kun puhti ei vaan riitä...

tympääntynyt

Olen 19-vuotias nainen, jonka ongelma on kun ei vaan kunto tunnu enään riittävän. Nuorempana olin hyvin aktiivinen liikkuja, pelasin jalkapalloa, ratsastin, kävin salilla ja juoksin. Polvi leikkaukseni myötä kuntoni hieman rapistui ja kilojakin kerty, mutta kuntouduttuani jatkoin aktiivisesti lenkkeilyä, juoksenkin jopa pitkiä matkoja, edelleenkin käyn salilla mahdollisuuksieni mukaan ja nostelen kotona kahvakuulaa aktiivisesti. Nyt tässä puolen vuoden aikana on vain tullut ongelmaksi, että pienikin suoritus, ihan kauppakassin kanto kotiin tuottaa ongelmia ja on maailman suurin liikunta suoritus. Jo pienikin ylämäki saa lihakset maitohapoille, lihakset kramppaa ja ovat usein jumissa. Myös väsymys on yleinen piirre ja välillä tuntuu, että voisin vain heittää lenkkipolun varteen päiväunille ja sitä kauppakassia kantaessa pitää vähän väliä pitää hengähdystauko. Ennen tälläistä ei ole ollut.

Ruokailutottumukseni ovat varsin normaalit, syön viisi ateriaa päivässä ja vältän valmisruokia. Kasviksia ja hedelmiä syön paljon, käytän maitotuotteita, syön lihaa mutta sen sijaan olen vähentäny leivän, perunan, pastan ja riisin syöntiä, mutten ole jättänyt kokonaan pois ruokavaliostani.

Mikä siis aiheuttaa tämän kunnon äkkinäisen rapistumisen ja mitä on tehtävissä?

4

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hempp@

      Olisiko hiilareita saatavilla päivittäisestä ruokavaliosta liian vähän?

      Ainakin jotkin ihmiset valittaneet (kuten veljeni, noudattaa VHH:ta) VHH:lla ollessa että jo pelkkä kauppareissun portaiden nousu meinaa viedä voimat, jostain lenkistä tai kuntosalin crosstrainerista puhumattakaan, hapottaa älyttömän helposti. Kuulostaa sinulla samalle.

      Itsehän varmistelen ennen lenkkiä (pyöräilen) ottamalla annoksen maltodekstriiniä, vaikken hiilareita erityisesti välttelekään.

    • ^komppaan tota

      Kuten aiempi on jo vastaillut, saat todennäköisesti liian vähän hiilareita. Leipä,peruna,pasta ja riisi kun ne pääasialliset "hytyjen" lähteet ovat..

      Elimistö valmistaa siitä ATP molekyylejä, jotka ovat periaatteessa ensisijainen ruokavarasto lihaksille. Kun ATP loppuu lihas alkaa polttamaan happea tuottamaan sitä energiaa sinne, suoritus muuttuu anaerobiseksi ja maitohappo on kaiken tulos.

      Lyhyesti: laitappa neiti (rouva? :D) ne potut takasin sinne ruokavalioon niin johan jaksaa. Ja ovat muuten terveellisiäkin :)

    • mie vaan

      Voisi johtua vaikkapa kilpirauhasen vajaatoiminnasta nuo oireet.
      Joten kannattas tarkistuttaa arvot varalta, eli verikokeisiin.

      Minulta löyty tuo sairaus, oireina oli jatkuvaa väsymystä, paino nousi herkästi, pysyin rapakunnossa liikunnasta huolimatta, kuiva iho, hiuksiakin hieman tavallista enemmän irtoili, erinäisiä kolotuksia..

      Nyt lääkityksellä vointi on kohentunut ja oireet vähentyneet, paitsi iho on kuiva edelleen ja hieman väsymystä vieläkin ajoittain

    • hiilariton

      Enpä heti alkaisi miettimään tota hiilari puutetta. On,totta että vhh dietti on nykyään usein turha "muodikas juttu", mikä on ihan turhaa. Paljon liikkuva ihminen voi syödä perunaa, riisiä, pastaa ym. aikas hyvin.
      Mutta sitten on meitä jotka jostain muusta syystä kun muoti-ilmiön vuoksi ovat joutuneet jättämään hiilarit täysin minimiin.

      Ja itse jaksan treenata 5-6 päivänä viikossa, eikä väsytä sen kummemmin.
      Toki myönnän, että kaikille tämä ei käy, ja pahimmillaan voi olla jopa haitallinen.
      Mutta aloittaja saa hiilareita kyllä jonkin verran jo kasviksista ym.

      Eli menisin kyllä ihan kokeisiin jos jatkuu, tarkistuttamaan tuon kilpirauhas arvon, veriarvot yleensä, ja mietin olisiko esim. B-vitamiinin puutetta.
      Tilapäisiä notkahduksia kunnon kanssa tulee varmaan kaikille, mutta jos kauppakassien kantaminen väsyttää menisin tutkimuksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7512
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6247
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4377
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3014
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      22
      1838
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      168
      1362
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      111
      1358
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      676
    Aihe