Onko vaikea elämä vai ei- en osaa suhteuttaa

899ijkkkjhjhffd

Lapsuus 1-12v. Kuuntelin vanhempieni jatkuvaa riitelemistä, huutoa ja tappouhkauksia ja tappelua (fyysinen pahoinpitely). Sain jo 6v. ensimmäisen syvän masennukseni tämän johdosta. Minuakin pahoinpideltiin monella tapaa tuon 12v ajan. Sain ensipsykoosini 9-vuotiaana vanhempieni jatkuvan riitelyn takia- en yksinkertaisesti jaksanut enää. Sisareni kuoli ollessaan 5-vuotias.
Äitini melkein kuoli perheväkivallan takia. Olin valmis tekemään itsemurhan. Yritinkin sitä, hirttäytymällä.

Vanhempani erosivat.

12v. menin uuteen kouluun ja koska olin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä niin olin helppo kohde kiusaajille ja sain turpaani n. joka toinen päivä 2 vuoden ajan luokkani pojilta.

Sitten menin yläasteelle ja päätin että minusta tulee kaunis ettei minua enää kiusattisi ja aloin laihduttaa. Sairastuin anoreksiaan. Sairastin vakavan anoreksian kaksi vuotta. Sain sydänkohtauksia.

Aloitin myös runkkaamaan sairaalle pornolle joka päivä koulun jälkeen siis eristäydyin huoneeseeni ja harrastin tätä n. 4 vuotta.

Paranin anoreksiasta. Masennus uusiutui. Menin lukioon ja pärjäsin siellä erinomaisesti.

Pääsin lukiosta, menin yliopistoon. Yliopistolla suoriudun hyvin.

Sain ensimmäisen työpaikkani ja menetin sen.
Menin vuodeksi au-pair hommiin ja siellä vanhempi äijä heti vokotteli minua ja sain siitä syyt niskoilleni koska perhe oli ns. korkeampaan sosiaaliluokkaan kuuluva ja minä olin heidän mielestään ruma ja huonompi. Lapsetkin hyppivät silmilleni koska olin heidän mielestään "lihava ämmä."


Tulevaisuus: Todennäk. n tule saamaan omia lapsia, koska olen pilannut hedelmällisyyteni. Seksiä en halua koskaan.

6

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3rwe

      Elämänkertasi on mielenkiintoinen.

    • Kynäheiluri

      Sinun kannattaisi ihan totta kirjoittaa kirja!

    • 899ijkkkjhjhffd

      Lisää...

      Sain hiljattain kuulla että isä, joka minua pahoinpiteli ja raiskasi 12 vuoden ajan ei edes ollut minun oma biologinen isäni.

      Rakastuin myös 12-vuotiaana omaan lähisukulaiseeni palavasti ja peitin tunteeni kolmen vuoden ajan.

      Ehkä kirja pitäisi kirjoittaa.

    • 899ijkkkjhjhffd

      Lisää kommentteja?

    • 899ijkkkjhjhffd

      Kirjasta saattaisi tulla hyvin mielenkiintoinen.

    • Jaksamisia

      No ihan keittiöpsykologian tutkinnolla, tosta nuoruudesta ja oikeastaan koko kirjoituksen asiaytimestä. Unohda nuoruuden runkkailut, ihmisen psykologia on sinänsä aivan helvetin kummallinen juttu mitä tulee seksuaaliseen käyttäytymiseen. Ja varsinkin silloin, jos ei minkäänlaista vertailupohjaa ole, on se luultavimmin osittain häiriintynyttä. Enkä nyt edes puhu insestistä. Freudin mukaanhan pojat rakastuvat äitiinsä ja tyttäret isiinsä. Ja se mitä luultavammin pitääkin jonkinverran paikkansa. Ainakin hyvin toimivassa perheessä missä mallit tulevat perheen sisältä ja niin edelleen. Ei se netti turhaan ole täynnä "insestiä" Käsittele asioita terveellä tavalla ja ole itsellesi anteeksiantava. Menee miten menee ja thats it. Jos hedelmällisyys on mennyt ja lastensaanti on joskus ollut haaveena, niin sympatiani ovat puolellasi. Muutenhan tuolla ei nykypäivänä ole vittuakaan väliä, noin yhteiskuntakelpoisuuden ja pärjäämisen merkeissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe