Miehen kanssa kaveruus

nainen2468

Olen käynyt usean miehen kanssa treffeillä. Osa tapaamisista on olleet luontevia ja juttua on riittänyt. Jotkut miehet ovat vihjailleet, että olisi kiva, jos olisi naisia ihan kavereinakin. Omassa profiilissani on valittuna myös ystävyys (siinä kohdassa mitä seuraa hakee). Kun varsinaista kemiaa, ajatellen parisuhdetta, ei ole ollut kummankaan mielestä, niin olen saattanut treffien jälkeen ehdottaa miehelle kaveruutta. Yksikin mies vastasi, että kiva, että otit yhteyttä ja että olisi kiva olla ystävä. Kuitenkaan sen enempään homma ei etene. Itse siis haluaisin löytää ystäviä, joiden kanssa on samalla aaltopituudella ja joiden kanssa vihtyy. Miksi miehillä on ystävyys valittuna, vaikka he eivät sitten edes kuitenkaan halua ystäviä? Mistä löytää ystäviä? Erottuani edellisestä suhteesta olen tuntenut välillä yksinäisyyttä. Osa ystävistä ja riennoista jäi pois erottua, joten olisi aika löytää uusia. Toki miestäkin etsin, mutta miehen valinta onkin tarkempaa kuin ystävien, eikä sillä ole niin kiirettä.

11

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tätä.mieltä

      "Miksi miehillä on ystävyys valittuna, vaikka he eivät sitten edes kuitenkaan halua ystäviä?"

      Ensinnäkään miehet ei halua olla ystäviä naisten kanssa, se nähdään säälittävänä jos mies joutuu kaverivyöhykkeelle. Eri juttu sitten jos mies näkee naisen niin epäviehättävänä että mitään seksuaalisia ajatuksia ei voi syntyä niin kai se voisi onnistua.
      Mies tekee aika monessa asiassa niin kuten luulee naisten haluavan tehtävän eli ruksii myös ystävyys-kohdan jotta profiili näyttää suotuisammalta.
      Kyllä se taisi olla itselläkin valittuna vaikka en todellakaan halua naista kaveriksi.

    • mikäkaveruus

      Treffi sivustolta ei haeta kavereita. Vai kenelle ensin tulisi mieleen liittyä treffipalveluun vaan hakiakseen kavereita. Kaveri sivustoita nyt luulisi olevan muitakin kuin sivut jossa pääasiassa haetaan parisuhdetta. Mulle on kymmenet naiset sanoneet treffien jälkeen että "ollaan vain kavereita" Tämän jälkeen näistä kaveri naisista ei kuulu enään mitään joten mitä kaveruutta sellainen sitten on? Onko sinullekin kaveruus vaan lause "ollaan kavereita" jonka jälkeen et enään ilmoita itsestäsi mitään? Mä oon kirjoittanut profiiliini tuon seikan että selityksiä mistään kaveruuksista en halua kuulla koska sellaista kaveruutta ei kukaan kuitenkaan ole hakemassa vaikka jokainen nainen näin väittää aina treffien jälkeen.

      • alkuperäinenkirjoittaja

        Kyllä treffisivustolta voi hakea kavereita. Eräällä naisella oli kesällä ilmoitus treffipalstalla, että hän hakee itselleen naispuolisia kavereita. Vastasin ilmoitukseen, tutustuimme ja tulimme hyvin toimeen. Nykyään näemme säännöllisesti.


    • KaverikoEtsit

      Itselle on jäänyt miesystävä netteideitistä.
      Joskus tavataan ihan kavereina - joskus viestitellään.

      Samaa mieltä ettei netteideitti taida olla oikea paikka etsiä Ystävää. Voi toki löytyä...

      Jos ihan Ystäviä etsit, hae uusia harrastuksia, joissa tapaamiset kuuluu juttu esim SPR ensiapu.

      Facessa on myös paljon sinkku- ryhmiä jossa on myös paljon tapaamisia. Juoni on se ettei kaikki jaksa esim eron jälkeen hakea uutta suhdetta vaan kaipaa vaan kivoja ihmisiä, joiden kanssa vaikka ulkoilla tai käydä elokuvissa.
      Tapaamisissa toki tapaa muita sinkkuja ja välillä löytyy ihan se kumppani

    • Minulle jäi 1990-luvulla yksi nettideitissä tapaamani mies pitkäaikaiseksi kaveriksi. Kummallakaan ei kai ollut ystävä haussa, mutta meillä oli ihan hauskaa yhdessä vaikka ei "kolahtanutkaan". Sittemmin hän alkoi seurustella niin mustasukkaisen naisen kanssa, ettei tämä hyväksynyt ystävyyttämme ja se katkesi.

    • Mies__33v

      Olen joskus miettinyt, että jotkut nettideitin kautta kohtaamistani naisista olisivat olleet kiinnostavia kavereina, vaikka enempään ei olisi ollut rahkeita. On kuitenkin ollut vaikeaa ehdottaa sellaista kaveruutta, kun ei ole tiennyt, mitä se käytännössä olisi ja mitä toinen osapuoli kenties odottaisi. On siis ollut ajatus, että voisin viettää aikaa tuon naisen kanssa ja katsoa, millainen kaveruus siitä kehittyisi, mutta jokin on harannut vastaan.

      Se jokin voi olla ollut yksinkertaisesti vain sekin, että ei ole tiennyt, miten sellaisen ehdotuksen voisi muotoilla sille naiselle. Toinen haaste on ollut se, että olisin kaivannut ainakin joistakin nettideitin kautta tapaamistani naisista henkisessä mielessä niin läheisiä ystäviä, että en oikeasti ole varma, voiko sellaiseen edes päästä muuten kuin oikeassa parisuhteessa.

      Yksi mielenkiintoinen osa tuota kysymystä on tietysti seksi. Vaikka itselle olisi selvää, että sellaiseen suhteeseen ei kuuluisi seksiä, niin olettaisiko nainen jotain muuta, ja miten tuon kysymyksen saisi siististi ja nolostelematta pois häiritsemästä?

      Mitä sinä, aloittaja, naisena ajattelet näistä ajatuksista? Miten toivoisit miehen toimivan, ja mitä kuvittelisit tekeväsi sellaisen mieskaverin kanssa?

      • alkuperäinenkirjoittaja

        Itse uskon, että mies ja nainen voisivat olla hyviä ystäviä. Mikä olisikaan sen mukavempaa kuin keskustella esim. treffailusta miehen kanssa, saisi siis miesnäkökulmaa aiheeseen.

        Jos sopisin jonkun miehen kanssa ystävyydestä, ei seksi tulisi mieleenkään. Nainenhan saa helposti halutessaan seksiseuraa, joko baarista tai netistä. Toki jotkut naiset voivat ymmärtää ystävyyden väärin. On vähän hankalaa hienovaraisesti keskustella asia pois päiväjärjestyksestä. Jos rupeat puhumaan seksistä, niin nainen voi kuvitella sinun haluavan sitä.

        Mieskaverin kanssa voisi tehdä ihan samoja asioita kuin naiskaverinkin kanssa; keskustella asioista, käydä elokuvissa, syömässä jne.


    • miksi-naiset-valehtelee

      Pyytelin yhtä naista vaikka minne tapahtumiin, jäkis matsiin, salibandy matsiin ihan kaverina mutta sille ei sitten kelvannut vaikka sanoi että ollaan kavereita.

    • 97yt4566

      Itse olen yrittänyt joidenkin naisten kanssa kaveerata mutta huonosti on onnistunut. Olen päätynyt siihen päätelmään etteivät naiset pysty kaveeraamaan ilman omaa hyötyä tai tarvetta.

    • Tough_luck

      Se "ollaan ystäviä" -ruksi on ihan vaan helpottamaan tutustumista ja keventämään tunnelmaa, että voi (teoriassa) luulla voivansa ensin ystävystyä ja sitten osoittaa ajan kuluessa parhaat puolensa ja saamaan nettideitin rakastumaan itseensä.

      Maailma on raadollisempi.

    • EriSpuoletEiVoiKaveerata

      Jos mies on ruma kelpaa hän vain kaveriksi ja jos mies on komea kelpaa hän parisuhteeseen. Kuinka moni mies haluaa jäädä säälikaveriksi naiselle joka ilmoittaa suureen ääneen että olet senverran ruma että en halua panna kanssasi mutta voit hengailla siinä muuten vaan ja mä esittelen sulle komeita miehiäni. Hieman kaksinaismoralistista ajattelua sanoisinko. Siksi mun kaverit on vain miehiä koska sitä kaveruutta ei ratkota seksuaalisella porrasteorialla kumpaanko on mahdollisuudet voittaa vai hävitä vaan kaveruus on aitoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2525
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1897
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1651
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1615
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1469
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      108
      1386
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe