Lähdin ajelemaan Tampereelle katsastamaan viikonlopun naisantia, kun autoni keitti tiensivuun. Muistin samassa, että serkkuni asuivat aika lähellä, ja ajattelin pistäytyä käväisemään kun autosta ei ollut apua. Serkkuni eivät olleet kotona, mutta heidän hehkeä äitipuoli, Arja, tuli avaamaan oven. Hän asteli ovelle pukeutuneena tummansinisiin rintaliiveihin ja tummaan minihameeseen. Hänen ihonsa kiilteli kauniisti hiestä.
-“Mikael, kuinka hauska yllätys, ei ollakaan nähty pitkään aikaan.“, hän sanoi iloiseen sävyyn.
-“Joo, moro vaan, voisinko tulla sisään?“, kysyin epäröivään sävyyni.
-“Toki.“, vastasi Arja hymyillen. Selvitin tilanteeni hänelle. Hän tarjosi minulle lasillisen hedelmämehua.
Keskustelimme kaikenlaisia, mutta en voinut olla katselematta Arjan suuria rintoja ja hänen seksikästä napaansa. Arja koppasi yhden katseeni, ja naurahti pitäen kättä suunsa edessä.
-“Niin, kyllä minä saan tavata tuota katsetta jokapuolella. Ei sinun tarvitse hävetä, oikeastaan minä pidän siitä että minua katsellaan.“, Arja sanoi, ja vieritti rintaliiviensä nauhat puoleenväliin olkavarsiaan.
-“Totta on, että Arto ei ole tyydyttänyt minun, tarpeitani kunnolla viime aikoina, eli hän saa, mutta minä en. Ymmärrätkö? Mä haluun sua, tässä ja nyt, tai vaikka keittiössä. Aivan sama, kunhan jossain!“
Hän vallan riehaantui ja repi rintaliivit päältään ja veti pääni rintojensa väliin.
-“Ota minut!“, hän huokaili raskaasti.
Kannoin hänet heidän makuuhuoneeseen missä oli sikaiso sänky ja kattotuuletin. Heitin Arjan kevyesti sängylle ja riisuin t-paitani ja housuni. Sillävälin Arja riisui hameensa ketterästi. Alushousuja hänellä ei ollut.
-“Vittu, nai mua takaa, nai mua edestä, päältä, alta! Nai mua!”, hän oikein kerjäsi perse pystyssä.
Nousin kontalleni sängylle kanki pystyssä, ja levittelin Arjan märkää vittua. Pyörittelin hänen litisevää klitorista sormieni välissä hänen samalla huokaillen mielihyvästä. hetken veivailun jälkeen survaisin kyrpäni hänen punaisena sykkivään pilluun...
Lue koko tarina täältä:
http://eroottisetfantasiat.ilmaisporno.com/vanhemmat-naiset/arjan-kuuma-syli/
Arjan kuuma syli
panojukka
4
2730
Vastaukset
- hyvtar
Hyvä tarina
- annorava43
Nice :)
- erkkihamsteri42
Is not it :)
- majkkuli
Nyt on kyllä perin juurin kiimanen olo tän tarinan lukemisen jäljiltä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418044Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834676Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673391- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171626Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591543Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.601220Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128