Kärkkäinen suosii historiallista valhetta

Isinkullatsuihkussa

Kärkkäisen omistama nykyisin nettilehti Magneettimedia julkaiseen jatkuvasti juutalaisten joukkotuhoa vähätteleviä kirjoituksia. Hän perustelee sitä sananvapaudella. Käytetään sitä sitten.

Hänen/lehtiensä mielestä saksalaiset kohtelivat juutalaisia hellästi eikä joukkotuhoamisia tapahtunut. Toisten kärsimyksiä vähättelevän pitää olla valmis kohtaamaan sama itsekin. Kuvitellaan tilanne että hän joutuisi perheineen luokitelluksi jonkin hallinnon alaisena samalla mitalla kuten natsit määrittelivät juutalaiset. Perhe otettaisiin kuljetukseen joka päättyisi samanlaiseen paikkaan kuin todellisuudessa juutalaisia kuljetettiin. Hänet hyvävoimaisena eroteltaisiin oikealle ja lapsensa vasemmalle johdettaviksi suihkuun. Lapset parkuisivat ettei isä jättäisi heitä. Parinkymmenen minuutin kuluttua isä joutuisi suihkuhuoneen tyhjennystouhuun. Hän näkisi lapsensa juuri siinä tilassa kuin historiankirjoitus kertoo miljoonien tulleen ulos suihkusta. Magneettimedia tosin väittää että he tulivat ulos laulaen virkistyneinä. Minä haluaisin nähdä lehden omistajan ilmeen sellaisena kuin se näyttäytyisi sen perusteella mitä tuolloin todella tapahtui. Mikäli kammiot olivat vain virkistyslähteitä, kuten Mg-media väittää, hän varmaan ilahtuisi sieltä palaavat lapsensa nähdessään. En kuitenkaan ole aivan varma että niin tapahtuisi

196

1487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ateisti

      ja kauppakäy

      • Majsaliini

        Muistakaa, Kärkäinen on jo saanut rangaistuksensa, kun Jumala kosti pojan kautta hukuttamalla kaivoon. Oliko vasta 5v. Joten luulis oppineen jotain, mutta ei se vaan uskovainen ja kaappijuoppo usko millään.

      • miinux

      • yyyyyyyyyyyy

        JA KAUPPA KÄY:

    • plus

      Magneettimedia on kyllä täysi hörhömagneetti. Niin hulluja uskomuksia ei olekaan etteivätkö jotkut sinne kommentoivat ääliöt niihin uskoisi.

      • Magneettimedia

        Minusta tuolla oli hyvä sanonta: ”kunnes juutalaiset tulivat…”.

        Lähi-Idässä oli rauhallista vuoteen 1948, ”kunnes juutalaiset tulivat”. Nythän olemme nähneet 70 vuotta, kuinka Israelin naapurit toisensa jälkeen palavat amerikkalaisten pommituksissa. Kuin ihme ja Jumalan tahto, kaikki juutalaisvaltion naapureita ON IHAN PAKKO pommittaa. Jokin syy löytyy aina: Irakin olemattomat joukkotuhoaseet, Iranin olemattomat joukkotuhoaseet, Syyrian olemattomat joukkotuhoaseet, Libyan olemattomat joukkotuhoaseet.

        Vain yhdessä maassa, eli juutalaisvaltiossa, ON VARMUUDELLA JOUKKOTUHOASEITA koko maailman tappamiseen, mutta koko valkoisen miehen maailman on nyt keskityttävä etsimään heinäsuovasta sitä neulaa, joka sattuu juutalaisen sormeen.

        USA:kin oli vauras, velaton valtio, ”kunnes juutalaiset tulivat”. Nythän FED:in johdossa EI SAA olla kuin juutalainen. Tässä ei ole nyt se kuuluisa ”White Privilege”, vaan vaiettu ”Jewish Privilege”.

        Eikö ole kummallista, että jos käytän sanontaa ”Jewish Privilege” eli ”Juutalainen etuoikeus”, olen paha antisemitisti ja minut pitäisi viedä jonnekin pakkotyöleirille oppimaan olemaan ihmisiksi, mutta jos olen kulttuurimarxisti ja käytän termiä ”White Privilege” eli ”Valkoinen etuoikeus” niin minut palkitaan viroilla ja julkisuudella?

        Se on sitä ”Juutalaista valtaa”.

        Näin se on: ”Kunnes juutalaiset tulivat…”.

        Voisiko edes joku valaista minua sellaisesta ”kunnes juutalaiset tulivat”-tarinasta, jossa heidän tulostaan olisi meille valkoisille edes pikkuriikkisen iloa ja hyötyä? Edes pikkuriikkisen?

        http://www.magneettimedia.com/englannin-keskuspankin-vaiettu-historia-osa-1/

      • tietämätönkö
        Magneettimedia kirjoitti:

        Voi sinua vähä-älyinen ymmärtämätön reppana.
        Kerro näistä "olemattomista joukkotuhoaseista" niiden yli 130000 kurdin sukulaisille ja heimoveljille jotka Saddam tappoi KEMIALLISILLA ASEILLA, kaasuhyökkäyksillä kurdikyliin.Oman maan kansalaisia, jotka vain sattuivat joutumaan mieleltään sairastuneen hallitsijan hampaankonloon.Kuten Juutalaiset aikoinaan natsi-viiksivallun hampaisiin joutuivat.

    • miinus

      Juha Kärkkäinen on todella ärsyttävä tyyppi. Levittää järjetöntä disinformaatiota ja yrittää saada muutkin vajoamaan tasolleen. Röyhkeintä on, että kaikkien julkaisemiensa juutalaisia koskevien valheiden jälkeen hän kehtaa vielä väittää, että Magneettimedia ei muka ole juutalaisvastainen.

      • niinonasianlaita

        Niinhän väittivät mm rotuoppien isä Rosenberg sekä kuljetuksista vastannut Aadolf Eichmankin. Venäjällä on paljon ihmisiä jotka pitävät Stalinin murhakoneistoa satuna. Kärkkäisen julkaisut ovat tosiasiassa samaa tasoa kuin mieleltään suistuneiden kuvittelut itsestään. Näytelmä Kellokosken prinsessa on mainio esimerkki siitä. Kärkkäinen itse voi olla hyvinkin älykäs (en tunne tarkemmin).

      • Magneettimedia

        Heidät ammuttiin kellarissa Jekaterinburgin kaupungissa Uralin vuoristoseudulla, jossa heitä oli pidetty vankeudessa. Tyttäret viimeisteltiin pistimin. Estääkseen kultin syntymisen kuolleen tsaarin muistoksi ruumiit kärrättiin maaseudulle ja haudattiin salaiseen hautaan.
        Toisen maailmansodan aikaista kommunisminvastaista materiaalia.
        Toisen maailmansodan aikaista kommunisminvastaista materiaalia.
        Bolsevikkiviranomaiset antoivat ensin lausunnon, että Romanovin keisari oli ammuttu kuoliaaksi hänen pelastamiseksi suunnitellun salajuonen paljastuttua. Keisarinnan ja lasten kuolemat pidettiin salassa toistaiseksi. Neuvostohistorioitsijat väittivät useiden vuosien ajan paikallisten bolsevikkien toimineen omin päin tappaessaan tsaariperheen ja että Leninillä, Neuvostoliiton perustajalla, ei ollut mitään tekemistä rikoksen kanssa.

        http://www.magneettimedia.com/juutalaisten-rooli-bolsevikkivallankumouksessa-venajalla/

        Magneettimedia paljastaa myös historian vaiettuja asioita

      • Vuoksenne.varuillaan

        Magneettimedia yhdistelee "taiteilijan vapaudella" tosiasioita ja joidenkin höperehtijöiden - eräänlaiset hoitolaitokset ovat heitä täynnä - mielikuvissa syntyneitä harhoja väittäen näin muodostunutta synteesiä todeksi. Samaan aikaan se "todistelee" ettei löydy tieteellisiä todisteita Holocaustista. Oletteko todella väitteittenne takana? Jos olette niin olen puolestanne huolestunut. Jopa varuillani, koska en tiedä toteutatteko ihanteitanne jotakin käytännössä

      • Magneettimedia

        1. ”Meidän juutalaisten ja vihollistemme välillä on valtava ero. Kyse ei ole vain kyvyistä, vaan myös moraalista, kulttuurista, omatunnosta ja ihmishengen pyhyydestä. Vihollisemme ovat tällä hetkellä naapureitamme, mutta hieman etäältä katsoessamme huomaamme, etteivät he kuulu maanosaamme, maailmaamme eivätkä edes samaan galaksiin kanssamme.” Israelin presidentti Moshe Katsav. The Jerusalem Post, toukokuun 10. 2001.

        2. ”Palestiinalaiset ovat kuin krokotiileja. Mitä enemmän ruokit niitä, sitä nälkäisemmäksi ne muuttuvat.” Ehud Barak, tuolloinen Israelin pääministeri. Elokuun 28. 2000. Julkaistiin Jerusalem Postissa elokuun 30. päivä 2000.

        3. ”(Palestiinalaiset ovat) kahdella jalalla kulkevia petoja.” Menahim Begin puheessaan Knessetille, julkaistu Amnon Kapelioukissa, ”Begin and the Beasts”. New Statesman, 25. kesäkuuta 1982.

        4. ”Palestiinalaiset voitaisiin murskata kuin heinäsirkat (...) niiden päät voisi murskata kivenmurikoihin ja muureihin.” Israelin tuolloinen pääministeri puheessaan juutalaisille uudisasukkaille. Julkaistu New York Timesissä huhtikuun 1. 1988.

        5. ”Kun olemme asuttaneet maan, ainut asia, mitä arabit voivat tehdä on juosta päättömästi karkuun kuin huumatut torakat lasipullossa.” Raphael Eitan, Israelin puolustusvoimien johtaja. Julkaistu New York Timesissä 14. huhtikuuta 1983.

        6. ”Kuinka voisimme muka palauttaa miehittämämme alueet. Ei ole ketään, kenelle voisimme niitä luovuttaa.” Golda Maier, maaliskuun 8. 1969.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja.

      • Valitsemasitie

        Siteeraa seuraavaksi hamasin ja iranilaisten lausumia. Ovat lisäksi todenperäisempiä. Taitaa kuitenkin olla parempi että elät tyytyväisenä omassa mäihlässäsi. Isisinkin joukkoihin liittyneiden näkemyksiä on turha yrittää muuttaa

    • tottaosittain

      Onkin hauska yhteensattuma, että 27.1. on myös ”vainojen uhrien muistopäivä”. Tietenkään valtamedia ei käsittele merkkipäivänä mitään muita vainottuja ryhmiä kuin juutalaisia. Eivät valtiomiehet mene 27. päivä mustalaisleirille vaan synagogaan. Ei silloin muistella Itä-Karjalan etnisiä puhdistuksia vaan vaaditaan lisää rahaa Israelille ja juutalaisille lobbausjärjestöille. Tänä vuonna erityistä pontta raha- ja lakiuudistusvaatimuksille antoivat Pariisin tapahtumat. Juutalaiset, jotka ovat maailman rikkain vähemmistö, ovat valitelleet rahanpuutettaan ja kasvaneita turvallisuusmenoja eri puolilla Eurooppaa. Eivätkö veroja maksavat gojim-kansat ymmärrä, etteivät Yhdysvaltojen ja Saksan vuotuiset miljardilahjoitukset Israelille yksinkertaisesti riitä kattamaan juutalaisten turvallisuuskustannuksia? Tarvitaan lisää ympärivuorokautista poliisivalvontaa, lisää Mossadin kouluttamaa puolisotilaallista turvahenkilökuntaa. Lisää aseita. Lisää palstatilaa. Lisää valtaa!

      • miinus

        No nythän on niin, että kansainvälisesti 27.1. on holokaustin muistopäivä. Asiasta on Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselma. Ajankohta on valittu sillä perusteella, että se on Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirin vapautuspäivä.

        Ja haistahan antisemitisti pitkä paska!

      • haistasinäkin

        Vainojen uhrien muistopäivä
        Vainojen uhrien muistopäivä (ruots. minnesdagen för förintelsens offer, tuhonnan uhrien muistopäivä) on alkuaan 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikana Saksassa sekä sen miehittämissä ja hallitsemissa maissa kansallissosialistien suorittamien kansanvainojen uhrien muistoksi vietettävä kansainvälinen vuosipäivä. Sen vietto alkoi Euroopan parlamentin 1995 antamasta suosituksesta, mutta ajankohta on eri maissa erilainen. Suomalaisessa almanakassa se on 27. tammikuuta, koska Auschwitzin keskitysleiri vapautettiin kyseisenä päivänä 1945. Suomessa on valtioneuvoston kanslian päätöksellä vietetty muistopäivää vuodesta 2002 alkaen. Päivä ei ole liputuspäivä eikä vapaapäivä.[1] Päätöksessä todetaan, että juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää ryhdytään viettämään tammikuun 27 päivänä. - - Päivä muistuttaa meitä yli 50 vuoden takaisista tapahtumista, joiden kukaan ei soisi toistuvan ihmiskunnan historiassa. Näin muistopäivä sisältää juutalaisten tuhonnan, holokaustin lisäksi esimerkiksi armeenien kansanmurhan Osmanien valtakunnassa 1915 ja suuren terrorin Neuvostoliitossa 1930-luvulla, vaikka monissa maissa on kyse nimenomaan holokaustin muistamisesta.[2]

      • iblikusinen
        haistasinäkin kirjoitti:

        Juuri näiden kaikkien muistoa Kärkkäinen haluaa häpäistä. Eipä hän ole yksin. Meidänkin kylällä Kainuussa on muutamat veljekset, jotka avoimesti ihailevat Hitlerin tekoja.

      • Magneettimedia

        27.1. päivä maailmalla juhlistetaan sionismin ja kansainvälisten pankkien voittoa toisessa maailmansodassa. Tapahtumaa kutsutaan YK:n määräyksestä ”vainojen uhrien muistopäiväksi”, sillä se on pyhitetty holokaustivalheen pönkittämiselle.
        27.1. lännen politiikan, talouden ja median eliitti matkustaa Auschwitzin keskitysleirille tekemään kunniaa Israelille. Irvokkaassa seremoniassa poliitikot, jotka ovat vastuussa lukemattomista sodista ja ihmisoikeusrikoksista esimerkiksi Lähi-idässä, herkistyvät ”holokaustin” muistomerkillä ja pesevät kätensä kaikesta moraalisesta pahasta. Tänä vuonna paikalla on erityisen paljon Hollywood-juutalaisia, jotka ovat antaneet täyden tukensa palestiinalaisten kansanmurhalle ja vainonneet kaikkia, jotka ovat puhuneet julkisuudessa Israelin sotarikoksista. Vaikka toisessa maailmansodassa kärsivät kymmenien eri valtioiden siviilit, keskitytään 27.1. käytännössä vain juutalaisiin näiden erityisaseman vuoksi. Esimerkiksi Suomen Opetushallituksen ylläpitämä Edu.fi siteeraa vainojen uhrien muistopäivää käsittelevässä oppaassaan helsinginjuutalaista Daniel Weintraubia, joka antaa opetushallitukselle ohjeita muistopäivän viettämiseen: suomalaislapset voivat maalata kuvia juutalaisvainoista, kirjoittaa runoja juutalaisten kunniaksi tai katsoa sionistien ohjaamia Hollywood-elokuvia aiheesta.

        http://www.magneettimedia.com/eliitin-auschwitz-juhla-lahestyy/

        Valtamedia suitsuttaa holokaustivalhetta ja magneettimedia muistaa todellisia vainottuja.

        Magneettimediassa jokainen päivä on päinvastoin-päivä. Natseista sepitetään uhreja ja murhatuista juutalaisista vainoajia. Todellisuus kääntyy harhaisessa mielessä päinvastaiseksi.

      • KimjonKärkkäinen
        plus kirjoitti:

        Magneettimediassa jokainen päivä on päinvastoin-päivä. Natseista sepitetään uhreja ja murhatuista juutalaisista vainoajia. Todellisuus kääntyy harhaisessa mielessä päinvastaiseksi.

        Tosiaan noin. Jokainen naureskelee Pohjois-Korean uutisille tietäen ne täysin höpöhöpö jutuiksi. Vankileireillä olevia ne eivät kylläkään naurata. Magneettimedian artikkelit eivät poikkea noista yhtään. Olen hyvin harvakseen edes viitsinyt niitä vilkaista koska yhden lukemisella selviää parin vuoden toimituspolitiikka. Olen joskus miettinyt että uskovatko lehden parissa työskentelevät todella juttuihinsa. Mikäli näin on niin se johtuu ainakin kahdesta syystä, jotka jääkööt sanomatta.

      • Magneettimedia

        7. ”Ei ole olemassa mitään palestiinalaisia, eikä ole koskaan ollutkaan.” Golda Maier, Israelin pääministeri kesäkuun 15. 1969.

        8. ”Tapasimme väittää, että kesäkuussa 1967 israelilaisia uhkasi kansanmurha ja että taistelimme selviytymisemme eteen. Tämä oli pelkkä valhe, joka kehitettiin sodan aikana ja sen jälkeen.” Israelilainen kenraali Matiyahu Peled, Ha’aretz, maaliskuun 19. 1972.

        9. David Ben Gurion (Israelin ensimmäinen pääministeri): ”Jos olisin arabijohtaja, en ikinä allekirjoittaisi sopimusta Israelin kanssa. Se olisi vain tervettä järkeä, olemmehan varastaneet heiltä heidän maansa. Totuus on, että jumala on luvannut maan meille, mutta se ei tietenkään kelpaa selitykseksi arabeille. Jumalamme on meidän, ei heidän. Olemme kohdanneet antisemitismiä, natsit, Hitlerin ja Auschwitzin - mutta onko se arabien syytä? Me olemme varastaneet heiltä heidän maansa. Tietenkään he eivät tule hyväksymään sitä.” Julkaistu Nahumm Goldmannin lainaamana Le Paradoxxe Juif (Juutalainen paradoksi) -julkaisussa sivulla 121.

        10. Ben Gurion 1948: ”Meidän on tehtävä kaikkemme, etteivät palestiinalaiset enää ikinä palaa takaisin.” ”Vanhat palestiinalaiset tulevat kuolemaan ja nuoret unohtamaan (alkuperäisen kotinsa).”

        11. ”Meidän on tapettava kaikki palestiinalaiset elleivät he suostu elämään täällä orjinamme.” Tel Avivin pormestarin Sholomo Lahatin uudelleenvalitsemiskomitean johtaja Heilbrun Tel Avivissa lokakuussa 1983.

        12. ”Aina kun teemme jotain, meitä varoitetaan, että Amerikka rankaisee meitä siitä (...) Painakaa mieleenne: On turha pelätä, että Yhdysvallat painostaisi Israelia. Me, juutalainen kansa, hallitsemme Amerikkaa ja myös amerikkalaiset tietävät sen.” Israelin pääministeri Ariel Sharon lokakuun 3. 2001. Kol Yisrael radio.

        13. ”Voimme avoimesti julistaa, ettei arabeilla ole oikeutta asuttaa edes yhtä neliösenttiä Eretz Israelista (...) Ainut asia mitä he tulevat koskaan ymmärtämään on väkivalta. Tulemme käyttämään äärimmäistä väkivaltaa, kunnes palestiinalaiset matelevat nelinkontin jalkojemme juuressa.” Rafael Eitan, Israelin puolustusvoimien johtaja - Gad Becker, Yediot Ahronot. 13. huhtikuuta 1983. New York Times 14. huhtikuuta 1983.

        14. ”Meidän on tehtävä kaikkemme, jotteivät (Palestiinalaiset pakolaiset) palaa tänne ikinä.” David Ben-Gurion päiväkirjassaan heinäkuun 18. 1948, Michael Bar Zoharin lainaamana teoksessa: Ben-Gurion: The Armed Prophet, Prentice-Hall, 1967, s. 157.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja

    • kyjdi

      Edelleen tiedoksi vain, että magneettimedia ei liity millään tavallaan J.Kärkkäinen Oy yritykseen. Ainoastaan niillä on yhteinen omistaja ja historia että Kärkkäisen tuotteita on mainostettu magneettimedia -lehdessä. Mutta kärkkäinen ei liity magneettimediaan.

      • miinus

        Valehtelet. Magneettimedia on J. Kärkkäinen Oy:n aputoiminimi. Tarkista vaikka Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (YTJ). Lisäksi magneettimedia.com-osoite on ollut J. Kärkkäinen Oy:n rekisteröimä.

        Juha Kärkkäiselle ansaittua vitutusta aiheuttava vastakeino on kuluttajaboikotti J. Kärkkäinen Oy:tä vastaan.

      • miinus

        Ja sitä paitsi tuo "niillä vain sattuu olemaan sama omistaja” -veruke ei oikein menestynyt Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa eikä Rovaniemen hovioikeudessa. Yritys sai 45 000 euron yhteisösakon.

      • niinpäniinhih

        Höpöhöpö. Siellä samaa "perhettä" hahhahhaa

      • Arcc313

        Kuka nyt enää edes yrittää erottaa kärkkäistä ja magneettimediaa, jos omistaja on sama, niin ei kai käy kieltäminen että omistaja päättää missä mennään ja mitä julkaistaan, jokainen kai sen nyt ymmärtää...

    • evlut

      kyllä meitä evluttejaki mollataan,koko ajan höpötetään eroakirkosta,eli painostetaan,ateistiksi miksei kukaan puutu asiaan

      • plus

        Turhaa kitinää. Ennen vanhaan te pakotitte kaikki kuulumaan kirkkoonne ja osallistumaan väkisin jumalanpalveluksiinne. Vasta vuonna 1923 tuli mahdolliseksi jäädä uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelle. Nyt on hyvä että taikauskoista lööperiä levittävästä laitoksestanne pääsee halutessaan eroon helposti.

    • evlut

      turhaa kitinää ne juutalaisetkin tekee,nyt on sananvapaus ja .....

      • plus

        Sananvapaus ei tarkoita sitä, että muista ihmisistä saisi levittää valheita. Sananvapaus ei ole mikään rajoittamaton oikeus.

      • Sopisihyvinnatsiksi
        plus kirjoitti:

        Sananvapaus ei tarkoita sitä, että muista ihmisistä saisi levittää valheita. Sananvapaus ei ole mikään rajoittamaton oikeus.

        Kärkkäinen ihannoi välillisesti systeemiä jossa sanan- kuten kaikki muukin vapaus tukahdutettiin mitä raaimmalla tavalla

      • Magneettimedia

        Hoitaakseen suuren laman aiheuttamaa suunnatonta työttömyyttä ja talouden taantumaa niin Yhdysvalloissa kuin Saksassakin hallitukset käynnistivät kekseliäitä ja kunnianhimoisia suunnitelmia. Franklin Rooseveltin ”New Deal” –ratkaisujen auttaessa vain marginaalisesti, Kolmannen valtakunnan paljon paremmin kohdennetut ja laajemmat käytännöt tuottivat Saksassa tehokkaasti tulosta. Kolmessa vuodessa työttömyys oli nujerrettu ja Saksan talous kukoisti. Vaikka Rooseveltin ansiot laman hoitamisessa tunnetaan melko hyvin, tapa, jolla Hitler kävi käsiksi kriisiin, ei ole laajalti tunnettu tai arvostettu.

        http://www.magneettimedia.com/miten-hitler-paihitti-tyottomyyden-ja-elvytti-saksan-talouden/

        Magneettimedia ihannoi vapaata yhteiskuntaa ja vastustaa juutalaisten pankkirien valtaa ja sen orjuuttavaa koronkiskontaa

        Tuliko Juhalle yllätyksenä, että lainat on maksettava takaisin?

      • Konkkakypsäsaksa

        Kerro miten hitlerin saksan taloudelle olisi käynyt ellei sodan avulla olisi ryöstetty kansojen ja kansanryhmien omaisuutta. Pyydän taloustieteellistä vastausta enkä mitään magnettimedian sekasikiöteoriaa.

      • Magneettimedia

        15. ”Meidän on valmistauduttava hyökkäyssotaan, jossa murskaamme Libanonin, Transjordanian ja Syyrian (...) Arabikoaltion heikko kohta on Libanon, jonka muslimihallinto on keinotekoinen ja siksi helppo murtaa. Sen tilalle tulee perustaa kristitty valtio (...) Kun tuhoamme Transjordanin puolustusvoimien arabilegioonien mahdin ja pommitamme Ammania, saamme tuhottua Transjordanian. Sitten Syyria kaatuu. Jos Egypti uskaltaa vielä vastustaa meitä, pommitamme Kairoa, Port Saidia ja Aleksandiraa.” Dan Ben-Gurion toukukuussa 1948 puolustusvoimien esikunnalle. Lainaus Michael Ben-Zoharin teoksesta: Ben-Gurion, A Biography, Delacorte, New York 1978.

        16. ”Meidän on käytettävä hyödyksemme terroria, salamurhia, pelottelua, maa-alueiden haltuunottoa sekä tuhota kaikki sosiaalipalvelut häätääksemme arabit Galileasta.” Israel Koening, ”The Koening Memorandum”.

        17. ”Juutalaiskylät rakennettiin entisten arabikylien paikalle. Harva edes tietää vanhojen arabikylien nimiä, eikä ihme, sillä vanhat maantieteenkirjat ovat kadonneet. Niin kylät kuin kirjat ovat kadonneet. Nahlal rakennettiin Mahlulin paikalle, Kibbutz Gvat Jibtan paikalle, Kibbutz Sarid Huneifisin paikalle ja Kefar Yehushua Tal al-Shumanin paikalle. Menipä maassamme minne tahansa, on siellä aina ennen asunut jokin arabiyhteisö.” Moshe Dayan, osoitettu: Technion, Haifa. Julkaistu Haaretz’ssa huhtikuun 4. 1969.

        18. ”Kävelimme yhdessä ulkona, Ben-Gurion oli mukanamme. Allon kysyi uudelleen, mitä palestiinalaisille olisi tehtävä. Ben-Gurion huitaisi kädellään osoittaakseen, että heidät kaikki olisi ajettava pois.” Yitzhak Rabin, vuotanut versio Rabinin muistelmista, julkaistu New York Timesissä lokakuun 23. 1979.

        19. Rabinin kuvaus Lod’n valtauksesta sunnitelma Dalet’n toteuduttua: ”Meidän on alennettava koko arabikansa metsureiksi ja tarjoilijoiksi.” Uri Lubrani, PM Ben-Gurionin erikoisneuvonantaja arabikysymyksissä, 1960. Lainaus Sabri Jiryas’n teoksesta ”The Arabs in Israel”.

        20. ”Jotkut uskovat, että suurtakin määrää ei-juutalaisia on helpointa valvoa, kun he elävät rajojemme sisällä. Toiset taas ajattelevat päin vastoin: on helpompi vakoilla naapuria kuin vuokralaista. Minä pidän jälkimmäistä väitettä uskottavampana. Tahdon myös lisätä, että meidän on suojeltava valtiota, joka on luonteeltaan nimen omaan juutalainen. Tällöin ei-juutalaisia voi olla rajojemme sisällä vain noin 15 % koko väestöstä. Tulin tähän perustavanlaatuiseen johtopäätökseen jo 1940 ja tämä on merkitty päiväkirjaani.” Joseph Weitz, johtajana järjestössä The Jewish Agency’s Colonization Department. Uri Davisin teoksesta: Israel: An Apartheid State s. 5.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja

    • heraakarkkainen

      Eikö aloittajan tarkoitus ollut osoittaa että jos hyväksyt joidenkin vainoamisen niin pitää olla valmis kokemaan sama myös itse? Ellei hyväksy juutalaisten joukkomurhia ei voisi olla missään tekemisissä Mg-tapaisen julkaisun kanssa.

      • miinus

        Kärkkäisen uusi kujehan on myydä yrityksille mainostilaa KauppaSuomi-lehdessä ja jatkaa juutalaisista valehtelemista Magneettimedian verkkolehdessä.

        Yhteiskunnallisen vastuunsa kantavat yritykset eivät mainosta tuollaisen toimijan julkaisuissa.

      • Magneettimedia

        Juutalaisomisteinen sanomalehti New York Times on herättänyt hämmennystä julkaisemalla pedofiileja puolustelevan artikkelin ”Pedophilia: A Disorder, Not a Crime”.
        Rajun artikkelin on kirjoittanut juutalainen Margo Kaplan. Amerikan suurimpiin sanomalehtiin kirjoittavan Kaplanin mukaan on väärin, että länsimainen lainsäädäntö kieltää lapsiin sekaantumisen. Hän on myös pettynyt ilmapiiriin, jossa pedofiilit joutuvat piilottelemaan ajatuksensa muilta väkivallan pelossa. Kaplan vaatiikin lakiuudistuksia, joilla pedofiilien ”oikeudet” turvattaisiin. Hänen mukaansa on erityisen harmillista, että pedofiileilla on suuri uhka tulla irtisanotuksi työpaikaltaan. Kaplan päättää kirjoituksensa toteamalla, ettei työnantajien tulisi luottaa ”ennakkoluuloihinsa”, kun julkipedofiili hakee työtä, jossa hän tulisi olemaan tekemisissä lasten kanssa.

        http://www.magneettimedia.com/new-york-times-puolustaa-pedofiileja/

        Magneettimedia vastustaa juutalaisten alhaisimpia luonteenpiirteitä.

        Magneettimedian jutussa valehdellaan Kaplanin artikkelin sisällöstä. Hän ei ole kirjoittanut, että "on väärin, että länsimainen lainsäädäntö kieltää lapsiin sekaantumisen". Jokainen voi itse lukea kyseisen artikkelin ja nähdä, kuinka Magneettimedian kirjoittajat tavalliseen tapaansa levittävät valheita.

      • Magneettimedia

        vasemmistofeministi Judith Levineä, joka on myös vaatinut uudenlaista näkökulmaa pedofiilikysymykseen. Magneettimedian artikkelissa ”Vasemmiston ja pedofiilien yhteinen synkkä historia” kirjoitetaan: ”Viime vuosina rohkeimmin pedofiliaa on Yhdysvalloissa kannattanut juutalainen vasemmistolainen feministi Judith Levine. Kirjassaan Harmful to Minors: The Perils of Protecting Children from Sex Levine vaatii esimerkiksi lapsipornon ja alaikäisiin sekaantumisen laillistamista. Levine lainaa kirjassaan ’tutkimuksia’, joiden mukaan alaikäisen pojan raiskaaminen voi olla ’positiivinen kokemus’.” Samanlaisia ajatuksia on tuonut julki myös Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen kuuluva juutalainen feministituomari Ruth Bader Ginsburg. Ginsburg on päässyt nykyiseen asemaansa siitäkin huolimatta, että hän on esimerkiksi vaatinut seksin suojaikärajan pudottamista 12 vuoteen tytöillä. Hän on myös vaatinut prostituution täydellistä laillistamista sekä isän- ja äitienpäivien lakkauttamista, koska perinteiset perhemallit ovat hänen mielestään ”syrjiviä”.

        http://www.magneettimedia.com/new-york-times-puolustaa-pedofiileja/

        Magneettimedia pysyy totuudessa

        Paskapuhetta. Tästä voit lukea, mitä esimerkiksi Ginsburg oikeasti kannattaa:
        http://www.slate.com/articles/news_and_politics/chatterbox/2005/09/lindsey_grahams_smear.html

        Hän EI OLE esittänyt suojaikärajan laskemista tytöillä kahteentoista vuoteen. Se mitä hän todellisuudessa esitti, on että lakitekstit olisi kirjoitettava sukupuoliriippumattomasti. Suojaikärajaan hän ei ottanut mitään kantaa.

      • Magneettimedia

        21. ”Kaikkien meidän on siirrettävä, litistettävä ja vallattava mahdollisimman monta mäenharjaa, sillä kaikki minkä valloitamme nyt, tulee pysymään hallussamme. Ja kaikki mitä emme valloita, menee vihollisillemme.” Ariel Sharon, Israelin ulkoministeri puheessaan ääripuolue Tsomet’n militanteille, Agence France Presse, marraskuun 15. 1998.

        22. ”Israelilaisjohtajien vastuulla on selittää kansalle, selvästi ja kaartelematta, muutamia tosiasioita, jotka tuppaavat ajan myötä unohtumaan. Ensimmäinen niistä on, että ei ole olemassa sionismia, kolonisaatiota eikä juutalaisvaltiota ilman arabien pakkosiirtämistä ja heidän asuinmaidensa pakkolunastusta.” Yoram Bar Porath, Yediot Aahronot, heinäkuun 14. 1972.

        23. ”Ajakaa köyhä (arabi-) kansa pois maasta epäämältä heiltä työpaikat (...) Niin maa-alueiden pakkolunastus kuin köyhien häätäminen on hoidettava huomaamattomasti ja harkiten.” Theodore Herzl, World Zionist Organizationin perustaja, kommentoidessaan Palestiinan arabeja. Complete Diaries, kesäkuun 12. 1895.

        24. ”Yhden juutalaisen kynsi on arvokkaampi kuin miljoona arabia.” Rabbi Yacoon Perrin, helmikuun 27. 1994. (Lähde: New York Times, helmikuun 28. 1994. s. 1)

        25. ”Me juutalaiset olemme tuhoajia ja me pysymme tuhoajina. Muut eivät kykene koskaan täyttämään tarpeitamme ja vaatimuksiamme. Tulemme aina tuhoamaan, sillä haluamme omistaa tämän maailman.” (Juutalaiskirjailija Maurice Samuelsin teoksesta You Gentiles, s. 155)

        26. ”Tulemme rakentamaan maailmanvaltion, haluttiin sitä tai ei. Kysymys onkin enää siitä, rakennetaanko se voimakeinoin vai yhteisymmärryksessä.” (Juutalaispankkiiri Paul Warburg helmikuun 17. 1950 puheessaan Yhdysvaltain senaatille)

        27. ”Tulemme valloittamaan Palestiinan, pidettiin siitä tai ei (...) Voitte joko vauhdittaa tai hidastaa valloitusta. Muiden kannalta on kuitenkin parempi auttaa meitä, jottemme siirry rakentavasta keskustelusta hyökkäyskannalle. Se tarkoittaisi maailmanvallankumousta.” (Chaim Weizmann, julkaisussa Judische Rundschau, nro 4. 1920)

        28. ”Rotumme on herrarotu. Olemme tämän planeetan jumalat. Eroamme yhtä paljon meitä alemmista roduista kuin ne eroavat hyönteisistä. Itse asiassa meihin verrattuna muut rodut ovat petoja ja eläimiä - parhaimmillankin karjaa. Muut rodut ovat ulostetta ihmishahmossa. Meidän tehtävämme on hallita alempia rotuja. Maallista valtakuntaamme tulee hallitsemaan suuri johtaja rautaisella otteella. Massat tulevat nuolemaan varpaitamme ja palvelemaan orjinamme.” Israelin pääministeri Menachem Begin puheessaan Knessetille (Israelin parlamentille); lainaus Amnon Kapelioukin teoksesta ”Begin and the Beasts”, New Statesman, kesäkuun 25. 1982.

        29. ”Kärsivätkö pahat ihmiset maailmassamme? He metsästävät ja syövät kenet tahansa he haluavat. He eivät kärsi ruoansulatushäiriöistä eikä taivaan valtakunta rankaise heitä. Menin Israeliin ja liityin heihin. Ehkä sen seurauksena maailma alkaa pelkäämään meitä sen sijaan, että se vain säälisi. Ehkä muut kansat alkavat vapista ja pelätä hulluuttamme sen sijaan, että ihailisivat jalouttamme. Vapiskoot! Kutsukoot meitä hulluksi valtioksi! Heidän on hyvä ymmärtää, että olemme julma maa, vaarallinen ympäristöllemme, epänormaali. Saatamme villiintyä ja saatamme ohimennen aloittaa kolmannen maailmansodan. Saatamme raivoissamme polttaa Lähi-Idän öljykentät. Vaikka vakuuttaisitkin minut siitä, että nykyinen sota on likaista ja moraalitonta, en välitä. Tulemme aloittamaan lisää sotia ja tappamaan ja tuhoamaan lisää. Ja se on selvästi sen arvoista: sotamme on tehnyt meistä epäsuositumman sivistyneessä maailmassa. Emme enää joudu kuuntelemaan hölynpölyä ”juutalaisesta moraalista” tai ainutlaatuisesta kansasta, joka on valonpilkahdus kansojen keskellä. Ei enää ainutlaatuisuutta, ei hyvyyttä, ei valoa. Ja hyvä niin.” Entinen pääministeri Arieln Sharon.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja

    • juupajoo

      Hei, Juha Kärkkäisellä ei ole mitään tekemistä koko mg median kanssa... elkää lukeko sitä, menkää Kärkkäisen omille sivuille ja katsokaa sieltä ne tarjoukset ym. mitä tarvitte.. kärkkäinen on hyvä kauppa, ainoa miinus ettei sieltä saa ruokaa. Mg on omalehtensä ja sen välissä oleva kärkkäisen mainos on Juha Kärkkäisen omistaman yrityksen posti, ei tämä huuhaa humpuuki lehti, siinä on ok juttuja, mutta osa on evvk.

      • miinus

        Jaa että Juhallako ei olisi mitään tekemistä Magneettimedian kanssa? Ihan väärä henkilökö mukamas on nyt tuomittu jo kahdessa oikeusasteessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan? Mikä hinku sinulla on puolustella uusnatsipropagandan ja järjettömien, juutalaisia koskevien salaliittoteorioiden levittäjää?

      • ratzinger

        Millaiset yhteydet Juha Kärkkäisellä on vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, joka noudattaa monessa Vatikaanin oppeja?

      • Hiirkiri

        Magneettimedia on nykyään vain verkossa ja Kärkkäinen sen vetäjä. Lehti minkä välissä on Kärkkäisen mainoslehti on Kauppa Suomi ja sen liittymisestä Kärkkäiseen en osaa sanoa mitään.

      • miinus

        KauppaSuomi-lehden julkaisija on J. Kärkkäinen Oy, niin kuin Magneettimediallakin.

      • Magneettimedia

        Palestiinalaisilla on vakava ongelma – kuivuus. Kuivuudella on syynsä – juutalaisvaltio Israel. Juutalaiset rakentavat laittomia siirtokuntia Palestiinaan kasvattaakseen Israelin pinta-alaa, vaikeuttaakseen palestiinalaisten elämää ja käyttääkseen palestiinalaisia hyväksi. Dokumentissa haastateltu Jordanjoen laakson maanviljelijä kertoo, että juutalaiset siirtokunta-asukkaat kohtelevat palestiinalaisia kuin saastaa. Juutalaiset ”takavarikoivat” palestiinalaisilta omaisuutta ja rakentavat ”turva-aitoja”, jotka estävät alkuperäiskansan vapaan liikkuvuuden. ”Turva-aidat” myös muistuttavat palestiinalaisia siitä, että naapurit pitävät itseään heitä rodullisesti parempina – ”Jumalan valittuna kansana”.

        http://www.magneettimedia.com/miksi-juutalaiset-varastavat-palestiinalaisten-veden/

        Magneettimedia on sorrettujen puolella.

    • evlut

      juha kärkkäinen on hyvä mies,antaa työtä ja toimeen tuloa sadoille perheille,suur kiitos siitä yrittäjälle,jatka samaanmalliin niin hyvää tulee

      • plus

        Kehotatko häntä ja yritystään jatkamaan samaan malliin myös Magneettimedian osalta? Mitäpä jos sen sijaan noudattaisivat oikeuden tuomioita ja lopettaisivat rikoksen jatkamisen?

      • Magneettimedia

        Minkä rikoksen ? Totuuden kertomisen juutalaisista ?

      • plusplusplus
        Magneettimedia kirjoitti:

        Minkä rikoksen ? Totuuden kertomisen juutalaisista ?

        Kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Magneettimedia levittää järjettömiä valheita juutalaisista.

      • Magneettimedia

        Ei vaan totuuden.

      • plusplusplus
        Magneettimedia kirjoitti:

        Ei vaan totuuden.

        Magneettimedian julkaisema "Siionin viisaiden pöytäkirjat" on väärä asiakirja, joka on osoitettu sellaiseksi 94 vuotta sitten. Varsin hidasjärkistä porukkaa teillä siellä toimituksessa, kun ette tuosta ole vieläkään selvillä.

      • Magneettimedia

        Ikuisuuskeskustelu Siionin viisaiden pöytäkirjoista sai mielenkiintoisen käänteen tässä kuussa, kun israelilainen veteraanipoliitikko ja -toimittaja Yossi Sarid otti kantaa Yhdysvaltojen tilanteeseen. Hänen mukaansa ”rikkaat juutalaiset” hallitsevat Amerikan kongressia.

        Saridin teksti julkaistiin israelilaisessa Haaretz-lehdessä. Sarid kommentoi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun tulevaa puhetta Amerikan kongressille. Saridin mukaan Israel ja sionistiset lobbaajat käyttävät yhä raaempia otteita Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikan kontrolloimiseksi.

        Haaretzin mukaan juutalaistaustaiset vaalirahoittajat kiristävät amerikkalaisia poliitikkoja taloudellisesti, jotta nämä eivät tekisi vahingossakaan Israel-vastaiseksi tulkittavia eleitä. Esimerkiksi Zionist Organization of American juutalaistaustainen johtaja Mort Klein uhkasi, että lobbaajat käyvät julkiseen taisteluun jokaista demokraattipoliitikkoa vastaan, mikäli nämä eivät tule kuuntelemaan Netanjahun puhetta.

        Mielenkiintoiseksi Haaretzin artikkeli muuttuu loppukappaleissa. Yossi Sarid kirjoittaa:

        Pöytäkirjat on käännetty lukuisille kielille eri puolilla maailmaa.
        Pöytäkirjat on käännetty lukuisille kielille eri puolilla maailmaa.

        ”Siionin viisaiden pöytäkirjoja ollaan nyt kirjoittamassa uudelleen. Rikkaat juutalaiset kirjoittavat sen nyt itse. He osoittavat nyt omalla toiminnallaan, että menneiden vuosikymmenten antisemitistit olivat oikeassa: me, Siionin viisaat, hallitsemme Yhdysvaltojen kongressia. Senaattorit ja edustajat ovat pelkkiä sätkynukkeja, jotka tottelevat jokaista käskyämme. Jos he eivät tottele pyyntöjämme, pakotamme heidät tottelemaan uhkauksiamme. Menneisyydessä saatoimme joutua hallitsemaan maata kulissien takana, mutta nyt voimme tehdä sen avoimesti. Olemme politiikan parrasvaloissa. Jos poliitikko ei tee meitä miellyttäviä päätöksiä, tulee hän menettämään rahoituksensa.”

        http://www.magneettimedia.com/israelilaispoliitikko-olemme-siionin-viisaita-ja-hallitsemme-amerikkaa/

        Magneettimedia käyttää myös juutalaisia lähteitä

    • lissäälöylyä

      Holokaustin kiistäminen on yleistä muslimimaailmassa, vaikka se onkin suhteellisen uusi ilmiölähde?. Juutalaisvastaisia näkemyksiä on luonut varsinkin juutalaisen Israelin valtion ja palestiinalaisten välinen vuosia jatkunut väkivaltainen konflikti. Holokausti väitetään keksityn tekosyyksi Israelin valtion perustamiselle ja sitä väitetään edelleen käytettävän Israelin politiikan tukemiseen. Toisaalta monet muslimit ajattelevat, että vaikka holokausti olisikin oikeasti tapahtunut, se ei silti olisi oikeuttanut juutalaisia perustamaan valtiota palestiinalaisten maille ja ottamaan haltuunsa Jerusalemia, yhtä islamin pyhimmistä kaupungeista. Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad on antanut lausuntoja, joissa hän edustaa kumpaakin näistä näkökannoista. Ahmadinejadin lausunnot ovat herättäneet suurta närkästystä länsimaissa.
      Fatah-järjestön johtaja Mahmud Abbas sanoo sionistien tavoitteena olevan pitää yllä käsitystä kuudesta miljoonasta holokaustin juutalaisuhrista, jotta he voisivat saada solidaarisuutta ja yleisen mielipiteen puolelleen tukemaan sionistisia tavoitteita. Hänen mukaansa ”monet tutkijat” ovat päätyneet tuloksiin, että vain joitakin satoja tuhansia juutalaisia kuoli.[8] Eräässä haastattelussa hän on kuitenkin kieltänyt ehdottomasti olevansa holokaustin kiistäjä, koska hän kuitenkin tunnustaa vähintään satojen tuhansien kuolleen. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ota kantaa siihen, kuoliko satoja tuhansia vai miljoonia juutalaisia.[9][10] Toisaalta monet Hamas-järjestössä kiistävät holokaustin kokonaan.[11]
      Viime aikoina Lähi-idän muslimimaiden eräät poliittiset johtajat, kuten Syyrian, Iranin hallituksen jäsenet kuten myös palestiinalaisen Hamas-järjestön jäsenet ovat julkaisseet holokaustin kiistäviä lausuntoja.[12] Holokaustin kiistämistä ovat jatkuvasti tukeneet useat arabijohtajat useiden tiedotusvälineiden kautta Lähi-idässä.[13] 2002 Arabiliitto järjesti holokaustin kiistämiseen keskittyneen symposiumin Abu Dhabissa, Arabiemiraateissa.[14]

      • lyöhänlöylyä

        Ovat varmaan luotettavia tietolähteitä! Pysyttele vain niiden tiedoissa. Äitini sisaren mies väitti kuolemaansa asti etteivät amerikkalaiset käyneet kuussa vaan jossakin hiekkakuopalla.

        Olisiko sillä mielestäsi oleellinen merkitys oliko murhattuja 5,7 vai kuusi miljoonaa jos itse ja lapsesi olisivat olleet tapettujen joukossa? Suomessakin oli henkilöitä, jotka olisivat halunneet antaa juutalaiset Himmlerille, vaikka toisin on yritetty väittää. Onneksi meillä on Elina Sana ja muut kriittiset historiantutkijat. Eichman sanoi että yhden tappo on murha, sadan joukkomurha mutta miljoonan vain tilasto. Yhden perheen tuhoutuminen ei vaikuta tilastoon, mutta yksilöille hirvittävää.

      • sullekinlöylyä

        Olen seurannut Nasan valehtelua maapallon lämpenemismittauksissa.
        Ole taipuvainen kääntymään sille kannalle että amerikkalaisten kuulento saattoi ollakin suuri vale!!! Näet valehteleminen silmää räpäyttämättä näyttää onnistuvan heiltä hyvin.
        Hyvä etteivät kaikki ole yhtä sinisilmäisiä joukkosieluja kuin sinä (vrt äitisi siskon mies).

      • miinus

        Sinähän varsinainen typerys olet.

      • plussaa

        Seuraa maailmaa joukkosielu. Käytä aivojasi jos on!

      • Kirjailijakerhoon
        plussaa kirjoitti:

        Seuraa maailmaa joukkosielu. Käytä aivojasi jos on!

        Luovuutesi kukkii oikein kolmen alekkaisen kommentin runsaudella. Harkitse kirjallista uraa! Menestys on taattu. On niin upeaa tekstiä.

      • lisääplussaa

        Hienoa että joku rotta-armeijasta osaa arvostaa upeaa tekstiä, eikä vain joukossa lisääntymistä!

      • Varorautalankaa
        lisääplussaa kirjoitti:

        Hienoa että joku rotta-armeijasta osaa arvostaa upeaa tekstiä, eikä vain joukossa lisääntymistä!

        Tules tänne! Täällä makoisa juustopala!

      • Magneettimedia

        Jopa valtavirtahistorioitsijat myöntävät, ettei Dachaussa, Buchenwaldissa tai Bergen-Belsenissä ollut tarkoituksena murhata vankeja – ne eivät olleet ”tuhoamisleirejä”. Sodan viimeisien kuukausien aikana neuvostoarmeija hyökkäsi Saksaan idästä samalla, kun Britannia ja Amerikka tuhosivat saksalaiskaupunkeja ilmapommituksilla. Infrastruktuuri, hygienia sekä ruoka- ja lääkehuolto käytännössä tuhottiin liitotutuneiden laittomalla pommituskampanjalla.
        Miljoonat ihmiset pakenivat raakalaismaisia neuvostosotilaita, jotka tunkeutuivat kaupunkeihin Keski- ja Länsi-Saksassa. Sodan vuoksi nälkä ja epidemia ajoivat miljoonat siviilit kuoleman partaalle eri puolilla Saksaa. Tämä kosketti myös keskitysleirejä. Saksalaisten hallinnoimat leirit olivat ylikuormitettuja, sillä ne joutuivat ottamaan vastaan idän leireiltä pois siirretyt vangit. 1945 yhä useammat vangit alkoivat kärsiä aliravitsemuksesta sekä pilkkukuume- ja koleraepidemioista. Monet kuolivat. Tästä syystä valtamedian esittämät valokuvat ovat niin järkyttäviä. Sota on järkyttävä tapahtuma kaikkien kannalta.

        http://www.magneettimedia.com/kiista-holokaustin-todenperaisyydesta/

        Magneettimedia osaa ajatella.

      • Voi.teitä.raukkoja

        Kanssasi ei kannata alentua keskusteluun koska todistelet väitteitäsi itse sepittelemilläsi perusteilla. En ole nähnyt yhtään varteenotettavaa tosiasiaa kirjoituksissasi. Mikä muuten määrittelee laillisen ja laittoman pommituksen? Englannin strategisten ilmavoimien komentaja (Sir) Arthur Harris, joka johti yöpommituksia Saksaan, kertoi muistelmissaan katsoneensa palavaa Lontoota ja ajatelleensa ilman vihan tunnetta että sama odottaa saksan kaupunkeja. Eikä erehtynyt. Massiiviset pommitukset eivät olleet edes riittävä rangaistus Saksan kansan tekemistä rikoksista. Stalin ehdotti Churchillille ja Rooseveltille 50 tuhannen saksalaisupseerin hirttämistä heti antautumisen jälkeen, johon Churchill ei tietenkään suostunut. Antony Beever kirjoittaa teoksessa Tie Berliiniin erään itärintamalla olleen sotilaan toteamuksen berliiniläisessä raitiovaunussa että saksalaisia odottaa hirvittävä kohtalo jos venäläiset tekevät puoletkin siitä mitä he tekivät Neuvostoliitossa. Hitler sanoi Wehrmahtin komentajillekin että sodasta (itään) tulee ennennäkemättömän raaka eikä armeija saa tuntea mitään sääliä. Tuntuu uskomattomalta että vieläkin yritetään tehdä mustasta valkoista. Jopa satojen vuosien takaiset joukkomurhat pystytään selvittämään niin nyt muutama nyrjähtänyt kouho uskottelee ettei murhaaja- natsiSaksa tehnytkään mitään pahaa juutalaisille. Minä puolestni olen ihmetellyt miksi jotkut kristilliset lehdet julkaisevat pahimpien natsien katumus- ja kääntymyskertomuksia. Jos niin on tapahtunut niin hyvä, mutta olivatko ne edes aitoja?

      • Magneettimedia

        30. ”Moderni maailma on juutalainen maailma, ja etenkin 1900-luku on juutalainen vuosisata.” Yuri Slezkine, historian professori Kalifornian yliopistossa Berkleyssä. ”The Jewish Century”; Princeton University Press

        31. Olen huolissanni ja peloissani asevoimiemme johtajien ahdaskatseisuudesta ja lyhytnäköisyydestä. He vaikuttavat ajattelevan, että Israelin valtion on suorastaan pakko pelata maailmanpolitiikkaa viidakon säännöillä (...) Olemme lavastaneet suuren joukon välikohtauksia ja provosoineet lukemattomia yhteenottoja.” Moshe Sharett’n päiväkirjoista.

        32. Juutalaisesseisti Achad Ha-Am vierailtuaan Palestiinassa 1891: ”Ulkomailla uskotaan että Israel on lähes tyhjä maa; täällä ei uskota kasvavan mitään, ja maan omistamisesta kiinnostuneet voivat vain tulla tänne ja ostaa mitä tahtovat. Todellisuus on täysin eri. On vaikea löytää mistään viljelykelpoista maata, jota ei viljeltäisi jo.”

        33. Balfourin julistus paroni Rotchildille marraskuun 2. 1917: ”Hänen majesteettinsa hallitus kannattaa ajatusta juutalaisvaltion perustamisesta Palestiinaan. Tulemme käyttämään kaikki voimavaramme rakentaaksemme juutalaisvaltion. On ymmärrettävä, ettei mikään saa loukata Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten oikeutta uskontoonsa ja kansalaisoikeuksiinsa kuten ei myöskään juutalaisten poliittista asemaa missään muussa maassa.”

        34. Lordi Sydenham, Hansard, House of Lords, 21. kesäkuuta 1922: ”Jos myönnämme väitteet vuosituhansien takaisista valloituksista, koko maailma tulee järkkymään.”

        35. Vladimir Jabotinsky, The Iron Wall, 1923: ”Sionistinen uudisasutus on joko peruttava tai sitten se on toteutettava vastoin alkuperäiskansojen tahtoa. Uudisasuttaminen onkin turvattava paikallisista kansoista riippumattomalla voimalla - rautamuurilla, joka kykenee vastustamaan alkuperäiskansojen vastarintaa. Tämä on lähestymistapamme arabikysymykseen...”

        36. Vladimir Jabotinsky, Revisionist Zionism -järjestön (Likudin edeltäjä) perustaja, The Iron Wall, 1923: ”Vapaaehtoista sovintoa arabien kanssa ei ole eikä tule. Jos aikoo asuttaa maan, joka on jo asutettu, on sinne perustettava sotilastukikohta. Jos se ei käy, voi unohtaa koko asuttamisen. Ilman asevoimia, joka on valmis fyysisesti murskaamaan asuttamisen vastustajat, asuttaminen on mahdontonta. Ei vaikeaa, ei vaarallista, vaan MAHDOTONTA! Sionismi on uudisasuttajien seikkailu, joka joko menestyy tai epäonnistuu riippuen asevoimista. On tärkeä osata puhua hepreaa, mutta -ikävä kyllä- vielä tärkeämpää on osata ampua. Muuten kolonisaatioleikin voi lopettaa heti alkuunsa.

        37. ”Meidän on ajettava arabit pois ja otettava heidän paikkansa.” David Ben Gurion, Israelin tuleva pääministeri, 1937, lainaus teoksesta Ben Gurion and the Palestine Arabs, Oxford University Press, 1985.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja

    • asiakas_

      Hyvä kauppa. Täällä vaan kateelliset mollaa. Älä Kärkkäinen välitä.

      • plus

        Mitä kadehdittavaa on todellisuudentajun menettämisessä?

      • Vaikkavoissapaistais

        Eihän kauppaa moitita. Omistajan/kustatajan natsihenkistä ajattelua kylläkin

      • miinus

        Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun kaikki Kärkkäisen toimintaan kohdistuva kritiikki kuitataan kateellisten panetteluksi. Missä teille tuollainen suhtautuminen opetetaan? Rauhanyhdistykselläkö?

      • Ichbinjude

        Kärkkäisen on syytäkin välittää siitä mitä julkaisee. Paikkakunnallamme on muutama natsihenkinen jeljessarja. Olen ihmetellyt mistä tuollainen viha sikiää. Eivät varmaan ole koskaan nähneetkään saatikka jutelleet juutalaisten kanssa. Ryhdyin muussa yhteydessä tutkimaan erästä asiaa, kunnes huomasin että veljesten ukki oli ollut aktiivi lapuanliikkeessä ja tuomittu muilutuksesta ehdolliseen vankeuteen. Myöhemmin samainen mies räjäytti itsensä hengilt. Olivatko tekoset painamassa mieltä? Kuten tunnettua äärioikeistolaisissa oli runsaasti natsi-saksaa ihannoivia. Ajatusmaailma voi muodostua monista tekijöistä, jotka voivat pohjautua mitä ihmeellisimpiin seikkoihin. Olisi mukava jutella Kärkkäisen kanssa mistä hänen vihansa johtuu. Ilman vihaa minua - hänelle tuntematonta - kohtaan tuollaista julkaisutoimintaa ei voisi harjoittaa.

      • Beninpuolesta
        Ichbinjude kirjoitti:

        Mitä Kärkkäinen sanoisi kansanedustaja Benille? Hän menetti koko sukunsa saksalaisten toimesta

      • Magneettimedia

        Don Heddesheimerin kirja The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One on keskeinen osa revisionistien palapeliä. Kirjassaan Heddesheimer dokumentoi vakuuttavasti juutalaisten lukuisat aikaisemmat yritykset levittää petollista ja valheellista propagandaa hirmuteoista ennen ja jälkeen sekä I Maailmansodan aikana. The First Holocaust käsittää uskomattoman määrän lehtileikkeitä ja propagandalehtisiä, joissa esitetään väitteitä Euroopan juutalaisten kärsimyksistä ja välittömästä tuhosta aina 1800-luvun lopulta alkaen. Artikkeleiden joukosta havaitaan juutalaisten käyttäneen kymmeniä kertoja ennen II Maailmansotaa mystistä lukua ”6.000.000” esittämään juutalaisten määrää, jotka ovat kuoleman tai tuhon partaalla eri konfliktien ja mullistusten aikoina niin Euroopassa kuin Venäjälläkin. Tämä kirja tuo vastaansanomattomasti julki näiden pahaenteisten sionistikampanjoiden ja mediahyökkäysten tarkoituksellisen petoksen – kauan ennen Hitlerin nousua Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933 – petoksen, jonka tarkoituksena oli herättää julkista sympatiaa ja taloudellista tukea juutalaisten poliittisille tavoitteille, pääasiassa Israelin valtion perustamiselle.

        http://www.magneettimedia.com/juutalaisten-holokaustin-myytti-6-miljoonasta-uhrista/

        Magneettimedia vastustaa historiallisia valheita.

      • Soromnoo

        Pidä sinä näkemyksesi hyvänäsi. Suurin kärsijä tuollaisesta "informaatiosta" olet itse. Lukuisista kommenteistasi päätellen kanssasi ei kannata edes keskustella. Maailma ei tosiaankaan menettäisi mitään vaikka saisit saman kohtelun kuin miljoonat syyttömät juutalaiset. En surisi jälkeesi tipan tippaa. Ai niin, eihän siinä kävisi kuinkaan kun juutalaisiakin kohdeltiin silkkihansikkain.

      • Magneettimedia

      • miinus
        Magneettimedia kirjoitti:

        http://www.magneettimedia.com/eliitin-auschwitz-juhla-lahestyy/

        Sieltä vain katsomaan videoita jossa juutalaiset kertovat omin sanoin keskitysleireistä ja olosuhteista siellä. Mm. Teattereista, käsitöistä, jalkapallo kisoista ym. Ym.

        Auschwitzin keskitysleirissä oli uima-allas. Holokaustin kiistäjien häiriintyneellä logiikalla tästä tosiasiasta ilmeisesti seuraa, että holokausti olisi huijausta?

      • Magneettimedia

        38. ”On selvää, ettei tässä maassa ole tilaa molemmille kansoille. Emme tule saavuttamaan tavoitteitamme, mikäli arabit jatkavat eloaan pienessä maassamme. Ei ole muuta keinoa kuin siirtää arabit täältä naapurimaihin - kaikki arabit. Yhtään heimoa tai kylää ei saa jäädä jäljelle.” Joseph Weitz, Jewish Agency’s Colonization Departmentin johtaja, 1940. Lainaus teoksesta A Solution to the Refugee Problem.

        39. ”...jos ihmiset tottuvat suureen lukumäärään ja me joudumme hyväksymään pakolaisten paluun voimme joutua vaikeaan tilanteeseen: kuinka vakuuttaa maailma siitä, etteivät kaikki tänne haluavat ole alun perin edes asuneet Israelin alueella. Paluumuuttajien määrä on minimoitava, ei päinvastoin.” Israelilainen virkamies Arthur Lourie kirjeessään Israelin ulkoministeriön Walter Eytanille. Lainaus Benny Morris’n teoksesta The Birth of the Palestinian Refugee Problem, 1947-49, s. 297.

        40. ”Meidän on valmistauduttava hyökkäyssotaan, jossa murskaamme Libanonin, Transjordanian ja Syyrian (...) Arabikoaltion heikko kohta on Libanon, jonka muslimihallinto on keinotekoinen ja siksi helppo murtaa. Sen tilalle tulee perustaa kristitty valtio (...) Kun tuhoamme Transjordanin puolustusvoimien arabilegioonien mahdin ja pommitamme Ammania, saamme tuhottua Transjordanian. Sitten Syyria kaatuu. Jos Egypti uskaltaa vielä vastustaa meitä, pommitamme Kairoa, Port Saidia ja Aleksandiraa.” Dan Ben-Gurion toukukuussa 1948 puolustusvoimien esikunnalle. Lainaus Michael Ben-Zoharin teoksesta: Ben-Gurion, A Biography, Delacorte, New York 1978.

        41. ”Libanoniin on saatava kristitty valtiojärjestys. Sen eteläisen rajan on oltava Litani-joella. Teemme liiton sen kanssa. Kun murskaamme arabilegioona-armeijan ja pommitamme Ammania, tuhoamme myös Transjordanian. Sitten Syyria kaatuu. Jos Egypti uskaltaa vielä taistella, pommitamme Port Saidia, Aleksandriaa ja Kairoa. Näin lopetamme sodan ja maksamme esi-isiemme kalavelat Egyptin, Assyrian ja Aramin kanssa.” David Ben-Gurion, eräs Israelin perustajista.1948

        42. ”Eräs hirvittävimmistä aikamme poliittisista ilmiöistä Israelin tuoreessa valtiossa on uuden Herut-puolueen nousu. Sen järjestörakenne, toimintatavat, poliittinen filosofia ja yhteiskunnallinen sanoma muistuttavat läheisesti fasistipuolueita.” Alber Einstein, Hanna Arendt ja muutamat muut amerikanjuutalaiset kirjeessään New York Timesille. Menachem Begin ja Yitzhak Shamir kuuluivat molemmat puolueeseen ja heistä kummastakin tuli pääministereitä.

        43. ”On myönnettävä, ettei Israel ole syytön eikä armollinen. Luomalla Israelin me juutalaiset olemme syyllistyneet samaan, minkä uhriksi olemme itse historiassa joutuneet: pakolaiskansan ajamiseen pois kotoaan.” Juutalaisfilosofi Martin Buber käsitteli kirjeessään maaliskuussa 1949 pääministeri Ben Gurionille Israelin moraalia ja sen tapaa kohdella arabipakolaisia.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja

    • EVLUT

      kateus se pohjautuu jo isältä lapsille,eli jotka kirjoittavat negatiivisiä ASIOITA ovatniitäkateellisia,jotka luulevat että ovat niitä oikeantien kulkijoita,kajehtijoita pitää ymmärtää niillä eiolemitään muutako yhteiskunta, JOKA muka potkiiniitä PÄÄHÄN

      • miinus

        Hah hah! On teillä selitykset. Kateellisuudesta muka on negatiivisessa julkisuudessa kysymys, vaikka mies ja yrityksensä on tuomittu jo kahdessa oikeusasteessa. Ovatko tuomaritkin mielestäsi kateellisia?

      • miinus

        Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikoslaissa otsikon "Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan" alla. Nämä ovat vakavia rikoksia. Perusmuotoisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta, törkeässä tekomuodossa jopa neljä vuotta vankeutta.

      • evlut

        huomenta,kumarran kärkkäiselle niin pyllistän toisaalle

    • Rauhamaailmaansotapois

      Juutalaisetko pyhimyksiä? Terroristeja USA:n tuella. Teurastavat palestiinalaisia minkä ehtivät. Tosin syyttävät aina palestiinalaisia aloittajiksi. Itse juutalaiset ahdistavat Länsirannalla ja pakottavat palestiinalaiset toimenpiteisiin. Jos kaksi juutalaista tapetaan, jutskut tappavat 2000 palestiinalaista oikeutuksen nimissä! Ja USA puoltaa. Juutalaisuus on terroristiuskonto siinä missä ääri-islamikin. Pitäisi jokaisen katsoa peiliin ennen kuin toista syyttää. Tässäkin tapauksessa malka kummankin silmässä

      • Motitustaistelija

        Mitähän tuo meidän itäinen naapuri sanoisi jos viskelisimme entisille maillemme kotitekoisia ja vähän järeämpiäkin paketteja vuosikausia. Aivan niin. Ei sitä tehtäisi vuosia. Päivä pari ja lähettäisivät pari tuhatta tankkia. On nähty Ukrainassa.

        Juutalaiset eivät ole sen parempia. He ovat täsmälleen samanlaisia kuin sinäkin. Tosin olosuhteiden pakosta varmasti paljon pitkävieterisimpiä. Tekstisi henkii luonnettasi, joka ei taatusti kääntäisi lyöjälle toista poskea. Juutalaiset ovat historiansa aikana joutuneet kääntämään jo kolmannenkin. Uhostasi huolimatta saat olla varma ettei israelilaisia enää tapeta seurauksitta. Rokan sanoin "silloin siinä kuolee moni ukko".

      • Syntyi.liian.myöhään

        Kärkkäistä v..tuttaa kun ei syntynyt 1900 luvun alkupuolella Saksassa että olisi saanut murhata juutalaisia ja muita epä-arjalaisia oikein sydämensä kyllyydestä

      • arska_ite

        Nyt korkki kiinni mulkero!

    • miinus
      • miinus

      • eivaanhuomaa
        miinus kirjoitti:

        Tarranatsien salainen päiväkirja: Jos kaikki Suomen äärioikeistoa seuraavat eivät sitä jo tiedä, niin Magneettimedia ja Suomen Vastarintaliike tekevät varsin tiivistä yhteistyötä:
        http://tarranatsit.noblogs.org/post/2014/08/26/magneettimedian-ja-suomen-vastarintaliikkeen-yhteistyosta/

        Ei voi olla huomaamatta. Kärkkäinen ei vaan tajua että joku voi löytää hänestä itsestään syyn vainoon. Varmaan Kärkkäistä naurattaisi jos eräänä päivänä hänen liikkeensä ikkunoihin maalattaisiin merkit yrityksen boikotoinnista (ver daavidintähti)

      • miinus

        Nykyään valtaosa Magneettimedian sisällöstä tulee noista uusnatsipiireistä. Samaa porukkaa, joka esimerkiksi taannoin puukotti järjestyksenvalvojaa jyväskyläläisessä kirjastossa.

      • evlut

        nyt kumarran kärkkäiselle.jollekki teille pyllistän,ottakaa opiksi

      • miinus
        evlut kirjoitti:

        nyt kumarran kärkkäiselle.jollekki teille pyllistän,ottakaa opiksi

        Muista sitten hoitaa myös mahdollinen syöpäsairautesi Magneettimedian ohjeilla (ruokasoodaa ja aprikoosin siemeniä). Typerys.

      • Magneettimedia

        Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntain numerossaan monisivuisen artikkelin Suomen ”uusnatseista”. Artikkelissa väitetään, että Suomen Vastarintaliike –niminen järjestö värvää toimintaansa mukaan alaikäisiä, vaikka järjestön säännöt todellisuudessa kieltävät alle 18-vuotiaiden osallistumisen toimintaan.
        Syy erittäin pitkän ja yksityiskohtaisen artikkelin julkaisemiselle askarruttaa. Vastarintaliike ei ole puolue tai verovaroin toimintaansa rahoittava poliittinen nuorisojärjestö. Liike ei ole edes rekisteröity yhdistys. Se ei anna haastatteluita valtamedialle, vaan kertoo vaikuttavansa suomalaisten asenteisiin ruohonjuuritasolla. Sen toimintaan lukeutuvat esimerkiksi poliittiset koulutustilaisuudet, kamppailulajikerhot, patikointi- ja selviytymistapahtumat, Suomalaisapu-nimellä kulkeva hyväntekeväisyystoiminta, kirjakaupan pyörittäminen sekä julkaisutoiminta. Viime syksynä järjestö sai paljon näkyvyyttä järjestettyään katupartioita maahanmuuttajarikollisuutta vastaan.

        http://www.magneettimedia.com/helsingin-sanomat-valehteli-suomen-kansallismielisista/

        MM vastustaa Helsingin * Sionistia ja sen valepropagandaa

      • Magneettimedia

        Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntain numerossaan monisivuisen artikkelin Suomen ”uusnatseista”. Artikkelissa väitetään, että Suomen Vastarintaliike –niminen järjestö värvää toimintaansa mukaan alaikäisiä, vaikka järjestön säännöt todellisuudessa kieltävät alle 18-vuotiaiden osallistumisen toimintaan.
        Syy erittäin pitkän ja yksityiskohtaisen artikkelin julkaisemiselle askarruttaa. Vastarintaliike ei ole puolue tai verovaroin toimintaansa rahoittava poliittinen nuorisojärjestö. Liike ei ole edes rekisteröity yhdistys. Se ei anna haastatteluita valtamedialle, vaan kertoo vaikuttavansa suomalaisten asenteisiin ruohonjuuritasolla. Sen toimintaan lukeutuvat esimerkiksi poliittiset koulutustilaisuudet, kamppailulajikerhot, patikointi- ja selviytymistapahtumat, Suomalaisapu-nimellä kulkeva hyväntekeväisyystoiminta, kirjakaupan pyörittäminen sekä julkaisutoiminta. Viime syksynä järjestö sai paljon näkyvyyttä järjestettyään katupartioita maahanmuuttajarikollisuutta vastaan.

    • nökön

      hyvääyötä sanoi mummo ku,näkömeni hyvääyötä

    • plus

      Long Play -artikkelista "Totuuksien tavaratalo":

      "Tavaratalon työntekijät luonnehtivat häntä jyrkäksi ihmiseksi. Jos on eri mieltä Kärkkäisen kanssa, hän aloittaa syyttelyn: kuka on kommunisti, kuka feministi, kuka vapaamuurari. Eräs entinen alainen sanoo, että Kärkkäisen kanssa on mahdotonta keskustella ideologisista aiheista. ”Hän ohittaa kaiken, mikä ei sovi hänen omaan maailmankuvaansa.”

      ”Aihe kuin aihe – karppaus tai rokotukset tai lehdistön toiminta tai pankkien toiminta, sodat maailmalla – kaikkien perimmäinen syy oli aina se, että juutalaiset suunnittelevat maailmanvalloitusta. Sellaista aihetta ei olekaan, mihin hän ei vetäisi juutalaisia mukaan”, yksi tavaratalossa työskennellyt kertoo."

      http://longplay.fi/fi/totuuksien_tavaratalo

      • Hirviökärkkäinen

        Hyvä luonnekuva Kärkkäisestä. Mitä tapahtuisi jos tuollainen saisi Putinin vallan?

      • Kärpäskärkkäinen
        Hirviökärkkäinen kirjoitti:

        Hyvä luonnekuva Kärkkäisestä. Mitä tapahtuisi jos tuollainen saisi Putinin vallan?

        Ilman Putinin valtaa voi olla yhteisössään vieläkin pahempi.

      • Magneettimedia

        ”Kun nämä periaatteet on saatettu käytäntöön, tulee positiivinen valtiomalli voittamaan nykyisen järjestelmän, jossa kansainvälisyys määrää ja jossa valtio, kansa ja talous on erotettu toisistaan. Tämä tulee merkitsemään yksilökeskeisyyden loppua ja yhteisen hyvän voittoa. Nykyinen valtiomalli on epäreilu työntekijöitä kohtaan ja se on pelkkä pankkiirien ja pörssikeinottelijoiden edunvalvoja. Nykyjärjestelmä johtaa korruptioon ja kannustaa kansalaisia tavoittelemaan rikastumista epärehellisesti. Valtaapitävät eivät välitä kansasta eikä valtio ole kyennyt yhdistämään kansaa. Rahanvalta on vallan rumin ilmentymä; se kontrolloi, korruptoi ja tuhoaa. Sen uhreja ovat valtio, kansa, yhteiskunta, moraali ja kulttuuri.”

        http://www.magneettimedia.com/hitler-ja-pankkiirit-korko-orjuuden-murtaminen/

        Hitler mursi juutalaisen velkaorjuuden. Todellinen valtiomies toisin kuin kiero Katainen ja juutalainen Stubb

      • Käykökateeks

        Yllä oleva riisui sinut täysin munasilleen. Nyt tunnen sinua paljon paremmin. Saattaapi mennä jokunen vuosi ennen kuin ihannevaltiosi toteutuu. Suurin este taitaa olle ettet edes itsekään tiedä millainen se olisi. Saatikka että sinulla olisi kykyjä sitä toteuttaa. Kaltaisesi meuhkaajat osaavat kyllä pieksää suutaan mutta siihen se jääkin. Tuosta kapitalismista hieman. Tässä päivänä muutamana vilkaisin osakesalkkuni arvoa. On noussut muutamassa kuukaudessa mukavasti. Sytyttelin huoneessa olevan pönttöuunin ja vilkaisin uudelleen. Arvo oli kohonnut muutamassa minuutissa yli 600 euroa. En ole mikään rikas pohatta mutta vuosikymmenien aikana on tullut pantua jotakin syrjään. Kotoa lähteneet lapsemme opiskelevat ja osa jo perustanut perheen, joten tuntuu hyvältä jelppiä silloin tällöin kun oma tilanne on vakiintunut. Että sellainen kapitalisti mää oon.

      • Magneettimedia

        44. ”On kansan vastuu varautua sotaan. On kuitenkin Israelin armeijan vastuu taistella perimmäisimmän päämäärämme puolesta: Israelin valtakunnan.” Israelin puolustus- ja ulkoministeri Moshe Dayan radiossa helmikuun 12. 1952.

        45. ”Kun me (profeetallisen juutalaisuuden kannattajat) palasimme Palestiinaan (...) valtaosa juutalaisista toteutti mieluummin Hitlerin kuin meidän oppejamme.” Martin Buber New Yorkissa, Jewish Newsletter, kesäkuun 2. 1958.

        46. ”Jos yleisistunto äänestäisi 121:lla äänellä yhtä vastaan sen puolesta, että Israel luovuttaisi kesäkuun 1967 jälkeen valtaamansa alueet, ei Israel noudattaisi päätöstä.” Aba Eban, Israelin ulkoministeri New York Timesissä kesäkuun 19. 1967.

        47. ”Hitlerin lainsäädännöllinen valta perustui valtuuslakiin. Laki säädettiin sääntöjen mukaisesti valtiopäivillä ja se mahdollisti, että Führer liittolaisineen voisi olla mitä ikinä halusi. Laki oikeutti häntä tekemään sitovia päätöksiä. Täysin vastaava laki säädettiin Israelin parlamentissa 1967 valloitusretken jälkeen. Se takasi Israelin johtajille liittolaisineen Hitlerin vallan, jota he ovatkin käyttäneet hänen jalanjäljissään.” Tohtori Israel Shahak, Israeli League of Human and Civil Rightsin johtaja tuomitsee maan puolustusvoimien kasvaneen valta-aseman 1967 sodan jälkeen.

        48. ”Suur-Israel on ainu vaihtoehto, ja sen on sisällytettävä vähintään kaikki maa-alueet Jordan-joesta länteen. Siellä ei saa asua arabeja. Tästä ei voida neuvotella. Emme saa jättää jäljelle yhtään kylää tai heimoa.” Joseph Weitz, Jewish National Fundin johtaja, tammikuun 5. 1973.

        49. ”Juutalaisen ja ei-juutalaisen veri eivät ole samanlaista.” Israelilaisrabbi Yitzhak Ginsburg perustellessaan Jerusalem Postissa kesäkuun 19. 1989 väitettä, ettei tappo ole murha, mikäli uhri on ei-juutalainen.

        50. ”Israelin olisi pitänyt käyttää tilaisuutta hyväksi, kun maailma kauhisteli Kiinan hallituksen verisiä hyökkäyksiä mielenosoittajien kimppuun. Olisimme voineet tuolloin järjestää jättimäisiä arabien karkoitusoperaatioita pois maastamme.” Entinen pääministeri Benyamin Netanyahu puheessaan Bar Ilanin yliopiston opiskelijoille. Lainaus Hotam-lehdestä marraskuun 24. 1989.

        51. ”Liikkeemme vanhat johtajat antoivat selvän käskyn turvata suur-Israel mereltä Jordan-joelle tulevien juutalaissukupolvien joukkomaahanmuuton alueeksi sekä maaksi, jossa kaikki juutalaiset voivat asua.” Entinen pääministeri Yitzhak Shamir puheessaan entisille Likud-johtajille Tel Avivissa marraskuussa 1990. Jerusalem Domestic Radio Service.

        52. ”Jos uskoisimme, että 200:n palestiinalaisen sijaan 2000:n tappaminen lopettaisi taistelut, käyttäisimme paljon nykyistä enemmän voimaa.” Israelin pääministeri Ehud Barak. Associated Press, marraskuun 16. 2000.

        Tunnettujen juutalaisten lausuntoja

    • evelut

      SOPPAILUVIIKONLOPPU edessä,ei muutako suunta on kärkkäinen,ja kumarrus kelle pyllistin

    • Markku23

      Ensinnäkin ilmoitettakoon, että Juha Kärkkäinen ei ole nykyinen Magneettimedian päätoimittaja, vaan tehtävään on nimetty Markku Juutinen.
      ”Holokausti” poliittisena vallanvälineenä
      Holokaustia ei ole todistettu tieteellisesti paikkansapitäväksi, vaan se on korotettu uskonnon asemaan, tabuksi, palvelemaan sionistisen eliitin kansainvälisiä valtapyrkimyksiä.
      Totuuden mukainen uutisointi oletetusta joukkotuhosta palvelee myös ”juutalaisia”, sillä he vapautuisivat silloin valtamedian holokausti-uutisoinnin synnyttämästä pelontunteesta, että kyseinen ”joukkotuho” voisi kenties kohdata heitä uudelleen.
      Samalla holokaustin paljastuminen myytiksi vapauttaisi saksasalaiset ja muunkin kristityn maailman tarpeettomasta syyllisyyden tunteesta, joka tähän asiaan on mediarummutuksella iskostettu.
      https://muutosvoima.wordpress.com/juutalaisten-oletettu-joukkotuho-vallan-valineena/

      • miinus

        Onko kyseessä sama Markku Juutinen, joka on tehnyt oikeuskanslerille valituksen "kemikaalivanoina" tunnetusta salaliittoteoriasta? Siis siitä älyttömästä uskomuksesta, että korkealla lentävien lentokoneiden pakokaasujen tiivistymisvanat olisivatkin ympäristöön tahallaan ruiskutettavia kemikaaleja...

      • onvarsinainen.tieto

        Millaiset tieteeliset todisteet mahtavat löytyä linkin tiedoille? Kulkee yhtä loogisesti kuin Kärkkäisen ( myös nimi markku 23) pelot salaliitoista

      • Tutkimustesi.lumoissa

        Venäläisetkin väittävät ettei Ukrainassa ole heidän sotilaitaan. Siinäkin olisi tutkimukselle kenttää. Tosin kaikki tietä'vät heitä siellä olevan ja paljon

      • Magneettimedia

        Ukrainan kriisi on teatteria jota johtaa juutalainen media.

      • miinus
        Magneettimedia kirjoitti:

        Ukrainan kriisi on teatteria jota johtaa juutalainen media.

        Te olette henkisesti häiriintyneitä salaliittoteoreetikkoja.

      • plusplusplus

        Markulla on nyt rikosoikeudellinen vastuu lehden sisällöstä. Muutaman viikon sisällä tulee taas uusi rikosilmoitus Magneettimediaa vastaan.

      • Pysäytettävä.ajoissa
        plusplusplus kirjoitti:

        Markulla on nyt rikosoikeudellinen vastuu lehden sisällöstä. Muutaman viikon sisällä tulee taas uusi rikosilmoitus Magneettimediaa vastaan.

        Hyvinkin aiheellinen. Lehden sisältö ei tietenkään uppoa suurimpaan osaan ihmisistä, mutta jos ne sytyttävät kymmenesosapromillen (500 hlöä suomalaisista) sairaan mielet, siitä voi seurata pahaakin jälkeä.

      • Magneettimedia

        Tahdoimme kiivaasti olla kolonialistinen yhteiskunta; rikoimme tietoisesti kansainvälisiä sopimuksia, pakkolunastimme maata, siirsimme uudisasukkaita Israelista valloitetuille alueille, varastimme ja pyrimme oikeuttamaan tämän kaiken. Koska tahdoimme intohimoisesti pitää kiinni valtaamistamme alueista, kehitimme kaksi erillistä oikeusjärjestelmää: Yhden, edistyksellisen ja liberaalin Israelia varten ja toisen, raa’an ja epäoikeudenmukaisen, valloitettuja alueita varten. Perustimme siis apartheidyhteiskunnan valloitetuilla alueilla heti ne miehitettyämme. Sama hyökkäävä hallinto on yhä olemassa.
        (Michael Ben-Yair, 3. maaliskuuta 2002)

        ”Ei ole kovin uskottavaa, kun vahva ja paikkansa vakiinnuttanut valtio syyttää vainoamaansa kansaa siitä, että se rikkoo lakia saadakseen oikeutta.”
        (Shlomo Ben-Ami, 2000)

        ”Teemme heistä pastramivoileivän (...) Miehitämme yhden juutalaisen kaistan halkaisemaan Palestiinan, sitten toisen kaistan länsirannan halki. 25 vuodessa kukaan, ei YK eikä Yhdysvallatkaan, kykene estämään leviämistämme.”
        (Ariel Sharon, 1973)

        ”Täällä Yhdysvalloissa ihmisiä pelottaa puhua ”väärin” tietyistä asioista, sillä juutalainen lobbausjärjestelmä on hyvin voimakas. Mitä sitten? Hyvän tähden, tämä on Jumalan maailma! Elämme maailmankaikkeudessa, jossa moraalin tulisi päteä. Apartheidjärjestelmä oli hyvin voimakas, mutta sitä ei enää ole. Hitler, Mussolini, Stalin, Pinochet, Milosevic ja Idi Amin olivat kaikki voimakkaita, mutta he kaatuivat. Epäoikeudenmukaisuus ja vaino eivät tule koskaan voittamaan. Kaikkien voimakkaiden tulee muistaa, että Jumala tekee heille lakmustestin: Kuinka kohtelet köyhiä, nälkäisiä ja osattomia? Sen perusteella Jumala määrittää tuomionsa. Meidän tulisi kutsua Israelin hallitus ja palestiinalaiset koolle ja sanoa: rauha on mahdollista, oikeudenmukaisuudelle perustuva rauha on mahdollista. Tulemme tekemään kaikkemme auttaaksemme teitä rauhanpyrkimyksissä, sillä se on Jumalan unelma, ja te tulette elämään rauhassa veljinä ja siskoina.”
        (Desmond Tutu, huhtikuussa 2002)

        ”Ei ole yhtä tapaa murhata tai suorittaa kansanmurha. Kirjailija YL Peretz kirjoitti ”hurskaasta kissasta”, joka ei tappaessaan vuodata verta, vaan ainoastaan tukehduttaa uhrinsa. Israelin hallitus vuodattaa verta ja tukehduttaa vihollisensa asevoimillaan ja tuhonvimmallaan. Koska olemme kuitenkin hurskastelijoita ja keskitymme itserakkaasti ”juutalaiseen etiikkaamme”, olemme koko ajan mainostamassa kuinka kauniisti lääkärimme hoitavat palestiinalaisia uhrejamme sairaaloissamme. Emme kuitenkaan mainosta sitä, moniko palestiinalaisista teloitetaan kylmäverisesti kodeissaan. Kyse ei siis vielä ole kansanmurhasta sanan karmivassa ja ainutlaatuisessa merkityksessä, kuten meidän kansamme sen joutui aikoinaan kärsimään. Ja kuten eräs viisaista kenraaleistamme muistutti, ei meillä ole polttouuneja tai kaasukammioita. Onko kaikki polttouuneja ja kaasukammioita vähäisempi sallittua ”juutalaisessa etiikassa”? Onko kenraali koskaan kuullut kokonaisen kansan ihmettelevän sitä, mitä sen nimissä tehdään?”
        (Shulamit Aloni, maaliskuussa 2003)

    • Pro-Magneetti

      Eniten Magneettimedian sionismia käsittelevissä artikkeleissa kulttuurimarxilaisia ärsyttää tietysti se, että ne ovat totta. Käräjäoikeus eikä hovioikeus kumpikaan voineet kumota yhtään "juutalaisartikkeleissa" esitettyä argumenttia, joten artikkeleiden sisältöä ei haluttu käsitellä tarkasti. Sen sijaan väitettiin, että vakavuutensa ja laajuutensa vuoksi artikkeleissa kirjoitetuista aiheista ei tulisi Suomessa puhua julkisesti.

      Eli tällaisessa sananvapaudessa me elämme. Ihan turha väittää Magneetin "juutalaisartikkeleita" valehteluksi, ellei voi osoittaa, että niissä esitetyt argumentit eivät ole tosia.

      • plus

        "Siionin viisaiden pöytäkirjat" on osoitettu vääräksi asiakirjaksi jo vuonna 1921, ei sitä enää yhä toistamiseen tarvitse tehdä.

      • Magneettimedia

        Ei ihme, että Sveitsin valitusoikeus muutti tuomiota 1.11.1937, kun juttu viimein oli saatu oikaistavaksi. Koska lakia oli rikottu monin tavoin (puolustus ei ollut saanut syyttäjän todistajien lausuntoja valaehtoisine allekirjoituksineen, syyttäjän asiakirjat olivat vahvistamattomia kopioita, joissa oli lukuisia käännösvirheitä) ja koska kaupunginoikeudella ei ollut mitään toimivaltaa alkaa selvittää sitä, oliko teos aito saati antaa tästä tuomiota, tuomio kumottiin tältä osin. Kaikki todistelut aitouden ja epäaitouden puolesta julistettiin merkityksettömiksi. Aitouden selvittäminen kun oli tieteen tehtävä. Näin ollen väitteet siitä, että Pöytäkirjat olisivat Sveitsissä oikeusistuimessa väärennökseksi todistettu, ovat täydellisesti perättömiä. Syytetty Silvio Schnell vapautettiin kaikista syytteistä ja siten vahingonkorvauksista. Hänen asianajajansa olivat saaneet asian valitusoikeuteen vasta lokakuussa 1937 ja oikaisutuomion aikaan.

        Pöytäkirjat eivät ole väärennös.

        https://revisionistit.wordpress.com/2014/09/21/siionin-viisaat-tiivistelma/

        Tässä kirjassa on oikea tieto siitä, kuinka "pöytäkirjat" on sepitetty plagioiden ne vuosikymmeniä aiemmin kirjoitetusta kuvitteellisesta romaanista ja kuinka noissa Sveitsin oikeudenkäynneissä 1930-luvulla oikeasti tuomittiin:
        The Lie That Wouldn't Die: The Protocols of the Elders of Zion
        http://www.amazon.com/The-Lie-That-Wouldnt-Die/dp/0853035954

      • Magneettimedia

        Ikuisuuskeskustelu Siionin viisaiden pöytäkirjoista sai mielenkiintoisen käänteen tässä kuussa, kun israelilainen veteraanipoliitikko ja -toimittaja Yossi Sarid otti kantaa Yhdysvaltojen tilanteeseen. Hänen mukaansa ”rikkaat juutalaiset” hallitsevat Amerikan kongressia.

        Saridin teksti julkaistiin israelilaisessa Haaretz-lehdessä. Sarid kommentoi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun tulevaa puhetta Amerikan kongressille. Saridin mukaan Israel ja sionistiset lobbaajat käyttävät yhä raaempia otteita Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikan kontrolloimiseksi.

        Haaretzin mukaan juutalaistaustaiset vaalirahoittajat kiristävät amerikkalaisia poliitikkoja taloudellisesti, jotta nämä eivät tekisi vahingossakaan Israel-vastaiseksi tulkittavia eleitä. Esimerkiksi Zionist Organization of American juutalaistaustainen johtaja Mort Klein uhkasi, että lobbaajat käyvät julkiseen taisteluun jokaista demokraattipoliitikkoa vastaan, mikäli nämä eivät tule kuuntelemaan Netanjahun puhetta.

        Mielenkiintoiseksi Haaretzin artikkeli muuttuu loppukappaleissa. Yossi Sarid kirjoittaa:

        Pöytäkirjat on käännetty lukuisille kielille eri puolilla maailmaa.
        Pöytäkirjat on käännetty lukuisille kielille eri puolilla maailmaa.

        ”Siionin viisaiden pöytäkirjoja ollaan nyt kirjoittamassa uudelleen. Rikkaat juutalaiset kirjoittavat sen nyt itse. He osoittavat nyt omalla toiminnallaan, että menneiden vuosikymmenten antisemitistit olivat oikeassa: me, Siionin viisaat, hallitsemme Yhdysvaltojen kongressia. Senaattorit ja edustajat ovat pelkkiä sätkynukkeja, jotka tottelevat jokaista käskyämme. Jos he eivät tottele pyyntöjämme, pakotamme heidät tottelemaan uhkauksiamme. Menneisyydessä saatoimme joutua hallitsemaan maata kulissien takana, mutta nyt voimme tehdä sen avoimesti. Olemme politiikan parrasvaloissa. Jos poliitikko ei tee meitä miellyttäviä päätöksiä, tulee hän menettämään rahoituksensa.”

    • miinus

      Holokaustin kiistäjillä niin sanotusti iso pyörä luistaa. Usein samat ihmiset kiistävät koko joukon muitakin tositapahtumia, esimerkiksi Apollo-ohjelman kuumatkat.

    • 3Timo

      Mut toisaalta: Sitä ei voi kukaan kieltää et lähimmät keskitysleirit nykyaikana löytyy Israelista!

      • miinus

        Israelin valtion alueella tai Israelin miehittämillä alueilla ei ole keskitysleirejä.

      • Magneettimedia

        Palestiina on suuri keskitysleiri johon alkuperäinen väestö on alettu ja eristetty korkein betonimuurein.

    • evlut

      kaikki soppaileen kärkkäiselle,ovet avautuvat 9.00

      • miinus

        En halua tukea vaarallisen disinformaation levittämistä, joten en osta Kärkkäiseltä koskaan yhtikäs mitään.

    • Drestenin.kävijä

      Maailmassa on monenlaisia mielipiteitä. Kun joku on lukinnut itsensä mitä kummallisimpiin väiteisiin, niitä on turhaa yrittää muuttaa olipa perustelut miten ilmiselviä tahansa. Eurooppalaisen väestökirjanpidon mukaan tuhoamisleireillä ja muissa joukkotuhoissa hävisi noin 6 miljoonaa juutalaista tai muihin vähemmistöihin kuulunutta. Se on faktaa. Göbbels käytti lukuja toisinpäin. Hän väitti Liittoutuneiden Dresdenin pommituksissa helmikuussa 1945 kuolleen 300000 (nollat oikein) mutta todellisuudessa vain 30000. Helpottiko viimeksimainittuja se että heitä olikin "vain" noin vähän?

      • Magneettimedia

        Juuri päinvastoin. Dresdenissä murhattiin sairaalla tavalla siviilejä ja pakolaisia vähintään 300 000. Keskitysleireillä taas pidettiin juutalaiset hyvässä työvireessä. Liittoutuneitten pommitukset aiheuttivat juutalaisten kärsimykset ja tietenkin he itse. 1933 juutalaiset julistivat maailmanlaajuisen sodan Saksaa vastaan. Siksi he olivat uhka Saksalle ja juutalaiset laitettiin sotavankeina leireille.

        Juutalaiset eivät julistaneet vuonna 1933 sotaa Saksaa vastaan. Vääristelette sanomalehden otsikon merkitystä.

      • Siitävaan
        Magneettimedia kirjoitti:

        Juuri päinvastoin. Dresdenissä murhattiin sairaalla tavalla siviilejä ja pakolaisia vähintään 300 000. Keskitysleireillä taas pidettiin juutalaiset hyvässä työvireessä. Liittoutuneitten pommitukset aiheuttivat juutalaisten kärsimykset ja tietenkin he itse. 1933 juutalaiset julistivat maailmanlaajuisen sodan Saksaa vastaan. Siksi he olivat uhka Saksalle ja juutalaiset laitettiin sotavankeina leireille.

        Siis sittenkin 300 tuhatta? No sinähän sen parhaiten tiedät. Mistä saisi kirjoittamasi suurteoksen? Oi kuinka on ihana elää omassa tiedonmäihässään. Varmaan pystyt varmaan oikomaan jopa Kurt von Tippelskirchiä

      • Varmaatietoa
        Magneettimedia kirjoitti:

        Juuri päinvastoin. Dresdenissä murhattiin sairaalla tavalla siviilejä ja pakolaisia vähintään 300 000. Keskitysleireillä taas pidettiin juutalaiset hyvässä työvireessä. Liittoutuneitten pommitukset aiheuttivat juutalaisten kärsimykset ja tietenkin he itse. 1933 juutalaiset julistivat maailmanlaajuisen sodan Saksaa vastaan. Siksi he olivat uhka Saksalle ja juutalaiset laitettiin sotavankeina leireille.

        Sodan jälkeen löydettiin Göbbelsin makuuhuoneen alta kellari, jonne oli talletettu salaisimpia asiakirjoja. Niistä paljastui ettei kuuluisia Dresdenin pommituksia tehneet länsi-liittoutuneet vaan saksalaisten erittäin salainen ilma-armeija numeroltaan 1 A. Sen ainoana tehtävänä oli aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa Sakasan maaperällä, että voitaisiin osoittaa kansalle vihollisten prutaalius. Dresdenissä toimi myös Göbbelsin komennossa olleet Foierver-joukot, jotka sytyttivät tuona kuuluisana yönä tuhansittain tulipaloja varmistaakseen tunnetun puukaupungin täydelllisen tuhon. Hitler oli raivonnut Pariisin polttamatta jättämistä (teos Joko Pariisi palaa), mutta nyt hän halusi omin silmin nähdä palaako Dresden. Niinpä hän määräsi uudeksi ilmavoimien komentajaksi nimittämänsä kenraali Gottendorfin lennättämään hänet aamuyöstä 14.2.1945 kaupungin ylle. Gottendorf kertoi myöhemmin muisteloissaan miten Führer taputti karvaisia kämmeniän pidättäen samalla pahanhajuista hengitystään riemuitessaan hävityksen kauhistusta. Oli hihkunut riemusta todeten että "siitäpähän saitte kun ette taistelleet kuten halusin". Ennen paluulentoa takaisin Valtiopäivätalon bunkkeriin Johtaja pudotti pommikoneensa ikkunasta vielä omin käsin kranaatin sytytinpuoli alaspäin viimeistelläkseen kaupungin tuhon.

      • Magneettimedia

        ”Yhdysvallat on sitoutunut täydellisesti ja ilman kompromisseja Israelin turvallisuuden ylläpitämiseksi. Yhdysvallat tukee myös täydellisesti sitä, että Israel itse päättää siitä, miten se tehokkaimmin varmistaa turvallisuutensa. Se on Israelin etuoikeus. Hyväksymme sen. Kannatamme sitä. Mitä ikinä Israel päättääkin tehdä, se ei voi, eikä koskaan tule muuttamaan meidän raudanlujaa tahtoamme turvata sen olemassaolo.”
        (Al Gore, 18. toukokuuta 2000)

        ”Vierailin ensimmäisen kerran Israelissa 2000. Vaikken koskaan aiemmin ollutkaan käynyt siellä, tuli minulle tunne, että olin palannut kotiin. Tunnen syvää kunnioitusta Israelia kohtaan. Olen aina ihaillut valtion historiaa, sekä sen perustajien kovuutta ja päättäväisyyttä. Olen myös presbyteeripapin tytär ja lapsena kuulin liikuttavia tarinoita Pyhästä Maasta. Ne merkitsevät minulle paljon. Kun ensimmäistä kertaa vierailin Jerusalemin historiallisissa kohteissa, oli se minulle syvällinen henkinen kokemus.”
        (Condolezza Rice, toukokuussa 2003)

        ”Ei epäilystäkään, Amerikan Yhdysvallat tukee Israelia myös siksi, että on kansallisten etujemme mukaista tukea Israelia.”
        (Nancy Pelosi, huhtikuun 1. 2003)

        ”Olen oppinut, ettei meidän aikanamme Israelia pystytä hallitsemaan ilman petosta ja vaaratilanteita.”
        (Moshe Shertok 50-luvulla)

        ”Lähestykäämme miehitetyn Palestiinan pakolaisia ja kertokaamme heille, että meillä on ratkaisu: jatkakaa koiramaista elämäänne ja kaikki jotka tahtovat häipyä, voivat. Seuratkaamme, mihin tämä johtaa. Viidessä vuodessa meillä voi olla 200 000 kansalaista vähemmän. Sillä on suuri merkitys.”
        (Moshe Dayan, syyskuussa 1967)

        ”Jumala siunatkoon teitä. Jumala siunatkoon etulinjoissa palvelevia miehiämme ja naisiamme. Jumala siunatkoon erityistä ystävyyssuhdetta Yhdysvaltojen ja Israelin välillä.”
        (Nancy Pelosi, huhtikun 1. 2003)

        ”Meidän on aika kohdata tosiasiat (...) Poliittisesti me olemme hyökkääjät ja he puolustavat itseään (...) Tämä maa on heidän, koska he asuttivat sen, kun me puolestamme vain tulimme tänne. Heidän silmissään me tahdomme riistää heiltä heidän maansa (...) Arabiterrorismin takana on liike, joka voi olla primitiivinen, mutta siltä ei puutu idealismia ja uhrimieltä.”
        (David Ben-Gurion, 1983)

    • Pojasta.polvi

      Tietääkseni Juha Kärkkäisellä ja vanhoillislestadiolaisella puljulla ovat tiiviit yhteydet. Onko hän tai sukunsa osallistunut hoitokokouksiin tai muihin muilutuksiin?

      • gbdfvgfb

        Osmo Kärkkäinen: Rikkinäinen ruukku
        http://cdon.fi/kirjat/kärkkäinen,_osmo/rikkinäinen_ruukku-7113726

        Tässä kirjassa Osmo Kärkkäinen kertoo elämästään lestadiolaisessa perheessä. Uskonnollinen kasvatus voi olla ankara kokemus.

      • Tutkitaan.syvemmältä
        gbdfvgfb kirjoitti:

        Osmo Kärkkäinen: Rikkinäinen ruukku
        http://cdon.fi/kirjat/kärkkäinen,_osmo/rikkinäinen_ruukku-7113726

        Tässä kirjassa Osmo Kärkkäinen kertoo elämästään lestadiolaisessa perheessä. Uskonnollinen kasvatus voi olla ankara kokemus.

        Myös Hitleriltä ei säästelty remmiä, joka asiantuntijoiden mukaan ei voinut olla vaikuttamatta hänen käytökseensä ja sairaaloiseen vihaansa mm juutalaisia kohtaan. Mitkä ovat Magneettimedian Kärkkäisen kokemukset? Tuollaista julkaisutoimintaa ei voisi harjoittaa ilman sekavaa sieluntilaa

      • Magneettimedia

        Bolsevikki juutalaiset olivat tappaneet vähintään 20 miljoonaa kristittyä Neuvostoliitossa joten saksalaisten oli syytäkin olla varuillaan näiden käärmeiden kanssa.

      • miinus
        Magneettimedia kirjoitti:

        Bolsevikki juutalaiset olivat tappaneet vähintään 20 miljoonaa kristittyä Neuvostoliitossa joten saksalaisten oli syytäkin olla varuillaan näiden käärmeiden kanssa.

        Natsi-Saksan antisemitistisessä propagandassa vedettiin yhtäläisyysmerkit kommunismin ja juutalaisuuden välille ja täällä te vieläkin jatkatte tuota valehtelua.

      • Magneettimedia

        Heinäkuun 16. yönä 1918 bolsevikkien salainen poliisi murhasi Venäjän viimeisen keisarin, tsaari Nikolai II:n, hänen vaimonsa tsaaritar Alexandran, heidän 14-vuotiaan kruununperijän Aleksein ja heidän neljä tytärtään.

        Heidät ammuttiin kellarissa Jekaterinburgin kaupungissa Uralin vuoristoseudulla, jossa heitä oli pidetty vankeudessa. Tyttäret viimeisteltiin pistimin. Estääkseen kultin syntymisen kuolleen tsaarin muistoksi ruumiit kärrättiin maaseudulle ja haudattiin salaiseen hautaan.

        Toisen maailmansodan aikaista kommunisminvastaista materiaalia.
        Toisen maailmansodan aikaista kommunisminvastaista materiaalia.

        Bolsevikkiviranomaiset antoivat ensin lausunnon, että Romanovin keisari oli ammuttu kuoliaaksi hänen pelastamiseksi suunnitellun salajuonen paljastuttua. Keisarinnan ja lasten kuolemat pidettiin salassa toistaiseksi. Neuvostohistorioitsijat väittivät useiden vuosien ajan paikallisten bolsevikkien toimineen omin päin tappaessaan tsaariperheen ja että Leninillä, Neuvostoliiton perustajalla, ei ollut mitään tekemistä rikoksen kanssa.

        Vuonna 1990 moskovalainen näytelmäkirjailija ja historioitsija Edvard Radzinsky julkaisi laajojen tutkimustensa tulokset murhasta. Hän oli löytänyt Leninin henkivartijan Alexei Akimovin muistelmat, jossa kerrottiin, miten Akimov henkilökohtaisesti toimitti Leninin saneleman teloituskäskyn lennätintoimistoon. Sähkeen oli myös allekirjoittanut neuvostohallituksen nimellinen päämies Jakov Sverdlov. Akimov oli säästänyt alkuperäisen sähkeliuskan salaisen järjestön todisteena. Radzinskyn tutkimustyö vahvisti sen, jonka aiemmat todisteet olivat jo osoittaneet. Leon Trotsky, eräs Leninin läheisimpiä tovereita, oli paljastanut jo vuosia sitten, että Lenin ja Sverdlov olivat yhdessä tehneet päätöksen surmata tsaari perheineen. Trotsky kirjoitti muisteloissaan keskustelusta vuonna 1918:

        Seuraava vierailuni Moskovaan tapahtui (väliaikaisen) Jekaterinburgin kaatumisen (kommunismin vastaisten joukkojen käsissä) jälkeen. Jutellessani Sverdlovin kanssa kysyin ohimennen:
        ”Ai niin, missähän tsaari mahtaa olla?”
        ”Poissa,” hän vastasi. ”Hänet on ammuttu.”
        ”Entä perhe?”
        ”Perheensä ammuttiin myös.”
        ”Heidät kaikki?” kysyin, ilmeisesti yllättyneellä äänellä.
        ”Kaikki,” vastasi Sverdlov. ”Mitä sitten?” Hän odotti nähdäkseen reaktioni. En vastannut.
        ”Entä kuka teki päätöksen?” kysyin.
        ”Me päätimme sen täällä. Iljitš (Lenin) oli sitä mieltä, että emme voi jättää Valkoisille elävää johtohahmoa, jonka ympärille he voisivat koota joukkojaan, etenkin näinä vaikeina aikoina.”
        En kysellyt enempää ja uskoin asian olevan loppuun käsitelty.

        http://www.magneettimedia.com/juutalaisten-rooli-bolsevikkivallankumouksessa-venajalla/

        Bolsevikki johtajat olivat juutalaisia

    • Kaininmerkki

      Jokainen joka lietsoo joko välillisesti tai välittömästi vihaa kansanryhmää vastaan on osasyyllinen Euroopassa tapahtuviin kohdennettuihin murhiin. Magneettimedia/Kärkkäinen eivät voi vetäytyä vastuustaan

      • miinus

        Juha Kärkkäinen tarjoaa verkkolehdessään propaganda-alustan joka sortin antisemitisteille, niin uusnatseille (kuten nimimerkki h.e.bolla), äärikristityille (kuten V-I. Laurio) ja muille muulla tavalla sekaisin oleville juutalaisvastaisille salaliittoteoreetikoille (koko joukko nimimerkkejä).

        Laurio ainakin on ympäristölleen vaarallinen häiriintynyt henkilö. Hän on jo aiemmin julkisesti ilmoittanut lähtevänsä ammuskelemaan. Merkillistä, että hän ei ole laitoshoidossa.

      • Näin

        Täälläkin lähes kaikki lietsoo vihaa.Mitä muuta tuo on kun lähes kaikki kirjoitukset onJuhaa vastaan.Koettakaa jo sivistyä.

      • miinus
        Näin kirjoitti:

        Täälläkin lähes kaikki lietsoo vihaa.Mitä muuta tuo on kun lähes kaikki kirjoitukset onJuhaa vastaan.Koettakaa jo sivistyä.

        Oletko sitä mieltä, että Kärkkäisen toimintaa pitäisi vain seurata vaiti sivusta? Minä en ainakaan niin tee, vaan kerron mikä hänen levittämissään valheissa ei ole totta.

      • Näin

        Miksi helevatissa pitää sit lukia sitä Mangneettilehtiä.Minäkään en lue kaikkea sanomalehtiäkään ja tv:stä en kato sitämikä ei minua kiinnosta.Tuo on aivan sairasta että lukee jotain sellaista että ÄRSYYNTYY ja pitää tulla tänne purkaan sitä pahaa oloaan.Niin ja mitä puolustettavaa on Juutalaisten lähes elinikäisestä sojasta.

        1930-luvulla monet tavalliset saksalaiset suhtautuivat natsiaatteeseen aluksi yhtä välinpitämättömästi kuin sinä. Lopulta tilanne olikin sellainen, että Hitlerin vastustamisesta olisi joutunut itse keskitysleirille.

        Miksi sinä puolustelet natsipropagandan levittämistä?

      • tottavain

        Eiköhän edellinen ollut VÄHÄN yliampuvaa?

      • miinus
        tottavain kirjoitti:

        Eiköhän edellinen ollut VÄHÄN yliampuvaa?

        Väitätkö, että Magneettimedia ei julkaise natsipropagandaa?

      • Magneettimedia

        Hoitaakseen suuren laman aiheuttamaa suunnatonta työttömyyttä ja talouden taantumaa niin Yhdysvalloissa kuin Saksassakin hallitukset käynnistivät kekseliäitä ja kunnianhimoisia suunnitelmia. Franklin Rooseveltin ”New Deal” –ratkaisujen auttaessa vain marginaalisesti, Kolmannen valtakunnan paljon paremmin kohdennetut ja laajemmat käytännöt tuottivat Saksassa tehokkaasti tulosta. Kolmessa vuodessa työttömyys oli nujerrettu ja Saksan talous kukoisti. Vaikka Rooseveltin ansiot laman hoitamisessa tunnetaan melko hyvin, tapa, jolla Hitler kävi käsiksi kriisiin, ei ole laajalti tunnettu tai arvostettu.
        Adolf Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Kuukautta myöhemmin 4. maaliskuuta Franklin Roosevelt astui virkaan Yhdysvaltain presidenttinä. Kumpikin pysyi maansa johtavana miehenä seuraavat 12 vuotta aina toisen maailmansodan loppumetreille huhtikuuhun 1945. Vuoden 1933 alkuun mennessä teollisuuden tuotanto oli pudonnut Yhdysvalloissa ja Saksassa noin puoleen vuoden 1929 tuotannosta. Kumpikin johtaja käynnisti pikaisesti uusia ja rohkeita suunnitelmia kamalan kriisin ja erityisesti työttömyyden voittamiseksi. Vaikka hallitusten käyttämissä keinoissa on yllättäviä yhteneväisyyksiä, tulokset olivat hyvin erilaiset.

        http://www.magneettimedia.com/miten-hitler-paihitti-tyottomyyden-ja-elvytti-saksan-talouden/

        Ei ihme että saksalaiset rakastivat tätä miestä. Mekin Suomessa rakastaisimme tällaista johtajaa jos se jostain ilmestyisi.

      • tottavain
        miinus kirjoitti:

        Väitätkö, että Magneettimedia ei julkaise natsipropagandaa?

        Vaihda lääkitystä.

      • Näin
        miinus kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä, että Kärkkäisen toimintaa pitäisi vain seurata vaiti sivusta? Minä en ainakaan niin tee, vaan kerron mikä hänen levittämissään valheissa ei ole totta.

        Oletko itse puhdas.

      • Magneettimedia
        miinus kirjoitti:

        Väitätkö, että Magneettimedia ei julkaise natsipropagandaa?

        Miinus on stalinisti punikki joille isänmaallisuuden on tuntematon käsite.

    • ärsyyntynyt

      Nämä Kärkkäisestä paskanjauhajat on alinta kuutiopää kastia! Painukaa jo töihin ja turpa rullalle!

      • miinus

        Jos jokin on paskaa niin Magneettimedian sisältö.

      • Magneettimedia

        Sionismin vaarallisuudesta keskusteltaessa on erityisen mielenkiintoista kuulla Israel-kriittisten juutalaisten puheenvuoroja. He ovat usein yhteisössään varsin vihattuja, ja vaatiikin valtavasti rohkeutta olla antisionistinen juutalainen. Norman Finkelsteinin traaginen elämäntarina on tunnetuin esimerkki tällaisesta kohtalosta, mutta se ei todellakaan ole ainoa. Suomessa antisionistisesta puheesta saa hyvin todennäköisesti oikeudessa tuomion, joten on kiintoisaa seurata poliittista keskustelua maissa, joissa sananvapautta ei lainsäädännöllä yhtä ankarasti rajoiteta.
        Finkelsteinin rinnalla Benjamin Freedman (1890) on toinen klassinen esimerkki juutalaisesta, joka kääntyi juutalaisvaltiota vastaan. Magneettimedia julkaiseekin nyt Freedmanin vuonna 1961 Washington D.C.:n Willard Hotellissa pitämän puheen. Puheen kohdeyleisönä olivat 60-luvun isänmaalliset amerikkalaiset, mutta viesti on 2000-luvulla aivan yhtä ajankohtainen. Puhe on kuultavissa myös Internetissä (verkkosivujen osoite tämän artikkelin lopussa), joten aiheesta kiinnostuneet lukijat voivat itse tarkistaa tekstin todenperäisyyden ja vierailla LiveLeak.com-sivuilla.

        http://www.magneettimedia.com/benjamin-freedman-puhuu-juutalainen-loikkari-varoittaa-amerikkaa-1961/

        Muutama juutalainen on sentään tehnyt parannuksen.

    • huussiiverrattav

      Kärkkäisen huono kauppaliike ja inhottava magneettimedia ovat ihmisarvoavaloukkaavia ja kuvottavia toimijoita, joten kierrän kaukaa tuollaiset kärkkäiset inhottavine julkaisuineen.......oksettva liike!

      • Magneettimedia

        Minun mielestäni maailmassa on kaksi ilmiötä, jotka saavat ihmiset kohta tiedostamaan järjestäytyneen juutalaisuuden merkityksen nykymaailmassa.

        Ensimmäinen ilmiö on Israel, joka paljastaa nykyisen maailmanjärjestyksen totaalisen kaksinaismoralismin: Israelissa juutalaiset ovat hysteerisen etnosentrisiä ja muualla maailmassa he esiintyvät etnisesti ja kulttuurisesti monikulttuurisuuden etulinjassa.

        Toinen ilmiö on monien juutalaisyhteisöjen halu ja kyky liittoutua muslimien kanssa. Monikulttuurisuus johtaa väestönvaihtoon ja alkuperäiskulttuurin tuhoon Euroopassa.

        Nämä ilmenevät mm. Euroopan juutalaisten ”lisääntyneenä sympatiana ja empatiana muslimeja kohtaan” ja myyttinä islaminuskon suvaitsevaisuudesta; sekä juutalaisten yhteistyöstä muslimien kanssa, kun muslimit valtasivat kristityn Espanjan.

        http://www.magneettimedia.com/yk-paljastaa-israelin-tuen-isis-terroristeille/

        Juutalaiset ovat ISIS järjestön takana.

        Paskapuhetta. Israel ei tue minkään sortin ääri-islamisteja.

      • Magneettimedia
        miinus kirjoitti:

        Paskapuhetta. Israel ei tue minkään sortin ääri-islamisteja.

        Itse puhut paskaa, Israel on maailman terrorismin äiti ja pesä.

    • jutiss

      kaikki negatiiviset intoilijat nytheti nukkuun tai jutis antaa piiskaa

    • CIDR_notaatio

      Tätä keskustelua on tutkittu ja todettu, että nämä pahimmat Kärkkäisen mollaajat on kilpailevia yrittäjiä. IP-selvitys on tehty ja näistä keskusteluista tulee jälkitoimenpiteitä.

      • Magneettimedia

        Nämä ovat maksettuja sionisti trolleja ja Skepsis järjestön fanaatikkoja

      • miinus

        Miksi sinä puolustelet uusnatsipropagandan ja muun järjettömän huuhaan levittämistä?

      • Alussa.olinminä

        Vai oikein tutkittu! Pasi Nurmisen ilmaveiviselostusta (Mertaranta) siteeraten "siinä sitä nyt tutkitaan. Ei siinä ole mitään tutkimista. Siellä se pötköttää". Olen ketjun avaaja eikä minulla ole mitään myytävää tai muutakaan liiketoimintaa. Joskus ostan jotakin. Yhteyksiä ei ole edes Mossadiin. Sattumoisin ajattelen asioita. Olen aidosti huolestunut antisemitismin noususta, jota näkemykseni mukaan Kärkkäisen Magneettimedia edistää. Ainakin välillisesti. Sen kun otatte selvää niin mennään oikeuteen. Olen esittänyt mielipiteitä julkisesti nimelläni ja teen sitä jatkossakin. Tämän foorumin luonteen mukaisesti kirjoittelen anonyyminä.

      • Jahvetti2

        Muuta Luvattuun Maahan!

    • toorako

      Vanhan Testamentin keskeiset teesit:

      1. Mooseksen kirja (Genesis):
      1:1-2:3, 2:4-25 Kaksi ristiriitaista luomistarua.

      2. Mooseksen kirja (Exodus):
      21:15, 21:20-21 Jos lapsi lyö vanhempaansa, hänet on surmattava. Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus, paitsi jos orja kuolee ennen kuin päivä tai pari on kulunut, jolloin miestä on rangaistava.

      3. Mooseksen kirja (Leviticus)
      20:9-12 Homot ja avionrikkojat (naimisissa olevien kanssa rakastelevat) on tapettava.
      21:16-23 Vammaiset, lyhytkasvuiset, lättänenäiset, sokeat ym. eivät saa tulla alttarille.

      4. Mooseksen kirja (Numeri)
      11:1 Jumala vihaa vaikertajia. Jos hän kuulee sinun valittavan, hän polttaa sinut kuoliaaksi.
      14:18 Lapsia pitää rangaista iso-iso-isoisien teoista.
      15:32-36 Mies kerää keppejä lauantaina (sapattina). Jumalan mukaan siitä hyvästä hänet on tapettava.
      31:14-18 Mooses kehottaa miehiään tappamaan miehet ja ei-neitsyet mutta pitämään neitsyet itsellään (ilmeisesti seksuaalipalveluksiin).

      5. Mooseksen kirja (Deuteronomium)
      22:11 Villaa ja pellavaa ei saa käyttää yhtaikaa.
      22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.
      23:10 Jumalan määräykset niille, jotka näkevät märkiä unia.
      23:1 Et voi mennä kirkkoon, jos kiveksesi on vahingoittunut tai peniksesi katkaistu.
      23:2 Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsetkaan eivät saa käydä kirkossa, aina 10. polveen asti.

      • miinus

        Kyllä asiat olisivat tässä maassa huonosti, jos tämän niin sanotun "Jumalan sanan" mukaan toimittaisiin. Onneksi maallistuminen etenee ja uskonnon merkitys vähenee.

      • Magneettimedia

        Juutalaisuuden opinkappaleet:

        1. Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

        2. Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.

        3. Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, jonka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.

        4. Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.

        5. Ketuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja – orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.

        6. Jebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.

        7. Niddah 45a: Rabbien mukaan naiset eivät voi tulla raskaaksi ennen kuin he saavuttavat 12 vuoden ja yhden päivän iän. Kysyttäessä, kuinka oli mahdollista, että ei-juutalainen tyttö oli tullut raskaaksi kuuden vuoden iässä, rabbi vastasi, että ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

        8. Berakoth 58a: Eräs rabbi ruoski juutalaista, koska tämä oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä ei-juutalaisen kanssa. Juutalainen meni roomalaisten luo, jotka sitten kysyivät rabbilta, miksi hän oli tehnyt niin. Rabbi kertoi roomalaisille, että rangaistu juutalainen oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä naaraspuolisen aasin kanssa. Roomalaiset vapauttivat rabbin sen jälkeen kun profeetta Elia oli tullut alas taivaasta ja sanonut, että rabbi puhuu totta. Tämän jälkeen rangaistu juutalainen kutsui rabbia valehtelijaksi. Rabbi vastasi, ettei hän valehdellut, koska kaikki ei-juutalaiset ovat aaseja. Juutalainen lähti roomalaisten luo, mutta rabbi tappoi hänet, ja syystä.

        9. Ketuboth 3b Tos.; Sanhedrin 74b Tos.: Ei-juutalaisen siemen(neste) on eläimen siemenen veroinen. Kristityn yhdyntä elukan yhdyntä.

        10. Choschen Hammishpat 227: “Raamattu sanoo: ‘Älä huijaa lähimmäistäsi’, mutta ei-juutalaiset eivät ole lähimmäisiämme vaan, kuten sanottu, pahempia kuin koirat.”

        11. Iore Dea 337,1: “Surunvalitteluita ei tule esittää kenellekään tämän palvelijoiden (ei-juutalaisia) kuoleman johdosta. Tulee sanoa vain ‘Tuokoon Jumala takaisin kadottamasi’, kuten sanomme miehelle, joka on kadottanut lehmän tai aasin.”

        12. Keritoth 6b: On kiellettyä vuodattaa pyhää voiteluöljyä muiden ihmisten kuin papeiksi vihittävien Aaronin ja hänen poikiensa päälle (sukupolvesta sukupolveen; 2. Moos. 30:30-32). Mutta rabbit päättivät, että on sallittua vuodattaa sitä lehmien ja ei-juutalaisten päälle, koska nämä eivät ole ihmisiä.

        13. Baba Mezia 114b: 4. Moos. 19:16 määrää, että joka koskee kuolleen ihmisen hautaan, se olkoon saastainen seitsemän päivää. Kuitenkaan ei-juutalaisten hautoihin koskeminen ei saastuta, koska ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä. Vain juutalaiset ovat ihmisiä; muut ovat eläimiä (perusteluna rabbi Simon ben Yohain mukaan Hes. 34:31: “Te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmiset”).

        14. Emek Hammelech 23a: Ei-juutalaisten sielut tulevat kuolemasta ja kuoleman varjosta.

        15. Rosh Hashanah 17a: Ei-juutalaisten sielut menevät helvettiin.

        16. Abodah Zarah 36b: Ei-juutalaisten tyttäret ovat saastaisuuden tilassa syntymästään lähtien, ja avioliitto heidän kanssaan on kielletty.

        17. Oholoth, Misnah 6,7: Ei-juutalaisten kivet, vuoret, maat ja talot ovat saastaisia.

        18. Abodah Zarah 35b: Ei-juutalaisten maito, leipä ja öljy ovat kiellettyjä.

        19. Abodah Zarah 67b: Ei-juutalaisten keittovälineet antavat ruokaan pahan maun.

        20. Abodah Zarah 72b: Jos ei-juutalainen koskee viiniin, se ei kelpaa enää juutalaisten käyttöön.

        21. Abodah Zarah 70a: Varkaat, joiden rodullista taustaa ei tiedetty, murtautuivat erään juutalaisen rakennukseen ja koskivat viiniin. Koska juutalainen ei tiennyt, kuka oli koskenut viiniin, hän ei ollut varma, oliko viini saastunut ei-juutalaisen kosketuksesta. Rabbit päättivät, että koska suurin osa varkaista kaupungissa oli juutalaisia, viini ei ollut saastunut.

        22. Erubin 7,1, Tos.: Kun katsoo ei-juutalaisen taloon, näkee karjalauman.

        23. Leb. Tob 46,1: Ei-juutalaisten talot ovat elukkojen taloja.

        24. Hagiga 13a: On kiellettyä opettaa ei-juutalaisille lakia.

        25. Jektut Chadash 171,3: On kiellettyä paljastaa (Talmudin) lakia.

        26. Sanhedrin 59a; Abodah Zarah 8-6; Hagiga 13: Ei-juutalainen, joka tutkii lakia, ja juutalainen, joka auttaa häntä siinä, ansaitsee kuoleman (perustelu: laki on juutalaisten perintöä, ei ei-juutalaisten).

        27. Libbre David 37: Jos juutalaista pyydetään selittämään jotain osaa rabbiinisista kirjoista, hänen tulee antaa vain väärä selitys. Joka ei noudata tätä määräystä, se tapetaan. – – “Jos ei-juutalaiselle kerrotaan mitään meidän uskonnollisista teksteistämme, se on samaa kuin kaikkien juutalaisten tappaminen, sillä jos ei-juutalaiset tietäisivät, mitä me heistä opetamme, he tappaisivat meidät avoimesti.”

        28. Szaalot Uts-zabot, Iore Dea 17: Juutalais

      • Magneettimedia

        “Jumalan sanaa”:

        Juutalaisille Talmud ja siihen läheisesti liittyvät kirjoitukset ovat Jumalan sanaa. Talmudin Aboth 1.1 sanoo, että Jumala antoi suullisen lain, joka myöhemmin koottiin Talmudiksi, Moosekselle Siinain vuorella. Gittin 60b ilmoittaa, että Jumala teki liiton Israelin kanssa juuri tämän suullisen lain (Talmudin) nojalla (ei siis kirjoitetun Raamatun sanan nojalla).

        Lazarus Goldschmidt, Talmudin saksantaja, sanoo käännöksensä esipuheessa: “Suullinen oppi” (Talmud) on Kaikkivaltiaan Isän suusta tullut.

        Hänen mukaansa Talmudia käytetään kouluissa ja kodeissa, ja se on juutalaisen kansan elinhermo.

        Juutalainen H.L. Strack sanoo kirjassaan “Introduction to the Talmud and Midrash”: Toora on yksi kokonaisuus, joka muodostuu kahdesta osasta: suullisesta laista (Talmudin Mishna) ja kirjoitetusta laista (Vanha testamentti). Kaiken on antanut Jumala.

        Mizbeah V ilmoittaa, että “mikään ei ole Talmudin yläpuolella”. Erubin 21b sanoo jopa, että joka ei noudata rabbien säädöksiä (Talmudia), se on ansainnut kuoleman.

        Rabbi Yeckiel Eckstein: Nykyjuutalaisuudessa juutalaisten käsitykset kirjoitetusta sanasta määräytyvät ja muodostuvat suullisen tradition mukaan, joka kehittyi vuosisatojen ajan ja joka on koottu Talmudiin ja jota myöhemmät rabbit ovat selittäneet. – – Juutalainen elämä nykyisin juontuu farisealaisesta traditiosta (Talmudista) ja saa keskeiset uskonnolliset puitteensa siitä.

        Universal Jewish Encyclopedia 1943: Juutalainen uskonto on peräisin fariseuksilta – – Talmud on heidän tärkein kirjansa.

        Jewish Encyclopedia 1905: Farisealaisuus (Talmud) on muovannut juutalaisuuden ja juutalaisen elämän ja ajatustavan vuodesta 70 j.Kr. lähtien tähän päivään asti.

        Rabbi L. Finkelstein: Nykyisin kaikkien juutalaista uskontoa koskevien päätösten tulee perustua Talmudiin.

        Juutalainen Herman Wouk kirjassaan: Talmud on nykyisin juutalaisen uskonnon sydänveri. Mitä tahansa lakia, tapaa tai seremoniaa noudatammekaan – olimmepa ortodokseja, konservatiiveja, reformijuutalaisia tai kiihkeämielisiä sentimentalisteja – me noudatamme Talmudia. Se on yhteinen lakimme.

        Rabbi Adin Steinholtz: Talmud on se keskeinen tukipylväs, joka pitää pystyssä juutalaista hengellistä ja älyllistä elämää.

        Kirjassa “The History of the Talmud” M. Rodkinson ja I. M. Wise: Nykyajan juutalainen on Talmudin tuote.

        Rabbi Morris N. Kertzer: Talmud on lain ja opin käsikirja. Se on oikeudellinen lakikokoelma, joka muodostaa juutalaisen uskonnollisen lain perustan, ja se on kirja, jota käytetään rabbien koulutuksessa.

      • plusplusplus
        Magneettimedia kirjoitti:

        Juutalaisuuden opinkappaleet:

        1. Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

        2. Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.

        3. Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, jonka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.

        4. Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.

        5. Ketuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja – orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.

        6. Jebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.

        7. Niddah 45a: Rabbien mukaan naiset eivät voi tulla raskaaksi ennen kuin he saavuttavat 12 vuoden ja yhden päivän iän. Kysyttäessä, kuinka oli mahdollista, että ei-juutalainen tyttö oli tullut raskaaksi kuuden vuoden iässä, rabbi vastasi, että ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

        8. Berakoth 58a: Eräs rabbi ruoski juutalaista, koska tämä oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä ei-juutalaisen kanssa. Juutalainen meni roomalaisten luo, jotka sitten kysyivät rabbilta, miksi hän oli tehnyt niin. Rabbi kertoi roomalaisille, että rangaistu juutalainen oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä naaraspuolisen aasin kanssa. Roomalaiset vapauttivat rabbin sen jälkeen kun profeetta Elia oli tullut alas taivaasta ja sanonut, että rabbi puhuu totta. Tämän jälkeen rangaistu juutalainen kutsui rabbia valehtelijaksi. Rabbi vastasi, ettei hän valehdellut, koska kaikki ei-juutalaiset ovat aaseja. Juutalainen lähti roomalaisten luo, mutta rabbi tappoi hänet, ja syystä.

        9. Ketuboth 3b Tos.; Sanhedrin 74b Tos.: Ei-juutalaisen siemen(neste) on eläimen siemenen veroinen. Kristityn yhdyntä elukan yhdyntä.

        10. Choschen Hammishpat 227: “Raamattu sanoo: ‘Älä huijaa lähimmäistäsi’, mutta ei-juutalaiset eivät ole lähimmäisiämme vaan, kuten sanottu, pahempia kuin koirat.”

        11. Iore Dea 337,1: “Surunvalitteluita ei tule esittää kenellekään tämän palvelijoiden (ei-juutalaisia) kuoleman johdosta. Tulee sanoa vain ‘Tuokoon Jumala takaisin kadottamasi’, kuten sanomme miehelle, joka on kadottanut lehmän tai aasin.”

        12. Keritoth 6b: On kiellettyä vuodattaa pyhää voiteluöljyä muiden ihmisten kuin papeiksi vihittävien Aaronin ja hänen poikiensa päälle (sukupolvesta sukupolveen; 2. Moos. 30:30-32). Mutta rabbit päättivät, että on sallittua vuodattaa sitä lehmien ja ei-juutalaisten päälle, koska nämä eivät ole ihmisiä.

        13. Baba Mezia 114b: 4. Moos. 19:16 määrää, että joka koskee kuolleen ihmisen hautaan, se olkoon saastainen seitsemän päivää. Kuitenkaan ei-juutalaisten hautoihin koskeminen ei saastuta, koska ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä. Vain juutalaiset ovat ihmisiä; muut ovat eläimiä (perusteluna rabbi Simon ben Yohain mukaan Hes. 34:31: “Te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmiset”).

        14. Emek Hammelech 23a: Ei-juutalaisten sielut tulevat kuolemasta ja kuoleman varjosta.

        15. Rosh Hashanah 17a: Ei-juutalaisten sielut menevät helvettiin.

        16. Abodah Zarah 36b: Ei-juutalaisten tyttäret ovat saastaisuuden tilassa syntymästään lähtien, ja avioliitto heidän kanssaan on kielletty.

        17. Oholoth, Misnah 6,7: Ei-juutalaisten kivet, vuoret, maat ja talot ovat saastaisia.

        18. Abodah Zarah 35b: Ei-juutalaisten maito, leipä ja öljy ovat kiellettyjä.

        19. Abodah Zarah 67b: Ei-juutalaisten keittovälineet antavat ruokaan pahan maun.

        20. Abodah Zarah 72b: Jos ei-juutalainen koskee viiniin, se ei kelpaa enää juutalaisten käyttöön.

        21. Abodah Zarah 70a: Varkaat, joiden rodullista taustaa ei tiedetty, murtautuivat erään juutalaisen rakennukseen ja koskivat viiniin. Koska juutalainen ei tiennyt, kuka oli koskenut viiniin, hän ei ollut varma, oliko viini saastunut ei-juutalaisen kosketuksesta. Rabbit päättivät, että koska suurin osa varkaista kaupungissa oli juutalaisia, viini ei ollut saastunut.

        22. Erubin 7,1, Tos.: Kun katsoo ei-juutalaisen taloon, näkee karjalauman.

        23. Leb. Tob 46,1: Ei-juutalaisten talot ovat elukkojen taloja.

        24. Hagiga 13a: On kiellettyä opettaa ei-juutalaisille lakia.

        25. Jektut Chadash 171,3: On kiellettyä paljastaa (Talmudin) lakia.

        26. Sanhedrin 59a; Abodah Zarah 8-6; Hagiga 13: Ei-juutalainen, joka tutkii lakia, ja juutalainen, joka auttaa häntä siinä, ansaitsee kuoleman (perustelu: laki on juutalaisten perintöä, ei ei-juutalaisten).

        27. Libbre David 37: Jos juutalaista pyydetään selittämään jotain osaa rabbiinisista kirjoista, hänen tulee antaa vain väärä selitys. Joka ei noudata tätä määräystä, se tapetaan. – – “Jos ei-juutalaiselle kerrotaan mitään meidän uskonnollisista teksteistämme, se on samaa kuin kaikkien juutalaisten tappaminen, sillä jos ei-juutalaiset tietäisivät, mitä me heistä opetamme, he tappaisivat meidät avoimesti.”

        28. Szaalot Uts-zabot, Iore Dea 17: Juutalais

        Nämä väitetyt "Talmud-sitaatit" eivät todellisuudessa ole mitään suoria lainauksia kyseisestä kirjoituskokoelmasta, vaan lähes kaikki tuossa luettelossa on tahallaan vääristeltyjä selostuksia. Osa on täysin sepitettyjä eikä väitettyjä kirjoja edes sisälly Talmudiin.

      • Magneettimedia

        Syyskuussa lukuisat mediat kirjoittivat suomalaisvoimin tehdystä geenitutkimuksesta, jonka myötä sarjamurhaaja ”Viiltäjä-Jackin” henkilöllisyys viimein paljastui. Yli 100 vuoden ajan murhaajan juutalaistaustaa pidettiin vain ”antisemitistisenä salaliittoteoriana”, mutta uhrinsa raa’asti silponut hirviö oli kuin olikin juutalainen Aaron Kosminski.

        Viiltäjä-Jackin mysteeri on malliesimerkki siitä, kuinka vaikutusvaltaiset juutalaiset yrittävät valkopestä toisten juutalaisten rikoksia ja historiaa. Kerratkaamme kuitenkin aluksi, kuinka Kosminski jäi ”kiinni” tekemistään murhista noin sata vuotta kuolemansa jälkeen.

        jack-the-ripper-230.9.1888. Göteborgista Lontooseen muuttanut prostituoitu Elizabeth Stride nähdään lipumassa pitkin Lontoon Whitechapelin katuja yllään musta takki, hame sekä musta kasvoja reunustava päähine. Asiakkaat vaihtuvat, ja alueella partioivien poliisien mielestä kaikki vaikuttaa normaalilta. Stride on tuttu näky Whitechapelissa, raadollinen ihmiskohtalo muiden joukossa. Hän aloitti ”uransa” jo Ruotsissa asuessaan ja hänellä tiedettiin olevan ongelmia alkoholin ja miessuhteiden kanssa. Striden ystäväpiiri koostui hänen itsensä kaltaisista laitapuolen kulkijoista. Lontoossa juoppo portto oppi ystäviltään myös Keski- ja Itä-Euroopan juutalaisten jiddiš-kieltä. Hieman puolenyön jälkeen Stride havaittiin uuden asiakkaan seurassa Kansainvälisen työmiesten opetuskerhon edessä. Kerho oli juutalaisvaltainen marxilaisjärjestö. Puoli tuntia myöhemmin kerhon ovimies löysi Striden verisen ruumiin.

        Ilta ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Ei kestänyt edes tuntia, kun Lontoon kaduilla lepäsi seuraava uhri. Hieman ennen kuolemaansa Catherine Eddowes oltiin nähty Lontoon suuren synagogan lähistöllä. Konstaapeli Edward Watkins löysi selällään makaavan ruumiin hieman ennen kello kahta aamuyöllä. Naisen alavartalo oli riisuttu ja hame vedetty vatsan yläpuolelle. Eddowesin kasvot oli murjottu lähes tunnistamattomiksi ja hänen kurkkunsa oli viilletty auki. Nainen oli kuollut nopeasti verenvuotoon ja murhaaja jatkoi hänen kehonsa silpomista kuoleman jälkeen. Uhrin sisäelimet oltiin kaivettu ulos ja aseteltu ruumiin viereen.

        Whitechapelin sarjamurhaaja jatkoi veristä työskentelyään vielä tämän jälkeenkin, mutta hän ei koskaan jäänyt kiinni. Murhamysteeri kuuluu koko länsimaisen kulttuurin tunnetuimpiin, ja Viiltäjän henkilöllisyyttä on ihmetelty lukemattomissa kirjoissa, televisiosarjoissa, musiikkikappaleissa ja elokuvissa. Eddowesin yllä ollut kaulahuivi kuitenkin ratkaisi Viiltäjän arvoituksen tänä vuonna. Huivissa oli uhrin verta sekä hyökkääjän siemennestettä. Tohtori Jari Louhelainen Liverpoolin John Mooresin yliopistosta alkoi tutkia huivia ja varmisti vaatteen aitouden vertaamalla siitä löytyneitä todisteita Eddowesin ja murhaajaksi epäillyn Kosminskin jälkeläisten dna:han. Louhelainen on tunnettu yhteistyöstään esimerkiksi Interpolin kanssa vanhojen ratkaisemattomien rikosten selvittämisessä. Modernin teknologian avulla Louhelainen sai esimerkiksi selville, että huivissa ollut veri oli peräisin auki viilletystä valtimosta. Se oli siis rikospaikalla Eddowesin kuollessa. Louhelainen selvitti myös huivissa olleen siemennesteen taustan. Dna:n haploryhmä T1a1 merkitsi sitä, että murhaaja oli juutalainen. Lopullinen varmuus Kosminskin syyllisyydestä saatiin tutkimalla hänen hengissä olevan sukulaisensa dna:ta.

        http://www.magneettimedia.com/viiltaja-jack-ja-juutalaisuuden-vaaristynyt-historia/

      • Magneettimedia
        plusplusplus kirjoitti:

        Nämä väitetyt "Talmud-sitaatit" eivät todellisuudessa ole mitään suoria lainauksia kyseisestä kirjoituskokoelmasta, vaan lähes kaikki tuossa luettelossa on tahallaan vääristeltyjä selostuksia. Osa on täysin sepitettyjä eikä väitettyjä kirjoja edes sisälly Talmudiin.

        On siellä viittauksia Kabbalaankin.

    • evlut

      noniin porukalla sitten uskontoon ymm,katsoen käymme viikonloppu ostoksille jälleen kärkkäiselle

    • evlut

      mahtava huutokauppa perjantaina,meklarina itse palsanmäki venlamies,kaikkimukaan uskontoopit kotiin ja huutamaan

    • plusplusplus
      • Näin

        Eikö riittäny tänne laitto,pitikö se vielä Ylivieska Foorumiinkin laittaa.Tuu huutokauppaan kuitenki,Voit nähdä sen mitallinkin.

      • plusplusplus
        Näin kirjoitti:

        Eikö riittäny tänne laitto,pitikö se vielä Ylivieska Foorumiinkin laittaa.Tuu huutokauppaan kuitenki,Voit nähdä sen mitallinkin.

        No en varmasti tule. Kärkkäisen businekset ovat boikotissa ja pysyvät.

    • Magneettimedia

      •Juutalaisten joukkotuhonnasta ei ole kirjattu käskyjä, suunnitelmia tai edes budjettia.
      •Valtavirtainen kertomus ”Wannaseen konferenssista” on täynnä perustelemattomia väitteitä.
      •Yksikään asiantuntija ei ole tehnyt kokonaisvaltaista tutkimusta, jolla olisi todistettu, että yhdessäkään keskitysleirirakennuksessa olisi ollut sodan aikana toimivia murhaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita.
      •Ei ole tehty ensimmäistäkään ruumiinavausta, jonka perusteella oltaisiin todettu, että tietty leirivanki olisi tapettu myrkkykaasulla.
      •Rudolf Hößin ”tunnustuksella” ei ole arvoa, sillä hän oli erityisen heikko persoona ja hänen tarinansa olivat keskenään ristiriitaisia.
      •Väitetyt ”silminnäkijätkään” eivät vaikuta nähneen varsinaisia kaasukammioita tai kaasuttamisia. Esimerkiksi tunnettu Auschwitz-vanki Rudolf Vrba joutui 1985 myöntämään Kanadan tuomioistuimen edessä, että hänen holokaustimuistelmissaan oli mukana aimo annos fiktiota (”licentia poetarum”).
      •”Juutalaissaippua” oli valhe.
      •Väite, että Auschwitzissa olisi kuollut neljä miljoonaa, oli valhe. Liittoutuneetkin ovat myöhemmin myöntäneet tämän.
      •Valtavirtahistorioitsijoiden lähteet kaasukammioiden rakenteesta ovat hajanaisia ja epäluotettavia. 1942–1945 valtaosa juutalaisista niin Auschwitzissa kuin muuallakin kuoli luonnollisista syistä, kuten nälän, sairauksien ja ylirasituksen vuoksi.

      http://www.magneettimedia.com/kriittista-holokaustitutkimusta/

      • miinus

        Magneettimedia kiistää holokaustin, rokottamisen hyödyllisyyden ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen. Seuraavaksi voisitte tehdä artikkelisarjan, jossa kiistetään evoluutio, kuumatkat ja ydinaseiden toimiminen.

      • seurannut

        Olen seurannut tätä ilmastohuijausta jo 15 vuotta. Nyt mm. Nasa valehteli viime vuoden lämpötilosta TÖRKEÄSTI (ja jäi kiinni). Ilman muuta panee ajattelemaan että olikohan se kuulentokaan 1969 totta?

      • miinus
        seurannut kirjoitti:

        Olen seurannut tätä ilmastohuijausta jo 15 vuotta. Nyt mm. Nasa valehteli viime vuoden lämpötilosta TÖRKEÄSTI (ja jäi kiinni). Ilman muuta panee ajattelemaan että olikohan se kuulentokaan 1969 totta?

        Olet typerä salaliittoteoreetikko. Kannattaisi lukea luotettavia tietolähteitä eikä kaikenmaailman Magneettimedia-tasoisia hörhöilysivuja.

      • Synnytliianmyöhään

        Kuinka toivon että olisit saanut elää juutalaisena Holocaustin "ihanan ajan"

    • Yhtätyhjänkanssa

      Niin väärinhän se on lietsoa eripuraa Mutta kun seurataan lähi-idän tapahtumia niin siellähän juutalaiset tuhoaa kokonaista kansaa eli ottivatko oppia toisen maailmansidan ajoista?

      • magneettimedia

        Israelilaishistorioitsija Ilan Pappé syyttää maanmiehiään palestiinalaisten etnisestä puhdistamisesta.
        Useimpia israelilaisia historiantutkijoita ei kiinnosta, mitä palestiinalaisille tapahtui vuonna 1948, Ilan Pappé sanoo.
        – Minua kiinnostaa. Se maksoi akateemisen urani Israelissa.
        Exeterin yliopistossa Englannissa tätä nykyä työskentelevä Pappé jätti kotimaansa vuonna 2007, kun Haifan yliopiston johtaja vaati häntä eroamaan.
        Kriittisten näkemystensä vuoksi hän oli ollut vaikeuksissa ennenkin, mutta tilanne kärjistyi hänen kehotettua ulkomaalaisia boikotoimaan israelilaisyliopistoja ja puolustettua oppilaansa kohun nostattanutta gradua erään paIestiinalaiskylän kiistanalaisesta joukkomurhasta.
        Lopulta hänen henkeään uhattiin lähes päivittäin. Paitsi akateemisen työn jatkaminen, myös eläminen Israelissa kävi mahdottomaksi.

        Heti leireiltä päästyään alkavat murhaamaan palestiinalaisia suunnitelman mukaan.

        http://www.magneettimedia.com/palestiinan-vaiettu-tuho/

    • evlut

      kaikki nyt ryskypäiville ja lopetaan tämä evluttien haukkuminen

    • alaxsi

      stuppiki kävi kärkkäisellä,ei kelvannut muutkaupat

    • miinux
      • Magneettimedia

        Uuden tutkimuksen mukaan virallisiin kertomuksiin luottavat esittävät näkemyksiään vihamielisemmin kuin virallisia kertomuksia epäilevät. Käyttäessään salaliittoteoria-termiä lyömäaseena he ilmentävät CIA:n kampanjaa, joka käynnistettiin presidentti Kennedyn murhan viralliseen selitykseen kohdistuneiden epäilyjen mitätöimiseksi ja epäilijöiden mustamaalaamiseksi.
        Heinäkuussa 2013 julkaistussa tutkimuksessa psykologit Michael J. Wood ja Karen M. Douglas Kentin yliopistosta vertailevat ”konspiratiivisia” eli virallisia kertomuksia kyseenalaistavia ja ”konventionalistisia” eli virallisia kertomuksia myötäileviä kommentteja tunnettujen uutismedioiden verkkosivuilla.
        Tutkijoiden aineistossa virallisia totuuksia epäilevät kommentit olivat huomattavasti yleisempiä: ”2174 analysoidusta kommentista 1459 luokiteltiin konspiratiivisiksi ja 715 konventionalistisiksi.” Uutisartikkeleita kommentoivien ihmisten keskuudessa niitä, jotka kantaa ottavissa kommenteissaan eivät uskoneet hallituksen kertomuksia syyskuun 11:nnen ja John F. Kennedyn murhan kaltaisista tapahtumista, oli siis yli kaksi kertaa enemmän kuin virallisia kertomuksia puoltavia. Tämän perusteella salaliittoteorioita tukevat kommentit ovat syrjäyttämässä virallisiin kertomuksiin luottavat kommentit.

        http://www.magneettimedia.com/uusi-tutkimus-virallisiin-kertomuksiin-uskovat-puolustuskannalla-vihamielisesti/

    • ettänäinon

      Ouluun uusi OIKEIN ISO myymälä.

      • bghhgjnjh

        Lahden myymälän kanssa Kärkkäinen haukkasi niin ison palan, että yrityksensä joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja täpärällä oli, että verottaja olisi estänyt yrityssaneeraukseen pääsyn. Siitä olisi seurannut konkurssi.

        Kaikkien mahdollisten rahoittajien kannattaa tutustua Magneettimedian sisältöön ja Kärkkäisen rikostuomioihin rahoituspäätöksiä tehdessään.

      • Magneettimedia

        Juutalaispankki Nordea ei onnistunut kaatamaan Kärkkäistä vaikka tosissaan yritti. Liikevaihto vain kasvaa trollien ja valtamedian loanheitosta huolimatta.

      • Ei.juutalaisille
        Magneettimedia kirjoitti:

        Juutalaispankki Nordea ei onnistunut kaatamaan Kärkkäistä vaikka tosissaan yritti. Liikevaihto vain kasvaa trollien ja valtamedian loanheitosta huolimatta.

        Takavuosina Kärkkäisen lahkossa (vl) nähtiin kaikkialla kososlaisuutta, ekumeenihenkeä ja ties mitä kuviteltuja uhkia. Millainen mahtaa olla sinunkin tila kun kuvitelmissasi juutalaiset ovat aina tunkemassa päälle. Kärkkäisen ideologiaan kuuluisi että hän laittaisi basaariensa ikkunoihin korkein kirjaimin JUDEN NICHT!

    • Naavanaama

      Persenaamat, eikö olekkin ihmeellistä että käyn ostoksilla Kärkkäisellä siitä syystä ettei se ole mikään jutskujen omistama huijaava rihkamakauppa vaan täyden palvelun tavaratalo.

      • niinkö.olet.mieltä

        Kärkkäisellä ei ole myynnissä mitään sellaista, jota ei olisi saatavilla asiallistenkin yrittäjien kaupoista.

    • HYVÄÄÄ

      ONSEVAAN HYVÄKUN ONTUO KÄRKKÄINEN,ONSIELLÄ MUKAVA SOPPAILLA JA OSTELLA LAADUKASTA TAVARAA,JA KÄYDÄ SYÖMÄSSÄ SAMASSA TALOSSA OLEVASSA RUOKAPAIKASSA,EI MUUTAKO HYVÄÄ JATKOA JUHA KÄRKKÄISELLE,OIKEALLE KANSANMIEHELLE

      • nhnhg

        Olet tyypillinen Kärkkäisen ihailija, jo kirjoittaminenkin tuottaa sinulle suuria vaikeuksia.

    • HYVÄÄÄ

      anna kaikkien kukkien kukkia,niin sinullakin on hyvä mieli,ole positiivinen,älä aina nekatiivinen,voipaska kun on kylmää

    • Boikottiin

      Siellä asioi ja työskentelee vaan juutalaiset ja kapeanäköset minkä mahat

    • tottatör

      olimuuten hyvä ilotulitus,ei muutkaupat pysty moiseen

    • heissanvei

      Isiksen porukan ja muslimien tulisi laittaa hynttyyt yhteen näiden natsien kanssa: heillä on tämä sukulaissieluisuus eli juutalaisviha!

    • hyvähyvä

      Kärkkäinen avaa uuden liikkeen Jyväskylään! ONNEA! Jatketaan samaan malliin ja Juhalle terveisiä. Aino nousee hattu päästä kun nähdään!

      • Keskustavanhus

        Tosiaan Onnittelut Juhalle ja uudelle Palokan Myymälälle.

    • KaupallerahaaPutinilta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe