Toivon, että kukaan ei lyö lyötyä, en jaksaisi sitä henkisesti juuri nyt. En edes tiedä, miksi tänne avaudun, ehkä siksi, että en voi puhua asiasta kenellekään. Olen jo yli 50-vuotias nainen, yksinhuoltaja ja kolmen lapsen äiti. Vanhin lapsista on muuttanut jo pois kotoa, mutta kaksi asuu vielä luonani. Olen aina yrittänyt parhaani, mutta tuntuu, että olen epäonnistunut kaikessa, mihin olen ryhtynyt. Minulla on ollut aikoinaan pieni yritys, joka ei menestynyt ja osittain sen takia, osittain muista syistä (niin monimutkainen tilanne, ettei sitä voi tässä lyhyesti selittää) olen velkaantunut. Nyt olen työtön ja kouluttamattomana tässä iässä on lähes varma, että en enää työelämään pääse. Saan vielä jonkun aikaa ansiosidonnaista päivärahaa, josta ulosottomies vie niin suuren osan, että en pärjää. Akuutteja laskuja ja velkaa ystäville ja sukulaisille on kertynyt suunnilleen 3000 euroa ulosotossa olevien lisäksi. Tälläkin hetkellä poikani puhelinliittymä on suljettu, kun en ole pystynyt maksamaan laskua. En tiedä, mistä revin ne rahat ja maksaa haluan ehdottomasti. Nyt on kyllä itsetunto niin mennyt ja masennus vallannut mielen, että jos lapsia ei olisi, en jaksaisi elää. En ole saanut mitään aikaiseksi, yrittäjyys ei onnistunut, en omista asuntoa tai edes autoa, en pystynyt tarjoamaan lapsilleni ehjää perhettä enkä taloudellisesti sellaista lapsuutta kuin olisin heille toivonut. Haaveilen masennuksesta huolimatta vieläkin yrittäjyydestä, että voisin joskus lähiaikoina aloittaa jonkun pienen liiketoiminnan, ettei tarvitsisi loppuikää olla ihan näin köyhä. Mutta ei ole yhtään pesämunaa, niin jää haaveeksi. Olen niin toivonut, että saisi edes kymppitonnin jostain, niin saisin sillä ihan uuden alun, kiireellisimmät raha-asiat hoidettua ja pienen oman firman pystyyn. Tiedän, etten näillä tuloilla ja veloilla tule koskaan saamaan säästöön tuollaistakaan summaa. On vaikea kestää ajatusta, että monta kymmentä vuotta elinaikaa luultavasti jäljellä ja tietää, että se menee kituuttaessa senttejä laskien. Tuskin nälkään kuolen, mutta jos elämä on pelkkää selviytymistaistelua päivästä toiseen, vuodesta toiseen, ilman mahdollisuutta tehdä mitään mieltä virkistävää (lomamatkat, kampaajakäynnit, leffassa käyminen, uusien vaatteiden ostaminen ym.) niin elämä ei kyllä kovin elämisen arvoiselta tunnu. En kuitenkaan ole koskaan tavoitellut kuuta taivaalta, vaan tyytynyt aika vähään. Ihan normaali elämä riittäisi, en kaipaa sen kummempaa luksusta. Tuntuu kurjalta, että vaikka terveyttä ja yritteliästä mieltä riittäisi, niin ei ole mahdollisuutta yrittää parantaa tilannettaan.
epätoivoinen tilanne
6
201
Vastaukset
- jamassamyös
Suosittelen velkaneuvojalla käyntiä. Jonot ovat pitkät, mutta tuskin käynnistä on haittaakaan. Paljonko velkaa on ulosotossa ? Jossain vaiheessa velat kyllä vanhenevatkin.
- fbkrtikhtihtih
Ei velkaneuvojastakaan ole hyötyä, jos asiakkaalla ei ole tuloja.
- hdfsdvvsb
Kerrot olevasi työtön ja kouluttamaton yli viisikymppinen nainen. Koulutuspuutteista huolimatta osaat varmasti jotakin - ainakin osaat hoitaa kotia, jos kerran olet osannut kasvattaa kolme lastakin. Kyselepä hoiva-alan yrityksistä ja siivousfirmoista, josko jotain työtä löytyisi. Unohda tällä erää yritystoiminta, mikäli tarvitset sellaisen käynnistämiseen lainarahaa. Olet jo ennestään ulosotossa ja velkaannut edelleen lisää. Kukaan ei lainaa sinulle rahaa näillä pohjilla. Pienestä siivous/hoivafirmasta saattaisi sen sijaan irrota osakkuus, jos ensin osoitat vuosien mittaan olevasi sellaisen arvoinen työntekijä. Miksi muuten 'mieltä virkistävät' asiasi ovat kaikki maksullisia? Itse en kutsuisi rahan spillaamista virkistäytymiseksi, omat kivat juttuni ovat kaikki ilmaisia, marjametsä, kirjasto, nettileffat ja konserttitaltioinnit.
- äitikin
Kaikki keinot on käytetty, velkaneuvojan luona käyty jne. Kaiken kaikkiaan velkaa on useita kymmeniä tuhansia, mutta ne tosiaan hoituvat ulosoton kautta tai vanhenevat joskus, koska tuskin ehdin niitä maksaa ulosoton kautta 15 vuoden sisällä, jolloin kai vanhenevat. Suurempi murhe on tämänhetkinen muutama tuhat euroa, erääntyneitä laskuja ja velat ystäville ja sukulaisille painavat. Mitä töihin tulee, niin työkokemusta on paljon ja osaan kaikenlaista, mutta varsinainen koulutus puuttuu ja kouluttamattoman tuntuu olevan tosi vaikeaa saada töitä. Ja totta on sekin, että jos menisin/pääsisin esim. siivoamaan, palkka siitä olisi suunnilleen sen verran kuin tämänhetkinen ansiopäivärahani. Eli rahallisesti plus miinus nolla, koska ulosottomies vie... Siksi olenkin toivonut, että yrityksen perustamalla voisin kenties tienata paremmin ja saada velkani maksettua. Vielä sanoisin tuosta "virkistäytymisen" maksullisuudesta, että en toki tarkoita, että noita mainitsemiani niin usein tekisin, että ne harrastuksesta kävisivät, mutta olisi ihanaa tehdä vaikka kerran vuodessa etelänmatka tai käydä pari kertaa vuodessa kampaajalla. Nyt ne ovat aivan mahdollisuuksien ulkopuolella. Lähes kaikki vähät huvitukseni ovatkin ilmaisia, mm. noita yllämainittuja. Ja suoraan sanottuna suurin osa ajasta menee epätoivoiseen miettimiseen, että miten selviydyn tästä umpikujasta, ei oikein edes riitä jaksamista ja mielenkiintoa mihinkään muuhun. Ajatukset vain pyörivät samaa kehää. Mutta kiitos teille asiallisista kommenteista, ettekä syyllistäneet minua :)
- Terveykuntoon
Olet varmaan masentunut. Ota yhteyttä omalääkäriin, jotta saat diagnoosin, lääkityksen ja mahdollisesti terapiaa.
- mummoyh
Henkilökohtaisen avustajan, koulunkäynnin avustajan paikkoja on aika paljon ainakin pääkaupunkiseudulla. Ei kai oikein kannata ajatella ettei matalapalkkaiseen työhön viitsi lähteä kun uo mies kumminkin silloin nappaa suuremman osan palkasta. Mielesi virkistyisi ja itsetunto kohenisi jos teet palkkatyötä. Oletko hakenut asuntotukea ja toimentulotukea. Osallistuuko lasten isä lasten kustannuksiin (Voisi hyvin maksaa sen rästissä olevan kännykkämaksun).( No mulla on myös kokemusta yksinhuoltajuudesta ja rahavaikeuksista ja lapsen isä kun häipyi pojan ollessa ihan pieni eikä maksanut yhtään mitään niin ylpeys kyllä esti että olisin viitsinyt kysellä häneltä rahaa.)
Mutta haeppa nyt kaikki mahdolliset tuet. Kun työtömyyspäiväraha tippuu tulet kuitenkin tarvitsemaan sossusta jotain. Jos teilläpäin on leipäjonoja voisit toteuttaa ruokasäästöohjelman, mahdollisimman vähän kaupasta ja mahdollisimman paljon jakelusta. Sillä tavalla voi hyvin säästää 3-400 /kk kolmihenkisessä perheessä. En yllätä pimeisiin hommiin, mutta voisi hyvin löytyä jokin pikkuhommia, vanhusten auttamista, lumenluontia, kissanhoitoa ym joita voisitte tehdä lasten kanssa yhdessä ja sillä tavalla ehkä tienata joku satanen kuukaudessa. Voisite myös ruveta jakamaan ilmaisjakeulehtiä ja laittaa työsopimus jonkun lapsen nimiin ja voisit auttaa näissä hommissa. Näin uo ei vie niitä tienestejä ja ainakin saisi rahaa liittymiin ja lasten virkistysmenoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418004Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834666Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673371- 552196
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171606Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591533Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128