Sähköverkon haavoittuvaisuus

Pirun utelias

Mitkä olisivat ne tekijät joiden ansiosta Suomen sähköverkon laajaa vahingoittumisen haittoja pienennettäisiin?Kantaverkko on pääasiassa maastossa ja helposti haavoittuva, kuten myös muuntamokentät.Siirtoverkossa osa on maakaapeloituna, mutta muuntajat ja kytkentä- ja sulakekaapit ulkosalla.Kriisitilanteissa voimalat pystytään suojaamaan suuria pommituksia lukuunottamatta.MOT kertoo tänään aiheesta lisää, mutta mitä ammattilaiset asiasta pohtivat?

20

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jopas jotain

      Asia oli ajankohtainen jo viime sotien aikana jolloin varsinkin sähkölinjoja sabotoitiin desanttien ym. toimesta.Kaikkea verkostoa ei koskaan voida kaapeloida, mutta asia on puolustusvoimien tiedossa ollut pitkään ja valmiutta korjaustöihin on.Asia oli harjoitteena myös omalla varusmiesajalla.

      • Kylmä.Totuus

        Terrorismi voi olla kohteena myös sähkön siirtolinjoilla. Aihe saattaa tulla hyvinkin ajankohtaiseksi nykyaikanakin. Sota-ajan terrorismista kotirintaman alueella on tehty elokuvakin, mutta vielä en sitä löytänyt arkistojen kätköistä.


    • Kuka tahansa

      MOT.n ohjelma painotti sotatilan täystuhoa.Oltiin aivan äärimmäisyyksissä.Ohjusiskuihin on vaikea varautua oli kohde mikä tahansa.Talvimyrskyt olisi ollut todellisempi aihevalinta.

    • Krim.

      Miten käy tuonnin kanssa Venäjältä jos kahina etelässä alkaa?

      • ei merkitystä

        Sähkön tuonti Venäjältä on nykyään melko olematonta. Tarviivat sähkönsä itse.
        Voidaan helposti korvata lisäämällä tuontia pohjoismaista.


      • Paljon merkitystä
        ei merkitystä kirjoitti:

        Sähkön tuonti Venäjältä on nykyään melko olematonta. Tarviivat sähkönsä itse.
        Voidaan helposti korvata lisäämällä tuontia pohjoismaista.

        Sama tarve voi olla heilläkin. Norjasta viedään Tanskaan ajoittain valtavasti. Kun kaikki haluaakin yhtäaikaa, entäs sitten.


    • Wayne

      Kyllä suuressa osassa maata pärjätään pitkiäkin aikoja ilman sähköä. Maatiloilla on traktorikäyttöiset aggregaatit sairaaloissa varavoimalat. Eikä kaupan aggregaatit ole hirveän kalliita. Mutten sitten tiedä miten rivi/kerrostalot tai ylipäätänsä kaupungit saavat sähkönsä.

      Polttoaineet ovat se oikea ongelma koska, se on Suomessa täysin tuontitavaraa.
      Jos nyt sota esimerkiksi Venäjän kanssa ja öljyhana kiinni vaikka puolelta Euroopaa niin, kaikki kääntäisivät katseensa norjaan tai englantiin ja Suomi tuskin olisi siinä jonossa ensimmäinen.

      • Näin.sovittiin

        Paha uhkakuva, mutta silloin se olisikin Euroopan laajuinen vähintään. Sähköverkon eri alueilla siviilissä toimiva olisi niissä myös kriitilanteissa. Vaatetus olisi puolustusvoimilta ja osa ajoneuvoista.


    • norsk_hydro

      Norjasta kaapeleilla sähköä ja putkia pitkin kaasua.

      • kuka_toteuttaa

        Ne kaapelit ja putket on myös rakennettava. Ajatus niistä ei riitä. Ja toiseksi tulee eteen rahoituskysymykset eli onko Suomella varaa uusiin kaapeli- ja putkiverkkoihin? (ja tietysti mikä on Norjan kanta?)


    • Keinojaolisi

      Sähköverkko oltaisi voitu rakentaa lankojen sijaan lasereista tai radioaalloilla.Noita harkittiin aikoinaan,mutta en tiedä mihin kariutuivat.Sotatilanteessa olisivat parempi ratkaisu kuin lankajohdot.Ja voimalat olisi voitu sijoittaa kallioluoliin, juurikin kestämään myös kaikenlaiset pommitukset,mutta sitäkään ei ole toteutettu.Mitkä lie siihenkin olleet syyt?

