Hei,
Tämä palsta on täynnä idiootteja, mutta ajattelin silti idioottina jakaa oman tarinani teidän kanssa.
Aloitin pikavippeilyn jo monta vuotta sitten. En muista, että olisin koskaan tehnyt rahalla muuta kuin bilettänyt tai sitten ostanut ruokaa kun tienatut rahat oli biletetty. Suuri osa tienatuista rahoista meni tietenkin aina vippien takaisinmakseluun.
Oli myös stockankortti, joka tais muuttua masteriksi jossain vaiheessa ja visa. Kulutusluottoja ellokselle ja minne ikinä olikin.
Sitten kävin hakemassa pankista 6000 euron lainan ja maksoin kaiken pois. Ja aloitin saman rumban uusiksi.
Lopulta lopetin jo hetkeksi työt koska olin niin lopen masentunut ja kyllästynyt jatkuvaan rahan ajatteluun. En edes ymmärrä kuinka pystyin niin monta vuotta jatkamaan sitä peliä. Hah! Peliä, kyllä mä taisin nettipokeriakin jollain vipillä pelata:)
No lopulta tulin siihen tulokseen, että kaikki paitsi pankkilaina, kännylasku, vuokra ja jostain ihme syystä elloksen tili, saa mennä ulosottoon. Elämäni paras päätös. Elämän laatu parani kertaheitolla.
Aloitin myös työt muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tämän tauon aikana keksin myös miten voin lisätä tulojani. Aloitin täysin ilman mitään koulutusta tai kokemusta tekemään nettisivuja. Niistä tulee kivasti siihen ulosoton tekemään koloon täytettä n. 300-400 kuussa.
Ulosotto on jatkunut vuoden 2010 helmikuusta ja olen maksanut sinne reilun kymppitonnin. Nyt tämän kuun lopussa on viimeinen n. 400 euron erä. Ja sanon ystävyyteni irti ulosottomieheni kanssa.
Luottotiedoissa on merkintä, mutta se kaiketi poistuu aikoinaan. Mitä tästä kuitenkin jäi käteen on tuo 300-400 euron melko passiiviset ylimääräiset tulot joka kuukausi, koska oli pakon edessä keksittävä jostain lisää tuloja.
Vaikeuksien kautta voittoon
3
189
Vastaukset
- webwiz
Vielä pari tuntia ja mun viimeinen suoritus lähtee ulosottonaiselle. Soitin kysyäkseni asiakastiedolle niitä maksut suoritettu merkintöjä ja samalla selvis, että ei menekään enää palkasta kuin 230 euroa:)
Lopetin puhelun kiittämällä yhteistyöstä ja toivomalla, että se ei enää jatkuisi tulevaisuudessa. Naurutkin irtos.
Tänään sain kyllä huomata, että ei se rahankäyttö ihan hallinnassa ole kun huomasin tuhonneeni veikkaukseen 200 euroa illan aikana. No se ei onneksi vielä budjettia kaada. Täytynee kuitenkin vielä hieman itsetutkiskella, että miksiköhän tähän pisteeseen aikoinaan jouduttiin. Ehkä mä vielä koin jonkun valaistuksen.- fkeokfokfoew
Moi,laita äkkiä sinne veikkauksen sivuille pelirajoitus! Itselläni on 10e/päivä. Sen enempää ei pysty pelaamaan :) Olen itsekin joskus pelannut pari sataa kerralla mutta kun laitoin pelirajoituksen niin on pakko lopettaa :)
- wefr3w5rwt
Hei webwiz. Kirjoituksessasi todistit ensimmäisen väittämäsi taidokkaasti oikeaksi.
Hienoa, että pystyis pääsemään pinnalle veloistasi. Valitettavasti velkaantumisesi alkaa taas ja ajaudut pahempaan jamaan, kuin viimeksi, josta sitten taas yrität pyristellä kuiville jne jne. Itsetuhoinen rahankäyttö ei tule loppumaan koskaan ennen kuin pääset perille siitä, mistä se johtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1584866On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192136Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi352016- 1161923
Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161889- 931688
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461337- 681245
- 1211180
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka301134