Ne jotka ovat soittaneet näitä kyseisiä Fenderin sähkökitaramalleja voisivat kertoa että kuinka hyviä sähkökitaroita Jazzmaster ja Jaguar ovat. Olen näet hankkimassa jomman kumman lähiaikoina ja tahtoisin niistä hieman tietoja kokeneemmilta soittajilta eli mielipiteitä ja näkemyksiä.
Itse tiedän vain sen että alku aikoina 1950- ja 1960-luvuilla nämä kaksi mallia eivät saavuttaneet Staro- ja Telecasterin suosiota ja niiden valmistus lopetettiin 1970-luvulla mutta aloitettiin taas 1990-luvulla kovan kysynnän takia.
Fender Jazzmaster ja Fender Jaguar
1
736
Vastaukset
Molemmat hyviä ja hyvin tehtyjä, kuten tietty Stratotkin, riippuen tietty mm. yksilöstä ja omista intresseistä, mistä pitää. Mulla on ollut -68 Jazzmaster todella pitkään, ja aiemmin sillä soitin ties kuinka paljon lava-, tanssi yms. keikkaa. Hiljattain asennutin siihen uudet nauhat ja muutenkin ole sitä ollut kunnostamassa. Jazzmasterin ja Jaguarin erot ovat lähinnä sähköpuolella, bodyt ovat käytännössä samoja. Fender käytti samaa bodya mm. 12-kielisessää ja 6-kielisessä bassossa. Mensuuri on pidempi kuin esim. Stratossa josta johtuu Jazzamasterin pidempi ja parempi sustain. Tämää ainakin mun Jazzmaster soi akustisesti todella kyvin, joka on lähtökohta hyvälle kitaralle. Viime aikoina olen keikat soittanut lähinnä Stratolla, mutta meinaan ottaa Jazzmasterin uudestaan käyttöön. Jazzmasteria aikoinaan haukuttiin mm. heikoista mikeistä, tallasta ja kampivibrasta, mutta minusta ne eivät ole ollenkaan huonot, vähän erilaiset kuin Stratossa. Nyt on tullut uusia Jazzmaster -malleja, joissa talla on erilainen ja joista on karstittu toiset säätimet, joista voi säätää etunmikille toiset säädöt ja vaitaa niitä lennossa. Tuo on ihan hyvä feature, ilmankin varmaan pärjää. Vanhoissa Jazzmastyereissa on mikit leveämmällä kelapakalla joka vaikuttaa soundiin, vanhemmissa on jotenkin muhevampi soundi. Kaiken kaikkiaan soundivalikoima on pienempi kuin STratossa, jossa parillislla mikeillä saa aikaan niitä vastavaihesoundeja, joskin näitä ei ole ollut aina strarossakaan silloin kun niissä oli vielä 3-asaentoinen kytkin.
Kokonaisuutena uskaltaisin kyllä suositella Jazzmaszteria, se on terve perusoitin, hyvin rakennettu, Twang -rautalankaväki näistä tykkää, komppikitarana se on todella hyvä.
Kannattaa kokeilla. Ja voihan sen vaihtaa jos ei tunnu käteen sopivalta. Kyllä sillä joka tapuksessa voi soittaa oikein hyvin. Muoto vähän jakaa väkeä, itsekin vierastin alussa, mutta ainakin minulle se istuu todella hyvin.
-Pena
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802691On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole572632Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682578Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä872509Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu842040Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl481995Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1401853Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve301434Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361432Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511430