Siirtyykö Lapuan terveyskeskus yksityisen ulkomaalaisessa omistuksessa olevan Attendon hoidettavaksi kun liitytään Kauhavaan ?
Mainittu firma ryhtyy hoitamaan Kauhavan kansanterveystyötä.
Lapuan terveyskeskus yksityistetään ?
54
915
Vastaukset
- Isku selän takaa
Ensimmäinen isku vyön alle.
Ja niitä tulee riitämän kun köyhän kanssa toimii.
Tätä uutta käännettä eivät valtuutetut tienneet.- tietoa oli
Kyllä ne sen tiesi ja siksi ajoivatkin sillä innolla Lapuaa Kauhavaan. Ei pidä hurskastella.
- katto päivän LS
tietoa oli kirjoitti:
Kyllä ne sen tiesi ja siksi ajoivatkin sillä innolla Lapuaa Kauhavaan. Ei pidä hurskastella.
Kattokaa päivän Lapuan Sanomat. Kyllä viestit kulki ja tietoa vietiin Kauhavalle ja takaasin. Turha väittää ettei ollu mitään tietoa Attendosta.
- pettäjien tie
Tämä on vasta alkusoittoa mitä tuleman pitää.Tästä tulee mieleen härmänmaan seutukunnan toiminta aikoinaan,silloinkaan ei voinut luottaa tehtyihin päätökäsiin. Kauhavalaista tuli aina kun selkänsä käänsi.Mikään ei ole muuttunut eikä varmaakaan muutukkaan.Samat tavat jatkuu.Kyllä lapualaiset on nyt seuraan pääseet.
- 2 leipää 3 valtuutet
Vain jos 3 valtuutettua olisi äänestänyt toisn, emme joutuisi kulkemaan Hämärän rajamailla.
Suruttomat saavat heränneen maan kepulikonstein.
LUVATTU MAA:
Kanaaninmaa (myös Kanaanin maa, Kaanaanmaa, Kaanaa) on Raamatussa juutalaisten eli israelilaisten "luvatun maan" eli Palestiinan, nykyisen Israelin nimityksenä. Kanaaninmaa mainitaan ensimmäisen kerran Abramin, myöhemmän Abrahamin, asuinpaikkana ensimmäisen Mooseksen kirjan jakeessa 16:3. Jumala lupasi maan Abrahamin jälkeläisille ikuiseksi omaisuudeksi.
Kanaanilaiset olivat Raamatun mukaan maan alkuasukkaita, todennäköisesti foinikialaisia ja muita seemiläisiä, jotka saapuivat maahan ennen amorilaisia, israelilaisia ja aramealaisia.
Raamatun ja Koraanin mukaan israelilaiset kerääntyvät jälleen yhteen ja elämään Kaanain maassa ennen tuomiopäivää. - 24,1
Tähän ne kokkarit pyrkii. Eiköhän järjen valo muuta suuntaa.
- Luottamus puuttuu
Mitähän liikkuu nyt pohjoisen suunnan kannattajien mielissä ?
Eikö aukee silmät, että heitä on höynäytetty. Laittoivat vielä pikkupuolueen KD:n esittämään asiaa. - Pieni eliitti tiesi
Luottamus puuttuu kirjoitti:
Mitähän liikkuu nyt pohjoisen suunnan kannattajien mielissä ?
Eikö aukee silmät, että heitä on höynäytetty. Laittoivat vielä pikkupuolueen KD:n esittämään asiaa.Nyt tulee selvittää, ketkä Lapualla päättivät pimittää Seinäjoen suunnan kannattajilta Kauhavan TK:n yksityistämispuuhastelun. Ketkä kauhavafaneista tiesi asiasta, Pöntinen, Lahtinen tietty, Kivisaari ketkä muut?? Uskon ettei kaikki kauhavafanitkaan tienneet asiasta. Vain pieni eliitti tiesi.
- pöliät
Pieni eliitti tiesi kirjoitti:
Nyt tulee selvittää, ketkä Lapualla päättivät pimittää Seinäjoen suunnan kannattajilta Kauhavan TK:n yksityistämispuuhastelun. Ketkä kauhavafaneista tiesi asiasta, Pöntinen, Lahtinen tietty, Kivisaari ketkä muut?? Uskon ettei kaikki kauhavafanitkaan tienneet asiasta. Vain pieni eliitti tiesi.