      • keinotloppu

        Kariutuivat siihen että Ekku Peltomäen uusi lasershow olisi sotkenut kaiken.

        Vähän niinkuin syklokonvertterit öljynporauslautoilla, tiedät varmaan mitä tarkoitan?


    • idj48djf

      Onhan puhuttu sähkön hajatuotannosta ja paikallisverkoista. Tämä ajatus käy hyvin yksiin uusiutuvan energiatuotannon mallin kanssa. Esimerkiksi aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö voidaan syöttää verkkoon ja kriisitilanteessa pelkästään omaan sähköjärjestelmään. Kaikki uusiutuvilla tuotettu energia on pois saasteista.

      • Valio-myrsky

        Usein myrskyt ovat syksyllä ja talvella. Silloinhan sitä aurinkoa riittää.


      • paikallisvoimaa

        Lähes joka kunta olisi turpeen puun suhteen omavarainen, turvevarantoja voitaisiin hyödyntää toisistaan riippumattomissa pottolaitoksissa sähkön ja lämmön tuotantoon. Miksi turpeen poltto on niin suuri tabu kun vertaa esimerkiksi öljyyn tai kivihiileen? Suomessa vähennetään turpeen käyttöä, mutta esimerkiksi Saksassa luovuttiin ydinvoimasta ja lisättiin merkittävästi kivihiilen polttoa.

        Polttolaitokset ovat myös yksikertaisia ja niitä kyetään rakentamaan nopesti tuhoutuneiden tilalle toisin kuin vaikka ydinvoimalan.


      • sakumanni
        paikallisvoimaa kirjoitti:

        Lähes joka kunta olisi turpeen puun suhteen omavarainen, turvevarantoja voitaisiin hyödyntää toisistaan riippumattomissa pottolaitoksissa sähkön ja lämmön tuotantoon. Miksi turpeen poltto on niin suuri tabu kun vertaa esimerkiksi öljyyn tai kivihiileen? Suomessa vähennetään turpeen käyttöä, mutta esimerkiksi Saksassa luovuttiin ydinvoimasta ja lisättiin merkittävästi kivihiilen polttoa.

        Polttolaitokset ovat myös yksikertaisia ja niitä kyetään rakentamaan nopesti tuhoutuneiden tilalle toisin kuin vaikka ydinvoimalan.

        Kunhan ensin hyödennettäisi nen valtaavat kaatopaikat, joissa makaa vuosikymmenien polttoaineet. Suomi on tosipaljon jäljessä siinä. 60-luvulla rakennettiin Saksassa moniin paikkoihin laitoksia, koska kasvaa jätemäärä pakotti. Nykyisin suljetaan näitä, koska jätemäärä on jätteiden välttämisen ja kierretyksen ansiosta niin paljon pienentynyt, ettei toiminta ole ennen järkevä. Joskus on jopa tuotu ulkomailta lisää "polttoainetta".

        Suomessa sitävastoin on katseltu uusien kaatopaikkojen sijainteja mielummin kuin mietettty olisiko muita ratkaisuja, ei edes kaatopaikkojen kaasuja ole hyödennetty, mitä on Saksassa jo vanha asia.


    • keoker

      Suomessa on jätevoimalaita ja lisää nousee, mutta ei kovin montaa, loppuu poltettavat jätteet. Näin se vain on, kaatopaikoille menee jatkossa lähinnä jäte jota ei voi teknisesti tai taloudellisesti hyödyntää energiantuotannossa. Edellinen kirjoittaja elää aika pahasti 80-luvulla.

    • kunta

      Joka kuntaan oma megawatin sähkövoimala ja veroedut niin että kannattaa, ei tukia enempää kuin nyt. Jää rahat kuntaan ja tulee työpaikkoja suomeen. 4 rekkakuormaa päivässä haketta sisään. Jos voimalaan vielä omasta sähkötuotosta otettu haketussähkö, päästään jo melko omavaraisiksi. Vain puun siirto voimalan luo vaatisi nestemäiset polttoaineet kunnan ulkopuolelta.

    • Anonyymi

      Aina kesän jälkeen on aihe ajankohtainen kun myrskyjen aiheuttamat katkokset on päättäjien tiedossa. Korona kaiken lisäksi pakotti ihmisiä etätöihin ja sitten menikin sähköt ja perään tukiasemien vara-akut pimeni. Kestää vielä vuosikymmeniä kunnes asiat saadaan kuntoon.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      680
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe