Köyhyyttä mielenterveysongelmista?

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruokajono-hatkahdyttaa-somessa-paattajat-eivat-ymmarra-milla-rahalla-jotkut-tulevat-toimeen/5725036

Monilla on jopa näin vaikea tilanne!

joo, tk-eläkkeellä olen , tilipäivänä investoin 16,80 € Kiinaan titaaniseen pieneen paistinpannuun sekä kolmeen tuluksilla varustettuun pilliin 3,60 € yhteensä. Siinäpä ne tämän kuukauden hemmotteluostokset itselleni.

Tottakai ne on lisänneet. Makasin 20 vuotta kouluissa ja opiskelupaikassa, kun ei ollut ketään, joka olisi ohjannut eikä siihen aikaan mitään opinto-ohjaajia ollut. Kaikki meni yli. Elämäni alkoi, kun olin noin kolmekymppinen, jätin opinnot kesken ja menin pysyvämmin töihin. Suoritin kyllä jonkin sortin ylemmän korkeakoulututkinnon myöhemmin, tutkinnon jolla ei ole ollut ikinä käyttöä työelämässä. Työssä olen pärjännyt hyvin, kylläkin hyppinyt alalta toiselle. Lopputulos näkyy surkean pienessä vanhuuseläkkeessä.

1/6

http://www.koyhyyskirjoitukset.org/

http://www.koyhyyskirjoitukset.org/koyhyyskirja.pdf

Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä
Toimittaneet Anna-Maria Isola, Meri Larivaara, ja Juha Mikkonen

s.123-128 Kunniamaininta kirjoituskilpailussa, Köyhyys ja minä = minä ja köyhyys – elämää Suomessa armon vuona 2006. ”Jälkisanat aiheesta, koska heikoimmassa olosuhteissa elävät eivät saa hätäänsä kuuluville. Olen elänyt hoitajana tuon kertomuksen, yhteinen matka muistoissa. Arja Mellanen, 56 v.” Tämän tarinan on siis kirjoittanut hänen hoitajansa vaikka se onkin minä = mielenterveyspotilas muodossa.

Tässä on ote tuosta elämän tarinasta tähän mutta ei koko tarinaa, sen voi lukea tuolta edellä mainitusta. Kommentoin ja kerron ajatuksiani sen jälkeen. Tämä tarina on niin hyvä, että soisin muidenkin lukevan sen ja kuvaa hyvin mielenterveyspotilaan arkea asumisyksikössä mitä itsekin olen omin silmin todistanut käydessäni katsomassa osastokaveriani siellä.

”Niin kauan kun muistan. Olen ollut köyhä, rahaton ja vailla siedettävää toimeentuloa jo lapsena. Nyt olen alistettu ja nöyryytetty. Ihmisarvoni kyseenalaistetaan päivittäin. Häpeä on jatkuva seuralaiseni – sukulaisten, perheen, miesten seurassa. Kaupungin vuokrahuoneessa asumisen ja usean Tammiharjun sairaalajakson jälkeen olen ollut mielenterveyskuntoutujien asuntolassa vuosia ja viimeiset puoli vuotta suljetulla osastolla.

Minulle jää laissa määrätty 80 euroa käyttörahaa kuukaudessa sairaala- ja laitosmaksujen jälkeen niin kuin kaikille muillekin asuntoloissa ja laitoksissa eläville.
Yhteiskunta on ottanut elämäni haltuunsa. Se on järjestänyt asunnon kahden hengen huoneessa. Asumiseen sisältyy myös talon ruoka, joka on pakko syödä. Se annetaan meille laitoshoidokeille, mielenterveyskuntoutujille. Ruokasaliin on mentävä, hoitaja annostelee ruuan ja vahtii syömistäni, kuntouttaa. Se sama käytäntö riippumatta siitä, oliko asuntolassa vai suljetulla. Ymmärtäisin hyvin, jos olisi alipainoa. ”Yhteiskunnan rahoilla maksettu”, muistuttaa valvoja. Laitos antaa välttämättömät, perustarpeisiin, pakolla. Maslowin kolmion keskiosa ja kärki ovat toisten ilo ja onni.

Minulla ei ole muistoa tai kokemusta päivästä, jolloin rahaa tarpeisiin olisi ollut riittävästi.

Viimeksi yritin korjata rahanpuutetta asuntolassa ollessani vahtaamalla k-kaupan kassalla asiakkaita, joilla ei ollut bonuskorttia. Tarjosin silloin omani ja kiitin kauniisti asiakasta, jonka ostokset höylättiin minun kortilleni. Näin sain muutaman euron ylimääräistä kuukausien päästä. Kysyin luvan vain mielestäni ystävällisen näköiseltä henkilöltä. Opin nopeasti erottamaan, kenen puoleen kannatti kääntyä. Vietin kaupassa useita tunteja viikossa. Myöhemmin tämä keino jäi, koska sain porttikiellon kyseiseen kauppaan. Siellä oli otettu yhteyttä käytöksestäni asuntolaan. Lisäksi sanoivat minun varastaneen karamelleja. Enhän minä ottanut kuin irtokarkkeja, jotka putoilivat lattialle, kun ihmiset valikoivat eri laatikoista. Joskus minä tosin syyllistyin ottamaan myös siitä kaukalosta, johon enimmät tippuivat. Olin huomannut, että myyjät laittoivat ne roskiin. Kaupan kassat kokivat tilanteen kiusallisena. Jotkut asiakkaista olivat myös hämmentyneitä tapahtuneesta.

Minä tupakoin, ja se on suuri ongelma, koska suuri osa käyttörahastani menee taivaan tuuliin.

Hoitajat ovat säännöstelleet tupakoita koko laitoksissa oloni ajan. Saan niitä nyt vain kolme kertaa päivässä, yhtä aikaa lääkkeiden kanssa. Suljetulla tulitikut pitää pyytää erikseen, välillä useita kertoja. Riippuu niin hoitajasta, mikä ”koirakoulu” milloinkin on menossa. Myös tupakkahuone on lukossa ja avain hoitajan taskussa. Kyllä siinä hoitajilla on pinna tiukalla, kun meitä tupakoitsijoita on osastolla yli puolet potilaista ja kaikilla sama tarve. Toivoisi, että vähempikin kontrolli riittäisi. Eivätkö he itse ymmärrä, että ovat samojen ”sääntöjen orjia”, kuin tekevät hoidettavilleen? Myös he joutuvat niitä ”noudattamaan”. Pahimmat hitlerit ovat ne, jotka itse polttavat. Kerran kuuntelin salaa, kun yksi kehui saaneensa perheen susikoiranpennun piikkipannalla tottelevaiseksi ja toinen sanoi kaikkien munasolujensa olevan hormonihoidon tuloksena jonossa ja järjestyksessä. Pääasiahan on, että kontrolli pelaa.

Eläkkeen maksupäivänä hoitajat ostavat koko kartongin tupakkaa säilöön. Silloin on helpompi säännöstellä ja laskea tarve pidemmälle ajalle, koska olen velkaa joka puolelle ja talous pitäisi saada tasapainoon. Aikaisemmin tehtiin itse sätkiä. Ne tulivat puolta halvemmiksi. Nyt ne on kielletty, kun niistä tulee roskaa ja laitosapulaisten määrää on vähennetty ja siivojia ei ole.

jatkuu seuraavassa viestissä...

2/6
Olen vuosien varrella yrittänyt useampaan otteeseen tupakkalakkoa. Viimeksi oltuani neljä päivää polttamatta meni hermot ja meinasi mennä myös elämä, kun toivottomana ja rahattomana työnsin neulepuikot sähkörasiaan. Hoitaja vain totesi leikillään, että ”Orvokki se haluaa saada ilmaiseksi permanentin”. En minä sitä oikeasti tarvitse, koska minulla on kaunis luonnonkihara tukka, jonka ”sain” isältä. Se onkin ainut perintö, jonka hän minulle jätti. Huonommin kävi siskolle, hän ei saanut mitään. Äidistäni on vain hämärä muisto ja kuva yöpöydän laatikossa.

Töpselitapauksen jälkeen jouduin suljetulle osastolle. Syynä silloin oli tupakan tuska. Lisäksi ahdisti, raivostutti ja harmitti niin se rahattomuus. Lainaakin yritin saada ja kerjätä tuloksetta. Sitten en enää vain jaksanut tätä elämää. Olin kuullut serkulla olevan 50-vuotispäivän, mutta en päässyt Turkuun juhliin ja lahjaankaan en voinut osallistua. Silloin menetin malttini lopullisesti. Muistin serkkua itse tehdyllä onnittelukortilla. Tosin se myöhästyi yli kaksi viikkoa. Suljetulla kuljin monta päivää hoitajan perässä ja pyysin pahvipalaa ja liimaa. Itsellä oli kynsisakset ja vanha lehti, josta leikkasin kukkasten kuvia. Lopulta yksi yöhoitaja antoi välineet. Siitä seurasi, etten seuraavana aamuna saanut rangaistukseksi tupakoita, kun olin ollut tottelematon ja itsepäinen vaatiessani tarvikkeita kortin tekoon. Postimerkkiinkin sain rahat osaston ”hätäkassasta”, kun nostin ”kovan elämän esille” osastolla esiintyneen kuorovierailun aikana. Sukulaissuhteet ovat hyvin tärkeitä, mutta ei nekään hoidu yksipuolisesti. Kesäisin serkkuni käy minua katsomassa samalla, kun vierailee täälläpäin muiden sukulaisten luona.

Osastolle tuli uusi hoitaja. Hän on lähellä eläkeikää, joutunut ”kevyempiin” töihin vanhusten vuodeosastolta. Olkapää ja selkä eivät enää kestä nostelua eikä sydän kuumia suihkuhuoneita. Väsynyt, huumorintajuinen ja mukava. Koen, että pitää minuakin välillä ihmisenä. Paljon elämää ja kuolemaa nähnyt, vuosikymmeniä jaksanut loputonta raatamista. Nyt ei enää voi tehdä raskasta ja uuvuttavaa hoitotyötä fyysisesti huonokuntoisten osastolla. Aikansa orja on hänkin samoin kuin kaikki peruspalvelutyötä tekevät keittiöiden ja päiväkotien työntekijät ja hoitotyössä olevat pienipalkkaiset naiset. Aika tarvitse orjansa. Julkisen sektorin matalapalkkaiset naiset ovat niitä armon vuonna 2006. He ovat orjia. Mitähän me potilaat tai asiakkaat sitten olemme?

Useana päivänä puhun hänelle kauppareissusta tulevana eläkepäivänä, koska yksin en enää pääse kuin helluntalaisten seuroihin, kun uskontoa ei oikein voi kieltää keneltäkään ja olen saanut lääkäriltä luvan mennä sinne ilman valvontaa. Kahdella vastaanottokäynnillä rukoilin lupaa siihen. Nyt saan olla osastolta poissa kaksi tuntia sunnuntaisin. Aikaa valvotaan ja tultuani kuulustellaan ja tarkastetaan tavarat.

Yleiset seurakunnan järjestämät tilaisuudet ovat myös ainoita, johon minä osallistun, koska ne ovat ilmaisia. Seuroihinkin on vaikea päästä, koska bussiliput maksavat. Täytyy valita sunnutai, jolloin on työvuorossa ”ymmärtäväinen” hoitaja, joka antaa talon matkakortin, jolla pääsen ilmaiseksi. Heitä on osastolla muutama, jotka käsittävät tilanteeni ja haluavat auttaa. Pitkin viikkoa saa tehdä salapoliisityötä, pääseekö tällä viikolla, kun hoitajien työvuorot tuntuvat suurilta salaisuuksilta. Välillä käyn kyllä pyhänä siskon luona kylässä ja jätän seurat väliin. Sisko kun yleensä antaa kahvipaketin lahjaksi, salaa mieheltään, että saan keitellä omalla keittimellä joskus kahvit, kun mieli tekee. Talosta saa kahvia vain kaksi, joskus kolme kuppia päivässä…

Huonekaverillekin tarjoan joskus kupillisen. Sairas nainen, joka tultuaan osastolle käveli usein hoitajien perässä ja rukoili särkylääkettä. Vatsakipua ja turvonnutta oloaan valitti. Usein oli hikimärkä ja kylmät pisarat otsalla, kun makaili vuoteessaan. Huomasin WC:ssä käydessäni, että hänen vaipoissaan oli lihakeiton väristä vuotoa ja haju oli kuin vanha hyasintti. Makean mädän sekoitus leijaili aina huoneessa ja voimistui koko ajan. Olisi ollut pakko tuulettaa, mutta ikkuna oli hänen vuoteensa vieressä. Hän oli kylmissään jo muutenkin. Sisaren tultua Kuopiosta katsomaan ja otettua yhteyttä lääkäriin hän sai kipulaastarin. Sen jälkeen on nukkunut yöt ja melkein päivät. Yöllä kerran heräsin, kun oman ja naapuriosaston hoitaja kääntelivät ja vaihtoivat vaippoja: ”Ei tämä tänne kuulu. Täytyy siirtää vuodeosastolle. Kato, lonkassa ja kehräsluussa on alkava makuuhaava.” Ei se auta, vaikka kuinka olisi opettaja, jos mielenterveys menee ja vakava sairaus osuu kohdalle eikä asiallista tutkimusta ja hoitoa saa ajoissa.

jatkuu seuraavassa viestissä...

3/6

Kaksi päivää sitten tuli uusi huonekaveri Tammiharjusta. Langan laiha ja pieni nainen, jolla on syömishäiriö ja tarve juoda vettä useita litroja päivässä. Meidän WC lukittiin, kun huonekaveri joi pöntöstäkin vettä, kun vesihanat oli teipattu kiinni. Se hankaloittaa minun elämääni. Sinnekin joutuu pyytämään ja rukoilemaan ovenavaajaa, että pääsee itse asioilleen ja pesulle. Kahvinkeittokin meni hankalaksi, kun ei saa vettä huoneeseen. Se onnistuu vain hoitajan valvonnassa ja huonetoverin poistuessa. Kahvia en saa tarjota hänelle, kun hänellä on tarkat mitat juomissaan.

Tupakka ja kahvi ovat minun ongelmani ja mielitekoni. Molempiin eivät rahani riitä, puhumattakaan muista tarvikkeista ja hyödykkeistä, joita vain rahalla saa. Kummilapsenikin ovat jääneet ilman lahjoja jo vuosia. Rahaa ei yksinkertaisesti ole.
Kaupungin vuokra-asunnosta jouduin pois, kun siellä sattui vesivahinko. Olin pessyt pyykkiä, sisareltani saamalla vanhalla koneella, jonka poistoletku oli lavuaarissa. Ystäväni soitti apteekista ja pyysi tuomaan rahaa lainaksi, kun omat eivät riittäneet. Hänellä oli kova pissatulehdus, ja rahaa ei ollut reseptilääkkeeseen. Takaisin tultuani lavuaari oli tukossa. Siellä oli pusero, jonka olin ajatellut pestä käsin. Ja vanhanaikaisesta vessasta puuttui lattiakaivo. Vettä valui huoneistoon ja alakertaan. Sain hysteerisen kohtauksen, kun talonmies syytti tahallisesta teosta. Minut vietiin hoitoon ja sieltä jouduin sitten valvottuun asuntolaan.

Jouduin jo asuntolassa ollessani lopettamaan käymisen AA-kerhossa, kun siellä on vapaaehtoinen kahvimaksu ja minulla ei ollut yhtään ylimääräistä senttiä laittaa kuppiin. Siitäkin laiminlyönnistä sain jo vieruskaveriltani huomautuksen, tosin vasta usean käynnin jälkeen. Alkoholi ei ole pitkään aikaan ollut minulle ongelma. Rahaa siihen ei ole, ja elämäntilanteeni on muuttunut ja valvonta tiukkaa. Se oli kuitenkin mielenkiintoinen laitoksen ulkopuolinen paikka, jossa sain hyväksytysti käydä, kuulla ja nähdä erilaisia ihmiskohtaloita. Eikä maksanut paljon.

Vaatteet ostan käytettynä kirpputorilta eurolla tai kahdella. Useat antavat ilmaiseksi säälistä, kun näkevät kolikkopussini. Sisarkin ja hoitaja antavat heille sopimattomia. Osastolla on myös vaatteita, mutta ne ovat laitosmallisia ja leimaavia. Mieluummin käytän ”omia”, vaikka ovat vanhoja ja pois muodista.

Tein aikanaan raskasta työtä suuressa keittiössä pienellä palkalla vuosia. Jalat ja kädet eivät kestäneet sitä raatamista. Lapset olivat alaikäisiä ja raha tiukalla. Mies ei kantanut vastuutaan. Olen ikäni tullut vähällä rahalla toimeen, tottunut niukkuuteen. Se köyhyys oli niin tuttua, ettei muusta osannut edes haaveilla. Naapurit olivat suunnilleen samaa tuloluokkaa. Rikkaat olivat lehdissä ja televisiossa. Työkyvyttömyyden seurauksena alkoi alamäki: mielenterveys petti, lasten huostaanotto. Se oli kammottavaa aikaa. Kaikki meni…” jne loput saatte lukea kirjasta.

Tästä nousee paljon ajatuksia mutta keskityn vain muutamaan.
Ensimmäisen hullun sekaisen naurunhörähdyksen itku silmässä sain kohdassa missä potilaan pesukone menee rikki. Miten kenelläkään voi sattua noin kurjasti, että kaikki meneekin noin päin mäntyä? Vaikka itsekin tiedän kokemuksesta miten niin voi käydä oman elämäni pohjalta, kaikki sattuu vain samalle kohdalle ja käsittämätön tapahtuu, etkä voi kuin katsoa vierestä. Vähemmästäkin ihminen saa jonkun hullun kohtauksen olematta silti mikään varsinainen sellainen. Olosuhteet vain ylittävät ihmisen kestokapasiteetin. Se voi tapahtua kenelle vaan. Miksi tämä nainen kuskattiin hoitoon pesukoneen aiheuttaman vesivahingon tähden?

Toinen pointti samaan asiaan liittyen mistä paljastuu hänen sairastumisensa syy: burn out ja työkyvyttömyys sekä siitä suora putki mielenterveysongelmiin. Vaikeuksia, vaikeuksia ja lopulta vielä enemmän vaikeuksia. Vaikea siinä on pitää mielenterveydestään kiinni ilman työtä! Työ tuo niin monelle ihmiselle tärkeää sisältöä päivään sekä muita ihmissuhteita. Eläkeläinen aika väistämättä, varsinkin köyhänä, syrjäytymään ja se lisää sairastuvuutta mielenterveysongelmiin. Kenenkään ei ole hyvä olla liian yksin! Syrjäytyminen yhteiskunnasta luo mielenterveysongelmia. Tästä harvoin kuulee puhuttavan. Työttömien kurjaa tilannetta kyllä päivitellään mutta entäs se mielenterveyspotilas?

Työttömillä on omat pajansa ja ruokapaikkansa mutta miten on mielenterveyspotilailla? Ne pantataan vain vaikeasti sairaille, lähetteellä tai pidetään muuten sisäpiirin tietona, ja he ovat yleensä siinä kunnossa, etteivät selviä edes omasta arjestaan. Varsinkin parempi kuntoisille ei tarjota oikeastaan mitään. Saat itse keksiä! Mielenterveyspalvelujen sisällä on käsittämättömän vähän mitään syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehtäviä toimenpiteitä.

jatkuu seuraavassa viestissä...

4/6

Minun mielestäni mielenterveyspotilaiden eläkkeellä olo pitäisi olla vastikkeellista vaikka osa-aikatyötä voimien mukaan, joka on valtion tai kuntien järjestämää joko itse tai yrityksien kanssa sopien. Ei mitään näitä suojatyöpaikkoja, jotka eivät ole oikeaa työtä, missä askarrellaan jotain kortteja ja puhutaan kuin idiooteille.

Eikö mielenterveyspotilaankin mielenterveys tarvitse työtä ihan niin kuin pitkäaikaistyöttömän ja nuorisotyöttömän? Heillä on sanssikorttia, työkkärin kursseja, kaiken maailman tukirahoja millä työllistäytyä. Tuntuu, että meitä pidetään niin toivottomina tapauksina, että kukaan ei välitä vaikka menisimme miten huonoon kuntoon. Menkööt vaan! Ei kannata satsata. Työ itsessään toimii terapiana monille, kun sitä vain on sopivassa määrin. Se tuo ihmissuhteita, onnistumisen kokemuksia, saat olla osa yhteiskuntaa ja nähdä terveitäkin ihmisiä, muuta ajateltavaa kuin kurja sairautesi, pääset siitä hetkeksi lomalle…

Kolmas pointti on tuo miten koko elämä menee, kun sairastut mielenterveysongelmiin pahimmassa tapauksessa. Tämäkin nainen oli täysin menettänyt itsemääräämisoikeuden ja joutui kaikessa pienimmissäkin asioissa muiden ihmisten armoille. Siis aivan kamala elämä ja tämä kertomus kuvaa sen hyvin. Heitä on nämä osastot ja asumisyksiköt pullollaan tällaisia ihmiskohtaloita.

Minäkin voisin olla yksi heistä, sentähden se järkyttääkin minua! En ole, omasta päätöksestäni olla syömättä lääkkeitä ja koska pyrin hyvissä ajoin ulos tästä systeemistä. En silti maalaa ruusuista kuvaa elämästäni, että olisi ollut helppoa elää läpi näitä psykoosi vuosia ”heitteillä” ilman yhteiskunnan apua mutta omasta päätöksestäni sen tein. En valita! En kadu! Tekisin uudestaan saman valinnan.

Mutta muistan monesti miten kipeästi olisin tarvinnut vaikka mitä mutta juuri tämä edellä kuvattu kohtalo oli minun mielestäni vielä huonompi vaihtoehto. Siis hyviä vaihtoehtoja ei ollut olemassakaan! Valitse susi tai karhu asetelma. Mutta Jumala piti minusta huolen, että aina joka päivä jotenkin selvisin Hänen avullaan! Nyt minulla menee jo paremmin, olen lähes parantunut, Kiitos Herralle! Minulla on vielä oma elämä ja minulla on vielä tulevaisuus! Tein oikean valinnan! Mutta kenenkään ei pitäisi joutua tekemään tällaista valintaa eikä tajuamaan, että apua yhteiskunnalta ei oikeasti olekaan! Se apu tuhoaa ja vie loputkin elämästäsi!

Kävin katsomassa erästä osastokaveria yhdessä asumisyksikössä pitkään. Hänen elämänsä oli ihan hirveää. Hänen elämänsä oli pilalla jo alle kaksikymppisenä. Muistan, kuinka minä ja yksi muu ystävä sieltä yritimme saada hänen elämäänsä paremmaksi mutta emme onnistuneet siinä. Ihmettelin pitkään hänen aloitekyvyttömyyttään mutta vasta näin jälkikäteen tajuan, että ne neuroleptit mitä hän söi olivat tuhonneet hänen aivonsa jo nuorella iällä. Hän oli menetetty tapaus!

Hoitajien kurimuksessa hän oli vielä pahemmin kuin tarinan nainen, sillä hän ei päässyt edes meidän turvallisten kahden ystävän mukaan joka kerta. He eivät tienneet meidän ongelmistamme, olimme ns. terveitä ja hyvin voivia autoilevia ihmisiä heidän silmissään. Välillä saimme hänet ulos tuulettumaan ja välillä emme. Syytä moiseen mielivaltaan ei ollut muuta kun pärstävärkki mikä ei aina miellyttänyt. Omia rahojaankaan hän ei saanut mukaansa kuin jonakin poikkeuskertana. Ne oli vakaasti hoitajan takana. Hän ei päässyt edes seurakuntaan viikonloppuisin. Juuri mitään toimintaa ei järjestetty tässä asumisyksikössä, siis hän ei ollut missään suljetulla osastolla! Mitään syytä tähän hänenkin vangitsemiseensa hoitopaikan seinien sisälle ei ollut muuta kuin kenties hoitajien mukavuuden halu. Se on heille helpompaa, kun ei tarvitse vahtia ketään tai olla perillä missä kukakin on.

Hän ei edes tiennyt miksi häntä hoidetaan skitsofreenikkona. En huomannut hänessä mitään sellaista oireilua. Epäilen jälkikäteen oliko hän edes sitä vai saiko hän sen diagnoosin vain äitinsä tähden ja tämän valloillaan olevan aivosairaus periytyy teorian takia? Hän oli hyvin nuori, kun meidän elämämme kohtasivat vasta peruskoulun käynyt ja oli ollut lääkityksellä ties miten pitkään jo tavatessamme. Hänelle syötettiin neurolepteja ja sen huomasi hänestä.

Jos me ystävät emme olisi käydessämme tarjonneet hänelle mitä sitten tarjosimmekin, hän ei olisi pystynyt ostamaan mitään, ei kahvia, ei pitsaa, ei mitään! Mikä kamala elämä! Ymmärrän sen, jos ihmisellä ei ole rahaa mutta en ymmärrä sitä, miksi yksilö ei saa käyttöön omia rahojaan? Hän oli edunvalvonnassa ja hän kalusi kirpputorilla ”saa ottaa” laatikoita ja löysi sieltä itselleen talvikengät. Onneksi hänellä oli ihmisiä, jotka lahjoittivat hänelle mm. vaatteita. Hän vain hengitti ja söi lääkkeensä – siinä oli hänen elämä! Siltä se ainakin näytti ulkopuolisen silmillä. Ja hän oli siinä iässä, että elämä pitäisi vasta alkaa!

jatkuu seuraavassa viestissä...

5/6

Tällainen ihminen on kuin harmaa kelo puu, vielä pystyssä, teeskentelee olevansa elossa mutta se on vain harhaa – hän on jo sisältä kuollut! Kalpea kuu pakkasyönä valaisee hänen harmaata mitään sanomatonta olemustaan kunnes kylmä pakkashauta kutsuu hänen ruumiinsa sinne missä hänen sielunsa jo on.

Minusta tuntuu, että vain harva tietää minkälaista pahimmillaan mielenterveyspotilaan elämä voi olla, kuinka sinulta on viety lähes kaikki muu kuin henki mutta senkin he vievät sinulta ajan kanssa! Et elä pitkään näillä nykylääkkeillä.

Minä en käsitä mitä ihmeen hoitoa tämä tämmöinen on muuta kuin hoitojärjestelmän sisällä olevien ihmisten halua kyykyttää ja kiduttaa ihmisiä. Tavallisistakin asioista tehdään suuri numero, jos se sinulle heidän hyvänsuopaisuutensa vuoksi joskus suodaan. Yleensä ei! Ihan kuin nauttisivat siitä! Olen pitkään epäillyt, että hoitoalalle jostakin kumman syystä hakeutuu narsismiin kallellaan olevat ihmiset. Siellä he saavat toteuttaa omaan narsismiaan ilman, että joutuvat siitä kiinni ja kärsimään. Terveet eivät suostu tuollaiseen kohteluun. Mielenterveyspotilaan sanaa ei kukaan usko. Jos tätä lukee joku hoitojärjestelmään kuuluva henkilö, niin lopeta heti ihmisten epäinhimillinen kohtelu, tee parannus!

Neljäs näkökulma on jatkoa edelliseen. Miettikääpä miten tuo edellä mainittu eroaa vankilasta missä rikollinen kärsii rangaistustaan? Hämmästyttävää kyllä vangeillakin on asiat paremmin! Olen katsonut dokumentteja vankilaelämästä ja tullut siihen tulokseen, että vankilassa on suorastaan mukavaa, voisin mennä sinne itsekin (en ole tekemässä rikosta)!

Siis siellä on mahdollisuus opiskella, harrastaa, siellä on työtä eri asteisina, vangit saavat rahaa ja käyttää ne miten lystäävät, he pääsevät vankilasta lomille, ostoksille, siellä on huoneet monissa kuin hotelleissa telkkareita myöten, on Dvd:t, soittimet, vankikaverit minkä kanssa jutella ja voit päästä vapauteen omaan kotiisi sen jonkun pannan kanssa kunhan ilmoittelet itsestäsi ja pysyt siellä minne on myönnetty lupa liikkua. Yhdessä vankilassa, tosin se oli Norjan puolella, oli ihan musiikkistudiokin, että voit kuvitella vaikka olevasi uusi Elvis ja levyttää oikean levynkin! Käsittämätöntä yhteiskunnan verovaroilla! Jäin miettimään vain sitä, että missä se rangaistus oikein on? Jotkut lukee jopa korkeakoulututkinnon kiven sisällä, siis heillä on liikkumislupa kouluun. Elinkautinenkin on käytännössä hyvällä käytöksellä kymmenen vuotta ja sitten pääset takaisin elämään.

No, verrataanpa tätä kuvaa nyt siihen edellä mainittuun mielenterveyspotilaan osaan siellä osastolla tai asumisyksikössä! Ei työtä, ei harrastuksia, ei liikkumislupia kuin yksi kerrallaan hoitajan armosta milloin lie minnekin, ei omia rahoja käyttöön kuin selostuksien ja erityislupien kautta vaikka haluaisit ostaa niinkin pienen asian kuin sipsipussin, omat tupakat saat kerjätä, sytkärin joudut kerjätä, tupakkahuoneeseenkaan ei pääse ilman kerjuuta, ei omaa televisiota, ei Dvd:tä, ei soittimia (paitsi jos tuot omasi ja saat luvan tuoda ne), KAIKKI ON VAAN EI, EI, EI, EI! Ja sitä kestää oikeasti hautaan saakka, diagnoosistasi et pääse eroon!

Minusta mielenterveyspotilaita rangaistaan enemmän kuin vankeja rikoksesta ja mitä pahaa mielenterveyspotilas on tehnyt? Ei mitään! Hän on sairas! Osastot ja asumisyksiköt ovat pahempia kuin nykypäivän vankilat. Potilailla on vähemmän ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia kuin vangeilla. Ja heidät vielä lääkitään tämän päälle kasviksiksi ja tuhotaan heidän loppu terveytensä. Heiltä viedään kaikki ihmissuhteetkin, lapset huostaan otetaan, sillä että et pääse minnekään viedään loputkin ihmissuhteet ajan saatossa. Vangeilla on perhehuoneitakin mutta onkos mielenterveyspotilailla? No, eipä taida olla! Mitäpä he sillä tekisivät, kun seksielämäkin on tuhottu lääkkeillä! Senkin vangit saavat pitää hyvänään mutta eivät mielenterveyspotilaat. Heiltä viedään loputkin terveydestä.

Ja elämä on tutkitusti, todistetusti, lyhyempi kuin normaali ihmisillä, lääkkeiden tähden. Niin ja älkäämme unohtako niitä monia sivuvaikutuksia ja kivuliaita uusia sairauksia, joita psykiatrit ilomielin antavat sinulle määrätessään lääkkeitään. Heidän mielestään hyöty on haittaa suurempi. Lääkekuppi aina vain täyttyy lisää uusia lääkkeitä, uusia sairauksia! Kunnes he saattavat sinut hautaan toimillaan. Ja potilashan kuolee vain johonkin sairauteensa, jonka hän sai lääkkeiden kylkiäisenä, ei suinkaan virhettä tapahtunut – kaikki hyvin!

jatkuu seuraavassa viestissä...

6/6

TÄMÄ ON POTILAIDEN KIDUTUSTA! Tässä Suomessa kidutetaan ihmisiä yhteiskunnan varoilla ja sitä sanotaan heidän hoitamiseksi! Natsitkin olivat suuremmaksi osaksi armollisempia kuin tämä järjestelmä, yleensä he kuskasivat juutalaiset suoraan kaasukammioon ja se kurjuus oli ohi hetkessä.

MIKÄ KAMALA MIELENTERVEYSPOTILAAN ELÄMÄ! Onko ihme, että moni tekee sen itsemurhan? Se on tämän mädän ja pahan systeemin vika! (en silti hyväksy, että ihminen toimii niin ja pidän sitä vääränä ratkaisuna mutta ymmärrän miksi jotkut päätyvät siihen ratkaisuun. Minusta itsemurha on lopullinen itsensä hylkääminen – siis kun kaikki muut hylkäävät sinut, niin sinä itsekin teet niin – se on synti! Älkää siis tehkö sitä!)

Tajuatteko te tämän hoitojärjestelmän ihmiset, psykiatrit ja hoitajat, miten epätoivoiseen elämään te asetatte teidän potilaanne? Ja miten te voitte samaan hengenvetoon väittää suojelevanne ihmisiä itsemurhalta ja toisen vahingoittamiselta näillä pakkohoidoillanne? Tehän aiheutatte niitä ihmisille sillä hoidoillanne mitä te heille teette! Ettäs kehtaatte ja kyllähän te kehtaatte! HÄVETKÄÄ JO! Tehkää parannus!

Sinä hoitohenkilökunnan edustaja, ottaisitko sinä tällaisen elämän itsellesi? Et ottaisi – miksi siis hoidat muita, että heidän pitäisi elää näin? Kaksinaismoralisti! Ja eniten tässä minua ärsyttää kuinka tämä kaikki tehdään muka potilaan parhaaksi ja hänen auttamisekseen ja kiillotetaan vielä omaa sädekehää. HERÄTKÄÄ IHMISET NÄKEMÄÄN KAMALA TOTUUS!

Kannattaa varmaan alkaa tekemään jotain tilanteelleen jos on tyytymätön taloudelliseen puoleen elämässä.

Mikä estää?

Eihän mitään saa pistää sairauksien syyksi. Vai muutitko nyt mielipidettäsi kun kyse on sinun "jaksamisestasi"?

Todella väärin tällainen systeemi. Psykiatrit ovat itse korkeasti koulutettuja ihmisiä ja sitten saavat antaa oikeuden mässäillä muiden rahoilla. Olen aina ihmetellyt, että miten he pystyvät tällaiseen? Eikö heitä vituta se, että nämä laiskimukset valittavat jatkuvasti jostain eivätkä edes yritä tehdä asioilleen mitään?!

http://areena.yle.fi/1-3179037

Näin meitä köyhyytetään!

Totta mooses ovat lisänneet! Opinnot ovat jääneet kesken ja työpaikkaa ei ole. Ikää jo päälle kolmenkymmenen.

hulluSirpa eli entinen Sirpaminfo, elinikäisen bannin saanut nyk.psykoottinen on sitten vallannut tämänkin ketjun.