Siellä paskaa missä kokkarit härää.
- Lue ensin
Kokoomuslaiset äänestivät Kauhavalla asiaa vastaan, näkyy pöytäkirjoistakin. Asia vietiin läpi kepun voimalla!
- körttikansa häpee
.Taas Kai valmis soppa.
- Kovaa faktaa
Ei ole Kailla mittän syytä, asia viety vain Kepun toimesta eteenpäin!
http://dynweb.kaksineuvoinen.fi/kokous/201388-10.PDF - pelurit
Kovaa faktaa kirjoitti:
Ei ole Kailla mittän syytä, asia viety vain Kepun toimesta eteenpäin!
http://dynweb.kaksineuvoinen.fi/kokous/201388-10.PDFEikö ole hätää Lapualla. Ei Kauhavan äänestys puhdista lapualaisia pelureita.
- kuka keitti
Kovaa faktaa kirjoitti:
Ei ole Kailla mittän syytä, asia viety vain Kepun toimesta eteenpäin!
http://dynweb.kaksineuvoinen.fi/kokous/201388-10.PDFEi tätä saa millään kepun syyksi. Kokoomus, KD ja perusS ne sekoitti sotkunsa.
Soppa keitettiin Lapualla lapualaisille.
- ikl-Lapua
ei täs nyt liitytä mihinkään ,kuntarakenne selvitys menossa ,,ihan eri asia eli nou hätä
- Voihan lapua
Nyt kyllä kuulostaa luottamushenkilöiden (valtuutettujen jne) aliarvioinnilta.
Jos eivät nyt ole osanneet Ilikkaansa aamulla kunnolla lukia.
Kauhavan kaupungin alullepanemana Evijärven ja Lappajärven tukema Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten "selvittelyä" (ja ILMAISEKSI ;) ) yksityisen Attendon kautta, on uutisoitu niiiin moneen kertaan lehdissä - että ei VOI lapualaiset päättäjätkään sanoa että eivät tätä tienneet.
Jos joku niin väittää,niin todella heikosti on läksynsä lukenut ja asiaan perhetynyt.
Tässä ei nyt (valitettavasi) voi ketään syyttää tiedon pimittämisestä kun on Ilikan lisäksi kijoiteltu laajemminkin tästä tilenteesa.
Joten - Äläkää viittikö! - pajunköyttä syötetti
Huijaus kai joka tapauksessa.
- MOT
Taas tietenkin tyhmät luulleet olevan muita viisaampia ja tumpeloineet koko asian. No, vielä ei ole mihinkään liitytty ja tierä vaikka tuloo vielä lopuksi ns. kansanäänestys siitä mihin liitytään sikäli mikäli koko kuntaliitosohjelma on hallituksella enään kohta hengissä.
- Muutosta.
Sama mihin Lapua liittyy.
Kunhan loppuu potilaiden makuuttaminen TK:N käytävillä.
Huonompaan ei ainakaan voi mennä.- kokemusta on
Muutosta.Mee kattoon Kauhavan TK:hon niin näet.
- Essuflikka ruhka
Voi jee ku ootta köppääsiä. Asiaa väännetähän mistä hyvänsä. Liittymistä ei ole tulossa, ainoastaan selvitys, minkä on ministeriö määränny. Kauhava ei halua liittyä ja Lapua ei halua liittyä eli molemmat jatkaa ittenäisinä. Eikä Lapualta mihinkään teekoo lähäre. Käsittämättömiä ajatuksia ihimisiltä ja täs näköö, notta normaali karuntallaaja ei ymmärrä mihinä mennähän. Jos Seinäjoelle olisimma suunnannu, niin liitos olisi voinu tapahtua, koska siälä oli hallitus linjannu pöytäkirjaan sanan liitos, eikä selevitys.
- KansanvaltaaLapualle
Enemmistö lapualaisista on niin "köppäsiä", että haluaa Lapuan suuntautuvan Seinäjoen suuntaan, vaikka mahtipontiset vievät meitä taantumuksee, Kauhava nimiseen Kepulandiaan.
Aisiasta tulisi järjestää neuvoa-antava kansanäänestys Lapualla.
- sosialismin aika on
Jospa se terveyskeskuskin alkais toimia paremmin yksityistämisen jälkeen. Kyllä näitä kunnan tuottamia palveluita on maksettu ihan tarpeeksi.
- lempilause
Siinä syy miksi Kauhavalle vaikka pakolla. Kokoomuksen lempilause.
- Pelurit tilille.
Rikkaat haluavat yksityisvastaanotolle.
Miksi rikkaat haluavat poistaa normaalilta ihmisiltä kunnalliset palvelut.
Miksi juonitaan kansan selän takana. - sootee
Lapualla kevätkesällä kuultua,kerveyskeskuksen iltapäivystykset päätetty lopettaa,aikataulusta ei kerrottu.
Lääkärin aikoja saa jonottaa.
Suomalaiselle lääkärille kauan..
Kieliongelma vaikuttaa hoitosuhteeseen negatiivisesti ,haluaisin asioida omalla äidinkielellä.
Onko teekoon käytävillä edelleen potilaita,viimeksi kun oli joku tarkastus potilaat vietiin"piiloon "siksi aikaa.
Ei toimi teekoo missä vika?
Kuntaliittymis,neuvottelu asiassa taitaa olla suo siellä vetelä täällä.Terveydenhoidon parantamisessa tarvittaisiin SOTE uudistuslain valmistumista-----pian eikä joskus. - Hämärän rajamailla.
Voi L----apua, mikä soppa syntyy.
- OIKAISUVAATIMUS.
VALUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ voi VALITTAA.
ja nyt kannattaa,
punnita asia tarkemmin rauhassa.- Mielipide esiin
Toimeksi vaan. Jokaisella kansalaisella oikeus tehdä valitus
- vastointyössäkäyntiä
Kaikki sitten ulkoistetaan Kauhavalle.
- +*+*+*
Onneksi!
- Onneksiko sekin ?
Ja kouluja suljetaan.
- Jokivarren asukki
Hienoa, että Kauhava yksityistää oman terveydenhoitonsa - sitten yhdistymistilanteesa on helpompi lopettaa tuo yksityisen kanssa tehty sopimus ja keskittää terveydenhoitoa Lapualle! Kauhava tekee isojen yritysten tyylillä - ulkoistaa yksityisille, jotka sitten "sopeuttavat oimintaa" ja potkivat väkeä ulos.
Lapuan kannalta mainio ratkaisu (kieli poskella kirjoitettu, mutta toinen puoli totta) - KATALA KATEUS ?
Pitäiskö lääninsairaala olla joka kirkolla.
Pitäiskö ammattikorkeakoulu oltava joka kirkolla.
Pitäisikö maakuntakirjasto olla joka kirkolla.
Pitäiskö Atria olla joka kirkolla.
Pitäiskö valtoin keskuskonttorit oltava joka kirkolla.
SIKSIKÖ SEINÄJOKEA KADEHDITAAN ? ? ?- en kadehdi
Pitääkö kepun olla joka kodissa Lapualla.
Pettääkö kepua aina.
Onko kepu ohjelma talonpojan tappolinja
- hyvä kysymys
Hoitaako Attendo Oy , Mehiläinen Oy tai Terveystalo Oyj tulevaisuudessa Lapuan perusterveydenhuollon ja valuvatko maksamamme verovarat paratiisisaarille verottajan ulottomattomuuteen ?
- pöljvästi
Ehkäpä päättäjien itse valitsema ylilääkäriporras hoitaa asian parhaitten päin,,,paratiisisaari vois olla vaikka Kaunissaari ;))
- ikävä juttu
ja lukio on pian vain Kauhavalla
Nykyyiset maaseutukaupunkilukiot ovat kuulemma liian lähellä toisiaan. - Köyhä kaveri.
Apua.
Terveyskeskus sitten yksityistetään ja
lukio ulkoistetaan. - Kauhava jatkaa
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa syventää asuntomarkkinoiden kahtiajakoa. Palvelut etääntyvät, jolloin asunnoille ei löydy ostajia.
Asuntomarkkinat eriytyvät kasvukeskusten ja haja-asutusalueiden asuntomarkkinoihin.
”Maaseudulla on yhä enemmän alueita, joilla ei ole markkinoita vanhoille asunnoille”, säästöpankkien Sp-Kodin toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo.
Sosiaali- ja terveyspalvelut keskittyvät tulevaisuudessa harvoille paikkakunnille. Uudistus kärjistää Toivasen mukaan asuntomarkkinoita entisestään.
”Asian merkitys on isompi kuin on osattu arvioida”, Toivanen pohtii.
Asunto on käytännössä arvoton, jollei se mene kaupaksi. Työn perässä on silloin vaikea muuttaa. Suuri osa ihmisten varallisuudesta on kiinni asunnossa.
Toimitusjohtaja Jukka Malila Kiinteistövälitysalan keskusliitosta pitää ennenaikaisena arvioida kuntauudistuksen ja sote-päätösten vaikutuksia.
”Hinnat jatkavat laskuaan muuttotappiokunnissa ja nousevat metropolialueella”, Malila ennakoi.
JUHANI VIITALA - trarrraraaa
Asiasta päätetään jatkossa Tampereella. Tänne jää vain suorittavaa osastoa, joka tekee sitä mitä Tampereella päätetään. Tampereella voidaan aivan hyvin päättää asioista, kuuntelematta Lapuan ja Kauhavan päättäjien mielipiteitä. Ei niitä kiinnosta Tampereella mikä "attendo" tällä hetkellä hoitaa asioita. Asiat kilpailutetaan ja kustannustehokkain voittaa, ja sillä sipuli. Sote toimii omanaan, eikä siinä kuunnella Lapuan ja Kauhavan, eikä Seinäjoenkaan kuntaisien mielipiteitä. Asioista päätetään LAINVOIMAISESTI Tampereella, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista, ei edes lapualaasilla. Addresseja voi koittaa tehdä, mutta kyllä ne asiat runnotaan Tampereelta KUUNTELEMATTA LÄPI.
Toivottavasti edes tekevät hyviä ratkaisuja. Yksi hyvä asia tässä tietysti jo on, eli hallinnon kulujen pieneneminen. Mutta huonoilla päätöksillä sekin säästö hävitään äkkiä tappioksi. Ei tässä oikein voi muuta kuin yrittää toivoa, että Tampereella tehtäisiin viisaita päätöksiä. Muuta emme enää voi, iso ratas on jo pyörähtänyt. - Ässäjokeen tietysti.
Minne jää keskussairaala ?
Ei mettäkyliin päin.- blchklzfvbfdzkgbfzöd
Olipa taas tyhmä kommentti.
- Rahat loppuvat
Lapuan tilikausi noin 3,4 miljoonaa alijäämäinen
01.04.2014
Lapuan tilinpäätös viime vuodelta on noin 3,4 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Vuonna 2013 kaikki talouden tunnusluvut heikkenivät edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden 2013 vuosikate oli 2,2 miljoonaa euroa. Talousarvion toteutuma seuranta ennakoi vuosikatteen asettuvan 1–1,5 miljoonan euron tasolle.
Nettoinvestoinnit olivat Lapualla viime vuonna 13,4 miljoonaa euroa. Rakennusinvestointeihin käytettiin 6,3 miljoonaa ja kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin investoitiin nettona 5,2 miljoonaa. - Sjoella mukaan
Etelä-Pohjanmaan kuntien ja sote-ohjausryhmä on sopinut 17.12.14 sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvästä tuotantokuntayhtymän valmistelusta.
Sote-valmistelu jatkuu kuntavetoisena erillisenä projektina, joka organisoituu Seinäjoen kaupunkiin. Seinäjoen kaupunki käyttää Etelä-Pohjanmaan puhe- ja äänioikeutta neuvotteluissa sote-järjestämisalueella eli käytännössä Tampereella.
EP:n sote-palvelutuotannon suunnittelun lähtökohdaksi kootaan talouden ja toiminnan perustiedot koko maakunnan alueelta suhteutettuna palvelutarpeisiin. Hyväksytty toimintamalli vahvistaa kuntaperustaista sosiaali- ja terveydenhuollon todellista uudistamista. Tämä luo toiminnan vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta, koska tällöin voidaan katsoa kaikkia lähipalveluita ihmisen/ kuntalaisen näkökulmasta. Kuntavetoisessa sotessa palveluiden järjestäminen lähtee ihmisen tarpeista eikä palveluiden järjestäjän näkökulmasta. Kunnassa on paras osaaminen ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa. - etama
Lapua on 10 000 asukkaan taajama. Kauhava on 6 000 asukkaan taajama. Sivukylät on sitten sivukyliä, niitä ei lasketa keskustoohin. Eikö se suurimman taajaman mukaan pitääsi mennä... Eli Kauhava ennemminkin yhdistyy Lapuaan. Toisaalta aiva sama, loppujen lopuksi kaikki yhdistyy Seinäjokeen. Tää on vain välivaihe. Vaasa meinaa tehdä homman kerralla, ilman välivaihetta, suoraan koko Pohjanmaan maakunta yhdeksi ja samaksi Vaasaksi.
Ja kun tehdään kerralla tarpeeksi suuri, niin kyllä niitä sivupisteitä pakostikin jää, ja ne voidaan sijoottaa jopa paremmin kun on isoo alue kysees. Voidaan ajatella koko aluetta kerralla, ilman turhia kuntarajoja. Jos E-P tulisi yhdeksi ja samaksi kunnaksi, voitaisiin alueen palvelut järkevöittää heti kerralla kuntoon. Luulisin että tuossakin tapauksessa Lapualle jäisi terveyskeskus, koska taajama on sen verran suuri, eikä kaikkia voi hyppyyttää Seinäjoella, kun sen paikat on jo muutenkin täynnä.
Uskon että koko-ep:lle jäisi aika monta sivukeskusta, joissa ns perustason palvelut terveyskeskuksineen ja kouluineen. Totta on että jostain Isostakyröstä, Härmästä, ja vaikka Vimpelistä vaan kertakaikkiaan loppuu palvelut, kun ne taajamat on pieniä. Lapua, Kauhava, yms on ja pysyy, liittyi ne mihin tahansa. Aina kun taajamassa on yli 5000 asukasta, niin löytyy jo perusteita peruspalveluille. Jopa Seinäjoen kannalta on hyödyllistä, että ns "liian suuret taajamat" pysyvät omissa keskuksissaan, eikä niitä kuskata isoolle kirkolle. Peräseinäjokiset ja Ylistarot on erikseen, kun nissä asuu niin vähän väkeä, että kannattavuusraja menee siinä. - idiotismia
kokoomus on per-sees-tä------------katainen luikki brysseliin ku sai ensin suomen asiat viturallensa---toi tuppi on varsinainen pelle
- Palvelut lakimääräis
Ei mitään taajamaa olla lopettamassa, vaikka liitos assajoelle tulee.
Päinvastoin mm. Kouraa ollaan nyt asemakaavoittamassa asutusta varten, - Seinäjoel päätöksiin
Seinäjoki ja Sote pelastavat Lapuan terveyskeskuksen yksityistämisestä.
- Terkkarin palvelut
ovat tärkeät. KAIKILLE.
SOTE voi ne pelastaa,
jos niin Seinäjoella sovitaan---päätetään. - SEINÄJOL SOTEEN
Tuottamisvastuussa olevat kuntayhtymät taas tuottavat palvelut ihmisille. Sote-alueilla voi olla yhteensä enintään 19 tuottamisvastuussa olevaa kuntayhtymää. Ne voivat halutessaan myös ostaa palveluja yksityisiltä yrityksiltä ja järjestöiltä. Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena.
SEINÄJOELLA PÄÄTETÄÄN UUSI SOTE JA TERKKARIEN TULEVAISUUS - UUSIsotemalli
SEINÄJOL SOTEEN kirjoitti:
Tuottamisvastuussa olevat kuntayhtymät taas tuottavat palvelut ihmisille. Sote-alueilla voi olla yhteensä enintään 19 tuottamisvastuussa olevaa kuntayhtymää. Ne voivat halutessaan myös ostaa palveluja yksityisiltä yrityksiltä ja järjestöiltä. Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena.
SEINÄJOELLA PÄÄTETÄÄN UUSI SOTE JA TERKKARIEN TULEVAISUUSTAYS: Tampere hyötyy uudessa SOTEN ASUKASLUKUMALLISSA yli 70 miljoonaa euroa, Aakaa 3, Riihimäki 5, Orimattila 1,4.
Lisää maksavia: Hämeenlinna 1,4, Sastamala 1,8, Hollola 1,8, Ylöjärvi 2,8, Seinäjoki 7, Heinola 2,4, Pirkkala 2,9, Nokia 5,5, Kangasala 6, Alajärvi 2,2, Forssa 3,9. Kauhava 5, Alavus 4, Lapua 5, Ilmajoki 5, Tammela 3 miljoonaa euroa.
SIHTO ymmärtää uuden SOTEN
- ambulanssi
Ei siirry
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337591Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834516Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne663113- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141419Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581119Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070