Kirkkaat välähdykset yötaivaalla 7.2. n. klo 23:00

Välähtikö

Tästä kirjoitettiin viimevuonnakin. Nyt kellon aika oli lähestulkoon sama.
-------------------------------------------------
"Kirkkaat valot taivaalla
eteläinensuomi
16.4.2013 11:07
Huomasin eilen 15.4. illalla noin kello 23.30 aikaan taivaalla kolme todella kirkasta "valopalloa". Näyttivät olevan lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää.

Ensin valot muodostivat kolmion ja pikkuhiljaa ne vaihtoivat muotoaan ja asentoaan. Jossain vaiheessa taivaalle ilmestyi myös neljäs valo. Mitään tähtiä ne eivät voineet olla, koska välillä valo himmeni ja sitten taas tuli niin kirkkaaksi. Puoli tuntia kerkesin niitä seurata.

Haluaisin nyt saada tähän järkevän ratkaisun, että mitä ihmettä ne oikein oli..

Onkohan joku muu mahdollisesti nähnyt vai tietääkö ihan mitä ne oli? Ufotkin kerkes jo käymään mielessä, vaikka en niihin uskokkaan.
------------------------------------------------------------------------

Eilen puoliyötä ennen näkyi kaksi todella voimakasta n. 2 sekunnin mittaista välähdystä. Välittömästi naisystäväni soitti säikähtäneenä ja kysyi mistä on kyse. Meillä on välimatkaa n. 22 kilometriä. Hän astuu n, 5 km päässä Hki-Vantaa lentokentästä. Hänen asuntonsa yli ei kulje koneet vaan lähin laskeutumisreitti on n. 3 km päässä ja suunta sellainen, että laskeutumisvaloista ei ole kyse. Eikä ne välähtele.

Täällä Järvenpäässäkin valot valaisivat koko tienoon, niinkuin olisi päivä. Valo oli lievästi sinertävää. Itsekin luulin hetken, että ydinpommi räjähti. Harmi vain, että oli niin pilvistä, että en nähnyt mitään valokolmioita, kuten ylläolevassa kirjoituksessa kuvataan. Kyseessä voi toki olla esim. Iridium-satelliitit, jotka usein väläyttelee kun antennit osuu sopivaan kulmaan maan ja auringon kanssa.

2

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • välähtikö

      Eli ylläolevan kirjoituksen lisäksi myös viimevuonna.

    • luode-kaakko

      Niitähän ne, Iridium satelliitin välähdyksiä. Yli 10v sitten näin keskitaivaalla, korkealla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1686
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      748
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      727
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe