No,tämähän oli odotettavissa kun Maikkari sai ravilähetykset itselleen, kaukana ollaan siitä monipuolisuudesta millä Yle näitä kisoja hoiti ja lähetti.
Ja kaikki vain siksi että tuore kulttuuriministerimme joku vuosi sitten löysi ikiwanhan lakipykälän jolla Yleä kiellettiin lähettämästä "sponsoroituja" TV-ohjelmia kanavillaan, kuten Lottoa ja hevospelejä.
Ravikunkun alkuaika oli täyttä sekoilua jossa itse pääasia eli ravit jäivät taustalle, sen jälkeen on kuitenkin ollut parempiakin lähetyksiä joissa lähdöt ovat pääosassa...mutta sitten siirryttiin "poikkeusaikatauluihin", joita on viime aikoina ollut turhan paljon, kuten pari viikkoa sitten klo 15.00 alkanut tunnin lähetys jossa ehdittiin(?) käsitellä VAIN 2 lähtöä, seitsemän sijaan, ylimieliseen sävyyn Johanna Kuvaja lohkaisi että "menkää katsomoon, siellä loput"...ja mikä muka oli niin tärkeätä ettei raveja voitu lähettää???
NO, turha jääkiekkopeli, jossa ei edes ollut SUOMEA mukana!
Ja kuitenkin ennen ko. pelin alkua olisi ollut 20 minuuttia aikaa (16.55 -17.15) käsitellä edes yksi lähtö.
Entä tänä lauantaina? Ei raveja vaan Retromusaa, itse kooste siirretty klo 1-2 aikaan yön tunteihin.
Ja Elitloppet...vaikka Bret Boko edustaa Suomea näissä kekkereissä, niin eipä kanavilla nähdä edes koostetta kisoista, tilalla snoobia ja Ömeising reisiä...Elitloppetia verrattiin olympialaisten miesten 100m finaaliin, mutta se sentään on kaikkien nähtävillä. Yle hoiti nämäkin ravilähetykset ihan toisen malliin.
Kumma että Finlandia-ajosta saatiin säällinen kooste, muttei Elitloppetista, kuinkahan käy Kuninkuusravien kanssa, pelkään samanlaista pelleilyä.
Lätkän takia voidaan hyllyttää ja kieltää sarjoja oikein urakalla, samoin Ylen puolella TV2:n johtaja hyllytti tiistaina ison kasan ohjelmia, mm. Pikku Kakkosen kun piti odottaa jotain Niemisen peliä...hukkaan meni monta ohjelmatuntia.
Sensijaan snoobi ja Ömäising rais ovat näköjään muka NIIN tärkeitä juttuja ettei yksi historiallinen ravikisa paina samalla tavalla vaa ´assa kuin lätkä!
Elitloppet pimennossa!
Ravipimento
1
91
Vastaukset
- Anonyymi
Maikkari yleensä pilaa kaikki.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438305Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834756Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683582- 552206
Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181847Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71717Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3631602Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661263Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2801162