas. Homona saa olla ylpee homoudestaan ja siitä mihin pisteeseen ollaan asiat saatu. Kyl mä ymmärrän ett sanotaa ettei heterot juhli heteropäivää, mut onko heterot käyneet seksuaalisuutensa takia sellaista historiaa läpi kuin homoseksuaalit? Joten kyll meillä on aihetta olla ylpeitä ja sanoo se.
Kyse on muustaki kuin meistä jotka on sujut homouden kans, on olemassa joukko jotka pelkää ja häpee itsessään olevaa homoutta ja jos kukaan ei naura ja tanssi ja sano ett se on ok olla homo, ni miten ihmeessä niille se sana menee? Homokulkue ja viikko on tärkeä asia, jos yksikin erilainen saa siitä voimaa ja uskoa omaan itseensä ni silloin gay pride ajattelu ei ole yhtään väärin.
Se on sama viesti kuin jokaisen ihmisen pitäis saada, ett on ok olla oma itsensä, kukaan ei ole samanlainen toisen kanssa, erilaisuus on vain hyvä asia. Oppii olemaan ylpee itsestään omana itsenään.aivan liian pitkä viesti, ei jaksa lukea liirumlaarumia, fack, voitko kertoa omat näkemyksesi, ei 100 riviä siitä, että "taivas on sininen". ok?
- O_o
Moi.
Itse olen visusti kaapissa...ehkä sen takia että oon alaikäinen ja asun vielä vanhempieni luona. Asun myös niin keskellä peltoa kuin vain olla ja voi. Toisin sanoen tässä kyläpahasessa ei ole ainuttakaan lesboa/homoa... tai jos on niin hän on sen osannut salata erittäin hyvin. Unelmoin aina siitä että kun olen saanut koulut loppuun niin muutan mahdollisimman nopeasti jonnekkiin tyyliin helsinkiin tai tampereelle jossa on ehkä hieman avara katseisimpia ihmisiä ja paikkoja missä voin hengata ilma "tuo on se lesbo" katseita. Olen hyvin paljon butch tyylinen ja mua luullankin usein pojaksi..siihen olen tosin jo tottunut. Myös kaverini ovat sen huomanneet ja kutsuvatkin mua vitsikkäästi Erkiksi. Tiesmitä siitä seuraisi jos he saisivat tietää että oon lesbo... - sukukaappi
Itselleni tärkeiden ihmisten tuki ja ulos tuleminen on ollut lähes välttämätöntä sillä nyt kun olen tullut asian kanssa avoimemmaksi olen tuntenut olevani vapaa ja pystynyt olemaan reilummin oma itseni.
Aloitin kaapista ulos tulemisen todella pikkuhiljaa, kertoen asiasta ensin ihan muutamalle parhaalle ystävälleni. Heidän kantansa homoihin oli minulle tuolloin hyvin epäselvä. Erityisesti pelkäsin kertoa heteroystävälleni, joka oli silloinen kämppikseni, koska pelkäsin, että hän ei olisi enää pystynyt asumaan kanssani, mutta läheiseni suhtautuivat asiaan hyvin. Pientä alkuhämmästystä oli toki ilmassa.
Kun aloitin seurustelun alkoi tieto pienessä piirissä ja kaupungissa levitä. Opiskelupaikkani on kuitenkin luonteeltaan varsin boheemi ja arvelen sen johtuvan siitä miksi asiaan ei ole suhtauduttu sen enempää kummastellen eikä negatiivista kritiikkiä ole heitetty, vaikka ensin sitä pelkäsinkin. On tuntunut todella huojentavalta kun on tunne ettei tarvitse salailla. En kävele sateenkaari otsassa tai ajattele että tieto siitä kenen kanssa seukkaan olisi jotenkin julkinen tieto, mutta jo pelkkä tunne siitä että asia ei ole salaisuus on helpottava. Asiat kuitenkin etenivät todella pikkuhiljaa ja tunnustellen ennen asian "rysäyttämistä".
Vanhemmilleni tai suvulleni ei asiasta ole kerrottu. Olen kuitenkin saanut luotua itselleni jo mukavan tukiverkon ja hyväksyvän ilmapiirin muualta, joten en koe sitä tarpeelliseksi. Olen yleisesti puhunut homoista perheelleni ja heidän kantansa on ollut jyrkkä ja mahdollisten konfliktien pelossa en ole uskaltanut mitään kertoa. Voi olla että tilanne jatkuu niin kauankin, mutta en aijo piilotella sukuani kaduilla ja rasittaa seurusteluani ja olen varautunut että asia voi paljastua silloin tahtomattani. Kuitenkin olen varma että lopullinen välirikko vanhempiini ei ole mahdollinen. He ehkä korkeintaan kieltävät asian tai suhtautuvat siihen kylmästi/asiasta ei puhuta/tilannetta "ei ole". Näin ainakin toivon, jotta suoranainen helvetti vältettäisiin.
Omilla kokemuksilla sanoisin että kannattaa luoda sitä tukiverkkoa vähän eripuolilta ja pikkuhiljaa. En kannata "rytinää". Toisille ehkä vanhemmat ovat ne ensisijainen, jolle halutaan kertoa, mutta minulle ne olivat ystävät. Ota vastaan myös tyttöystäväsi tuki. Yhdessä on kuitenkin helpompi jatkaa, jos ympäristö ei asiaa niin nätisti ottaisikaan. - kulmakaappi
En ole omasta mielestäni koskaan ollut "kaapissa". Olen bi-nainen - juu tämä on lesbopalsta mutta kirjoitan kuitenkin. On ollut avoimesti suhteita muutamaan naiseen ja useampaan mieheen. Ongelmana on se, että koko ajan tavallaan pitäisi olla selittämässä, että "eikun olen bi", kun tulen määritellyksi milloin lesbona milloin "sittenkin heterona". Kumpaakaan ryhmää vastaan minulla ei ole kerrassaan mitään, mutta oman identiteettini kannalta tilanne on epäaito. Biseksuaalisuuden ymmärtäminen ja kulttuurinen näkyvyys on vähäistä. Olen itse tyytyväinen siihen mitä olen, mutta toki joko/tai olisi yksinkertaisempaa. Lesboksi määrittely tapahtuu sukulaisten taholta minulta kysymättä ja hyvin negatiiviseen sävyyn, heteroksi määrittely luo "sittenkin normaali" -ajattelua. Koen molemmat lähestymistavat hyvin rajoittuneina. Lopputulos: ilman että kanssani on vaivauduttu aiheesta keskustelemaan, sisareni on katkaissut välit minuun, koska olen "sairas" (naissuhteen vuoksi), jotteivät "huonot vaikutteet" tartu hänen lapsiinsa. Vanhemmat ovat kuolleet. Että siis mistä kaapista tässä nyt enää ulos tulisi.
- Onnen polku.
Ymmärrän,että se pelottaa.Olin liian nuori silloin pidetty salassa lesboudestani perheelleni ja kavereille sitten kavereille kerrottu,että suhtautuivat hyvin asiaan.Pohdin paljon,että pitäisikö kertoa koko perhelleni sekä sisaruksilleni..Otin riskin,että kerroin mutta yllättyi kun he hyväksyivät ja suhtautuivat loistavasti hyvin.Tustustun taas heterokaveriin jonkin aikaa ja kerroin melko nopeasti olevani lesbo ja hyvin meni.Uskalsin jo melko rohkeasti.Olin miettinyt ja ajatellut etukäteen,jos sattuu homofobinen tai homovastaisia niin olen valmis ottamaan riskiä.Jos heistä joku homofobinen niin omapas ongelma.Luulen,että naapureitani jo arvaillut etten oo hetero..Hällä väliä.Olen usein lukemassa palstassa tai sattui huomata joku palstassa "homofobinen" tai "homovastainen" liittyvään niin puutun asiaan kommenteissa.Ikävä kyllä,että yhä edelleen ennakkoluuloisia kun luulisin kyllä se pikkuhiljaa paranee.Olin suhteessa eksän kanssa viisi vuotta,että hänen äiti aika homovastainen joka haukkui minulle myös kamalia juttuja,mutta oon kovapäinen ja hän saa painua H******.Ottaisin kyllä pää kylmänä jos kertoisin olevani lesbo ja jos he homovastaisia,olkoon niin:).Törmäsin jopa lesbopareja kun heterot liikkeelle,mutta ei mitään näkynyt ongelmia kuin ihan okei.Ai niin,että olin itse silloin bi,mutta kysyin "testi" siskoltani "mitä tekisit jos kaverisi sattuu lesbo tai bi ja hyväksyisitkö?" ja siskoni sanoi "no,jos näin käy niin kyllä hyväksyisin".
- MIEMIEMIEMIEMIE2
En jaksanut lukea koko ketjua ja varmaa samankaltaisia tarinoita on kuin mulla.
1 veljistäni jätti minut kun kerroin lesbosuhteestani.
Olen aikas boheemista perheestä joten ..........
Rakkaus on se tärkein.pidä siitä huolta ja suhteestasi.Älä anna minkään tulla tiellenne! - Anonyymi
Miksi useimpien pitää korostaa ja hakea julkista lupaa olla homo tai lesbo? Mihin se tosiasia siitä muuttuu?
Ei jokainen toitota muille, saati vie tietoa lehtiin, erikoisista toimistaankaan makuuhuoneessa tai sivusuhteistaan? On niinkuin on. Älä itse tee asiaa vaikeaksi ja joka hetkeä koskevaksi.
Minäkin kuljen kadulla ja kujilla lupaa kysymättä, vaikka olen niin pirhanan ruma, etten viitsi edes peiliin katsoa. Muut katsovat minua ja ajattelevat, että onneksi en ole tuon näköinen.
Joku tarkoitus minullakin siis on.
Ps. En ole itse itseäni tehnyt, kuten et sinäkään. Vanhemmilla aika iso osuus siinä, millaisia olemme. - Anonyymi
Mieti mitä kadut eletystä elämästäsi viimeisellä hengenvedollasi? Sitäkö ettet uskaltanut elää omana itsenäsi itsesi näköistä elämää yhdessä jonkun kanssa jota rakastit tai vaikka yksinkin koska annoit pelkojen ohjata elämääsi?
On jäätävää esittää julkisesti kumppaninsa kaveria ja silloin tulee tunne että toinen häpeää kertoa olevansa suhteessa vaikka tietäisi järjellä asian laidan ja toisen olevan kaapissa. Itse en enää suostu moiseksi salarakkaaksi.
Ensin kerroin aikoinaan asiasta kavereilleni ja kukaan ei edes yllättynyt. Yli 20 vuotta sitten tulin kokonaan kaapista ulos enkä ole kohdannut mitään negatiivista työ- enkä yksityiselämässäni. Muutama tuttava mutisi jotain, mutta se on heidän asenneongelmansa ja sekin loppui nopeasti. Toki toisten suhtautumiseen voi itse vaikuttaa pitkälti omalla käytöksellään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132600
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831619Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä731435Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2571432Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2331332Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121120Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041069Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341050- 92993
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65983