Miksi poliisi hampaaton?

hcmax

Hankasalmen sanomissakin yleisön osastolla valitusta mopopoikien yöllisestä rallista joka häiritsee kuntalaisten yö-unia.

Miten ihmeessä on päästetty tämäkin asia karkaamaan käsistä?..kyllä jos kyse olisi valtion edusta niin aivan varmasti laki olisi jo sorvattu vaikka yhden yön aikana, tässä se nähdään kuinka vallan kahvassa olevat eivät välitä tuon taivaallista siitä mitä kansalaiset valittaa ja sama se kuntienkin osalta, eikö kuuluisi myös kuntien ottaa asia esille ja viedä eteen päin sellaiseen päätäntä portaaseen että alkaisi tapahtumaan, ensiksikin mopoihin pakolliset, sellaiset pakoputket jotka vaimentavat äänet niin kuin kuuluisikin, se olisi helppo korvakuulolla poliisinkin valvoa ja jos korvaan ääni kuulostaa kovalta niin melumittaus täysillä kierroksilla vaikkapa 10 metrin päästä, joka ei vie ratsiassa aikaa juurikaan, tämäkin asia olisi jo ongelmassa eteen päin menoa mutta päättäjillä ja poliisilla ei näytä olevan halukkuutta.

Mopopojista valitetaan joka kaupungissa ja kylässä joten kyse ei ole aivan mitättömästä ongelmasta, ongelma on myös esillä niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa ja sen huomaa kun katsoo YouTube videoita ko. ongelmasta.

Pitäkö kansalaisten perustaa omankäden oikeutta käyttävät ryhmät kyliin ja kaupunkeihin jotka takavarikoi häiriköivien mopot ja rikkoo ne käyttökelvottomiksi koska ei virkavalta / Suomen laki pysty puuttumaan ongelmaan vaikka se varmaan on heillä tiedossa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bibelaaria

      annetaan terapiaa ja rynkyt ja eikun biitsille!

      • leggco

        Eiköhän hymy hyytyisi kun itänaapuri alkaisi rynnimään tänne ja alettais jakaa rynkkyjä, siinä vois alkaa monen alaleuka väpättämään kun olisi tiedossa että eka tulikaste on tulossa ja joltain voi henki lähteä.


      • ergyre

        Onko kaikkien, häiritsevästi ajavien mopopoikien vanhemmat joitakin deekuja? tai muuten päästään lahoja kun eivät tajua että oma kakara painelee mopolla ympäri kylää ja häiritsee kuntalaisten yö-unia.

        Todennäköisesti on näin että pojalle ostetaan mopo ja ei valvota lainkaan missä kakara mopollaan ärsyttää ihmisiä sillä halutaan poika pois kotoa että saadaan itse vetää viinaa tukka putkella.


      • rebodes

        Miksi kaikesta pitää aina valittaa joka mediassa monta vuotta ennen kuin mitään alkaa tapahtua?

        Suomessa suojellaan kaikkia rikollisia ja häiriköitä ja kunnon kansalainen kärsii eikä laki takaa veroja maksavalle kansalaiselle turvaa, rauhaa ja oikeutta.

        Viekö kun poliiseja vähennetään niin silloin on pakko kansalisten ottaa ohjat omiin käsiinsä tarpeen tullen, maaseudut turvattomia ovelta ovelle kiertävien rikollisten takia, onneksi ei vielä mitään pahempaa ole tapahtunut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1960
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      139
      1373
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1039
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      982
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      947
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      116
      933
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      771
    Aihe