onko hän sittenkään oikea?

_ymmällään_

Elän hyvässä parisuhteessa ja kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla onnellinen nyt. Suunnittelemme häitä, mutta minulla on sitoutumiskammo, joka iskee aina silloin tällöin ahdistuksen muodossa. Välillä tuntuu, että haluan vain juosta karkuun enkä asettua aloilleni vielä. Olen kuitenkin vasta (kohta) 21-vuotias.
Tämä mies on kaikinpuolin ihana, huomioi minua enemmän kuin kukaan muu koskaan, ei katsele muita, rakastaa minua tällaisena kuin olen jne. ja ennenkaikkea hänen kanssaan on helppo puhua kaikesta. Mutta silti tuntuu, että onko tämä todella sitä mitä haluan. Kaipaan jännitystä.
Kaikki edelliset mieheni olivat ... no, erilaisia. Heidän kanssaan ei juuri muuta ollut kuin seksiä.
Olemme tämän miehen kanssa seurustelleet n. 5kk. Seksi ei suju... Tunnen itseni torjutuksi, koska minä haluan jatkuvasti, mutta hän harvemmin. Olemme puhuneet asiasta, mutta hän kertoi ettei seksi kiihota häntä.
Minua pelottaa. Haluan suhteen, jossa saan tajunnanräjäyttävää seksiä, mutta samalla myös tunnen itseni rakastetuksi, arvostetuksi ja hyväksytyksi.

Mietin myös sitä, että jos pitäisimme pienen tauon... Ajattelisimme, mitä todella haluamme... Tämä väliaika kyllä särkisi tämän miehen sydämen...

6

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiikerieläin

      Minkä ikäinen mies on? Ota aikalisä ainakin hääsuunnitelmista - olet kuitenkin hyvin nuori, ettekä ole seurustelleet kuin pienen hetken. Sinulla on epäilyksiä jo nyt. Anna ihmeessä suhteelle aikaa kehittyä ennen hyppyä avioliittoon.

      • _ymmällään_

        Mieheni on vuoden vanhempi. (Unohdin tosiaan mainita että asumme yhdessä).
        Mikä olisi sitten hyvä keino ehdottaa pientä aikalisää?


    • sun-own

      No ei 5kk seurustelulla kannata naimisiin mennä ja varsinkaan, jos miestä ei seksi kiinosta 21 vuotiaan naisen kanssa. Entä sitten 41 vuotiaan kanssa. Voi hyvä ihme! Pääset kohta tänne valitaa muiden joukkoon, kun miestä ei seksi kiinosta.

    • oppeliini

      Todellinen suomalaisen naisen klassikko: Viitsimättä nähdä pennin verran vaivaa tutustuakseen ensin kunnolla toiseen ihmiseen , tungetaan asumaan lähes ventovieraan kanssa yhteen. Jos halauat väittäv että joo mutku me tunnettiin jo toisemme 24 tuntia - se on aivan liian lyhyt aika. Tutustuminen parhaimmassa tapauksessa kestaa kuukausia, tavallisesti vuoden/vuosia.

      Nyt suunnittelette jo häitä 5 "seurustelukuukauden" jalkeen!!! Siis sinä olet ollut kokonaiset 5 kk olkikasakulta!

      Olisikohan nyt jo viimeisin aika laittaa asiat hiukan eri järjestykseen?

      Kuinka olisi tutustumisajan jatkuminen, kumpikin oman kattonsa alla? Antakaa ajan kulua ja todellakin oppikaa tuntemaan toisenne.

      Tuo että miesystäväsi ei ole kokonaiseen 5kk katsonut muita naisia, ei kerro kovin paljoa. JA sinä voisit todellakin nostaa rimaasi PALJOn PALJON korkeammalle ystäviesi suhteen eikä hyokätä heti ensitapaamisella sekstailemaan. (Ellet ota siitä maksua, ts sanoen se on sinun ammattisi).

    • Doomed Warrior

      just "pienen tauon" eli pääsisit vai vihkaa livahtamaan jonkun "pahan ja nätin pojan" kainalossa prätkällä hevon v....

      Miehet, älkää olko kunnollisia! Älkää olko kilttejä! Älkää, vaikka kuinka naiset peräänkuuluttaisivat haluavansa kunnon miehen! Olen tämän itsekin karvaasti kokenut ja nykyisin osaan olla sopivasti pahis ja välillä gentlemanni. Pitää olla arvaamaton, seksuaalinen ja miehinen mies, joka ei kuuntele naisen oikkuja eikä katsele niitä vaan vie ja antaa vikistä. Toki pitää rakastaa ja pitää hyvänä, mutta ei saa olla LIIAN (huom LIIAN) kiltti ja huomioiva!

    • naikkonen 23v

      Heitä se tuhkamuna vittuun ja etsi itsellesi kunnon mies t. Nainen jokas saa isoa paalua joka päivä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7502
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6237
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4357
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      230
      2990
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      18
      1818
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      111
      1348
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      165
      1334
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      676
    Aihe