Sairastan Capgrasin oireyhtymää

Raija79

Minulla on ollut lapsesta asti huonomuistisuutta ja paniikkihäiriötä, en esim uskalla olla kotona yksin ja välillä on kaaottista joutua juttelemaan vaikka kaupassa jollekkin tuttavalle. En ole saanut hoitoa siihen, ainoastaan masennus ja psykoosilääkkeitä mitä kokeilin niin oireet vain paheni entisestään ja tuli tukuttain lisää ongelmia. Lääkkeistä mihin ei kuulemma voi jäädä koukkuun niin vierottauduin pikkuhiljaa, se oli ihan hirveetä aikaa.

Kun en kerta saanut mistään apua niin sulkeuduin niin pahasti, että asunto ja ystävät lähtivät. Nyt asustelen rappukäytävissä, vietän päiväni ulkona ja joskus saatan päästä jollekkin yöksi.

Minulla kävi toissa Syksynä jo ajatuksia siitä, että läheiseni olisivat robotteja. Nyt olen ajoittain vakuuttunut, että näin on asiat, vaikka jotenkin sisimmissäni tiedostan, että näin ei ole.

Nyt mulla on toi sairaus edennyt jo niin pitkälle, että oon laittanu rytmit niin, että nukun päivät ja valvon yöt, ettei mun tarvitse nähdä ihmisiä.

Kärsiikö joku muukin samasta sairaudesta? Jos kärsii niin haluaisin mielelläni kuulla, että miten olette pärjänneet tämän sairauden kanssa

7

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sadmadworld

      Olipa surullinen kirjoitus.Toivottavasti joku osaisi sanoa tähän jotain järkevää.Itse en ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta oireyhtymästä.Yritä pärjäillä kaikesta huolimatta.

    • Kiitossinulle

      Samoin, en ole kuullutkaan moisesta. Mutta tiedän naisen, jolla on paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Jotain lääkkeitä syö. Hän on perheellinen kuitenkin. Hänen ongelmansa juontuvat vaikeasta lapsuudesta. Onko tuo oireyhtymä siis ilmeisesti synnynnäinen..? Se on vaikeaa. Oletko pyrkinyt terapiaan? Uskon, että auttaisi. On monenlaista terapiaa. Oletko kokeillut siedätystä., olet ihmisten kanssa tekemisissä. .. Vähitellen totut.. Opettelet uskomaan itseesi.

      • Raija79

        Muutaman kerran olen päässyt lääkärille ja sairaanhoitajalle jutteleman, mutta ei mikään 15min juttelu auta yhtään. Joskus olen hillinnyt oireitani kannabiksella niin sen takia en saa hoitokontaktia mistään. Lääkäri on laittanut 2 kertaa lähetteen psykiatrian poliklinikalle ja aina se tulee takaisin. He sanovat, että mulla on muka päihdeongelma ja pitää hoitaa se kuntoon, ennenkuin on mahdollista saada hoitokontakti. Sen takia kysynkin täältä apua ongelmaani. Tarvitsisin rauhoittavia, mutta nniitä ei näköjään enään saa, tai ainakaan minä en ole saanut. Aina on perusteltu, että voi jäädä koukkuun. Masennus ja psykoosilääkkeisiin vasta koukkuun jäikin ja mitä sitten vaikka olisi rauhoittaviin koukussa? Mielummin olen päästäni terve lääkeriippuvainen kuin ilman lääkkeitä tämän taudin kanssa.


    • kassuliini

      Nyt on niin sinun tilanteesi, että menet sossuun ja pyydät päästä lääkäriin!
      Tarvitset kaiken avun. Älä pelkää lääkkeitä, tiedät varmaan itsekin että tarvitset lääkkeiden tuoman avun. Käytä lääkkeitä niin kauan että tunnet olosi parantuneen. Tajua nyt, että elämäsi rappukäytävissä ei ole mitään elämää. Ota apu vastaan, hae sitä, ja vaadi sitä, ei se ole mitään nöyristelyä!
      Kun tunnet että muut ihmiset ovat robotteja, ei se ole normaalia. Se tunne kuuluu sairauteesi. Ja sairauteen pitää saada lääkkeitä, eikö?
      Siis nyt sossuun ja lääkäriin. Sinun täytyy saada asunto ja lääkärin hoitoa. Siis pelko pois ja pää pystyyn.
      Ilmoita itsestäsi täällä että mitä sinulle kuuluu. Ymmärrän kyllä että sinulla on voimat lopussa mutta kerää voimien rippeet ja hae apua!

      • Raija79

        Mulla jäi vuokravelkaa asunnosta joten en saa asuntoa mistään. Sossu maksaisi asuntoni 650e asti mutta itse mun pitää se löytää mikä on mahdotonta vuokravelan takia. Olen kokeillut lääkkeitä ja mitkään muut eivät auta kun rauhottavat, muut lääkkeet tekevät olostani täysin sietämättömän ja makaan 18 tuntia vuorokaudesta zombina. Yksityiset ainoastaan ovat myötäneet mulle rauhoittavia mutta mulla ei ole enään varaa mennä sinne. Tilanteeni on täysin toivoton.


    • Anonyymi

      Mitenkähän aloittajan kävi? Itse olen "vähäisemmälläkin oireilulla" saanut tukea ja lopulta eläkkeen. Itse koin, että on haitta, jos on asiallinen ja ei ole päihdeongelmaa. Mutta ilmeisesti asia menee molemmin päin. Ihminen tulee väheksytyksi, jos on liian "normaali" ja "asiallinen". Toisaalta sama juttu ilmeisesti menee, että palveluja ei saa, jos on "päihteidenkäyttäjä". Ilmeisesti sitten päihdeongelmaisenkin pitää mennä pohjamutien kautta. On sitten varmaankin määriteltävä itsensä "päihteiden käyttäjäksi" (vaikkei olisi) ja otettava vastaan päihdekuntoutujien kämpä. Levottomia ja vaarallisia asukkaita, poliisi ja ambulanssi vierailee niissä tiheään.

      Asunnottomille on asuntoja ja asuntoloita, sekä päihteettömiä että ehdotonta raittiutta edellyttäviä. Itse olen hoitokielteinen, mutta sain silti sekä asunnon että eläkkeen. Toivottavasti aloittaja on saanut jotain apua.

      Joka tapauksessa tulin keskusteluun, koska omaiseni kärsii Capgrasin tyyppisestä oireilusta ja tarvitsen siitä lisätietoa.

      • Anonyymi

        Hei. Voisitko luetella missä päin niitä on Suomessa kenties, kiitos?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      664
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe