VR-Track työnantajana

KÖDHökldj

Aiemmat topicit hajanaisia ja osa suljettuja. Keskitetäänkö Trackin asioiden puiminen tänne.

467

16767

    Vastaukset

    • Luottoluokitustiedot

      Talous - Tyydyttävä
      Maksutapa - Lievästi negatiivinen

    • 17300000euroa

      Voittoa tilikaudella 1-12 / 2015. Hyvä tulos kaikesta huolimatta.

      • TrackrealityJohdonYTnow

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Sundström Ab Oy:n kanssa Temmesjoen oikaisun pengerrysurakasta. Urakan arvo on 1,3 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu helmikuussa 2015.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Destia Rail Oy:n kanssa Ahonpään liikennepaikan rakentamisurakasta. Urakan arvo on 3,1 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu lokakuussa 2015.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Sundström Ab Oy:n kanssa Kokkola-Ylivieska kaksoisraiteen alusrakenneurakasta 1. Urakan arvo on 10,5 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu kesällä 2017.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Työyhteenliittymä TyL FinRa:n kanssa Ruha–Lapua maanrakennusurakasta II. Urakan arvo on 11,4 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu kesäkuussa 2016.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Työyhteenliittymä TyL FinRa:n kanssa Ruha–Lapua maanrakennusurakasta I. Urakan arvo on 13,8 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu elokuussa 2015.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen VR Track Oy:n kanssa Ruha–Lapua rataurakasta. Urakan arvo on 17,8 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu lokakuussa 2016.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Eltel Networks Oy:n kanssa Eskola–Ylivieska välin sähköistyksestä. Urakan arvo on 4,1 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu vuoden 2017 lopussa.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Lemminkäinen Infra Oy:n kanssa Oulaisten liikennepaikan muutostöistä. Urakan arvo on 6,1 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu lokakuussa 2015.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Riippa–Eskola-osuuden kaksoisraiteen rakentamisesta Destia Oy:n kanssa. Urakan arvo on 85,2 miljoonaa euroa ja se toteutetaan suunnittele ja toteuta -muotoisesti. Urakka valmistuu marraskuussa 2016.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Mipro Oy:n kanssa uuden turvalaitejärjestelmän toimituksesta Kokkola–Ylivieska-rataosalle. Urakan arvo on 16,1 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu kesällä 2017.

        Liikennevirasto on tehnyt sopimuksen Kokkola–Riippa-kaksoisraiteen rakentamisesta VR Track Oy:n kanssa. Urakan arvo on 73 miljoonaa euroa ja se toteutetaan suunnittele ja toteuta -muotoisesti. Urakka valmistuu kesällä 2016.


    • VRTracktwitter

      Liikenneviraston ylitarkastaja tarkastaa kehäradan JKV koeajolla MVH logolla keltainen takki päällä. Eikö VRTRack pysty tarjoamaan takkeja, turvakenkiä,alusvaatteita ja pipoja omalla logollaan. Onhan tuo Aki merkittävä toimija turvalaitemaailmassa ja vielä aika hyvä ammattialallaan. Sen yhden Antero kunnossapito tyhjähousun tuntee kaikki.

    • YTKilpkykysoppomotmukaan

      Saksi kertoo, että asiasta täytyy pitää yt-neuvottelut, koska järjestely vaikuttaa henkilöstöön. VR Track on tuottanut käyttökeskuspalvelut Liikennevirastolle.
      Tähän ei liity dramatiikkaa, vaan sopimus siirtyy uudelle palveluntuottajalle, Saksi sanoo.
      Suomen rataverkko on jaettu neljään käyttökeskusalueeseen, joissa jokaisessa työskentelee keskimäärin kuusi päivystäjää.

    • KapteeniKoukku1
    • LHGLJHG

      Kapteenipa hyvinkin =)

      Kilpailu pystyyn, kuka muokkaa Koukusta parhaan pilakuvan?

    • pohjoiskoreanrautatiet

      Älkää nyt helvetissä hakeutuko siihen päin persettä johdettuun firmaan hommiin tai jos olette jo joutuneet, niin hakeutukaa äkkiä muualle. Miksi pitää valita se huonompi vaihtoehto kun voi suoraan muuttaa Pohjois-Koreaan. VR:llä vasta onkin kadetta porukkaa ja yllättävän paljon lyödään ovia nenän edestä kiinni ja seiniä nousee pystyyn ja ihmisiä irtisanotaan huhujen perusteella. VR pitää edelleenkin omien liittojensa ja yhtiöluottareiden kanssa mustaa kirjaa työntekijöistä ja täysin sivullisista ihmisistä joille asetetaan sisäinen virkakielto. Luulikohan joku että hakeutuminen sinne on tasapuolista? Ei ole. He eivät käsittele sähköisiä hakemuksia tai edes vastaa kaikkien hakijoiden puheluihin vaikka yhteystiedot ilmoituksessa annettaisiinkin. VR:n turvapomon narahtaminen joitain vuosia sitten oli vain jäävuoren huippu. VR:n pääkonttorilla muuten luetaan näitäkin palstoja ja nämä printataan sisäiseen lehtileikekokoelmaan. Heillä on myös normaali lehtileikekokoelma, joka tehdään viikoittain VR:ää koskevista lehtijutuista.

      • EiTarviiHelsinginherroja

        Itä-Suomessa riitti yksi nars turvalaiteasiantuntutija valvojaksi. Kierrokseen riitti huomionkipeä tuotantopäällikkö, huomionkipeä resurssipäällikkö ja huomionkipeä vastaava työnjohtaja. Kaikki pelissä kaikki epärehelliset keinot ja valehtelu oli luvallsia ja niin pistettiin koko vanha rata sileeksi vajaassa kymmenessä vuodessa.


      • Rambollasiantuntpavelu

      • Karseapaikka
        EiTarviiHelsinginherroja kirjoitti:

        Itä-Suomessa riitti yksi nars turvalaiteasiantuntutija valvojaksi. Kierrokseen riitti huomionkipeä tuotantopäällikkö, huomionkipeä resurssipäällikkö ja huomionkipeä vastaava työnjohtaja. Kaikki pelissä kaikki epärehelliset keinot ja valehtelu oli luvallsia ja niin pistettiin koko vanha rata sileeksi vajaassa kymmenessä vuodessa.

        Karsea työpaikka. Kateellisia narsisteja täynnä. Kateellisia juoruajia, puhuvat keksittyjä huhupuheita savustaakseen. Lahjonta, korruptio, suhteet. Johtaminen täysin perseestä. Ihanteellinen vallankipeille narskuille!


    • VRTrackrikkootyöehtosop

      VR Track rikkoo työehtosopimusta ja piinaa luottamusmiehiä
      Rautatiealan työehtosopimuksen 14§ työtuntijärjestelmää koskevat määräykset ja VR Trackin käytös luottamusmiehiä kohtaan puhuttaa.
      Rautatiealan työehtosopimuksen 14§ työtuntijärjestelmää koskevat määräykset ei toteudu monessakaan kunnossapidon ja rakentamisen kohteessa. VR Trackistä on annettu monella eri suulla jo pidemmän aikaa lupauksia eri neuvotteluiden yhteydessä, että työvuorolista asiat saadaan kuntoon. Siitä huolimatta vieläkin todellisuudessa osa työvuorolistoista tulee luottamusmiesten nähtäväksi miten sattuu ja osalle porukkaa ei ole laadittu ollenkaan työvuorolistauksia. liiketoimintaluottamusmiesten onkin syytä nyt ottaa asia erityiseen tarkasteluun ja vaatia työnantajaa noudattamaan tessin määräyksiä.
      VR Trackin käytös luottamusmiehiä kohtaan työvuorolista asioissa sekä vuokramiesten osalta erästä luottamusmiestä kohtaa alkaa vaikuttaa lähes kiusaamiselta.
      Ensin kielletään ajankäytön käyttäminen vuokramiesten asioihin, mutta seuraavalla viikolla pyydetään vuorostaan puhumaan vuokramiehille, tosin työnantajapuolen käsitystä koskien ns. Kilpailukykysopimusta, johon liitolla on eri näkemys. Luottamusmies ei ajankäytöllä voi varsinaisesti hoitaa vuokramiesten asioita, mutta esim. illalla tai ruokatauolla tähän ei ole mitään estettä, esim. olemalla heidän luottamusmieheen yhteydessä tai pyytämällä heiltä henkilökohtaisen valtakirjan. Lisäksi työehtosopimuksen sivuilta 86 ja 87 löytyy alihankintaa ja vuokratyövoimaa käsittelevät määräykset ja luottamusmiesten oikeudet näissä tapauksissa.
      JHL.n edunvalvontalinjan käsityksen mukaan vuokratyövoima joka noudattaa rautatiealan työehtosopimusta joutuu myös noudattamaan kilpailukykysopimusta joka korvaa tietyt työehtosopimuksen kohdat.
      Tästä asiasta raideammattilaisten jäsenet jotka työskentelevät vuokrausyrityksissä rautatiealalla voivat ottaa yhteyttä myös JHL.n aluetoimistoihin.

      Reijo Tamminen

      • Lökäpöksysavolainen

        Pitäisikö laittaa luottamusmiehelle rautakanki selkärangaksi vetoketjun tilalle. Eikö enää riitä sähkömiesten kade joka päivä leiväksi pöytään.


      • Johdon_piikkiin_menee

        Huomionarvoinen seikka VR:n tilinpäätöksessä ovat satunnaiserät, jotka ovat lähes kolminkertaistuneet vuodesta 2013 vuoteen 2014. Huolimatta VR:n vuoden 2014 ennätystuloksesta, VR:n vertailukelpoinen tulosparannus ilman satunnaiseriä vuodesta 2013 vuoteen 2014 oli vain 512.366 euroa. Mikäli VR:n toimivalle johdolle maksetaan kannustinpalkkioita vuoden 2014 tuloksesta yli 7,5 miljoonaa euroa, ei se ole suhteessa VR:n nettotulosparannukseen: vuoden 2013 tuloksesta VR:n toimivalle johdolle ja asiantuntijoille maksettiin kannustinpalkkioita 6,9 miljoonaa euroa.


    • perseetpenkkiin

      Pistääkö Trackin liitot perjantaina perseet penkkiin? Epäilen tosin että ei laita.

    • Sähköliittojäätöihin

      Meille on tehty selväksi että lopputili tulee varmasti jos on päivänkään lakossa tai mielenilmaisussa. Kun sovittiin VRTrack johdon kanssa että työnjohtajina toimii nykyisin entiset työntekijät jokapikassa niin samalla sovittiin työrauha.

    • VRTrack_ei_mene_lakkoon

      Raideammattilaiset JHL ry on Julkisten ja hyvinvointialojen liitto ry:n järjestö, joka kokoaa eri raideliikenteessä työskentelevät ammattilaiset, kuten mm. konduktöörit, vaihtotyönjohtajat ja varikoiden asentajat sekä raitiotie- ja metroliikenteen SAK-laiset jäsenet Rautatievirkamiesliittoon kuuluvat VR:n lipunmyyjät sekä Finnrail Oy:n liikenteenohjaus. Veturimiesten liitto järjestää maamme veturimiehet.

    • mitenonvaionko

      JHL nettisivuilla kerrotaan SAK, AKAVA ja STTK liittojen osallistuvan mielenilmaukseen. Myös VR:n pikkupomojen Pardia osallistuu mielenilmaukseen. Sähköliitto ilmoittaa netissä osallisuvansa myös. Miten ihmeessä voi Track tai sitten Destiakaan pyöriä perjantaina?

    • Kaikkieikuululiittoon

      Työnantajalla on tiedossa aikaisemmista ronttumista ketkä tulee töihin lakon aikana. Aina näistä on selvitty. Destian, Ratatekin, Rautatiedon, Celerin johtajat tekee kymmenkertaisen päiväpalkan.

    • haahuilijapoika

      Muistelen että armon vuonna 2011 työnjohto ja tekniset toimihenkilöiden (RT) jäseniä määräämällä määrättiin lakon ajaksi ylitöihin juhannuksena. Tuntematta nykytilannetta, heitänpä arvauksena että RT:n ja VR AKAVA:n osalta mielenilmaus lienee jo taputeltu.

    • VR_Yt_alkaa15syyskuuta

      Raideammattilaiset menevät housut nilkoissa pingviini kävelyä 15.9.2015 kuuntelemaan mistä 570 irtisanotaan VR Groupista. Sovinnon eleneenä JHL kuten vuosikausia lupaa hoitaa perjantaina kriittiset työt. Jos näin ei tapahdu menee PALTA ja JHL käsikädessä mielenilmaisussa mukana.
      v. 2011 juhannuksen sähköliiton osaston kuuluisassa korpilakossa oli oikeissa töissä liittoon kuulumattomia työntekijä henkilöitä. Muut tekivät pääkonttoria myöten parintonnin tilin ennalta sovituista töistä. Taisivat saada vielä kunniakirjan. Näistäkin työnsankareista osa irtisanottiin seuraavilla kierroksilla. Tästä korpilakosta kimmastuneena voimiensa tunnossa oleva työnantaja aloitti vuosittaiset irtisanomiset ja kilpailukykysopimukset joilla VRTrack työntekijöiden ansioita on huononnettu 20% viidessä vuodessa. Eikä kukaan luottamusmies järjestänyt mielenilmaisua.
      Lakkoja on olluteri vuosikymmenillä ennen 2011 erilaisin järjestelyin.
      Nyt näyttää siltä että Sähköliiton osasto ja Raideammattilaiset on löytäneet vihdoinkin yhteisen sävelen edunvalvonnassaan.

    • haahuilijapoika

      Oikein muistelet noita legendaarisia v. 2011 juhannusjuhlia ja aiempiakin rähinöitä! Ylityökieltojakin taisi omalle VR-uralleni osua kokonaista kaksi kappaletta niitäkin... Komean kunniakirjan lisäksi oli muuten tuolloin juhannuskisojen palkintojenjaossa päheitä huppareita ja jonkinsortin mitalikahvi-/kättelytilaisuuskin taisi pääkonttorilla olla. Oi niitä aikoja... No tänäpänä näyttää ainakin täältä katsomon puolelta tarkastellen rintama jokseenkin pitävän myös teknisillä toimihenkilöillä. Pitävät näet www-sivujensa mukaan oman mielenilmaisunsa klo 11:00 - 12:30 leimaten kellokortin ulos, eivätkä tällä kertaa tee muiden ammattiryhmien töitä. Rajauksia mielenilmaisulle on kohtuullisen paljon. Ei siinä ajassa ainakaan maakunnista ennätä Rautatientorille puimaan nyrkkiä. Tsemppiä vaan sinne VR Track Oy:n ja Destia Rail Oy:n porukoille!

    • Suoraan_sanuttuna

      Se huppari oli halpispaska nukkavieru ja sen vuoksi niskassa VRTrack logo. Sinne kahvikättelyyn valikoitiin erikseen puhelinkutsuna ne varmasti Saksismin ja Arokismin sokaisemat työnantajamieliset työntekijät.
      Silti aina yhtä pitävät ja toisiaan arvostavat turvalaite sähköammattilaiset eri ammattiryhmissä ovat täysin Track yhtiön aliarvostetuin ammattilaiset. Tuota sepeliä, rautapötköä ja lunta kuskaavat ratamiehet voi korvata vaikka 5€/tunti maksavilla maahanmuuttajilla.

    • RTLsaaenitenantaavähiten

      RTL jäsenten vuosiansiot pyörii parhailla projekteilla Fingrid,väylät 65000€ ja VRT johdon palkkioilla yli. Ollaan nyt niin köyhää punanuttu duunaria. 80% jäsenistöstä ei ole edes kellokorttia käytössä. Kyllä tämänkin paskan maksaa VRTrack haalariosasto.

    • TokoKoirankovakohtalo
    • Projektien_uusi_musta

      https://twitter.com/vrtrack
      Mistä nämä pikkumustat pulpahtaa pinnalle 3 kk välein kun joku urakka on voitettu. Mitä nämä pikkumustat tekee johtajien kanssa nämä väliajat 3 kk. Pitäisikö mennä noiden nykyihanteiden mukaan avautumaan ja vapauttaa keskustelu työntekijöiden tasolle. Pitäisikö johdon mielestä näiden kehä kolmosen sisällä parahaiden olla viikko Turun,Seinäjoen, Ylivieskan, Kemin, Rovaniemen, Kajaanin, Joensuun, Lappeenrannan, Kouvolan työpisteissä. Helsinki ja Tampere ovat riistäneet muun Suomen jo aikaa sitten. Nämä Helsingin ja Tampereen omahyväiset tuntee koko muu VRTrack Suomi. Nämä Villamot,Kekäleet,Pekkaset,Marin,Lukkaroiset,Rönkä voisivat joskus käydä tutustumassa viikon työmiesten hikeen. Jonkun duunarin on se Äänekoski läpi puskettava. IIman sitä duunaria sekin hanke jää romanttiseksi iltäpäiväuneksi pikku mustien kanssa.

      • MissäkunnonBigMacruoka

        Aamu koneella Ouluun. Välillä taksilla Kokkolaan valokuvakeikka. Kävi työstä ja iltakoneella Oulusta takaisin Hesaan. Mikäs sen karvaturvan nimi olikaan. Huomella aamukoneella Stotikseen.


    • Mikä_kesti_kolme_päivää

      Kesälahti -Joensuu vaurionkorjaus kesti kolme pitkää päivää. Lea Sileäkäsi sanoo että sähkömiehet oireilee.

    • MaitojunallakotiinWOW

      VRTrack leuhkii. Meidän sunnittelijat lensivät Ruotsiin. Eivätkä muuten lähde pois.
      Armeijan tyyliin lättäjäjalat ja homot tulee maitojunalla armeijsta kotiin.

      • 35MILJOONANEKENTAPPIO

        Maitolaivalla kotiin Ruotsista. VR ei maksa enää lentolippuja.


    • VR_katkaisi_Sl_Hko_radan

      Savonlinnan Laitaatsillasta VR purki kiskotuksen, pölkyt ja varoituslatoksen. Sähkövehkeet kerätään myyntiin Huutonetti.com. Näin pitää tehdä muillekkin kuin kuusi vuotta sitten ja 40 miljoonaa maksaneelle ratayhteydelle Savonlinna-Huutokoski. Kallisalahti, Rantasalmi ja Joroinen valtavat puutavaraterminaalit voi muuttaa jalkapallokentiksi. Massoja on vaidettu kv-200. Ei olisi uskonut Liikenneviraston ja VR:n johdon kahden päivän naisten kanssa kasinolla mylläämisen, oopperajuhlilla 200€ henkilö shamppanjan kilistelyn ja yleisen juomisen maksanut sepelin toimittaja Destia miten turhaa työtä kuten aina johtajat tekivät.

      • ex_TVH

        Taisi olla eri firma Liikenneviraston urakan voittaja ja kiskot ja pölkythän meni siihen Savonlinnan itäpuolelle tunneliin uudeksi päällysrakenteeksi.


    • VRTkerjääDestialta

      Destia antaa tekohengitystä henkitoreissaan olevalle VRTrackille omalla kp alueella sääli kunnoossapitoa aliurakkatöiden muodossa. On helpompi pitää kilpailija iholla säälistä ennenkuin tappaa lypsävä lehmä. VRT työkoneita on ratapihat täynnä odottamassa romutusta. Mitähän nämä aina johtajien juoppokaverit konemiehet tekee seuraavana.

    • tämäruotsiksiduunarille

      The only way to go forward and stay competitive is innovation" Marcus Wallenberg
      Tracktwitter laita duunarille vuorovaikutusta kuten tavoite pimeinä baari-iltoina

    • Liikennesekaisin15112015

      Perjantai 13. ja aina kiire. Sinullakin? Testaa mennäänkö tracksiskot riskikaljoille

    • VRTjohtotarraatoisiinsa

      Empower onnistui vähentämään muun muassa sairauspoissaloja vuosittain 10 prosentilla nostamalla työhyvinvoinnin ja työssä jatkamisen strategiseksi tavoitteekseen. Tinkimätön kehitystyö toi yritykselle lokakuussa 2015 Paras kehittäjä -tunnustuksen, joka jaettiin Tekemättömän työn vuosikatsauksen 2015 julkistustilaisuudessa.

      – Palveluyrityksenä henkilöstö on meille tärkein menestystekijä, ja heidän hyvinvoinnillaan on suuri merkitys yrityksen liiketoiminnalle. Työntekijöistämme 90 prosenttia on miehiä ja enemmistö suurten ikäluokkien edustajia. Työ on fyysisesti erittäin raskasta, joten meidän on välttämätöntä panostaa työssä jatkamisen tukemiseen, jotta vältämme ennenaikaiset eläköitymiset, kertoo Empowerin henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Heliste.

      Kulttuurinmuutos parissa vuodessa
      Tuottavuuden parantamiseksi ja työntekijöiden työurien pidentämiseksi Empowerissa on kuluneen kolmen vuoden aikana viety läpi valtava toimintakulttuurin muutos. Työturvallisuus ja työtyytyväisyys nostettiin vuonna 2013 konsernin strategisiksi tavoitteiksi.

      Strategiasta johdettiin myös Empowerin ja työterveydestä vastaavan kumppanin Terveystalon entistä tiiviimmän yhteistyön tavoitteet sairauspoissaolojen, tapaturmien ja työkyvyttömyys-eläkkeiden vähentämiseksi. Tuloksena työntekijöiden sairauspoissaolot ovat vähentyneet vuosittain 10 prosenttia, mikä tarkoittaa 1,6 miljoonan euron vuosittaista säästöä. Tapaturmataajuus on pudonnut vuoden 2012 lähtötasosta yli 60 prosenttia ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on laskenut, minkä ansiosta vakuutusmaksut ovat pienentyneet sadoilla tuhansilla euroilla. Kehitystyön ansiosta työterveyden kustannukset ovat samaan aikaan jopa laskeneet hieman, kun painopiste on siirtynyt ennaltaehkäisevään toimintaan.

      Työkykyriskit haltuun
      Menestyksen avaintekijöinä ovat olleet johdon ja esimiesten sitoutuneisuus sekä aktiivinen yhteistyö työterveyden ja eläkevakuutusyhtiön kanssa.

      – Tämä on nimenomaan johdon ja liiketoiminnan strateginen kehityshanke, jonka mittareita ja tavoitteiden toteutumista seurataan konsernin johtoryhmässä, Heliste painottaa.

      Työterveysyhteistyön tavoitteet konkretisoitiin toimenpiteiksi työterveyden toimintasuunnitelmaan. Suurimmat muutokset aiempaan olivat vahvat panostukset ennaltaehkäisevään työterveyteen, esimiesten tukemiseen ja työkykyriskien tunnistamiseen.

      – Työkykyriskejä tunnistettiin terveyskyselyllä, jonka avulla työntekijöitä ohjattiin työterveyspalvelujen pariin. Varhaisen tuen ja korvaavan työn mallien ansiosta työkykyriskissä olleet ihmiset on pystytty pitämään töissä, esimerkiksi muokkaamalla työtehtäviä tai järjestämällä heille sairausloman sijaan tilapäisesti muuta työtä. Esimiehille on myös tuotu käyttöön erilaisia työtä helpottavia työkaluja ja verkkokoulutuksia. Tarkoituksena on seuraavaksi ottaa käyttöön sähköinen työkalu esimerkiksi sairauspoissaolojen seurantaan.

      Seuraavaksi Suomen kärkeen
      – Olemme toimialamme kärkeä työhyvinvoinnissa ja työturvallisuudessa, ja työterveytemme painopiste on siirtynyt ennaltaehkäisyyn. Tärkeintä on nyt huolehtia ennen kaikkea hyvän tekemisen jatkumisesta. Tason nostaminen ei loppujen lopuksi ole vaikeinta vaan siellä pysyminen. Seuraava tavoitteemme on olla alamme houkuttelevin työpaikka, Heliste sanoo.

      Tekemättömän työn vuosikatsaus 2015
      Vuonna 2015 neljännen kerran toteutettu Tekemättömän työn vuosikatsaus selvitti suomalais-yrityksille tekemättömästä työstä aiheutuvaa kokonaiskustannusta. Tekemättömän työn kustannukset koostuvat suorista sairauspoissaolokustannuksista, työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisista työkyvyttömyysmaksuista, tapaturmavakuutusmaksuista ja työterveyden omavastuun mukaisista kustannuksista. Tekemättömän työn kustannus vuonna 2014 oli keskiarvoltaan 2 650 euroa henkilötyövuotta kohden tai 7,0 prosenttia palkkasummasta. Koko Suomen yksityissektoriin yleistettynä tekemätön työ aiheuttaa arviolta 4,5–5 miljardin euron kustannukset vuosittain.

    • KSopasensuosikkipan

      - Consultancy services within railways

      Mitä tuosta Maini pojasta vielä kuoriutukaan.
      Urakehitys ratalogaritminen ylöspäin, tulevaisuus tähtitieteellinen Livin palveluksessa

    • PALTAonmaksullinenruoska

      Onko #vr seuraava riitelyn kohde Postin jälkeen? Monopolien purku on tuskallista
      PALTA antaa palaa työntekijät loppuun Villen käskystä
      Pakkolomia vaiko keskimääräinen työaika
      Työnantaja haluaisi taas sopia keskimääräisen työajan käyttöönotosta VR Trackin osalta. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi sitä, että rakentamiskaudella tehtäisiin tunteja sisään ja hiljaisella kaudella pidettäisiin vapaana pois, tunti tunnista, ilman lisiä.
      Kilpailukykysopimuksessa nr:o 2 sovimme samankaltaisen järjestelmän, sillä erotuksella, että se on nyt taas jälleen kerran työnantajan mielestä liian kallis (35%:n lisä pankkiin vietävistä tunneista). Keskimääräinen työaika olisi lisäksi täysin työnantajan vallan alla 10 tunnin päiviin asti, kun taasen pankkitunneista pitää sopia henkilökohtaisella tasolla. Joillain työmailla, jossa pankkituntijärjestelmä on ollut käytössä, järjestelmä on toiminut hyvin.
      Työnantaja ilmeisesti aikoo tehdä sopimuksen suoraan liittojen välillä (Palta/JHL). Jos työnantaja ei aio enää työaikapankkijärjestelmää käyttää, niin vaihtoehtoina on lomautukset talvisin tai (mikäli keskimääräisestä työajasta sovitaan) työaikavapaat ja mahdolliset lomautukset talvisin, mikäli tunteja ei ole tehty tarpeeksi sisään.
      Mielestäni VR Trackin työntekijät ovat viimeisten vuosien aikana jo tarpeeksi joustaneet, ja keskimääräisestä työajasta mahdollisesti sovittaessa, pitäisi työntekijöiden mielipiteellä olla ratkaiseva vaikutus siihen, tehdäänkö koko sopimusta ollenkaan.

    • toistenperäänpeukuttajat

      Vastasimme liiton kutsuun, vaan mites sitten toisin päin?

      Vuosityöaika puhuttaa paljon. Ihmetyksiä tuottaa jo aiemmin työantajan lanseeraama työssä jaksaminen paremmaksi lyhennetyllä työviikolla eli pekkaset pois.

      Yhtälö ei tunnu oikealta, kun työantaja on huolissaan ettei asentaja jaksa moista 40h viikkoa painaa, mutta nyt ollaan kovasti korottamassa viikkotyöaikaa 50-60h

      Ei kannata olla huolissaan, ei näitä tunti määriä tarvitse tehdä ma-pe aikana, koska tämän voi mukavasti juoksuttaa viikonlopullekin eli ma-su. Tälläisiä viikkoja voi teetättää ihan vaikka enempikin peräkkäin. Ylitöistä oli ne sitten arkena tai viikonloppuna voi kieltäytyä, jos vaikka sattuisi olemaan niin ikävästi asiat, että on vielä elämää rautateiden ulkopuolellakin, mutta mikäli nimesi on työvuorolistassa on tunnit tehtävä.

      Työvuorolistan voi muuttaa jopa torstaina eli 2 päivää ennen viikonloppua, mutta tästä työnantaja maksaa hurjat 12e kertakorvauksena. Ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että olet lähdössä viikonloppuvapaalle ennen kuin viikkotunnit on tehty ja työaika päättynyt.

      Vr Trackille palkkaliite 3 työntekijä on kallis, mutta onneksi ei sentään kallisarvoinen. Silti ihmettelen tuota kalleutta, koska työnantaja on ilmoittanut ettei se palkalla kilpaile meidän kilpailijoiden kanssa. Olisikohan asia kuitenkin niin, että johdolla on tullut sellainen palkkio huuma päälle. Ylitöitä, kun ei enää makseta tulee johdolle lisää massia. Ei pidä tosin unohtaa, että tämä varmasti vaikuttaa asentajankin mahdollisiin projekti-palkkioihin. Ylityöltä sitä ei makseta, joten siinä on saumaa 0,20-1,20e marginaalilla saada tunnilta enemmän. Jippii. Mikäli projektilla menee oikein hyvin hoitaa henkilökohtainen leikkuri hienosti ettei asentaja sentään liikaa tienaa.

      Estääkö vuosityöaika mahdolliset lomautukset ? Ei. Vähentääkö se lomautuspäivien määrää? Ehkä, mikäli työnantaja ei pistä pitämään lomia jo syyskaudella. Voihan olla, että resurssitarve vähenee projektilla suunniteltua aiemmin ja seuraava työmaa ei ole vielä alkanut. Siinähän kätevästi pidät sitten lomautuksenestovapaat ennakkoon.

      Otsikkoon viitaten, Sipilä halusi puolittaa ylityökorvaukset ja vähän nipistää sunnuntai lisiä yms ja se sai liiton ukot takajaloilleen. Mennään mielenilmaus asemiin tuli kutsu. Niinhän me hyvän asian puolesta teimme. Nyt työnantaja lyö 0% sopimuksen allekirjoitettavaksi liiton ukoille, koska Plm:ät eivät sitä allekirjoittaneet. Miksi ? Koska jäsenistö vastustaa tätä vahvasti, eikä halua kapitalisti riistäjä sopimusta. Ihmeellistä on jos liiton ukot pitää tätä sopimusta parempana kuin Sipilän ehdotusta. Kilpailukyky 1 ja 2 hyväksyminen oli monella liiton ukolla perusteluna, ettei voi ottaa omalletunnolleen palkkaliite 3 jäsenistön lomautuksia tahi irtisanomisia. Antakaa jäsenistön päättää ketä asia koskee ja vastata seurauksista. Moni meistä toivoisi, että voisi viikonloppuisin käydä kotona vetämässä kellon ja jaksaa käydä renkimässä mahdolliseen eläkeikään asti.

      Mitä sitten seuraavaksi jos liiton ukot hyväksyy tämän sopimuksen ? Otetaanko käyttöön muinais jäänne lauantai ”naisten työpäivä” mistä ei makseta palkkaa lainkaan? Olisiko hyvänä lisänä, että käymme poimimassa johdolle ämpärilliset mustikoita ja puolukoita?

      En usko, etteikö kilpailijat maksa ylityökorvauksia. Olisikohan työnjohdossa vikaa jos ei jo kilpailukyvyn antamat halvennukset auta yhtiötä voittamaan urakoita. Onko yhtiössä liikaa Yammerin käyttäjiä ja ristiin rastiin tykkääjiä? Tietysti pitäähän pääkonttorilla olla jotain tekemistäkin työpäivinä. Onko peukuttajilla liian vähän töitä ? Voisiko heidän tehtäviä tehostaa jollain tavoin ?

      Petrus Mäki

      Kirjoittaja on Raideammattilaisten valtuuston varapuheenjohtaja ja päätöksiä tekevä Liiton Ukko

    • Kate_ratkaisee_VRTrack

      Jos liite3 työntekikijän kate on25€ tunti virastolle myytävässä urakassa. Vastaavasti nuori kokematon naisinsinööri tekee virastolle selvityksen "LIIKENNEVIRASTON TUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ 2015. Rataverkon välityskyvyn kehityskuva 2035 ja siitä katteen 125€ tunti niin kai se on selvää mikä bisnes kannattaa ja kuka jää töihin VRTrack.

    • VRTdigilivillealktästä

      Radan päällysrakenteen kunnonhallinnan kehittäminen
      taan vähintään neljä kertaa vuodessa. Muut
      pääraiteilla sijaitsevat vaihteet
      tarkastetaan vähintään kaksi kertaa vuodessa
      . Sivuraiteilla sijaitsevat vaihteet
      on tarkastettava joka toinen vuosi.
      Mikäli vaihteisiin kohdistuu normaalia
      suurempaa kuormitusta, on tarkastusväliä
      tihennettävä. Vaihteiden tarkastuk-
      sessa käytetään apuna tarkoitukseen s
      opivia menetelmiä, laitteita ja mitta-
      apuvälineitä. Tarkastuksissa pyritään selv
      ittämään vaihteen mitat, jotta voi-
      daan varmistaa vaihteen turvallinen
      liikennöitävyys. Liikenne rasittaa vaih-
      teen osia eri tavalla ja sen vuoksi vaihte
      iden tarkastajan on syytä tuntea vaih-
      teen rakenne ja toiminta hyvin. Vaihteid
      en kiinnitysosien
      kunto tarkastetaan
      silmämääräisesti, liikkuvien vaihteenosien välyksiä mitataan rakotulkeilla.
      Vaihteiden tarkastuksista laaditaan ta
      rkastuspöytäkirjat, jotka kunnossapitäjän
      on säilytettävä vähintään kaksi vuotta.
      Sivuraidevaihteet, jotka tarkastetaan
      kahden vuoden välein, tul
      ee säilyttää myös aikaisemman tarkastuksen pöytä-
      kirjat. Tarkastustulokset puretaan työ
      ohjelmiin mahdollisimman pian tarkas-
      tuksen jälkeen. Kunnossapitosopimuksen
      päätyttyä arkistoidut vaihteentarkas-
      tuspöytäkirjat on toimitetta
      va Liikennevirastolle.
      (Liikennevirasto 2013b, 7-
      8.)
      Siltatarkastukset
      Siltatarkastuksia tehdään vuosittain radan kävelytarkastusten yhteydessä.
      Vuositarkastuksissa todetaan
      sillan kunto ja ne toimenpiteet, jotka voidaan to-
      teuttaa peruskunnossapidon puitteissa. Silloil
      le suoritetaan päätarkastus seit-
      semän vuoden välein. Päätarkastuksessa
      kerätään tietoja siltojen vaurioista
      kunnossapidon ohjelmointia ja erikoistar
      kastuksia varten. Tarkastuksessa
      kaikki vauriot, toimintahäiriöt, tukkeumat ja painumat kirjataan erityisille tar-
      kastuslomakkeille. Kuntotieto
      ja verrataan aiempiin tietoihin, jolloin voidaan
      seurata vaurioiden kehittymistä ja esitettyjen korjaustoimenpiteiden toteutu-
      mista. (Liikennevirasto 2000b, 33–35.)
      Rautatiesilloista on olemassa siltarekister
      i, johon rekisterin ylläpitäjä tallentaa
      sillansuunnittelusta saatavat hallinnolliset
      tiedot ja tarkastuksista kerätyt kun-
      toon liittyvät tiedot tietokantaan. Vuosittai
      n laadittava siltojen hallintaraportti
      sisältää siltarekisteriin tilastoitua tiet
      oa, päätarkastusten
      loppuraportteja, ku-
      vauksen siltojen kuntotasosta sekä ar
      vion kunnossapitotoime
      npiteisiin tarvit-
      tavista määrärahoista.
      (Liikennevirasto 2000b, 33.)
      5.3
      Kehitysehdotukset tiedonhallintaan
      Tällä hetkellä radanpidon rekistereitä
      on 31 kappaletta. Rekisterit ovat kaikki
      jollakin tavalla liitoksissa
      toisiinsa. Etsityn tiedon l
      uotettavuus joudutaan siis
      varmistamaan useamman rekisterin ka
      utta. Rekistereide
      n ongelma on myös
      se, että niissä oleva tieto
      ei ole kaikkien saatav
      illa. Kunnossapidon ja raken-
      tamisen liiketoimintayksiköt eivät pääse
      suunnittelun ylläpitämiin rekisteritie-
      tokantoihin lainkaan käsiks
      i. Heillä on käytössään
      ainoastaan Liikenneviras-
      ton julkiset tietokannat, jotka eivät välttämättä sisällä ajantasaisinta tietoa.
      39
      Radan päällysrakenteen kunnonhallinnan kehittäminen
      Näin ollen tarkentavat tiedot joudutaan
      aina pyytämään erikseen rekistereiden
      ylläpitäjiltä. Radan kunnossap
      itoa ja rakentamista suor
      itettaessa rekisteritiedot
      helpottaisivat töiden suorittamista huomattavasti.
      Rekisterien tietojen paikkansapitävyyden kannalta on koettu ongelmalliseksi
      se, että rakennuskohteissa tehtävistä muut
      oksista ei ilmoiteta rekistereiden yl-
      läpitäjille. Projekteissa tehtävät pääl
      lysrakennemuutokset arkistoidaan lähes
      poikkeuksetta asianmukaisesti. Kyseisten
      tahojen välillä tie
      donvälitystä tulisi
      kehittää huomattavasti. Tällä hetkellä
      on meneillään muutamia projekteja,
      joissa on erikseen nimetty laatuinsinöör
      i tai vastaava henkilö, joka vastaa teh-
      tyjen muutosten arkistoimisesta ja niiden
      toimittamisesta rekistereiden ylläpi-
      täjille. Tällaista toimintaa tulisi li
      sätä pienemmissäkin rakennushankkeissa,
      jolloin voitaisiin varmistua ajantasaisesta tietojenvälityksestä kyseisten taho-
      jen välillä. Vanhoilta rataosilta ei ole vä
      lttämättä saatavissa rakentamisen ai-
      kaisia tietoja, koska ne ovat aikanaan
      tehty paperille ja arkistointiajat ovat
      umpeutuneet, jolloin materiaalia on
      hävitetty. Useissa tietokannoissa on ha-
      vaittavissa samaa ongelmaa. Sillat ovat täll
      ä hetkellä ainoita, joista säilytetään
      kaikki tarkastus- ja korjaustiedot ni
      iden koko olemassaoloajalta. Kyseistä on-
      gelmaa ei välttämättä tiedosteta tällä hetkellä, mutta tulevaisuudessa kun van-
      hat rataosat tulevat peru
      sparannettavaksi, on rakennusvaiheiden aikainen ma-
      teriaali tarpeellista. Rekistereiden parant
      amisessa tärkeässä roolissa ovat ra-
      kennuttaja konsultti ja tilaaja. Uusien
      rataosien käyttöönottoprosessien yhtey-
      dessä on tärkeää toimittaa uusien rataosien
      tiedot ajallaan rekisterien ylläpitä-
      jille.
      40
      Radan päällysrakenteen kunnonhallinnan kehittäminen
      6
      PÄÄLLYSRAKENTEEN HA
      LLINTARAPORTIN S

    • thastit

      Tällä hetkellä radanpidon rekistereitä
      on 31 kappaletta. Rekisterit ovat kaikki
      jollakin tavalla liitoksissa
      toisiinsa. Etsityn tiedon l
      uotettavuus joudutaan siis
      varmistamaan useamman rekisterin ka
      utta. Rekistereide
      n ongelma on myös
      se, että niissä oleva tieto
      ei ole kaikkien saatav
      illa. Kunnossapidon ja raken-
      tamisen liiketoimintayksiköt eivät pääse
      suunnittelun ylläpitämiin rekisteritie-
      tokantoihin lainkaan käsiks
      i. Heillä on käytössään
      ainoastaan Liikenneviras-
      ton julkiset tietokannat, jotka eivät välttämättä sisällä ajantasaisinta tietoa

    • Javitutdigitalisoituvrt

      Mainitsin haastatelluille henkilöille er
      i rekistereistä, joita suunnittelun liike-
      toimintayksikkö ylläpitää.
      Joillekin tämä tieto tuli
      täytenä yllätyksenä. Tar-
      kempien keskusteluiden perusteella monet
      totesivatkin, että olemassa olevista
      rekistereistä olisi varmasti hyötyä heid
      än nykyisessä työssään ja päinvastoin.
      Näin ollen olisi erittäin tärkeä sa
      ada erilaisia näkökulmi
      a nykyisten rekiste-
      reiden jo olemassa olevan tiedon hall
      intaan ja mahdollisen uuden tiedon li-
      43
      Radan päällysrakenteen kunnonhallinnan kehittäminen
      säämiseksi. Mielestäni olisi erittäin h
      yödyllistä VR-konsernin kannalta että eri
      liiketoimintayksiköiden välistä yhteist
      yötä ja tiedonjakoa lisättäisiin huomat-
      tavasti. Yksiköissä on paljon osaamista
      ja tietoa, joka tulisi saada hyödynnet-
      tyä ja kohdennettua nykyistä paremmin yhteisiä päämääriä ajatellen. ”Suurten
      ikäluokkien” tieto-taito tulisi saada s
      iirrettyä meille nuorem
      mille, ja samassa
      yhteydessä voisimme yhde
      ssä kehittää toimintaa nykyisiä vaatimuksia pa-
      remmin vastaaviksi. Tämä olisi kilpa
      iluetu konsernille kiristyvässä markki

    • Mnetbeluxi

      VR Track on firma, missä röyhkein kaveri pääsee urallaan ylöspäin muita tölvimällä ja alistamalla ja ylempiään nuoleskelemalla. Yksi inssi kuljeksi pitkin toimiston käytäviä mitään tekemättä koko työuransa ja kun tuli viikonloppu, hän meni työpaikalleen tekemään viikolla tekemättä jäääneitä töitään. Insinööriä kutsuttiin työkaverien kesken seurustelu-upseeriksi.

      • täysitomppeli

        Yksi VR Track teknikko oli ihan samanlainen seurustelu-upseeri. Olisi jänskää tietää onko vielä nuolemassa.


      • neititanssikoulu

        Näille nyky töissäoleville neideille VRTrack ostaa hamekankaat ettei mene työaikaa niiden etsimiseen . Ennen nämä laitettiin m--istaan riippumaan miesten työpaikoilla.
        Tosimiesten työelämässä ei homostella. Ammattimiehet tuntee toisensa ja mitä kukin osaa ilman nykyinssien nivusten nuolentaa.


    • VRT_tuloksen_tappajat

      http://www.stelnet.fi/
      Firma jota pyöritetän VR puhelimella(katso yhteystiedot 0408625024), VRT tietokoneilla, VRT työajalla, VRT autoilla, ilman sivutoimilupaa, tanssi johtajan kanssa on täysin ylimielinen VRT työmaapäällikkö

    • VRT_tietoturvariski

      Divari, Paikannin.com, Yammari. Insinöörejä tulee ja menee ja kaikki imuroi tiedot firmasta aikomustakaan olla pitempään töissä. Kaikki paskankin insinöörityön tekevät tumput valitaan suunnittelijöiksi Tampere Helsinki Kuopio välilltä. Projekti-insinööreiksi, projektipäälliköiksi, työmaapäälliköiksi. Kaikki kun isä kuopion paras sähköasentaja ja poika ei ymmärrä työstä muuta kuin on nähnyt kotona äidin nyrkin ja hellan välissä.

    • kejsarenimmmäinen

      Onko VR Trackilla vielä töissä se yksi Pieksänmaan isoääninen mies, joka väitti olevansa oikea insinööri ja luuli olevansa Jyväskylän keisari?

      • J_Parviaisen_prinssi

        Kovakyynärpäisin sähköasentaja johtaa koko Suomen ja liikenneviraston turvalaitekunnossapitoa. Esitteli itsensä Livi Rata päivillä entisenä VR insinöörinä. Järjestellyt urallaan useiden entisten esimiesten irtisanomisen. Manu viimeinesenä meriittinä.


    • Full_professional_profic

      Ruotsi, englanti ja saksa täydellinen kielitaito. Vanhoilta löytyy mutta onkohan noilla VRTrack uusilla insinööreillä eden ensimmäistäkään täydellistä kieltä. Samaa koskee kyllä VRT johtoakin. Tulkin kanssa mennään Ruotsiinkin neuvottelemaan. Kaikki uudet alue, tarjous yms päälliköt on taas nuorehkoja perheettomiä naisia.

    • Hiusneulajahammasharja

      Nuoret naisinsinöörit ovat kuin entisajan rakennusmestarit. Ammattitaito riittää joka paikkaan. Kadehtittavia 300% tunteja. Hälytys,pyhä ja ylityökorvaukset palkkaliite 3. Taputukset pyllylle hyvästä työstä. Todellisuudessa nämä naiset ovat kuin supikoira piilolossa kolossaan talviunilla kun pitäisi lärvin loistaa twittereissä miten alkavan talven ongelmat hoidetaan. Ei riitä kivimiesten tornissa ihmettely toivotaan toivotaan asenne. Työntekijöiden luottamus on menetetty elokuussa.

    • Mestariantaakaikille

      Kauklahden taksi on tukossa vaihteen korjaavista naisinsinööreistä hammasharjoineen.

    • apinoitako

      VR Trackin korkein päämäärä on tehdä niin monivaiheinen organisaatio, että pienimmällekin päällikölle (nilkille) saadaan leivottua ainakin yksi alainen, jotta pieni päällikkö saisi täysin siemauksin nauttia päällikön statuksestaan ja palkastaan.

      • east_area

      • kunnossapitopäällikkö

        Ottaa itsensä näköisiä rata kokemattomia mies insinöörejä töihin. 10 vuotta sitten aloitettu projekti saatetaan päätökseen. Sähkömiehet hävitetään VRTrack kp organisaatiosta. Rakennusmestarit kostaa 40 vuoden kateuden ja kaunan hyvin ansaitseville sähkömiehille.


    • bullimasteri

      Vielä 1990-luvulla VR:n alueille luotiin ihmeellisiä organisaatioita aluejohtajineen. Aluejohtaja oli presidenttiäkin suurempi herra (naisista ei ollut aluejohtajiksi). Aluejohtajan ensimmäinen tehtävä oli luoda itsestään ja suurta johtajaa eniten ihailevista alaisistaan maan mahtavin organisaatio. Työllä sinänsä ei ollut mitään merkitystä, tärkeintä oli valtava organisaatio ja aluejohtajan oman egon tehostaminen.

      Eihän VR:llä ja VR Trackissa enää ole tällaista, eihän?

    • UusiAptutkiiSähkökp

      Suomen suurin radanrakentaja aloittaa työntekijänsä kanssa neuvottelut. Neuvottelut koskevat kunnossapidon liiketoiminnoissa työskenteleviä työnjohtajia ja vastaavia työnjohtajia. Suunnitellussa uudessa organisaatiossa ei olisi nykyisenkaltaisia vastaava työnjohtaja – tai työnjohtajatasoja.
      Neuvotteluiden tavoitteena on parantaa kilpailukykyä tehokkaamman projektinjohdon avulla. Nykyisistä vastaavista työnjohtajista ja työnjohtajista suuri osa voi joutua vaihtamaan tehtävää tai joutua irtisanomisen kohteeksi.
      Irtisanomisia ei tavoitella, vaan ihmisille tarjotaan uusia työtehtäviä.
      – Ne voivat olla nykyisiä vaativampia tai vähemmän vaativia. Eri asia, kelpaavatko tehtävät kaikille

    • rautateillämeneekovaa
    • SääliksikäyVRTtuhoojat

      VRTrack ottelee Mestiksen junnusarjoissa. RATA 2016 kuvissa Jennit ja Hannit(kihlasormus) ja Tommit esittelee itseään kuvissa missä pitäisi näkyä oikeita asiakkaita. Näkyyhän siellä takana Fennia Rail veturi. Naurettavaa kun umpirauta pysäytyslaite on VRTrack tekniikan kehityksen huippua. Kaikki muu on nörttien Sony PlayStation konsolin huvitus kopiointia. Vai oliko se tähtien sota trilogiasta. Tuo haihattelu paska kun ei näy tuolla kiskopinnan tasolla. VRTrack esikunta on marttakerho missä 800 hengen esikunta työllistää toisensa ilman että firman kassaan kilahtaa euron killinkiäkään. Miten tämä esikuntanuoret voivatmennä illalla kotiin töiden jälkeen sanomalla skypessä että olipa raskas päivä. Viihtydettiin koko päivä toisiamme niin meinasi nauruun tukahtua niiden tyhmien työmiesten kustannuksella.
      Ramboll kuvassa tunnistaa heti ketkä kunnossapito isännöitsijät seuraa naureskellen miten Jetron edessä kiemurtelee VRTrack surkimukset.

      • euroopankärjessä2016

        Ei maha mittää. Jarrukenkä näkyy olevan euroopan kärkeä v 2016.


    • Join_LinkedIn_and_access

      Mihin VRTrack nousevien kykyjen valokuvat ja tiedot ovat hävinneet. Häpeättekö olla VR Track töissä johtoryhmässä pelkkien johdon tulospalkkioiden vuoksi.

    • Kunnpitoalue6_2012_2016

      Rautatieläinen lehti 3 2011
      VR TRACKIN KILPAILUKYKYTYÖRYHMÄN
      JOHTOPÄÄTÖKSIÄ KILPAILUKYVYN LISÄÄMISEKSI:
      Kunnossapitoalue 6 valvonnan tehostamistoimenpiteet on toteutuneet.
      2012 kunnossapidon Rambollvalvonta vaati 12 tlsas pätevää sähköasentajaa turvalaitekunnossapitoon . Nyt 2016 riittää Ramboll valvontaan 6 turvalaite pätevää asentajaa. Valvonnan tehostamistoimet ovat toteutuneet tilaajan ja Heinonkosken toivomusten mukaisesti.
      • Varallaolon ratkaiseminen tuottavammin.
      • Siirtyminen yksintyöskentelyyn siellä, missä se on turvallista.
      • Työaika työpisteessä maksimoitava. Kunnossapidon ja projektien
      yleinen ongelma on, että siirtymisiin menee paljon aikaa.
      Tavoite on, että työpaikalle kuljetaan tehokkaasti.
      • Tarpeetonta matkustamista pitää vähentää.
      • Kulkeminen kotoa suoraan työmaalle vähentää tarpeetonta kulkemista.
      • Oman ja talon auton käyttö, työkalut ja -vaatehuolto sopeutetaan
      muuttuviin tarpeisiin.
      • Vuoronvaihto ei saa keskeyttää vian korjausta. Näin liikennehäiriöt
      pienenevät ja täsmällisyys paranee.
      • Oman työvoiman käyttö maksimoidaan ja konetyön osuutta lisätään
      muun muassa lumitöissä.
      • Alihankinnan ja määräaikaisen työvoiman käyttö minimoidaan.
      • Palkkausjärjestelmiä kehitetään ja tuottavuuden parantumisesta
      palkitaan.
      — Valvovaa porukkaa on tulevaisuudessa vähemmän, mutta työn laatua valvotaan-
      kin pistokokein. Tämän vuoksi tilaaja vaatii entistä enemmän raportointia. Nyt sen,
      joka homman tekee, pitäisi osata raportoida tulevaisuudessa kentältä suoraan, Hei-
      nonkoski selvittää. Samat työt,vähemmän väkeäTrackin kilpailukykyä kehittämään on perustettu kilpailukykytyöryhmä. Sen tehtävänä on parantaa tuottavuutta ja luoda paremmat edellytykset pärjätä tiukentuneessa kilpailussa. Heinonkoski uskoo, että VR Track pärjää kilpailussa yhtä notkeasti kuin muutkin, mutta vanhalla tyylillä ei voi jatkaa. — Nykyisellä kustannustasolla ei pärjätä. Vaikka voitetaankin joku alue, on pärjättävä pienemmällä porukalla. Meidän on muutettava toimintatapoja ja alkkausjärjestelmiä. Kalliiseen varallaoloon on löydettävä nykyistä taloudellisempia vaihtoehtoja eikä varallaoloa voi järjestää jatkossa kolmivuorotyönä.Heinonkoski myöntää, että kilpailukykytyöryhmän esitykset vaikuttavat voimassaolevaan työehtosopimukseen ja työntekijälle kielteisesti. Kunnossapidossa kustannukset jakautuvat yleisesti niin, että työn osuus on noin 80 prosenttia ja materiaalit noin 20 prosenttia. Tämän vuoksi kaikki vanhat edut eivät voi säilyä. Liiketoimintaluottamusmies Pentti Suhosen mukaan päämääränä ei voi olla henkilökunnan vähentäminen, vaikka hän ymmärtääkin työnantajan huolen ja vaati muksen kustannusten alentamiseksi. Tavoitehan on, että tällä henkilömäärällä tehtäisiin enemmän töitä. Uudella tavalla tehtäessä pitäisi henkilökuntaa olla käytettävissä kilpailun myötä voitettuihin uusiin projekteihin, jotka eivät välttämättä tarvitse olla edes suoraan rautatiehen liittyviä. Tämä tulee väistämättä eteen, jos ratoihin käytettävä rahoitus pysyy nyt kaavailulla tasolla. Myös Suhonen pitää kilpailukyvyn parantamista olennaisena.

    • VRTpalkkioTuloksentekijä

      Veturihankintojen valmistelussa auttaa monipuolinen kokemus. Sitä Heinonkoskelta löytyy, sillä hän toimi pitkän jakson 80-luvulla Kemira Oy:n Vihtavuoren yksikön sähkö- ja automaatio-osaston päällikkönä, asennuspäällikkönä ja kunnossapitopäällikkönä. 90-luvulla hän toimi pitkään eri tehtävissä Kemiran Uudenkaupungin tehtaalla sekä vuosituhannen vaihteen aikoihin myös muun muassa konsernin projektitoiminnan kehityspäällikkönä. Vastuuna hänellä oli konsernin investointitoiminta ja erilliset kehitysprojektit. Hän toimi myös projektipäällikkönä Kemira Agro Oy:n ISO9001 ja ISO14001-sertifiointihankkeissa.
      Jatkossa seurasi muutaman vuoden jakso elintarviketeollisuudessa, työnantajana HK Ruokatalo Oyj. Siellä hän toimi teknisenä johtajana ja Forssan tehtaan johtajana, vastuualueina konsernin tekninen johtaminen, kunnossapito, investoinnit, käyttö- ja energiapalvelut hankintoineen.
      Heinonkoski on toisen polven VR:läinen. Isä toimi asemapäällikkönä Vihtavuoressa ja junat tulivat tutuiksi niin asemalla asuessa kuin myöhemmin kemian tehtaalla työskennellessäkin. Kiskoliikenteen parissa Heinonkoski aloitti vuonna 2006, aluksi työnantajana oli Ratahallintokeskus/Liikennevirasto ja vuodesta 2010 alkaen VR Track Oy, vastuuna kunnossapito- ja käyttöpalvelujen liiketoiminta sekä varautuminen. Kaluston hankinnan projektipäälliköksi hän siirtyi viime vuoden keväällä.

    • Kunnossapitoalue6_2011
    • CarunavrtVRTrackjohtoryh

      Carunan johtoryhmän jäsenten keskimääräinen kuukausipalkka oli 16 700 euroa eli enemmän kuin esimerkiksi pääministeri Juha Sipilällä (kesk).

      Kansanedustajana toimivan pääministerin palkkio on yhteensä noin 15 000 euroa kuukaudessa.
      Nimi Vastuualue Ansiotulot (2014) Kuukausipalkka*
      Ari Koponen toimitusjohtaja 387454 30996
      Harri Pynnä yrityksen kehittäminen 307284 24583
      Jyrki Tammivuori** talous 242364 19389
      Riikka Hirvisalo-Oja regulaatio 227465 18197
      Tommi Saikkonen henkilöstö 212106 16968
      Heikki Linnanen projektit, it ja kestävä kehitys 199403 15952
      Jörgen Dahlqvist käyttötoiminnot 154219 12338
      Timo Jutila omaisuuden hallinta 147107 11769
      Katriina Kalavainen asiakassuhteet 113548 9084
      Henna Tuominen viestintä 96878 7750
      Yhteensä 2087828 167

    • HoropKalle

      Ei hetero SopanKakaveri hakee nuoria kokemattomia insinöörejä VRTrack töihin.

    • haahuilijapoika

      Liikennevirasto aikoo uusia Bombardier Ebilock 850 alueasetinlaitteet Hl1, Hl2, Hl3, Tl1 ja Tl2 kustannusarvion ollessa 59 miljoonaa. Pohjoispäähän uusitaan rautoja 3 miljoonalla.

    • VRTrack_saa_purkuurakan

      VRT saa tuosta investoinnista 0,1 promillen 59000€ vanhojen laitteiden purku-urakan. Kaiken muun highteknology urakan saa Thales,Siemens,Celer, Mipro,Thales,Rautatieto,Destia,Komsor.
      Ilari Halme saa Viasys 3d palkinnon minne se ratikka hävisi Turussa joka onkin Tommin seläntakana jolla Ilari voi päästä liikennevirastoon jonon jatkoksi liukuvaan työaikaan. Sitähän VRT on tehnyt vuodesta 2009. Työt voi tehdä Aseman baareissa.Siellä kaikki juopot rautarautatieläiset ovat istuneet työajalla ennenkin. Ay luottamusmiehet ja STY maksaa laskut yt neuvottelujen jälkeen voidellakseen työnantajaa.

    • VRTracksähköasentajahaku

      Mikä VRTrack yrityksen työkulttuurissa ja johtamisessa on vikana. 2kk ajan tammi-helmikuu haetaan uusia sähköasentajajia ja vanhoja irtisanottiin joulukuussa maksamalla 9 kk palkka käteen lähteville. Onko kahdenkeskiä vuorovaikutus keskusteluja käy johdon kanssa tarpeeksi kuten yhtiön Otto Lehtipuun image manager brandi edellyttää.

    • Ongelma_on_vajakpomot

      VRTrack:llä on kymmenen sähkö pomoa ja päällikköä yhdelle uudelle sähköasentajalle. Vanhan asentajan palkalla saa kaksi nuorta taulukon alapäästä.

      • PmKarjusaiLpromankoiran

        Historiantutkija, dosentti Teemu Keskisarja kirjoitti eläimiin sekaantumisesta vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan Kyynelten kallio (Siltala).

        Eläimiin sekaantuminen oli 1600-1700 -luvuilla yleistä ja ankarasti rangaistua Ruotsissa, jonka osa Suomi oli.

        Keskisarja muistutti ihmisten eläneen tuolloin samoissa asumuksissa kotieläinten kanssa hyvin lähellä toisiaan ja yhteistä lämpöä jakaen.

        Eläimiin sekaantujia, renkejä ja isäntiä, ei pidetty Keskisarjan mukaan mielisairaina, vaan aivan tavallisina ihmisinä. Harrastus kiinnosti myös murrosikäisiä.

        Esivalta suhtautui eläimiin sekaantumiseen ankarasti ja antoi pakkotyön lisäksi kuolemantuomioita. Ankaruutta perusteltiin sillä, että teko oli moneen kertaan kielletty Raamatussa, ja pelättiin myös sekasikiöiden syntymää.

        Keskisarja oli kaivanut arkistoista tapauskuvauksen, joka viime yön sikaepisodin tavoin sijoittui maantieteellisesti Oulun poliisilaitoksen eteläiselle alueelle.

        Liminkalaisen Junttilan talon isäntä Antti Junttila jäi verekseltään kiinni nautaan sekaantumisesta, kun hänet yllätti navettaan johtaneita tuoreita lumijälkiä seurannut oma piika.


    • HaeVRTrack_harjoittelija

      Palkka 0 €/kk. Olet harjoittelija.

    • Stadinslangi_Häme_turu

      VRTrack uusien huippukoulutettujen vaatimaton kielitaitovaatimu. Vrt kotikaupungit Jouni, Ville,Harri ja Pekka. Riittää kun osaa kertotaulun 1-6. 7-10 kertotaulu vaatii jo nuoren assistentti tytön polvelle istumaan. Otto osaa kielet muttei kertotaulua.
      Mutta 7000-50000€ johdon tulospalkkiot osataan vanhalla laskutikulla laskea.

    • lankku-seisoo-newerheard

      Ketä kiinnostaa seisooko vai lankuttaa takapil, isotissi, poikatyttö. Jos Ilaria seuraa 60 niin itse luulee 600. Jos VRT esikunnalla ei ole muuta työtä kun 15.2 mennä palaveriin klo 9:00. Aloitetaan kokous. Noustaan ylös. Lopetaan kokous. Seuraava kokous . Aloitetaan kokous. Lankutetaan. Päätetään kokous. Ei mene kymmeniin yli 50 v irtisanottuihin jakeluun oliko 30 vuoden työ tuon pellefirman arvoista ilman ansiosidonnaista. Heittäkää seuraavaan selfinn vaikka kaikki yläosa paljaaksi. Olettehan sixbak kaikki himo maratoonareita, hiihtäjiä, puhjehtijoita, jalkapalloijijoita, salibäyndyn pelaajia yms.

    • Mikshepissäonklunssi

      Tyttöjen mukaan sen takia kun työkaveri inssi vetää käteen niin nyrkki ei tule otsaan.

    • JounitaiVilletietää

      Onkohan taka,iso tai poikat olleet ikinä miehen kanssa sillei.

    • Lämpökameradigitalisaasi
    • KumarraVRTKymenlaaksoon

      Tasavallan presidentti myönsi vuoden 2015 lopulla rakennusneuvoksen arvonimen kouvolalaiselle Elementit-E Oy:n johtajalle ja omistajalle Veli Hyyryläiselle.
      Destia osti Hyyryläisen MVH-yhtiön vuonna 2006 ja ryhtyi siten rataurakoitsijaksi. Hyyryläinen toimi Destia Rail Oy:n toimitusjohtajana vuoteen 2012 saakka. Hänen uransa radanrakentamisessa on merkittävä. Ensimmäiseen urakkaansa hän tarttui Kouvolan ratapihalla vuonna 1975. Siirtyminen konetöistä kokonaisurakointiin oli nopea.

      – Periaatteeni on, että mitä enemmän töitä tekee, sitä enemmän niitä on. Niin se on aina ollut, Hyyryläinen sanoo.

      Yrittäjän mieli veti Destia Railista uusien rakennushaasteiden pariin.

      – Destia Railiin jäi paljon hyviä kavereita, joita mielelläni tapaan. Muistelemme menneitäkin, mutta ratarakentaminen on minun osaltani tehty, tuore rakennusneuvos sanoo.

    • Liikennevirasto-VASTAA
    • Mitäisotissisettekee

      Head of Safety, Quality and Environment at VR Track Oy
      Useitä fyysiset vaatimukset täyttäviä on johtaja valinnut TLY tehtäviinuseita. Mihin kaikki nämä kuppikoon perusteella koulutus?? valitut kyvyt ovat kadonneet tehtävistään. Aina kun VRT organisaatiossa pitäisi aloittaa työnteko löytyy aina uusi rintava tilalle. Kannattaisi valita oikea insinööri mies niin tulisi työtkin tehtyä. Mutta kun 10 vuoden perinne että LTY tehtäviä hoitaa sopiva nainen.

    • Rambollpsykopaatitnarsut
    • Rambollauttaaylityökiell

      Hyvin ajoitettu pommi aamulla 8.3. Asiantuntija auttaa aina. Seuraava pommi mietitään tarkemmin Kouvolaan.

    • eskosyrulkomaalaiset

      Vapaavuorta harmittaa Twitter-aikakauden politiikan viihteellistyminen ja henkilökeskeistyminen, mikä sitten näkyy siinä, keitä eduskuntaan valitaan ja millaisia asioita he ajavat.
      ”Suomessa on myös kansainvälisesti poikkeuksellinen, hyvin henkilökeskeinen vaalitapa. Tämän seurauksena eduskuntaan valitaan monia sellaisia, jotka sinne eivät kuulu, ja monet niistäkin, jotka kuuluvat kekkaloivat viihdeohjelmissa, tikkakisoissa ja yökerhojen avajaiskutsuissa tavalla, joihin ei perinteisissä sivistyskulttuureissa juuri törmää”, Vapaavuori kirjoittaa.
      ”Toki politiikkaan, johtaviinkin posteihin, pääsee aika ajoin kipuamaan myös patologisia narsisteja, joille politiikan sisällöllä ei koskaan ole muuta kuin välinearvoa heidän omalle julkisuuskuvalleen.”

    • eskonkotimaiset
    • IrtisanokaaPaskaSakki

      Kyseessä on viidentoista työntekijän toistaiseksi voimassa oleva ylityökielto Kouvolassa ja Lappeenrannassa, mikä häiritsee alueen kunnossapitotöitä.

      VR Trackin kunnossapidon työntekijöille neuvoteltiin viime syksynä uusi yrityskohtainen varallaolosopimus voimassa olevan ja yleissitovan työehtosopimuksen pohjalta. Neuvottelut käytiin työnantajan sekä kaikkia työntekijöitä edustavan JHL:n edustajien kanssa. Työtaisteluun osallistuvat työntekijät haluaisivat itselleen merkittävästi poikkeavan varallaolosopimuksen.

      Työnantaja on ilmoittanut työntekijöille, että heidän kanssaan ei neuvotella erillistä sopimusta, sillä he kuuluvat JHL:n kanssa sovitun koko yrityksen kattavan sopimuksen piiriin. Tästä johtuen työntekijät ovat ilmoittaneet toistaiseksi voimassaolevasta ylityökiellosta, joka alkaa perjantaina 4.3.

      Sopimus irtisanotuille jotka ei suostuneet uuteen sopimukseen sisälsi tekstin ettei saa pitää mitään yhteyttä entiseen VRT työnantajaan ja päinvastoin. VRT resurssivastaavat akat soittelee yötä päivää irtisanotuille turvalaiteasentajille ja vonkaa takaisin töihin. On tullut yllättävä resurssipuute turvalaitesähköasentajista joita on irtisanottu putkeen viimeiset kymmenen vuotta. Lakimies Rönkä missä herrasmiessopimus ja ammattitaito resurssitilanteesta joulukuussa. Sitä ammattitaitoa ei ollut. Vaikka kp päällikkö on pariutunut kenen etuja ajetaan ja valehdellaan työntekijöille. VRT Yrityksen kaataa työntekijöiden vaatimus yhdestä vapaapäivästä päivystyskorvauksena raha korvauksen sijaan.

    • Kyykkyynkö

      Eli jos yhtiöllä menee huonosti, niin työnantajan pitäisi saada sopia myös työehtosopimuksen palkkatason alle. Tämä tulee olemaan sen verta kipeä asia työntekijöille, että se tuskin etenee sellaisenaan. Sen sijaan yleisesti paikallisen sopimisen lisäämistä. Edellyttäen kuitenkin, että osapuolet ovat tasavertaisia sopijoita ja molemmilla on käytössä samat tiedot. Luottamusmiesten asemaa pitää siis parantaa ja heidän tiedonsaantinsa ja osaamisensa varmistaa.

    • Bioanalyytikkokppäällikk

      Saamiemme uutistietojen mukaan Huslabin toimitusjohtaja on vahvistanut, että näytteen ottanut Huslabin työntekijä ei ole koulutukseltaan laboratoriohoitaja, vaan muun terveydenhuollon ammattitutkinnon suorittanut henkilö. Suomen Bioanalyytikkoliitto ry tulee seuraamaan tarkkaan virheen taustojen selvittelyä sekä tulee tarjoamaan asiantuntemustaan selvitystyöryhmälle että Valviralle yhteistyössä Tehy ry:n kanssa.
      Suomen Bioanalyytikkoliitto ry on viimeisten vuosien aikana useaan otteeseen kantanut huolta potilasturvallisuuden vaarantumisesta käytettäessä näytteenottotyössä muita kuin laboratoriohoitajia/bioanalyytikkoja."

      Onko työntekijän turvallisuus kunnossa kun kp päällikkö on bioananalyytikko.
      Mitähän tästä tietää työkykykoordinaatori etätyössään kesämökillä. Ei mitään kun ei ikinä käy likaamassa tanssi kenkiään missään työmailla. Power point esitykset riittää tulokseen että sairastava työntekijä on irtisanottava tavoitteellisesti. Siihen on johdon tuki.
      Timo ja Ville pyörii päivät päästään tansseissa Tampereella.

    • Bioanalyytikkoasaapistää

      Pienellä neulalla suoja päällä. Ja niitä pieninä neuloja löytyy johtoryhmästä.

    • BullShitTimot

      Jos työstä 55% tehdään Helsinki-Tampere toimistoissa, ravintoloissa ja kesämökeillä ei tapaturmia voi sattua tai ne menee kotivakuutuksen piiriin.
      Vale, emävale ja VR tilasto.
      Määrätietoinen ja johdonmukainen turvallisuustyö toi myös tuloksia. Tapaturmataajuus laski ensimmäisen kerran yhtiön historiassa alle 10:en ollen 9,7 (14,7). Myös ennakoivien turvallisuusmenetelmien, kuten turvallisuushavaintojen ja turvallisuustuokioiden, mittareille asetetut tavoitteet saavutettiin. Vakavien työtapaturmien määrä väheni, ja tapaturmien aiheuttamien sairaslomien keskimääräinen pituus lyhen

    • VRTrackhäviääkp6

      40 työntekijää irtisanotaan. SamuS voittaa.

    • VR-eivielä-tiedä-tiedota

      Destia on voittanut radan kunnossapitoalue 6:n eli Savon radan urakkakilpailutuksen. Urakka alkaa 1. marraskuuta 2016 ja kestää lokakuuhun 2021 saakka. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on hieman alle 40 miljoonaa euroa.

      Destia vastaa urakassa ratojen päällysrakenteen, vaihteiden, radan varusteiden ja laitteiden, siltojen, alus- ja pohjarakenteen sekä rautatiealueiden, liikennepaikkojen ja ulkoalueiden sekä raideliikenteen ohjaus- ja turvalaitejärjestelmien kunnossapidosta.
      Savon radan kunnossapitoalueen rataverkko on noin 660 raidekilometriä. Rataverkon keskeisimmät osuudet ovat Kotka–Pieksämäki ja Kouvola–Lahti.

    • Kyykkyvaiseisaaltaankusi
    • Paras-rento-Rami-Laakso

      http://www.vrtrack.fi/fi/vr-track/kunnossapito/rata-ja-turvalaitekunnossapito/
      Mistä näille maksetaan kymppitonnien bonukset, monet ei ymmärrä kunnossapidosta yhtään mitään.
      Kp5 kaikille loparit, Oulussa kp10,11 kaikille loparit, Kouvolassa kp6 tulee kaikille loparit. Enää hävitään neljä aluetta. VRTrack on kolmanneksi suurin kunnossajpitajä Suomessa Destian ja Eltelin jälkeen. Destia teki tarjouksen 8 miljoona vuodessa kp6. VRTrack teki yltiöpäissään 10 miljoonalla 5 vuotta. Rento Rami ja Katja on kovia jätkiä Villen mieliksi.

    • Tämäkorvaakp6henkilöstön
    • Villekinsai150000ekee

      VR julkisti tällä viikolla viime vuoden lukunsa. Toimitusjohtaja Mikael Aro kuvaili vuoden 2015 tulosta markkinatilanteeseen nähden kelvolliseksi, vaikka edellisvuoden ennätykseen ei ylletykään. Liikevoitto oli 65,4 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2014 oli 25 miljoonaa enemmän, eli 90,4 miljoonaa euroa.

      Toimitusjohtaja Aron palkkapussissa vuoden 2014 tulos näkyi mehevänä bonuksena. Arolle maksettiin viime vuonna rahapalkkaa luontaisetuineen 542 040 euroa. Lisäksi Arolle maksettiin bonuksia 226 303 euroa. Bonus on 42 prosenttia Aron vuoden 2014 rahapalkasta.

      Aro tienasi viime vuonna yhteensä 768 342 euroa. Näkökulmasta riippuen se on joko paljon tai ihan ookoosti.

      ”Työntekijät tyrmistyivät VR-pomon jättibonuksesta”, otsikoi Iltasanomat. Jutussa todettiin raideammattilaisten yhteisjärjestön puheenjohtajan suulla, että johdon palkat ja bonukset ovat VR:ssä karanneet käsistä samaan aikaan kun työntekijöitä potkitaan pellolle.

      VR on käynnissä kulukuuri. Yhtiö tavoittelee nyt 50 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä. Henkilöstön vähennystarve on arviolta 550 ihmistä. Viime viikolla VR ilmoitti, että 370 saa tällä kertaa lähteä. Heistä 214 irtisanotaan.

      Osinkoja VR jakaa viime vuodeltakin reilusti. Valtion kassaan räpsähtänee sata miljoonaa euroa jo toisena vuotena peräkkäin. Tämä on kansalle kiva asia.

      Mistä toimitusjohtajan bonus sitten muodostui?

      Vuosiraportin selityskohta on vaikeaselkoinen. Siinä todetaan muun muassa, että kynnysarvot asetetaan vuosittain siten, että mittareita on enintään kuusi. Toimitusjohtaja kuuluu bonusjärjestelmässä L1-tasoon. Tasolla L1 palkkiomahdollisuus poikkeuksellisen hyvästä suorituksesta on 50 prosenttia.

      Kysyn sähköpostitse VR:n viestinnästä, miten Aron bonukset määrittyivät. Vastaus tulee ripeästi.

      Toimitusjohtajan kannustinjärjestelmässä ehdottomasti suurin painoarvo, 60 prosenttia, on sillä, yltääkö VR asetettuun liikevoittotavoitteeseen. Liiketoiminnan kassavirta painaa tavoitteissa viisi prosenttia ja junien täsmällisyystavoite 15 prosenttia.

      Loput tavoitteet liittyvät henkilöstön turvallisuuteen ja henkilöstötutkimukselle asetettuihin tavoitteisiin. Niiden painoarvo on yhteensä 20 prosenttia, eli vain kolmanneksen liikevoiton painoarvosta.

      Aro onnistui tavoitteissa 84,5 prosenttisesti, eli 226 303 euron edestä. Aroa on bonuksista turha syyllistää. Tavoitteet määrittää yhtiön hallitus. Siltä voi kysyä, miksi painopisteet ovat juuri ne, mitä ovat

    • Destia-on-turvallinen
    • MissäammattitaitoTYHMÄÄ

      Tervetuloa pienoisrautatieharrastaja Arno Märklinin matkaan! Teimme VR Trackillä sisäisen videosarjan, jossa käymme tutustumassa yrityksestämme löytyviin eri työtehtäviin. Siitä tuli niin suosittu, että haluamme nyt jakaa sarjan suuremmallekin yleisölle. Miten oikeat radat rakennetaan, miten niistä pidetään huolta – ja ennen kaikkea – kuka suunnittelee, rakentaa ja huoltaa niitä? Lähetimme Arnon matkalle läpi Suomen löytämään vastaukset näihin kysymyksiin ja tapaamaan Trackin ammattimiehiä ja -naisia. Hän on dokumentoinut tämän kaiken videolle. Tässä esimakua matkasta

      Linkedin alle puolivuotta Trakilla olleet ja tai taloon hakevat tykkäävät toisiaan. Kuka sen kissan hännän nostaa. Toinen pikkumusta kissa. Se lukee Röngän laatimassa työsopimuksessa Linkedin pitää Like päivittäin kaikkea.

      Miksei kukaan VRT kommeitoi julkisesti 40 miljoonan pummia kp 6 kilpailussa. Se olisi ollut vähintään 50% katteellista omaa työtä suurin osa eikä koneiden ja sepelin läpilaskutusta.

      http://bit.ly/1XsVy8Y

      https://www.linkedin.com/company/vr-track-oy

    • KetäTimokiinnostaa
    • EST-D-Arno-Merkel

      Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne avasi puolueensa valtuuston kaksipäiväisen kokouksen lauantaina varoittamalla hallituksen aikeista Liikenneviraston suhteen.

      ”Vahva vihjeiden määrä kertoo, että hallitus on valmistelemassa Liikenneviraston yhtiöittämistä, jotta voidaan pilkkoa Valtion Rautatiet.”

      Rinteen mukaan VR:n kalusto ollaan huhujen mukaan siirtämässä yhtiöitettävään Liikennevirastoon.

      ”Se tarkoittaisi, että lähes sadan vuoden ajan yhteisillä rahoilla rakennetun yhtiön toimintaedellytykset olisivat huonot”, Rinne sanoi tiedotusvälineille.

      ”Tässä on selkeästi kysymys markkinaehtoisen yhteiskunnan rakentamisesta hyvinvointivaltion sijaan sekä pyrkimyksestä tuoda yksityinen sektori kuorimaan kermoja liikenteeseen niille alueille, joilla kuluttajien määrä mahdollistaa liiketoiminnan.”

      Rinteen mukaan tämä ei olisi oikein veronmaksajia tai niitä kohtaan, jotka asuvat alueilla, joissa liiketoiminta ei ylipäänsä ole kannattavaa.

      Tavaraliikenteen kilpailu avattiin jo vuosia sitten, mutta se ei ole käytännössä toteutunut, koska kaluston hankkiminen on niin vaikeaa. Suomessa on vielä eri raideleveys kuin muualla, eli Euroopasta ei voi suoraan ostaa käytettyä kalustoa. EU:sta on tulossa pian velvoite myös henkilöliikenteen kilpailun avaamiselle.

      Jos uusi, yhtiöiten Liikenneviraston alainen kalustoyhtiö perustettaisiin, se vuokraisi vetureita ja vaunuja raideyhtiöille ja mahdollistaisi kilpailun.

      Rinteen mukaan VR:ää ei voida pakottaa antamaan kalustoaan toisten käyttöön, vaan kilpailijoiden tulee itse hankkia oma kalustonsa. Rinne kertoi uskovansa, että VR on halukas keskustelemaan kaluston vuokrauksesta tai myymisestä.

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) kansliasta ei kommentoitu Rinteen puheita.

      Berner vie parhaillaan läpi suurta Liikennekaari-uudistusta, joka tuo merkittäviä muutoksia liikennepalveluihin. Yksi niistä on taksikilpailun avaaminen, josta on syntynyt kiistaa hallituksen sisällä. Berner esittelee Liikennekaaren edistymistä maanantaina.

      Rinteen puheita Liikenneviraston yhtiöittämisestä ei kommentoitu myöskään perussuomalaisista. Kokoomuksen liikennejaoston puheenjohtaja Kalle Jokinen sen sijaan sanoo, että ajatus ei ole hallitukselle vieras.

      ”Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kesken on ollut keskustelua Liikenneviraston yhtiöittämisestä.”

      Jokinen on toiminut seitsemän vuotta eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä. Viime eduskuntakaudella hän toimi kolme vuotta valiokunnan puheenjohtajana.

      Jokisen mukaan Liikenneviraston yhtiöittäminen voi olla järkevää, jos sillä saadaan varmistettua raideliikenneinfran pitkäaikainen rahoitus. Tällä hetkellä se on sidottu valtion vuosibudjettiin. Yhtiö taas voisi pyörittää omaa rahoitustaan muun muassa lainarahalla.

      Jokisen mielestä ratkaisu, jossa kaikki veturit ja vaunut siirretään uuden yhtiöitetyn Liikenneviraston alaisuuteen, voisi olla mahdollisesti järkevä.

      ”Sekään ei ole täysin ongelmatonta. Herää kysymys, miten hoidetaan invstoinnit uusiin vetureihin ja muuhun kalustoon”, Jokinen pohtii.

      Lauantaina pitämässään puheessa Rinne arvosteli muutenkin Suomen muuttamista kohti markkinaehtoisempaa yhteiskuntaa. Liikennevirastoa koskevien huhujen lisäksi hän mainitsi Metsähallituksen talousmetsätoiminnan yhtiöittämisen sekä sote-uudistuksen, jossa kaikkien palveluntarjoajien tulee olla yhtiömuotoisia.

      ”Markkinaehtoisen yhteiskunnan rakentamiseen kuuluu lisäksi se, että palkansaajaliike laitetaan nurkkaan.”

      Rinteen mukaan Sdp on esittänyt ammattiliitoille kilpailukykysopimuksesta sopimista vain siksi, että puolue haluaa vaalia sopimusyhteiskuntaa. Sdp:n puheenjohtaja kuitenkin arvosteli hallitusta kovin sanoin siitä, että se laittaa ”kaiken yhden kortin varaan”.

      ”Ongelmamme eivät ole pääasiassa hintakilpailukyvyssä. Näitä ongelmia kyllä on niiden alueiden osalta joilla on matala tuottavuus, joilla on satsattu vain vähän tutkimus- ja kehitystyöhön ja joilla on markkinointiosaamisen puutetta.”

      ”Valtaosa Suomen viennin ongelmista johtuu kuitenkin näkemyksen puutteesta siinä, miten uusia tuotteita saadaan syntymään ja olemassaolevia tuotteita saadaan vietyä.”

    • Tyhmäthousutnilkkoihin

      Kunnossapitoalue 6 kilpailutus menee uusiksi. Urakkakilpailu menee uusiksi koska liikenneviraston tarjoukseen tuli vain kaksi tarjousta. Toinen tarjouksen jättänyt VRTrack ei tullut edes esittelemään tarjoustaan tilaajalle. Toinen tarjoa Destia oli tilaajalle ainut vaihtoehto kirjeitä avattaessa ja kallis veronmaksajalle. VRTrack ammatillinen ja eettinen uskottovuus on täysin nolla tilaajan Liikennevirasto
      mielestä. VRTrack asioita hoitaa pissikset. Liikenneviraston ammattitaito ratakunnossapidossaon myös nolla tasolla. Berner on oikeassa näistä kaurahatuista.
      Hallitus tekee eriryistilintarkastuksen 10 miljoonan johdon palkkion kuittaavan johdon ammattitaidosta kunnossapitoalue 6 kilpailutuksessa. Kyllä VTTrack on oltava ammattitaito jättää tarjouskirje joka avataan loppukilpailussa. Jos ei pysty tekemään tarjousta on parempi laskea housut alas ja käydä kontalleen.
      Kymenlaakson SDP kysyy selityksiä koska kyseessä on 60spd työntekin työpaikka.

      • SyväKurkkuDEstia

        Ei mene uusiksi. Destia on julistettu voittajaksi. Celer&Railtek-yhteenliittymä ja Track hylättiin.


      • SyväPorkkanaRamboll
        SyväKurkkuDEstia kirjoitti:

        Ei mene uusiksi. Destia on julistettu voittajaksi. Celer&Railtek-yhteenliittymä ja Track hylättiin.

        Railtek ei kelpaa urakoimaan kun sillä on vanhoja töppöjä liikaa. Track taas heitti hanskat kehään ja luovutti koko kisan. Syytöä ei teidetä.


      • VRTrack-ajankohtaista

        Kp6 häviö halvaannutti VRT ajankohtaista sivun. Tämä Pellehermanni Arno ei ole vakavasti otettavan yrityksen päätoimiala. Arno kertoo yrityksen syöksystä alas alkaneen sirkus tyyliin. Merkittäviä voitettuja urakoita ei ole. Hävitty Kp6 40 miljoonaa oli katasrofi. Pyyhe kehään maine kiirii nopeasti Liikennevirastossa eteenpäin urakoitsijoita valittaessa. Tätä seuraa mielenkiinnolla sadat irtisanotut VRT entiset kortistosa olevat toimeentulotuella elävät työntekijät.
        Tuo Celer ja Railtek ovat suoraselkäisiä yrityksiä VRT verrattuna.


    • VRTrack-nykypäivänhitech
    • VR-johto-pettä-aina
    • Kenen-Arno

      Kenelläkään ei ole henkilökortti näkyvissä, kermaleivos on osa työpöytää ja inframallinnus ala-asteikäisten koodaus tunnilta. Siltasuunnittelukin pöyrii valmiin demo version tasolla. Kyllä on pepsodent hymy Timolla töitä FIN viisi dokumentointiin.
      EI VR insinöörit kaikkeen pysty vaikka niin luuli rakennusmestaritkin. Kummelit on teille Manse rokissa kova sana eivätkä sorru näpertelyyn lillukanvarsilla..

      http://via.destia.fi/uutinen/millimetrin-tarkkuudella.html

    • Töihin-älä-valita

      Muistakaa tutustua kunnolla Kp6 työtä vieroksuviin kerviiseihin. Ukkoa on enemmän kuin millään muulla aluleella. Silti hommia ei ehditä tehdä ja Livi rokottaa isoilla sanktioilla. Viime talven lumitöiden pelastus oli että lunta ei ollu.

      Tääläkin yksi ämpäri pää on ottanut elämän tehtäväksi parkua. Parkuminen käy mutta päivystäminen ei onnistu, ei ainakaan yksin. On se niin raskasta. Kaksi kertaa vuoden sisällä jo persettä penkkiin päivytyksen takia. Yksin ei voi päivystää kun pelottaa ja on pimiä. Muilla alueilla se kyllä osataan ja Destailla vallankin.

      On nämä sankareita. Ei ihme että kilipailussa tulee takkiin.

    • Tavoitteettoteutuneet

      Kehittämisalueet Kehitettävät määräykset Tavoite Vertailu Maanrakennustessiin Tavoitteen toteutus/
      tes-muutos (§)
      TYÖAIKA Kokonaistyöaikamallit Työaika pitää sovittaa kunnossapidon osalta liikenteeseen. Turvalaitteiden osalta aamuviat pitää saada poistettua.
      Työpaikan, kokoontumispaikan ja työkohteen käsitteet Lähtökohta: kodista suoraan työkohteeseen, ei kokoontumispaikan kautta.
      Vähintään vikatapauksissa mennään suoraan vikakohteeseen.
      Nykyiset työvälineet eivät vaadi enää tukikohtia niin paljon kuin niitä on nyt. Työryhmät voidaan varustaa IT- ja puhelinkalustolla jotta kommunikointi sekä raportointi toimivat.
      Vuoronvaihdot Vuoronvaihto tulee tehdä työmaalla siten, että työntekijät vaihtavat tietoa työkohteessa. Säästetään vuoronvaihdon tehoton työaika ja tiedon siirron kautta varmistetaan vikojen nopea selvitys sekä estetään turvallisuuspoikkeamat jotka aiheutuvat tiedonkulun katkoksista.
      Työaikapankin kokonaisuudistus Työnantajan kannalta käyttökelpoinen ja nykyistä huomattavasti edullisempi työaikapankkijärjestelmä, joka perustuu säännöllisen työajan tallettamiseen. TES-työryhmässä neuvoteltava asia, lähtökohtaisesti sama työaikapankki kuin toimihenkilöillä
      Viikonlopputyövuorot Jatkokehitystä tes-neuvotteluissa sovitulle? Vai onko uusi määräys sellaisenaan hyvä?

      HENKILÖSTÖN KÄYTTÖ Varallaolojärjestelyt Kilpailijan varallaolomalli: Jokainen asentaja on vuorollaan varalla ja siitä maksetaan könttä/kk (Destialla 500 EUR 2-3 vapaapäivää)
      Komennustyön pelisäännöt
      - pikakomennukset
      - pidemmät komennukset
      - ulkomaan komennukset Esim. lumitöihin saatava työryhmä heti kun sääennustemallit osoittavat, että on tarve lisätä resursseja.
      Nykyistä nopeammat komennukset on mahdollistettava (viivytys pahimmillaan 30 päivää).
      Monitaitoiset työryhmät Saatava monitoimiryhmät käyttöön koko Suomessa. Säästetään työtunteja, kalustoa, päällekkäisyyttä, toisten tekemisen odottelua jne.
      Pitkät lomat ja lomien sijoittelu Lomien sijoittaminen TA:n tarpeita vastaavasti. Työnantajan työnjohto-oikeuden käyttäminen
      PALKKAUS Lisäpalkkiokokonaisuuden yksinkertaistaminen TES-lisien yksinkertaistaminen/poistaminen. Päällekkäisyyksien poistaminen. Aikaavievästä hallinnoinnista poispääseminen.
      Palkkiopalkkaus, urakkapalkkaus? ?
      Projektikohtainen palkkiomalli Henkilöstörahastosta irtaantuminen
      LUOTTAMUS-MIES-JÄRJESTELMÄ Yrityskohtainen luottamusmiessopimus Saatetaan luottamusmiesjärjestelmä vastaamaan uutta organisaatiota, karsitaan luottamusmiesten määrää, selkeät keskustelukumppanit esimiehille. TES-työryhmä
      (ensimmäinen kokous 30.9)

      Johdolle kuuluu koska bonus tavoitteet toteutuneet

      • Tuntitallentajamerkantti

        Merkantti akat simputtaa VRTrack rakennusmestarit, projektipäälliköt ja tosityömiehet tunnit pois Villen mantaadilla. Niin monta soittoa ja uhkailua ettei e-tunnit ja päivärahat pelotteella Ville päättää kaiken tai lopputili eikä ylimääräiset tunnit ikinä mene läpi.


    • VRTrackSwedenkunnossapit
    • OlikoVRTrackinsinööri

      Kaksi teinityttöä raiskattiin keskiviikkoiltana hotellissa Oulussa. 14- ja 15-vuotiaat tytöt joutuivat raiskauksen kohteeksi Oulussa sijaitsevassa hotellissa.

      Oulun poliisilaitoksen rikoskomissario Jukka Nurmenniemi kertoo Iltalehdelle, että tapaus tuli poliisin tietoon samana iltana.

      Teosta epäillään 43-vuotiasta suomalaismiestä, joka vangittiin perjantaina. Tekoa tutkitaan törkeänä raiskauksena ja törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Esitutkinta on kesken ja vielä alkuvaiheessa.
      Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen
      Advertisement

      - Tässä vaiheessa en pysty kommentoimaan tätä enempää, ettei tutkinta häiriinny, sanoo Nurmenniemi.

      Epäilty mies on Iltalehden tietojen mukaan kamppailulajin harrastaja, joka on menestynyt Suomen ja Pohjoismaiden tasolla sekä kilpaillut myös muualla ulkomailla. Hän on kotoisin ja asuu nykyäänkin Uudellamaalla. Mies valmentaa entisessä kilpalajissaan.

      Miehellä on parikymmentä vuotta sitten perustettu tukkukauppa Uudellamaalla, joka myy erilaisia tuotteita ja kuljetuspalveluita. Iltalehden tietojen mukaan mies on naimisissa.

    • Turvismies_viimeinenkesä

      Lapissa kaikki kukkii nopeasti Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin Tuon usein tuntenut oon raskahasti Kun katson kansan tämän vaiheisiin Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta Ja suuri surkastua alhaiseen Miks meillä niin on monta mielipuolta Miks vähän käyttäjiä kanteleen Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu Kuin heinää, miestä, toiveen tosiaan Miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu Tai kesken toimiansa katkeaa Muualla tulta säihkyy harmaahapset Vanhoissa hehkuu hengen aurinko Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset Ja nuori mies on hautaan valmis jo Ja minä itse, miksi näitä mietin? Se merkki varhaisen on vanhuuden Miks seuraa käskyä en veren vietin Vaan kansain kohtaloita huokailen On vastaus vain yksi Lapin suvi Sit' aatellessa mieli apeutuu On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi Ja kukkain kukoistus, ja riemu muu Mut pitkä vain on talven valta, hetken tääl aatteet levähtää, kuin lennostaan Kun taas ne alkaa aurinkoisen retken Ja jättävät jo jäisen Lapin maan Oi valkolinnut vieraat Lapin kesän Te suuret aatteet, teitä tervehdän Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän Jos muutattekin maihin etelän Oi oppi ottakaatte joutsenista Ne lähtee syksyin, palaa keväisin On meidän rannoillamme rauhallista Ja turvaisa on rinne tunturin Havisten halki ilman lentäkäätte Tekoja luokaa, maita valaiskaa Mut talven poistuneen kun täältä näätte Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa

    • Tunteikas_tulkinta
    • Miestä_kaatuu

      https://www.youtube.com/watch?v=rjGOj59CAmE

      Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu Kuin heinää, miestä, toiveen tosiaan
      Miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
      Tai kesken toimiansa katkeaa
      Muualla tulta säihkyy harmaahapset Vanhoissa hehkuu hengen aurinko
      Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset Ja nuori mies on hautaan valmis jo

    • Miestä_torkkuu

      Ei hehku meillä VR Trackissa tulta harmaahapset, ei paista hengen aurinko. Kilpailijat menevär vasemmalta ja oikealta ohi, mutta meidän kerviisit painavat vain hampaat irvissä jarrua. Pekkaset pitää olla, työaika joustaa yhtä hyvin kuin tuuman vaijeri ja vapaata ja lomaa tarvitaan, tämä kesken kiivaimmain rakennuskauden.

      Monitaitoinen työryhmä osaa useita taitoja; se osaa lorvia työmaalla, se osaa tulla myöhässä ja lähteä ajoissa töistä, se osaa venyttää kaikki tauot 100%.

      Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset Ja nuori mies on hautaan valmis jo.

    • PysyvästiBonuksetNousuun

      130 vuotta rautatieliikennettä Nuppulinnassa.
      VRTrack keskittyy erityisosaamiseensa.
      Johtajiensa bonuksien kasvattamiseen.
      Kun insinööri ei tee mitään ei tule virhettä eikä aiheuta vaaraa tieliikenteelle.
      Sunnittelupäällikön päätyö vastailla purjeveneeltä puhelimeen kun joku onneton soittaa kolmannen kerran aukiolevasta aave työpaikasta.
      Eniten insinööreille soitellaan huutokauppassa myytävistä paskoista autoista ja muusta romusta. Pikkurahan puute on valtava.
      Track-Sweden liiketoiminta sukeltaa kun maajohtajakin irtisanottiin.

    • Sopasenkavereita

      Kuten Itä-Suomen pääluottamusmies PenttiV sanoi luottamusmiespäivillä rataesimiehille. Varo näitä ei heteroita.

    • Jukanykköspoikakaveri

      Jukka P luottopoikakaveri kymmenenvuoden päässyt Arnon kaveriksi lämmityksiin.
      JukanP oppisopispoika ensimmäinen joka sai kurssit läpi. Toinen poika Tampereelta ei saanut kuten ei Jukkakaan vaikka maksettiin Jukan käskystä huippu palkka.
      Samoin VRTrackiltä eläköitynyt Matti A joka päivystää turvalaitevikoja VRTrack peruja olevilla turvalaitepätevyysillään edelleen eläkepäivinään Porissa Destialle KP4.

      https://www.youtube.com/watch?v=CHUcnRqy6VM

    • RunkkuRautaPettääaina

      Kaipiaisten kiskohitsaamon työntekijät marssivat äsken ulos työpaikaltaan. Saksalainen työnantaja ilmoitti aamupäivällä, että tänään päättyneiden yt-neuvottelujen jälkeen yrityksestä vähennetään 5,5 henkilötyövuotta. Irtisanomiset astuvat voimaan 16. toukokuuta.

      — Näytin työntekijöille ilmoituksen. Porukka marssi saman tien ulos, kertoo pääluottamusmies Ville-Matti Ahola.

      Tunnelma kiskohitsaamolla on ollut koko yt-prosessin aikana matalalla. Viime kesänä VR Track myi Suomessa ainutlaatuinen kiskojen hitsaamiseen erikoistuneen yrityksen saksalaiselle Vossloh Rail Services Finlandille.

      — Meille luvattiin, että minkään ei pitänyt muuttua vuoteen 2017 mennessä.

      Aholan mukaan 5,5 henkilötyövuoden vähennyksen lisäksi tulevana syksynä yrityksestä jää yksi eläkkeelle ja vuoteen 2018 mennessä kaksi. Eläkkeelle jäävät eivät sisälly irtisanottavien listaan.

      Kaipiaisten kiskohitsaamolla on 27 työntekijää ja neljä toimihenkilöä. Kiskojen valmistusta Kaipiaisissa on tehty 1960-luvun alkupuolelta lähtien.

    • EnnenTulosTöitäTekemällä

      Nyky VRTrack tekee tuloksen työmiehiä irtisanomalla. Seuraava 2 miljoonan tappio tulee kp6 kapulanluovutusesta. Kylmä totuus on että tilaaja Ramboll vaatii 6 kk tekemättömät turvalaitehuollot tehtäviksi ennen 1.10 tai sen jälkeen. Turvalaiteasentajien siirtyminen kilpailijoille on alkanut ennenkuin VRT irtisanoo loput ennen lomia..

      • EnnenEiTehtyTöitä

        Kyllä Kp6 jätkät saa ihan rehellisin mielin laulella, että nyt saatiin sitä, mitä on monta vuotta tilattu.


    • ItäSuomi_ei_diplomitöitä

      Itä-Suomessa ei tarvitse diplomitoitä. Mäkäräinen tekee diplomityöt samalla kun hoitaa työmaan keväästä syksyyn oman työn ohessa. Diplomityö tehdään omassa päässä sikarin saauhutessa.. Hyöty on siinä ettei di jää roikkumaan VRT palkkalistoille ihastuksena ilman mitään työtulosta kuten kymmenet diplomityön tekijät VRT. Palkka maksetaan työn tekemisestä Oliile eikä näpertelystä.

    • KiviSaksiVillenkengässä
      • kerholleeeeee

        Ei kai? Näyttäisi kerholla olevan tarjolla kesäkuulla 115-v juhlia Tampereella ja syys-lokakuulla opintomatkaa Sveitsiin ja Ranskaan. Taitaa jäsenkato vaivata ja jäljellä on ainoastaan eläkeläisiä. Tämähän on eri kerho kuin se Pardia vai mikä Rautatien tekniset se toinen kerho nyt olikaan.


    • AllenvuodentöissäRIP

      VRTrack johdolle vitun Jenneistä kolmantena työpäivänä.. Lapsen teko on tärkeämpi kuin maratooni. On narsismia urheilla 50-vuotiaaksi ja unohtaa miksi luoja meidät tänne teki. Näitä lapsettomia lehmiä ja homo miehiä ei kaipaa kukaan sen jälkeen kun heillä ei ole Villen antamaa naurettavaa pelle auktrotiteettiä ilman työvelvoitettä.

    • Tukkaaukeni-uraputkiylös

      Minua ei koskaan kuunneltu palavereissa, mutta kun aloin käyttäytyä tietyllä tavalla, miesvaltaisessa esimiesportaassa alettiin kuuntelemaan minua. Pistin hiukseni auki, ja laitoin päälleni aina paidan, jossa rintani pääsivät hyvin esille. Katsoin rohkeasti työkavereitani silmiin ja liioittelin nauruani. Flirtti oli jatkuvaa ja kappas, aloin saamaan myös mielipiteeni läpi.

    • MissäVRTrack

      Seinäjoen ja Oulun välisellä rataosuudella on edessä vielä vilkas rakennusvuosi. Rakennustyöt kohdistuvat osuuksille Ruhasta Lapuaan, Kannuksesta Ouluun sekä Härmään. Vuoden 2016 töiden kustannusarvio on noin 88 M€. Viikonloppukatkot alkavat 21.5.2015, jolloin junavuoroja on korvattu bussikuljetuksin. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2018.

    • SuoraselkäMarkkinajohtaj

      Destia Rail Oy ja Liikennevirasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa Itä-Suomen rataverkon kunnossapitoalue 6:n hoito on myönnetty Destialle. Sopimus allekirjoitettiin 25.5.2016.

      Destia vastaa kunnossapitoalue 6:n eli ns. Savon radan urakassa ratojen päällysrakenteen, vaihteiden, radan varusteiden ja laitteiden, siltojen, alus- ja pohjarakenteen sekä rautatiealueiden, liikennepaikkojen ja ulkoalueiden sekä raideliikenteen ohjaus- ja turvalaitejärjestelmien kunnossapidosta.

      – Allekirjoittamamme sopimus Savon radan kunnossapidosta vahvistaa markkina-asemaamme. Destian hoidettavana on nyt yli puolet Suomen radan kunnossapidon urakoista, kertoo Destia Rail Oy:n toimitusjohtaja Mikko Mäkelä.

      Savon radan kunnossapitoalueen rataverkko on noin 660 raidekilometriä. Rataverkon keskeisimmät osuudet ovat Kotka–Pieksämäki ja Kouvola–Lahti. Destia aloittaa urakan 1. marraskuuta 2016, ja urakka päättyy lokakuussa 2021.

      Destia vastaa myös rataverkon kunnossapitoalueista 4 (Rauma-Pieksämäki), 5 (Haapamäen tähti), 8 (Ylä-Savo), 10 (Keski-Suomi), 11 (Kainuu) ja 12 (Lappi). Destia kunnossapitää jatkossa markkinajohtajana yli puolta Suomen radan kunnossapitoalueista.

      Iso ja inhimillinen Destia voittaa jatkossakin rakentaminen / kunnossapito kilipailuissa.

    • asdjhfksdjhf

      KP6 voitto sai niittinsä, Destialla täten kunnossapidossa yli puolet valtion rataverkosta. Melko hyvin takavasemmalta tulleelta kilpailijalta. Näin omasta näkökulmasta katsottuna Destialla on 1kpl iso kilpailuvaltti - VRn verrattuna motivoituneemmat työntekijät. Sivusta touhua katselleena näyttää sille, että Destialla miesten annetaan tehdä töitä, sen sijaan että miehiä kokoajan ahdistettaisiin työehtotaisteluilla tahi työehtoheikennyksillä.

      Ratayhtiöllä on ollut käsissään kaikki valttikortit - valmis henkilökunta, ylivoimainen osaaminen, ylivoimainen konekalusto (ainakin eruomäärissä mitattuna), mutta mitä se on saanut näillä aikaiseksi? Usean kunnossapitoalueen menettämisen, työntekijöiden selvän motivaation laskemisen, firman johtoportaan paisuttamisen ilmeisesti Wanhoja Waltion aikoja kunnioittaakseen. Osaamaton ja/tahi kykenemätön työnjohto sekä keskijohto tappaa työntekijältä sen viimeisenkin oma-aloitteellisuuden sekä motivaation siemenen tuhatprosenttisella varmuudella. Turha höykkyyttäminen, huomioonottamattomuus, asioiden vaikeimman kautta vääntäminen kun ei palvele kuin firmaan lisää johtoporrasta haluavien agendaa. Voidaan vedota siihen, että asiat eivät hoidu kun johtoa ei ole tarpeeksi. Sitten kun työnjohtoa on yksi työnjohtaja per 2 asentajaa, pysynee ne nyörit myös tämän tietyin paikoin kyvyttömän ja osaamattomankin johdon käsissä. Eri asia on edelleenkin se, että jos työntekijää ei kuunnella, miten se osaltaan kehittää työntekijän intoa toimia työssään. Mikään kun ei ole turhempaa kuin se, että kyvytön koittaa ohjata halutonta takomaan päätään seinään - eli tekemään mahdottomia.

      Loppukaneettina sanoisinkin, että raipaniskujen sijaan, suosisin yhtiölle rohkeita askelia hyvin tehtyjen suoritteiden henkilökohtaiseen palkitsemisen muodossa. Tällä saataisiin kykenevät yksilöt pysymään virkeänä, sekä haluttomallekin voisi tulla vähän motivaatiota työn suorittamiseen yhdessä sovittuun pisteeseen saakka.

      Terveisin molemman puolet nähnyt, nyt jo muilla mailla liihotteleva lintunen.

    • Rautatieläistenosasto73

      Rautatieläistenliiton osasto 73 on suurin voittaja. 1990 alkaen os73 ohjasi kunnossapitokeskuksen päällikkö Kari Penttilää miten toimitaan. Luottamusmiehet tiesi palaveripäätökset kuukausi ennen työnjohtajat. Työnjohdolta kiellettiin asioiden hoito siten että työnanajalle olisi jäänyt jotain käteen. Järjetön haittatyökorvaus päivystysmuutos tilanteessa kiellettiin kolmivuoro työvuorolistojen tekeminen. Vuonna 2005 alkoi RL os 73 mahtivuodet. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut lyöttäytyivät narsistien tuotantopäälliköiden iholle ainoina luotettavina sähkömiehinä ja oikeiden työnjohtajien tuhoaminen alkoi.
      Lopputuloksena VRRadan pahimmat tulosta tuhoavat os73 myyrät löytyvät Ramboll tlasiantuntijoina, junansuorituksista,Liikenne virasto aluepäälliköinä, kaikissa mahdollisissa insinööritöimistoissa. Esimerkiksi Seinäjoki-Oulu projekti työllistää kymmeniä Rautatieläistenliiton osasto 73 entisiä sähköasentajia. Osa on kyllä ihan fiksuja mutta suurin osa tyhjäntoimittajia. Kaikki johtuu siitä että Liikennevirastossa pitäisi olla enemmän AkiH tai MarkkuG tai SamuS tyylisiä ammattihenkilöitä. Heihin ei os 73 kusetus mennyt ikinä läpi.

    • Rambollsas_Karikutsuu

      Avoimet työpaikat

      Kouluttaja
      Kouluttajan vastuulla on rautatieliikenteen tehtäviin koulutettavien henkilöiden koulutus sekä toimiminen muissa koulutus- ja asiantuntijatehtävissä rautateiden liikenneturvallisuustehtäviin liittyen. Seuraat aktiivisesti alan lainsäädännössä ja määräyksissä tapahtuvia muutoksia ja toimit asiakasrajapinnassa.

      Odotamme, että sinulla on hyvä ja laaja-alainen kokemus toimimisesta rautatieliikenteessä ja rautatieliikenteen hallinnasta sekä koulutus kuljettamiseen ja/tai liikenteenohjaukseen rautateillä. Työotteeltasi olet vastuullinen, toimeen tarttuva ja itsenäinen. Tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olet valmis matkustamaan ja kehittämään osaamistasi.

      Tarjoamme mielenkiintoisen ja haasteellisen tehtäväkentän, kilpailukykyisen palkkauksen sekä näköalapaikan rautatiealan muuttuvassa toimintaympäristössä. Toimipisteesi tulee sijaitsemaan Kouvolassa.

      Pääset hakulomakkeeseen tästä linkistä
      Hakuaika: 15.5 - 3.6

      Lisätiedot:
      Kari Sopanen, puh 040 483 2840, [email protected] tai Timo Tiainen, puh 040 513 7200, [email protected]

    • Ideoijathyvinesillä_ONKO
    • YlityönJohtaja

      "KP6 voitto sai niittinsä..."
      Niin sai, ja KP6:n kerviisit saivat sitä mitä ovat vuosia tilanneet. ;)

    • YlityönJohtaja

      "KP6 voitto sai niittinsä..."
      Niin sai, ja KP6:n kerviisit saivat sitä mitä ovat vuosia tilanneet. ;)

    • VRTrackykköskp6Destialle

      Siirtyy työntekijä horot jonossa kunnossapitoalue 6 DestiaRailille vellun perässä. VRTrakille jää näitä Villen di työn tekijä tumputtajia josta töissä ei ole muut apua kun joku pomo saa vetää nuorta inssiä persiiseen assan vessassa. VR Yhtymä on sijoitusyhtiö , ei rautatieliikenne kiinnossa näitä selfie pellejä kuten Linnanmäki , Lehtipuu, Pekkanen, Heinisuo, Kymäläinen, Ilari halme, Tiukkanen, Sopanen,Toropainsen joka naista aina vaille jäänyt Kalle ja kaikki muut puutteessa olevat ratainsinöörit

    • Esimiestyö_panostetaan

      VR Track jatkaa organisaationsa uudistamista . Yhtiön joh-
      dossa tapahtui syksyllä muutamia henkilövaihdoksia ja samoilla
      lämpimillä myös muuta organisaatiota on katsottu tarpeelliseksi
      hieman päivittää . Nyt on vuorossa rakentamis- ja kunnossapito
      liiketoimintojen projektiorganisaatioiden työnjohdon uudelleen
      organisointi . Uusi malli tavoittelee varsinaisen perinteisen työn-
      johtoportaan häivyttämistä kokonaan ja kyseisten toimintojen
      keskittämiseen hierarkiassa korkemmalla tasolla oleville henki-
      löille .
      Varmaan Track pyrkii muutoksella saamaan organisaationsa
      nykyistä ketterämmäksi mukautumaan nopeassa tahdissa vaih-
      televiin tilausten ja sitä kautta myös työmaiden määriin.

      • Työmaamestari_hävitetään

        "Projektijohtamista kehittämälllä pystymme pääsemään kiinni infrarakentamisen kasvuun laajemmin. Voimme miettiä myös uusia palveluja, katujen ja teiden suunnittelua."


      • Yhteishenki_katosi

        Timon mukaan olisi tärkeää , että työtiimit voisivat osallistua myös rekrytointiin. Tällöin johtajien merkitys yrityksissä ei olisi yhtä merkittävä kuin nykyisin. Suomessa johtajuuden purkamisesta ei puhuta, vaikka sitä ainakin osassa VR-yrityksissä on jo liikaa. VR sisällä ongelmia alkoi syntyä, kun tiimien ja ylimmän johdon väliin tuli keskijohdon väliportaita. Byroratia alkoi lisääntyä. Siitä puolestaan seurasi, että bisnestä ei ollut enää eväitä kehittää. Tuotekehittäjät puolestaan alkoivat turhautua, koska heidän ratkaisunsa eivät kelvanneet.


    • 2-2
    • VRTrackhäviääkaikki

      Leuhka Koskisen tukka taipuu. Nyt joutuu syömään sen hatullisen pikku Villen paskaa

    • On_kuin_suihin_antais
    • NFI584panopatjamyynnissä

      Kouvolan lemmenlaiva myynnissä. Aarren hoito Helka, Jaakon hoito Lea, Harrin hoito Heli, Matin hoito Jenni. Auto on varmasti huippukunnossa mutta iskarit ja jouset on ollut kovilla.

    • HolopaisenHoito

      Eija, Erkin hoito Kari

    • Mestareiden_muuriin_meni

      VR säästöohjelmalla oli hyvä tarkoitus, mutta sen toteuttamisessa tehtiin virheitä.

      – Hallituksen esityksessä VR rakenneuudistuksesta linjattiin, ettei VR operatiiviseen henkilöstöön kosketa. Operatiivisesta henkilöstöstä tuli kuitenkin ainoa, josta on tingitty – ja vielä todella voimakkaasti. Henkilövähennykset on tehty työntekijöistä.
      VR rakenneuudistuksessa lakkautettiin työnjohtajien tehtäviä, mutta Helsingin esikunta paisui. Samalla myös johtavien toimihenkilöiden palkkaluokituksia nostettiin.

      Osa asiantuntija lasketaan VR:n tilastoissa nykyään työnjohtajiksi hallintorakenteen piilottamiseksi. Käytännön työntekijöiden määrä on todellisuudessa vähentynyt.

      – "Hallinnon keventäminen" tarkoitti palkkojen korostusta hallinnossa niin, että korotukset veivät 2000 työntekijää pois kentältä.

      – Pelkästään VRGroup johdon vuoden 2014 palkankorotuksilla olisi voitu palkata vaikka 400 uutta työntekijää lisää. VRGroupin johdon palkankorotukset muutosvuonna veivät 2000 henkilötyövuoden resurssit operatiivisesta toiminnasta.

      Päättäjät määräsivät Euroopan huippua 2013 -uudistuksessa, että hallinnon piti pysyä 600 henkilötyövuoden rajoissa.

      – Nyt luku on 1200 eli 600 enemmän kuin on päätetty.

      VRgroup henkilötyövuosia on piilotettu määrärahoissa esimerkiksi konsernipalvelut-nimen alle, vaikka kyse on samasta keskushallinnosta, jota päättäjien ratkaisu koskee.

      – VRGroup konsernijohto on niin iso, että sillä pystyisi johtamaan 70 000 henkilön organisaation. Henkilöstöä on kuitenkin noin 10000.

      Kaikki luvut löytyvät ja ovat tarkistettavissa julkisista asiakirjoista.

    • jenniHannijaIlari

      Oletteko olleet ikinä oikeasti miesten töissä. Tuota höntsää osaa tehdä suurin osa rakennusmestereista. Miesten töissä pitää olla munaa siis jotain näkyvää pitää jäädä kuten jälkikasvua eikä pelkkää toisten miesten siittämien lasten omina pitämistä.

    • Kumpaa_työajalla_7_16

      Miten VRTrack tanssikoilu yritys pyörii VRTrack matkapuhelimella. Onkohan sivutoimilupa kunnossa vai onko VRT nuoret johtajat kuntouksessa liikuntasetelillä Stelnet tanssikoulussa.
      http://www.stelnet.fi/index_5.htm
      https://fi.linkedin.com/in/kari-nyyssönen-b958a861?trk=pub-pbmap
      Vai onko Jukolanviestin tulospalvelua työajalla.
      Soitellaan Cary Cool 25024.

    • Huppaluuraukko

      Destialla menee lujaa. Ei muita kun pa kp urakoita 2016. Kohta kenkää tulee.

    • Etsi_varasti_simo_tiedot

      VRTrack vaihteenvaihdot on kissankusta isossa virrassa. Suonenjoki on todellisuudessa KREATEN aliurakka. Voihin sitä Villen pikku pissikset kosteissa unissaan pitää omana urakkana jos tiedä että on aliurakka. Uusiin urakoihin on VRT:llä pelkkiä pieniä aliurakoita. Mipro, KREATE, Eltel, Komsar, EPF, Rautatieto kuorii kerman. KP6 40Miljoonaa on niin hyvä tasonnosto ettei Destian tarvitse 1-2 millin persurakoita.
      Niin kauan kun esim isonaan poikakaverit ja kuopion komeet ei tee muuta kieriskelee omahyväisyydessään firman suunta on alaspäin.

    • Citysiskothelmatheiluu

      Noista 101 millin urakoista VRT saa rantaradan tunneleiden komut korjaus. On siinä Ilari insinööreiille töidä viideksi vuodeksi jos konenäkö ja BIM ei toimikaan tunneleissa kun on rillit huurussa. Asetinlaitteiden ohjausten uusiminen menee Miprolle nyky tavan mukaan. Sillat menee KREATELLE. Kuopion ratapiha suunnittelu on Salomaan ja Rautatiedon hommia. Ehkä VRT pikku aliurakka.

    • YlivieskaDestianaliurakk

      Tiedoksi ennen uutta VR nyt

    • AmmmiehettekeetyötVRpees

      VRT exit EU
      DestiaRail in EU
      Jousi sillan suunnittelusta ovat vastanneet C&J Arkkitehdit Oy ja Lighting Design Collective Oy. VRT suunnittelu peesaa.

    • Uutta_uutetta_tarvitaan

      Kun kaksi lähtee kerralla samanlailla sämpylät sisällä uunissa vuodeksi telakalle.
      Nykyinsipojat ja tytöt kun käyvät työajalla Pridessä viihteellä. Naamat löytyy kuvamateriaaeista.

    • lm_miesten_ruskea_kieli

      Olen vuosia seurannut valtionyhtiöiden hallitusten järjestelyjä johdon palkkauksessa. Holtitonta touhua ja meidän veronmaksajien rahojen tuhlaamista, kun maksetaan älyttömiä palkkoja ja kannustinpalkkioita.

      Eihän se ole tyhmä joka pyytää, mutta se on joka hyväksyy. Röyhkeä toiminta näyttää jatkuvan ”hyvä veli” -periaatteella. Palkat sisältävät runsaasti luontaisetuja, kuten puhelimen ja auton vapaan käyttöoikeuden.

      Ruhtinaalliset eläkejärjestelyt tulevat myös veronmaksajille kalliiksi.

      Suomalainen johtamiskulttuuri on ajautunut rappiolle ja eriarvoisuus on lisääntynyt palkkausjärjestelyissä.

      Tämä on toteutunut myös yksityisellä puolella, kun ilman kestäviä perusteita on nostettu johdon palkat huippuun ja työntekijöiltä samanaikaisesti pihistetty. Tämä saa aikaan katkeruutta, eikä lisää ainakaan työmotivaatiota.

      Viime aikoina on sattunut usein niin, että valtionyhtiön johtajan palkkaa on nostettu runsaasti ja samaan aikaan on satoja työntekijöitä irtisanottu.

      Tämä ei tunnu hyvältä, vaan saa aikaan epäjärjestystä, kuten on huomattu tämä suomalainen lakkokulttuuri.

      Malliesimerkki valtionyhtiöiden johdon härskiydestä oli äskettäin, kun VR antoi lopputilin 370 työntekijälle, niin samanaikaisesti toimitusjohtaja Mikael Arolle maksettiin 542 000 euron palkan lisäksi 226 000 euron bonuspalkkio. Vuositulo nousi näin 768 000 euroon.

      Mistähän ansioista? Ei junaliikenne ole kai koskaan takkuillut niin kuin Aron aikana.

      Yhtä härskiä oli Postin johdon toiminta, kun se irtisanoi 860 työntekijää, niin toimitusjohtaja Heikki Malisen jättipalkka nousi 486 000 eurosta 501 000 euroon ja tämän lisäksi tuli vielä 78 000 euron bonus.

      Kumma, kun tämä ei ole meillä saanut mitään kapinaa aikaan. Kyllä tässä selvästi olisi protestin aihetta.

      Korkein omistajaohjauksesta vastaava päättäjä on pääministeri Sipilä, joka halusi nämä asiat omaan ohjaukseensa. Julkisuudessa ei näytä mitään tapahtuneen.

      Äskettäin oli puoluekokousten aikana koolla korkeinta johtoa. Kukaan poliitikoista ei puuttunut näihin epäkohtiin, eivät edes vasemmistopuolueet.

      Näiden suurimpia johtajapalkkoja maksavien hallitusten nimiluettelot eivät ole paljon muuttuneet vuosien aikana.

      Samaa hyvä veli -kerhoa siellä näyttää olevan, eli suurituloista eliittiä runsaasti.

      Ihmetystä aiheuttivat muutamat poliitikot, jotka ovat tuoneet helposti epäkohtia esiin, mutta nyt eivät puuttuneet niihin.

      Useita tuntemiani henkilöstöjärjestöjen edustajia oli myös päättäjissä mukana, mutta he eivät ihme kyllä vastustaneet ainakaan julkisesti palkkaesityksiä.

      Olikovathan he ostettu rahalla mukaan, kun kokouspalkkiot ja muut edut näissä hallintopaikoissa ovat tiettävästi korkeita.

      Nyt on päästetty asiat menemään niin, että rengit saavat moninkertaista palkkaa isäntiin verrattuna. Tilannetta ei voi puolustella ainakaan tehtävien vaativuudella, tai rasittavuudella.

      Seuraavassa ns. kymmenen kärjessä lista vuosiansioista:

      Fortumin Lundmark 1 000 000 euroa, VR:n Aro 768 000, Neste Oilin Lievonen 687 000, Finnairin Vauramo 644 000, Finpron Markus Suomi 590 000, Veikkauksen Koponen 459 000, Finavian Savolainen 420 000, Solidiumin Järvnen 477 000, Alkon Hille Korhonen 432 000, Altian Tennilä 400 000.

      Seuraavana on ainakin 20 yhtiötä, joiden toimitusjohtajien palkat ovat 386 000 eurosta alaspäin. Ylisuurilta näyttävät.

      SEPPO TAKALA

      entinen johtamistaidon opettaja

      Seinäjoki

    • kuratmuottiin.com
      • KukaOulunlesta

        KUKA projektipäällikkö. Ei tuo tytön tyllerö tee muuta kun kuljettaa tuntilappuja perjantaina Ouluun
        Onko tämä TKestilän uusi uskomaton aluevaltaus. Nimiä esiin.


    • VRTrackseuraaLänsimetroa

      http://yle.fi/uutiset/nain_lansimetron_avaus_tyrittiin_8_virhetta_jotka_johtivat_metrokatastrofiin/9022192
      Näin toimii VRTrack tyhjänpäällä kuten Länsimetro Kemijärvellä. Sillasta on tullut matkailunähtävyys 4 km Kemijärveltä Kuusamon suuntaan. Kaikki irtisanotut ratamiehet on käyneet työmaalla. Sillä rakentamis meluluvalla ei varmasti piikata siltaa kappaleiksi. Näistä alkaa VRT tuhon kierre. Destia ottaa joka päivä näytteet betonista, VRT kuittaa kosteilla toimittajan lounailla. 70 vuotta vanhat saksalaisten valut on vieläkin piikkaamatta. Niin jää tämäkin silta VRTrack muistomerkiksi uhoamisestä Kemijärvelle. Vai olisiko hyvä kävelysilta VR pääkonttorille Pasilaan. Kuka esikunnasta uskaltaa kävellä yli. Mikke ei ainakaan.
      Siltapenkan molemmin puolin on nähtävissä todella paljon VRT johdon tanssikengän ja siron 38 naistn kengän jälkiä. Kemijärvestä on tullut VRT johdon ja nuorten naisten suosikki lomamatka kohde. Konenäkö, 3D mallinnus, Timon riskienhallinta, harjoittelija pimut, head IT ja Media. Kaikki paitsi viikottainen betonilaadun tarkastus vieraili työmaalla,

    • VRTrackvoittaakovaiHeini
    • kosteakarvakoipionin
    • Kukakissanhännännostaa

      https://twitter.com/vrtrack
      VRTrack johto kehuu toisiaan. Tulos nähdään 2017 huhtikuussa.
      Missä uhontunut käynti Kemijärven Kullaanvaaran siltatyömaalla Miran mieliksi. Pikkuhomma kun laitetaan 300 kuutiota teräsbetonia muruksi. Siihen tarvitsee nuori projekti-insinööri johdon tukea vai mitä Timo Pinomäki.

    • luukkuaukijarisutkyytiin
    • Villinrajulaivahetki

      www.youtube.com/watch?v=iYRHM3e9A7U
      Nyt bailatino aina anna rakas

    • RataRami60jarisat

      https://twitter.com/vrtrack
      Tässä on rata kunnopidon koko kuva ja tulevaisuus. Nuoret naiset peukuttaa työkseen höyryjä mitään käytännön töistä ymmärtämättömiä pomon retaleita.

    • Villenrakas
    • Q22016milloinjulkaistaan

      Pystyykö VR Group julkaisemaan Q2 2016 tuloksen vai onko se niin huono että vie Mikael uuden työpaikan. Eikö olisi halvenpaa laittaa palkattomalle virkavapaalle erova toimitusjohtaja joka kävelee satamassa päivät pitkät puhjehduskengillä klubilla uusia miljoona purjeveneitä katselemassa. Onnibus johtajalla on VR kokemusta ja on parempi toimariksi kuin VilleS VRT perus sepeliinsinööri

    • LIVIeitiedäomiavaraosia

      Syynä ovat liikenteenohjausjärjestelmän viat, joita on korjattu läpi tiistain. Niiden korjaus jatkuu edelleen.

      – Käsittääkseni järjestelmien korjaamiseksi ollaan hankkimassa varaosia, missä kestää jonkin aikaa. Tilanne palautuu normaaliksi aikaisintaan keskiviikkona, Ari Lehtimäki sanoo.

      Mitä pajunköyttä paskaa Ramboll turvalaiteasiantuntijat syöttää Liikennevirastoon kun viraston liikennepäällikkö ei tiedä missä viraston omistamat varaosat sijaitsee ja mihin niitä käytetään. Veronmaksajien rahoilla.

    • VRTKemijärvilivecam
    • Ammattitaitokateissa

      Sopimuksia on kuten pikku Matti tietää LIVI tukipalvelusopimus kunnossapito Siemens kanssa joka kattaa varaosat, vara-osat kirjanpito inventaarit miljoona ohjelma koko Suomi missä löytyy laitetoimittaien ja kunnossapito toimijoiden varaosat. Kilpailevat kunnossapitäjät ei tietenkään anna toisilleen vara-osia. Luumäen SIEMENS ESTW 25 vuotta vanha on 3,5 Mhz asentinlaite. Ei mitään tähtitiedettä paitsi LIVIn kunnossapito insinööreille ja VRTrack kunnossapitopäällikölle .

    • Destiatarkastisillan
    • Tämäonammattitaito

      Ukkonen on syypää junien myöhästelyyn Karjalan radalla. Ukkonen aiheutti rautatielle tietoliikenneongelmia ja turvalaitevikoja maanantai-iltana Luumäellä ja tiistaina Kouvolassa.

      Liikenne Kouvolan ratapihalla keskeytyi aamupäivällä asetinlaitevian takia lähes tunniksi. Katkos muutti muun muassa Kuopioon ja Helsinkiin menevien Intercity-junien ja Helsingistä Pietariin kulkeneen Allegron aikatauluja.

      –Vaihteiden ja opastimien asettaminen ei onnistu, kun tietokone kaatuu, sanoo liikennepäälllikkö Ari Lehtimäki Liikennevirastosta.

      Lehtimäen mukaan ukkonen on pelottava vastustaja tietoliikennejärjestelmiin nojaavalle rautatieliikenteelle.

      Luumäen ja Kouvolan välinen rataosuus oli iltapäivällä jo täysin toiminnassa. Luumäeltä Lappeenrannan ja Vainikkalan suuntaan ajettiin vielä jonkin aikaa normaalia alhaisemmalla

    • MitenuniikkiEmmahävisi
    • Mikätikanpoikaoppiylös
    • heidijaella

      Olette VRTrack sirkuspellejä. Mitä muuta teette viihdyttääksenne työnantajaanne nuoret naiset. Varokaa ettei käy samaa vahinkoa kuin kahdelle muulle johtoryhmässä. Missä ovat tykkääjät rakennusmestarit, ratatyöntekijät, rataesimiehet, varastomiehet, mittamiehet, palkanlaskijat, tly sihteerit, työmaapäälliköt, kiskohitsarit, vaihteenkorjaajat, projekti-insinöörit, turvalaiteasentajat, sähköasentajat, kaapelityöntekijät. Kyllä suurin osa noista em osaa käyttää nettia muttei voi osallistua irtisanomisen pelossa.

    • KipeäKiviVRTrackengässä

      VR Trackin ja sen Sähköliittoon kuuluvien asentajien välit ovat olleet vuosien ajan huonot. Sähköliittoon kuuluvat eivät pääse neuvottelemaan omista työehdoistaan. Raidealan työehtosopimuksen solmivat Palvelualojen työnantajat Palta ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

      - Me emme pysty edustamaan tätä jäsenkuntaa tässä työpaikassa. Heidän työehtonsa määritellään muualla, Sähköliiton puheenjohtaja Martti Alakoski sanoo.
      - Tässä kysytään jäsenistöltämme kärsivällisyyttä. Heidän työehtoihinsa liittyviä neuvotteluja käydään niin VR:n, Paltan kuin JHL:n välillä. He ovat sopimuksessa osallisena mutta sivullisina.

      Sähköliiton sopimusvastaavan, Sauli Väntin mukaan tilanne on ainutlaatuinen.

      - Tässä on kyse siitä, että VR ei hyväksy jäsenten kuulumista toiseen ammattiliittoon eikä ole valmis myöntämään heille normaaleja työmarkkinoiden oikeuksia eli luottamusmiesoikeuksia ja oikeutta tulla mukaan työehtosopimukseen, Väntti sanoo.

      - VR ei myöskään ole suostunut ammattiyhdistyksen jäsenmaksujen perintään Sähköliiton jäsenten osalta. VR:n jäsenemme maksavat jäsenmaksunsa siksi itse.
      Yksi oikeusjuttu hoviin, kaksi muuta tulossa

      VR Trackin ja sen sähkömiesten välit huononivat entisestään parin vuoden takaisessa juhannuslakossa. Lakon jälkeen sähkömiesten osaston puheenjohtaja irtisanottiin. Hän riitautti irtisanomisensa ja vaati VR:ltä suuria korvauksia Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus ratkaisi asian lokakuun lopussa VR:n hyväksi. Irtisanottu on valittanut tuomiosta.

      Toinen VR Trackin entinen työntekijä yrittää myös riitauttaa irtisanomistaan. Kyse tässä jutussa on takaisinottovelvollisuuden mahdollisesta rikkomisesta. VR Track on jo vastannut haastehakemukseen Helsingin käräjäoikeudessa.

      Kolmatta juttua valmistellaan. Kymmenkunta VR Trackin sähkömiestä on riitauttamassa palkkansa. Heidän mukaansa VR Track on maksanut heille liian vähän palkkaa pitkistä työpäivistä.
      VR: Asia ei kuulu meille

      45 minuuttia kysyi asiassa haastattelua myös työnantajalta. VR ja Palta kieltäytyivät kommentoimasta asiaa. Niiden mukaan kiistat ovat JHL:n ja Sähköliiton välisiä eikä työnantajalla ole niihin osuutta.

      Ammattiliitot eivät tätä väitettä allekirjoita.

      - Jos ratkaisun avaimet olisivat pelkästään JHL:lla ja Sähköliitolla niin tämä asia olisi jo sovittu, Sähköliiton sopimusvastaava Sauli Väntti sanoo.

      - Eivät JHL ja Sähköliitto, kaksi ammattiliittoa, voi saada riitaa tällaisesta asiasta. Me työntekijäliitot emme ole keskenään tehneet yhtään työehtosopimusta, sanoo myös JHL:n sopimustoimitsija Hannu Mattila.

      Sähköliitto yrittää uskoa, että sen VR:llä työskentelevien jäsenten tilanne on ratkaistavissa.

      - Kun työehtosopimuksesta tehdään ratkaisuja, niin sanotaan että työntekijät myyvät työrauhaa ja työnantaja ostaa työrauhaa. Me myisimme kyllä työrauhaa, mutta työnantaja ei ole ollut siitä kiinnostunut, Sähköliiton Väntti sanoo.

      Sähköliittoon kuuluu noin kaksisataa VR Trackin työntekijää, jotka ovat odottaneet tilanteen ratkeamista nyt pari vuotta. Liitto toivoo, että lakkoon ei ryhdyttäisi vaan työntekijät jaksaisivat vielä odottaa.

      - VR voisi nyt osoittaa myötämielisyyttä ja halukkuutta keskusteluun. Olemme kaiketi Sähköliittona pystyneet kahden vuoden aikana osoittamaan työnantajalle sen, että me emme ole liittona mikään häirikkö, Sähköliiton puheenjohtaja Martti Alakoski sanoo.

      Kahden vuoden aikana Sähköliiton johto on tavannut VR:n johtoa kaksi kertaa.

      Viimeisin keskustelu käytiin kolme viikkoa sitten. Siinä VR antoi ymmärtää, että yhteistyötä haittaa käynnissä oleva oikeusjuttu.

    • JäiköVRSähköasentajaalle

      Mitä se siellä Tikkurilassa teki

    • Ketäsmeilläolikaantöissä

      "Miten löydämme oikeat osaajat, jos emme edes tiedä heidän olemassaolosta?"
      Lainaus Hanni Marin VR Track

      Miten voitiin hävittää 2009 alkaen yksi sukupolvi huippuosaajia turvalaitesähkömiehiä pelkästään johdon, suunnittelijoiden ja esimiesten tulospalkkioiden saavuttamiseksi. Uutta sukupolvea ei enää tule VR:lle. Viimeiset suostuteltiin irtisanomaan itsensä 9kk palkalla että työtekijävähennykset täyttyi vuoden loppuun johdon palkkioiden vaatimalle tasolle.
      Viimeiset lähtee Destialle inhimillisten työolojen saavuttamiseksi.
      Nuoret inssit voivat lähteä sokeakana firmaan töihin saadakseen vertaistukea.

    • 2009alkaenVRTrackjohto

      On tehnyt ruumiita enemmän kuin kuppa Töölössä

    • Kp6aVRydemaritpelastuu

      SDP Jäsenkirjattomat on irtisanottu. Ja Sopasen viimeiset homopellet kaverit irtisanotaan. Töihin pääsee vanhat Maken ja Jannen homohuorat viisivuotta määräysten mukaan kuntoonlaitetuille ratapihoille. Sopisi sinne yksi kokenut työnjohtaja hutsu vielä Empoverilta.

    • VRTrack_johdon_taso_nääs

      Mikko Kauppinen ‏@kauppinen_mikko 19. elokuuta

      Nyt jauhetaan valtioneuvostossa ihan sitä itseään@HarriYV

    • Johto_moukkia_taas_nääs

      En usko, etteikö kilpailijat maksa ylityökorvauksia.
      Olisikohan työnjohdossa vikaa jos ei jo kilpailukyvyn antamat halvennukset auta yhtiötä voittamaan urakoita.
      Onko VRTRACK yhtiössä liikaa Yammerin käyttäjiä ja ristiin rastiin tykkääjiä?
      Tietysti pitäähän pääkonttorilla olla jotain tekemistäkin työpäivinä.
      Onko peukuttajilla liian vähän töitä ?
      Voisiko heidän tehtäviä tehostaa jollain tavoin ?

    • Ville_Saksi_seuraavaksi

      VR-Yhtymä Oy kutsui tiedotusvälineiden edustajat mediatilaisuuteen 19.8.2016. Tilaisuuden järjestäminen tuli yllätyksenä Liikenne- ja viestintäministeriölle, minkä johdosta koko tilaisuus peruttiin kahden tunnin kuluttua sen koolle kutsumisesta.

      Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) lähetti kaupungeille, ELY-keskuksille, VR:lle ja muille sidosryhmille kutsun 29.8.2016 järjestettävään keskustelutilaisuuteen, jossa oli tarkoituksena käydä läpi rautateiden osto- ja velvoiteliikennettä tulevaisuudessa. Kutsu lähetettiin 16.8.2016. Jo 19.8.2016 VR lähetti tiedotusvälineille kutsun omaan mediatilaisuuteensa, jossa VR:n tarkoituksena oli kertoa jo kertaalleen lakkauttamiensa osto- ja velvoitejunavuorojen mahdollisesta palauttamisesta. VRLeaksin saamien tietojen mukaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) oli kieltänyt VR:ää pitämästä tiedotustilaisuutta, sillä mitään muita osapuolia osto- ja velvoiteliikenteen osalta ei oltu ehditty kuulla ennen LVM:n järjestämää keskustelutilaisuutta.

