Olenkohan mokannut puutarhani?

Totally amatör

Olen todellinen vasta-alkaja puutarhahommissa. Olen istuttanut tänä vuonna todella paljon ja todella isolla rahalla kukkia, mutta olen tainnut nyt oikaista vähän väärässä kohtaa... En ole nimittäin tehnyt varsinaisia penkkejä, vaan kaivanut kuopat taimille ja istuttanut sinne tuoreen puutarhamullan kanssa. Eli tuoretta multaa on vain perennan ympärillä, muuten ympärillä alkuperäinen maa (on savea, hiekkaa ja multaa). Kuinkahan tässä käypi...? Pitäisiköhän kaikki kuitenkin kaivaa ylös ja perustaa penkki uudestaan?

9

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruohopeukalo

      Kyllä ne kukat noinkin kasvaa.
      Puille pensaille ja hyvin leviäville kukille teen juuri noin.
      Esim. Peurankello, Hirvenkello ja Vuohenkello ovat niin kovia leviämään, että paras kun ne istuttaa omaksi ryhmäkseen ja voi pitää ne kurissa ympäri ruohonleikkurilla leikkaamalla

    • fdsfdfsdfsd

      laitoitko nurmikolle vai millaista maa on perennojen ympärillä?

    • hölmöäkö

      vai menikö reisille ??

    • Totally amatör

      Kaivoin nurmikot ensin pois. Alueilla, joissa nurmikko ei juuri kasva (esim. puiden alla) kitkin heinät ja vähäiset nurmet pois. Sinne sitten kaivoin kuopat ja istutin kukat. Osan pitäisi olla helposti leviävää ja sitkeää, kuten nauhusta ja tarha-alpia, mutta on myös vähän herkempiäkin lajeja. Mutta kiva kuulla, että toivoa on silti! :)

      Pitääkö kaikki kukat suojata talveksi jollain? Asun IV-vyöhykkeellä, mutta meidän kohdalla on TODELLA kylmä talvisin, viime talvena yli -40 c pakkasia mitattiin.

    • kannattaisi aina

      hankkia ensin tietoa sitten vasta touhuta.

      • O-mukulakiurunkannus

        Ainahan me teemme niin, että ensin kylvämme ja istuttelemme ja sitten alamme kirjoista ja neteistä etsiä tietoa, miten olisi pitänyt tehdä. Sitten siirtelemme ja pelastamme, mitä pelastettavissa on.

        Ainakin minulla puutarhanhoito on tällä menetelmällä onnistunut erinomaisesti vuosikymmenet eikä ensimmäistäkään lopullista katastrofia ole tapahtunut.

        Tälläkin hetkellä minulla on toistakymmentä kukkalajia huonoissa paikoissa. Mutta kunhan hengissä pysyvät, siirtelen parempiin paikkoihin sitä mukaa, kun saan parempia paikkoja aikaiseksi.

        Ei kannata ottaa turhan vakavasti, harrastustahan tämä vain on. Harmi tietysti, jos sijoittaa paljon rahaa, eikä sitten onnistukaan niin kuin oli kuvitellut. Mutta siihenkin saa tottua, jotkin kasvit osaavat olla aika oikukkaitakin. Olen huomannut, että ne eivät myöskään lue puutarhakirjoista, missä heidän pitäisi menestyä ja missä kärsiä ja kitua, vaan saattavat todella rehottaa täysin kaikkien oppien vastaisissa olosuhteissa.

        Ottakaa huomioon, että kasvin ensisijainen tarkoitus huonoissakin olosuhteissa on pysyä hengissä. Eivät ne tieten tahtoen halua puutarhurille v-uilla!


    • Metsäkissankello

      Et sinä sinällään väärin tehnyt, mutta siinä on vaan se homma, että toivottavasti multa ei kamalasti painu talven aikana. Montusta tulee vesikuoppa, johon kasvit kevättalvella kuolevat. Eli kohopenkki on yleensä paras.

      Toinen ongelma on nurmikko, joka hiipii kukkapenkkiisi. Luepa sellaisesta asiasta kuin nurmikon kanttaaminen ja hommaa kanttausrauta tai suorareunainen lapio. Kanttaus pitää tehdä heti keväällä ja kesällä 1-2 kertaa.

      Voisit nostaa taimet ylös ja lisätä multaa.

      Jos seudullasi ei ole talvella kovin lumista, peittele penkki havuilla. Taimet saavat viiman- ja auringonsuojaa. Jos lunta tulee, ei tartte tehdä mitään. Se on eriste sinällään. Hangen päällä voi olla -40 ja hangen alla nolla.

    • tirtir

      saattaapi onnistuakin, kun kerran sait hyvin kaivettua kuopat kasveille, niin ei se maa ihan mahdotonta perennoille voi olla. Varmaankin olet valinnut kestävät kasvit, kun noin pohjoisessa asut ja nehän nyt menestyvät vaikka vuosikymmeniä ilman hoitoakin. Mutta puutarhanhoito on aina jännityslaji, ja ensi keväänä ja kesänä sitten selviää!

    • kehno tarhuri

      Lumi on hyvä talven suoja. Ruusut on hyvin säilyneet talon seinustalla, kun lumet ajetaan päälle. Havuja en ole laittanut enää ollenkaan.

      Perennojen kanssa on hyvä hankkia enemmän tietoa, jotta olisi jatkuvassa kukinnassa, eikä leviä liikaa.
      Itselleni tuskaisempia tuntuu olevan sipulikukat. Tulppaanit kyllä kukkivat, mutta kesäkukkia laittaessa mukulat menee lapiolla usein halki. Hyasinttia en ole saanut ollenkaan kukkimaan.
      Oman penkkini olen vuorannut juurikankaalla, ettei nurmi tai rikkaruohot tulisi. Silti tulevat, kun niin ahkeraan ei viitsi kitkeä. No ne jää pian muiden hoitoon.

      Perunaakin joku laittaa vain kuoppaan. Kasvaa ne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7560
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6305
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4427
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3054
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2628
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      32
      1918
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1541
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1524
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      772
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      713
    Aihe