Älä nouse osa 4

ssn87

Hiukan hämmentyneenä Maria teki niin kuin käskettiin ja asettui kyljelleen rinnat Markun kasvojen korkeudelle kuin imettävä äiti. Markku painoi kasvonsa rintojen väliin ja hengitti iholle kuumaa ilmaa. Parransänki kutitti. Maria värähtti kiihkosta. Huulet hapuilivat nänniä ja ahnas miehen suu alkoi hamuta sitä suuhunsa. Imemisen ääni kiihotti Mariaa yhtä paljon kuin rintaa ahmiva suu. Hän veti hellästi rinnan pois, taipui Markun kasvojen päälle ja työnsi toisen rintansa miehen huulien väliin. Miehen nälkä vain kasvoi. Välillä imeminen oli niin voimakasta, että Maria pidätti huutoa, välillä hampaat purivat kipeästi nänniä ja vihlova kipu sai Marian ähkäisemään, mutta aikansa nautittuaan Markku alkoi rauhoittua ja tyyntyä, kunnes nukahti. Maria kääntyi ympäri, asetti kiihkon kastelemat reitensä tyynyn päälle ja nukahti takamus pystyssä tuskin malttaen odottaa aamun tuomaa tyydytystä.

Aamuauringon sarastaessa Maria oli autuaan tietämätön, että Markku oli herännyt jo aikoja sitten, kaivanut esiin kännykkänsä ja ottanut nukkuvasta uhristaan kuvia. Kuvaussession loputtua Markku voiteli valtavan kyrpänsä liukuvoiteella ja levitti kostein käsin Marian pakaroita herättäen tämän ruususen unestaan. Maria tajusi heti oman asemansa. Hän ei liikahtanut Markun hieroessa pakaroita, eikä puuttunut miehen puuhiin millään tavalla tämän työntäessä sormea kumisen ankkurin alle. Suoli oli puristunut tiukasti kumipallojen ympärille ja vastusti köyden pois vetoa. Ensimmäinen yritys epäonnistui.
”Sun pitää rentoutua nyt. En halua repiä tiukkaa reikää rikki, mutta kyllä mä sen teen jos et luovuta.” Markku kuiskasi ja hieroi sormin Marian klitorista ennen kun asettui kontilleen ja tökki kyrvällään vaginaa yrittämättäkään tunkeutua sisään. Tökkiminen sai Marian sellaiseen kiihkoon, että hän tahtomattaan kiemurteli saadakseen elimen sisäänsä. ”Sä olet kiimasin narttu, mitä ikinä olen nussinut. Sun pillu on kyltymätön. Mutta ole kiltti nyt ja anna mun panna sun persettä ennen kun mä suutun.”
Lopulta Markku nousi polvilleen ja työnsi sormen uudelleen ankkurin alle. Maria kohotti takamustaan, mutta ensimmäinen pallo oli silti vedettävä ulos väkisin. Kaksi seuraavaa pulpahtivat esiin helpommin ja kipu muuttui nopeasti himoon. Palloköysi valahti lattialle ja Maria tunsi Markun sormen anaalinsa suulla. Sormi sujahti liukkaasti sisään ja hieroi Mariaa sisältä ennen kun Markku murahti tyytyväisenä:
”Ottaahan se vastaan.”

Vasta, kun ison miehen raskas paino sai sängyn keinahtamaan, Maria tajusi mitä oli tulossa. Jos Markun kyrpä tuntui niin suurelta vaginassa, miltä se tuntuisi peräsuolessa. Nyt oli kuitenkin myöhäistä. Maria tunsi kyrvän pakaroittensa välissä. Se hieroi häntä hetken, liukui edestakaisin kuin kiusoitellen, kunnes miehen keskivartalo kohosi ja varoittamatta kyrpä avasi neitseellisen anaalin tiukasti suljetut portit yhdellä armottomalla, julmalla työnnöllä, joka ei loppunut ennen kun viimeisetkin sentit oli survottu tuskasta värähtävään suoleen. Maria huusi. Kipu oli niin kova, ettei hän voinut lopettaa huutamista, vaikka Markku painoi kämmenen hänen suunsa eteen. Hän huusi tukahdutettua huutoa, kunnes keuhkot tyhjenivät ja kivusta kouristunut vartalo lysähti voimattomana sohvalle miehen sydämenlyöntien tahtiin jyskyttävä elin kivettyneenä sisällään.

”Eihän se niin paha ollut.” Markku huohotti, paransi asentoaan, ja nosti Marian takamusta ylöspäin. Jäykkä penis pumppasi Marian sisällä kuin öljypora. Ensimmäiset liikkeet tuntuivat vihlovana kipuna ja pakottavana ponnistamisen tarpeena, mutta vähitellen työntö työnnöltä suoli antoi periksi. Marian pieni hento vartalo hytkyi kuin räsynukke suuren miehen massan alla ja alistumisen myötä Markun työ alkoi helpottua.

Jatkuu...

0

1977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        66
        1652
      2. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        162
        1379
      3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        88
        1212
      4. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        120
        1194
      5. Miehelle naiselta

        Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
        Ikävä
        48
        1086
      6. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        68
        842
      7. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        104
        825
      8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

        Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
        Maailman menoa
        184
        723
      9. Olen syvästi masentunut

        En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
        Tunteet
        92
        717
      10. Mitä vastaat jos

        Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
        Ikävä
        36
        654
      Aihe