      VR ja Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä (HSL) allekirjoittivat keväällä 2016 sopimuksen HSL-alueen lähijunaliikenteen operoinnista vuoteen 2021 saakka. VR:n ja HSL:n välinen sopimus merkitsee HSL:lle noin 30 miljoonan euron säästöjä aiempaan verrattuna sopimuskauden ajan. VR:lle tämä ei tarkoita 30 miljoonan euron lisäkuluja, sillä VR on saavuttanut vastaavat kustannussäästöt henkilöstön irtisanomisin. Koska HSL ei olisi ehtinyt valmistella junaliikenteen kilpailutusta riittävässä laajuudessa ennen VR:n ja HSL:n välisen ja vuoteen 2018 ulottuvan ostoliikennesopimuksen katkeamista, HSL:n vaihtoehtoina rautatieliikenteen operaattoriksi uudessa sopimuksessa oli vain VR. VRLeaksin saamien tietojen mukaan edellä kuvattu kiiretilanne kilpailutuksen osalta tiedostettiin VR:llä hyvin ja tämän johdosta VR laati HSL:lle aiempaa edullisemman sopimuksen ja sai vastineeksi yksinoikeuden HSL-alueen liikenteessä tuleviksi vuosiksi.

      VR yritti käyttää samaa edellä kerrottua toimintatapaa myös LVM:n kanssa järjestämällä oman tiedotustilaisuutensa 19.8.2016 ja kertomalla osto- ja velvoitejunaliikenteen palauttamisesta sille tasolle, jolla se oli ennen ministeriön ostoliikennemäärärahojen leikkausten voimaantuloa 27.3.2016 alkaen. Laskennallisesti VR olisi ottanut hoidettavakseen noin 20 miljoonan euron velvoiteliikenteen. Vastavuoroisesti VR olisi halunnut osto- ja velvoiteliikennesopimusten pidentämistä hallituskausien mittaisiksi, jotta liikenteen suunnittelu ja ennakointi olisi pitkäjänteisempää.

      Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa omistajalleen, mikäli yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin. VR:n tapauksessa kyse on tästä, eikä VR:n yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. VR:n liikennöinti ei ole tappiollista, sillä tästä pitää huolen VR:n yksinoikeussopimus, jolla katetaan yksittäisten laskennallisesti tappiollisten junavuorojen liikennöinti. VR ei siten harjoita tappiollista liikennettä millään rataosalla missään päin Suomea. Yksinoikeussopimuksesta huolimatta osakeyhtiömuotoinen VR on lakkauttanut olemassaoloaikanaan noin kolmanneksen omasta henkilöjunatarjonnastaan Suomessa, eikä valtio-omistaja ole aiemmin puuttunut lakkautuksiin. Huomionarvoista on myös, ettei yhtiömuotoinen VR koskaan aiemmin ole esittänyt liikenteen kehittämistä tai lisäämistä oma-aloitteisesti.

      VR:n 19.8.2016 koollekutsuma tiedotustilaisuus oli niin poikkeuksellinen ehdotus, ettei liikenneministeri Bernerillä ollut muita vaihtoehtoja kuin peruuttaa VR:n tiedotustilaisuus. VR:n tarkoituksena oli tarjota ministeriölle oma-aloitteisesti osto- ja velvoiteliikenteen harjoittamista, jotta VR saisi jatkettua yksinoikeussopimustaan aina seuraavalle hallituskaudelle ja edelleen sen loppuun asti, eli vuoteen 2023. VRLeaksin tietojen mukaan ministeri Berner sai tietää VR:n suunnittelemasta tiedotustilaisuudesta vasta 19.8.2016, eikä voinut hyväksyä tätä menettelytapaa, jossa VR toimii ohi liikenneministerin ja tekee ehdotuksen, josta ministeriö ei aikataulu- ja muista syistä johtuen voi muuta tehdä kuin hyväksyä esitetyn tarjouksen. Tämä olisi johtanut tulevaisuudessa siihen, että VR olisi saanut pitkän yksinoikeussopimuksen ja sopimuksen allekirjoituksen jälkeen VR olisi aloittanut junatarjontansa määrätietoisen supistamisen, kuten se on tähänkin asti tehnyt.

      VRLeaksin saamien tietojen mukaan 19.8.2016 tapahtunut VR:n tiskin ali –sopimisen yritys johti siihen, että kaikkiin VR:n tekemiin uusiin kehitysehdotuksiin suhtaudutaan LVM:ssä tällä hetkellä erittäin suurella varauksella ja tästä johtuen VR ei voi enää tehdä mitään ehdotuksia palveluidensa tai junatarjontansa suhteen ilman liikenne- ja viestintäministeriön erillistä lupaa.

      FAKTA:

      • VR yritti pitää tiedotustilaisuuden junaliikenteen palvelutason parantamisesta tulevaisuudessa liikenne- ja viestintäministeriön tietämättä
      • Palvelutason parantaminen olisi tarkoittanut aiemmin lakkautettujen junavuorojen palauttamista
      • Vastineena tästä VR yritti saada itselleen yksinoikeussopim

    • Johtaja_Lehtipuu

      Useita toimijoita kiinnostaa haastaa VR matkustajaliikenteessä. Markkinayksikön johtaja Laura Eiro ministeriöstä sanoo, että uusia toimijoita tuskin nähdään raiteilla vielä alkuvuodesta. Lupien saaminen kuntoon voi viedä kuukausia.

      - Keskusteluita on ollut suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa, enemmän kuitenkin ulkomaalaisten, Eiro sanoo.

      Lehtipuu ei usko, että kilpailijoiden tulo markkinoille aiheuttaisi uuden hintarysäyksen. Linja-autoliikenteen halpeneminen on jo pakottanut myös VR:n pudottamaan hintojaan.

      - Joukkoliikenteen hintataso on jo löytynyt.

      Samaan aikaan kun VR toivottaa kilpailun tervetulleeksi, yhtiö pyrkii lisäämään vuorojensa määrää. Viime viikolla VR oli järjestämässä lehdistötilaisuutta, jossa sen oli STT:n tietojen mukaan tarkoitus ehdottaa kaukoliikenteeseen 54:ää ja taajamaliikenteeseen 129:ää uutta vuoroa viikossa. Tilaisuus kuitenkin peruttiin, mutta STT:n tietojen mukaan ei VR:n omasta tahdosta.

      VR halusi, että osto- ja velvoiteliikenteestä päätettäisiin koko sopimuskauden ajaksi eli vuoden 2019 loppuun. Nykyinen sopimus on voimassa joulukuulle.

      VR:llä kalusto-ylivalta

      Tavaraliikenne kotimaassa avattiin kilpailulle jo 2007, mutta VR:n haastajat ovat olleet vähissä. Käytännössä raiteille sopivaa kalustoa on vain VR:llä.

      Jotkut toimijat väittävät, että VR on pyrkinyt hidastamaan kilpailua nostamalla kalustonsa vuokra- tai huoltokustannukset korkeiksi tai olemalla vuokraamatta kalustoa.

      Tämän epäilyn toisti seminaarissa uuden Reissujuna-palvelun edustaja. Lehtipuu torppasi arvostelun.

      - Jos kalusto kiinnostaa, soittele, tule käymään ja istutaan pöydän ääreen puhumaan.

      Puhelinhaastattelussa hän ei kuitenkaan kommentoinut kaluston vuokraamista tai myymistä, koska valtiovalta ei ole linjannut asiasta.

    • VR_lisää_liikennettä

      VR haluaa täyttää vapaan ratakapisiteetin vaikka trollikka vaunuilla. Matkustajista viis kun viivoja tulee tiuhaan aikataulugrafiikkaan. Sitten kapasiteetista ei ole tilaa ratakapasiteetistä kilpailijoille. Missä on VR arvot , syvällä.

    • Kelaa_VRThippi_historiaa

      https://twitter.com/raideryhma

      Täältä löytyy työ, totuus ja elämä nyky digi tolloille. Näiden tollojen ongelma on sama kuin SDP puolueessa. Oikeita työmiesten känsäkäsia ei löydy kuin valokuvissa. Kaikki ovat siliäkätisiä hiiren hiplaajia.
      Osalla IT nörteistä jotka ei ymmärrä naisista mitään kädet on kuin runkkarilla, karva kasvaa kämmenistä.

    • Pride_tykkää_tehdä_junia

      Oras Tynkkkynen tykkää tehdä euroopan junissa . Diggaa VR koska siellä onnistuu aina kaikki.

    • Visertäjät_A_luokkaa

      Kaikki tietää paljonko tehtiin tulosta Q1-Q2. A-luokan tuloksen tekijät visertäjät mukaan taloustalkoisiin. Entä mikä ihme on K-15. Viserretään mitä tiedetään kehittämisalueista toimenpiteisiin .
      Head of Risk Management Group, Passionate about leveraging social media in employee comms and stakeholder, Internal Communications Specialist at VR Group, Communications Specialist at VR Group, Enabling strategic goals and employee engagement through inspiring communications, Communications Trainee at VR Track Oy, Chairperson of LapTOp ry, Marketing and Communications Manager at VR Track Oy, Head of Safety, Quality and Environment at VR Track Oy

    • Naisille_lisää_liksaa

      Palkka ei riitä peruspukeutumiseen uraan tähtäävillä naisilla. Muita työntekijöitä työaikana hämmentää paljaat olkapäät, näkyvät tissivaot, implanttit johtajien mieliksi. Jos haluatte viihdyttää toisianne menkää Saksan kylpylöihin ja olkaa alasti viikon päivät Helsingin esikunta ja maakunkunnan luottonaiset. Saksan kylpylöissä on Damen und Herren zusammen vuorot.

    • Köli_ui_syvällä_ei_nouse

      Suomessa VR Trackin tilauskanta rakentamisessa ja suunnittelussa kasvoi voitettujen urakoiden myötä. Merkittävimpiä olivat perusparannus- ja päällysrakenneurakka Oulu–Kontiomäki välille ja Suonenjoen ratapihan aliurakka. Ruotsissa voitettiin suunnittelu¬toimeksianto Gävlen sataman raiteiden sähköistyksestä sekä pohja- ja päällysrakenteiden akselipainon korotuksesta. Kunnossapidossa voitettiin ensimmäinen allianssihanke kunnossapitoalueelta 2.

      Jyväskylä–Äänekoski-allianssihankkeen toteutusvaihe allekirjoitettiin huhtikuussa, ja rakennuskausi alkoi toukokuun alussa. Vuonna 2012 alkanut Kokkola–Riippa-kaksoisraide¬urakka valmistui aikataulussa kesäkuun lopussa. Urakka on iso osa Liikenne¬viraston toteuttamaa mittavaa Oulu–Seinäjoki-perusparannushankketta.

      Ruotsissa viimeisen neljän vuoden aikana toiminnan volyymit ovat kasvaneet liike-vaihdolla mitattuna nelinkertaisiksi. Ruotsissa panostetaan voimakkaasti rataverkkoon, mikä tarjoaa hyvät strategian mukaiset kasvumahdollisuudet VR Trackille. Nopean kasvun seurauksena yhtiöllä on vielä kannattavuushaasteita ja alkuvuosi olikin tappiollinen.

      VR Trackin liikevaihto laski vertailukaudesta 0,8 prosenttia ja oli 124,5 (125,6) miljoonaa euroa. Tilauskanta pysyi edelleen hyvänä. Tammi−kesäkuun liiketulos oli -7,7 (2,5) miljoonaa euroa.
      Loppuvuoden näkymät

      VR-konserni siirtyi vuoden 2016 alussa raportoimaan pitkäaikaiset rahoitusleasingvastuut taseessa velkoina. Vastaavasti leasingsopimuksin rahoitetut matkustajaliikenteen vaunut vietiin taseen käyttöomaisuuteen ja niiden poistoaika pidennettiin 30 vuoteen vastaamaan vaunujen todellista käyttöikää.

      Liikenne- ja viestintäministeriö leikkasi ostoliikennettä sekä lisäsi velvoiteliikennettä vuoden 2016 alusta. Nämä muutokset heikensivät VR-konsernin alkuvuoden tulosta noin 6 miljoonaa euroa vuoteen 2015 verrattuna. Muutosten arvioidaan heikentävän koko vuoden tulosta noin 16 miljoonaa euroa.

      Koko vuoden liikevaihdon ja liiketuloksen odotetaan laskevan hieman edellisvuodesta. Epävarmuutta tulokseen tuo VR Trackin liiketoimintaan liittyvä tappiollinen kunnossapitoprojekti, jonka muuttamisesta käydään neuvotteluja.

    • AnnastaEllaan

      Ensin työ, sitten huvi.
      Turvallisuusasiat käytiin läpi ja nyt voi keskittyä leikkimiseen.
      Tämä työpäivä jää pitkäksi aika mieleen; voi sitä intoa ja riemua.

    • öSUDH

      Kouvola SN10. Melko on kova junien kulkutahti Vanhan Valtion Rautatien kunnossapitämällä ratapihalla. Mitähän seuraavaksi? =)

      • PitkäKorhonenkosti

        Syksyllä 2015 joku Kouvolasta oli laittanut liikennevirastoon kaksi Korhosen työstä arveluttavia kommenteja. Asiaa selviteltiin Korhoselta ainakin kahteen eri kertaan. Kunnossapitäjille Ramboll asiantuntijan uhkailu menettelytavoissa ei ollut mitään uutta. Ei ArtoAs babyface Reino tossumies ymmärrä Artusta mitään mutta Korhonen ymmärsi. Korhosen tyyliin kaikki alkoi muka laiminlyönneistä korkealta ja kovaa. E.Valjakka tajusi liian myöhään mihin paska ansaan astui mutta paluuta ei ollut. Korhonen sai kostonsa ja mitä jäi käteen. Ei mitään kovaa muuta kuin VRTrack menetetty maine seuraavissa kp kilpailussa ja Korhosen vanhat kaverit voitti kilpailuja.
        Ei muuten voinut olla pitkä kehumatta sisäpiirissä tätäkään kostoaan entisille työkavereille.


    • Whistleblower_alkaa_VRT

      Nyt 7- vuoteeen on ensimmäinen kunnossapidosta ymmärtävä mies johtoryhmässä ollut kuukauden äitiys loman sijaisena. Ammattimiehiä oli pilvenpimein mutta vauhtisokea johto ei edes kysynyt missä. Nuoria piikaisia punaposkisia tyttöjä joka paikkaan. Sakkoa tulee 5000€ per vaihde, siis 1 miljoonaa. Seuraavaksi itseaiheutetut myöhästymisminuutit 50000€. Kun kp6 kunnossapitoalueen päällikkö ei päässyt aluepäälliköksi kehui laveasti kahvipöydässä että hävitti kaikki paperit ja tiedostot. Palkittiin yksityisraide päällikkönä eikä tehnyt mitään senkään työn eteen. Nuori Maini etsi kaksi vuotta papereita ja ratamiehet kusetti urakalle. Sai lopputilin mutta oli irtisanonut ja laskenut palkkoja johdon toiveiden mukaisesti. Seuraavat lopputilit tulee kahdelle sähköinssille. Kunnossapitoa 6 on tuottanut 5-vuodessa tappiota 20milj€.
      Sen tarjouksen kp6 10 milj€ viisivuotta Heinonk*. Destian tarjous 28 milliä.
      Kouvolan työntekijöitä on tuhottu 7-vuotta ilmatorjunta-aseilla. Sääli oli sairautta.
      Työt Kouvolassa on plm Syrjää lainaten tehneet aina muukalaiset.
      Vaihde on tärkein turvaite radassa. Se toimii ja valvotaan sähköllä. Yksikään sähkömies ei vastaa kunnossapidosta tai valvo kunnossapitoa. Sepeli miehet ovat kiinnostuneet enemmän punaisista urheiluautoista, Ilosaari Rockista tai tammikuun tyhjennys taikkulassa.
      Eikö ideat kehiin valtakunnan ykkös palkittu konenäkö ratkaissut vaihdekunnossapidon resurssiongelmia. Juhlat oli ainakinkomeat.
      Vaihde on niin tärkeä radassa että käsky huollon laiminlyönnistä tulee johtoryhmästä.
      Nämä vaihteet on Liikenneviraston, ei kuulu mitenkään etelän visertäjien mukaan VR:lle.
      Tämä keskustelu siirtyy YAMMAR:iin

    • VRTrack_taito_ei_riitä

      VRTrack twitteri on kaikkea hulapaskaa käyttäjien mielestä hauskaa täynnä. Johdon keskinäistä hännän nostoa. Eikö kunnossapitopäällikkö tai tiedotuspäällikkö voi antaa telakalta jalat levällään kommenttia Kouvolan tilanteesta kun niitä riittää koko ajan livenä kaikista kissanritiäisistä. Nyt kunjohto paloi rysän päältä Kouvolassa niin ei teillä kaikilla kymmenillä munattomilla kanoilla ole mitään sanottavaa. Nyt se paljastuu että te kukottomat kanat että ymmärrä VRT töistä yhtään mitään.

    • Apinoiden_planeetta
    • Vältä_turhaa_työtä

      https://t.co/yy8zKL7a9a
      Minä en hukkaa aikaa siivoamiseen

    • Älä_tee_turhaa_työtä
    • Kouvostoliitto_kuntoon
    • Heikennys_Kansan_Uutiset

      VR varautuu lakkoon värväämällä rikkureita. VR:n henkilöstöjohtajan allekirjoittamassa viestissä luvataan maksaa korotettua ylimääräistä korvausta turvalaite- ja sähköasennustöistä. VR ei perustele korotusta lakolla, vaan ”resurssipulalla”.
      Työntekijöiltä on viety mm. päivärahat, matkatunnit, pekkas-päivät ja pekkaslisät.
      Työntekijä saa kunnossapidon turvalaite- ja sähköasennustöistä tuhannen euron kertakorvauksen, jos siirtää suunniteltua vuosilomaansa myöhemmin pidettäväksi. Korotus koskee myös kaikkia niitä työntekijöitä, jotka olivat ilmoittaneet halukkuutensa siirtää lomaans julkaistun tiedotteen perusteella.
      Kiista koskee 180 sähköalan ammattilaista. Ensimmäinen lakko päättyi viime viikon alussa.
      Moitteet JHL:lle
      Lakon järjestää Sähköliiton osasto. Tiedotteessaan se perustelee lakkoja jäsenten halulla päästä eroon ammattiliitto JHL:sta ja Sähköliiton työehtosopimuksen piiriin. Osasto syyttää JHL:n yhdessä VR Trackin kanssa heikentäneen Sähköliiton ja JHL:n jäsenten työehtoja.
      ”Heikennykset alkoivat syksyllä 2011, kun ensimmäinen heikennyssopimus tehtiin (kilpailukykysopimus). Viimeinen tehtiin alkuvuodesta 2014 ns. katkaisusopimus. Tänä aikana työntekijöiltä on viety mm. päivärahat, matkatunnit, pekkas-päivät ja pekkaslisät lisäksi majoitusoloja on heikennetty ja viikkoylitöiden korvauksia on pudotettu 35%:iin. Heikennykset ovat pudottaneet vuosiansioita useilla tuhansilla euroilla”, osasto perustelee.

    • Infra_kural_ovelt_ovelt

      Liikenteenohjausjärjestelmässä olevan vian vuoksi junat jäävät Parikkala-Joensuu välillä noin 20-40 minuuttia myöhään. Liikennevirasto ei ole antanut korjausarviota vian kestosta.
      Miten taksit odottaa päivän ovelta ovelle Kiteellä kun VRTrack oma kunnossapito infra on paskana ja junat koko päivän myöhässä. Kukaan ei tiedä milloin juna tulee vai onko rataliikennekeskus perunut. Nyt kaikki visertäjät karjalan radalle ja pankaa sähkömiehet hiljaiseksi.
      Hackathon tai olla enemmän backside to zwei unelmia.

    • K60_on_sitä_jotain
    • tähtiluokanvirhe

      Yksi viheltäjä twiittasi itsensä pihalle tänään. Twiittaamalla ja somella ne hommat hoituvat. Kouvolan ratapihakin on sn10, kun ei ne hommat paikallisia kiinnosta. Voi perkele sentään.

    • VRTrack_sulautuu_Destiaa

      Yksityistäminen alkaa radanpidosta. Liikenneministeriö on kyllästynyt jatkuvaan alisuorittamiseen. Destia ottaa nuoret naiset ja vanhemmat siirretään postille ruohonleikkuuseen.

    • Nyt_joutaa_mies_merelle
    • Villestä_Viinanen

      Houkutus omasta kuormasta punaposkien kypsien mehukkaiden hedelmien ahmintaan oli liian suuri.

    • Kaikki_innotrans_junaan
    • Kuningas_Teuvo_Sivunen

      Valtio-omistaja on kaavaillut VR-Radan irrottamista konsernista: - Tällaisia ajatuksia on aikaisemminkin esitetty. Asiaan palataan aikaisintaan 2011 ja silloin tarkas-
      tellaan konsernia kokonaisuutena, johon kuuluu myös liikenteenohjaus, Sivunen toteaa.
      - Tähän ei sisälly mitään ennakkopäätöstä. Mielestäni integroi tu rautatie- ja logistiikkakonserni saman sateenvarjon alla on tehokkain malli yleensä ja ennen kaik-
      kea Suomen kokoisessa maassa.
      - Hyvä kuitenkin, että meidät haastetaan välillä analysoimaan ja perustelemaan tätäkin asiaa.Osaaminen on kaiken perusta

      Teuvo Sivusen seuraaja Ville Saksi aloittaa työt VR-Radalla ensi vuoden alusta:

      Perehdytän häntä toimitusjohtajan tehtäviin ja pidän lomani ennen eläkkeelle siir-
      tymistäni.

      Uusi johtaja tulee ratayhtiöön, jossa osaaminen ja tehokkuus ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa: - Tulosluvut ovat kunnossa ja väki on monipuolisesti osaavaa ja motivoitunutta.

    • Työnjohto_on_tuhottu

      Kahdenkymmenen vuoden työn tulos jonka aloitti rautatieläisten liiton osaston luottamusmies/ puheenjohtaja JukkaParviainen. Mukana oli os.73 johto ja aktiivit ilpokarjalainen .markkuahtiainen ,markkukorhonen, janneroivainen ,anttiaho, mattikoistinen, jvalokorpi,pekkakerola,,tomitikkanen,jarmoisomäki,valajärvi, malm, yms. Tämä on exodus Rl 73, tätä ei kukaan uskokut.
      JukkaP julisiti manifestissään Penttilälle 90-luvulla että työnjohto hävitetään. Silloin vastuu kysymykset esti aikeet. Kukaan asentaja ei halunnut lähteä työtapaturma käräjille. Nyt asioista tutut samat nimet tulee vastaan projekti-insinööreinä. Nyt VR track johtoryhmä toteuttaa os73 exsoduksen. Ratapuolen työnjohtajat rakennusmestarit nauttii virastaan ilman työvelvoitetta, Rataesimiehet kansoittaa esimiespäivät ilman käsitystä mitä ne siellä tekee. Sähkö pomon työ on töistä viisvälittää ja tehdä valvojien Korhosen ja Roivaisen perseennuolentaa.

    • Handuunmenihyvättyöt
    • 73ansaittu_pomot_pihalle
    • kakskakkaa

      VR Track on katoava firma. Siellä on v-maisia esimiehiä, jotka mielistelevät omia esimiehiään.

      Tampereella jo paljon ennen nykyisen firman nimen esiintuloa oli paikallinen korkein esimies, joka keräsi ympärilleen samanmielisen klaanin, jotka hännystelivät suurta johtajaa pokkuroiden pitkää miestä tämän virkahuoneen oven takana. Pitkä mies otti ja sai loparit, koska ei saanut isompaa virkaa, jota oli hakenut.

      Sitten tuli hiljainen mies, joka oli aina oikeassa, vaikka oli usein väärässä. Hänkin perusti oman klaaninsa ja hänen vanavedessään nousi monta täysin tuntematonta "suuruutta" arvoon, joka oli aivan liian korkea heidän vaatimattomaan osaamistasoonsa nähden.

      Hiljaisen miehen jälkeen tuli johtoon kauan talossa ollut kakkosmies, joka oli tunnettu ronskeista puheistaan ja jätkämäisestä tyylistään. Hän perusti heti oman klaaninsa ja merkittävää oli, että klaaniin kuuluvien piti polttaa tupakkaa, koska esimieskin poltti. Eräskin perässähiihtäjä aloitti sen takia tupakanpolton, vaikka ei ollut koskaan ennen polttanut.

      Jätkämäisen esimiehen lähdettyä eläkkeelle pomoksi vaihtui nuori, eteenpäinpyrkivä ja mielettömän nuuka mies, joka ei tiennyt radanrakentamisesta yhtään mitään, mutta luuli tietävänsä. Pilkuntarkka mies tekin monen alaisensa elämän sietämättömäksi, koska mitään ei saanut tilata, ei edes kunnon työkaluja. Hänellä oli alusta alkaen myös oma klaaninsa. Muiden kanssa pomo ei juuri vaivautunut edes keskustelemaan.

    • Klaani_tarvitsee_myyrän

      Klaaniin otetaan mukaan yksi luotettava työntekijä joka tuo tarvittavan tiedon muista työntekijöistä. Ennen ne oli autokuskit, sitten varastomiehet, nykyisin hoidetaan digitaalisesti konenäöllä.

    • MikkoKAxelSmith

      Heijastimet on nilkoissa ei ranteissa. Onko alan miehen p-sormien tietotaito ruosteessa. Linked in onkin VRT henkilökohtainen deittisivusto. Tunnistaako Mikko kulta kenen nilkoissa heijastimet. Pomot poimii parhaat nuput käyttöönsä.

    • Oli_A_luokkaa
    • VR_Kouvolan_tulevaisuus

      Keitetty on sopan luullisia lihoja jo monta vuotta. Sopan kypsyysaste on jo sellainen, että Helsingin herrat ovat lihat luista jo syöneet ja jäljelle on jääneet vain pelkät kalutut luut! Luista on pyydetty lausuntoja kunnilta. Kalutuista luista on vaikea lausua yhtikäs mitään. Ainakin Kouvolassa ajatellaan ja kädet ristissä toivotaan, että edes hitunen siitä vanhaa toimivaa sote-lihaa olisi jäämässä luiden ytimeen. Pahalta kyllä nyt, siis justiinsa tänään, näyttää. Kuntien itsemääräämisoikeus ja demokratia on soppaa keitettäessä Helsingissä lusikoitu suurempien ja kauniinpien suihin makeina paloina!

      Kouvolalaiselle on käteen jäämässä yksi suurimmista luista. Kyseessä lienee ”toisen takajalan sääriluu”, kaluttu ja kuivattu, se luu joka kelpaan enää luujauhotehtaalle jauhettavaksi! Varmaa jauhamispaikkaakaan ei ole vielä pystytty ratkaisemaan!

      Hölmöläisten touhuun kyllästyneenä

    • JAN12311

      Ennen ymmärrettiin että kunnossapito on palomiestyötä ja sitä arvostettiin. Siis tarkoitan vikapäivystystä. Poikatyttö Pekkasella Leskisellä jne ei ole aavistustakaan mitä on lähteä keskellä yötä vikoja korjaam ja samalla päivällä pyöritttää lasten arkea jne. Koko ajan vaahdotaan ei ole rahaa ja samalla pyöritetään jotain vitun Trackin propagandasivustoa , Arnoa , yammeria jne. On olemassa jokin ajoneuvo osastokin repesin nauruun kun kuulin siitä .

    • PekkaPekkanenLeaLeskinen

      Rautatiekiskoilla olleet kaksi nuorta miestä jäi myöhään maanantai-iltana tavarajunan alle. Kuljettajan mukaan tavarajuna varoitti kiskoilla olevia mutta jarrutusmatka oli liian pitkä. Miehet jäivät junan alle ja kuolivat. Junan kuljettaja on sokissa.
      Poliisi eristi onnettomuusalueen varhain tiistai aamuna. Poliisin mukaan uhreja ei ole vielä kyetty tunnistamaan, mutta kyseessä on kaksi miestä.
      Tilaaja kysyy nyt, miksi miehet olivat rautatiekiskoilla? Olivatko he töissä ja halusivat nauttia vielä tähtitaivaan alla vai tekivätkö he yhdessä itsemurhan? Onnettomuuspaikalta löytyi tyhjiä alkoholipulloja ja energiajuomia. Lähellä rataa ei ole diskoja. Tutkinnallisista syistä emme sulje pois onnettomuutta tai itsemurhaa, poliisin edustaja sanoi.

      Kaikki Pekat ja Leeat ovat valvojien mielestä hyviä tyyppejä. Pomot toteuttavat tilaajan agendaa. Joskin halvalla ei saa mitään hyvää. Jos nyt joku pienten lasten isä sattuu jäämään vuorokauden putkeen työtä tehtyään junan alle niin käräjille lähtee vain sähköasentaja työnjohtaja. Ei piiska valvoja eikä nämä piiska pekkaset eikä piiska leskiset. Näilla sähköasentaja työnjohtajilla on kokemusta kiskolla istumisesta ja työn aloittamisesta junan tullessa ilman lupaa.

      • Kisko_Hitsaajaa

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016101122446586_ul.shtml
        Tuo allejäänti tapahtui Saksassa. Työturvallisuuteen liittyvissä asioissa ei pitäisi sikana trollata, ei sinunkaan.

        Turvallisuudesta ei pidä tinkiä eikä väsyneenä saa tehdä työtä, tämän tiedät sinäkin. Kiskolla ei myöskään tyhjänpäiten istuskella, etkä edes tätä tiedä. Jos tällaista näet, tee Tutti.

        Äläkä iso mies viitsi valehdella.


    • Paikat_auki_mahdollisuus

      Jenni Heinisuo uudelleentwiittasi Mikko Kauppinen
      #Kesäharjoittelu, #työharjoittelu, #opinnäyte, muu mikä #rekry! Meiltä löytyy mahdollisuuksia, jos olet #edelläkävijä @VRtrack

    • Totta_kai_Kouvolassa

      Hitsaajien hitsauskehikkoon törmäsi veturiin joka tuli liian lähelle konttia. Veturin vika. Hitsarit on aina huolellisia. Jos 8 tunnin vuorossa saa yhden hitsin aikaiseksi se on hyvä.

    • TiedoksiIsomiesKiskoKid

      Ratatyöturvallisuutta, sen valvontaa ja kouluttamista on parannettava
      Julkaistu 4.10.2016

      Nurmeksesta Joensuuhun matkalla ollut taajamajuna törmäsi Uimaharjun ratapihalla kaapelinäyttötyössä olleeseen henkilöön aamulla 3.2.2016. Ilman kypärää työskennellyt henkilö loukkaantui vakavasti törmäyksessä. Onnettomuustutkintakeskus antaa kaksi uutta turvallisuussuositusta ja toistaa kolme aikaisempaan ratatyöonnettomuuteen liittyvää suositusta turvallisuuden parantamiseksi, onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi.

      Uimaharjun ratapihalle suunniteltiin rautatien vaihteen vaihtoa. Vaihteen vaihdon valmisteluun kuului maanäytekairauksien teko. Maanäytekairauksia varten oli tilattu kaapelinäyttö, jossa kaapelit merkitään maastoon kaapelivaurioiden välttämiseksi.

      Kaapelinäytöt oli tarkoitus tehdä ratatyöluvalla. Työkohteen kaapelinäytöstä vastasivat kahden eri yhtiön kaapelinäyttäjät. Kaapelinäyttäjät olivat saapuneet työkohteeseen puoli tuntia aikaisemmin ennen kairausryhmän saapumista. Kun kairausryhmä ja ratatyöstä vastaava henkilö saapuivat paikalle, kaapelinäyttäjät tekivät valmistelevia töitä. Toinen heistä oli myös aloittanut kaapelien merkinnän maastoon. Ratatyöstä vastaava ei ehtinyt pyytää ratatyölupaa ennen onnettomuuden tapahtumista, eikä hän myöskään keskeyttänyt työskentelyä.

      Onnettomuus tapahtui, kun toinen kaapelinäyttäjistä ei havainnut lähestyvää junaa ja siirtyi liian lähelle kiskoja. Hänen huomionsa oli keskittynyt kaapelinäyttölaitteeseen. Lisäksi vallitsevat sääolosuhteet ja junan hiljaisuus heikensivät junan havaittavuutta. Veturinkuljettajalla ei ollut mahdollisuutta tilanteen äkillisyyden vuoksi estää törmäystä.

      Onnettomuuden taustalla olevat perussyyt liittyvät erityisesti virheellisiin työtapoihin kaapelinäyttötyössä. Kaapelinäyttöä ei mielletä varsinaiseksi ratatyöksi ja sitä tehdään usein ilman turvaamismenettelyjä. Tämä vaikutti siihen, että työ aloitettiin ennen ratatyöluvan pyytämistä. Lisäksi tieto aikomuksesta tehdä kaapelinäyttö ratatyöluvalla ei ollut välittynyt kaapelinäyttäjille. Tähän vaikutti se, että tilausvaiheessa kaapelinäyttölomaketta ei ollut täytetty ja se, että lopulta täytetty lomake oli täytetty puutteellisesti.

      Kaapelinäyttöjä tekevä yritys ei ollut kiinnittänyt huomiota virheellisiin käytäntöihin, eikä niihin myöskään ylemmältä taholta ollut puututtu. Myös organisaatioiden välinen etäisyys ja urakkaketjun monipolvisuus olivat hämärtäneet vastuita ja heikentäneet tiedon kulkua eri toimijoiden välillä.

      Onnettomuustutkintakeskus antaa turvallisuussuosituksia

      Onnettomuuskeskus suosittaa, että Liikennevirasto uudistaa kaapelinäyttöjä koskevan ohjeen ja muokkaa kaapelinäyttöpyyntölomakkeen sellaiseksi, että tilaajan on otettava kantaa työn turvaamismenettelyyn. Lisäksi Liikennevirastoa suositetaan selvittämään, voisiko ohjeistusta muuttaa siten, että ratatyöluvan pyytäminen kaapelinäyttöä varten olisi tarvittaessa mahdollista myös ilman ennakkotietoilmoitusta (JETI).

      Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Liikenteen turvallisuusvirasto varmistaa edellä mainittujen uusien suositusten toteutumisen.

      Lisäksi Onnettomuuskeskus toistaa seuraavat aikaisempaan ratatyöonnettomuuteen liittyvät suositukset, joiden mukaan Liikenneviraston tulee määrittää ratatyöturvallisuuskoulutukselle tiukemmat vähimmäisehdot [R2013-02/S342]. Liikenneviraston tulee myös varmistaa, että urakkasopimukseen kirjataan erillinen ja riittävä aika ratatöiden suunnitteluun ja vastuiden selkeyttämiseen ennen ratatöiden aloitusta [R2013-02/S345]. Lisäksi Liikenneviraston tulee lisätä ratatöiden turvallisuusmääräysten noudattamisen käytännön valvontaa osoittamalla siihen riittävät resurssit [R2013-02/S346].

      Lisätiedot:
      Viestintäpäällikkö Sakari Lauriala, p. 0295 150 714

    • Varo_tätä_KV_kykypornoo
    • katsokaa_peiliin_pojat

      Mitä Tastula tai Suhonen katjan, villen, timon, jounin, katjan, veeran, hannin, heidin, heidin aisankankannattajat nyt tekee kun ville lähti vitoseen. Toivokaa että Lassista tai Laurasta tulee seuraava VRTrack johtaja. Se voi teidän Villen persnuolijoiden pelastus. Tuo muu siipijengi lentää pihalle kun leppäkeihäs.

    • Tätäon_VRT_uratykinputki

      Hännystely, mielistely, mairittelu, imartelu, pokkurointi – tai millä nimellä käytöstä kutsuukaan – on suomalaisessa työyhteisössä äärimmäisen tuomittavaa. Se on monen mielestä alhaisimpia tekoja, mihin työpaikalla voi syyllistyä.
      Tunnistatko hännystelijän sisälläsi?
      * naurat pomon mauttomillekin vitseille
      * muutat mielipidettäsi kun pomo saapuu paikalle
      * olet erityisen ystävällinen hyödyllisille henkilöille
      * jos olet ystävällinen alemmallesi, pyydät häneltä pian jotakin
      * vietät vapaa-aikaa tylsän pomosi kanssa
      * kehut pomoa vain kahden kesken
      * kohkaat mitättömästä asiasta jos aloitteen tekee merkittävä henkilö
      * paikkaat kiltisti pomon virheitä
      * jäät ylitöihin aina kun pyydetään
      * et kritisoi pomoa hänen kuultensa
      Suomessa hännystelijällä on ruskea kieli, Isossa-Britanniassa rusottaa nenä.
      Hienovarainen hännystelijä nauraa remakasti pomon vitseille ja myötäilee ylemmän mielipiteitä.
      Ronskimpi pyrkyri kohtelee ylempiään kuin parhaimpia ystäviään. Hän miettii etukäteen strategian cocktail-kutsuille: kenen seurassa näyttäytyä ja mistä puhua. Sukupuolellakin on väliä. Hännystelijöinä miehet erottuvat selvemmin kuin naiset. Naisten kuuluukin miellyttää, kuuluuhan?
      Hännystely tapahtuu oven takana
      Hännystelijä toimii yleensä yksin ja mieluiten salassa. Hän saattaa potea huonoa omaatuntoa, mutta pystyy perustelemaan toimintansa itselleen.
      ”Esimerkiksi juuri tässä tilanteessa käytökseni oli välttämätöntä tai minulla ei ollut vaihtoehtoja”, psykoterapeutti Taru Kaivola  Andante Consultingista sanoo.
      Mielistely on ”välttämätöntä”, koska palkka ei nouse tarpeeksi nopeasti tai vapautuneeseen päällikön paikkaan on pakko päästä kiinni.
      Ei ole aina väliä, onko kohde pomo vai kollega. Kuka tahansa saattaa olla hännystelemisen arvoinen, jos erityisestä suhteesta häneen on odotettavissa jotakin hyötyä.
      ”Hännystelyä on ehkä eniten aloilla, joissa on vaikeaa edetä tai saada palkankorotuksia. Ensimmäisinä tulevat mieleen opettajat”, Kaivola arvioi.
      Ei ole helppoa hännysteltävälläkään.
      Kun esimies myöntää itselleen tai muille olevansa hännystelyn kohde, hän joutuu samalla tunnustamaan joko tarvitsevansa ylimääräistä huomiota tai käyttävänsä alaistensa epävarmuutta hyväkseen.
      Hän joutuu nielemään sen, että ei olekaan niin hyvä pomo kuin hännystelijät antavat ymmärtää.
      Pokkuroijakin pelkää
      Aina hännystelijä ei ole häikäilemätön urakiituri. Mairittelija saattaa pelätä työpaikkansa menettämistä tai suojautua narsistisen pomon mielivallalta.
      ”Eräs pomo palkkasi joukon kavereitaan tehtäviin, joihin heidän ansioillaan ei olisi ollut mitään asiaa”, Kaivola muistelee.
      Pelastetut jäivät kiitollisuudenvelkaan, eikä heillä ollut muuta mahdollisuutta kuin mielistellä pelastajaansa päivät pitkät. Imarteluringin ulkopuolelle jättäytyneet saivat tuta pomon halveksunnan.
      Hännystelijän maineen voi saada syyttä suotta. Kun lämmin ja puhelias kaveri, joka on pari kertaa nähty lounaalla pomon kanssa, saa palkankorotuksen, on helppo supista nurkissa kateellisena.
      Editoija Jarkko Vuorela   PHS-mainostoimistosta muistelee työsuhteensa alkuaikoja huvittuneena:
      ”Pidempään firmassa ollut kaveri kävi esityksen jälkeen paukauttamassa esimiestä olalle kehuen ’todella hyvää presentaatiota’. Minä ja pari muuta uudempaa työntekijää tyrmistyimme: eihän noin voi sanoa pomolle!” Vuorela kuvailee.
      Myöhemmin selvisi, että tuttavallisuus kuuluu työpaikan meininkiin.
      Vuorela arvioi, että hän saattaisi itse leimautua hännystelijäksi isossa organisaatiossa, jossa esimies säilyttää etäiset välit alaisiinsa. Toisaalta väärinkäsitys korjaantuisi, kun häneen tutustuisi paremmin: Hierarkia ja hännystely kulkevat käsikädessä.
      ”Kohtelen kuitenkin kaikkia ihan samalla tavalla: heitän läppää ja vinoilen pomolleni siinä missä kaikille muillekin.” Sinä senkin höpsö mielistelijä
      Se, mikä on Suomessa naurettavaa pokkurointia, voi toisaalla olla maan tapa.
      Yrittäjä Kim Karvinen on työskennellyt yli kymmenen vuotta ulkomailla johtotehtävissä. Matkan varrelle on sattunut monenmoisia hännystelijöitä.
      Karvisenkin mielestä hännystely liittyy useimmiten hierarkkiseen työympäristöön.
      ”Pohjois-Amerikassa jollain executive managerilla oli parempi parkkipaikka, suurempi työhuone ja muita näkyviä etuja, jotka kertoivat ylempään kastiin kuulumisesta. Ihmisillä oli kova hinku päästä edes yksi askelma ylöspäin”, Karvinen kertoo.
      Viisi vuotta São Paolossa Koneen talous- ja toimitusjohtajana työskennellessään Karvinen törmäsi kulttuuriin, jossa hännystely on tapa seurustella ja täysin hyväksyttävää.

    • MOT_esim_tytön_uraputki
    • Kun_antaa_niin_saa

      Jos haluu saada on pakko antaa
      Klinikoilla monet aluksi epäröivät. Miten erotella sosiaalisessa mediassa työminä ja oikea minä? Saako työmailla otettuja valokuvia julkaista Twitterissä? Mistä löydän tähän aikaa? Joku innostui, toinen lannistui. Muutama eteni sosiaalisen median valiojoukkoihin. He twiittaavat päivittäin infra-alan ajankohtaisista ilmiöistä ja keskustelevat itselleen tärkeistä aiheista. Sosiaalisessa mediassa(kin) itsestään täytyy antaa jotain.
      Jatkossa koitamme kannustaa yhä useamman trackiläisen rohkeasti mukaan sosiaalisen median valiojoukkoihin.
      Kun aloitin Trackillä, perustin Instagramiin erillisen tilin työminääni varten. En halunnut jakaa lasteni kuvia koko firmalle. Pian kuitenkin huomasin, että kahden tilin loukussa on mahdotonta elää. Pidemmän päälle ketään ei kiinnosta tylsät työpäivitykseni neuvotteluhuoneen nurkasta. Kun pomoni pyysi seurata henkilökohtaista Instagram-tiliäni, säikähdin. Pari päivää pohdiskeltuani totesin, ettei minulla ole salattavaa. Pelaan avoimin kortein, enkä julkaise mitään, mitä mummoni ei voisi säikähtämättä katsoa. Tätä pekkasaurilaista mentaliteettia olen asiantuntijoillemmekin saarnannut. Ole oma itsesi kaikkialla, myös somessa.
      Työntekijälähettilyys-kampanjamme on vielä alkutekijöissään. Mutta koska koemme olevamme infra-alan ketterä edelläkävijä, kerromme hankkeesta rohkeasti ja avoimesti jo tässä vaiheessa. Jatkossa koitamme kannustaa yhä useamman trackiläisen rohkeasti mukaan sosiaalisen median valiojoukkoihin. Keskustelut käydään Twitterissä ja LinkedInissä, olimme sitten mukana osallistumassa tai emme. Rohkeus, avoimuus ja luottamus kantavat pitkälle niin sosiaalisessa mediassa kuin offline-maailmassa

    • Tyttö_anna_pomon_naida

      Sillä pääsee VRTrack pitkälle. Älä jännitä niin pääset päällikkövirkaan vaikka se se sattuikin alkuun ilman puudutusta huulirasvaa. Lesba pomon kanssa on helpompaa ei tarvii ottaa sisään,

    • Ville_erosi_ku_eivalittu

      VR:n hallitus nosti valtion junafirman pääpomoksi rahtarin talon sisältä. Toimitusjohtajana aloitti torstaina Rolf Jansson, joka on tähän asti vastannut yhtiön tavaraliikenteestä.
      Nimitys tarkoittaa sitä, että yhtiötä ryhtyy johtamaan VR:n hallitus, vaikkeivat hallituksen jäsenet itse sitä vielä ehkä tajua.
      Onnea Metalliliiton puheenjohtajalle Riku Aallolle, joka on yksi hallituksen jäsenistä.
      Jansson on halpa. Hän tyytyy pienempään palkkaan ja etuihin kuin edeltäjänsä Mikael Aro, joka on ollut valtionyhtiöiden palkka-aatelia tienaten esimerkiksi viime vuodelta palkkaa 542 000 euroa ja kannustimia 133 000 euroa.
      Aro on ollut joka euron arvoinen ja enemmänkin. Johtajana hän ei ole ollut mikään nysväri. Aron aikana VR on muuttunut enemmän kuin kaikkien edeltäjien toimitusjohtajien aikana yhteensä.
      Uuden toimitusjohtajan vuosipalkka on alle 400 000 euroa eli neljänneksen pienempi kuin Arolla.

    • Ainut_mahku_kp9_kaput

      Lukijalta. Suomessa aiotaan rakentaa raitiolinjoja Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Niitä kaikki joutuvat maksamaan vuosikymmeniä. Ratkaisut ovat huonoja ja vastoin yleistä trendiä maailmalla. Muissa maissa joukkoliikennettä on alettu 2000-luvulla kehittää huokeita ja joustavia busseja ja nivelbusseja käyttäen; raitiovaunuhankkeet ovat harvinaisia.
      Raitiovaunuhankkeista päätettäessä tulee ottaa huomioon useita tärkeitä seikkoja.
      Nivelbussien matkustajakapasiteetti on yhtä suuri kuin raitiovaunujen. Uudet nivelbussit kuljettavat saman matkustajamäärän kuin raitiovaunu. Volvon ”Quito”-nivelbussiin mahtuu 280 matkustajaa. Tampereelle suunniteltuun ratikkaan mahtuu 314 ja Helsinkiin suunniteltuun 199 matkustajaa.
      Sähkönivelbussi voi kytkeä jatko-osansa irti hetkessä vastaamaan matkustajatarvetta. Jo nyt sähköbussit kulkevat myös ilman kuljettajaa suurilla lentokentillä terminaalien välillä. Mersun Future Bus “2020” kulkee ilman kuljettajaa tietokoneen ohjaamalla kaupunkireitillä!
      Nivelbussien kokonaiskustannukset ovat vain pieni osa uusien raitiovaunujen kustannuksista: Sähkönivelbussin hinta on noin neljäsosa ratikan hinnasta. Nivelbussin väyläkustannukset ovat käytännössä nolla euroa, se voi käyttää olemassa olevia teitä ja katuja ja linja-autopysäkkejä. Tiukoissa paikoissa ohitukset ovat raitiovaunun vaatimia järjestelyjä paljon halvempia. Raitiovaunulle on rakennettava oma väylä, koska ne eivät voi ohittaa toisiaan. Nivelbussille voidaan rakentaa oma bussikaista, mutta ne myös voivat jatkaa omalta väylältään katuverkkoon, jolloin matkustajien vaihdot vähenevät.
      Ratikkaväylän kustannukset ovat korkeat. Esimerkiksi Tampereen ratikkaväylän kustannukset ovat arvion mukaan lähes 300 miljoonaa euroa ja Helsingin raidejokerin runsaat 200 miljoonaa euroa.
      Energian tarve ja hiilidioksidipäästöt määräytyvät massan mukaan. Raitiovaunut ovat painavia: niiden oma massa on 60-70 tonnia, mikä on lähes kolminkertainen nivelbussin massaan verrattuna ja täydellä kuormallakin yli kaksinkertainen. Raitiovaunu käyttää lähes kolminkertaisen energiamäärän sähkönivelbussiin verrattuna matka- tai paikkakilometriä kohden. Koska molemmat käyvät sähköllä, tuottaa ratikka lähes kolminkertaisen päästömäärän nivelbussiin verrattuna.
      Nivelbussi voi liikkua joustavasti väylillä ja ohittaa muut ajoneuvot tarvittaessa. Raitiovaunu on sidottu kiskoihin. Jos kiskoilla on este, ratikka odottaa, kunnes este on poistettu. Uusissa sähkönivelbusseissa on vara-akut, joiden avulla ne voivat kulkea noin 10 kilometrin matkan tilanteissa, joissa sähköä ei saada. Näin on tehty esimerkiksi Sveitsin ja Itävallan uusissa sähkönivelbusseissa.

      Raideliikenneinvestoinnit ovat suuria tulonsiirtoja monilta harvoille. Monesti raideliikennettä ja sen ympärillä tapahtuvaa rakentamista pidetään taloutta edistävinä investointeina. Tosiasiassa ne ovat vain tulonsiirtoja harvoille, ja niiden taloudellinen kokonaisvaikutus on negatiivinen. Kaavoitusmonopolia käyttäen kaupungit ja rakennusliikkeet ovat saaneet aikaan kalliita asuntoja kasvukeskuksissa ei vain asunnonostajien vaan kaikkien veronmaksajien kustannuksella.

      Jussi Sauna-aho, tekn. tri, ekonomi

    • Kovalakinäyttelimenehtyi

      Villen laki kunnossapitokilpailussa hävinneille oli armoton. Irtisanotaan hävityn alueen työntekijät sillä sääli on sairautta. Ettei nämä huruhelmat Tampereelta vie VRTrack katu-uskottavuutta on Tampereen ratikan allianssi 150 henkeä vähintään lomautettava 2 kk ajaksi kun tuli tuo jatkoaika. 2kk on jo pyöritelty allianssissa peukaloista ja twitteriä. Twitterit yms on määrättävä tehtäväksi työajan ulkopuolella ilman palkkaa 16:00-16:30. Jos joku nuorehko projekti insinööri twiittaa vapaa-ajastaan siihen vastaa 5-10 joutavaa akkaa työajalla. Eikö tosiaan ole muuta työtä kuin jonkun perheenisän twitter turvonneen nivusen hiplaaminen oman miehen puutteessa. Vai onko nuoren allianssi insinöörin lapsen aamupuuro tärkeämpi kuin 300-700 irtisanotun isän duunariosaston lapsen aamupuuro. Vinkvink VRT johdolle. Nyt olisi Kouvolassa tosi vähäntyössä käytettyjä työ vaatteita ja kenkiä palautusten myötä tällä viikolla lähettäväksi Aleppoon. Vaatteita on paljon eikä ne ole varmasti työssä paljon kuluneet. Valkoisista kypärista vapaaehtoispelastajille joissa puhtaat hikinauhat alkaen.

    • Kova_laki_kuneitöitä
    • Kovlaki_kun_eitöitä
    • TimoPino_ei_töitä

      Kolme irtisanomista VRT johtoryhmästä vuoden aikana. Sitten kaksi hakeutui muuten samaanaikaan vähintään vuoden vapaalle. Kun VKo mammamafia junailee vielä kolmelle miehelle loparit niin VRT johtoryhmässä on enemmän muodollisesti päteviä naimattomia naisia kuin miehiä.

    • Hiljainensiirto_fingerVR
    • VK-miehentesti-onko-ok

      Mä olin huolissani yks päivä siellä legurissa, kun mä muistin kuinka mä olin ekassa kirjassa sanonut, että jos ei jätkällä ky*** seiso, se on kuollut. Mä ajattelin että taas mä tein mokan kun mä menin möläyttää.
      Iltavieras kuitenkin todisti luulon vääräksi.
      - Kimma ottaa röyhelöt veke päältä ja mulle tulee semmonen fiilis että jumalauta, mä oonki kunnon äijä. Ky*** seisoo ku hjäissä ja tutisee siinä ku Eiffel-torni, Z-hän elää! Tuli niin saatanan äijäolo että nousi ihokarvat pystyyn. Prinsessa istahti Eiffel-tornin päälle ja vatkas vähän bodia että ruosteet heilahti sivuun. "Nyt Remu pannaan iisisti. Mä vaan tulin tarkistaa mikä on tilanne."

    • Nuoretnaisetvaativia

      Väsyneen näköisiä on johtoryhmän miehet. Ensin työ sitten huvi.

    • VR_pohjasakkaa

      PaltaVR palkkaliite 1720,27€/kk. Sähköasentajan aloituspalkka. Lisätyökorvaukset kilpailukykysopimuksen mukaan 0-tasoa.

    • VRTrack_kunnossapito

      (DI, FM) on johtanut VR Trackin kunnossapidon liiketoimintaa loppuvuodesta 2014 lähtien. Taustalla hänellä on useiden vuosien kokemus rautatieympäristössä toteutetuista rakentamisprojekteista. Katja uskoo avoimen, ajantasaisen ja koko elinkaaren kattavan tiedonhallinnan olevan avain infran kunnon kehittämiseen.

    • Annen_luuta_tuli_taloon
    • Maho_lehmä_ei_lypsä

      Vesa Mauriala Paltasta
      Raideammattilaiset ihmettelee LiVi:n päätöstä sulkea VR Track Oy ulos kunnossapidon tarjouskilpailusta
      Raideammattilaisten hallitus käsitteli tänään 25.10. kokouksessaan ajankohtaisia työmarkkina-asioita. Yhtenä asiana esillä oli Liikenneviraston vastikään annettu päätös hylätä VR Track Oy tarjoajana kunnossapitoalue 9. radan ja turvalaitteiden kunnossapidon tarjouskilpailussa vuosille 2017 – 2020
      Rataverkon kunnossapito on järjestetty ja kilpailutettu alueittain.
      Kunnossapitoalueet löytyvät tästä lnkistä:
      Tarjouskilpailuun osallistumisen estämistä perustellaan kunnossapitoalue 6. ongelmilla. Siellä löytyi tilaajan tekemien pistotarkastusten jälkeen merkittävä määrä vaihteiden huoltamatta jättämistä. Liikenneviraston mukaan VR Trackin toiminnalla on ollut vaikutusta rautatieliikenteen turvallisuuteen.
      Raideammattilaisten keskuudessa on jo usean vuoden ajan kannettu huolta siitä, että radanrakennuksessa sekä radan kunnossapidossa riittävää laatutasoa on ollut vaikea pitää yllä tarjouskilpailujen muuttuessa käytännössä pääasiallisesti hintakilpailuiksi.
      Kun kilpailuun osallistujien merkittävin ase tarjouskilpailussa on hinta, on ohitettu jo raja, jolloin laadun puute alkaa vaikuttaa liikenneturvallisuutta heikentävästi. Nykyisillä tarjouskilpailujen voittajahinnoilla ei enää pystytä estämään ratakapasiteetin kunnon heikentymistä. Raiteiden hyvään kunnossapitoon tarvitaan riittävä määrä ammattitaitoista henkilöstöä.
      Kokonaiskehityksessä suurin vastuu on tilaajalla eli Liikennevirastolla, joka määrittää kilpailutuksen tarpeet ja sen, kuinka paljon painotetaan laatua ja kuinka paljon hintaa. Paremmin tehty on yleensä myös hinnakkaampaa. Yrityksillä, kuten nyt VR Track Oy:llä on velvollisuus puolestaan kunnossapitää rataa tilauksen mukaisesti.
      Nykyinen tilanne pakottaa nostamaan rataturvallisuuden yhteiskunnalliseen keskusteluun. Raideturvallisuudessa vastuuta ei voi sysätä organisaatioilta toisille. Tilaajan eli Liikenneviraston tulee painottaa nykyistä enemmän laatukysymyksiä, jotta tilaajat voivat sellaista myös tarjota. Tarjouskilpailun voittaneiden yritysten on puolestaan pidettävä kiinni siitä, että työ tehdään sovitulla tavalla.

    • TimoR_mikä_pano

      Piia TVEAT. Katso VRTrack linkedin. Toinen Timo otti loparit ja VKosk mammamafia sai yhden ruudun feministeille lisää merkonomi koulutuksella. Taas muodollisesti pätevä. Lea Ke oli hyvä muodolllsesti pätevä Jaskan hyväperäinen merkoni ja JouniKel rakentamis TLY päällikkö.

    • Perussääntö_kunn_pidosta

      Kunnossapidon tuottavuudessa pitää muistaa yksi perussääntö: ”Tuottavuus ei parane ellei työmäärä (aika, panos, lopputulos) vähene”.
      Tieto on mahdollisuus vähentää työnmäärää. Datasta pitää osata kuitenkin valikoida se oikea tieto. ON kiva kerätä erilaisia tilastoja mutta ammattitaitoa on lukea niistä oleellinen osa.

    • VR_Trump

      Runsaan kymmenen vuoden takaisella videolla Trump muun muassa sanoo voivansa kouria naisia haaroista, koska hän on ”tähti”.
      Trump pahoitteli väittelyssä lyhyesti törkeyksiään. Hän kuittasi ne ”pukukoppipuheina”. Trump onnistui kuitenkin siirtymään aiheesta varsin nopeasti Clintonien syyttelyyn.
      Kun juontaja kysyi Trumpilta, oliko hän joskus tehnyt asioita, joista hän puhui videolla – kuten kourinut naisia vastoin näiden tahtoa – Trump kiisti koskaan tehneensä niin.

    • Mitä_pitikään_tehdä_arsk

      Olen yksikön johtoryhmän jäsen ja yhtiön eOppi-järjestelmän toinen pääkäyttäjä. Vastaan yksikön henkilöstöasioista. Toimin koulutussihteerinä ja hoidan yksikön koulutusasiat sekä pätevyyksien seurannan. Huolehdin hallinnollisten määräysten ja ohjeiden toteutumisesta. Vastaan yksikön tiedottamisesta. Toimin henkilöstöryhmän hallinnollisena esimiehenä. Työkykykoordinaattorina olen mukana työkykypalavereissa, seuraan yksikön sairauspoissaoloja, toimin yhteyshenkilönä työterveyshuoltoon. Henkilöstö ja asiakastilaisuuksien järjestelyt sekä messuilla esittelijänä toimiminen. Lisäksi tehtäviini kuuluu ATK-rekisterien laatiminen, ylläpito ja raportointi, tietokoneiden ja ohjelmien käytön opastus, asiakirjahallinto.

    • JaskaKo_KariSo_perintö

      Kalevassa luettuna

      Lii­ken­ne­vi­ras­to: VR Track laiminyönyt rataverkkoa, turvallisuus ehkä vaarantunut

      Liikenneviraston mukaan kunnossapidosta vastanneen VR Trackin laiminlyönneistä on saattanut aiheutua vaaraa raideliikenteelle. Kuvituskuva.
      Liikenneviraston mukaan kunnossapidosta vastanneen VR Trackin laiminlyönneistä on saattanut aiheutua vaaraa raideliikenteelle.
      Kouvolan kunnossapitoalueella on syksyllä havaittu laaja rataverkon vaihteiden kunnossapidon laiminlyönti.
      Liikenneviraston mukaan kunnossapidosta vastanneen VR Trackin laiminlyönneistä on saattanut aiheutua vaaraa raideliikenteelle.
      Asian vahvistaa Lännen Medialle Liikenneviraston rautatietoimintojen turvallisuuspäällikkö Marko Tuominen.
      – Yli 200 vaihteen kunnossapidossa on ollut puutteita. Tilanne on saatu hallintaan ja kunnossapitäjä [VR Track] on parantanut toimintaansa, mutta laiminlyönti on ollut aika laaja, Tuominen kertoo.
      Tuomisen mukaan käytännössä kyse on ollut vaihteiden kunnossapidon viivästymisestä ja puutteista.
      – Ei ole aina korjattu kaikkia vikoja, joita vaihteissa on havaittu. Näkemyksemme on, että tässä on saattanut olla turvallisuusriskejä. Asiaan on puututtu ja se on korjattu, Tuominen vakuuttaa.
      Korjaustoimenpiteiden vuoksi Kouvolan alueella junille on jouduttu asettamaan paljon nopeusrajoituksia.
      – Ne aiheuttivat aika paljon myöhästymisiä syys-lokakuun aikana Kouvolan alueella, ja se säteili koko maahan.
      Tuomisen mukaan Liikennevirasto on kartoittanut rataverkon tilanteen nyt koko Suomen alueella, ja muualta se on löytänyt ainoastaan erittäin pieniä puutteita.
      – Matkustaa voi turvallisin mielin, Tuominen vakuuttaa.
      – Olemme keskustelleet asiasta vakavasti VR Trackin kanssa, ja henkilökohtaisesti luotan, että toimintaa korjataan.

      Saksi: Asia oli yllätys

      VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi irtisanoutui syyskuussa. Lännen Median tavoittaman Saksin mukaan irtisanoutuminen ei liity tähän asiaan.
      – Itse irtisanouduin reilu kuukausi sitten. Siihen ei liity mitään kummempaa, ja se lähtö oli ihan oma päätökseni.
      Saksi ei tarkemmin kommentoi toimitusjohtajan juridista ja/tai moraalista vastuuta asiaan liittyen.
      – En ole enää ollut asiassa mukana, enkä osaa sanoa kuka on vastuussa mistäkin. Varmaankin on tehty paljon selvityksiä puolin ja toisin, Saksi sanoo.
      – Asia oli yllättävä kaikille osapuolille. Varmasti aikanaan selviää, kuka siitä on viime kädessä ollut vastuussa.
      VR:n viestintäjohtaja Mika Heijarin mukaan yhtiön nykyinen operatiivinen johto ei kommentoi asiaa sen laajemmin kuin mitä aiemmin on tiedotettu.

      ""MISSÄ VRTRACK YKSILAHKEISET JOKA PÄIVÄ JOSSAIN SUU AUKI HUUTAVAT YAMMARI, TWITTERI, HEAD OF COMMUNICATION CAT5 RASIAT. EIVÄTKÖ NE TODELLAKAAN YMMÄRRÄ OIKEISTA MIESTEN TÖISTÄ MITÄÄN. YKSI LÄHELLÄ RATAA OLEVA TIEDOTTAJA ON MYÖS OULUSSA MISSÄ KALEVA PAINETAAN. ONKO NE MATKAT VILLEN KANSSA YMPÄRI EUROOPPAA MENNEET HUKKAAN YÖMYSSYN JA AAMUPALAN VÄLILLÄ. h-heijari hoitaa trackin tiedottamisen.""

      Syyskuussa VR kertoi, että Saksi on irtisanoutunut tehtävästään, ja että Saksin tehtävät ottaa väliaikaisesti hoitaakseen VR Groupin lakiasiainjohtaja Teemu Sipilä.

    • Arno_aina_pelipaikoilla

      https://www.youtube.com/watch?v=AhtwLU7K_98
      Puuttuu vain 2015 palkittu suunnistajan karttateline. Teline oli kuitenkin liian lyhyt koska alin rivi tähtiluokan virheet hävisi taitokseen. Sellaisia on juhlat Kaisaniemen Kasinolla. Konenökö hoitaa tähtiluokan virheet. Hyvät oli juontajat, johtajat paikalla ja kosteat skumppa tarjoilut.

    • Heidi_Kimalainen

      Miten turvamies kääntää vaihdetta VR Tracillä. Trafin määräysten mukaan turvamies on ainoastaan työssään turvamies. Oranssihaalairinen turvamies ei osallistu mihinkään työhön. Katja Pekanen, Jeni Heinäsuo, Heidi Kimalainen, tämä on tähtiluokan virhe rutiineissa VRTracillä TRafi määräysten mukaan. VRT Youtubet on niitä virheitä täynnä.

    • Tehkää_virallinen_päätös

      Saksien nuolenta lopetettava välittömästi ellei press mene itse Länsimetrolle töihin. Ikinä ei ole nähty että entisen työnantajan edustaja onnittelee uuteen firmaan työntekijää ellei ole perhetuttu. Timo on jo siellä töissä. Keskenkertaisuudet johdossa jäivät VRTräkkiin.
      VRTrack:llä on aloitettava työkyky projekti "VRT kunnossapito ajettu loppuun 2016". 2017 Euroopan huippua uhanalaisin ammattiryhmä.

      • Kymmeniä_tykkäämisiä

        Nuo kymmenet TWitteriwn tykkämiset johtuu siitä että päästiin hankalasta johtajasta eroon. Tracille mies olikin varsinainen tappioiden tekijä ja kiviriippa. Henkilöjohtaminen oli Kekkosmaista käskytystä joskin Urkki ei sössöttänyt.


    • Keskustelu_siirtyy_RL
    • Aina_naisia_tarjolla

      Työnpuolesta, harmi että osa pamahtaa tiineeksi.

    • Mitä_kaikkea_Ville_teki

      Lainaus Länsiväylä
      Hän odottaa saavansa pian kolmen konkarin, Jaakko Heikkilän, Pekka Kontialan ja Juhani Kuusiston raportin siitä, mistä viivästymiset johtuvat. He selvittävät asiaa Länsimetro Oy:lle.

      Nämä samat kolme konkaria selvittää myös VRTrack kuka sopi tappiolliset 4 milliä vuodessa viisi vuotta kp6 ja Ruotsin urakat. Kouvolan kp6 laiminlyönnit ei voi mennä pelkästään Katja Pekkasen joka ei tiedä mistään mitään ja Jyri Rämän piikkiin.
      KP 7 laiminlyöntien laskut 200000€ tulee maksuun ennen vuodenvaihdetta.

    • HkiTre_kirsikat_kakkkuun

      Destia nousi suurimmaksi toimijaksi. VR:n tytäryhtiö VR Track on menettänyt merkittävästi asemiaan Suomen rataverkon kunnossapidossa.

      Vielä viime kuussa VR Trackilla oli hallussaan puolet Suomen 12 kunnossapitoalueesta. Se jakoi ykkössijan Destian kanssa.

      Ensi keväästä lähtien VR Track jatkaa toimintaansa enää neljällä alueella, kun Destia hoitaa kahdeksaa aluetta. Ennen kuin rataverkon kunnossapito avattiin kilpailulle runsas vuosikymmen sitten, VR Track oli vastuussa koko Suomesta.

      Destia sai markkinajohtajuuden rataverkon kunnossapidosta tässä kuussa, kun se otti vastuulleen Kouvolasta Iisalmeen ulottuvan Savon radan. VR Trackilla on ollut ongelmia vaihteiden kunnossapidon kanssa juuri tällä alueella. Liikenneviraston mukaan ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet ratkaisuun korvata VR Track Destialla, koska päätös tehtiin jo keväällä.

      Destia on voittanut muitakin kilpailutuksia, jotka ovat aiemmin olleet VR Trackin hallussa. Eilen Destialle myönnettiin Pohjanmaan radan kunnossapito, joka alkaa ensi keväänä. Suomen rataverkon ylläpidosta, kehittämisestä ja kunnossapidosta vastaava Liikennevirasto rajasi VR Trackin pois Pohjanmaan radan kilpailutuksesta Kouvolan alueella paljastuneiden kunnossapitopuutteiden vuoksi. Ratkaisu oli poikkeuksellinen.

      – Ei tällaista ole ollut aiemmin kunnossapitopuolella, sanoo Liikenneviraston kunnossapitoyksikön päällikkö Jukka Valjakka.

      Uudenmaan osalta Liikennevirasto vielä pohtii, aikooko se käyttää VR Trackin kanssa kunnossapitosopimuksen option kahdesta lisävuodesta vai kilpailuttaako se alueen ensi vuonna. Sopimukset laaditaan pääosin viideksi vuodeksi.

      Laiminlyöntejä eri puolilla Suomea

      VR Trackin rataverkon laiminlyönnit ulottuivat laajemmalle kuin vain Kouvolan alueelle. Liikennevirasto huomasi Kouvolan puutteet pistokokeissa ja alkoi sen jälkeen tutkia koko maan tilannetta. Samanlaisia ongelmia havaittiin selvityksissä myös Uudellamaalla ja Kouvolasta Joensuun suuntaan kulkevalla Karjalan radalla.
      Kouvolan ongelmat olivat laajimmat, kun puutteita havaittiin noin 250 vaihteen kunnossapidossa. Kahdella muulla alueella kyse oli alle sadasta vaihteesta.

    • Nyt_se_alkaa_taas

      VR-Radan toimitusjohtaja Ville Saksi sanoo, että vähennysten taustalla on kaksi suurta, toiselle valtionyhtiölle Destialle hävittyä kunnossapitoa koskevaa tarjouskilpailua. Tilannetta pahentaa se, että ensi vuonna ei käynnisty yhtään uutta ratahanketta.

      Yhtiö aikoo vähentää väkeä niin irtisanomisin kuin lomautuksinkin. Yhtiö aikoo myös tehostaa toimintaansa organisaation kaikilla tasoilla.

      - Kyllä me käydään kaikki vaihdoehdot läpi ja mietitään monia asioita, koska tulevaisuudessa tarvitaan merkittävästi osaavia radanrakentajia ja kunnossapitäjiä. Meillä on kuitenkin muutaman vuoden päästä työvoimapula edessä, sanoo Saksi.

      VR-Rata arvioi, että sillä on tarve vähentää työvoimaansa 350 - 400 henkilötyövuotta. Samalla tarkastellaan määräaikaisen työvoiman tarvetta. Vähennykset toteutetaan ensi vuoden aikana.

      Suurin vähennystarve on siinä henkilöstön osassa, joka tekee radanrakentamis-, kunnossapito- ja sähkötöitä. Vähennyksiä on tulossa eri puolille Suomea.

    • Destia-osaa-kunnosapidon
    • Totuus_Ramboll_valvojist

      http://www.liikennevirasto.fi/rataverkko/kunnossapito/tyonjako/ita-suomi#.WDCPVn3WG-c

      Kukahan noista Ramboll Liikennevirasto Itä_Suomen apinoista on ikinä säätänyt yhtään vaihdetta. Kukaan ei osaa todellakaan säätää yhtään vaihdetta. LiVi Valjakkala ja Tuominen ovat täysin pihalla käytännön asioista.
      Vaihde ammattimiehet osasi jotka VRTrack irtisanoi 2010 alkaen kaikki.
      Lue tarkkaan VRTrack insinöörityttö vaihteen tarkastusohjetta ja huomaat ettet ymmärrä VRT tosi miesten hommista yhtään mitään. Eihän sitä ole kuin 56 sivua mistä et ymmärrä mitään.
      Villä kyllä sanoi miten hyvä sinä olet kun polvella istuit punaposkisena.

    • autonkäyttötilaajalta

      VTV:n tarkastajan mukaan Liikenneviraston virka-autolla oli tehty kuljetuksia pääjohtajan eli Antti Vehviläisen kodin ja Liikenneviraston välillä ilman perusteluja. ”Tarkastuksessa syntyneen käsityksen mukaan kyse on ainakin joissain tapauksissa yksityisajosta”, tarkastaja kirjoittaa raportissaan. VTV:n mukaan Liikenneviraston pitäisi selvittää verottajan kanta virka-auton yksityiskäyttöön.
      Viraston ylin johto voi valtiovarainministeriön mukaan joissain tapauksissa käyttää virka-autoa satunnaisesti myös yksityisajoihin, mutta silloin se on verotettava autoetu.
      Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen ei itse kommentoi asiaa. Hänen puolestaan kysymyksiin vastaa Liikenneviraston ylijohtaja Raimo Tapio. Tapion mukaan virka-autolla ei ole ajettu yksityisajoja.
      Raimo Tapio.
      Liikenneviraston ylijohtaja Raimo Tapio sanoo, että virka-autoa käytetään usein esimerkiksi silloin, kun pääjohtaja kuljettaa salaisia asiakirjoja tai tietokonetta kotiinsa tai kotoa töihin.Jari Kovalainen / Yle
      Pääjohtajan kodin ja työpaikan välillä oli ajettu virka-autolla viime vuonna yhteensä 22 kertaa. Näistä viidelle ajolle ei löytynyt perusteluja.
      Kodin ja työpaikan välisiä matkoja virka-autolla Liikennevirasto perustelee sillä, että pääjohtaja on joissain tapauksissa kuljettanut mukanaan tietokonetta tai asiakirjoja, joita ei saa kuljettaa yleisessä kulkuvälineessä. Toinen perustelu on se, että hänellä on ollut kiire, tai hänen matkalaukkunsa on haettu kotoa ennen virkamatkaa, joka on alkanut työpaikalta.
      – Me tulkitsemme niin, että virka-auton käyttö kodin ja työpaikan välillä on ollut aika satunnaista, ja niistäkin valtaosalle löytyy hyväksyttävä selitys, Raimo Tapio sanoo.
      Liikennevirasto ei aio neuvotella verottajan kanssa virka-auton yksityiskäytöstä ja siitä, onko se verotettavaa etua.

    • TwiittaaTyömaamestaiksi

      https://twitter.com/vrtrack?lang=fi

      Näin käy VRTrack kunnossapito

      Ei mikään voi kuolla,
      ei kukat,ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi,
      Ohi polku vain kulkee
      ja kukat jää taakse,
      Ja muualla tuuli soi

      Katsele ratamies ja hiljenny.

      Esimies päivät oli ennen Hämeenlinnan verkatehtaalla ja sali oli täynnä kaikkien tuntemia Keijo Ahosia. Tuttuja tavattiin ja kerrattiin menneitä. Esimiespäivillä oli varmaan 1000 henkeä ja mukava henki. Muutos tapahtui kun ratakyrpä Arto Isomäki alkoi valita seuravalla viikolla irtosanottavia esimiespäivillä näkemistään naamoista. Marja-Liisa Jokinen, Timo Virmala, Jarkko Siitonen, Kari Nyyssönen ja V-P korhonen.
      Nyt 250 henkeä esimiehiä kostuu TWitter kuvan mukaisesti kuten 2 ensimmäistä riviä puuterinaamaisesta puppeli johtoryhmästä . 250 hengn esimiespäivällä ei ole yhtään oikeaa esimiestä. Esimieheksi pomoja twiittalla toppakone kuski perseennuolijaa työmaamestari Anttilaa lukuunottamata. Seuraavalla rivillä vasemalla itäsuomen kunnossapidon insinööristä mitkä kumpikaan ei tiedä mikä ero on vaihteella ja raiteella. Suurennuslasilla katsoen esimiespäivien osallistukat ovat Helsingin ja Tampereen strigit jalassa kulkevaa insinööriporukkaa.
      Nyky VRTrack on esimiehet on sitä porukkaa jotka hakee Harrille ja insinööri naisille kahvia ravintolavaunussa jos paksusksi pomonlaittamalle naiselle siltä tuntuu.
      Miksi VRTrack esimiestoiminta on pelkkää perseennuolentaa.

      • Ratajätkäitsekin

        Kirjoittajalla taitaa olla hyvät tavat ja Suomen laki hukassa. Tämäkin teksti kelpaa vallan hyvin kunnianloukkausta koskevan rikosilmoituksen aiheeksi. Toivottavasti ilmo myös tehdään, koska rivo vihapuhe alkaa olla ihan tolkutonta.


      • Oletseuraavairtisanottu

        Kymmenien miljoonien tappion 2016 tekevää VRT johtoa vaan naurattaa kun Jennin käsi on paikallaan. Johdon toimista pitäisi tehdä ilmo paljonko on tehtiin vahinkoa hankinnoilla PPCT Finland yritystoimintaan. Taitamattomuutta vai paljonko tarkoituksella tehtyä hankintoja liikevaihtoon tulospalkkioiden vuoksi. Toimihenkilöidn tehtäväkuvaukset pitäisi kammata auki mistä työstä yleensä palkka maksetaan.
        Os 177 on tehnyt muutamia rikosilmoituksia VRT johdosta ja lisää tulee. Suomen laki tulee vielä tutuksi.


      • Ratajätkäitsekin
        Oletseuraavairtisanottu kirjoitti:

        Kymmenien miljoonien tappion 2016 tekevää VRT johtoa vaan naurattaa kun Jennin käsi on paikallaan. Johdon toimista pitäisi tehdä ilmo paljonko on tehtiin vahinkoa hankinnoilla PPCT Finland yritystoimintaan. Taitamattomuutta vai paljonko tarkoituksella tehtyä hankintoja liikevaihtoon tulospalkkioiden vuoksi. Toimihenkilöidn tehtäväkuvaukset pitäisi kammata auki mistä työstä yleensä palkka maksetaan.
        Os 177 on tehnyt muutamia rikosilmoituksia VRT johdosta ja lisää tulee. Suomen laki tulee vielä tutuksi.

        Mielenkiintoista. Onko nämä kirjoitukset siis tehty Os. 177 nimissä?


      • RaastupaanVaan
        Ratajätkäitsekin kirjoitti:

        Kirjoittajalla taitaa olla hyvät tavat ja Suomen laki hukassa. Tämäkin teksti kelpaa vallan hyvin kunnianloukkausta koskevan rikosilmoituksen aiheeksi. Toivottavasti ilmo myös tehdään, koska rivo vihapuhe alkaa olla ihan tolkutonta.

        Toivottavasti asianomaiset tosiaan tekevät rikosilmoituksen kaikista tämän palstan herjausviesteistä. Suoli24:n "ylläpito" ei näköjään ilmoituksista huolimatta muuten reagoi tähän törkyyn mitenkään.


      • HerraHelsinginInsinööri

        Jotta voisimme palata näihin kuviin ja näihin juhlan tunnelmiin, ottakaa ikimuistoisia kuvia illasta. Jättäkää kamerat pöytiin paikalleen. Kuvat tulee esimiesten työtilaan. Antakaa kameran kiertää. N1000002.
        Jos et ole johdon ytimessä H-ins niin julkista materiaalia löytyy tallenteina, muistioita, sähköposteja, äänitteitä, kuvia yms ja kaikki on ollut julkista.
        Nyky agendan mukaan kaikki on ollut julkista viimeiset kymmenen vuotta. Se alkoi narsististen esimiesten kaikille julkisista ansioluetteloista SIIRTO tiedostoissa. Kaiken huippu oli Insinöörien virkistysmatkojen kuvagalleriat henkilökohtaisilla SIIRTO sivuilla. Kenelle ne juoppokuvat on oikesti tarkoitettu.


      • VRTjulkaiseehuvikuvia

        Kuten 144 kuvaa Vantaan Flamingosta 24.11.2010. 2vk sen jälkeen alkoi satojen ihmisten irtisanomiset ja terveydenhuolto ilmoittui mukaan luvaten jakaa onnellisuus pillereitä irtisanotuille. Kaikilta on aina kysytty lupa kuvien julkaisuun VR Group johto juovuksiksissa avec tilaisuudessa vai onko kaikki vai työkavereita vai tomtomeja insinöörejä. Kuvia on vieläkin twitterit täynnä ja aina on kysytty kuvattavilta lupa kuvan julkaisuun.
        Paras on Arno:n YuoTube vaihteen huolto vaihteenvuoksi Kouvolassa. Eihän se vaihtenvuoksi huolto karttatelineineen OO:n kanssa tehnyt kuin satojentuhansien miinuksen VRT tulokseen kun niitä töitä ei ollut tehtykään.
        Jotka asioita tuntee Arnon jutut on aika syvältä. Niitä masinoi nämä viihdeosaston naiset jotka ei ymmärrä mistään mitään. Siksi yhtään juttua ei ole tehty Oulusta.


      • tomtomtomtom2
        Ratajätkäitsekin kirjoitti:

        Mielenkiintoista. Onko nämä kirjoitukset siis tehty Os. 177 nimissä?

        on on on ja tummat puvut, valkoiset paidat ja hauskaa oli. TomMan in black.


    • Olihansielläesimiehiä

      Helkiö,Kuutti ija Vesa Voutilainen. Kuka niistä ymmärtää mitään esimiestoiminnasta.

    • Ratajätkäitsekin

      Mihin se palstan vakioteukkaloman nyt hävisi? Säikähtikö se vihjausta rikosilmosta vai paniko osasto 177 sille ratanaulan suuhun?

    • VRTrack-urakoi-hitech
      • Komsor-on-parempi

        Komsor Sonkajärveltä voittaa nuo aina, ota yhteytta urakkakilpailussa. On muuten oma toppakonekin.


    • hattiwattiratajätkäitsek

      Hki alueella Eltel voitti sähköratakunnossapitosopimuksen.
      Eltelin 10 asentajasta 8 oli vanhoja VR asentajia.
      Kunnossapitopäällikkö on vanha VR päällkkö, joka oli potkittu pihalle VR:ltä, koska hän oli rohjennut epäillä, VR resurssipäällikkö IsoA:n kykyä tehtäviinsä.
      Asentajista osa oli lähtenyt firmasta, mutta palasi takaisin.
      Tästä voisi päätellä, että vaikka työt ovat raskaita, ne ovat myös mielekkäitä.
      Porukka oli sitoutunut tehtäväänsä.
      Toivon teille kaikkea hyvää!
      Olen aina valmis auttamaan teitä.
      Twiittaillaan tulevaisuuden tekijäksi.

    • Manseen_kaikki_viisastuu

      – Todennäköisin syy on varmaankin nuo jatkosodasta palailevat aseveljet. Liikenne käyttäytyminen näkyy samanlaisena muissakin risteystilanteissa. Mutta annas olla kun päästään baanalle…

      – Kysykää lapsilta ja nuorilta, mitä mieltä he ovat, pitäisikö kuskien lähteä valoista, rauhallisen harkinnan kanssa, vai kuin ”hauki kaislikosta”.

      – Ongelmana on, että autokouluissa on opetettu laittamaan vaihde vapaalle ja vielä ehkä käsijarruakin neuvottu käyttämään valoissa odottelun ajaksi. Jos kaikki manuaalilaatikolla varustetulla autolla ajavat pitäisivät jalan kytkimellä ja ykkösen valmiiksi silmässä, lähtö olisi paljon ripeämpää. Joku väittää nyt ehkä kytkimen rasittuvan, mutta en ole kytkintä saanut hajalle autossani tällä konstilla ja ajovuosia on sentään takana jo lähes 40.

      – Aikanaan maalta muuttaneena meinasi verisuoni katketa päästä tämän tamperelaisen yliflegmaattisen liikenteen kanssa, mutta ihmeen kaupalla hengissä ollaan vielä. Ei sitä kyllä vieläkään pysty sietämään, mutta onneksi alkuasukkaiden suhteellinen osuus on vuosikymmenien mittaan pienentynyt.

    • teukantuotantopäällikköt

      Tuotantopäälliköt pouta,rautanen,sopanen ja isoa, ja seuraavan organisaation henkilöpäällikkönä ovat vastuussa satojen rehellisten ja ahkerien työntekojöiden irtisanomisista. Hyvänä apuna oli merkantti assistentit. Tampereen yliopistoon voisi teettää 1918 henkeen gradu työn miten voi tuhottu sukupolvi rata/track 2005 alkaen johdon tulospalkkio huumassa. Moni irtisanottu on kuollut ja moniko elää sosiaalituella. Vinkkejä maisterityön tekijöistä voi kysyä Tampereen Marin sosialisteilta.
      Ratajätkä itsekin kun humala selviää, onko tärkeämpi pitää pyörän vai pomon pakoputki kunnossa.
      Kun tuo Eero Heiläluoman luotto sossu poika on skipattu sähköliitosta alkaa Palta ja os177 neuvottelut uudestaan kovemmilla panoksilla. Vapiseeko Rönkä mitä kaikkea olet tehnyt.

    • Kun-ollaan-turvallaan
    • VRTrack-vetovoimaa
    • SDP-ay-pornoa

      Espoonlahden demareiden johtokunnan jäsen Jukka Lahti, 47, tuomittiin tiistaina meikkitaiteilijan kuvien luvattomasta käytöstä sakkoihin. Uudet syytteet laittomasta pornosta odottavat.
      Saatuaan tuomion Jukka Lahti kertoi blogissaan luopuvansa kunnallisvaaliehdokkuudestaan.

      – Olen päättänyt valittaa tuomiosta. Olen myös päättänyt luopua kunnallisvaaliehdokkuudestani. En halua aiheuttaa harmia Espoon Demareille, Lahti perusteli.

      Lahden tuomiosta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

      Jukka Lahti on Espoonlahden demareiden johtokunnan ja Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen. Hän otti osaa kuntavaaleihin vuonna 2012, mutta 47 ääntä ei riittänyt läpimenoon.

    • VRTnuoretmiehet

      Helpoin tapa saada vierasta naista on aloittaa twiittailla VRT työtä vailla olevien naisten kanssa. Tavan sössö konemies alkaa saada vastauksia ja ylennyksen alle 30 twiittillä. Ennen vierasta naista sai iskeä kuukausi kaupalla lipputoimistoista ellei sukunimi ollut Maunu. VRT Twitteristä tulee vastaan isotissisiä piikaisia nuoria naisia joille riittä hyvin yksinkertaiset iskurepliikit kun eivät ole ikinä muuta saaneet.

      • Hyihelevetti

        Vaikka näytän vanhalta piialta=en pidä feikkisormusta vasemmassa nimettömässä enkä ylläpidä feikkikulissiheyeroavioliittoa, olen umpilesbo enkä vittu ikinä koskisi valtiolla työskentelevien kikkeliin, hyi vittu. Litsaria vaan tommosille kusipää-äijille poskelle! Kaikenlaisia muniansa hiplaavia hyväksikäyttäjäsovinistisikoja valtiolta löytyykin!!!!


      • pikkupiliteiedeshuulelle

        Mitä nämä johtajat Harrit, Jounit, Pekat, Jyrkika, Villet, Tommit, Kauppinen pikku mannekiinipojat tekee. Sormittamalla me liukkaat lesbat mennään haastatteluissa heittämällä läpi. Kandista tulee maisteri muutamalla silmän räpäytyksellä. Kun Oulussa teet 14 sivun täysin ilman omaa asiaa olevan selvityksen Kontiomäki-Oulu kiskon vaihdosta se takaa projektipäällikön paikan seuraavana kesänä tytöntyllerölle. Näitä rata ammattimiehiä olisi pilvin pimein mutta kun ne ei ole lestoja uskonnossaan.


    • VRT-tulossa-myrskytuulta

      Edustajiston vaaleissa hyvin menestyneille ehdokkaillemme merkittäviä tehtäviä liiton hallinnossa.

      Osastomme ehdokkaina olleista jäsenistä liittomme korkeimpaan päättävään elimeen edustajistoon nousi osastomme puheenjohtaja Petri V.A. Tamminen. Hänet valittiin myös työympäristöasiain johtokuntaan, johtokunnan tehtävänä ovat mm. työsuojeluasiat.


      Mikko Nieminen valittiin puolestaan teollisuus ja eritysialojen johtokunataan, johon myös rautatieala kuuluu. Tämän johtokunnan tehtävänä ovat mm. työehtosopimukset ja niihin liittyvät neuvottelut.

    • Destia-voittaa-VRT-aina
    • VelivoittiVRTverkostoidu

      Yksi luokkahuone yhteen elementtiin oli iso loikka rakennusyritys Elementit-E:lle

      Toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen on luotsannut Elementit-E:n kovaan kasvuun. Tämän vuoden liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.
      Toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen on luotsannut Elementit-E:n kovaan kasvuun. Tämän vuoden liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.

      Veli Hyyryläisen vetämä Elementit-E sai tänä vuonna Kouvolan kaupungin yrityspalkinnon.

      Elementit-E:n yrittäjä Veli Hyyryläinen, mitkä ovat oman yrityksesi vahvuudet? Mitä pitää toisaalta parantaa?

      — Vahvuus on tällä hetkellä se, että kotimainen puumateriaali on pienessä nosteessa rakennusmaailmassa. Olemme kehittäneet tuotettamme tosi paljon siihen suuntaan, että pystyisimme tekemään rakennuksesta mahdollisimman paljon tehtaassa sisätiloissa.

      — Toisaalta meillä on vielä paljon parannettavaa tuotteessa.

      — Joku kirjanpitäjä sanoi minulle, että kun yhtiön ympäriltä puretaan rakennustelineet pois, yritys on tuomittu kuolemaan. Olen yrittänyt pitää huolen siitä, että koko ajan on kasvu- ja kehittämisajatuksia.

      Mitä neuvoisit ihmiselle, joka vasta miettii oman yrityksen perustamista?

      — Ei pidä miettiä liian kauan. Jos yritysajatus tulee päähän, pitää toimia heti. Kun alkaa miettiä, tulee varovaisuutta, ja sen voi sitten jo melkein unohtaa. Rohkeutta pitää olla, mutta ei tyhmänrohkeutta.

      Minkä kouluarvosanan antaisit Kouvolan kaupungille yrittäjän yhteistyökumppanina toimimisesta?

      — Vaikea kysymys, kun sama taho on jakamassa palkintoa. Monesti sanotaan, että ruokkivaa kättä ei pidä ainakaan heti purra.

      — Sanoisin, että yrittäjien ja kaupungin välinen ilmasto on ollut aika heikkokin ja odotuksetkin ovat laskeneet. Tällä hetkellä seitsemän puoli plus, eli nousevassa trendissä mennään. Kouvolan kaupungin organisoituminen on ollut varmaankin se vaikein kuvio. Kun monta kuntaa yhdistyi, monta asiaa jäi hoitamatta. Ne jäivät piilevänä ongelmana kytemään kaupungin organisaatioon.

      Mikä yksittäinen päätös on ollut oman yrityksesi menestyksen kannalta ratkaisevin?

      — Iso loikka on ollut koulujen rakentamisen kehittämisessä. Noin 60 neliön luokkahuone on tehty yhteen elementtiin. Oli iso asia kehitellä se, ja se on samalla tuonut meille kovasti lisäkauppoja.

      — Se tapahtui viime vuonna. Mietiskelin, että jos yksi luokkahuone pystytään tekemään yhteen tilaelementtiin, me säästämme ja nopeutamme työtä sekä parannamme lopputyön laatua. Pystymme jatkossakin tarjoamaan kouluja nopealla aikataululla.

      Milloin viimeksi pidit lomaa, montako päivää putkeen?

      — Reilu viikko sitten tulimme vaimon kanssa kahden viikon lomalta Malediiveilta. Se oli sellainen kerran elämässä -kokemus.

      Elementit-E Oy
      Sai tänä vuonna Kouvolan kaupungin yrityspalkinnon.
      Yritys on erikoistunut moduulirakenteisten puutilaelementtien rakentamiseen ja asentamiseen.
      Tehdas Kouvolassa Kanervistontiellä.
      Perustettu 1985, Veli Hyyryläinen osti yrityksen 2010.
      Liikevaihto tänä vuonna noin 13 miljoonaa euroa.
      Työntekijöitä parikymmentä.
      Veli Hyyryläinen täytti tänä vuonna 60 vuotta.
      Hyyryläinen on toiminut yrittäjänä 40 vuotta.
      Hän sai viime vuonna rakennusneuvoksen arvonimen.

    • saikulla

      Kovin luu lähti täystorvien soidessa eläkkeelle VR-Radasta jo ennen Trackin tuloa. Joku insinööriksi itseään väittänyt poikamies-Pekka sanoi olevansa Pieksänmaalta kotoisin ja piti koko Länsi-Suomea teräskynsissään koko kaviouransa ajan, erityisesti Jyväskylän seutua. Miten yksi sutki savolainen pystyi uunottamaan koko isoa työporukkaa mennen tullen?

    • äitelää

      Jos VR-Track jatkaa ottamalla avoimiin johtajan paikkoihinsa vain hyviä tyyppejä, niin firman kuolinkouristukset ovat jo alkaneet.

    • uusikehitysRAINhanke
    • VRIsännästätuliHSLrenki

      "Länsimetron liikennettä ei aloiteta vaiheittain" – HSL-päättäjältä uusi arvio

      Helsingin seudun liikenteen tavoitteena on käynnistää liikenne kerralla koko länsimetron ensimmäisellä osuudella Ruoholahdesta Matinkylään, arvioi HSL:n hallituksen espoolainen varapuheenjohtaja Sirpa Hertell.

      HSL:n hallitus keskusteli epävirallisesti metroliikenteen aloittamisesta viimeksi tänään tiistaina pitämässään kokouksessa.

      HSL päättää metroliikenteen aloitusajasta vasta sitten, kun metron valmistumisesta on saatu tarkka aika, Hertell alleviivaa.

      Tämän hetkisten arvioiden mukaan tuo päätös voidaan tehdä aikaisintaan helmikuussa.

      – Kun Länsimetro Oy ilmoittaa, että kaikki on kunnossa, niin siitä päivämäärästä menee kaksi kuukautta aikaa siihen että HSL saa liityntäliikenteen käyntiin, Hertell muistuttaa.

      Hän ennakoi, ettei liityntäliikenteeseen siirrytä vaiheittain, vaikka metrolinja Tapiolaan olisi käyttövalmis aikaisemmin.

      Yhtenä vaihtoehtona on aiemmin kerrottu, että länsimetro voisi kulkea aluksi Ruoholahdesta Tapiolaan ja vasta myöhemmin Matinkylään asti.

      Suoria bussiyhteyksiä Espoosta Helsinkiin ei Hertellin arvion mukaan kuitenkaan katkaista nykyisillä reiteillä samalla hetkellä, kun metron liikennöinti käynnistyy.

      – Ehkä kuukauden verran olisi sopiva aika ajaa suoria bussilinjoja ja metroa samanaikaisesti. Silloin olisi ihmisillä aikaa totutella uuteen liityntäliikenteeseen ja paikata mahdolliset ongelmat ennen suorien bussivuorojen loppumista, Hertell arvioi.

      Länsimetron liikenteen viivästyminen maksaa HSL:lle nettomenoina 1,1–1,4 miljoonaa euroa kuukaudessa.

      Espoon valtuusto päätti eilen metrolainojen takausvaltuuden korotuksesta. Helsingin valtuusto käsittelee takausvaltuuden korottamista huomenna keskiviikkona.

      Eikä voi Ville huutaa eikä hillua ei irtisanoa ketään. Odattaa Ville Petteri vaan mitä kaupunginjohta käskyttää. Jos ei tuo sössötys lopu lähiaikoina se tietää lopputiliä ja menolippua Turun junaan joka on aina myöhässä.
      Seuraava VR uutinen tulee helmikuussa kun johdannaiskauppa tappiot ja tappiot kunnossapito sopimuksista julkaistaan.

    • KouvolaVRTonMUST

      OutiOlli ja Arno VRTrack joulukalenteriin VRTrack luukuksi kuva 30. Siinä tulee koko vuoden 2015 VRT huiput. 2015 paras aloite gaymeissä Kaisaniemessä karttateline vaihdehuollossa Kouvolassa ja vuoden kallein kupru vaihdehuolto korjaamattomista tähtiluokan virheistä Kouvolassa. Ja Katja on vaan kusi housussa hiljaa. Sehän lämmittää vähän aikaa. Kyllä niistä yhden päivän luukun saa aikaisiksi.

    • JukkaParvinsyndikaatti

      Tänään ilmestyneen Demokraatti-lehden artikkeli Sähköliitto jakautui kolmeen sisältää asiavirheiden lisäksi väittämiä, joista Sähköliitto on yllättynyt ja pahoillaan.

      Mistä lähteestä lienee peräisin kommentti, että SAK näkee liiton toiminnassa ”jopa syndikalistisen ay-liikkeen piirteitä”, kuten artikkelin kainalojutussa Kohti uutta ay-liikettä mainitaan? Liitto on pahoillaan, jos tällainen väärinkäsitys on päässyt keskusjärjestössä syntymään.

      ‒ Tarkoituksemme on rakentaa entistä vahvempaa jäseniemme edunvalvontajärjestöä, olla entistä vahvemmin mukana keskusjärjestömme SAK:n toiminnassa ja korostaa hyviä yhteistoimintasuhteita muihin ammattiliittoihin, summaa Sähköliiton marraskuussa valittu puheenjohtaja Sauli Väntti.

      Lisäksi Sähköliitto on yllättynyt, että sen entinen puheenjohtaja Martti Alakoski haluaa vahingoittaa liiton toimintaa antamillaan uutta johtoa koskevilla kommenteilla.

      Mitä tulee asiavirheisiin, liiton kaikki vaaliliitot ovat poliittisesti sitoutumattomia. Sähköistenalojen ammattilaiset ry on poliittisesti sitoutumaton yhdistys, ei vasemmistoliittolainen, eikä Sähköliiton Edunvalvonnantekijät ry ole sosialidemokraattinen, kuten juttu väittää. Sauli Väntti ei liioin ole missään vaiheessa työskennellyt Sähköliiton Turun aluetoimistossa.

      Sähköliiton uusi johto haluaa liiton toiminnasta läpinäkyvämpää. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että päätöksenteossa korostetaan vaaleilla valittujen edustajiston jäsenten roolia liiton päätöksentekijöinä. Myös edustajiston valitsemalla hallituksella ja muulla hallinnolla halutaan olevan sääntöjen määrittämä rooli, ilman ulkopuolista ohjausta. Tärkeintä toiminnassa on jäsenten edunvalvonta. Sen määrittävät jo liiton säännötkin.

    • KitosVilenKatjaratajätkä

      Destia solmi sopimuksen rataverkon kunnossapitoalue 9:stä

      16.12.2016 12:00:00

      Destia Rail Oy ja Liikennevirasto ovat tänään allekirjoittaneet sopimuksen Pohjanmaan rataverkon kunnossapitoalue 9:n kunnossapidosta. Sopimuksen myötä Destia vahvisti Suomen rataverkon kunnossapidon markkinajohtajuuttaan.

      Urakka alkaa keväällä 2017. Perussopimus kestää kolme vuotta, sisältäen mahdolliset optiovuodet maksimissaan vuoteen 2024 asti. Urakan aikana Destia vastaa kunnossapitoalueen ratojen päällysrakenteiden, vaihteiden sekä raideliikenteen ohjaus- ja turvalaitejärjestelmien kunnossapidosta. Lisäksi urakkaan kuuluu Oulun ratapihan liikenteenohjaus.

      - Tämä uusin sopimus tukee Destian strategisia tavoitteita ratakunnossapidon osalta. Osaamisemme kattaa koko radanpidon elinkaaren rakentamisesta kunnossapitoon koko Suomen alueella. Turvallisuus ja toimenpiteiden oikea-aikaisuus korostuvat, koska kunnossapitotyöt tehdään aina liikenteen ehdoilla, kommentoi Destia Railin toimitusjohtaja Mikko Mäkelä.

      Keväästä 2017 alkaen Destialla on hoidossa seitsemän radan kunnossapitoaluetta: 4 (Rauma-Pieksämäki), 5 (Haapamäen tähti), 6 (Savon rata), 8 (Ylä-Savo), 9 (Pohjanmaan rata), 11 (Kainuu) ja 12 (Lappi).

      • syöksylaskijatkaikkivrt

        KP 10 puuttu , sitten on 8/12 . Euroopan kärkeä sanoi ville 2009.


    • Turpaantulee_tukkalähtee

      Markkinaoikeus on hylännyt VR Track Oy:n tekemän valituksen kunnossapitoalue 6:n hankintapäätöksestä. Markkinaoikeus velvoittaa VR Trackin korvaamaan sekä Destian että Liikenneviraston oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Destia Rail jatkaa näin 1. marraskuuta alkanutta urakkaansa kunnossapitoalue 6:lla aina lokakuuhun 2021 saakka.

    • Esimiespäiv24-25.11.2010

      Vantaan Flaminco, Finnkino sali 1, 3.krs
      Täältä kaikki vanhojen työntekijöiden tuhoaminen alkoi yhteisymmärryksessä
      Iltaohjelma 24.11.2010
      Kylpylä,Flaminco SPa
      Keilaus/biljardi BowlCircus Flamingo
      Kuntosali/jumppa Finnbody
      Loppuilta viinanjuontia/suolaista sormin / korkein VR johto paikalla/mahdollisuus tutustua

      Oulun Impi 29.11.2010
      VRTracin päätökset yt-neuvottelujen toimenpiteistä
      VRTrack on päättänyt toimenpiteistä 17.11.2010 loppuneiden yhteistoiminta neuvotteluiden perusteella. Yt-neuvottelut koski yrityksen organisaation uudistamista.
      Työnantaja on päättänyt seuraavista toimista, Nyt on turha valittaa jos joku nyky nuori insinööri simahtaa 2016. Tämä 2010 työkykykoordinaattorin R.Mietti keksimä kehitys on tuhonnut satoja VRT irtisanottuja. Itse koordinaattori teeskentelee etätöitä kesämokillään tietoverkkojen ulottumissa.

      40 VR Trackin työntekijää siirretään muutospooliin. Heistä 18 kuuluu Rautatiesvirkamiesliittoon, 7 VR Akavan, 4 Rautatiealan Teknistenliiton ja 11 Rautatieläistenliiton työehtosopimuksen piiriin.
      Henkilövaikutukset kohdistuvat pääosin toimihenkilöihin. muutospooliin siirtyville työnntekijöille on kerrottu muutoksista henkilökohtaisesti.
      Seksi/Keskinen

      Tästä alkoi nykypissisten nousukiito kun vanhat kurttunaamat irtisanottiin että tilalle saatiin siloposkisia nuoria joista ei ollutkaan vaativaan työhön.

    • VRTosaaMetroRiTreRatikan

      Rautatieläinen
      Helsingin kaupunginvaltuusto kirjoitti pari vuotta sitten sopimuksen Sie-
      mensin kanssa Helsingin metron automatisoinnista. Hanketta oli jo sitä ennen
      valmisteltu useita vuosia. Automaattimetron asennuksista tehtiin kuusi tarjo-
      usta, ja VR Track Oy (silloinen VR Rata Oy) veti pisimmän korren. Yhteistyö Sie-
      mensin kanssa ei ole VR:lle uutta, vaan sillä on kokemusta myös Siemensin van-
      hasta tekniikasta.Automatisointi maksaa arviolta noin 115 miljoonaa euroa. Tämä kattaa Helsingin puolen kustannukset. Lisäksi länsimetron automatisointi maksaa noin 60 miljoonaa. Nämä summat sisältävät varsinaisen automatisoinnin lisäksi myös laituriovet ja junien apujärjestelmät, kuten kameravalvonnan ja loilmoitusjärjestelmän. Helsingin automaattimetro on valmistuttuaan miehittämätön metro (UTO unattended train operation) eli junassa ei ole lainkaan henkilökuntaa. Liikenteenohjaajat tarkkailevat metroliikennettä valvomosta käsin ja ohjaavat järjestelmän toimintaa. Vastaavia järjestelmiä on muun muassa Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Lontoossa. Automaattimetroja voidaan kuitenkin poikkeustilanteessa ajaa junan ohjaamosta perinteiseen tapaan. Järjestelmä mahdollistaa sekä yksittäisen junan käsinajon automaattijunien seassa että koko liikenteen hoitamisen vanhaan malliin. Käsinajolla ei kui-
      tenkaan ole mahdollista ajaa yhtä tiheällä vuorovälillä kuin automaatilla.
      Näkymätön muodonmuutos VR Trackin projektipäällikkö Vesa Taamin
      mukaan metrohanke työllistää Siemensin urakan puitteissa parisen vuotta
      Helsingin metron automatisointi on täydessä vauhdissa. Jättihankkeen kimpussa häärivät niin monikansalliset kuin kotimaisetkin toimijat. Tekniikka tulee Saksasta, asennukset tekee VR Track Oy, asemien automaattiovet tulevat Ranskasta ja tilaaja on Helsingin kaupungin HKL-liikelaitos.Metron automatisointi
      monikansallinen jättihanke Vesa Taam VR Rata Oy:stä (nykyinen VR Track Oy) esittelee metron automaattiovien pilottia Vuosaaren metroasemalla.
      Automatisointiin kuuluu nykyisten junien muuttaminen automaattiajoon, releasetinlaitteiden uusiminen tietokonepohjaiseksi ja automaattimetron järjestelmän rakentaminen. Automaattimetron rakennustyöt alkoivat viime helmikuussa metrovarikon asetinlaitteen sisälaitteiden kaappi- ja virransyöttö- ja asetinlaitteen ulkolaitteiden asennuksella. VR Track Oy:n sähkömiehet kaapeloivat raiteita, asentavat akkuja ja turvalaitteita ja automaattimetron ovia
      ja muuttavat vanhojen metrojunien automatiikkaa uuteen uskoon.
      Nykyisin käytössä olevien M100- ja M200-esisarjojen automatisointi on haas-
      teellista, koska samaan aikaan muutostöiden kanssa tehdään suunnittelutyötä seu-
      raavia junia varten. Uusin junatyyppi M 300 on jo valmiiksi rakennettu automaat-
      timetroksi.Lokakuussa oli työn alla ensimmäinen M100-tyypin metrojuna, mutta kaikki vanhat junat muutetaan automaattimetrolle sopiviksi. Junan muodonmuutos on näkymätön, vaikka ohuita johtoja vedetään kilometritolkulla. Käytettävä tekniikka kätkeytyy junan seinien ja kattojen taakse. Junaan asennetaan uutta ohjauselektroniikkaa ja tietokoneet, mutta vanha ohjauspöytä jätetään paikoilleen.Metroasemille uudet laituriovetTaamin vastuulla on monen muun asian lisäksi metroasemien laituriovien asennus.
      — Vuosaaren asema on laituriovien pilotti, ja ovien on määrä olla paikoillaan ja testi
      käytössä yhdellä laiturilla jo tänä vuonna. Muiden asemien muutostyöt ja oviasennukset jatkuvat asema kerrallaan. Kaikkien 35 laiturin ovet vaihdetaan vuoteen 2013 mennessä, Taam kertoo. Taamin mukaan metrovarikolla on
      edetty niin, että varikon asetinlaite on valmistunut ja testattu, mutta se ei ole vielä käytössä. Asetinlaitteita on metroradalla viisi: Hakaniemi, Vuosaari, Kontula, Herttoniemi ja Metrovarikko. Yhteispeliä ja joustavuutta tarvitaan
      VR Trackin työnjohtaja Petrus Mäki vetää yhtä viisihenkistä ulkolaitteiden työnasennusryhmää. Hän kehuu, että ratapuolen hommissa saa tehdä monipuolista työtä ja Vanhat ohjaamot jäävät metrojuniin, vaikka tekniikka uu-
      sitaan automatisoinnissa.Tulkki Ilona Jänne ja kouluttaja Simon Emmanuel opasta-
      vat HKL:n henkilökuntaa automaattioven saloihin.Työnjohtaja Petrus Mäki metrovarikon testiraiteella, jolla testataan automaattimetron toimivuutta.

    • KymäHeidiotaTommiKynäkii

      TommiLa ei saa itse kirjoitettua omia mielipiteitään twitteriin. Kopioi aina muita.
      Ota Kymäläisen Tommin isosta tylpästä kynästä kiinni heputa ja purista nesteet pihalle. Muuten sen tyhjennyksen tekee nuoret harjoittelijatytöt vanhan kokeneen koneen puolesta
      Artsilla on sama JKV ongelma kun ei mälli irtoo.

    • ST-urakka-on-saatu

      OO laki. Mitä isompi molo sitä pienenpi virta.

    • korkakukkovekinylönen

      VR käynnistää työehtosopimusten ja YT-lain 8. luvun mukaisen neuvottelun tuotannollisista, taloudellisista ja toimintojen uudelleen järjestämiseen johtuvista syistä. Työnantaja tavoittelee merkittäviä kustannussäästöjä kunnossapidon ja osaksi hankinnan uudelleen organisoinnilla. Toimenpiteet on suunniteltu toteutettavaksi vuosien 2017 – 2018 aikana.
      Suurimmat muutokset kohdistuvat Hyvinkään konepajalle. Merkittäviä työsuhteen ehtojen muutoksia, kuten työpaikkakunnan vaihdoksia, kohdistuu meidän jäsenistöön. Töitä on suunniteltu siirrettäväksi muihin yksiköihin, etupäässä Helsinkiin ja kaikille asentajille tarjottaisiin työtä toisesta yksiköstä. Irtisanomisuhan alla on 25 toimihenkilöä koko kunnossapidossa.
      Neuvottelut alkavat 28.11. ja meidän neuvottelijamme ovat: Jouni Korkalainen, Arto Kukkonen, Jari-Pekka Velin ja Markku Ylönen.

    • Nytmenipupupöksyyn

      Luottamus siihen, että asialle tehtäisiin jotain, on olematonta. Työntekijöillä on vahva tunne siitä, että esimiehet suojelevat toisiaan ja peittelevät toistensa virheitä.
      Kiusatuksi itsensä kokeneet kertovat muun muassa tietojen panttaamisesta, työyhteisön ulkopuolelle sulkemisesta, esimiesaseman väärinkäytöksistä ja henkisestä väkivallasta.
      Kun toin kiusaamisen esiin, minut määrättiin ensin kuulemistilaisuuteen, sitten yritettiin antaa varoitus ja lopuksi määrättiin psykiatrisiin tutkimuksiin. Myöhemmin esimiehet pyysivät anteeksi, mutta prosessi on edelleen kesken, kiusaamisesta kertonut.
      Hävityiltä kunnosspitoalueilta ei uskalleta irtisanoa työntekijöitä ja varsinkaan pomoja. 2kk vuosityöajalla saa 12kk palkan. Irtisanojan kynäkäsi on alkanut vapisemaan.
      Ennen irtisanottiin neljäkymmentä yhdellä pitkällä mustekynän viivalla nimilistan alle. Johdon hyvät luottotyöntekijät toivat nimiä listalle työnantajan juurikaan pyytämättä.

    • Johtajuutta-opiksi
    • VRTrackon-suojatyöpaikka

      Palkkaa maksetaan kymmenille hävittyjen kunnossapitoalueiden työntekijöille ja etenkin pomoille ympäri Suomea. Autoja on pomoilla jatka ajelee kodin ja työpaikan väliä vähintään neljästi paivässä miettien miten päivän piiloittelisi valkovihreällä autolla. Muut työt ja yksityisraidetyöt ja tarjouslaskenta työllistää kymmeniä projekti-insinöörejä ilman mitään katetta projektilla. Kuten eräs Kouvolan irtisanottu sähköasentaja kertoi VRT pihassa seisoo kolmekymmentä autoja ja niillä ajellaan pääasiassa kahvipulla ajoa kun töitä ei ole.
      Nyt olisi autonpaikannuksen ja yksintyöskentelyn gurulla IsoA:lla kertauksen paikka Kouvolassa miten huutamalla ja uhkailemalla pannaan Katjan kanssa Kouvolan miehet ojennukseen. Vai onko näillä sepelimiehillä vielä Teuvo Sivusen takuuvarma työpaikka. Kaikista onnettomista rata rääpäleistä VRTtyönantaja huolehtii vastuullisesti.
      On sitä enennekin tehty lapsia enemmän kuin Helsingin pinta työmaamestari Janne Ant, otettu Hyvönen valokuvia, harrastettu vaikka mitä ja naitu toimistomerkantteja pikkujouluissa mutta ei niitä ole tarvinnut aina laittaa twitteriin.

    • elossa24lapsetonjätkä

      Miten VRT lapseton jätkä arvioi elossa24 ohjelmaa. Samanlaisia lapsettomia nuoria aikuisia on VRTack täynnä. Tehkää oikeasti lapsia. Se tuntuu tosi hyvälle muutaman orgasmin sekunnin kymmenysosan ja elämään tulee nopeimmillä siittiöillä merkitystä muutakin kuin pomon peräsuoleen.
      Ota sinäkin Toni loparit kun olet vielä terve.

    • LiVi-korjaa-infran-eiVR

      Junaliikenteessä on tällä hetkellä paljon myöhästymisiä. Ratainfran häiriö Oulunkylässä vaikeuttaa junaliikennettä Helsingin seudulla säteillen koko rataverkkoon. Pyydämme asiakkaita varautumaan viivästyksiin.

    • VRTrack-pikkutirpit

      Ovat läpeensä tyytyväisiä kun verrataan tuottava työpanos/palkka ja ripsien räpsytys.
      Toistatakaa tirpit VRT twitteriin kuten aina kaikki tältä palstalta. Tirpin päässä ei ole blondin tapaan yhtään omaa ajatusta.
      Blondi kysyi miksi tulin raskaaksi kun antoi panna aina vain kakoseen. Lääkäri sanoi että sieltä ne VR insinöörit syntyy.

    • VRT-alamäki-alkoi

      Kun Transpointin autokuskit,sähköasentajat ja tanssikoulun opettajat aloittivat Trakillä tarjouslaskennan ja dorkat toimivat projektipäällikköinä niin kaikki alkoimennä viduiksi. Pasilan parhaat hampäällä katjalle.
      Itä-Suomessa on valittu kaksi uutta insinööriä vuoden sisään ja tavan mukaan kun piti alkaa töitä tekemään tehtiin kuten koko VRT kaikissa toimialoissa haetaan harjoittelijoita kesäksi tekemään IFS ja kaikkia muita miesten toitä. Ennen irtisanotut ammattitaitoiset ammattihenkilöt teki itse ammattiylpeydellä osaamansa yksinkertäiset monialaiset työtehtävät mihin nyky inssit ei jaksa edes paneutua kosteissa unissaan vaikka palkka maksetaan. Kun heitä kiinnostaa vain se johdon nuolenta logaritmisesti maailman tappiin. Töitä ei tarvise tehdä ne aina delegoidaan VRT harjoittelijapoloille ja muille työmiehille jos niitä vielä on.
      VRT nykyjohto ja nuoret insinöörit on ilmaatäynnä kuin ville ilmapallo. Irtisanoutuvat heti kun tulos julkistetaan helmikuussa. Tai irtisanotaan.

      Kouvola-Luumäki IC-8 ongelmat johtuu siitä kun sähköradasta puuttuu poikittaiyhdistykset sähköradasta. Raskasjuna aiheuttaa jännitteenaleneman ja kaikki on kaput sen jälkeen.

    • VRtytöttykkääVillestä

      Länsiretron toimitusjohtaja etsii selkokieli tiedottajaa avustajakseen. Ensimmäiset halukkaat ovat ilmoitautuneet VS tykkäyksissä.

    • VR-kp6-kunnossapito
    • mukanaminäkin

      Kuvankaunis tyttö tuli VR:n toimistoon kesätöihin Tampereelle kauan sitten. Toimiston entiset naishiirulaiset katselivat vähän kateellisina suut auki uutta, näyttävän naisellista ihmetystä, jonka sanottiin olevan Pohjanmaalta kotoisin. Naiset opastivat uutta tulijaa, että kahvi on tuolla pikkukeittokomeron keittimessä. Pohjanmaan ilmestys kysyi isoon ääneen: "Mihinä?" Silloin kahvihuoneessa tuli hiirenhiljaista.

    • Villeottaarusinatpullast

      Pitäis mennä työmaalle, eli juurille.
      Nyt tuolla organsisatiolla on ollut se vika, että työmaan asioista ollaan oltu pihalla.
      Työmaita ei olla osattu johtaa, työmaiden suunnitteluongelmiin ei pystytty vastaamaan ajallaan, työmailla on ollut kevyt organisaatio ja työmailta ei ole saatu sitä tietoa mika siellä on jo ollut.
      Tuo kuullostaa itse asiassa melkein pahemmalta kuin aiempi toimintamalli kaikessa tekemisestä irroitetussa kollektiivisuudessaan.

      Osaajat poimitaan VRTrakistä Länsimetrolle. Muita Ville ei tunne kuin assan baarin tutut tytöt. Ammattitaidolla ei ole väliä kunhan olet taidoiltasi kuten Mika Häkkisen uusi vaimo entisessä työssään erottisena tanssijana. Osaat liehittää miehet pikkusormesi ympäri hallittavaksi. Seuraa Jennin ja Heidin esimerkkiä. Puoli naamaa aina naurussa odottaen pomon seuraa liikettä.

    • Korttitalot-kaatuu-

      Kehutusta allianssimallista ei apua: Tampereen ratikkatyöt viivästyvät heti lähtöviivalla
      Tampereen raitiotielinjan rakennustyöt pääsevät myöhässä liikkeelle.
      Syynä on se, että Tampereen kaupunki on päättänyt avata Hämeenkadun itäpään uudelleen henkilöautoliikenteelle muutamaksi kuukaudeksi.
      Allianssimallilla toteutettavalle projektille uutinen on huono.

      Kuka hakee töihin firmaan jossa kaikki menee vihkoon. Miten voi olla työtä insinööreille kun laikki urakat kusee tai niiden tulo vaikutus on täysin nollatasoa.

    • Deep-ash-hole

      Kukaan ei tule edes harjoittelijaksi VRTrack firmaan helmikuun puoleen väliin. Liian paljon ammattitaidotonta Saksia, Oulun lestaa ja rekisteröityjä parisuhteita. VR Radalla on syntynyt tuhansia lapsia normaaleissa heterosuhteissa eikä niitä pyöritellä twittwreissä. Vastuulliset vanhemmat ovat aina kasvattaneet lapsensa eikä ole tarvinneet rekisteröityneiden ihmisten kommentteja. Säälittää nuo allianssilapset joiden elämän julkisuuden kipeät vanhemmat ovat pilanneet jo syntyessään. Kun lapsi täytää 20v, on opiskellut ammatin niin voi arvioida miten kasvatuksessa on onnistuttu. Tähti jo syntyessään allianssi vanhenpi on pilannut lapsensa elämän ennen kuin se on edes alkanut.

    • NäihinVRGroupkaatuu

      Vantaan käräjäoikeus antoi perjantaina täystyrmäyksen Finavian ex-pomojen syytteille johdannaissopimuksista.

      Lentokenttiä hallinnoivassa Finaviassa tehtiin vuosina 2009–2011 johdannaissopimuksia, joita syyttäjä piti yhtiön edun ja sääntöjen vastaisina. Jutussa asianomistajana oli Finavia, jolle aiheutui sopimusten purkamisesta 34 miljoonan euron tappiot.

      Syyttäjä vaati yhtiön entiselle varatoimitusjohtajalle Ari Haapaselle ja entiselle rahoituspäällikölle rangaistuksia luottamusaseman väärinkäytöstä. Rahoituspäällikkö oli syytettynä, koska hän oli neuvotellut johdannaissopimukset. Haapasen nimi löytyi kahdesta sopimuspaperista. Lisäksi syyttäjä katsoi, että tämä olisi laiminlyönyt rahoituspäällikön valvonnan.

      Oikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että ex-rahoituspäällikön olisi pitänyt mieltää sopimukset todennäköisesti haitallisiksi ja yhtiön sääntöjen vastaisiksi. Sopimuksilla oli tuomion mukaan tavoiteltu korkosuojausta ja rahoituskulujen alentamista, mikä sinällään myötäili yhtiön ohjeistusta.

      Oikeus katsoi, ettei varatoimitusjohtaja Haapanen toiminut yhtään alaistaan tahallisemmin sopimusten suhteen.

      –  Kirjallinen todistelu ei tue ollenkaan sitä, että Haapasella olisi ollut organisatorisen asemansa tai työnjaollisten määräysten perusteella velvollisuus valvoa rahoituspäällikön toimintaa, oikeus totesi.
      Riskien toteutumista ei pidetty todennäköisenä

      Sopimukset olivat oikeuden mielestä tietyissä olosuhteissa riskipitoisia. Asiantuntijalausunnoissa kuitenkin arvioitiin, että riskien toteutuminen oli sopimusten solmimishetkellä melko epätodennäköistä.

      Oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että sopimukset olivat Finavialle laskennallisesti tuottoisia niiden purkamiseen saakka.

      Johdannaissopimukset solmittiin aikana, jolloin korkojen uskottiin nousevan, ja sopimusten tarkoitus oli tasoittaa tuleva korkopiikki. Finavia päätyi purkamaan sopimukset, koska viestintäjohtaja Mikko Saariahon mukaan ne olisivat muuttuneet nykyisten matalien korkojen aikana yhtiölle hyvin tappiollisiksi.

      Syyttäjä Katja Kyrö ei vielä perjantaina iltapäivällä tiennyt, veisikö hän jutun hovioikeuteen.

      –  Tutustun tuomioon rauhassa, ja asianomistajatahon kanssa mietitään, mennäänkö eteenpäin.

      Finaviakaan ei vielä ennakoinut, miten se aikoo asiassa edetä.
      Sopimuksiin palataan vielä monesti

      Johdannaissopimusten jälkipyykkiä on pesty eduskunnan tarkastusvaliokuntaa ja ministeriaitiota myöten. Tarkastusvaliokunnan mietintöä odotetaan yhä. Kahden ex-pomon haara on ainoa, jossa on epäilty rikosta.

      Leijonanosa johdannaistappioista aiheutui vuoden 2011 sopimuksista. Finavian hallitus päätti viime vuoden loppupuolella vaatia niistä vahingonkorvauksia yhtiön entiseltä toimitusjohtajalta Samuli Haapasalolt

    • Pohjatsussarimiehiltä
    • Tampere-ratikka

      https://www.youtube.com/watch?v=Tgypq-Sdrz8
      Tilanne ennen bigCroomissa 2016 tuloksen julkaisua. Tuloksen julkaisun jälkeen hymy hyytyy ja tarkistetaan autonkuljettaja silumiini insiööri autoinsinöörin Site manager pätevyys ratatöihin. Mistä nämä kaikki autokuskit ovat nousseet Track töihin päälliköiksi. Rekkamiehillä on tyttöystävä joka huoltoasemalla. VRTrackistä on tullut huoltoasema. Samoin kaikki epäpätevät kymmenen sivun ns. insinöörin lopputyön tehneet. Ei jokaista nuorta miestä tai naista tarvitse ottaa säälistä töihin. sipilän sote hoitaa Oulun huonolahjaiset.

    • Tää-on-Tampereratikkaa
    • PelleMHaapanen

      Miten tuollainen tiskipöytärätti tasoinen jätkä voi olla jokin tasoinen esimies. Teki jonkun täysin tyhjänpäiväisen liikennemerkki insinöörityön VRTrakille. Mitään kokemusta rataelämästä ei ole kuin Saksin perseennuolentaa. Joku naisinsinööri meni Trakillä hurmurin halpaan kun omaa miestä ei oluut verrokkina.

    • VillSaksOtaniejyllääjät
    • TyöpaikkojaLänsimetrolla
    • tuttimummo

      VR-Radan ollessa vielä voimissaan sen palveluksessa Tampereella oli muuan insinööri, jota sanottiin seurustelu-upseeriksi. Koska tuolloin ei tunnettu vielä kännyköitä, insinööri odotti pöytäpuhelimensa vierellä päivästä päivään, että Helsingistä tulisi oikein isolta pomolta tärkeä puhelinsoitto. Aika kului, mutta soittoa ei vain kuulunut. Insinöörin lähiesimies antoi insinöörille tärkeän tehtävän. Insinöörin piti avata joka aamupäivä päivän posti. Kyllä insinööri avasikin kirjesalaisuudesta mitään välittämättä.

    • Tempputyöllistämistä

      https://twitter.com/VRtrack/status/829359920504008704
      Kyllä Oulun lestat osaa. Työpaikka kolmelle insinöörille ja kahdelle hitsarille.
      Vuonna 2005 Nokelan pajan kaveria ei jätetä tempputyöllistäminen työttömille Sivusen tupeksimien urakoiden jälkeen, 2017 Nokelan pajan tempputyöllistäminen Jonin tupeksinnan jälkeen. Muualla Suomessa kaikki kunnossapito haaskat on irtisanottu suoraan. Oulun lestoilla Pouta on omat säännöt työelämässä. Onhan siellä lestoilla pelastettu humalassa vuorossa olleita käyttökeskus työntekijöitäkin.
      Oliko se Tampereen inssi Lehtonen. Kunnossopitokeskuksen ankkuriksi pohjaan uponnut on s.Frangeenin näköinen Tamppereen inssi on pompannut kuin ongenkoho Tampereen tapaan pinnalle muilla kuin ammatillisilla meriiteillä taas nääs.

    • Kukanoistatykkääjistä

      Twitter tykkääjistä kukaan ei ymmartää mitään vaihteen hitsauksesta. Hameita päälle miehille ja housuja jalkaan naisille siitä että tykätään siitä mistä ei ymmärrä mitään. Sukulaiset Eila Pirttiset ja sukulaiset Jooel Leskiset kaikki vaan töihin vaikka ilman katetta.
      Taitaa olla sama heidän rekisteröidyissä parisuhteissa kavereilleen.
      VRTrack on Suomen suurin suojatyöpaikka ja viihdekeskus ilman tulosvaatimusta. Ilman ammaisia työmiehiä firma olisi jo kontallaan Ruotsin ja Tampereen viemäreissä. Tulos tai ulos ei päde enää infraa tuntemattomiin tytön tylleröihin.

    • Tunnistanarsismi

      Häpeilemättömyys, ylimielisyys, vaativuus ja kateus. Hyväksikäyttö, rajattomuus ja maaginen ajattelu. Näistä piirteistä tunnistat narsistin.

      Narsisti on hyväksikäyttäjä. Hänelle kaikki ihmissuhteet ovat olemassa vain omien tarpeiden tyydytystä varten. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle: hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan.
      Narsistia ei voi muuttaa rakkaudella

      Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.

      Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan. Mikäli ihminen tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, on tämä merkki siitä, että hän ei ole täysin narsistinen ihminen. Hänellä on mahdollisuus muutokseen, mutta se vaatii pitkällistä ja kärsivällistä pyrkimystä ja halua, sekä terapiaa.
      Narsistista voi tulla riippuvaiseksi

      Narsisti osaa tekeytyä viekkaudessaan myös haavoittuvaksi. Siten hän houkuttelee hyödynnettäviä luokseen. Älykäs manipulointi johtaa ihmisen helposti riippuvuussuhteeseen narsistin kanssa, erityisesti jos taustalla on aiempia kokemuksia narsistin kanssa elämisestä. Narsisti tekee kanssaihmisistä riippuvaisia itsestään vetoamalla heidän heikkouksiinsa ja häpeäpisteisiinsä. Narsistin erikoislaatuisuus voi tehdä vaikutuksen – maailma hänen silmillään näyttää hienolta ja jännittävältä. Saatamme haluta päästä osallisiksi siitä. Narsistin suureellisuus voi tarjota meille jotain, mitä omasta elämästämme puuttuu. Ylimielinen ja itsevarma käytös voivat tehdä meihin vaikutuksen etenkin, jos oma itsetuntomme on hatara.

      Voimakkaan, karismaattisen ja ylimielisen ulkokuoren taa kätkeytyy hauras itsetunto ja arvottomuuden tunne. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut. Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä – tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla. Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta. Usein joudumme kuitenkin tekemisiin narsistin kanssa esimerkiksi työelämässä ja tuttavapiirissämme.
      Neuvoja narsistin kohtaamiseen:

      Tunne itsesi. Tunnista omat tarpeesi, tunteesi ja ajatuksesi: irrota ne narsistin luomista ajatuksista ja mielikuvista. Mieti, miltä elämä narsistin kanssa todella tuntuu, miksi haluat elää hänen kanssaan sekä mitä ja ketä se palvelee ja mihin suhde johtaa.

      Tunnusta realiteetit. Tunnista narisistin epärealistiset kuvitelmat, äläkä tavoittele niitä. Mieti, mitkä ovat omia unelmiasi ja pyri niihin.
      Aseta rajoja. Tunnista omat rajasi. Narsisti kävelee kyllä ylitsesi, jos et pidä puoliasi. Vain sinä voit suojella itseäsi. ”lä suostu kynnysmatoksi.

      Vaali vastavuoroisia ihmissuhteita. Narsisisti ei vastaa myötätuntoon myötätunnolla. Vältä siksi läheistä kontaktia narsistin kanssa ja pyri rakentamaan ympärillesi terveitä ihmissuhteita.

    • VRYammarOHJE

      VRTrack työntekijät eivät saa pitää yhteyttä irtisanottuihin työntekijöihin. ISOILLA KIRJAAMILLA JOS TWITTER TILIT TÄSMÄÄ HARRI ANTAA LOPARIT. VRGroup tilinpäätöksen jälkeen vanhoja irtisanottuja viisaita pyydetään takaisin töihin kermaperseiden insinöörien tilalle.

    • Destiavoittaa

      tievalaistusurakan voittaminen tekee Destiasta markkinajohtajan. Yli puolet ely-keskusten kilpailuttamista tievalaistusten palvelusopimuksista on nyt meidän urakoimia. Voitto tukee asettamiamme tavoitteita solmia pitkäaikaisia palvelusopimuksia valtakunnallisesti valaistuksen kunnossapidosta ely-keskusten sekä kaupunkien kanssa, kertoo työpäällikkö Hannu Takala.

      Destia huolehtii ely-keskusten kilpailuttamista tievalaistuksista Etelä-Karjalassa, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Pohjois-Savossa, Kanta-Hämeessä, Länsi-Uudellamaalla ja Pirkanmaalla sekä jatkossa myös Etelä-Savossa.

      Lisätietoa: Destia Oy, työpäällikkö Hannu Takala, p. 0400 174 400, hannu.takala(a)destia.fi

    • Lahjomalla-tulee-kuntoon

      https://mobile.twitter.com/VRuutiset/status/832569060651102209
      Asemarakennukset, nurmikot, lumityöt, ikkunoiden ja ovien korjaus, katot ja ilkivalta kuuluu kp alueiden kunnossapitosopimuksiin. Pitkät vetelät Ramboll isännöitsijät eivät lahjomalta jaksa tehdä kunnosspitotarkastuksia kuin VRTrack alueilla niillä aina vähintään kerran kuukaudessa.

    • VRTrack-tykkääjä
    • VRTrackpomoonpimppi

      Seuraavaksi siitä tulee Putouksen persereikä.

    • Unimog-on-lelu-lumessa

      https://twitter.com/VRtrack/status/833639996716363777
      Noin kevyellä rungolla ja painavilla lumiauroilla kone pystyy ainoastaan Ilmalan varikolla auraamaan jätkänpolkuja. Ilmalassa ei ole lunta kuin 5 kertaa Pohjoisen talvessa. Selvästi koneen hankinnan ovat päättäneet Toijalan kone rataesimehet. On siellä ollut Katja ja Tampereen top ten kunnossapito naisenalut.
      Näitä Unimoggeja oli jo 60 luvulla mutta kasari Teuvon aikaan siirrettyyn TKA kalustolle. Näilla Hyyryläinen hoiti lumitöitä koko kp 7 edellisen kauden. Alkuun VR naureskeli ja nyt matkitaan.

      • Päätäseinääntytöt

        https://twitter.com/VRtrack/status/836589592862130176
        Unimog joutui kovaan testiin Destian kunnossapitoalueella Kajaanissa. Noita lumilinkoja on muutama kymmenentuhatta erilaisten kaksiakselisten perässä Suomenmaassa. Olisiko vaikka Nurmes ollut VRTrack omalla kunnossapitoalueella ettei tarvinnut ajaa Destian tekemään lumipenkkaan. Pitikö uusi morsian viedä vieraalle miehelle näytille että kelpaako. Näyttää tosiaan isojen poikien kalliilta lelulta. Monta halvempi on ottaa edelleen yksityisiä tehokkaita kiskopyörä kaivinkoneita harjoineen. Niillä se yksityisillä Destiakin ja VRT kp seiska tehdään lumityöt edullisesti. Tero Karppinen haluaa koneen varmasti Kouvolaan viraston turvalaitehalliin lumitöihin.


      • UnimogHyyrynjäljillekp7
        Päätäseinääntytöt kirjoitti:

        https://twitter.com/VRtrack/status/836589592862130176
        Unimog joutui kovaan testiin Destian kunnossapitoalueella Kajaanissa. Noita lumilinkoja on muutama kymmenentuhatta erilaisten kaksiakselisten perässä Suomenmaassa. Olisiko vaikka Nurmes ollut VRTrack omalla kunnossapitoalueella ettei tarvinnut ajaa Destian tekemään lumipenkkaan. Pitikö uusi morsian viedä vieraalle miehelle näytille että kelpaako. Näyttää tosiaan isojen poikien kalliilta lelulta. Monta halvempi on ottaa edelleen yksityisiä tehokkaita kiskopyörä kaivinkoneita harjoineen. Niillä se yksityisillä Destiakin ja VRT kp seiska tehdään lumityöt edullisesti. Tero Karppinen haluaa koneen varmasti Kouvolaan viraston turvalaitehalliin lumitöihin.

        Sotkamo Suomi nähty : Unimog menossa Nurmekseen omille maille


    • Kikynmukaan
    • Joutavillaoltavajotakin
    • JanneLeskinentotuus

      Yleisö tuli ajoissa, VR ei

      Sunnuntaina uutisoitiin siitä, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet Helsingistä lähteneeseen paikallisjunaan. Leskinen uskoo tämän johtuneen siitä, että väki lähti liikkeelle ajoissa, kuten hän itsekin lauantaina antamissaan haastatteluissa kehotti.

      - Olimme toimittaneet VR:lle aikaisemmin tiedot arvioiduista yleisömääristä. Yleisö reagoi kehotukseen lähteä ajoissa liikkeelle, mutta VR ei ollut varautunut siihen. Tämä on opettelua heillekin.

    • BilenaistenihailemaVille

      35 miljoonan kämmi Ruotsissa vastaa noin yli viittasataa työpaikkaa. Eiköhän sieltä Villen esikunnasta pitäisi laittaa 30 maanisinta heti pihalle. Noille nuorille töihintuleville insseille olisi ensimmäinen vaatimus 2 lapsen ja puolison heteroperhe. Sitten työt maistuu ilman ylilyöntejä. Nämä nuoret touhot elää Axel Smith elämää. Kohta tulee salakuvatut videot twitteriin. Näillä lapsettomilla ei ole käsitystä elämästä.

    • Lumityöt-valkokypärille
    • Hae-kesätöihin-VRTrack
    • Korjausvelkalisääntyy

      Korjausvelka kasvaa kun nänä laiskalasset ja jeejeejennit ei tee muuta talvella kuin käyvät kymmenen tuiskupäivää talvessa Transtech Otanmäen lumitöissä. Siitä ei onneksi kaupallinen matkustajajunaliikenne kärsi.
      Niinhän ne Amerikkaan menneet vanhat hampaattomat suomalaiset siirtolaisukotkin muisteli miten hyvin kaikki oli ennen ja Summertime oli hyvä biisi.

    • AbdulTuiskuhkiherratietä

      https://twitter.com/varimla/status/839454291211452416
      Kainuun ja koko Suomen henkilöliikenne on täysin riippuvainen Kajaanin VarikonLassen lumitöistä kuten Helsingin herrat tietää. Kainuunjuntti ihmettelee kun VRTrack lähin kunnossapitosopimus on Kontiomäki-Nurmes eikä siellä ole edes henkilöliikennettä.
      Milloin VRTrack yritystoiminta siirtyy rehelliseen työn arvostukseen ja lopetaan tuo valheellinen perseennuolenta. Paljonko pitää tulla tappioita että rehellisyys voittaa. Tampereella ja Oulussa menestys perustuu aina toisten nälvintään.

    • MitenmeidänJoniHmenee

      Mukaan tuohon halpaan paskaan. Lesta Jonikin taitaa olla vaikka poitsu pelaa jääkiekkooa.

    • Digiloikka

      Sähkörataa Lieksassa

    • VR-TRack-suolaa

      Kp6, kp8 ja kp 11 VRTrack tekee yksityisraidenkunnossapitoa/ lumityöt levittämällä satoja kiloja suolaa vaihteisiin. Suolaa ei tarvitse levittää kuin kerran riittävästi ja vesi seisoo vaihteissa jos vaihtoehto on lumitöissä hakun kanssa pitää käydä jatkuvasti. Seuranta on helppoa kun verrataan toteutumaa alueille tilattuun tonneihin suolaa. Vähätkin ns työt tehdään ABC kahvioissa tai kotana videoita katsellessa.
      Miten VRTrack työllistää kymmeniä diplomi-insinöörejä ja maistereita pelkästään seuralaispalvelu Twittwrin pyörittämiseen. Eikö ole oikeita töitä kuin seuralaispalvelu.

    • Millimetrin-tarkkuudella
    • VRhistoriatoistaaitseään

      Luottamus ja rehellisyys on esimiehen pääoma

      Tämän päivän työelämä vaatii esimieheltä kykyjä tilannejohtamiseen ja muutosjohtamiseen. Esimies tarvitsee tehtävässään vuorovaikutustaitoja ja ihmissuhdeosaamista.

      Työturvallisuuskeskuksen verkkopalvelussa kerrotaan työelämän rooleista ja työelämätaidoista esimiehen ja alaisen kannalta. Esimiehen rooli on muuttunut vuosien mittaan yhä enemmän toiminnan edellytysten luojaksi ja ylläpitäjäksi.

      Koska esimies onnistuu omassa työssään alaistensa toiminnan kautta, on tärkeää että esimiehellä on kykyjä saada aikaan alaisissaan motivoitumista, luottamusta ja sitoutumista organisaatioon.

      Kyky innostaa johtaa tuloksiin

      Esimiehen tehtävä on huolehtia työnteon edellytyksistä, resurssien riittävyydestä ja oikeasta kohdentumisesta sekä tavoitteiden realistisuudesta suhteessa resursseihin. Työntekijän puolestaan tulee käyttää resursseja järkevästi.

      Esimiehen tehtävä on aikaansaada sellaiset käytännölliset, sosiaaliset ja kulttuuriset olosuhteet, että työntekijät haluavat ponnistella työyhteisön tehtävän ja tavoitteiden puolesta yhdessä hyvässä ilmapiirissä. Keskeiseksi nousee kyky innostaa, kannustaa ja antaa rakentavaa palautetta.

      Oikeudenmukaisuus tuo luottamusta

      Esimiehen pyrkimys tasapuolisuuteen ja työntekijöiden oikeudenmukaiseen kohteluun vahvistaa luottamusta ja sitouttaa työntekijöitä, kun puolestaan epäoikeudenmukaisuuden kokemukset syövät työmotivaatiota.

      Oikeudenmukainen esimies

      on puolueeton, reilu ja tasapuolinen
      välittää ja on kiinnostunut alaisistaan
      työskentelee avoimen ilmapiirin luomiseksi työyhteisöön
      antaa palautetta ja pystyy vastaanottamaan palautetta loukkaantumatta
      osaa organisoida työt, jakaa vastuuta ja saa ihmiset tekemään työt hyvin
      on jämäkkä, ottaa johtajuuden ja osaa tarpeen mukaan myös sanoa ei.

      Joustavasti tilanteen mukaan

      Kalevan (6.7.2012) artikkelissa pohdittiin hyvän esimiehen ominai- suuksia. Tilannejohtamisen teorian valossa (Hersey & Blanchard) toivotuiksi ominaisuuksiksi nousevat joustavuus ja tilannetaju: esimies pyrkii sopeuttamaan johtamistyylinsä huomioiden alaisen motivaation (sitoutumisen) ja osaamisen (pätevyys) tietyssä tilanteessa.

      Delegoiva tyyli sopii tilanteessa, jossa työntekijä on motivoitunut tekemään työtehtävän, ja kykenee sen tekemään. Ohjaavaa tyyliä tarvitaan, jos työntekijältä löytyy motivaatiota, mutta puuttuu tarvittavaa osaamista. Rohkaiseva tyyli toimi parhaiten kun osaaminen on kunnossa, mutta motivaatio jostain syytä kadoksissa.
      Työyhteisötaidot muutoksen tukena

      Esimiehellä on merkittävä rooli hyvien työyhteisötaitojen (alais- ja esimiestaitojen) synnyssä ja ylläpitämisessä. Niiden hyvä hallinta auttaa organisaatiota ja sen työntekijöitä sopeutumaan muutoksiin.

      Hyvien työyhteisötaitojen vakiintuminen työyhteisön sisällä vahvistaa työpaikan henkeä ja luottamusta työyhteisöön ja esimieheen. Luottamus on itsessään voimavara muutosten yhteydessä, koska luottamus sisältää kyvyn ottaa riskejä tai sietää epävarmuutta. Luottamuksen turvin on helpompi vastaanottaa uusia, ennakoimattomiakin tilanteita, koska taustalla on yhteisiä kokemuksia epävarmoissa tilanteissa selviämisestä.
      Esimies alaistaitojen kehittäjänä

      Avoimuus ja syntynyt luottamus esimiehen ja työntekijän välillä on hyvä kasvualusta sekä alais- että esimiestaitojen kehittämiseen.

      Vinkkejä esimiehille alaistaitojen kehittämiseen

      Anna mahdollisuus kehittyä työssä.
      Huolehdi perehdyttämisestä sekä työnohjauksesta.
      Jäsennä odotuksesi alaisiasi kohtaan ja kerro niistä heille. Selkiytä työtavoitteet ja perustehtävä.
      Kannusta työntekijöitä vaikuttamaan.
      Anna rakentavaa palautetta ja ota vastaan palautetta.

    • Kainuuhjuntillehtieto
    • TykkäänSähköMaurista

      Katjan tykkääjät eivät selvästi tykkää Maurista. Nyt oli hyvä kuva Kouvolan kunnossapitäjistä jotka tekivät ammattitaidollaan ennatyspitkän miinuksen VRTrack tulokseen viime syksynä 2016.

    • KatjaPhaluaavielä

      Olga Ahtisen PK-35 VRTrack kunnossapitoon muiden VR:lle valittujen jalkapallotyttöjen lisäksi.

    • Eimiesmuistiinlaatua

      Liikennevirasto paljasti tänä syksynä Kouvolan ongelmat pistokokeissa ja alkoi tutkia koko maan tilannetta. Samanlaisia pulmia paikannettiin myös Uudellamaalla ja Karjalan radalla.

      Kouvolan ongelmat olivat laajimmat, kun puutteita havaittiin noin 250 vaihteen kunnossapidossa. Kahdella muulla alueella kyse oli alle sadasta vaihteesta.

      -  Luvut kuulostavat aika hurjilta, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtava tutkija Esko Värttiö.

      Hänen mukaansa vaihteen kunto on ollut ainakin osasyynä parissa Kouvolassa tapahtuneessa junavaunun suistumisessa. Viimeisin merkittävä tapaus on vuodelta 2012. Vaihdeongelmista johtui myös 13 junavaunun suistuminen Vammalassa 2013. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

      Otkes kuitenkin suositteli, että Liikennevirasto loisi selkeän vaihteiden kunnossapidon koulutusohjelman. Lisäksi haluttiin järjestelmä, jolla voitaisiin jatkuvasti valvoa kunnossapito- ja säätötöitä tekevien osaamista.

      Liikennevirasto aikoo nyt tarkentaa valvontamenettelyjään, kertoo rautatietoimintojen turvallisuuspäällikkö Marko Tuominen. Lisäksi VR Trackin ja muiden rataverkon kunnossapitäjien kanssa keskustellaan toiminnan kehittämisestä.

      Liikenneviraston mukaan VR Trackin kunnossapidon laiminlyönti Kouvolassa oli laajaa ja saattoi aiheuttaa turvallisuusriskejä raideliikenteelle. Ongelmat ovat sittemmin ratkaistu.

      -  Koko maan osalta kunnossapitäjiltämme on edellytetty välittömiä korjaustoimenpiteitä, ja havaitut puutteet on korjattu, sanoo Tuominen.

      VR menetti merkittävästi asemiaan

      VR Track on menettänyt merkittävästi asemiaan Suomen rataverkon kunnossapidossa. Vielä viime kuussa VR Trackilla oli hallussaan puolet Suomen 12 kunnossapitoalueesta. Se jakoi ykkössijan Destiankanssa.

      Destia sai markkinajohtajuuden rataverkon kunnossapidosta tässä kuussa, kun se otti vastuulleen Kouvolasta Iisalmeen ulottuvan Savon radan. Liikenneviraston mukaan VR Trackin ongelmat alueella eivät vaikuttaneet ratkaisuun korvata yhtiö Destialla, koska päätös tehtiin jo keväällä.

      VR Track oli mukana kilpailutuksessa, mutta jättäytyi pois loppuvaiheessa, kun vuorossa olivat laatuarviointiin sisältyneet avainhenkilöiden haastattelut.

      Ensi keväästä lähtien VR Track jatkaa toimintaansa enää neljällä alueella, kun Destia hoitaa kahdeksaa aluetta. Ennen kuin rataverkon kunnossapito avattiin kilpailulle runsas vuosikymmen sitten, VR Track oli vastuussa koko Suomesta.

      Poikkeuksellinen rajaus ulos kilpailusta

      Torstaina Destialle myönnettiin Pohjanmaan radan kunnossapito, joka alkaa ensi keväänä. Liikennevirasto rajasi VR Trackin pois Pohjanmaan radan kilpailutuksesta Kouvolassa paljastuneiden kunnossapitopulmien vuoksi. Ratkaisu oli poikkeuksellinen.

      -  Ei tällaista ole ollut aiemmin kunnossapitopuolella, sanoo Liikenneviraston kunnossapitoyksikön päällikkö Jukka Valjakka.

      VR Trackin väliaikaisen toimitusjohtajan Teemu Sipilän mukaan havaitut puutteet on otettu vakavasti ja korjaaviin toimiin ryhdytty.

      -  Puutteet laadussa vaikuttavat luonnollisesti asiakassuhteeseen. Kun teemme tarjouksen, lähdemme siitä, että laatu on tilaajan haluama ja pyrimme kilpailemaan hinnalla, Sipilä sanoo.

      • Toimituksenkommentti

        Yllä oleva teksiti on lainattu 19.40 Ilta Sanomista. Toitustaso on sieltä.


    • reilua_peliä_ehkä

      Vammalan tapaus ja kunnossapitäjä oli ja on vieläkin kyseisellä alueella kuka????
      Ne jotka tietää ei paljoa huutele mutta tämänkin asian saisi joku julkisesti oikaista.

      "lainaus "
      Hänen mukaansa vaihteen kunto on ollut ainakin osasyynä parissa Kouvolassa tapahtuneessa junavaunun suistumisessa. Viimeisin merkittävä tapaus on vuodelta 2012. Vaihdeongelmista johtui myös 13 junavaunun suistuminen Vammalassa 2013. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

      Asiat pitää esittää rehellisesti ja ketkä ovat kyseisellä kunnossapitoalueella kunnossapitäjiä.

    • PotkiipalleileVrTREfemut

      Kp6 ja kp7 kunnossapito oli viime syksynä VRTrack ongelmien aikaan Kouvolan alueella . Kunnossapito Kouvolassa on aina palkintovirka ja se on alhaaltapäin katsoen esimiesten anuksen nuolenta jokaon ainut tehtävä työ. Se ei edellytä yksityisraiteillakaan mitään työntekoa. Pääasia että muita alueen pomoja irtisanotaan kuten Rikkinen viimeisenä. Näitä pallopäitä riittää toiseen polveen pällistelemään twittwreissä. Miksi nämä Itäsuomen viisaimmat työnjohtajat, työmaapäälliköt ja insinöörit eivät osallistu kaikki viisaudellaan turvalaite päivystykseen kuten ovat luvanneet työhön tullessaan. Jos Rautatieto osa päivystää miksi nämä Euroopan viisaimmat viisi esimiestä ei pysty. Kääriäinen, Hämäläinen,Kuutti,Voutilainen ja Keränen. Ei taida ammattitaito riittää. Vastuu on taas noilla irtisanottavilla os177 sähköasentaja poloilla. Vammalan kunnossapitäjä oli Destia tapahtumaan aikaan ja siitä sai loparit Ramboll amattitaidoton valvoja. ER tuli tilalle. VRTrack on täynnä Otaniemen jyllääjän pelikaveri naisia kuten Maija Lava. Feminismi naisista tykkääminen on isompi vaikuttaja kuin vapaamuurarit, lestat Oulussa tai SDP ay-liike. Nyt VRT pääluottamusmieheksikin tulee Erkki Helkiönkin itsensä tietämättä?? joku telaketjuosaston jalkapallolija nainen Tampereelta. Vaali on suljettu kuten Johanna ilmoitti.

    • Vammala-faktaa

      R2013-01 Tavarajunan 13 vaunun suistuminen Vammalan liikennepaikalla 6.4.2013

      21.2.2014

      Tampereelta Raumalle matkalla ollut tavarajuna 3703 suistui 6.4.2013 kello 3.22 Vammalan liikennepaikalla Sastamalassa. Juna eteni aiotulla tavalla, kunnes Vammalan vaihteessa V003 junan 15. vaunun takateli tai 16. vaunun etuteli ohjautui vaihteen kielten ja tukikiskojen väliin. Tämän jälkeen junan peräpää alkoi suistua. Kaksi venäläistä säiliövaunua kaatui ja juna katkesi. Yhdeksän suomalaista tavaravaunua suistui kiskoilta. Venäläisten säiliövaunujen ja suomalaisten tavaravaunujen välissä ollut välivaunu suistui vasemmalle vaurioittaen lievästi junan kulkusuunnassa vasemmalla puolella ollutta raidetta. Junan loppupään 16 vaunua jäi kiskoille. Junan etupää, veturi ja 15 vaunua, jatkoivat jarrujohdon katkeamisen jälkeen vielä 314 metriä. Etupään viimeisen vaunun takateli kulki suistuneena ja rikkoi ratapölkkyjä. Veturin kulunrekisteröintilaitteen tietojen mukaan junan nopeus suistumishetkellä oli 67 km/h.

      Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Onnettomuudessa suistui kaikkiaan 13 vaunua. Kaksi venäläistä säiliövaunua vaurioitui korjauskelvottomiksi niiden suistuttua ja kaaduttua. Säiliövaunujen jälkeen tullut välivaunu sekä sen jälkeen ollut tyhjillä konteilla kuormattu vaunu vaurioituivat pahoin. Loput yhdeksän suistunutta vaunua kärsivät vähäisempiä vaurioita. Raiteita vaurioitui 177 metrin matkalta ja lisäksi betonisia raidepölkkyjä 249 metrin matkalta. Yhdestä onnettomuudessa kaatuneesta säiliövaunusta pääsi valumaan maahan vähäinen määrä raakamäntyöljyä. Onnettomuudesta aiheutuneet kokonaiskustannukset olivat noin 940 000 euroa.

      Junan suistumisen syynä oli vaihteen kääntyminen junan alla. Juna aiheutti vaihteen auki olevalle kielelle liikkeen, jonka seurauksena vaihteenlukko aukesi ja vaihde pääsi kääntymään. Auki olevaan kieleen syntyvä värähtely tai kieleen kohdistuvat riittävän suuret iskut voivat avata aukiajon sallivan vaihteenlukon. Tämän seurauksena kiinni ollut kieli pääsi aukeamaan ja vaunun pyörät putosivat kielen ja tukikiskon väliin.

      Auki olevan kielen värähtelyyn vaikuttivat useat tekijät. Kääntöavustin oli säädetty epäkeskeisesti ja ohjearvoista poikkeavasti siten, että auki olevan kielen ja tukikiskon väli oli 10 mm liian pieni. Tämä mahdollistaa junan pyörän laipan sisäpinnan osumisen auki olevaan kieleen. Venäläisellä kalustolla tämä on todennäköisempää, koska sillä on 5 mm suomalaista kalustoa pienempi pyörän laippojen sisäpintojen väli.

      Värähtelyn syntyyn vaikutti mahdollisesti myös venäläisen kaluston pyörän profiilista johtuva suomalaista kalustoa suurempi sivuttaisliike. Tästä johtuen venäläisessä kalustossa pyörän laipan sisäpinta kulkee suomalaiseen kalustoon verrattuna useammin lähellä auki olevaa kieltä ja nimellismitoissa ollessaan maksimissaan 5 mm lähempänä. Junan nopeudesta ja akseliväleistä johtuva värähtelytaajuus sopi vaihteen värähtelyominaisuuksiin.

      Onnettomuuden taustalla oli useita tekijöitä. Turvallisuusjohtamiselle näyttää olevan tyypillistä, että yleisellä tasolla järjestelmät ja ohjeet on kuvattu hyvin, mutta ne eivät toteudu käytännössä. Havaittuja turvallisuuspoikkeamia oli jäänyt systemaattisesti ilmoittamatta. Vaihteessa oli jo ainakin vuoden ajan ennen onnettomuutta ollut toistuvia aukiajoilmaisuja, mutta niihin ei ollut reagoitu. Junan kulun aiheuttamista aukiajoilmaisuista oli totuttu olemaan ilmoittamatta eteenpäin niiden yleisyyden vuoksi ja toisaalta koska kunnossapitäjät eivät olleet kyenneet selvittämään aukiajoilmaisujen syitä. Myöskään turvalaitejärjestelmästä saatavia lokitietoja ei ollut tarkasteltu ja analysoitu. Vaihteiden kunnossapitoon liittyvän osaamisen hallinnassa oli puutteita. Koulutusta vaihteiden kunnossapitoon ei viime aikoina ole ollut. Tutkinnassa ilmeni myös, että ajantasaiset ohjeet eivät ole riittävän helposti käytännön työtä tekevien saatavilla. Työn laadun kentällä tapahtuva valvonta ei ole riittävää. Lisäksi vaihteiden kunnossapidon dokumentaatiossa havaittiin puutteita.

      Vastaavanlaisten onnettomuuksien välttämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Liikenteen turvallisuusvirasto varmistaisi seuraavien uusien suositusten toteutumisen:

      Liikenneviraston tulisi luoda järjestelmä ja menetelmät turvalaitteiden vikalokien analysointiin, joilla varmistetaan, että toistuvat turvallisuutta vaarantavat viat tulevat havaituiksi.
      Liikenneviraston tulisi luoda järjestelmä, jolla varmistetaan, että kriittisen komennon käytöstä kirjataan syy ja perustelu. Perustelulla osoitetaan, että komennon käytön jälkeen järjestelmään ei jää todellista vikaa.
      Liikenneviraston tulisi muuttaa pääraiteilla käytettävien aukiajon sallivien YV60-300-1:9-vaihteiden sähkökääntölaitteet sellaisiksi, ettei liikkuvan kaluston aiheuttama värähtely pysty avaamaan vaihteenlukkoa.
      Liikenneviraston tulisi rataverkon haltijana luoda selkeästi määritelty vaihteiden kunnossapidon koulutusohjelma sekä luoda järjestelmä vaihteiden kunnossapito- j

    • MissäReiniKi123

      Nuorella VR insinöörillä ei jää kuin kaksi vaihtoehtoa jos työpaikan naiset tykkää jatkuvasti twittreissä. Ottaa ero vaimosta ja lapsista tai ottaa ero työpaikasta. Jättikö Kimmo VR työpaikan tyrkyt naiset ja otti VTrack firmasta lopputilin. Onnellinen loppu Kimmon perheen kannalta. Tyrkyt ottaa nyt kohteekseen seuraavaksi VarimLassen ja Tampereen parhaan naistemies Kauppisen.

    • Paikannustietokertoo
    • OushitVRTWitter

      Ihmisen käyttäytyminen voi paljastaa, mitä hän oikeasti ajattelee. Näitä Forbesin Carol Kinsey Goman kertomia merkkejä kannattaa seurata, jos haluat tietää, valehteleeko työkaverisi.

      Tekohymy. Todellisen hymyn feikkaamminen ei ole helppoa. Oikeassa hymyssä silmäkulmat rypistyvät ja koko kasvojen ilme muuttuu. Tekohymy näkyy pelkästään suussa.
      Tavallista nopeammat vastaukset. Kun valhe on suunniteltu ja harjoiteltu, aloittavat valehtelijat vastauksensa totuudenkertojia nopeammin.
      Äänenpaino ja tietty tapa puhua. Valehdellessa äänensävy nousee korkeammalle. Valehtelija myös käyttää usein tiettyjä termejä, joilla hän välttelee vastaamasta kysymykseen suoraan.
      Syljen vähäinen tai liiallinen eritys. Kova yhtäkkinen nieleskely tai veden juonti kertoo usein valehtelusta.
      Pupillien laajentuminen. Yksi vaikeimmista valehtelun peittelyistä on pupillin laajentumisen estäminen. Kun ihminen valehtelee, niin hänen pupillinsa yleensä laajentuvat jännityksen lisääntyessä.
      Silmien räpsymisen väheneminen. Henkilön silmien räpsyminen hidastuu valehdellessa ja valheen jälkeen se kiihtyy tavallista nopeammaksi.
      Jalkojen liikkeet. Valehdellessaan ihmiset usein ilmaisevat hermostuneisuuttaan jalkojen liikkeillä. He liikuttavat jalkojaan levottomasti tai venyttelevät helpottaakseen hermostuneisuutta.
      Kasvojen koskettelu. Nenä ei kasva valehdellessa, mutta valehtelija usein koskettaa nenäänsä valehdellessaan.
      Eleiden ja sanojen ristiriita. Jos ihmisen kertoma ja eleet eivät vastaa toisiaan, hän joko valehtelee tai ainakin sisäisesti ajattelee sanoissaan olevan ristiriitaa.
      Eleiden muuttuminen. Valehtelija pyrkii usein salaamaan valheensa pysymällä luonnottoman paikallaan tai kysyttäessä kysymyksen, jota pitää pohtia, he yli elehtivät.
      Nopea tilanteen tarkastaminen. Valehtelija usein katsoo alas tai pois valheensa jälkeen ja sitten nopeasti takaisin nähdäkseen uskoitko hänen sanomansa.

      http://www.is.fi/musiikki/art-2000005143168.html

    • Trikkikuvatkunniaan
    • nurkkaanajettutyömies
    • Suominousuun

      VR Trackin liiketulos oli −14,1 miljoonaa euroa (18,1 milj. euroa), josta VR Track Swedenin osuus oli −35,6 miljoonaa euroa.”

      Tappio Ruotsissa on ollut valtava liikevaihtoon nähden. VR Track Swedenin liikevaihto vuonna 2015 oli 78,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 liikevaihtolukemia en löytänyt, vaikka lyhyesti etsin. Mutta useiden kymmenien prosenttien negatiivisesta liiketuloksesta ilmeisesti puhutaan suhteessa liikevaihtoon. VR Track kasvoi Ruotsissa edelliset vuodet vauhdilla ja mainosti vuonna 2016 sitä, että se oli jopa nelinkertaistanut neljässä vuodessa Ruotsin liikevaihtonsa. Jälkikäteen näyttäisi siltä, että kasvu olisi kertynyt kustannuksiin nähden alihinnoiteltujen urakkatarjousten kautta, eikä ollut Ruotsissa kestävällä pohjalla. Tänä vuonna Ruotsin liikevaihto hiipunee, kun uusia tarjouksia ei ole enää aiemmassa määrin sinne tehty, ja tappiollisin iso sopimus on irtisanottu.

    • 10hengenviestintätöitä

      Radanrakentaja VR Track ilmoittaa aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön lomautuksista.
      VR Trackin mukaan rakentamisessa alkuvuoden tilauskanta on alhaisempi kuin aiempina vuosina. Tämä vaikeuttaa talvikauden työllisyystilannetta.

      – Työmäärä on vähentynyt merkittävästi vuodenvaihteen aikana isojen projektien päättyessä, eikä talvikaudella käynnisty uusia projekteja, tiedotteessa todetaan.

      Mahdolliset henkilöstövaikutukset kohdistuvat arviolta enintään noin 150 työntekijään. Yhtenä vaihtoehtona voi olla lomauttaminen enintään 90 päiväksi.

      VR Track pitää työmäärän vähentymistä väliaikaisena. Kevään aikana tilanteen uskotaan parantuvan, ja työtä voidaan taas tarjota koko henkilöstölle.

    • Olli-on-ammattimies

      https://twitter.com/tonihytonen/status/849256719012200449
      Nämä nuoret hipit eivät ymmärrä työnteosta yhtään mitään. Jos on kaksi turvamiestä ja ratatyölupa nuo kommentit on nuoren nars miehen pomojen perseennuolentaa. Töistä viis. Tonia ei edes pyydetä luonteensa vuoksi ratapihalle. Nuku vaan pääradan junassa nuoruutesi ohi.

    • VRtinder
    • Jouni-twiittaa-asiaa

      https://twitter.com/JKekale/status/854043290458611716

      VRTrack johto tekee vaihteenmittausta, sähkörata maadoituksia, erotin huoltoa ilman minkäänlaisia Livin ja Sähkötyönjohtajan vaatimia pätevyysvaatimuksi. M.Granlund on tarkka pätevyyksistä.
      Tuonne tunneleihin ja työmaille ei turisteilla ole mitään asiaa. Turvakortti koulutus ja 8h sähköturva vähimmäis vaatimus. Niitä ei anneta aamun perehdytyksessä.
      Pikkutirpit pois miesten työmailta.

    • Unimog-tuo-tehoa-työhön
    • Onneahienostatyöstä

      https://twitter.com/heidililje/status/855072036175183872
      Tuon tasoisen nuoren naisen ei kannata pilata elämäänsä kaiken hävinneessä VRTrack yrityksessä. Kannattaa lähteä firmaan jossa on oikeita miehiä töissä ja lopettaa tuollainen naimattomien lapsettomien tyttösten kanssa sipistely. Tulevaisuus ei hyvä tulevaisuus VRTrakilla.
      Kun VRTrack yhdistettään Destiaan niin kaikki alkaa nollasta.

    • VRT56twerkka1655eitwiitt

      Onkohan nuo 56 VRT työajalla pomoille twerkkaajaa tärkeämpää kuin 1655 työntekijän työhyvinvointi jotka ei twiittaa. Kuka tälläisen sirkuksen maksaa. Irtisanottu VRT työntekijä. Ja sitten elätetään hävinneillä kunnossapitoalueilla näitä hännännostaja varim ja laiti ja rämä porukoita. Joka päivä 80000 € yksityisraideurakasta tulee 40000€ tappiota.

    • Neljätyönjohtajaa

      https://twitter.com/varimla/status/859389524992024576
      Jos neljä työnjohtajaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa Talvivaaran ratapihan ja Otanmäen ratapihan niin mitä ne tekee loput 11 kuukautta vuodessa. Nuoletsii Helsingin piikasten persettä. VRtrakistä on tullut pikkukakkosen tasoinen lastenohjelma. Oikeita kunnossapitöitä ei ole 4/12 Suomessa ja rakentamiset mahtuu yhden käden sormiin. Savon kuljetus aliurakoi sillan ja sitä pidetään omana työnä.
      Konemiehet vetää aina kermat vaihteenvaihdossa vaikka tosiaasiassa tekevät työtä sepeliroikassa 2 tuntia työraon lopussa ja makaavat peräpukamat paukkuen kuitenkin 15 tuntia koneessa täysillä liksoilla 100% ylitöillä.

    • Huijatutreferenssit

      Kelan tili ei ehkä alkuaankaan ollut mikään rahasampo Ellun Kanoille. Todennäköisesti sitä tärkeämpää yritykselle oli kammeta Kela referenssiksi; vakuuttamaan vaikutusvaltabisneksen markkinat siitä, että Tujusen ja Pihan firma on läpäissyt jättiläismäisen yhteisön laatukriteerit.

      Melkein sama kuin saada kuninkaallisen hovihankkijan leima tasavallassa ja käyttää tätä hyväkseen omassa asiakashankinnassaan.

      Ellunkanat ja Deloittet käyttävät VRTrack julkisuuden kipeitä pyrkyreitä keräämällä tärkeitä referenssi mainintojaVRTraciltä. Kampanja menee kuin häkä päähän ja vapaaehtoisia riittää.

    • Totuusesiinhameestä

      Kunnossapitoalueet 1, 2, 3, 7 tosimiesten twiittauksia VRTrack twitteriin. Kaksi FB työmaamestaria ei voi olla koko yrityksen työntekijät. Onko menneet kalliit kurssit ja tarjoilut kunnossapitoalueilla hukkaan . Sitten miehet elämä kovenee kun tulee toimistollenne seitsemän viestinnän viisasta neitsyttä. Eiköhän ala twiittaus peräkammarinpoikia kiinnostamaan.

    • Löytyykömiehiänsinkuille
    • Kukasaiurakatkiinni
    • LiViTurvatekniikanasiant

      Liikenneviraston turvalaiteasiontutijoilla ei riitä ammattitaito tälläisen vanhentuneen Riihimäki-Lahti tekniikan vikojen korjaukseen. Montako päivää pitää istua Hikiän baarissa. Turvalaite Suomi on täynnä toinen toistaan omastamielestään viisaita ja korvaamattomia Ramboll turvalaiasiantujoita. Pitäisikö liikenneviraston tilata pikaisesti selvittämään tilanne Suomen ainut ammattimies safety Advisor Katajala.

      Riihimäen ja Lahden välisellä rataosuudella henkilöliikenteen junat on korvattu linja-autoilla liikenteenohjausjärjestelmässä olevan vian vuoksi.

      Liikennevirastosta ei osattu tiistai-iltana arvioida, kuinka kauan vian korjaamisessa kestää.

      Liikennevirasto tiedotti alun perin, että junaliikenne korvataan Lahden ja Riihimäen välillä ainakin tiistaiaamupäivän ajan, mutta viraston mukaan korjaustöiden parissa työskenneltiinkin koko tiistai.

    • Päivystysmuutosmenossa

      10.5. klo 20.01
      Korvaavia kuljetuksia Lahti-Riihimäki-välillä !
      Lahden ja Riihimäen välillä junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla ratajärjestelmävian vuoksi. Linja-autot lähtevät rautatieasemilta. Suoraan liikennöivä auto ei pysähdy Lahden ja Riihimäen välisillä asemilla, kun taas toinen auto liikennöi kaikkien väliasemien (Herrala, Järvelä, Lappila, Mommila, Oitti, Hikiä) kautta. Linja-auto liikennöi junaa hitaammin, joten vaihtoyhteydet siirtyvät pääsääntöisesti seuraaviin juniin.

      Matkustajia pyydetään varautumaan linja-autokorvauksiin myös torstaina 11.5. Liikennevirasto ei ole antanut korjausarviota radan kuntoon saamisesta.

      Perinteisesti kun ennen työnantaja neuvotteli RL osasto 73 asentajien uusista päivystyssopimuksista sattui erikoisia liikennettä jumiuttaneita yhteensattumia.
      Tukireleen mekaniikan väliin oli tipahtanut tinalangan pätkä estäen ison ryhmäreleasetinlaitteen toiminnan. Huollon jälkeen toisena sopimukseetoma yönä raidele päästi huollon jälkeisen jännitteen aleneman vuoksi. Päivystys ratkesi seuraavana päivänä huippu sidannaisuus korvauksin. Tulo-opastimeen tuli selvittämätön vika os73 turvalaiteasiantuntija kellokkaan loman ajaksi kun kävi kaapilla lomalla lähtiessään.
      Vanhan os 73 turvalaiteasiantuntijat tuntevat hyvin vanhan työnantajan painostuskeinot jotka on siirretty osasto 177 perinnöksi. Nämä os 73 perintöprinssit häärää viraston luottomiehinä turvalaiteasintuntijoina ympäri rataverkkoa. Kannattaisi selvittää onko sisäpiirin tietoa turvalaiteasiantuntijoilla.
      Se on varma kun vika selviää kaikuu rataverkolla Ramboll turvalaiteasiantujoiden kommentti "minähän sanoin".

    • vanhatratajätkättwitter

      https://twitter.com/VRtrack/lists/trackilaisia-twitterissa
      Kuhanhan sen Jyväskylän sillan oikein rakensi. Keskisuomalainen lehti tietää.
      Kun noita Tampereen ratikka viestejä selainee niin toteutuu vanha perinteinen sananlasku. Jokaisella VRTrackiläisellä on oma 15 metriä ratakiskoa kainalossa kun muita töitä ei ole.
      Pasilan tasoisia vaihteita on ennen vaihdettu kymmeniä kesässä eikä niistä ole vauvanvaippoja nostettu twitteriin Tampereella kuivumaan. Naisia oli on kyllä tarjolla komennusmiehille paljon mistä nämä nykyiset nyhtäparrat ei ymmärrä mitään.
      Ainut kosketus vieraisiin naisiin on työpaikan twitterissä. Siinä ei kyllä lapset lisäänny.

    • supersisko

      Ovatko kaikki korvaamattomat jo lähteneet VR Trackista vai onko vielä joku jäljellä? Ainakin joku Rautanen Nokialta väitti olevansa korvaamaton vaikka ei tiennyt radan kunnossapidosta ja rakentamisesta yhtään mitään.

    • 1980jälkeensyntyneetflow

      VRT työntekijöissä ei ole yhtään työhönsä oikeasti sitoutunutta esimiestä joka on syntymyt 1980 jälkeen. Bilepuoli menee aina edellä näillä sinkuilla, töistä ei tarvitse ymmärtää mitään kun on päässyt huihainsinööri tutkinnolla pomoksi. Kuvissa kädet on aina naisilla polvien välissä kun pitäisi tehdä vaikka hiirimatolla töitä. Jokaisella työntekijällä pitäisi olla lapsi jotta ymärtää elämän tärkeimmän asian.
      Kaikki ennen 1987 syntyneet ammattimiehet siirtyy Destialle josssa ihminen on ihminen ja palkka kaikille noin 3000€ kuukaudessa. VRTrack viimeisten kunnosspitoalueiden työnteijöiden joukkopako on alkanut Destialle.

    • Tyhjtäynnörikoliseeenite

      Kyösti Kakkosen mukaan etenkin valtionyhtiöiden palkkiot ovat järjettömiä.

      - Jos toimitusjohtaja tienaa kaksikymmentä kertaa enemmän kuin pääministeri, niin jossain on vikaa, hän sanoo Arvopaperissa.

      Kakkosen mielestä yhtiön tulosten ja johdon palkkioiden pitäisi suhteutua toisiinsa.

      - Valtionyhtiöissä on palkittu kyvyttömyydestä ja osaamattomuudesta hyvin avokätisesti, Kakkonen sanoo.

      Hänen mukaansa esimerkiksi Finnairin ja VR:n "historiat ovat tältä osin surkeita".

      Esimerkiksi VR:n toimitusjohtajalle maksettiin vuonna 2016 edellisvuoden tuloksesta 226 303 euron bonus. Samoihin aikoihin yhtiö oli otsikoissa

    • Sähköliitto-os177voittaa

      Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, ettei ammattiliiton luottamusmiehellä ole yksinoikeutta edustaa myös liittoon kuulumattomia työntekijöitä työpaikalla.

      "Tämä on erittäin merkittävä linjaus, joka pakottaa korjaamaan suomalaisen työelämän syrjivät valuviat. Tämän pitää johtaa siihen, että liittoihin kuulumattomien syrjintä loppuu", Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo tiedotteessa.

      "Päätös osoittaa, että suomalaiset työmarkkinakäytännöt eivät kestä perustuslain valoa. Yhdistymisvapaus on perusoikeus, ja se koskee jokaista työntekijää ja yritystä", Mäkynen jatkaa.

      Suomen Yrittäjät näkee, että ratkaisu avaa tietä paikallisen sopimisen edistämiselle, mutta asia vaatii vielä lainsäädännön uudistamista.

      Tarkemmin oikeuden käsittelemässä päätöksessä oli kysymys vakuutusyhtiö LähiTapiolan työntekijöiden edustuksesta työpaikalla vuonna 2011 käydyissä yt-neuvotteluissa. Tuolloin työnantaja ilmoitti, ettei se hyväksy henkilöstöryhmän valitsemaa luottamusvaltuutettua luottamusvaltuutetuksi, koska työpaikalla oli jo työnantajaa sitovan työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies.

    • Siiderivalaatkieriskelee
    • TätäköseVRTolikin

      Ella Niinimäki‏ @ellaniinimaki 23. toukokuuta

      Ella Niinimäki uudelleentwiittasi HS.fi uutiset

      Uudelleen ja uudelleen tulee totuus päin naamaa: ulospäin voi näyttää miltä vain, mutta hienonkin tarinan takaa voi paljastua vaikka mitä.

    • KSopasentuoppimääräys

      https://twitter.com/JariKukkola
      Määrys oli : Kouvola ei ole lintukoto. Jokainen alkaa tekemään linnunpönttöjä. Määräys on voimassa toistaiseksi kaikille HSopasen luottomiehille.

    • IllallaIrmeliaamukirveli

      Vanhat, kreosiitilla eli kolitervalla kyllästetyt puiset pölkyt singahtavat ujeltavassa, Elukaksi kutsutussa telineessä Veeran toiseen päähän, ja paluupostissa Elukka tuo uusia betonisia ratapölkkyjä tilalle.

      Radan päällysrakenteen uusimistöiden yhteydessä siirtyy historiaan myös rautatien ikiaikainen pistävä haju, joka on monelle radan varren asukille kotiseudun ominaistuoksu.

      Maarian tulosuoralla Rauhakylän tasoristeyksen kohdalla seulakoneen etenemistä valvova esimies Pertti Hyttinen ei jää myrkyllisiä yhdisteitä sisältävää tuoksua kaipaamaan.

      - Jouduimme joskus käsittelemään pölkkyjä tuoreeltaan, eikä kreosiittikäsittely ollut ehtinyt aina edes kuivua. Helteellä se oli yhtä pirua kun kreosiittikäry kirveli silmissä. On se hyvä, että niistä nyt päästään, vuodesta 1980 lähtien ratatöitä tehnyt Hyttinen toteaa.

    • ViikonTwitterkysymysAnnB

      Saako Juha Heidin ennen juhannusta. Vai onko jo hoidossa.

    • LestatlöytäneetMatkuksen

      Matkus - tuo suurperheen luvattu maa!

    • Naisellista
      • Rounaldo

        Onkos tämä yleisempikin tamma joryssä? Ymmärtääkseni on jakanut kaurakukkaroa enemmänkin lounastauoilla.


    • Ratajätkälletuleemieleen

      https://twitter.com/hkymalainen
      Tuosta pitkästä mustasta tornista yksi ainoa asia tulee mieleen. Sen voi esitellä konemiehet työmaamestarit livena seuraavalla työmaakäynillä. Kaikk jhl konetyömiehet on siirtyneet RTL koska työehdot on luottamusmiehillä varsinkin paremmat. VRT johto kiertää kiihtyvänä tornaadona kerran kuukaudessa vähiä työmaita vuorotellen työntekijöiden kyllästymiseen asti. Työt ei kyllä kiinnosta mutta naamat pitää näkyä twittwreissa. Työntekikijöitä kannustetaan twitteriin mutta samalla uhkaillaan että kaikkeen sosiaaliseen mediaan jää tunnistetieto VR käyttäjästä.

    • RadallaKohta30v

      kehut itä-suomeen! työnantaja on alkanut ymmärtää miten tärkeä työntekijä on! jatkakaa samaan malliin! täällähän jo viihtyy taas!

    • VRThäviääkunnossapidon

      https://twitter.com/varimla/status/877550509988732928
      Destialla tuollaiset pikku hommat hoitaa yksi mies VRT kolmen sijasta eikä tarvitse Parviaisen perintöprinssiksi valitseman pojan viinerikahveja välillä. Töihin on Destialla tultu sähköasentajaksi eikä twiittaamaan naisia tyytyväiseksi tykkäämään työajalla.
      VRTrack syötti ja juotti Itä-Suomen kunnossapitajiä Lappeenrannan Rauhan kylpylässä 15-16.6. Aamu viiteen piikki oli auki baarissa. Pomot piti lyhyet puheet siirretään puheen vuoro seuraavalle snapsille ja kiitosta alkoi ropista.
      Missä muualla yksityisraiteilla käy pomot ja työmiehet kerran viikossa huollolla kuin Itä-Suomessa. Kun töitä ei ole enää konekunkuillekaan kuin heinäkuuksi.
      k15 järjestelmästä ei rata- ja sähköratamiehet ymmäärrä vielä mitään moneen vuoteen.

    • Nahkurinorsillatavataan

      Sähköliiton hallitus käsitteli kokouksessaan 15.6.2017 vuoden 2016 edustajiston vaaleissa ilmenneiden epäselvyyksien johdosta tehtyä kattavaa selvitystä. Selvitystyö kesti poikkeuksellisen kauan, koska epäselvyyksiin osalliset eivät edesauttaneet asian nopeampaa selvitystä. Asioita salattiin Sähköliiton keskusvaalilautakuntana toimineelta liiton hallitukselta ja myöhemmin selvitystyön tekijöiltä.

      Sähköliiton viestintäjärjestelmiä otettiin luvatta käyttöön Edunvalvonnantekijöiden vaaliliiton vaalimainonnassa. Lisäksi sama vaaliliitto hankki äänestysajan kuluessa käyttöönsä vaalien toimittajalta jäsenten äänestystietoja voidakseen markkinoida ehdokkaitaan äänioikeuttaan vielä käyttämättömille. Äänestystietojen käyttö tuli ilmi vaalien äänestysajan lopulla muiden vaaliliittojen ja jäsenten havaintojen perusteella. Selvitystyössä kävi kiistatta ilmi, että äänestäneistä oli hankittu huomattavasti yksityiskohtaisempaa tietoa kuin oli väitetty ja toisaalta myöskään tarvittu vain kerrotun menettelyn toteutukseen. Tätä tietoa on ollut mahdollista käyttää monin eri tavoin hyväksi, jos on haluttu vaikuttaa jäsenten äänestyskäyttäytymiseen.

      Syksyn 2016 edustajiston kokousta edeltävänä päivänä edellisen hallituksen viimeisessä kokouksessa vaalien aikainen liittopuheenjohtaja hyväksytti vaaliliittonsa enemmistön turvin itselleen ja lähipiirilleen laajennetun työsuhdeturvan (5 vuotta) työsuhteen irtisanomisen varalta. Lisäksi samassa kokouksessa palkittiin ylennyksillä hänen lähipiiriinsä kuuluvia henkilöitä ja palkattiin kaksi henkilöä Sähköliittoon töihin ilman soveltuvuustestejä, paikkojen avointa hakua ja ilman koeaikaa, em. työsuhdeturvalla. Työsuhdeturva ja poikkeukselliset rekrytoinnit olivat kaupan seuraavina päivinä edustajiston kokouksen yhteydessä. Jos valta olisi suostuttu antamaan vaalituloksesta huolimatta silloiselle puheenjohtajalle ja hänen edustamalleen vaaliliitolle, olisi työsuhdeturvat ja poikkeukselliset rekrytoinnit purettu.

      Liittojohdon tekemän selvityksen sekä ulkopuolisella asianajotoimistolla teetetyn lausuman perusteella vaalien aikainen liittopuheenjohtaja hyödynsi asemaansa epärehellisellä tavalla oman ja edustamansa vaaliliiton hyödyn tavoittelemiseksi. Sähköliiton hallitus irtisanoi 15.6.2017 pitämässään kokouksessa vaalien aikana liiton puheenjohtajana toimineen henkilön työsuhteen Sähköliittoa vahingoittavan toiminnan ja luottamuspulan johdosta. Sähköliiton hallitus kohdisti lievempiä toimenpiteitä muihin vaaliepäselvyyden syntyyn keskeisesti vaikuttaneisiin, selvitystyötä vaikeuttaneisiin henkilöihin.

      Sähköliiton vaalikäytäntöjä ja sääntöjä on syytä uudistaa siten, että vastaava menettely ei voi enää koskaan toistua. Jäsenistön tulee kaikissa tilanteissa kyetä luottamaan siihen, että Sähköliitossa ajetaan aina jäsenten etuja, tasapuolisesti ja kaikilla toiminnan tasoilla.

    • Tennaritjalassatyömaalle
    • Uskoni-voittaa-aina-työn
    • Eikö-lestat-riitä

      https://twitter.com/jannekpaa
      VRTrackt twitteriin tulee uusi uskovaisten sivujuonne. Lestat ovat hoitaneet tähän asti kaikki tarkeän päätöksenteon Helsinki-Tampere-Oulu linjalla. Lestan ei tarvitse työtä tehdä kunhan tunnastaa uskonsa ja hihhuloi twitterissä. Vaikka olet humalassa töissä, varastat tai et tee mitään lesta pelastaa toisen joka tunnustaa syntinsä ja saa anteeksi.

    • Pomonpoikayllätti
    • RakennusRehti

      Nyt kun VR Track Oy on myyty ja irtautuu Groupista, on odotukset todella korkealla.

      Josko vihdoinkin uuden kumppanin myötä saadaan tekemisen meininki takaisin rakentamisessa ja muissa kustannuspaikoissa, niin että tilaajakin vihdoin taas kiittää.

      Tämän vuosikymmenen paras uutinen!

    • Tutkittuatietoa

      Hän toteaa, että vain hyvästä tavarasta saa rahaa. Rojusta sitä kertyy vähän tai ei lainkaan. YIT:stä tullut Hannu Leinonen on saanut saneerattua Destian tuloskuntoon ja saman on tehnyt Skanskasta tullut Ville Saksi VR Trackille.

      ”Molemmat ovat kannattavia yrityksiä. Edellinen haluaa olla ulospäinkin oikean yrityksen näköinen, jälkimmäinen haluaa kätkeytyä VR-konserniin ja välttää täsmätiedon vapaaehtoista antamista.”

      Destia on Leppinimen mukaan kovan luokan rakentaja. ”Talouslukujensa puolesta se näyttäisi olevan pörssikelpoinen yhtiö. Destialla on erinomainen kannattavuus, vakavaraisuus ja maksuvalmius ja sen toimitusjohtaja toimitusjohtaja Hannu Leinonen kertoo yhtiön kannattavuuden parantuneen jo kolmena perättäisenä vuonna, vaikka kilpailu hankkeista on merkittävästi kiristynyt.”

      VR Trackin toimitusjohtaja Ville Saksi on kertonut julkisuudessa, että yhtiö on parantanut tulostaan kahden heikon vuoden jälkeen hyväksi. VR Track on myös uutisoinut tytäryhtiönsä menestyksestä Ruotsissa. Se on voittanut tarjouskilpailuja ja ylläpitää Ruotsin rataverkkoa yli 100 miljoonan euron arvoisella sopimuksella lähivuosina. ”

      Ei VR Track näyttäisi vielä mikään Destia olevan, mutta ilmeisesti riittävän suuri ja kannattava, jotta sen omistaminen ja kehittäminen kiinnostaisi sijoittajia ja yritysostoilla laajenemishaluisia rakennusliikkeitä”, Leppiniemi arvioi.

      ”Sekä Destialla että VR Trackilla on takanaan tappiovuosia. Nyt toiminta on saatu kannattavaksi, eikä numeroiden ja johdon kommenttien valossa ole kyse onnenkantamoisista, vaan tervehdytetyistä ja osaavista yhtiöistä.”

      Valtio on Leppiniemen mielestä lempeä omistaja – ei mikään vaativa pääomasijoittaja. Destia saa pitää voittonsa, vaikka vapaita varoja ja osingonmaksukykyä näyttäisi olevan osingonjakoon tai pääoman palautukseen.

      ”Osingottoman Destian myynti ei katkaisisi tuottovirtaa valtiolle vaan muuttaisi omistajalleen tuottamattoman kultakimpaleen hyödylliseksi rahaksi.”

      Tuloksesta ja vapaasta pääomasta huolimatta myöskään VR Track ei maksa osinkoa. Kun väyläkilpailun kerrotaan olevan kova, VR ei kilpailusyiden takia tarvitsisi omaa rakennusliikettä tarjousten kirittäjäksi. Luopumalla rakennusliikkeestään VR saisi rahaa tarvitsemiinsa investointeihin – ehkä omistajalleenkin.

      Leppiniemi ehdottaa valtion infrayhtiöiden arvon nostamista ennen myyntiä fuusioimalla ne. ”Destia ja VR Track olisivat yhdistettyinä merkittävä rakentaja ja pörssiin vietynä arvokas kokonaisuus.”

    • Fiksut-ei-twiittaaturhaa
    • Latelax-lupaa

      Tämä ei toistu Karhejärvellä. Jarrut ja koneet lukitaan turvallisuus ohjeiden mukaan.
      Laatu Laitinen Kouvolasta hoitaa tiedottamisen VRTwitterissä kun on tosi tärkeää oikeaa työasiaa eikä helmojen heilutustaa. Ylivieskassa oli Laitisen mkaan Destian toppakone.

      Entinen VR:n työntekijä 4.7.2017 07:41 Ylivieskan työkoneen valumisesta ratapihalle

      Kovin epäuskottavalta tuntuu, että jollain ulkopuolisella olisi mahdollisuus, halua ja ennenkaikkea osaamista saada tuollainen työkonekokoanisuus liikkeelle eli eiköhän kyse ole kuitenkin raidetyöntekijöiden huolimattomuudesta tai virheestä.

    • latelaxvastaaVRTtwitter

      Citikka 5.7.2017 22:39

      Onko kone huollettu oiken ja huolellisesti vai onko ollut ammaytitaidon puute eikä manageri ole ollut ammattiyaitoinen yarkastaja?

    • bongaalomallasuurinsilta

      https://twitter.com/DestiaOy/status/882841543564042240
      Destia tekee Savonlinnaan suurimman paikalla valettavan betonisillan. Ei ole mikään VRTrack tunkattava nysse se tulee silta.
      Puutavaraa menee samanverran kuin VRTrack silloissa viidessä vuodessa yhteensä.
      Puutavara käytetään kahteen kertaan ja sitten murskataan energiaksi ettei VR osta sitä.

    • Rakpomolomalla-Itä-Suomi

      Rakentamispäällikkö nyt Imatralla menossa Savonlinnaan katsomaan Destian rakenteilla olevaa siltaa Laitaatsalmessa ja sepalintoimittaja Destian tarjoamilla lipuilla avec oopperaan kuten ennen vanhaan. On siinä diplomi-insinöörille kiksejä muutamaksi päiväksi.
      Seuraa alla olevaa linkkistä ensi viikon päivityksiä miten etätyöt ja yöt etenee.
      https://twitter.com/VRtrack/lists/trackilaisia-twitterissa

      • Vaihteennostoohje

      • Keltainenonmerkki

        Keltaisisen pystykolmion kohdalta nostetaan vaihdeohjeen mukaan ja keltaisessa kypärässä ei ohjeen mukaan ole kuulosuojaimia vaikka säpinällä ajetaan kiskoa poikki.
        Destian miehet nostaa aina oikeista paikoista jännitekatkoilla korkeilla autonostureilla ja kypärän kuulosuojat on aina paikoillaan. Kuulo menee huonommaksi valitettavasti vain yhteensuuntaan.
        VRTrackin työ on mennyt enemmänkin selfien ottamiseen.
        Kun yksi löytää tunnelin suuaukon tai ratikkavarikon metsäpuskan niin kaikkien merkittävien henkilöiden täytyy tehdä hajujälki samalle paikalle.


      • Sakkoatulinostosta

        Väärin tehdystä nostosta valvoja antoi sakkoa urakoitsijalle 5000€ per vaihde. Lisäksi vaihteet pitää erikoismitata ettei ole tullut s- vaihteeksi kuten joskus Karjaalla. Niin ne katteet häviää VRT llä kuten aina. Mutta onhan Head of information and IT jette bra och håll käften.


    • Johdollameneehyvin-vielä

      https://twitter.com/HarriLukkarinen
      VRT johdolla menee hyvin ja huipulla ei tuule vielä. Tuulenviemiä insinööri pomoja on jokapaikka täynnä ympäri Suomea vaikka töitä ei ole nimiksikään.
      Infrarakentajille, yksityisraide kunnossapitäjille ja konemiehille jaetaan lomaustus lappuja kun VRTrackissä ei ole tarjota töitä kuin nuorille piukeille insinööreille ilmaisiksi työharjoittelijoiksi.

      • Projektieiriidelty40vkok

        VR rata on toteuttanut miljardien edestä rakentamisprojekteja 40 vuoden aikana eikä niissä ikinä ole riidelty. Asioista voi olla eri näkymyksiä ratkaisuista ja rahasta mutta ei niistä ikinä riidelty.
        Riitely käsite on syntynyt Tampere-Helsinki aamujunassa etätyöläisten työnpuutteessa syntynyt rispekti.

        Jenni Heinisuo‏ @JenniHeinisuo 14 t14 tuntia sitten

        90M€ urakan menestyksen takana energian siirtäminen riitelystä yhteistyöhön. Ei mahdottomalta kuulostava resepti.


    • LähteeMikkeArahanpesijät

      KTM, DI Marko Hyvärinen, 48, on nimitetty VR Groupin taloudesta, rahoituksesta, hankinnasta ja IT:stä vastaavaksi johtajaksi (CFO) sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi.

      Hyvärinen siirtyy VR:lle valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta, jossa hän on työskennellyt finanssineuvoksena vuodesta 2015 lähtien vastaten useiden valtionyhtiöiden omistajastrategisesta ohjauksesta. Hyvärisellä on 20 vuoden kokemus johtotehtävistä pankki- ja sijoitusalalta mm. Nordeasta ja FIMistä, jossa hän toimi 7 vuotta CFO:na ennen siirtymistään valtioneuvoston kansliaan. Hyvärinen on ollut myös VR Groupin hallituksen jäsen keväästä 2017. Hän aloittaa uudessa tehtävässä alkusyksyn aikana.

      - Marko Hyvärinen tuo kokemuksellaan ja osaamisellaan vankkaa kykyä kehittää VR-konsernin keskeisiä toimintoja. Toivotan hänelle menestystä VR Groupin CFO:n tehtävässä, sanoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

      - Otan suurella mielenkiinnolla ja innolla vastaan haasteellisen tehtävän hyvässä, kehittyvässä suomalaisessa yrityksessä, toteaa Hyvärinen.

    • Jumalanterve

      Kaikki tulee nyt kuntoon.
      Jumalan rauhaan

    • RistoHkoski

      Risto kehui minä sen päätin ja voitin kp6 kunnossapidon. Tappiota tuli 25 miljoonaa 5 vuodessa. Näyttää siltä että Riston hulivili poika pistää Ratikassa vielä paremmaksi.
      Vai onko nekin Herra antaa synnit anteeksi lestoja.

    • Gagego

      Oli sekin aikaa kun nuoret VR-Radan kukkopoikainsinöörit Tampereella yrittivät leikkiä polvihousuissaan suurta johtajaa, vaikka eivät osanneet kunnolla edes ärrää sanoa, saatikka sitten VR:ää.

    • Duunariulosnaisinssitjää

      VR Trackin liikevaihto kasvoi

      VR Trackin liikevaihto kasvoi vertailukaudesta 5,5 prosenttia ja oli 131,3 miljoonaa euroa (124,5). Tammi−kesäkuun liikevoitto oli 0,1 miljoonaa euroa (-7,7).

      Kauden tärkeimpiä tapahtumia rakentamisessa olivat Tampereen raitiotieallianssin käynnistyminen ja Riihimäki−Tampere rataosan turvalaitteiden uusimisprojekti Liikennevirastolle. VR Trackin ja Liikenneviraston allianssi jatkoi Äänekosken biotuotetehtaan ratahanketta. Alkuvuoden hyvistä uutisista huolimatta rakentamisen loppuvuoden tilauskanta on alhainen, mistä johtuen käynnistettiin YT-neuvottelut mahdollisista lomautuksista. Kunnossapitoliiketoiminnassa rataverkon kunnossapitoalueen 2 allianssi siirtyi toteutusvaiheeseen.

    • Leppähalkomäntykankaalla

      https://twitter.com/VRtrack/lists/trackilaisia-twitterissa
      Mistähän ostettu kuorma-autolla parikuormaa kipattuna valmista leppähalkoo mäntykankaalle. VRTrack henkilöt sortuu naurettavaan teatteriin. Eikö se Juha ollutkaan Heidin muutosa aamulla klo 3 Espooseen. Peseekö nämä nuoret naiset pikkuhousupyykitkin twitterissä. Oliko Jennin tyttö kehis trialthonissa. Onko työpaikan takaamiseksi twiitattava kuten Heidi ruokatuntipanotkin kaikelle kansalle.

    • loppu-on-alkanut-VRTrack

      Antti Korhonen

      current Construction Manager at Granite Building Kallio Oy
      past Project Manager at VR Track Oy,

      Miksi kaikki huiput Kimmot ja Antit jättää VRTracin. Kun eivät voi sietää jatkuvasti työmaalla ravaavia pikku pissis topran tärinään ja kreosiittiin ihastuneita tyrkkyjä naisia. Nämä Twitter tyhjäntoimittaja naiset vaan jaksaa visertää pomojen kanssa 25/7 ja työpaikka on taattu vaikka kaikki rakentamis työntekijät lomautetaan loppuvuodeksi.

    • JennikinjättänytVRTracin

      Ei tässä mitään paniikkia ole, mutta kyllä täällä alkaa olla aika kuuma ja tukala, junassa matkustanut mies kertoi Iltalehdelle seitsemän jälkeen torstai-iltana.

      Miehen mukaan Oulusta Helsinkiin matkalla oleva juna on seisonut asemalla jo puoli kuudesta lähtien. Odotus alkoi, kun veturinkuljettaja kuulutti ongelmasta.

      - Ensin tuli nopea jarrutus ja sitten menivät sähköt.

      Odottelun aikana junan ravintolavaunusta on myyty tavaraa välillä käteisellä, välillä kortilla.

      - Konduktööri on tarjonnut jo pari kertaa mahdollisuutta poistua junasta, mutta muistutti että olemme "keskellä ei mitään".

      Vaikka paniikkia ei ole, matkustajien suunnitelmat muuttuivat.

      - Olisi pitänyt olla jo perillä. Suunnitelmat menivät nyt mönkään, kuten varmaan monella muullakin, mies kertoo.

      VR:n viestinnän mukaan odottelu johtuu veturin teknisestä viasta.

      - Nyt juna oli noin 2,5 tuntia myöhässä, mutta ilmeisesti pian päästään jatkamaan, Jenni Vuorio VR:n viestinnästä kertoi puoli kahdeksan aikaan Iltalehdelle.

      • OnkoVRTJennisalaista

        Pitäisikö VRTrack johdon miettiä on johtoryhmän kokouksissa pari viestintä naista liikaa jotka levittää yritys asioita ennakkoon kentälle. Vai se onkin tarkoitus. Häntä johtaa päätä.


    • LiVitlasiantuntijatöihin

      Asiantuntijavalvonta petti koska viankorjaus ei valmistu.
      Huomenna siirtyy vikamiehet mittaamaan vapaita ohjauskaapelisäikeitä koska asiantuntija määritteli sen sopimukseen tärkeimmäksi työksi. Toiseksi tärkein sopimukseen on kirjattu kaikkien kiskomaiden mittaus. Sanktiot paukkaa jos nuo liikenteenohjauslaitteiden kaksi tärkeintä kunnossapitotyötä tule tehdyksi.

      Liikennetiedotteet
      13.8. klo 20.47
      Viivästyksiä kaukoliikenteessä
      13.8 seuraavilla rataosilla odotettavissa myöhästymisiä sekä mahdollisia peruutuksia. Liikennevirasto ei ole antanut korjausarviota.
      Syy: ukkosmyrskyn aiheuttamat ratajärjestelmäviat.

      - Lappeenrannan molemmin puolin myöhästymiset noin 30-60 minuuttia
      - Venäjän liikenteen junille n. 15 minuuttia Kouvolan ja Vainikkalan välillä

      Seuraavat kaukojunat kulkevat myöhässä:

      - S 9 Helsinki - Joensuu klo 16:19 n. 120 minuuttia
      - IC 10 Joensuu - Helsinki klo 15:17 n. 105 minuuttia.
      - IC 11 Helsinki - Joensuu klo 18:29 n. 35 minuuttia.
      - IC 12 Joensuu - Helsinki klo 18:08 n. 45 minuuttia.
      - IC 27 Helsinki - Rovaniemi klo 15:24 n. 60 minuuttia.
      - IC 49 Helsinki - Vaasa klo 17:24 n. 25 minuuttia.
      - IC 70 Oulu - Helsinki klo 12:46 n. 30 minuuttia.
      - IC 126 Oulu - Helsinki klo 14:34 n. 20 minuuttia.
      - IC 151 Helsinki - Pieksämäki klo 15:04 n. 60 minuuttia.
      - IC 415 Oulu - Rovaniemi klo 18:30 n. 20 minuuttia.
      - IC 710 Oulu - Kuopio klo 15:18 n. 30 minuuttia.

    • tlasiantuntalkanujuomaan

      Onko Liikenneviraston turvalaiteasiantuntuja alkanut juomaan etätyössä kun nämä Liikenneviraston hommat ei taaskaan toimi.

      Liikennetilanne
      Liikennetiedotteet
      19.8. klo 19.11

      19.8. klo 18.31
      IC 10 Joensuu - Helsinki myöhässä
      IC 10 Joensuu - Helsinki klo 15:17 on myöhässä n. 25 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika
      19.8. klo 17.33
      Viivästyksiä kaukoliikenteessä välillä Kouvola-Imatra!
      Kouvolan ja Imatran välillä 10-20 minuutin viivästyksiä junille ratajärjestelmävian vuoksi.
      Liikennevirasto ei ole antanut arviota vian kestosta.

    • Kpa6-8

      Vieläkö se lihava turvisVesku on sielllä truckillä jarruna? Ei päässyt meille töihin vaikka haki...

    • Nuoretinssit

      Seuraa työajalla formuloita kun ei ole VRT antaa töitä. Toinen naisporukka kiertää 4 kk välein kanavia. Illalla odottaa hyvin varusteltu laiva ja laivuri Saimaalla.

      • Perinteet.kunniaan

        Kysymys kuului mitä nainen sanoi kun Mustalahden laiturissa isolla naidaan. Hiljaisuus. Oikein, ei pystynyt sanomaan mitään.


    • Kymenlaaksonlaulu

      http://www.jhl.fi/files/attachments/edunvalvonta/yksityiset_alat/rautatieala/palkkataulukko_1_3_2016_pl_3.pdf
      Sähköasentajat oikea alkulma. Siksi Destia ei vedä. Kouvolan kunnossapito on asenteeltaan perinteisesti kuin vetäisi kivirekeä. Huollot on myöhässä sn 10 kmh tasolla. Jos olisi VR kunnossapito olisi rajoitukset jo voimassa.
      Manu jalosti KariS aloittaman kermaperse asenteen perille kunnossapidossa. Jos et hiihdä Levillä Erkin mökillä poikien kanssa viikkoa tai laula Lean tiernapojissa jouluna tai lähde Lean kanssa johdon neuvottelupäivillä sekasaunaan olit täysi nolla.

    • JKekäleJWuorenjuuritöitä
    • Tason-nosto-alkaa-KV

      Raideyhteydet muuhun verkkoon ovat jo olemassa. Opiskelijoilla on lyhyt kävelymatka mm. Kouvolan rautatieasemalle.

      Halliin sijoitetaan Ganz-, Siemens DRS-, Thales ja Simis-C asetinlaitteet. Ganzin asetinlaitekontti on jo valmiina Hyvinkäällä. Ganz on itsessään virtuaaliympäristö, jossa voidaan opettaa jo yksistään mm. kulkuteiden tekemistä. Koulutushalliin tulee sisälle kaksi täydellistä vaihdetta. Ulkoalueelle tulee lukuisia muita vaihdetyyppejä. Sisävaihteet kytketään asetinlaitteisiin.

      Oppimiskeskuksen yksi perusajatus on, että se toimii myös varautumismateriaalin ylläpitopisteenä. Esimerkiksi kokonainen asetinlaite voidaan toimittaa pikimmiten tarvittaessa muualle. Sama koskee myös esim. vaihdeosia. Koulutushalli ja ulkoalueet suunnitellaan niin, että sieltä on varsin helposti ja nopeasti lähetettävissä suuriakin osia kentälle.

      Oppimiskeskusta hyödynnetään myös liikenteenohjauksen ja ratatöiden yhteistyön koulutuksessa, mm. radalle nousun paikallistamisessa. Päärakennukseen on suunnittelussa myös liikenteenohjauksen simulaattorikoulutuspiste.

    • Sana-on-vapaa-KS
    • MVHPressVeliHyyryläinen

      VR:n monopolimarkkinalle pitää tehdä jotakin
      31.8.2017 4:00

      Markku Kumpunen kirjoittaa pääkirjoituksessa (KS 29.8.) sen, mitä on monesti kerrottu liikenneministerin ilmoituksen jälkeen. Raideliikenteen kehittämiseksi on perusteltua tehdä jotakin monopoliyhtiölle ja monopolimarkkinalle.

      Ratojen kunnossapidon ja rakentamisen osalta muutos käynnistettiin 1995, kun perustettiin Ratahallintokeskus. Markkinoilla alkoi orastaa kilpailu. Varsinainen nytkähdys tapahtui 2005, kun yksityinen yritys voitti radan kunnossapitourakan. Kilpailutuksella saavutettiin lopulta edullisempi hinta taso sekä parempaa laatua ja hyvää palvelua.

      Arvostelijoiden mielestä kukaan muu ei ollut kykenevä suoriutumaan radanpidon töistä kuin valtionyhtiö VR. Toisin kuitenkin kävi ja tällä hetkellä yli puolet Suomen rataverkon kunnossapidosta tekee Destia rail Oy (entinen nimi MVH). Prosessi oli pitkä ja uuvuttava, mutta hyödyt olivat merkittävät.

      Monopolitoiminta pyrkii suojaamaan markkinaa, mutta kehittäminen tapahtuu yhtiön omilla ehdoilla. Uutisoinnissa kannattaisi tutustua asiaan tarkemmin. Markkinoissa kyse on toimintamalleista, joita on hyvä jatkuvasti kehittää.

      Jos joskus on luotu säännöt tai markkinan suojausmekanismit, niin yhteiskunnan muuttuessa pitää sääntöjä tarkastella aika ajoin. Kehittäminen ja eteenpäin meneminen aiheuttaa jossain tuskaa, mutta samalla on mahdollista, että yhteiskunta lopulta voittaa. Kenenkään etu ei ole, että tehdään aina samoin, niin kuin on aina ennenkin tehty.
      Veli Hyyryläinen, rakennusneuvos, Kouvola

    • UskotkoJoulupukkiin

      Kainuu & kunnossapito = lyömätön yhdistelmä 😎
      Jos uskot joupukkiin usko edelliseen. Ei Kainuussa ole merkittävää kunnossapitoa VRTrack.

      Nuorelle naiselle luulisi olevan sotkun munkkia etsiä itselleen mies.
      VRTrack on täynnä ilman naista olevia kantakirja oriita valmiina astumaan.

    • HanniLasselle

      Kiss my ash

    • Unelma-ammatti-aja-autoa
    • Miksijohtoapeanakp4
    • Inventointi-alkaa-kp4
    • VRTjohtoviestintäjuhlii

      #viestintä olennainen osa johtajan, esimiehen ja asiantuntijan työtä. Myös rivityöntekijä viestii - toivottavasti muutenkin kuin #puskaradio
      Puskaradio toimii. Kukaan ei päivitä VRTrack johdon twittwriä. Meno on kuin Villen aikaan naiset mukaan ja piilopaikkaan juomaan.

    • hlkMMM

      Mikä ulkomainen firma ostaa VR Trackin kohtapuoliin?

    • VarikonLasseTietää

      VRTrack Kunnossapito johtaja ja aluepäällikkö on hirvimetsällä Myllykankan ratapihalla. Tai sitten vaan tarkastaa Destian ratakunnossapidon tasoa millä urakat voitetaan.

    • AnttiKorhonentekityöt

      Miksi Ana Korhonen ei ollut juhlissa mukana. Ana teki kaiken työn mitä esim Hannit ja Heidit siellä juhlii tekemättä mitään oikeaa työtä olematta muuta kuin Harrin alusina.

    • kurssipiski

      Männä vuosina VR:n kursseilla meno oli ajoittain melko railakasta. Kurssipäivän kallistuessa illaksi kallisteltiin nestemäisiä eväitä ja komeita uroita kun oltiin, niin aina sattui ja tapahtui. Kaveri oli suinpäin ihastunut kauniiseen, nuorehkoon kurssin vetäjäneitoon ja eihän siinä sitten enää mikään auttanut. Olihan sitä sitten ihan pakko naida.

    • jan091

      Vr trackillä moni pomo saisi pistää hameen päälle. Kuiskivat käytävillä ties mistä vuoromuutoksista mutta mitään eivät uskalla alamaisilleen sanoa. Kulttuuri on jo vuosia ollut sitä että sanellaan ja tehdään muutoksia vaikkei mistään mitään ymmärretä

    • VRTrackinssitensitreffit

      VRTrack nuoret naimattomat inssit ensitreffit järjestetään Vuoktissa. Maanantaista keskivikkoon tytöille ja pojille sauvakävelyä Vuokatinvaaralla, sisäpalloilujajeja, punttisalia, hierontaa, solariumia, kuntosalia. Kaikkea missä testeroni ja estrogeenit jyllää. Keskiviikkona illasta juomapitoinen takkailta ja sen jälkeen Katinkullan saunamaailmaan. Eiköhän siellä kun höyrysaunassa katsellaan alasti toisten pippeleitä ja tisukoita eiköhän ala Jenninkin raiteilla rakkaus jylläämään. Loppuu joutavanpäiväinen puutteessa oleva lätinä ja työpaikalla ei vyyvytellä klo 16:00. Eikä tarvitse kytätä twitteriä koko ajan vapaa-ajalla kun on muuta elämän perus touhuamista partnerin kanssa. Ratainfra täynnä doneja mukaan sokkona joilla biletyskokemusta ensijännityksen purkamiseksi nuorempien kokemattomien opiksi ensireffeille.

    • LassenkanssaVuokattiin
    • TurvalaiteisännöintiOulu

      Liikenneviraston turvalaiteasintuntujan tehtäviin Oulussa kuuluu KUNNOSSAPITO- JA RAKENTAMISTÖIDEN VALVONTA. ONNETTUMUUS OULUSSA 10.9 OSOITTAA ETTÄ VALVONTA ON PUUTTEELLISTÄ, VÄLINPITÄMÄTÖNTÄ JA AMMATTITAIDODONTA.
      EI RATAISÄNNÖITSIJÄT YMMÄRRÄ VAIHTEISTA JA TURVALAITTEISTA YHTÄÄN MITÄÄN.

      Ratojen kunnossapidon työnjako

      Aluetoiminta jakautuu Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen alueille.

      Jokaiselle alueelle on nimetty rataisännöitsijät. Rataisännöitsijöiden toimenkuvaan kuuluvat

      kunnossapitotöiden ja rakentamistöiden valvominen,
      rataverkon hallintaan liittyvät lupa-asiat,
      maankäyttöasiat sekä
      töiden kilpailutusten valmisteleminen.

      Rataverkon hallinnasta, kunnossapidosta ja rakentamisesta vastaavat aluepäälliköt.

      Alueellinen liikennesuunnittelu kuuluu aluetoimintaan. Liikennesuunnittelijoihin ollaan yhteydessä, kun suunnitellaan töitä, jotka vaikuttavat rautatieliikenteeseen.

      Katso alueelliset yhteystiedot sivun vasemmasta laidasta!

    • Oulussaurakoidaan

      Oulun Satama Oy hankkii uuden ratapihan VR Trackiltä

      VR Track on voittanut julkisen urakkakilpailutuksen Oulun Satama Oy:n uuden ratapihan rakentamisesta. Urakka sisältää noin kolme kilometriä urakiskoraiteita sekä vaihteiden asennusta, ja se valmistuu vuoden loppuun mennessä.

      Oulun Satamassa käy vuosittain noin 550 alusta. Merkittävimpiä kuljetettavia tavararyhmiä ovat metsäteollisuustuotteet, nestemäiset polttoaineet sekä metsäteollisuuden raaka-aineet.

      – Uusien raiteiden rakentaminen on investointi, jonka tavoitteena on lisätä sataman liikennettä, toteaa Oulun Satama Oy:n operatiivinen ja tekninen päällikkö Risto Niva. Tulevaisuudessa sataman yksityisraiteilla kulkee kolmesta viiteen 600-metristä junaa vuorokaudessa. Nyt kilpailutettu päällysrakenneurakka on hankkeen ensimmäinen vaihe, kaksi seuraavaa vaihetta toteutetaan myöhemmin lähitulevaisuudessa.

      Oulun Satama Oy on myös VR Trackin kunnossapitoliiketoiminnan pitkäaikainen asiakas.

      – Olemme ostaneet raiteiden kunnossapitoa VR Trackiltä jo vuosikausia. Yhteistyö on ollut saumatonta ja kunnossapitäjät omatoimisia ja kokeneita. Asiakkaan ei todellakaan tarvitse huolehtia hommien hoitumisesta, kertoo Niva.

      Pohjois-Suomen kunnossapidon asiakasvastaavana toimiva työmaapäällikkö Lasse Varimo on samoin tyytyväinen vuosien yhteistyöhön.

      – Pidämme tilaajan aina ajan tasalla raiteiden kunnosta ja teemme suosituksia suoritettavista töistä, jotta raiteiden ja vaihteiden elinkaari pysyy hyvänä. Lisäksi meidän kautta voi aina kysyä apua ja neuvoja eri asioista, toteaa Varimo. – Tärkeintä on keskustella, kuunnella tarpeet ja kehittää niihin ratkaisuja. Tämä on yhteispeliä.

    • sähköasentajaLiviasiant

      https://sahkoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/69da0c9a73ecebf3b1c73a061d387c42/1505760621/application/pdf/1241021/Vasama 2 2015.pdf
      Todellinen ammattitaidon pohjanoteeraus. Sähköasentaja riittää kelpoisuudeksi Livin turvalaitetekniikan asiantuntujaksi Itä-Suomessa. Tästä seuraa että kunnossapitoon Itä-Suomessa hyväksytään kouluttamattomia sähköasentaja tolloja kun ovat Livin sähköasentajan turvalalaiteasintuntijan koira- ja puoluekavereita. Alas on menty kun kaikki työssään epäpätevät sähköasentaja toopet hyväksytään työjohtajaksi. Livin asiantuntijaa ja näitä työjohtajia yhdistää entinen kättäkaulaa ystävyys Jukka Parviaisen kanssa. Se on nyky Liivimiehellä plussaa CV ssä ja suora oikeutus työnjohtajaksi ilman mitään alalle soveltuvaa koulutusta.

    • Sähköasentajalle-sattuu
    • ärrättääniinveesti

      Tampereelle tuli jo ennen VR-Rataa aivan ihmeellinen käytäntö. Taloon tuli iso päällikkö, joka oli kooltaankin todella iso. Päällikkö sanoi ensi töikseen, että nyt lähdetään ydinporukalla pitämään hiihtokeskukseen johtoryhmän palaveri ja sen jälkeen lähdetään hiihtämään. Siitä lähtien Tampereella riitti päällikön perässä hiihtäjiä. Nämä perässähiihtäjät jonottivat nelinkontin päällikön oven edessä odottamassa omaa vuoroaan kehua Suurta Johtajaa. Kyseiselle päällikölle ei löytynyt myöhemmässä organisaatiouudistuksessa riittävän merkittävää tehtäväkenttää, joten hänen oli lähdettävä talosta. Tuli seuraava päällikkö, ja sen jälkeen seuraava ja vieläkin pari seuraavaa, mutta perässähiihtäjät pysyivät kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Nyt nuo tuon ajan hiihtelijät ovat eläkkeen ja kuoleman välissä ja naureskelevat keskenään, mitä kaikkea hasssua nuorempana tuli tehtyä. Niinpä. Heidän jokaisen pitäisi itkeä ja vetää hame päälleen viimeistään nyt.

    • mitäoletsaanutaikaiseksi

      https://twitter.com/VRtrack/lists/trackilaisia-twitterissa
      VRTrack twittwriin voisi muuttaa vastuulliseksi kertomalla mitä on saanut työssään aikaiseksi.
      Kaikki tyhmemmätkin näkee mielenkiintoisia asioita, valokuvaa, joogaa, näkee konditorin kakkutiskiä. Mutta missä oikeat työt. Miksi kaikki vaihdevuotiset punaposki naiset twittwreissä eivät jodlaa milloin saanut viimeksi miestä. Eiköhän jalkapalloilevan kunnossapitopäällikön jalkapalloilevien naisten nimitykset voisi tämän viimeisen kunnissapitopäällikön nimitys olla viimeinen. Vaihdevuosipunakan hikiset alushousut ja rintaliivit valkoisen verkkomekon läpi .
      Kolmen kunnossapitoalueen päällikkö nimitystä on mennyt ammatttitaidollisesti täysin munille.

    • Nokelan-paja-romuksi

      https://huutokaupat.com/fi/v/523027
      Tässä Oulun kultamuna Kestilän pajan tuotanto myydään romuksi. Työllistettiinhän tällä tempputyöllistämisella Vepsäläisen avustuksella kymmenen lestaa kymmeneksi vuodeksi.

    • kuninkaanserkku

      Yks Pekka kiusas Jyväskylässä niin kauan alaisiaan jotta päätyi lopulta helvettiin nimeltä Pieksänmaa.

    • AlliansvaihteetTrejaROK

      Tampere–Parkano

      6.10.–8.10.: Lauantaina 7.10. kaikki junat peruttu ja korvattu linja-autoilla välillä Tampere–Parkano. Lisäksi yöjunat IC 274 perjantaina 6.10., P263 ja IC 265 lauantaina 7.10. sekä P 272 sunnuntaina 8.10. ovat peruttu, eikä niitä korvata linja-autoilla. Parkanossa korvaavat linja-autot lähtevät rautatieasemalta. Lisää VRTwitterissä kuvia paikanpäältä .

      https://twitter.com/mauriheinamaki/status/912981458943381504
      Pako kontti on ainut joka on varmennustarkastettu asennus ja käyttöönottotarkastettu Livi määräysten mukaisesti dokumentoituna koko ROK hallissa 10.10.2017. Juhlalliset avajaiset betoni/sepeli pölyisessä ja täysin keskeneräisessä VR Track urakoimassa ROK hallissa on 10.10.2017.. Ramboll Kouvola on tehnyt kustannusarviot ja Liikenneviraston Itä-Suomen aluevastaava on rakennutaja. Vastaavat suunnitelmien toteutumasta budjetoitusti ja aikataulusta..

    • KymmeniälaitteitaKouvola

      Ratateknisessä keskuksessa voi harjoitella vaikka junan raiteilta suistumista
      12.11.2016 8:32
      Kuva: Jussi Lopperi
      Rakennuttajakonsultin Ramboll CM:n Matti Tossavainen esitteli oppimiskeskuksen suunnitelmia perjantaina.
      Rakennuttajakonsultin Ramboll CM:n Matti Tossavainen esitteli oppimiskeskuksen suunnitelmia perjantaina.

      Rakennuttajakonsultti Ramboll CM:n Matti Tossavainen kertoo, että rakenteilla olevasta Kouvolan ratateknisen oppimiskeskuksen turvalaitehallista tulee 110 metriä pitkä, josta 85 metriä on sisäosaa ja 25 metriä katettua ulkoaluetta. Hallin leveys on 34 metriä.

      — Raidetta keskukseen tulee yhteensä noin kilometri ja vaihteita yhteensä kymmenen, Tossavainen sanoo.

      Keskukseen on tulossa neljä liikenteenohjaussimulaattoria. Koulutuksessa voidaan harjoitella kaikenlaisia tilanteita varten.

      — Esimerkiksi voidaan harjoitella hallittua junansuistumista. Keskus antaa mahdollisuuksia hyvinkin laajalti.

      Liikenneviraston projektipäällikkö Maria Torttila sanoo, että turvalaitehalliin tuodaan kymmeniä erilaisia asetinlaitteita. Esimerkiksi noin 50 vuotta käytössä olleita relepohjaisia asetinlaitteita on hyvinkin erilaisia.

      — Jos tunnet yhden, et tunne kaikkia. Oppimiskeskuksessa on huomattavasti turvallisempaa kokeilla, kun tähän asti oppiminen on ollut mentorin kanssa harjoittelemista käytännössä. Nyt päästään enemmän kokeilemalla oppimiseen.

    • KvVRTracklaskutustyö

      Kouvolan uusi Hallituskadun varrelle rakennettava rautatiealan oppimiskeskus on viittä vaille valmis. Keskuksen avajaisia vietetään tänään tiistaina.

      Noin 13 miljoonan euron rakennusurakka alkoi syksyllä 2015. Urakkaan kuului vanhan, 1950-luvulta peräisin olevan huoltorakennuksen remontointi koulutus- ja sosiaalitiloiksi ja kahden uuden hallin rakentaminen.

      Urakan alkuperäinen kustannusarvio oli 6 miljoonaa euroa

      Kouvolassa osataan laskutustöissä tilaajan kusetus. Ramboll ja VRTrack pitää palaverit pataklubin baarissa ennen puoltayötä. ArtoAs babyface ja JarnoH kuittaa laskun.

    • näköispatsas

      Yksi Tapparan mies pani vauhtiin päästyään Tampereen Ratakeskuksen kokonaan uusiksi aina toimenkuvia myöten. Parhaimman palkan Tapparan mies kuittasi itselleen toimenkuvia suunnitellessaan.

    • Uraputki-Me-To

      Anna, Lea, Helka, Eija, Soili, Heidi, Ella, Katja, Kari, Merja, Marja, Veera, Jonna, Tero, Juha, Markku, Anneli ja Irja K

    • Missä-allianssi-kate
    • VesaM-VillejaKatjakehään

      Sähköliiton hallitus päätti mahdollisista työtaistelun jatkotoimista
      29.10.2017
      Hallitus päätti näihin mahdollisiin jatkotoimiin liittyen tukitoimenpiteenä ylityökiellosta sähköistys- ja sähköasennusalalle sekä energia-, ICT- ja verkostoalalle. Ylityökielto alkaa ja päättyy samanaikaisesti kuin jo aiemmin ilmoitettu työtaistelu, eli 1.‒8.11.2017. Ylityökiellon piiriin tulee noin 15 000 Sähköliiton jäsentä.
      Ylityökiellon piiriin kuuluvat myös Eltel Network ja Empower osastomme jäsenet, jotka työskentelevät kiskoliikenteen sähkörata,- ja turvalaitetehtävissä .
      Lisää tietoa saat liiton kotisivuilta.
      Hallitus

    • VRTrack-takaumia

      Heikennykset alkoivat syksyllä 2011, kun ensimmäinen heikennyssopimus tehtiin (kilpailukykysopimus). Viimeinen tehtiin alkuvuodesta 2014 ns. katkaisusopimus. Tänä aikana työntekijöiltä on viety mm. päivärahat, matkatunnit, pekkas-päivät ja pekkaslisät lisäksi majoitusoloja on heikennetty ja viikkoylitöiden korvauksia on pudotettu 35%:iin. Heikennykset ovat pudottaneet vuosiansioita useilla tuhansilla euroilla”, osasto perustelee.
      Jos sopimusta ei synny, seuraava lakko alkaa 26.7. kello 01:00 ja päättyy 30.7 kello 07:00. Lakkoon osallistuva kaikki VR Trackissa työskentelevät osasto 177 jäsenet.
      Osastoa närästää myös se, että VR Track on ilmoittanut kevään aikana irtisanovansa 14 työntekijäänsä ja lomauttavansa koko kunnossapidon henkilökuntansa 14 päiväksi. Tästä huolimatta yhtiö edellyttää osaston jäseniltä yhä enemmän joustoja ja ylitöiden tekemistä.
      Yhtiön hyvän tuloksen ansiosta on samanaikaisesti VR:n 780 johtajalle jaettu noin 7 miljoonaa euroa kannustinpalkkioina.

    • Tappiota-1milj-euroa-Q3

      VR Trackin liikevaihto kasvoi 4,4 prosenttia ja oli 216,4 !
      YIT likevoitto on yli 400 miljoonaa euroa. VRTrack on varmasti tasavertainen liikekumppani pikku visertäjänä TW Raidejokerissa YIT kanssa.
      Jokainen voittaa urakoita kuten Ville Saksi Ruotsissa. Ongelma on se ettei VRTrack saisi positiivista katetta projekteissaan.

    • HkiOpmJuvonen2Yvvper8h

      Lasse Varimo‏ @varimla 3 t3 tuntia sitten
      Vastauksena käyttäjälle @JaniKavilo
      Siinäpä se. Tämä on asia missä pitää niputtaa töitä ja suunnitella ne tarkkaan. Yv vaihteenhan nakkaa kenntään aika nopsaan 😉

    • Huippupaikat

      Hävityn kunnssapitoalueen mestari tienaa yli 55000 ekee vuodessa muutamalla työmiehellä ja yksityisellä ratapihalla.

    • Hiljaistahuippuosaamista
    • Käytäthänpaljonhymiöitä

      Mitä enemmän hymiöitä, sitä enemmän seksiä, selventää selvitystä johtanut Rutgersin yliopiston professori Helen Fisher. Hymiöiden laadullakin oli väliä seksielämän kannalta.

      Pusuhymiöitä lähettävät naiset saavuttavat muun muassa muita herkemmin orgasmin tutun kumppanin kanssa. Fisher arvioi syyksi sitä, että hymiöitä käyttävät yrittävät löytää kumppanin, joka panostaa viestintään ja kommunikaatioon, mikä auttaa myös seksissä.

    • Viihdevuodet
    • K.NyyssStelnetKyprojpääl

      VR kertoo, että kaikki Oulusta lähtevät ja Ouluun tulevat junat voivat olla maanantaina myöhässä asennustöiden vuoksi. Pohjois-Suomen junaliikenteessä on varauduttava 30-60 minuutin myöhästymisiin.
      Myöhästymiset eivät liity sunnuntaiseen kiskoilta suistumiseen, kertoo Liikenneviraston liikennepäällikkö Rauno Helander.
      – Veturi saatiin eilen kiskoille ja ratakin korjattua, viimeiset junat, jotka myöhästelivät tämän vuoksi olivat Helsinkiin saapuvat yöjunat, Helander sanoo.
      Helanderin mukaan Oulun asemalla tehdään viiden viikon ajan asetinlaitteiden muutostöitä. Laitteet liittyvät vaihteiden kääntämiseen ja opasteiden muuntamiseen ja junien kulkuteiden valintaan. Työt kestävät lokakuun 16. päivään saakka.

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe