Jokaisessa kielessä olisi syytä olla vakantteja, turhia sanoja. Ihan vaan niin kuin varmuuden varalta!
Kielessä oltava turhia sanoja
6
<50
Vastaukset
- juu.pajuu
Mistä tiedät, että ei ole?
- ukuyfdjtyjdety
Ehdottomasti. Esimerkiksi vittu vittu. Jälkimmäinen vittu on siltä varalta, että kuulija ei ymmärtänyt ensimmäistä vittua.
- Wesiperä
"kuulija ei ymmärtänyt"
Tässä ovat menneet puurot ja vellit sekaisin. Aloittaja viittasi kielen sanastoon, ei yksittäisiin puhunnoksiin.
- Lainsöödöntö
Onhan suomi jo hyvin kehittynyt siinä mielessä. Sanotaanko vaikka näin että itse asiassa niinku tietyllä tavalla elikkä niinku tavallaan tota niinku.
Kun kuuntelette ylen ykköstä, niin huomaatte, että edellä oleva litania kuuluu monen asiantuntijana esiintyvän akateemisen sanavarastoon.
Jos esitys on tarkoitettu nuorille, tulee ilmaisuun tietysti lisätä vittu tai pari. - ÄRKKOPEELÄINEN
MMinun puheissani/kirjoituksissani ei ole TURHENNUKSIA!!!, siispä kirjoitan ASIAA; hevonen yleensä ((AINA, mikäli ei ole sairas taikka IKÄLOPPU)) NUKKUU seisallaan, heppa lukitsee jalkansa ja ottaa nokoset, ja myöskin yöunet seisaallaan :)
Heppa on OLLUT SAALISELÄIN aikoinaan, joten parasta olle TOLPILLAAN KOKO-AJAN, ETTEI JÄÄ SUDEN / KARHUN RAATELEMAKSI!!!, mutta heppa EI nuku työaikanaan, mutta jotkut ihan sivistyneet ihmiset nukkuvat työaikanaan, ja JOKU jopa seisaallaan!!! :(
Sellaista ihan lehtikuvasta näin!!! :D
Ihan NÄYTTI nukkuvalta!!! :D - Eli_niinku
Eli hyvää torstaipäivää kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729