mitä virkaa työvoimatoimistolla kun sen kautta ei enää saa töitä ,saati edes käydä juttelemassa,mieheni lopetti työn syksyllä ja nyt olis ensiviikolla pitänyt mennä et toimistoon,niin hänelle soitettaan että tuuppa vasta kesäkuussa jos et ole töissä??? !!!!!!!
työnhausta!!!!!!
11
<50
Vastaukset
- kokeilluoon
Antoi ne ainakin minun liittoon työvoimapoliittisen lausunnon että alkoi ansiopäiväraha juoksemaan. Oikeat työthän on haettu itse jo -90 luvun lamasta alkaen.
- tiiyy77
Ei työkkäristä juurikaan töihin laiteta, sillä parhaathan ovat töissä, ei työttöminä
- olisevähänihmetouhua
Todellisuudessa se ei ole edes työnvälitys. Se on jotain aivan muuta.
Olin yli 10 vuotta sitten työttömänä 4 kk. Jäätyäni työttömäksi virkailija alkoi esitellä minulle niitä niin sanottuja etuisuuksia. Sanoin, että eikö sinulla ole työpaikkoja mitä esitellä. Pudisteli päätään. Etsin sitten itse itselleni työpaikan. En muistanut ilmoittaa niille, että olin töissä, kun elämä meni niin kiireiseksi. Sitten ne soitti minulle ja alkoi jotain löpistä että kun en ole ilmottautunut. Sanoin, että en ole joutanut, kun olen töissä. Piti käydä vielä siellä. Näin kun virkailija merkkasi koneelleen raksin, että muka työapaikka saatu työnvälityksen kautta. Meinasin suuttua, mutta en puhunut mitään. Läksin pois enkä ole sen koommin siinä virmassa asioinut. Kiitin kun eroon pääsin niistä. - pitääollamallissaan
Järjestelmä on sellainen, että työttömiä tarvitaan. Yritetään lannistaa ihminen ja opettaa se työttömään elämäntyyliin........
Kun pitäisi kannustaa ja yrittää etsiä yhdessä ratkaisua, miten joutilaisuudesta päästäisiin normaaliin työ- tai opiskeluelämään kiinni.
Suututtaa työttömien kaltoinkohtelu.
- Työtäkaikille
Totta on, tärkeintä varmaan se, että heillä itsellä on töitä. Olen sitä mieltä, että niin työvoimatoimiston kuin kunnakin työpaikat vain kiertoon meidän kaikkien kesken, siis meidän yhteisen kunnan, kuntalaisten kesken. Ei taida koulutukset olla niin päätä huimaavia, etteikö niitä oppisi kuka vain. Työn tekijänsä opetttaa ja toisaaltahan noissa tarvitaan niin laajaa ammattikirjoa, että osaamista meillä työttömillä kyllä riittää.
- pylpyrä
Olen samaa mieltä,työvoimatoimistoista voisi aloittaa tuon KYNÄNPYÖRITTÄJIEN purkamisen. Kait ne nyt osaavat hakea päivärahaa neuvomattakin ja jos ei osaa niin kyllä työttömillä on aikaa neuvoa. Sen jälkeen kunnantalolta joutaa puolet kentälle oikeisiin töihin,jos ei kelpaa niin kortistoon.Liian paljon joutavia ihmettelijöitä vaan istuu verorahoilla.
- Ihmetyttää
Niin se on, ja moni heistä ei lähde mihinkään muihin kuin kunnan tai valtion töihin, miksikähän??? miksikähän??
- rahaaotmaatti
onko pera missä nykyvään ?
aeka mitätön tyyppi - leimasin
Mitä te siellä valitatte? Täällä etelässä on töitä enemmän kuin kerkee tekemään! Kyllä töitä tekevälle löytyy jos vain haluaa! Ei muuta kuin postimerkki perseeseen ja töiden perään!
- huoh
Nähtävästi kaveri on päässy postiin töihin...
- t.j.s.k
Talo täynnä virkailijoita, mutta Kajaanista soitetaan puolen vuoden välein, että onkosta töitä tiedossa. En ymmärrä tuollaista suojatyöpaikkaa. Kaikki käsketään hoitamaan netin kautta. Työkkärin kautta tullut 1 työhönosoitus, joka sekin oli avoimilla markkinoilla haussa.Tukipaikkoja ei enää ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418004Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834666Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673371- 552196
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171606Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591533Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128