"Aurinkosähkön määrä verkossa tuplaantui – "Ensimmäinen vakavasti otettava aurinkoenergiavuosi"
Verkkoon kytketyn aurinkosähkön tuotanto on Suomessa tänä vuonna kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Lähes yhtä paljon aurinkosähköä tuotetaan kesämökeillä ja omakotitalojen katoilla vain omaan käyttöön. "
http://yle.fi/uutiset/aurinkosahkon_maara_verkossa_tuplaantui__ensimmainen_vakavasti_otettava_aurinkoenergiavuosi/8478416
Ja halpeneminen jatkuu vaan:
"Hinnat alenevat
Aurinkosähkön kiinnostavuutta selittää muun muassa paneelien hintojen ja asennuskustannusten aleneminen. Omat aurinkopaneelit voi saada katolle esimerkiksi 6 000 eurolla. Lovio listaa oman aurinkosähkövoimalan asentamisen mahdollisiksi syiksi muun muassa riittävän taloudellisen kannattavuuden, ympäristöarvot ja suomalaisen liiketoiminnan tukemisen.
– Se on tietynlaista omavaraisuutta, kuin perunanviljelyä, Lovio sanoo."
Omavaraisuus onkin tärkeää, edes sähkökatkosten ajan jos aluksi jotenkin pärjäis. energiavarastot odottaa vielä kehittymistään, niinkuin aurinkoenergian kehittyminenkin odotti aikansa.
Aurinkoenergian määrä tuplaantui
15
67
Vastaukset
- niinkö_valehdellaan
että tulee sähkötehoa 8000 kW yötä päivää kesät talvet? Kerrohan vähän tarkemmin vuotuisista tuotantomääristä.
- AurinkoSähköSkeidaa
Suomen suurin aurinkovoimala Helsingin Suvilahdessa tuotti 1200 paneelillaan tänään näköjään 4 kWh. Tuolla määrällä olisi yksi kerrostalosauna lämmennyt puoli tuntia.
Vaikea ymmärtää miten tuo aurinkosähkö tuo omavaraisuutta. Ongelmallisimmat tilanteet Suomessa kun syntyvät talvella. Kyllä kesällä lämpöä ja valoa riittää. - Perusfaktaa
Voiko joku olla noin yksisilmäinen.
Ymmärrä jo viimein, että Suomi ei pärjää sellaisella satunnaisenergialla, joita aurino- ja tuulivoima edustavat. Nämä energianlähteet toimivat korkeintaan marginaalisena lisänä niin pitkään, kunnes keksitään sellaisia akkuja, joihin niiden tuottama energia voidaan varastoida kylmien pakkaspäivien varalle.
Ainoat uusiutuvat energianlähteet, jotka tuottavat energiaa kelillä kuin kelillä ovat vesi- ja bioenergia.- MeluisaHäirikkö
Asia on just näin. Jos uusiutuvia halutaan, niin koskia on valjastettava lisää ja puun polttoa lisättävä.
Ei sellaisen energianlähteen kuin tuulen varaan voi laskea mitään. Laitetaanko tehtaat kiinni silloin kun ei tuule? Entä mitä tekevät sähköllä talonsa lämmitävät pakkaspäivänä, jos ei satu tuulemaan?
Tuuli sopii jonkun kesäasunnon energianlähteeksi, mutta valtakunnan tasolla se on sähköntuotannon häirikkö.
- att2
Nykyään on uudet paneelit ohut filmi. Keksintö Ruotsalainen tuotanto saksassa.
- ei-uutta
Itselläni oli kesämökillä "ohutfilmipaneelit" jo 20 vuotta sitten. Takuu kuusi vuotta minkä ne juuri ja juuri kestivätkin.
- kyllä_kelpaa
Suvilahti joulukuussa jo 168 kWh eli 1,4 kWh/paneli. Johan tuolla saisi kiukaan päälle 15 min, jos olisi saanut varastoitua.
- Tarkennetaan
Tarkoitat kai 0,14 kWh panelia kohti
- juuri_noin
Tarkennetaan kirjoitti:
Tarkoitat kai 0,14 kWh panelia kohti
Voimalan päivän kokonaistuotanto 6 kWh eli muutama kymmenen senttiä, on siitä jakaa vuokraajille.
- antaapaistaavaan
Käytetään akkuja minne varastoitu suuri määrä aurinkosähköä.
Energian varastoimiseen löytyy monia keinoja, mm. sähköautojen lataus, vetyn tuotanto ja sen kautta CO2:n jalostus nestemäiseksi polttoaineeksi ja monia muita.
- avaruudesta
Mitä vaaditaan, että sähköautojen akkuja voidaan ladata ja mitä vaaditaan vetyn tuottamiseksi? Veikaisin, että hieman enemmän tai vähemmän energiaa.
- HullunHommaa
yksiulkomaalainen kirjoitti:
Energian varastoimiseen löytyy monia keinoja, mm. sähköautojen lataus, vetyn tuotanto ja sen kautta CO2:n jalostus nestemäiseksi polttoaineeksi ja monia muita.
Kuinkahan monta sähköautoa Suomessa on: Sipilällä ja Sarasvuolla ja muutamalla muulla Tesla. Ja aurinkoenergiaa tulee lähinnä keskipäivällä ja silloin sähköauto on usein ajossa, ei kiinni kotitolpassa. Sähköauton ostaminen pelkästään sähkövarastoksi ei ole kovin taloudellista.
Eikä taideta vetyäkään tai synteettistä metaania tehdä missään teollisesti. Suomessa Voikoskella on koelaitos jonka vety kuluu kai omissa autoissa. Ja Saksassa taitaa olla jokin koelaitos.
Helsingin Suvilahdessa on aurinkopaneelit ja akkuvarasto. Varaston hinta oli 2 milj. euroa. Varastoidulle aurinkosähkölle tulee moninkertaisesti lisähintaa.
- hyvatmyyntimiehet
Tänään 6.12 Suvilahden aurinkovoimala tuotti 6,0 kWh. Italiasta tuotavan ja maaliskuussa 2016 asennettavan sähkövaraston energiakapasiteetti 600 kWh. Aika monen päivän päästä akusto olisi täynnä tämän päivän tuotannolla kun huomenna olisi varavoimalle käyttöä.
- japevaan
Aurinkoenergian tuottaminen ei ole enää ongelma. Sen sijaan sen varastointi on aivan lapsenkengissään. Lyijyakun, joka on oli 100 vuotta vanha keksintö, varauskykyä ei ole kyetty oleellisesti parantamaan ja muut ratkaisut ovat joko toimimattomia tai erittäin kalliita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438095Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834686Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683422- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171656Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591553Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.641233Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128